Hédi Friedin Bodrin tarina - kuvakirja lapsille natsismista

Hédi Fried: Bodrin tarina. Sitruuna Kustannus. 2020. Ruotsinkielinen alkuteos: Historien om Bodri. Suomentanut Sanna Manninen. Kuvittanut Stina Wirsén. 

Arvostelukappale kustantajalta
Hédi Fried on kirjoittanut lapsille suunnatun kuvakirjan natsismista, ”koska uudella sukupolvella on oikeus tietää, mitä on tapahtunut, jotta se voisi rakentaa paremman tulevaisuuden.” Hédistä ja hänen koirastaan Bodrista kertova kirja pohjautuu kirjailija Hédi Friedin omiin sota-aikaisiin kokemuksiin. Bodri-koira on Hédille hyvin rakas ja tärkeä. Hédi voi nukkua yönsä rauhassa, kun hän tietää, että Bodri vartioi heidän perhettään. Hédin paras ystävä on Marika, jolla on myös koira, Bandi nimeltään. Tytöt ovat hyvin samankaltaisia, iloisia nuoria tyttöjä, joille molemmille on kasvanut uudet etuhampaat. Yksi iso ero heillä on. Hédi on juutalainen ja Marika ei ole.

Kirjan kaunista kuvitusta

Sitten Hédi kuulee, kun joku mies huutaa radiossa kovaan ääneen vieraalla kielellä. Hédiä pelottaa. Äiti lohduttaa, että mies ei tule heidän maahansa. Mutta mies tulee. Mies vihaa Hédia ja hänen perhettään, koska he ovat juutalaisia. Sitten tulee lähtö. Bodri seuraa perhettä juna-asemalle asti.

Eräänä päivänä penkissä oli teksti: Kielletty juutalaisilta.

Kirja on hyvin koskettava ja herkkä. Kehyksen kirjan tapahtumille muodostavat juutalaisuus, natsismi ja toinen maailmansota, jotka kaikki valottuvat pikku-Hédin kokemuksissa. Stina Wirsén on kuvittanut kirjan kauniisti. Kauniisti piirretyt puut, joita on käytetty kuvituksessa oivaltavasti, kuvastavat tyttöjen ystävyyttä ja elämän jatkuvuutta. Hédin ja Marikan koirat antavat tytöille turvaa. Uskon, että lastenkin on hyvä perehtyä sotaan ja traagisiin tositapahtumiin, mutta sen on tapahduttava yhdessä aikuisen kanssa. Kustantajan ikäsuositus kirjalle on 5-9 vuotta. On tärkeää, että aikuinen lukee tätä kirjaa ääneen lapselle.

Hédi Fried syntyi ja kasvoi Romaniassa Transilvanian pohjoisosassa. Alue liitettiin Unkariin v. 1940. Saksalaiset joukot marssivat Unkariin maaliskuussa 1944. Toukokuussa v. 1944 juna, jonka vaunujen kyljessä oli teksti "kahdeksalle hevoselle", kuljetti 3007 unkarinjuutalaista mukaanlukien Hédin perheen kohti Auschwitzin keskitysleiriä. Josef Mengele oli vastaanottamassa junasta astuvia juutalaisia. Hän passitti Hédin isän ja äidin "suihkuhuoneeseen". Tämän jälkeen Hédi ei enää nähnyt vanhempiaan. Hédi ja siskonsa Liva olivat onnekkaita, he selviytyivät Auschwitzista ja pääsivät Ruotsiin. Hédi on kirjoittanut kirjoja ja kiertänyt pitämässä esitelmiä mm. kouluissa näistä ihmiskuntaa järkyttäneistä asioista. 

Kirja on tärkeä teos varsinkin tällä hetkellä, kun Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta tuli 27.1.2020 kuluneeksi 75 vuotta. Jotta emme unohtaisi.

Maria Annala: Trumpin kansa

Maria Annala: Trumpin kansa. 2020. Into. 277 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Donald Trump valittiin Yhdysvaltain 45. presidentiksi vuonna 2016. Hän oli ehdokas, jonka voittoon ei juuri uskottu, ei USA:ssa eikä ulkomailla. Ketkä mahdollistivat Trumpin voiton ja mikä Trumpista teki voitokkaan, sitä uutistoimittaja Maria Annala pohtii kirjassaan Trumpin kansa.

On kesäkuun 16. päivä vuonna 2015. Päivä, jolloin Donald Trump päättää asettua presidenttiehdokkaaksi. Trump Tower -pilvenpiirtäjän ensimmäisessä kerroksessa Trump pitää ensimmäisen puheensa USA:n senhetkisestä tilasta. Puhe muistetaan ennenkaikkea tästä viestistä. "Kun Meksiko lähettää ihmisiään (Yhdysvaltoihin), he eivät lähetä parhaitaan",  hän ilmoitti. "He lähettävät ihmisiä, joilla on ongelmia, ja he tuovat ne ongelmat meille. He tuovat huumeita. He tuovat rikollisuutta. He ovat raiskaajia. Ja jotkut, oletan, ovat hyviä ihmisiä." (s. 23)

Make America Great Again

Annala ei tarjoa lukijoille pelkkiä tilastotietoja ja galluptuloksia, vaan hän valottaa Trumpin vaalikampanjaa kiinnostavalla tavalla kolmen Trumpin kannattajan ja vaalityöntekijän kautta. Brian, 22-vuotias oikeustieteen opiskelija, kuullessaan Trumpin kannanotot meksikolaisista, tietää heti, että tässä on hänen ehdokkaansa. "Oh my God, hän sanoi sen ääneen, tämä on mahtavaa" (s. 23) Siitä alkoi Brianin vaalityö Trumpin hyväksi. Alice on irlantilaissyntyinen yli 70-vuotias isoäiti, joka pukeutuu tyylikkäästi Amerikan lipun väreihin ja isänmaallisiin saappaisiin sekä ajaa Donald-autoa. Alicen tavoin ajattelee moni amerikkalainen: "Olen ollut republikaani jo ennen kuin tiesin, mitä se tarkoittaa, sillä arvoni ovat linjassa puolueen arvojen kanssa: minulle tärkeitä arvoja ovat vastuuntunto, vahva työetiikka, perhearvot ja usko Jumalaan, ja nämä asiat ovat republikaanien puolueohjelman ytimessä." (s. 153)  Alice uppoutuu täysillä vaalityöhön perustamalla Trumpia kannattavan naisyhdistyksen. Christianné on 16-vuotias koululainen ja lähtee mukaan harjoittelijaksi Trumpin kampanjaan. Annala kuvaa näiden kolmen erilaisen Trumpin kannattajan osallistumista vaalityöhön. Heidän omistautumisensa on pyyteetöntä ja paljon aikaa vaativaa. Vastoinkäymisiäkin tulee, mutta vahvaa uskoa Trumpin vaaliohjelmaan ei horjuta mikään.

Vaalikampanjan edetessä Trump palaa useaankin otteeseen maahanmuuttokysymyksiin. Hän puhuu Meksikon rajalle rakennettavasta muurista ja hän "peräänkuuluttaa täyttä ja kokonaisvaltaista sulkua muslimien saapumiselle Yhdysvaltoihin." (s. 41) Maahanmuuttovastaisuus linkittyy rotukysymyksiin. Alice monen republikaanin tavoin pitää Obaman rotukommentteja rasistisina. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Trumpin äänestäjillä maahanmuuttovastaisuus ja rasismi kulkevat käsi kädessä. Me eurooppalaiset emme uskoneet, että Trumpin maahanmuuttovastaisuus lisäisi Trumpin suosiota. Mutta toisin kävi.

Minä olen lain ja järjestyksen ehdokas. 

Näin Trump julistaa ottaessaan vastaan republikaanien  presidenttiehdokkuuden. Slogan on viisaasti valittu, siinä on voimakas tunnelataus ja se vetoaa voimakkaasti kannattajiin. Termillä "laki ja järjestys" on pitkä historia USA:ssa. Se on tullut tutuksi jo lännenelokuvissa. Trumpin vaalikampanja huipentuu voitonjuhlaan Hilton-hotellissa. Kaikkien kolmen, Brianin, Alicen ja Christiannén, ilo on suunnaton. "Holy shit, tämä tapahtuu oikeasti", hän (Christianné) ajatteli mutta ei silti tosiasiassa pystynyt vielä täysin käsittämään uutista. (s. 178). He muistelevat lämmöllä vaalikampanjaa ja vannovat olevansa mukana tulevissakin kampanjoissa.

USA:ssa tehdään runsaasti tutkimusta, joissa selvitetään kansalaisten äänestyskäyttäytymistä. Trumpin vaalikampanja innoitti tutkijoita ottamaan selvää, mikä sai aikaiseksi Trumpin vaalivoiton. Yllätyksellistä on, että talouskysymyksillä "ei näyttäisi olleen vuoden 2016 vaalituloksen kannalta läheskään niin suurta merkitystä kuin vaalien aikaan ajateltiin" (s. 223). Ei myöskään ilmastokysymyksillä; Trump ei ottanut ilmastokysymyksiä lainkaan esille kampanjansa aikana. 

Keep America Great

Jos talouskysymyksiä ei paljoakaan noteerattu v. 2016 vaaleissa, niillä on varmasti vaikutuksensa tämän vuoden vaalitulokseen. Trump tietää tämän. Elokuussa 2019 Trump twiittasi: "Yhdysvallat on nyt kirkkaasti Suurin, Vahvin ja Voimakkain talous koko Maailmassa, muut eivät pääse lähellekään." (s. 223) On mielenkiintoista myös nähdä, onko Trumpin meneillään olevalla oikeudenkäynnillä vaikutusta vaalitulokseen. Annala toteaa lopuksi. "Vuonna 2016 Trump osoitti, että hänen voitonmahdollisuuksiaan on hyvin vaikea ennustaa. Tätä kirjoittaessani vuoden 2020 presidentinvaaleihin on vielä lähes vuosi aikaa ja mitä tahansa saattaa vielä tapahtua ennen kun amerikkalaiset astelevat vaaliuurnille. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin todennäköiseltä, että Trump valitaan toisellekin kaudelle." (s. 229).  

Annala on kirjoittanut ajankohtaisen, moniulotteisen ja laajaan taustatietoon pohjautuvan tietokirjan Trumpin taipaleesta presidentiksi. Kirja on miellyttävää luettavaa ja se auttaa ymmärtämään amerikkalaisten äänestyskäyttäytymistä viime presidentinvaaleissa. Annala kirjoittaa selkeää, konstailematonta ja sujuvaa tekstiä. Vaalikampanjan kuvaaminen Alicen, Brianin ja Christiannén kautta elävöittää kirjaa ja tuo Trumpin kampanjaan konkretiaa. 

Tammkuussa luettua ja koettua

Hyvää helmikuun alkua kaikille!
Ainakin tänne Pohjois-Karjalaan olemme saaneet lunta. Maisema on kauniin valoisa. 

Taisin tehdä lukuennätyksen tammikuussa. Peräti 13 kirjaa, joista kolme oli äänikirjaa. Todellisia helmiä oli muutama. Kotimaisista pidin todella paljon Nivukosken kirjasta Nopeasti piirretyt pilvet ja ulkomaisista Borgon Caracasissa on vielä yö ja Petina Gappahin Pimeydestä loistaa valo olivat upeita lukukokemuksia. 

1. Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija. Bazar. 2019.
2. Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet. Otava. 2019
3. Veera Jahn: Paljon kaikesta. Läsnäolon voima. 2019. Books on Demand.
4. Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö. Aula & Co. 2019. Äänikirja.
5. Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree. Gummerus. 2019.
6. Marja-Sisko Aalto: Timantti. Icasos. 2019.
7. David Lagerkrantz: Tyttö joka eli kahdesti. WSOY. 2019.
8. Kaarina Griffiths: Punainen piru ja musta enkeli. Taika Tales. 2018. Äänikirja.
9. Kaspar Colling Nielsen: Tanskan sisällissota 2018-24. Aula & Co. 2019.
10. Denise Rudberg: Neljä kertaa kosto. Into. 2018.
11. Heather Morris: Auschwitzin tatuoija. Aula & Co. 2019.
12. Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo. Tammen keltainen kirjasto. 2019.
13. Max Manner: 72 h. Minerva. 2010. Äänikirja. Ei postausta.

Elokuvissa kävin kaksi kertaa: Helene ja Teräsleidit.

Konsertissa kävin kaksi kertaa: Joensuun kaupunginorkesteri ja kynttiläkonsertti.

Fotografiskan näyttelyt Tukholmassa olivat todella kiinnostavia ja tasokkaita. 

Hyvää viikonlopun jatkoa!

Petina Gappahin Pimeydestä loistaa valo lukupiirikirjana

Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo. Eli tarkka kolmiosainen selonteko tohtori David Livingstonen viimeisistä vuosista, maallisista päivistä ja viimeisestä matkasta sisämaasta Afrikan rannikolle hänen afrikkalaisten toveriensa kertomana. Tammen keltainen kirjasto. 2019. Englanninkielinen alkuteos Out of Darkness, Shining Light. Suomentanut Aleksi Milonoff. Kansi: Eevaliina Rusanen. 377 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

 "Vaikka bwana yritti usein selittää minulle, miksi hän etsi sen Niilin alkua, en ole koskaan kunnolla käsittänyt asiaa. Sanoin hänelle:"Mene takaisin lastesi luo, Niili on ollut sijoillaan aikojen alusta asti ja on vielä senkin jälkeen kun sinä ja minä olemme mullassa. Ja mitä aiot tehdä kun löydät sen? Niilillehän on samantekevää, tiedätkö sinä mistä se alkaa. Joki tulee virtaamaan aina riippumatta siitä mistä se alkaa." (s. 40)

Naisten Pankin lukupiirimme Lukevat Leidit kokoontui vuoden ensimmäiseen tapaamiseen. Olipa mukava nähdä joulutauon jälkeen tuttuja lukupiiriläisiä. Useimmilla oli edessään kauniskantinen Gappahin kirja Pimeydestä loistaa valo, eli tämänkertaiseen lukupiiriimme valittu kirja. Gappah on meille jo entuudestaan tuttu. Olemme lukeneet hänen kirjansa Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta (Tammi, 2009) (linkki) sekä Muistojen kirja (Tammi, 2017) (linkki). Paikalla oli tällä kertaa kymmenen naistenpankkilaista. Vetovastuussa oli Leila.

Tapahtumapaikka on Chitambon kylä Afrikassa. 60-vuotias tutkimusmatkailija tohtori David Livingstone on kuollut. Livingstonen elämäntyö jäi kesken. Hän olisi mieluusti halunnut löytää Niilin alkulähteille, mutta niille paikoille hän ei ehtinyt. Livingstonen seurana olleet uskolliset palvelijat joutuvat pohtimaan vaikeaa kysymystä: mitä tehdä bwana Daudin ruumiille. Käydään monet keskustelut ja päästään lopulta yhteisymmärrykseen. Tohtorin sydän haudataan Afrikkaan ja kuivattu ruumis toimitetaan Englantiin, siihen kulttuuriin, josta Livingstone on kotoisin. Ruumiin saaminen Englantiin edellyttää ensin ruumiin kuljetusta rannikolle. Sille matkalle lähdetään. 

Inhimillinen ja viehättävä Halima

Ruumista kuljettava saattue koostuu entistä orjista ja palvelijoista. Kaikenkaikkiaan heitä on 69 henkilöä. Mukana on myös naisia ja lapsia. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen, kaksi henkilöä, Halima ja Jacob Wainwright, kertovat matkan etenemisestä. Kirjailija on tehnyt hyvät kertojavalinnat, niin sopivasti erilaisia kertojapersoonallisuudet ovat. Kertojien persoonat herättivät runsaasti keskustelua lukupiiriläistemme kesken. Halima on seurueen kokki, suorasukainen ja oppimaton nainen, joka ei osaa lukea. Hän on entinen orja, jonka Livingstone on ostanut vapaaksi. Halimalla on alkuvoimaista herkkyyttä, hän havainnoi ryhmän tuntoja tarkasti. Pidimme paljon Halimasta. Sympatioitamme herätti hänen haaveensa vapaudesta ja omasta talosta. Eräs lukijoistamme mietti, onko kirjailija kirjannut jotakin omasta itsestään Haliman persoonallisuuteen.

Yksinkertaisen hyväntahtoinen Jacob

Toinen kirjan kertojista on parikymppinen intialaisen Nassick-koulun kasvatti Jacob Wainwright. Hän on kiihkeän uskovainen ja uskonnossaan kunnianhimoinen. Hänen jumalkäsityksensä on hyvin vakava. Jacobin unelmana on pappisvihkimys ja sen myötä lähetystyön tekeminen. Eräs lukijamme pohti, onko kirjailija kirjoittanut kirjaan Jakobin roolin kriittisenä kannanottona kristinuskon mukanaan tuomiin epäkohtiin. Jacobin suhde naisiin on negatiivinen. "Jos minulla olisi valta, olisin mieluusti lähettänyt naiset pois, joka ikisen, ja heidän lapsensa myös, sillä pelkään pahoin että naiset vain kylvävät riitaa keskuuteemme." (s. 189)

Ruumissaattueen matka kestää yhdeksän kuukautta. Matkanteko on vaikeaa. He eivät kohtaa pelkästään fyysisiä esteitä, vaan myös salakavalia ennakkoluuloja. Mutta perille rannikolle päästään, vaikkakin seurue on pienentynyt 25 henkilöllä, joista osa oli kuollut ja osa karannut. On selvää, että tällaisella pitkällä matkalla erilaiset tunteet kohtaavat. Kirjailija kuvaakin onnistuneesti matkalaisten erilaisia uskomuksia, unelmia ja toiveita. Erilaisten maailmojen kohtaamisessa syntyy kirjaan jännitettä. Matkalaisten ryhmädynamiikan kuvaus ei erään lukijamme mielestä ole sidottu tähän matkaan, vaan voisi sijoittua mihin ajankohtaan tahansa.  

Viimeinen kirjan osio kuvaa, mitä seurueen jäsenille kuuluu 10 vuotta sen jälkeen, kun Livingstonen ruumis on kuljetettu Englantiin. 

Petina Gappah on zimbabwelainen kirjailija ja asianajaja. @Markko Taina. 

Doctor Livingstone, I presume?

Arvostamme ja ihailemme sitä, että Gappah on kirjoittanut tämän kirjan Livingstonesta. Livingstonesta on kirjoitettu runsaastikin, mutta aina valkoisten näkökulmasta. Kirjan alussa on kartta Livingstonen kolmesta tutkimusmatkasta Afrikkaan. Livingstone oli lääkäri, kirjailija, tutkimusmatkailija, lähetyssaarnaaja ja orjuuden vastustaja. Afrikkalaiset arvostivat häntä. "Bwana osti minut vapaaksi. Bwana paransi minut, kun olin sairas." (s. 101) Gappah on tehnyt laajaa taustatyötä kirjaa varten. Sen osoittaa varsin kattava lähdeluettelo kirjan lopussa. Uskomme, että kirjasta olisi saanut myös puhtaan tietokirjan, mutta mielestämme tämä faktaan perustuva fiktio on hyvä ratkaisu. Kirja ei ole pelkkä henkilökuva Livingstonesta, se on myös kriittinen kannanotto, mitä tapahtui seuraavaksi. "Bwana Daudin piirtämä Luabala oli Kongojoen suu, tuhomme alkulähde, vesireitti, jota pitkin valkoiset miehet pääsivät kulkemaan Winchester-kiväärit tanassa ja Maxim-konekiväärit ladattuina."

Hyvä ja tärkeä tarina

Pidimme kirjasta. Miksi? Mm. näistä syistä:
- hyvää faktan ja fiktion yhdistämistä
- rikasta henkilökuvausta
- paikallisten tapojen elävää kuvausta
- Halima ihan huipputyyppi. "Nainen, joka ei pyytänyt anteeksi olemassaoloaan."
- heterogeenisen saattueen vahvaa kuvausta
- mielenkiintoinen aihe, joka innosti selvittämään tarkemmin Livingstonen matkoja. Olipa eräs lukijoistamme tuonut mukanaan maantiedon oppikirjan vuodelta 1917. Oppikirjan neekeristereotypiat olivat aika hurjaa luettavaa. 

Kiitos Aleksi Milonoffille tasokkaasta käännöksestä ja kiitos Eevaliina Rusaselle kauniista kannesta. Monet meistä olisivat kaivanneet kirjaan lisää jännitettä ja lisää käänteitä. Kirja oli kirjoitettu viipyilevästi, kuten eräs lukijamme osuvasti totesi. 

Lopuksi pohdimme kirjan nimeä. Mihin se viittaa? Ehkä ei Livingstonin jälkeensä jättämään valaistuun polkuun, vaan pikemminkin kenties tulevaisuuden Afrikkaan. Gappah on todennut, että "Afrikka on tulevaisuus" ja "kiinnostus Afrikkaa kohtaan lisääntyy lähivuosina, se on ajan henki." (Ylen haastattelu 26.9.2019)

Kirja sai meiltä arvosanan 4,05 (asteikko 1-5).

Arvomme lukupiirissämme kirjoja, joiden tuotto lahjoitetaan Naisten Pankin Kristan rahastoon. Tässä tämän kertaisen lukupiirin arvontakirjat. Tuotto oli 60 e.
Lukutoukka Krista Airolan muistokampanja

Auschwitzin tatuoija avaa koskettavat muistonsa

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija. Aula & Co. 2019. Englanninkielinen alkuteos The Tattooist of Auschwitz. Suomentanut Pekka Tuomisto. 6 h 55 mm. Lukija Markus Niemi. 

Vaara-kirjastot  

Näinä päivinä Auschwitz on ollut paljon esillä, koska keskitysleirin vapauttamisesta tuli eilen 27.1.2020 kuluneeksi 75 vuotta. Tähän tunnelmaan sopi hyvin luettavaksi kertomus miehestä, joka selviytyi hengissä Auschwitzistä, meni naimisiin keskitysleirillä tapaamansa tytön kanssa ja päätti kertoa keskitysleirikokemuksistaan vasta 50 vuoden kuluttua. Nyt kirjan luettuani (=kuunneltuani) voin vain todeta, että kirjaan todellakin kannatti tarttua.

Vuonna 1942 natsit antavat Slovakiassa määräyksen, että jokaisen juutalaisperheen tuli luovuttaa yksi18 vuotta täyttäneistä lapsistaan natsien määrittämiin tehtäviin. Koska 24-vuotiaalla Lalella ei ollut perhettä, hän oli halukas uhrautumaan. Näin hän arveli voivansa säästää vanhempansa ja kolme sisarustaan. Lale pukeutuu parhaimpiinsa, pakkaa matkalaukkunsa ja astuu junaan, ankeaan karjavaunuun. Määränpäätä ei tiedetä. 

Numero 32407

Juna saapuu Puolaan, paikkaan jonka portissa on teksti Arbeit macht frei. Lale saa unohtaa nimensä, nyt hän on vanki 32407, numero joka on tatuoitu hänen vasempaan käsivarteensa. Lale komennetaan töihin venäläisvankien kanssa. Työ on raakaa ja uuvuttavaa, eivätkä vartijat kaihda väkivaltaa, eivät hakkaamisia eivätkä ampumisia. Selviytymistahtoisena, sosiaalisena ja nöyränä nuorena  miehenä Lale luo suhteita "oikeisiin" ihmisiin. Kielitaitoisena hänestä tulee leirin Tätowierer, eli tatuoija, jonka tehtävänä on tatuoida käsivarsinumerot Auschwitziin tuleville vangeille. Hän saa ohjeen: "Tee työsi, Lale. Äläkä sano sanaakaan kenellekään heistä. Äläkä tee mitään typerää."
Lale ottaa miesten tatuoinnin työnä, joka vain on tehtävä, jotta selviytyy päivästä toiseen. Mutta naisten tatuoiminen on hänelle äärettömän vaikeaa. Eräänä päivänä hän joutuu tatuoimaan numeron 34902 nuoren naisen käsivarteen. Lale nostaa katseensa ja ihastuu välittömästi. Nuori nainen on Gita.

Tätowiererin asema antaa Lalelle tiettyjä etuoikeuksia. Hän saa oman huoneen, oman sängyn ja parempaa ruokaa. Hänellä on mahdollisuus auttaa muitakin, vangit vaihtavat rubiineja ja timantteja muutamaan leipäpalaan. Erityisen mielellään Lale toimittaa lisäruokaa Gitalle. Näin hän saa järjestetyksi yhdessäoloaikaa tytön kanssa. Lääkkeitäkin Lale saa hankituksi leirin ulkopuolelta. Lukiessani alkuvaiheen leirikuvauksista ja Lalen etuoikeuksista en aina edes muistanut olevani Auschwitzissa, jotenkin niin poikkeukselliseltaa Lalen etuoikeutettu asema tuntui. Eivät tainneet kapotkaan tällaisia etuisuuksia saada.

Edetessään kirja saa uusia näkökulmia ja vie lukijan natsismin pimeimpiin syvyyksiin. Mengelen saapuminen tatuointipaikalle saa Lalen ja myös lukijan pelkäämään, mitä kohtaamisesta seuraa. Natsien otteet kovenevat, leirille tulee yhä enemmän vankeja, uunit jauhavat yötä päivää. Lale ei lannistu, Gita antaa hänelle voimaa kestää. Lale suunnittelee leirin jälkeistä elämää, elämää, jossa hän uskoo Gitan olevan hänen rinnallaan.

Vuosi 1945

Sota loppuu, Lale ja Gita ovat elossa. Kun Gita joutuu kuolemanmarssille, Lale jää vielä leiriin. Hän tietää Gitasta vain nimen, ei edes maata mistä Gita on tullut. Lale kotiutuu monien vaiheiden jälkeen kotiinsa Slovakiaan. Sitten onkin vuorossa Gitan etsintä. 


Kehyksen Lalen uskomattomalle selviytymistarinalle muodostavat juutalaisuus, natsismi ja toinen maailmansota, jotka kaikki valottuvat Lalen tarinassa. Näin kirjasta muodostuu arvokas lisä holokaustin raakuuksia kuvaavaan kirjallisuuteen. Auschwitzistä, missä murhattiin yli miljoona vankia, on tullut natsien holokaustin symboli. Auschwitzissa olleen vangin erottaa käsivarsitatuoinnista. Muilla puolalaisilla keskitysleireillä vankinumero ommeltiin vaatteisiin. Olen itsekin vieraillut tällä keskitysleirillä. Se on käynti, jota en unohda koskaan.

Lalea haastatellut kirjailija Morris kirjoitti Lalen tarinan ensin elokuvakäsikirjoitukseksi ja sen jälkeen muokkasi siitä esikoisromaaninsa. Kirja on hyvin paljon elokuvakäsikirjoituksen kaltainen. Ainakaan kuuntelukokemusta se ei haitannut. Kirjaa lukiessani luulin, että kysymyksessä on faktapohjainen selviytymistarina, mutta myöhemmin luin, että kirja onkin faktapohjaista fiktiota. Mietin, että olisi kiinnostavaa tietää, mikä kirjassa on fiktiopohjaista.

Lale kuoli Australiassa vuonna 2006.

Kustantajan sivuilta luen, että Morris jatkaa Auschwitz-teemaa: "Heather Morrisin maailmanmenestysromaani Cilkan tarina kertoo naisesta, joka joutuu Auschwitzin keskitysleiriltä suoraan Siperiaan vankileirille. Cilka on todellinen historian henkilö, joka esiintyi myös Morrisin edellisessä menestysteoksessa Auschwitzin tatuoijassa."

Tämä kirja sopii Jokken rauhan haasteeseen The Second World War. 

Terveisiä Tukholman Fotografiskasta ja hyvää viikonloppua!

Vakiokäyntikohteemme Tukholmassa on Fotografiska. Sen näyttelyt eivät pettäneet nytkään. Päänäyttely oli todella mainio Erik Johanssonin Places Beyond -näyttely. Suosikkini oli tämä kirjastokuva.

Erik Johansson: Forest library

Erik Johansson: Under the corner

Erik Johansson: Full moon service

Kun tulimme kotiin, siellä oli odottamassa tilaamani paita. 

Joko olette nähneet Helenen? Minä kävin eilen. Tykkäsin, sympaattinen kuva, kauniita tauluja, kaunista musiikkia. Oli tosin aika verkkainen, aika monta kertaa nukahdin. - Pari iltaa sitten kävin katsomassa Teräsleidit. Siinä sai kunnolla nauraa. Hyvät roolisuoritukset. 

Kiva kun saatiin pikkuisen lunta. Luonto näyttää niin paljon kauniimmalta.

 Muistattehan, että nyt on meneillään Pihabongausviikonloppu?

Toivottavasti viikonloppuunne kuuluu mukavaa lukemista. Minulla on kuuntelussa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija ja luettavana lukupiirikirjamme Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut. - Hyvää viikonlopun jatkoa! 

Lisbeth Salanderin jalanjäljillä Tukholmassa

David Lagerkrantz: Tyttö joka eli kahdesti. WSOY. 2019. Alkuperäisteos Hon som måste dö. Suomentanut Outi Menna. 376 s.

Omasta hyllystä

Stieg Larssonin luoma Lisbeth Salander on varmasti yksi tunnetuimmista ja myös suosituimmista ruotsalaisista roolihahmoista. Larssonin Millennium-sarja koostuu kolmesta kirjasta: Miehet jotka vihaavat naisia (WSOY, 2006), Tyttö joka leikki tulella (WSOY, 2007) ja Pilvilinna joka romahti (WSOY, 2008). Trilogia sijoittuu lehtimaailmaan. Päähenkilöitä ovat tietokonehakkeri Lisbeth Salander ja taloustoimittaja Mikael "Kalle" Blomkvist. Larssonin kirjat valloittivat lukijat ympäri maailmaa, ne olivat jännittäviä, niissä oli mielenkiintoisia hahmoja, ihmisläheisyyttä ja rakkauttakin. Trilogian oikeudet myytiin 30 maahan. Maaliskuuhun 2015 mennessä trilogiaa oli myyty liki 80 miljoonaa kappaletta. 

Stieg Larsson kuoli sydänkohtaukseen v. 2004. Kirjoittajatyötä jatkoi David Lagerkrantz. Lagerkrantzin kirjoittamat jatko-osat ovat Se mikä ei tapa (WSOY, 2015), Tyttö joka etsi varjoaan (WSOY, 2017) ja Tyttö joka eli kahdesti (WSOY, 2019). 

Larssonin kirjoista on tehty elokuva sekä Ruotsissa että USA:ssa. 

Pistäydyimme alkuviikosta Tukholmassa. Päätimme etukäteen, että Fotografiskan ohella teemme nostalgiakävelyn Södermalmin Millennium-tapahtumapaikoille. Millennium-tunnelmiin päästäkseni luin viimeisen Lisbeth Salander -kirjan eli David Lagerkrantzin Tyttö joka eli kahdesti.  

"Kun he olivat kaksitoistavuotiaita, tilanne paheni äkisti. Väkivalta muuttui rajummaksi ja välit tihenivät. Zalatsenko asui ajoittain heidän luonaan ja saattoi välillä raiskata Agnetan monena iltana peräkkäin. Muutos ulottui pikkuhiljaa myös siskosten suhteeseen, aluksi huomaamattomana mutta vähitellen näkyvämpänä, sen erotti kiihtyneestä hehkusta Camillan katseessa ja epäröivistä askelista hänen mennessään ovelle isää vastaan, ja tämä oli käännekohta." (s. 34)

Lisbethillä on vielä paljon selvitettävää lapsuusmuistoissaan. Menneisyys on kuin pommi, joka odottaa räjähtämistä. Lapsuuden kuvioista nousee suunnaton viha Camilla-siskoa kohtaan, jopa niin, että Lisbeth on valmis tappamaan Camillan. Vihan tunne on molemminpuolinen. Siskokset jahtaavat toisiaan ympäri Eurooppaa apunaan legendaarisen taitavat tietokone-expertit. 

Toinen kirjan juonista kuljettaa lukijan ruotsalaisen vuorikiipeilijäryhmän matkalle kohti Mount Everestin huippua. Kiipeämisurakka on haasteellinen ja myös vaaralllinen. "Everistille on tähän mennessä kiivennyt yli neljätuhatta ihmistä. Kolmesataakolmekymmentä heistä on kuollut matkan aikana, ja monia ei ole pystytty tuomaan alas, ja ymmärrän todellakin, että miehestä, joka oli kiivennyt vuorelle yksitoista kertaa, saattoi tuntua kuin vainajat olisivat puhuneet hänelle." (s. 252) Kiipeilijäryhmä on onnekseen saanut ammattitaitoisen ja uhrautuvan oppaan. Hän on Nima Rita. Nima on serpa; se on kansa joka elää Nepalissa Himalajan vuoristossa. Niman vaimo Luna huolehtii retkikunnan muonituksesta. Mutta kaikki ei sujukaan mallikkaasti. Ikävien tapahtumien taustalla eivät ole pelkästään haastavat luonnon olosuhteet, vaan myös henkilökohtaiset poliittiseen valtapeliin liittyvät motiivit. Myöhemmin monta vuotta myöhemmin kerjäläinen löydetään kuolleena Mariatorgetilta Tukholmasta. Mies on Nima Rita.  Hänet on myrkytetty.

Mariatorgetin Thor fishing -patsas. Tästä kerjäläinen Nima Rita löydettiin kuolleena. 

Murhan selvittely on osittain mielenkiintoista, mutta myös aika jankkaavaa ja sekavaa. DNA-selvitykset eivät oikein jaksa kiinnostaa, mutta onneksi kirja saa todella jännittävän lähes satasivuisen loppunousun. Lisbethin ohella kirjassa on mukana edellisistä kirjoista tuttuja henkilöhahmoja. Merkittävin rooli on Mikael Blomkvistilla, Millenniumin toimittajalla. Hänen ja Lisbethin yhteistyö on edelleen tiivistä. 

Tässä on Mikaelin 70 m2:n koti: Bellmansgatan 1.

Entisellä lasitehtaalla käydään lopullinen taistelu. Lisbeth Salanderin jamesbondimainen moottoripyörällä ajo sisään lasitehtaaseen on vertaansa vailla. Kirja päättyy niin, että lukija saattaisi odottaa jatkoa tai sitten ei. 

Bishops Arms -pubi oli yksi Mikaelin suosikkipubeista.

Jatkoimme matkaa ja löysimme lisää kirjasta tuttuja paikkoja.

Ylhäällä vasemmalla Pyhän Yrjänän ja lohikäärmeen patsas Tukholman suurkirkossa. Lohikäärme oli mallina Lisbethin lohikäärmetatuoinnille.
7-Eleven oli Lisbethin ruokakauppa.
Ravintola Kvarnenissa viihtyivät sekä Lisbeth ystävineen ja Millenniumin toimittajat. 

Lopuksi menimme katsastamaan Lisbethin asuntoa. Osoite on Fiskargatan 9. Lisbethin asunnossa oli 21 huonetta ja upeat näköalat vanhaankaupunkiin ja Djurgårdenille. 

Lisbethin asunto oli tässä upeassa talossa.

Olipas tämä mukavan nostalginen Tukholman reissu, totesimme paluumatkalla Silja Serenadella.