Sari Elfving: Saattaja

 

Sari Elfving: Saattaja. Teos. 2023. Ulkoasu Sanna-Reeta Meilahti. 278 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Eletään aikaa ennen talvisotaa. Laina on biologian opiskelija, joka työskentelee Eläintieteellisessä museossa. Laina pitää työstään.  Hänen vastuullaan ovat ennen kaikkea perhoset. Kaikki perhoset kiinnostavat häntä, mutta erityisesti Lainaa kiehtoo pääkalloperhonen, Acherontia atropas. "Pääkalloperhonen on Suomessa useimmiten karkulainen, sillä se viihtyy pääsääntöisesti etelämmässä. Talven yli säilymistä pidetään mahdottomana, mutta toukkia on silti löytynyt Sääksmäeltä saakka, ja koteloitakin." Ja olipa pääkalloperhonen nähty todistettavasti Äyräpään Pölläkkälässä elokuussa vuonna 1936. 

Lainan työkaverina on Oskari, johon Lainalla on hieman ristiriitainen suhde. Laina itsekin pohtii, onko suhde pelkkä työsuhde vai olivatko he vain kilpakumppaneita. Jatkosodan alkaessa Oskari saa kutsun kertausharjoituksiin. 

Laina päätyy sotilaiden apusisareksi kenttäsairaalaan Karjalaan. Olosuhteet ovat epätoivoiset, jatkuvasti kenttäsairaalaan tuodaan lisää haavoittuneita sotilaita, joista osalla on niin vakavat vammat, että paraneminen ei ole mahdollista. Laina ymmärtää ja haluaa auttaa ja antaa lohtua viimeisiä hetkiä eläville sotilaille. On helppo ymmärtää kuolevien sotilaiden pelkoa ja kauhua elämänsä viimeisinä hetkinä. 

"Saattamisesta ei ollut ohjeita, sillä sellaista työtä ei ollut olemassa." Mutta Laina haluaa tehdä saattohoitajan työtä ja tarvitsee sitä varten erillisen saattohoitopaikan. Hän eristää kuoleville sotilaille pienen erillisen kopin, jossa hän lohduttaa kuolevia. "Lainan ja pojan välillä ei ollut paljon tilaa. Lainan tuolin jalka oli kiilautunut laverinreunaan. Hän huomasi heti, kun pojan toinen käsi alkoi hitaasti liikkua häntä kohti. Hän aisti sen samalla tavoin kuin mittaritoukan liikkeen pensaan oksalla, tai pöllön kääntyvän pään puiston puussa." Yhdessä kuolevan sotilaan kanssa vietetyn yön jälkeen saattaa Lainan vieressä aamulla maata kuollut mies.

Lainan saattohoidossa olevat sotilaat kuolevat. Paitsi yksi. Uuno jää eloon. 

Saattaja on sotaromaani, mutta se poikkeaa tavanomaisesta sotaromaanin sankarikaavasta. Kirjan tarina on yllättävä, sellainen mitä ei koulun historian kirjoissa kerrota. Lotista ja hoitajista maalattiin kuvaa siveellisinä ja moitteettomasti käyttäytyvinä naisina ja suurin osa näistä naisista mahtuikin tämän määritelmän kehyksiin. Tähän malliin ei Laina mahtunut.  

Elfvingin teksti on vähäeleistä, herkkää, runollista ja vertauskuvallista. Ajoittain vertauskuvallisuus jää ainakin minulle avautumatta, mutta episodi episodilta tarinan kokonaisuus avautuu lukijalle kiinnostavana ja sujuvasti etenevänä lukukokemuksena.  

Sari Elfving Helsingin kirjamessuilla