Minna Rytisalo: Jenny Hill. WSOY. 2023. Päällys Ville Laihonen. 294 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
"Sinulla ja minulla on takanamme avioero, Brigitte. Me kumpikin olemme olleet naimisissa lastemme isän kanssa ja lopulta jättäneet hänet - sinä siksi, että rakastuit nykyiseen mieheesi, minä siksi, että mieheni ihastui milloin keneenkin, vaikka ei se ollut edes lopullinen syy. Sellaista se oli alusta asti, enkä odottanutkaan muuta. Kuvittelin kaikesta huolimatta, että vanhenisimme yhdessä."
Minna Rytisalo muistetaan kahdesta upeasta historiallisesta teoksesta: Lempi (Gummerus 2016) ja Rouva C (Gummerus 2018). Luimme Rouva C:n myös lukupiirikirjana (linkki). Rytisalon uutuuskirjalla on edeltäjiensä lailla naisen nimi, mutta Jenny Hill ei ole historiaa huokuva hahmo, vaan päinvastoin, Jenny Hill on tämän päivän keski-ikäinen nainen, joka etsii omaa minuuttaan ja asemaansa.
Jenny Hill, aiemmin arkisemmin Jenni Mäki, on 48-vuotias eronnut nainen. Eronnut omasta tahdostaan, kuten hän mielellään korostaa. Takana on pitkä avioliitto Jussin kanssa ja kaksi jo kotoa pois muuttanutta lasta, Oona ja Olli-Pekka.
Eräänä päivänä Jenni lähtee kodistaan mukanaan kaksi matkalaukkua ja kaksi pahvilaatikkoa. Näin jäävät taakse merenrantatalo, varakas elämä, pettävä aviomies, jälkimmäinen osa sukunimestä ja ennen kaikkea tiukasti kontrolloitu elämä. Sellainen elämä, jossa kaikki oli päällisin puolin hyvin, jopa tosi hyvin. "Hän olisi voinut jäädä mutta hän ei jäänyt, eikä tämä helppoa ole, jos joku niin luulee. Tämä on vaatinut vuosien kypsyttelyn ja paljon hitaita liikahduksia." Jenni haluaa jotakin uutta. Uusi alku vaatii uuden minän. Uutta minää ei lähde etsimään Jenni Mäki, vaan Jenny Hill.
"Usein ajattelen, ettei tämä ole minun elämääni."
Jenny tuntee, että hän ei vieläkään 48 vuoden iässä tiedä, mihin hän kuuluu ja kuka hän on. Sen hän haluaa oppia ja myös sen, miten maailmaan asetutaan. Uuden alun etsimisessä Jennyllä on tukena terapeuttinsa. Terapeutti kehottaa Jennyä kirjoittamaan kirjeen jollekin, jolle voi avoimesti kertoa tunteistaan. Jenny tekee kiinnostavan valinnan, hän kirjoittaa Brigitte Macronille, Ranskan presidentin vaimolle, naiselle joka on ollut rohkea monessakin mielessä, mm. rakastuessaan itseään huomattavasti nuorempaan mieheen. Ensimmäisten kirjeiden sisältö Brigittelle on kovasti haparoivaa, mutta ajan myötä teksteihin tulee enemmän sisältöä ja avoimuutta.
Suuri rooli Jennyn uudessa elämänvaiheessa on Johannalla, Jennyn siskolla, joka on hyvin läheinen Jennylle ja jonka kanssa on hyvä jakaa tuntemuksia ja muistella lapsuuden ja nuoruuden tapahtumia. Jennyn uutta elämää tarkkailee ja arvioi Jennyn tietämättä Ajattarien ryhmä, johon kuuluvat Ruusunen, Tähkätär, Tuhkimo, Lumikki ja Kerttu. He pyrkivät antamaan Jennylle neuvoja, jokainen omiin, joskus hyvinkin rankkoihin, kokemuksiinsa liittyen, sillä todellisuudessa Ajattarien kokemukset ovat hyvinkin erilaisia kuin ne prinsessatarinat, joihin olemme tutustuneet saduissa.
Aika tekee tehtävänsä. Yllättäen Jenny huomaa pieniä liikahduksia käyttäytymisessään. Ulkopuolisen mielestä mitättömän pieniä ja merkityksettömiä asioita, mutta Jennylle tärkeitä. Jenny yllättyy huomatessaan, että hän osaa olla vihainen ja osaa suuttua, osaa osoittaa suuttumisensa ja osaa huutaa. Hän voi laittaa päälleen silittämättömän paidan ja hän voi lähteä töihin rajaamatta huuliaan.
Viime vuosina on ilmestynyt runsaasti feministisiä kirjoja. Sellainen Jenny Hillkin on, mutta Rytisalo osaa käsitellä teemaa tuoreesta näkökulmasta, runsaalla lämmöllä, huumorilla, ironiallakin ja yllättävillä oivalluksilla. Varmasti moni lukija löytää samaistuttavia ja tuttuja kokemuksia Jennyn lapsuudesta, nuoruudesta, avioliitosta, avioerosta, vaihdevuosista ja vanhenemisesta.
Koin Jennyn kirjeet Brigittelle virkistävänä ratkaisuna. Tunsin, että Jenny oli kirjeissä avoimmillaan ja pystyi kirjoittamaan aroistakin asioista. Lieneekö kirjeiden kirjoittaminen yleinen terapiamenetelmä, sitä en tiedä, mutta itse muistan, kun kävin terapiassa tyttäreni kuoleman jälkeen, terapeuttini kehotti minua kirjoittamaan kirjeitä kuolleelle tyttärelleni. Minusta se oli hyvä ajatus. Kirjoitin kirjeen, laitoin kirjeen kuoreen ja kuoreen nimen. Osoitteeksi tuli Taivas. Vielä postimerkki kuoreen ja sitten postiin.
Olipa kyseessä Lempi, Minna tai Jenny, Rytisalon kirjat ovat upeita lukukokemuksia. Rytisalon kaunis ja kerrassaan vangitseva kirjoitustyyli on hänen kirjojensa ehdoton vahvuus.
Kirjan kansi on ihastuttava. Kiitos Ville Laihonen.
Voi, miten koskettava on kuvauksesi kirjeestä tyttärellesi. Pala nousi kurkkuun.
VastaaPoista