Edith Eger: Auschwitzin tanssija

 

Edith Eger: Auschwitzin tanssija. Into. 2022. Englanninkielinen alkuteos The Choice: Embrace The Possible. Suomentanut Kirsimarja Tielinen. Kansi Emmi Kyytsönen. 381 sivua.

Omasta hyllystä

”Traumoista selviytyminen ja kyky nauttia elämästä vaikeiden kokemusten jälkeen edellyttää menneen ja nykyisyyden täydellistä hyväksymistä. Jos vähättelemme omaa tuskaamme tai rankaisemme itseämme siitä, että tunnemme olevamme eksyksissä, eristyksissä tai peloissamme elämän haasteiden edessä – niin vähäpätöisiltä kuin haasteemme jostakin toisesta saattaisivatkin vaikuttaa – valitsemme uhrin roolin. Silloin emme näe vaihtoehtojamme ja päädymme tuomitsemaan itsemme. ”

Kuusitoistavuotiaan Edith Egerin perhe oli saanut viettää mukavaa ja rauhallista elämää Kosicessa, Unkarissa. Edith oli aktiivinen nuori, hän menestyi koulussa hyvin ja lisäksi hänen viikkorytmiinsä kuuluivat säännölliset tanssitunnit. Hänen tavoitteenaan oli päästä edustamaan Unkaria voimistelun olympialaisissa. 

Vuosi 1944 toi traagisen muutoksen Edithin ja koko perheen elämään. Toukokuussa heidän kotiinsa tunkeuduttiin, ja Edith äitinsä ja siskonsa Magdan kanssa sullottiin täpötäyteen karjavaunuun, jonka määränpäätä vangit eivät tienneet. Sitten juna pysähtyi, vangit käskettiin ulos. Ensimmäiseksi he näkivät kyltin, jossa oli teksti: Arbeit macht frei. Kyseessä oli Auschwitzin keskitysleiri, jossa vangit vastaanotti tohtori Mengele, pahamaineinen kuoleman enkeli. Hän erotti sisarukset äidistään. "Näet äitisi taas pian", hän (=Mengele) sanoo. Hän käy vain suihkussa." Se oli viimeinen kerta, kun Edith näki äitinsä. Äidin tie vei kaasukammioon.

Josef Mengele Auschwitzissa vuonna 1944

Elämä Auschwitzissa oli lohdutonta, oli ainainen nälkä, vaatteet jotka annettiin olivat pelkkiä rääsyjä, ainainen epäpuhtaus herätti inhon tunteita. Parakkiolosuhteet olivat epäinhimilliset. Mutta kaikkein kamalinta oli vankien surmaaminen. Pian Edithille selvisi, kuinka tehokkaasti ja järjestelmällisesti murhaaminen natseilta sujui.

Edith joutui tekemisiin tohtori Mengelen kanssa. Mengele halusi, että häntä viihdytettäisiin ja tämä rooli lankesi Edithille. Näin hänestä tuli Auschwitzin tanssija. "Tanssi minulle, pikku tanssija", Mengele sanoo. Hän käskee orkesteria aloittamaan soittamisen. "Tonava kaunoisen" tutut alkutahdit kantautuvat hämärään huoneeseen. Mengelen silmät pullistuvat minua kohti." Edith onnistui tanssissaan. Mengele palkitsi hänet kokonaisella leivällä.

Sitten naisvankien joukko lähetettiin kuoleman marssille. Marssiessa nälässä ja vähissä vaatteissa naisten ajantaju katosi. Marssivatko he päiviä vai viikkoja, sillä ei ollut mitään merkitystä. Saksan maaperä vaihtui Itävallaksi. Mauthausenin miehille tarkoitettu keskitysleiri oli ensimmäinen etappi ja sieltä marssi jatkui Gunskircheniin, joka oli Mauthausenin alaleiri. Sinne amerikkalaiset tulivat vuonna 1945 vapauttamaan leirin ja löysivät ruumiskasasta juuri ja juuri hengissä olevan Edithin.

Pitkän toipumisen jälkeen Edith meni naimisiin unkarinjuutalaisen kanssa. Aviopari muutti Yhdysvaltoihin pakoon Unkarin kommunismivainoja. Pahat muistot vainosivat Edithia, mutta hän pysyi hiljaa eikä puhunut kenellekään keskitysleirikokemuksistaan. 1970-luvulla Edith toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja aloitti psykologian opinnot. Hän piti opiskelusta ja menestyi hyvin. Hänen erikoistumisalaansa olivat post-traumaattisesta stressistä (PTSD) kärsivät potilaat. 

Edith väitteli tohtoriksi ja hänestä tuli kansainvälisesti arvostettu psykologi. Yhä edelleen nyt jo yli yhdeksänkymppinen Edith (s. 1927) pitää vastaanottoja ja toimii mm. Yhdysvaltojen puolustusvoimien konsulttina.  

Auschwitzin tanssija on arvokas lisää holokaustin raakuuksia kuvaavaan kirjallisuuteen. Edith lienee yksi viimeisistä holokaustista selviytyneistä. Kirja on toisenlainen selviytymistarina, joka keskittyy enemmän keskitysleirikokemuksista selviytymiseen kuin keskitysleirien raakuuksiin. Kirjan nimen käännös Auschwitzin tanssija antaa odottaa toisenlaista lukukokemusta, kun sen sijaan alkuperäisteoksen nimi The Choice: Embrace the Possible kuvaa kirjan sisältöä paremmin. 

Edith kokee, että ihmisille tulee antaa mahdollisuus surra elämässä sattuneita menetyksiä. Muuten he eivät voi tuntea itseään vapaaksi. Edithille itselleen vapauttava kokemus oli käynti Auschwitzissa. Kirjassaan Edith kertoo liikuttavia tarinoita häpeää ja syyllisyyttä kärsivistä ihmisistä, joita hän on pystynyt auttamaan.  

PS. Huomasithan, että blogissani on arvottavana Tommi Kinnusen kirja Pimeät kuut. Vielä ennättää osallistua. (linkki)

Edith Eger