keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Anne Manner: Dominoefekti

 

Anne Manner: Dominoefekti. Lector Kustannus. 2022. 228 sivua.

Arvostelukappale kirjailijalta

"Bubble ei pahemmin Facebookia käyttänyt. Mutta nyt kun hän oli löytänyt turriharrastuksen fitnessin lisäksi, niin hän oli alkanut käyttää Facebookia enemmän Suomen Turrit -ryhmän vuoksi. Aluksi Bubble ei ollut edes tiennyt mikä turri oli. Häntä opastettiin turreiluun siten, että turrit fanittivat antropomorfisia eli ihmisen kaltaisia eläinhahmoja. Joten heti ihanan asunsa saatuaan, hän oli päättänyt liittyä turriryhmään, jotta pääsisi osalliseksi turriyhteisöä ja pääsisi lukemaan muiden ajatuksia ja kokemuksia turreilusta."

Vuodenvaihteessa ilmestynyt Dominoefekti on Anne Mannerin esikoisdekkari. Suomessa on laaja kaarti maineikkaita dekkaristeja ja siksi onkin kiinnostavaa tarttua esikoisdekkaristin kirjaan ja miettiä siinä lukiessa, millaiset mahdollisuudet tällä kirjailijalla on saada paikkansa tässä tiukasti kilpaillussa genressä. 

Manner on rakentanut kiinnostavan dekkariteeman. Facebookin Suomen Turrit -ryhmä on juonen keskiössä. Ryhmässä käydään vilkasta keskustelua turreilusta ja tuleepa siellä melko usein aika rohkeitakin ehdotuksia. Tikru oli ollut aktiivinen toimija ryhmässä omasta turreilustaan lähtien. Sitten hän keksii aloittaa tuottoisan bisneksen. Kun ryhmään tulee uusi tyttö, Tikru ottaa häneen yhteyttä. "Tarjoaisin sinulle työtä, jossa voisit hyödyntää turriharrastustasi. Miltä kuulostaa?" Muutaman viestin jälkeen selviää, että kysymys on seksipalveluiden myymisestä. Tikru toimii välikätenä, ottaa välityspalkkion itselleen ja välittää miehet tytöille. Tytöille hän vakuuttaa, että hän pystyy takaamaan miesten kunnollisuuden. Moni tyttö tarttuu koukkuun. "Joo, kyllä kiinnostaa! Etsin juuri sopivaa työtä."

Yksi kiinnostuneista tytöistä on Bubble. Bubble on työtön ja rahaa hän kyllä tarvitsee, erityisesti fitness-harrastukseen. Bubblen tavoitteena on osallistua seuraavan vuoden bikinifitness-kilpailuun. Saatuaan viestin Tikrulta Bubble pitää työtarjousta mahdollisuutena leveämpään elämään. Bubblelle Tikru vakuuttaa, että hän välittää vain laadukkaita seksikumppaneita. 

Dragon on Tikrun välittämä turrimies tytöille. Dragoniin voi aina luottaa, tietää Tikru. Vai voiko?

"Mut ihana, kun nyt on ihan oma kämppä ja vakkari työ."

Hanna, 25 vuotta, on juuri valmistunut Tampereen yliopiston journalistiikasta ja on onnekas, kun on saanut urheilutoimittajan paikan kotipaikkakuntansa Viikko-Uutisista. Sopimukseen kuuluu, että Hanna voisi tarvittaessa toimia myös rikostoimittajana. Hanna on innoissaan uudesta työstä ja mukavasta pikku asunnosta. Sattumalta  hän tapaa kouluaikaisen ystävänsä Villen, joka työskentelee poliisina. Ville tuntuu heti mukavalta kaverilta. He viettävät paljon aikaa yhdessä, ja Hanna tuntee itsensä ikionnelliseksi, kun hän kaiken muun lisäksi on löytänyt unelmiaan vastaavan miesystävän. 

"Ihan liikaa avoimia kysymyksiä."

Yht'äkkiä Hanna ja Ville huomaavat, että paikkakunnalla on lähiaikoina tapahtunut useita nuorten tyttöjen itsemurhia. Yhtä parvekkeelta putoamista oli Hannakin ollut todistamassa. Hanna tulee epäluuloiseksi ja miettii, onko itsemurhien takana jotakin muutakin. Myös poliisi kiinnittää asiaan huomiota, tutkii tilastoja ja huomaa, että nuorten naisten itsemurhia oli tapahtunut lähiseudulla tavallista enemmän. Nyt Hanna totisesti pääsisi tekemään rikostoimittajan työtä.

Paljon ennättää vielä tapahtua ennen kuin päästään selville, mitä on tapahtunut. Loppuratkaisua harva lukija olisi osannut veikata. Pidin kirjan henkilöhahmoista, jotka syvenivät kirjan edetessä. Eli kunnon avaus esikoisdekkaristilta.  

2 kommenttia: