lauantai 7. toukokuuta 2022

Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut

Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut. Sitruuna. 2022. Englanninkielinen alkuteos The Unlikely Adventures of Shergill Sisters. Suomentanut Inka Parpola. 371 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Matkan tämä osuus vie teidät Intian pääkaupungista Punjabiin, sukumme osavaltioon. Katsokaa ikkunoista ja ihailkaa maisemia. Kuunnelkaa ympärillänne käytäviä keskusteluja. Tarkkailkaa matkan varrella ihmisiä, jotka iloiten rientävät tervehtimään sukulaisiaan pienemmillä asemilla. Ei ole suurempaa rakkauden ja uskollisuuden osoitusta kuin pitkän matkan tekeminen jonkun tietyn ihmisen takia." (s. 141)

Sita Shergill kirjoittaa kirjeen kolmelle tyttärelleen, Rajnille, Jezmeenille ja Shirinalle. Rajni toimii Lontoossa koulun rehtorina. Hänen poikansa Anil aikoo naimisiin raskaana olevan Davinan kanssa. Rajni vastustaa avioliittoa ja hän jopa palkkaa yksityisetsivän saadakseen sellaisia tietoja, joilla voisi estää avioliiton. Jezmeen puolestaan haaveilee hyvistä elokuvarooleista. Shirina on muuttanut komean miehensä kanssa Australiaan, mutta joutuu siellä elämään yhdessä kaikkitietävän ja määräilevän anopin kanssa.

"Haluaisin myös, että tuhkani sirotellaan Intiaan." (s. 11)

Sita sairastaa syöpää ja tietää elävänsä viimeisiä päiviään. Kirjeessä hän ilmaisee tyttärilleen viimeisen toiveensa. Hän haluaa, että tyttäret tekevät viikon mittaisen pyhiinvaellusmatkan Intiaan, äidin kotimaahan. Äiti antaa tyttärilleen joka päiväksi eri tehtävän. Hän korostaa, että on tärkeää, että hänen toiveitaan seurataan täsmällisesti.

"Intia on veressänne - kieli, ruoka, se, miten asiat ovat." (s. 214)

Oikeastaan tytöt eivät ole innostuneita lähtemään matkalle, mutta taipuvat kuitenkin äidin tahtoon. Pyhiinvaellusreitin kohteisiin kuuluvat mm. Delhi, India Gate, äidin osavaltio Punjab sekä tunnettuja pyhiä paikkoja, kuten esimerkiksi sikhien pyhä paikka Gurudwara Bangla Sahib sekä Amritsarissa sijaitseva Kultainen Temppeli, joka on sikhien pyhin paikka. Kultainen Temppeli luokitellaan yhdeksi maailman upeimmista rakennuksista. 

Kirjassa nousevat esille sisarusten väliset suhteet. Vaikka tytöt ovat kasvaneet samassa kodissa, heillä on hyvin erilaisia käsityksiä ja kokemuksia lapsuudestaan ja perheestään. Nyt he ovat eläneet monta vuotta itsenäistä elämää, erillään lapsuuden perheestä. Sisarusten väliset suhteet tuntuvat etäisiltä. Yhteistä ymmärrystä ei tunnu löytyvän. Jokainen heistä on varma, että juuri hänellä on vaikeimmat olosuhteet ja haasteellisin elämäntilanne ja että muut kaksi sisarta elävät ihanteellista elämää. Jezmeen ja Shirina ajattelevat, että Rajni on ylimielinen ja tuomitseva, kun taas Rajnin mielestä Jezmeen on röyhkeä ja tarvitsee oikean työn. Shirina se vasta loistokasta elämää elääkin, siitä ovat Jezmeen ja Rajni varmoja. Kirjailija kuvaa onnistuneesti sisarusten etääntyneitä ja monimutkaisia suhteita.

"Avioliittoa edeltävää taustatarkistusta" (s. 161)

Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut -kirjassa on samanlaisia teemoja liittyen perhedynamiikkaan kuin edellisessäkin Jaswalin kirjassa Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille (Sitruuna 2021) (linkki). Maahanmuuttajien ongelmat tulevat molemmissa kirjoissa hyvin esille. Kotimaan kulttuuri kulkee aina mukana, myös uuteen kotimaahan. Kulttuurienväliset ristiriidat nousevat esille kirjassa, samoin kuin patriarkaalisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudet, mm. miehen määräämisvalta ja järjestetyt avioliitot. Usein ongelmia nostetaan esille huumorin turvin. Kirjan tarina tuo esille sen, miten tärkeitä hyvät ihmissuhteet ovat ihmisten hyvinvoinnille. Äiti onkin kirjoittanut kirjeessään: "Olen oppinut, että tärkeintä elämässä on osoittaa arvostusta niitä kohtaan, joita rakastamme. Muistakaa, ettei mikään ole sitä tärkeämpää." (s. 8)

Kirja tarjosi minulle miellyttävän ja lämminhenkisen lukukokemuksen. Kirja on tyyliltään kevyt ja humoristinen, vaikkakin mukana on tärkeitä ja raskaitakin teemoja. Intialainen tunnelma tulee lähelle lukijaa. Intia on vastakohtaisuuksien maa. Kauniit värit ja ruokien herkulliset tuoksut välittyvät kirjan sivuilta, mutta niin myös köyhyys, lannan tuoksu, hälisevät ihmisjoukot ja ainainen savusumu. Kuvaukset sikhien pyhistä paikoista oli kiinnostavaa luettavaa. Suosittelenkin kirjaa intialaisesta ja sikhien kulttuurista kiinnostuneille.

Jotkut kirjan intialaisista termeistä jäivät mysteeriksi. Pieni sanasto olisi ollut paikallaan.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa varsin hyvältä. En ole tuota edellistäkään osaa lukenut, tämä jälkimmäinen ehkä kiinnostaa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkimmäinen on siinä mielessä kiinnostavampi, että tapahtumat sijoittuvat Intiaan, edellisessä Lontooseen.

      Poista
  2. Voi että, tämä kuulostaa aivan ihanalta. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista