Veit Heinichen: Karstin kuolleet

     

Veit Heinichen: Karstin kuolleet. Proteo Laurenti II. Kustantamo Huippu. 2020. Saksankielinen alkuteos Die Toten vom Karst. Suomentanut Anne Kilpi. 451 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Proteo Laurenti otti hyllystä pullon cabernet'ta ja avasi sen. Hän heitti kylmän pitsan lautaselle, etsi lasin ja meni olohuoneeseen. Hän avasi television ja pudottautui nojatuolille. Pian hän oli juonut monta lasia viiniä. Hän tunsi kehonsa rentoutuvan, ajatukset sen sijaan jatkoivat loputonta laukkaansa. Yhä uudelleen hän näki silmissään kuvia Contovellon iskusta, papin kasvot, naapureiden kyyneleet, Lauran seisomassa aamulla takki päällä hänen edessään, vessanpöntön Caffe San Marcossa - ja lopulta hän kuuli jälleen iltapäivällä soittaneen miehen äänen." (s. 48)

Karstin kuolleet -dekkarin tapahtumat sijoittuvat Triesteen, italialaiseen kaupunkiin, joka sijaitsee Koillis-Italiassa, Triestenlahden pohjukassa. On marraskuu, ja sää Triesten seuduilla on surkea, kylmä koillistuuli bora nera puhaltaa ja saa ihmiset pysymään sisätiloissa. Komisario Proteo Laurenti, ikää 47 vuotta,  herää pahantuulisena. "Proteo Laurenti kiehui raivosta, mustasukkaisuudesta ja epätoivosta. Hän oli kieriskellyt, hikoillut ja palellut sängyssään läpi yön rauhattomana ja nukkunut tuskin lainkaan. Häntä etoi." (s. 7) Syy hänen epätoivoonsa oli Laura, hänen vaimonsa. Vaimo oli tunnustanut, että hänellä oli toinen mies. Nyt Laura oli lähtenyt pois kotoa miettimään asioitaan. 

Proteo Laurentin ajatukset palaavat väkisinkin jatkuvasti Lauraan  ja ikävään. Mutta sitten tulee hälytys. Läheisessä Contovellon kylässä talo numero 525 oli räjäytetty. "Räjähdys tapahtui tasan kello kuusitoista kolmekymmentä. Kolme kuollutta: Manlio Gubian, 42, hänen vaimonsa Elisabetta, 33, ja kaksivuotias lapsi." (s. 39) Tapahtuma on mystinen, kukaan kyläläisistä ei ole nähnyt mitään, kenelläkään ei ole mitään pahaa sanottavaa perheestä. Perheen isä Manlio Gubian oli pitänyt elintarvikekauppaa kylässä ja oli sen vuoksi ollut kaikkien tuntema. Pian räjähdyksen jälkeen Giuliano-niminen kalastaja katoaa merellä hieman epäselvissä olosuhteissa. "Marasi hidasti moottoria samalla, kun kroaatit ajoivat laajaa kierrosta heidän ympärillään. Mutta he eivät löytäneet Giulianoa, rukouksetkaan eivät auttaneet." (s. 89) Mukana olleet kalastajat ovat hyvin vaitonaisia, kun poliisi kuulustelee heitä. Käy ilmi, että räjähdyksessä kuollut kauppias Gubian oli tienannut niin hyvin, että hän oli ostanut troolarin Pulassa asuvalle isälleen. Liittyvätkö nämä kuolemat jollakin tavalla toisiinsa, joutuu poliisi pohtimaan.

Eivätkä järkyttävät tapaukset vielä tähän pääty. Laurenti osallistuu Gubianin perheen hautajaisiin. Hautausmaa on täynnä saattajia. Kun arkkua lasketaan maahan, Laurentin kännykkä soi. Tilanne on kiusallinen, mutta viestin kuultuaan "Asiakkaita. Mystinen ruumis Foiba di Monrupinolla" (s. 151) Laurentin on kiireesti raivattava tiensä ulos hautausmaalta. Eikä kyse olekaan ihan mitättömästä rikoksesta. Karstin kalkkikivien kätköissä on toisen maailmansodan aikainen joukkohauta. Siellä Laurenti kohtaa kammottavan näyn. Rautaisessa telineessä roikkuu köytettynä lähes alaston vanha mies. Käsivarret on sidottu ristiin. Murha on tehty harppuunalla, joka edelleen sojotti sydämen kohdalla. 

Tässäpä onkin Triesten poliisille tutkittavaa. Laurenti pyrkii pitämään ajatuksensa tutkittavissa asioissa, mutta huomaa ajatustensa karkaavan kerta kerran jälkeen Lauraan. Lounailla ja illallisilla hän vuodattaa tuttavilleen ikäväänsä ja sortuupa hän tupakointiinkin monen lakkovuoden jälkeen. Kodissa ei tehdä mitään tai ainakaan ei siivota, astiat ovat tiskaamatta, pizzalaatikkovuoret kasvavat. Huolta aiheuttaa myös Laurentin alaikäinen poika Marco, joka opiskelun sijaan hengailee fasistisissa porukoissa. Pientä lohtua Laurentin elämään tuo kaunis dottoressa Ziva Ravno, syyttäjä Pulasta, joka pyrkii edistämään yhteistyötä Kroatian ja Italian välillä.

Heti kirjan alkusivuilla tuli tunne, voi että on harmi kun en tunne Triesteä, kaupunkia joka tunnetaan myös pikku-Wieninä. Kirja on varmasti mieluista luettavaa kaupunkia tunteville. Kiinnostavan juonen ohella kirjailija tarjoaa aimo annoksen seudun historiaa toisesta maailmansodasta alkaen. Tämän päivän ongelmia ovat laiton maahanmuutto ja laajat salakuljetusverkostot. Pidin myös kirjan luontokuvauksista. Merellä on iso rooli tapahtumien kulussa. Kirjan nimi viittaa yhteen alueen erikoisuuteen, Karstin vuoristoon, joka on täynnä mitä erilaisimpia rotkoja ja luolia. Kirja oli minulle kiinnostava lukukokemus ja tuntui, että jännityksen ohella myös historian yleissivistykseni lisääntyi. Heinichen kirjoittaa sujuvaa tekstiä. Kiitokset menevät myös Anne Kilvelle erinomaisesta käännöstyöstä. 

En ole lukenut Heinichenin ensimmäistä kirjaa Kullekin suo kuolemansa (Huippu 2018). Mietin, millaisena Laurenti näyttäytyi siinä kirjassa. Tämän kirjan Laurenti-hahmo tuntui toisaalta sympaattiselta tyypiltä, mutta en oikein jaksanut innostua kaikesta siitä epätoivosta ja surkeudesta, mistä hän kärsi vaimonsa lähdön takia. Surkeita poliiseja on dekkareissa ihan tarpeeksi. Mutta ehkäpä jos Laura tulee takaisin kotiin, saamme nähdä Laurentin uutena ihmisenä. 

Proteo Laurenti -sarja on runsaasti palkintoja ja arvostusta saanut dekkarisarja. Sarjassa on ilmestynyt jo kymmenen osaa. Onneksi kustantamo Huippu on ottanut kirjasarjan julkaisuohjelmaansa ja varmasti saamme jatkaa rikosten selvittämistä Proteo Laurentin kanssa tämän kakkososan jälkeenkin.