keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Ville Paajanen: Täällä kaukana jossain

Ville Paajanen: Täällä kaukana jossain. Books on Demand. 2021. 561 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Tänään on meidän lohkolla ollut rauhallisempaa, mutta huomenna voi olla toisin. On nimittäin Stalinin syntymäpäivä, niin Heikki osasi kertoa ja arveli, että ryssä varmasti yrittäisi silloin. Olet ollut mielessäni monta kertaa, äiti. En ole aina ollut se kultainen lapsi ja huolta olen sinulle aiheuttanut välillä turhankin paljon. Anna anteeksi kaikki itsekkyyteni. Lupaan olla jatkossa mies, josta äitikin voi olla ylpeä. En tiedä kuinka huomenna käy. Minua vaan niin *******" (s. 124)

Eletään 1930-luvun lopun ihastuttavassa Viipurissa. Tuttuja paikannimiä vilahtelee tekstissä, mm. ravintola Espilä, Torkkelinpuisto, Kauppatori, Viipurin linna ja Monrepos'n puisto. Heikki ja Jaakko ovat koulukavereita. Jaakon mielenkiinnon kohde on autot, hän jopa aloitti automekaanikon opinnot, mutta ei saanut niitä loppuun. Silmissä siintää Fordin avoauto, mutta unelmaksi se taitaa jäädä, tuumii Jaakko. Heikkiä sen sijaan kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat, tällä hetkellä erityisesti epävakaa maailmanpoliittinen tilanne. Yhdessä Heikki ja Jaakko rientävät illanviettoon ravintola Espilään, jossa "Harmony Sisters ja tanssiorkesteri Dallape esittivät juuri kappaletta "O Josef, Josef", joka oli heidän uusi hittinsä." (s. 24) Sieltä Heikki löytää Saaran ja kohta kirkonkellot soivat Viipurin tuomiokirkossa. Sitten tulee kutsu kertausharjoituksiin Terijoelle.  

"Maailma oli astumassa tuleen, joka polttaisi merkkinsä jokaiseen, eikä tulisi jättämään rauhaan edes yöllä." (s. 48) Heikin ja Jaakon, kuten niin monen muunkin suomalaisen miehen, talvisota alkaa. On sotimista, tiukkoja ja epätoivoisia tilanteita, välillä onnistumisen tunteitakin, pelkoa, unettomuutta, väsymystä. Talviolosuhteet ovat poikkeuksellisen vaikeita. Yhdessäolo sotilastovereiden kanssa lohduttaa ja antaa voimaa, toivoa tuovat vaimoilta, äideiltä ja tyttöystäviltä tulevat kirjeet ja paketit. Samanlaisissa tunnelatauksissa eletään myös Neuvostoliiton rintamalla. Sen rintaman sotapahtumia peilataan Antonin ja Aleksin kautta. Anton on taitava panssarivaunukomentaja ja Aleksi on vaunun radisti. Talvisota kestää 105 päivää ja päättyy Moskovan rauhansopimukseen. Suomi menettää Neuvostoliitolle mm. Viipurin. Jatkosota alkaa. "Suomalaiset tulivat hakemaan omaansa takaisin. Se, mikä oli vihan kylvämä, sen kuolema niittäisi." (s. 287) Viipuri vallataan takaisin. Sota on pitkä. Fyysinen, kuten myös henkinen, jaksaminen on koetuksella. Sodan päätyttyä Viipuri menetetään jälleen. Viipurin linnan torniin nostetaan punainen lippu.

Täällä kaukana jossain on fiktiivinen faktaan perustuva romaani talvisodasta ja jatkosodasta. Taustalla riehuu toinen maailmansota. Kirjailija haluaa linkittää Suomen sotatapahtumat muiden sodassa olevien maiden tapahtumiin. Maailmanpoliittiset tapahtumat saavat kirjassa välillä liikaakin tilaa, kun pääpainon olisi suonut olevan kotirintaman tapahtumissa. Välillä tulee tunne, että kirja on kuin historian oppitunti toisesta maailmansodasta. Kirjassa on sivuja 561. Täytyy kyllä myöntää, että olen yleensäkin hieman huono lukemaan paksuja kirjoja. Tämän kirjan lukemisessa meni viikko, ja useamman kerran putosin pois tapahtumien kyydistä. Kirja olisi mielestäni kaivannut tiivistämistä, karsimista ja muokkaamista, jotta tarina olisi pysynyt paremmin koossa.

Kirjan vahvuus on kiinnostava henkilögalleria. Paajasella on taito rakentaa eläviä ja aitoja henkilöhahmoja. Suomalaispojat Jaakko ja Heikki tulevat minulle läheisiksi. Jaakon äiti Saija on huolenpidossaan ja surussaan kirjan suosikkihenkilöni. Kirjan toinen vahvuus on tarkassa ajankuvauksessa. Kirjailija on tehnyt perusteellista taustatyötä selvittäessään tapahtumien historiallisia taustoja. Henkilöiden käyttämä kieli ja sota-ajan arkipäivä pienine yksityiskohtineen antavat uskottavuutta ajankuvaukselle. Viipuri on hyvä valinta tapahtumien keskipisteenä. Viipurin kartta olisi ollut kiva lisä. Kiinnostava yksityiskohta kirjassa on tanssimisen kieltäminen sodan aikana. Valtioneuvoston asetuksella 7.12.1939 tanssiminen kiellettiin. Piti vakavoitua taisteluun, ei saanut ilotella. Tanssiminen oli kevytmielistä, seksuaalisviritteistä ja sankarivainajia häpäisevää. Tätä mieltä oli mm. Suomen vaikutusvaltaisin naisjärjestö Lotta Svärd. Tanssikieltoa lievennettiin välirauhan aikana, mutta kielto astui uudelleen voimaan jatkosodan alkaessa kesäkuun lopulla 1941. Mutta siitä huolimatta tanssittiin, niin myös Viipurissa. Tanssittiin sellaisissa paikoissa, jotka olivat virkamiesten katseilta piilossa, esimerkiksi tasaisilla kankailla, kedoilla, heinäladoissa, tyhjissä parakeissa ja hylätyissä rakennuksissa. Kiellettyjä tansseja on erinomaisesti kuvattu Markon Tikan & Seija-Leena Nevalan kirjassa Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948 (Atena 2020).

Ville Paajasen esikoisteos Täällä kaukana jossain tarjoaa monipolvisen lukukokemuksen erityisesti historiasta kiinnostuneille lukijoille.
Viipurin kauppahalli. Valmistunut vuonna 1906. Kesä 2018, kuva AA.

Viipurin Pyöreä torni. Kesä 2018, kuva AA.

6 kommenttia:

  1. I haven't read it yet. Thanks for sharing.
    I hope you'll visit my blog soon. Have a good week!

    VastaaPoista
  2. Onpa upea liljabanneri. Tähän vuodenaikaan kukansiemenpussit ja kukkalehdet ovat parasta mitä tiedän. Ihana kesän odotus.

    Välttelen sota-aiheisia kirjoja. Sotatapahtumista on kamalaa lukea, kun tietää mitä on oikeasti tapahtunut. Olen ennemminkin rauhan ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat yksi suosikkikukistani. Ja tuosta väristä pidän. Joskus tulee noita sotakirjojakin luetuksi.

      Poista
  3. Vaikka olen syntynyt "vasta" 1948, väärillä papereilla Suomessa liikkuneen (silloin nuoren) isäni Suomeen tulon syyt juontuvat sodasta. Siksi aloin lukea myös sotakirjoja. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista