keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Anu Patrakka: Häpeän aukio


Anu Patrakka: Häpeän aukio. Into. 2021. Kansi: Perttu Lämsä. 273 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Mafalda lähti ylittämään katua sillan toiselle laidalle. Öinen Vila do Conde oli kaunis. Joentörmän reunaan parkkeerattu vanha purjelaiva mastoineen heijastui tyyneen veteen. Sen takana mäen päällä näkyi valkoiseksi maalattu kupolikattoinen kappeli, jonka avoimesta ovesta Mafalda oli kerran käynyt kurkistamassa. Sillan vierestä alkavaa aukiota reunustivat vanhat rakennukset, muutamassa baarissa oli väkeä viettämässä perjantaiyötä. Etäinen musiikki, huudahtelu ja nauru kantautuivat korviin." (s. 238)

Anu Patrakan viidennen Rui Santos -dekkarin tapahtumaympäristö on jo aiemmista kirjoista tutuksi tullut Porton seutu Portugalissa, tässä kirjassa Vila do Conde, kirjailijan kotikaupunki. Portugalin ihailijana palasin todella mielelläni näille seuduille Patrakan seurassa. Patrakka, joka on asunut jo useita vuosia Portugalissa, saa seudun ja tapahtumaympäristön elämään niin, että välillä tuntuu, että olen mukana ihastelemassa vaikkapa kukkamattojuhlia. "Keskustan kaduille kootaan kukista ja lehdistä ja kaarnanpalasista koristeellisia tapetes de flores, kukkamattoja. Ne tehdään yön aikana, ja seuraavana päivänä ihmiset voivat kiertää ihailemassa niitä, ennen kuin tulee kulkue, joka pyyhkäisee kaiken mennessään." (s. 228)

Vila do Condessa pidetään lähiaikoina kunnanvaltuuston puheenjohtajan vaali. Fernandon suuri halu ja suorastaan intohimo on tulla valituksi tähän tehtävään. Siksi hän järjesti perjantai-iltana ison vaalitilaisuuden, jossa oli hyvä tarjoilu portugalilaisine ruokineen ja viineineen. Lauantaiaamun sarastaessa kaupunki on hiljainen ja rauhallinen. Amorin, kadunlakaisija, tekee työtään ja viheltelee lakaistessaan roskia. Kirkonkellon kumahduksista Amorin laskee, että kello on puoli kahdeksan. Kun hän katsoo kaupungintalon edessä olevaan häpeäpaaluun, hän huomaa kauhukseen, että häpeäpaalulle johtavissa kiviportaissa on jotakin epätavallista. Siellä on ruumis. 

Rikosetsivä Rui Santos ja rikospaikkatutkija Ramiro Banha hälytetään heti paikalle. "Paalulle vievillä portailla oli naisen ruumis. Pää retkotti vinksallaan, kaulan ympärillä roikkui osittain repeytynyt mustavalkoinen silkkihuivi. Punaisen keinonahkajakun alta erottui leopardikuvioinen sifonkipusero. Toinen jalka oli sukkahousuja lukuun ottamatta paljas, toisessa oli punainen lyhytvartinen kenkä." (s. 22-23). Nainen tunnistetaan nopeasti Mafalda Limoksi, kunnallisvaaliehdokas Fernandon siskoksi. Harmiton nainen, vähän liikaa viiniin menevä, mutta mitä sitten? Miksi joku oli kuristanut hänet, miksi joku oli halunnut päästä hänestä eroon? Tapausta selvittää Rui Santosin ja Pedro Silvan kera Rita Pereiran tilalle palkattu Ana Torres, räväkkä viisikymppinen nainen, joka ajaa keltaisella kaksipaikkaisella urheiluautolla. Kun poliisi vielä miettii, kenellä oli ollut syytä tappaa Mafalda, löydetään yllättäen vielä toinen ruumis.

Rikosten tutkinta alkaa. Mutta ei ole oikein mitään mihin tarttua, johtolankoja ei juuri ole. Kaiken lisäksi tutkimukset saavat kummallisia piirteitä, tulee erikoisia tunnustuksia, omituisia paljastuksia, tulee kauppamurto, sukkabisneksen rahoissa on epäselvyyksiä. Epäiltyjä on monia. "Rikosetsivä Rui Santos miettii ankarasti. Pieniä tiedonsiruja ja havaintoja leijui mielessä, ja hän yritti saada koottua niistä eheän kuvan. Työtä vaikeutti merkittävien osasten puuttuminen." (s. 109) Miten kaikki liittyy kaikkeen? Täytyyhän rikoksilla olla motiivi. Rakkaus? Viha? Kateus? Raha? Rikosehdokkaita on useita, joista jokainen tuntuu jossakin vaiheessa juuri siltä oikealta rikolliselta. Pala palalta kokonaisuus alkaa hahmottua. Yllätyksellistä loppuratkaisua tuskin kukaan osaa arvata.

Kirja on taitavasti rakennettu. Lukija saa seurata poliisien tiivistä työskentelyä rikosten selvittämiseksi. Lisäksi lukija saa kulkea Mafaldan mukana hänen viimeisen elinpäivänsä ajan, ja onpa murhaajallekin annettu oma puheenvuoronsa. Taitavasti kirjailija sitoo juonikuviot yhdeksi kokonaisuudeksi. 

Kirjan voi lukea täysin itsenäisenä teoksena, mutta uskon, että kirjasta muodostuu parempi lukukokemus, jos on lukenut myös sarjan aiemmat osat. On kiinnostavaa seurata ammattitaitoisen ja työlleen omistautuvan Rui Santosin rikosten selvittämistä.  Ensimmäisissä osissa Rui Santos oli hieman rosoinen, hauska seuramies, jolle maistui portviini ja jonka harrastuksena oli pyöräily. Ajatuksiaan hän selvensi PowerPoint-esityksillä. Nyt Rui Santos on löytänyt Rita Pereiran ja kaikki vähäinen vapaa-aika menee seurusteluun. Olen iloinen, että Rui Santos on löytänyt Ritan, mutta kyllä minulla on vähän ikävä sitä aiempaa rosoista Rui Santosia. Tämä kirja avaa samalla Rui Santosin menneisyyttä. Kirjan viimeiset sivut ovat yllätyksellisiä. Jatkuuko seuraava osa näistä tapahtumista?

Anu Patrakka on mestari tunnelman luomisessa. Kun olin lukenut kirjasta vain muutaman sivun, Fernandon vaalilaisuuden tunnelma makuineen ja tuoksuineen imaisi minut täysin mukaansa. Ja sitten se olikin pelkkää menoa. Alussa tahtia hieman hidasti kirjan suuri henkilömäärä, johon tutustuminen vei oman aikansa. Mutta taukoja ei juuri tarvinnut pitää. Sivut vain kääntyivät toinen toisensa perään, kun yritin pysyä mukana murhien selvittämisessä samalla nauttien portugalilaisesta tunnelmasta.

Pidän Patrakan kirjoitustyylistä. On ilo lukea tekstiä, joka on loppuun asti mietittyä ja josta näkee, että siihen on panostettu. Portugalinkieliset ilmaisut siellä täällä ovat kiva lisä tekstissä.
Tätä kirjaa voin suositella psykologisten dekkareiden ja portugalilaisuuden ystäville. Patrakan taito tunnelman luojana ja tiheätunnelmaisen juonen kehittäjänä kehittyy kirja kirjalta. Häpeän aukio on yksinkertaisesti laatudekkari. Seuraavaa osaa jo odotellen!

Kiitos Perttu Lämsälle kauniista kannesta.

Aiemmat Rui Santos -kirjat:

Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet. 2017. Myllylahti. (linkki)
Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti. 2018. Myllylahti. (linkki)
Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta. 2019. Into. (linkki)
Anu Patrakka: Totuuden portaat. Into. 2020. (linkki)

9 kommenttia:

  1. Matkailu kirjan parissa on tosiaan mukavaa. En ole lukenut Patrakan aiempiakaan teoksia, joten kiitos esittelystä, nyt tekee mieli tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, varsinkin tällaisenä aikana. Portugali on yksi suosikkimaistani joten siksikin pidin paljon tästä kirjasta. Kiva jos kiinnostuit.

      Poista
  2. Ooh, Portugalia ja Patrakan luomaa jännittävää tunnelmaa! Tuon haluaisin lukea. Olen lukenut Patrakan esikoisteoksen ja se vei mukanaan. Erinomaista 🍎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kiinnostuit. Jos tykkäsit Patrakan ensimmäisestä kirjasta niin varmasti tämäkin on mieluisaa luettavaa.

      Poista
  3. Olen tykännyt aiemmista Patrakan kirjoista, joten tämän aion myös lukea.
    Kiva, että olet laittanut postauksen loppuun kirjailijan muut teokset. Ainakin minulle se on tärkeää tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tykkäät myös tästä kirjasta. Hyvää portugalilaista tunnelmaa.

      Poista
  4. Onpa Patrakalta ilmestynyt jo monta dekkaria. Itse olen lukenut niistä vain kaksi ensimmäistä. Portugalin kuvaus on ehdoton plussa näissä. Nyt en ole ollut oikein dekkarituulella, mutta ehkä joskus myöhemmin nekin taas innostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei ole dekkarifiilis. Kun sellainen into tulee, niin tiedät, että näihin Patrakan kirjoihin kannattaa tarttua.

      Poista
  5. Ai että pidän Patrakan kirjoista. Fiksua, lähes veretöntä mutta sopivasti jännittävää, ja Portugali, jonne googlailen matkoja joka tapauksessa koko ajan. Kyllä turistimummoa houkuttaa :-)

    VastaaPoista