tiistai 15. joulukuuta 2020

Kate Quinn: Koodinimi Alice

Kate Quinn: Koodinimi Alice. HarperCollins. 2018. Englanninkielinen alkuteos The Alice Network. Suomentanut Päivi Paju. 574 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Tässä työssä on vain vähän iloja. Ruoka on kammottavaa, alkoholia ei juuri ole saatavissa, tupakkaa on aina vain vähemmän ja vaatteet ovat kammottavia. Näemme painajaisia, ihomme on harmaa kuin tuhka ja elämme odottaen jatkuvasti kiinni jäämistä.Älä siis tunne syyllisyyttä niistä pienistä nautinnoista, joita voit saada, tulevatpa ne mistä lähteestä tahansa. Ota ne." (s. 286-287)

Luin aiemmin Kate Quinnin Metsästäjättären (HarperCollins 2020) (linkki) ja pidin kirjasta hyvin paljon. Kirjan faktaan perustuva fiktiivisyys viehätti minua, samoin kuin Kate Quinnin kirjoitustyyli. Jo ennen kuin olin aloittanut Koodinimi Alicen, olin melko varma, että tiedossa on kiinnostava, mukaansa tempaava lukukokemus. Ja oikeassa olin ennakko-odotuksissani. Tämä OLI  minun kirjani. 

Vuosi 1915

Kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa. Vuonna 1915 ensimmäinen maailmansota on jo alkanut. Eve Gardiner tekee tylsää arkistotyötä, vaikka mieli tekisi rintamalle. Sotilaaksi hän ei pääse, mutta hän pääsee kouluttautumaan vakoojaksi. Saksalaisten miehittämässä Ranskassa naisvakoojien verkoston johtaja Lili alias Alice Dubois kouluttaa Even vakoojan tehtävään. Työ on riskialtista, vaarallista ja äärimmäisen kuluttavaa. Tarvitaan nopeaa oivaltamiskykyä, nopeaa päätöksentekokykyä ja ennen kaikkea pelottomuutta. "Pelolle ei ole aikaa, hän sanoi itselleen. Se on ylellisyyttä. Avaa korvasi ja sulje mielesi." (s. 156) Ydinkysymys on luottaminen. Jokainen joutuu kysymään itseltään, voiko kehenkään luottaa.  Kiinnijäämisen uhka väijyy aina taustalla. Ja niin tapahtuu, Eve jää kiinni ja hänet vangitaan. Samalla Alicen koko verkoston toiminta murretaan. 

Sodan jälkeen Eve erakoituu ja hänestä tulee alkoholisti. Sota-ajan muistot eivät jätä Eveä rauhaan. Päällimmäisenä on petturuuden tunne.

Vuosi 1947

Eräänä päivänä vuonna 1947 Even elämään astuu nuori Charlie St. Clair, amerikkalainen matematiikan opiskelija. Charliella on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin, Pikku Ongelma (PO) on se, että hän on raskaana eikä hänellä ole miestä. Äiti on järjestänyt Charlielle Tapaamisen (isolla T:llä) Sveitsiin, jotta ongelmasta selvitään kunnialla. Toisena Charlien ongelmana on hänen serkkunsa Rosen katoaminen ensimmäisen maailmansodan aikana. Charlie ei halua mitään muuta niin paljon kuin löytää Rosen. "Olen tulossa luoksesi, vannon sen." (s. 133)  Rosen kohtalo kuljettaa Charlien Even luo. Niin alkaa naisten yhteinen matka Ranskassa. Matkalla on vain yksi päämäärä: totuuden löytyminen. 

Kate Quinn on historiansa tutkinut

Kirjan juoni on äärettömän kiinnostava ja myös jännittävä. Kirja valottaa mielenkiintoisella tavalla ensimmäisen maailmansodan yhtä pientä, mutta hyvin merkityksellistä, tapahtumasarjaa. Kuvaukset vakoojaverkoston toiminnasta ovat autenttisen tuntuisia ja uskottavia. Uskon, että tällaista todellakin on saattanut tapahtua. Tapahtumat osoittavat, että sota-aika tuo esille ihmismielen raakuuden ja julmuuden. Kirjan minäkertoja on Charlie, jonka tarina linkittyy luontevasti Even tarinaan. 

Kirja vei minut totaalisesti mukanaan. Lähes 600 sivua ei ollut yhtään liikaa tälle lukukokemukselle. Kiinnostava, hyvin taustoitettu juoni on kirjan ehdoton vahvuus, jota täydentävät eläviksi ja läheisiksi tulevat henkilöhahmot. Evesta tuli minulle läheinen ystävä ja kuinka vihaisia tunteita tunsinkaan Renéä kohtaan. Kaikki tarinan pienetkin osaset, vaikkapa Even änkytys tai Even ruhjotut kädet, sopivat niin hyvin tarinan kokonaisuuteen. Kirja on kirjoitettu kepeästi raskaasta aiheesta huolimatta. Sujuvaa ja konstailematonta tekstiä ja tasokasta Päivi Pajun suomennosta on miellyttävä lukea. Fiktiiviset tapahtumat pohjautuvat historiallisiin faktoihin. Tarinasta löytyy todellisia henkilöhahmoja, joita kirjailija avaa loppusanoissaan.

Louise de Bettignies (Wikipedia)

Vakoojien kuningatar

Alice Duboisin oikea nimi on Louise de Bettignies (1880-1918). Hän on todellinen historian henkilö, joka johti ja organisoi Lillen noin sadan vakoojan verkostotoimintaa. Näin Quinn kuvaa Duboisia. "Pieni ranskalaisnainen oli kenties kolmekymmentäviisivuotias, linnunluinen, hädin tuskin Even leukaan ylettyvä. Hänellä oli räikeän liilan värinen näyttävä puku ja kruununa jättimäinen vaaleanpunainen hattu. Ostoskasseja kertyi hänen ympärilleen, kun hän istahti jaaritellen pöytään vaihdellen nopeasta ranskasta yhtä nopeaan englantiin." (s. 94) Tämä vakoojaverkosto toimitti tärkeitä tietoja englantilaisille miehitetyn Belgian ja Alankomaiden kautta. Verkosto ennätti toimia yhdeksän kuukautta. On arvioitu, että se pelasti yli tuhannen brittisotilaan hengen. Louise kuoli 38-vuotiaana vankilassa leikkauksen seurauksena.

Vielä lopuksi erityiskiitos kirjan kartasta sekä tarinaan hyvin sopivasta kannesta.

6 kommenttia:

  1. Tämä on mielenkiintoinen teos. Muutama piste meni kyllä siihen, että jossain kohdin kirjailija oli kopioinut sanasta sanaan todistajalausuntoa. Sen olisi kait voinut korvata kaunokirjallisin keinoin. Tämän hän onneksi kertoo kirjan lopuksi. Mutta kuitenkin. Varjon se heitti kirjailijan tekemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, mielenkiintoinen tarina on kyseessä.

      Poista
  2. Kiitos Anneli. Kiinnostava teos. Miehet olivat sotimassa, joten naisten harteille jäi tällaisten verkostojen ylläpito. Lukulistalle menee.

    Joulu lähenee nopeasti. Lukuiloa joulunalusaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kirja kiinnostaa sinua. Uskon, että tykkäät tästä.
      Hyvää joulun odotusta myös sinulle.

      Poista
  3. Oho, oliko tämä lähes 600 sivuinen. Ei uskoisi, sillä kirja oli niin mukaansatempaava, että huusholli kärsi. E-kirjoissa ei muutenkaan tule ajatelleeksi sivumäärää.
    Hyviä joulunalushetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin olet lukenut ja tykännyt tästä. Kate Quinnista tuli kerralla yksi suosikkikirjailijoistani.

      Poista