maanantai 6. huhtikuuta 2020

Matkalukemisena Anna-Kaisa Linna-Ahon Paperijoutsen



Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen. Otava. 2019. 316 sivua.

Omasta hyllystä

On vuosi 1943, jatkosota on meneillään. Lydia Bergholm asuu isänsä kanssa Helsingissä.  He olivat muuttaneet Helsinkiin pois maaseudun kodistaan, kun Lydian äiti oli kuollut. Lydia oli silloin kahdeksanvuotias. "Seuraavalla viikolla tuli kirje, jonka mukaan Kerstin Alma Margareta Bergholm oli menehtynyt vaikeaan  keuhkosairauteen 17. heinäkuuta vuonna 1933 puolenpäivän jälkeen." (s. 21) Helsingissä on kaikesta puutetta. Isä on epätoivoissaan, päivästä päivään ruokana on vain lanttua, vettä ja suolaa. Korpivuoren Gunhild-emäntä, Lydian täti, kutsuu Lydiaa maaseudulle. Maatilalla riittää työtä, kun hyväkuntoiset miehet ovat sodassa. 

Isä  suostuu kutsuun ja niin Lydia muuttaa maaseudulle vanhaan kotiinsa. Gunhild-emäntä laittaa palvelija Annan Lydialle seuraksi. Näin Gunhild pääsee eroon Annasta, hän ei pidä Annasta yksinkertaisesti siitä syystä, että hänen esikoispoikansa ja tilan perijä Ilmari on rakastunut Annaan. Anna ja Lydia viihtyvät yhdessä. Nuoret naiset ovat hyvin erilaisia. Anna on kaunis, hän leimahtelee ja elää tunteittensa vallassa."Anna kiinnitti ihmisten huomion kaikkialla mihin meni. Miehet suoristivat selkänsä ja elehtivät filmitähtimäiseen tapaan kohottaen Annalle hatunkulmaansa ja yrittäen luoda häneen merkitystä täynnä olevia katseita. Voinko olla avuksi neidille, he kysyivät. Ovia avattiin, tulta tarjottiin. Annan kauneus oli kuin huutomerkki. Kuin matadorin punainen viitta, joka sai härät rynnistämään kohti." (s. 42) 

Lydia puolestaan on sympaattinen ja rauhallinen. Hän lukee paljon ja nauttii yksinolosta. Annan mielestä Lydialla "oli ollut sen verran turvattu elämä, että oli varaa istuskella lueskelemassa ja ajattelemassa turhuuksia. Joskus Lydia unohtui mietteisiinsä, jäi esimerkiksi järjestelemään lusikoita ja haarukoita laatikoihin niin sieviin riveihin, kuin ne olisivat näytillä jossain tavaratalossa." (s. 172)

Nuorten naisten arkipäivän rytmiin tulee mukaan rintamakarkuri Harjuilan Kyösti, jolle sota on näyttänyt rumimmat puolensa. Kyösti majoitetaan tyttöjen taloon. Välillä Korpivuoren upseeripojat Ilmari ja Valdemar pääsevät lomille ja tuovat vaihtelua Annan ja Lydian arkeen. Anna järjestää kaiken päälle Lydialle yllätysten yllätyksen. Sota-aika on tiukkaa maaseudullakin. Kaikki tekevät parhaansa, jotta pöytään saadaan ruokaa. Lydia tutkii Pula-ajan keittokirjaa ja löytää marmeladireseptin: "4 kg kuorittuja ja paloiteltuja porkkanoita, 2 kg paloiteltua raparperia, sopivasti vettä." (s. 128) Kyllä sitä syö, vaikkei se ihan marmeladilta maistukaan, tuumaa Lydia. Vaikka on sota-aika, on tärkeää pysyä kiinni arkipäivässä kaikin mahdollisin tavoin. Juhliakin pyritään järjestämään, kuten ennenkin, vaikka heikommalla tarjoilulla. 

Tulee rauha ja onnekkaat palaavat rintamalta. Harva takaisin tullut on entisensä. Painajaiset kiusaavat, sodasta ei puhuta. Alkoholi tuntuu auttavan, monille liiaksikin. Sodan traumat koskettavat kaikkia.

Paperijoutsen on Anna-Kaisa Linna-Ahon esikoisromaani. Kirja on hyvää sodan arkipäivän kuvausta. Jatkosodasta on paljon kirjoitettu ja siksikin oli kiinnostavaa nähdä, millaisen näkökulman Linna-Aho on ottanut sotaan. Hän on onnistunut, näkökulma on tuore ja myös yllätyksellinen. Romaani ei ole tarina pelkästään sodasta, se on tarina ennen kaikkea ystävyydestä ja hyväksymisestä. Ketään ei jätetä ullkopuolelle. Linna-Ahon kerronta on sujuvaa, takaumat limittyvät sujuvasti kerrontaan, ja kokonaisuus kantaa loppuun saakka. Linna-Ahon Paperijoutselle myönnettiin Tiiliskivi-palkinto.  Kustantajalle kiitos kirjan kauniista kannesta. 

Osallistun kirjalla Jokken rauhan haasteeseen  ja Main Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteeseen. 


Luin kirjaa Afrikan matkallamme. Lojuin telttasafarimme aurinkotuolissa upeassa savannimaisemassa. Puolen kilometrin päässä vaelsi kaksi sarvikuonoa, edessä juoksenteli pahkasikaperhe kolmen lapsensa kera. Ja minä sukelsin toiseen maailmansotaan! Mutta niin vei Anna-Kaisa Linna-Aho minut mukanaan, että havahduin vasta kun kokki huuteli iltapäiväkahville.


6 kommenttia:

  1. Tämä on todella kiinnostava kirja. Kiitos hyvästä esittelystä! On se jännä ajatella, että sinä luit tätä savannilla. Ihan tulee itsellekin matkakuume, kunhan vain joskus koittavat paremmat ajat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on todella kiinnostava esikoiskirja. Toivon, että Linna-Aho jatkaa kirjoittamista. Mukavaa pääsiäisviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta, menee lukulistalle. En ole ikinä ollut Afrikassa, mutta kun tyttäreni oli ja laittoi minulle safarilta viestiä ja kuvia sarvikuonoista, kirjoitti "istun tässä sarvikuonojen juomapaikalla autossa, katselen sarvikuonoja ja kuulen niiden hengityksen..." niin minulta melkein pääsi itku. Sarvikuonojen hengitys osui jotenkin sydämeen, itketti koko maailman hulluus ja ihmisen pahuus ja eläinten upeus. Ja sinäkin olet päässyt sinne Afrikan upeaan luontoon! Ihan mykistävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afrikan savannimaisemat ovat todella upeita. Ja parasta on nähdä noita eläimiä luonnollisessa elinympäristössään. Sarvikuonojen määrä Afrikassa on vähentynyt radikaalisti salametsäsätyksen takia. Monesti otetaan sarvi pois väkivalloin ja jätetään eläin kitumaan.

      Poista
  3. Kiinnostava kirjailija ja teos.
    Kunhan kirjastot avaavat ovansa ...
    Hyvää pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta hyvää kirjavinkkiä löytyy blogeista ja sitten sama kommentti: kunhan kirjastot avaavat ovensa. Hyvää pääsiäisviikkoa myös sinulle!

      Poista