Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni. Atena. 2020. Päällys: Jussi Karjalainen. 195 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Jäin junasta, jatkoin juoksua kotia kohti. En tuntenut askeliani, lensin asvaltin yläpuolella. Olin ruotsinlaivalta ostetuista pelikorteista tehty talo, joka sortui. Sinisiä ja valkoisia pelikortteja joka puolella, yksi tuli suusta, toinen jalkojen välistä, navastakin tuli kortti. Niitä tuli lisää ja lisää." (s. 121-122)

Kolmikymppisellä Mintulla on aviomies Urho, pienet kaksostytöt sekä hyvä ja vastuullinen työpaikka. Näinhän elämän kuuluu mennä, elämä on hyvää ja elämisen arvoista. Välillä Mintun mielessä välähtää muistoja lapsuuden ja nuoruuden vuosilta, mutta ne on helppo pyyhkäistä mielestä ja keskittyä tämän päivän arkeen ja uskoteltava itselle ja aviomiehelle, että "onneksi meillä molemmilla on ollut niin onnellinen lapsuus ja nuoruus". (s. 85)

"Olin ihmelapsi, isän ainoa prinsessa." (s. 109)

Mutta ei elämä Minttua niin helpolla päästä. Eräänä päivänä Minttu huomaa, että näkö on mennyt toisesta silmästä. Kun ambulanssi suuntaa kohti Meilahden sairaalaa, Minttu ymmärtää tilanteen vakavuuden. "Yhtäkkiä todellisuus tuntui liian kauhealta. Minä todella makasin ambulanssissa osittain näköni menettäneenä. Olin erossa lapsista ja miehestäni." (s. 65) Ambulanssin kattoon alkaa heijastua muistoja lapsuudesta. Muistot suorastaan vyöryvät päälle, pätkiä sieltä täältä lapsuuden ja nuoruuden eri vuosilta, ei missään kronologisessa järjestyksessä. Kaikissa muistoissa on mukana Amur-isä, tavalla tai toisella. Isä, jonka lempilapsi Minttu oli. Isä, joka tervehti Minttu Magdalenaa aina ennen muita. "Isä kutsui minua usein kullaksi. Isä rakasti minua eniten. Isän tullessa iltaisin kotiin isä tuli suoraan minun huoneeseeni". (s. 16), Isä, joka edellytti Mintun pärjäämistä asiassa kuin asiassa. Mintun piti olla fiksumpi kuin kylän muiden nuorten, oli kieltäydyttävä juhlimisesta ja alkoholista. "Isän neuvojen ansiosta olin saanut kaiken, mitä olin halunnut. Ilman isää olisin huoltoasemalla notkuva juoppo." (s. 64) 

Amur, rakkauden kuningas

Siitä, mitä kaukana kodin päädyssä sijaitsevassa oranssikaakelisessa kylpyhuoneessa tapahtui, Minttu ei kertonut kenellekään. Äidin ollessa Espanjassa isä tuli aiemmin töistä ja teki Mintulle etikkakurkkuvoileipiä. "Syö kulta, syö nyt, isä on tehnyt sinulle näin kauniin kurkkuannoksen. Minä en halua kurkkuja, minä en halua isää. Minä haluan äidin." ( s. 157) 

Isä kuoli syöpään. Mintun ikävä oli suunnaton eikä Minttu pystynyt jättämään isää. Isä seurasi häntä, kuolleenakin, tunkeutui rappukäytävään ja oli alati ajatuksissa. 

Mutta elämä kantaa, Minttu saa apua. Läheiset ovat tukena, mutta tarvitaan myös ammattiapua. Terapeutin istunnossa hän kertoo mahakivuistaan sekä kokemistaan kauhukuvista ja järjettömistä unistaan. Meditaatioharjoituksissa Minttu saa vertaistukea ja psykoterapiaan hän menee yhdessä Urhon kanssa

Matka kohti terveyttä on matka kohti mennyttä.

Kirja on rankkaa luettavaa. Vaikka sivuja on vain vajaat 200, luin kirjaa useampana päivänä. Piti pysähtyä, piti pohtia, piti miettiä, piti itkeäkin. Mintun isä oli narsisti, joka pystyi manipuloimaan läheisiään ja sai läheiset pysymään itsessään kiinni. Terapeutti toteaa Mintulle ja äidille: "Olette molemmat joutuneet elämään hyvin älykkään, mutta todennäköisesti narsistisen persoonallisuushäiriön omaavan ihmisen kanssa, joka on taitavasti manipuloinut teitä vuosia." (s. 147) Teksti ja muistojen kuvaukset ovat hyvin voimakkaita ja intensiivisiä. Luenkin kustantajan infosta, että kirja pohjautuu osittain kirjailijan omaan elämään.

Arvostan kirjailijaa tämän tärkeän ja rohkean esikoiskirjan kirjoittamisesta. Kirjan rakenne on onnistunut. Tikkasen kirjoitustyyli on sujuvaa ja tekstin voimakkaat tunnelataukset tukevat Mintun kasvutarinaa.