tiistai 28. tammikuuta 2020
Auschwitzin tatuoija avaa koskettavat muistonsa
Heather Morris: Auschwitzin tatuoija. Aula & Co. 2019. Englanninkielinen alkuteos The Tattooist of Auschwitz. Suomentanut Pekka Tuomisto. 6 h 55 mm. Lukija Markus Niemi.
Vaara-kirjastot
Näinä päivinä Auschwitz on ollut paljon esillä, koska keskitysleirin vapauttamisesta tuli eilen 27.1.2020 kuluneeksi 75 vuotta. Tähän tunnelmaan sopi hyvin luettavaksi kertomus miehestä, joka selviytyi hengissä Auschwitzistä, meni naimisiin keskitysleirillä tapaamansa tytön kanssa ja päätti kertoa keskitysleirikokemuksistaan vasta 50 vuoden kuluttua. Nyt kirjan luettuani (=kuunneltuani) voin vain todeta, että kirjaan todellakin kannatti tarttua.
Vuonna 1942 natsit antavat Slovakiassa määräyksen, että jokaisen juutalaisperheen tuli luovuttaa yksi18 vuotta täyttäneistä lapsistaan natsien määrittämiin tehtäviin. Koska 24-vuotiaalla Lalella ei ollut perhettä, hän oli halukas uhrautumaan. Näin hän arveli voivansa säästää vanhempansa ja kolme sisarustaan. Lale pukeutuu parhaimpiinsa, pakkaa matkalaukkunsa ja astuu junaan, ankeaan karjavaunuun. Määränpäätä ei tiedetä.
Numero 32407
Juna saapuu Puolaan, paikkaan jonka portissa on teksti Arbeit macht frei. Lale saa unohtaa nimensä, nyt hän on vanki 32407, numero joka on tatuoitu hänen vasempaan käsivarteensa. Lale komennetaan töihin venäläisvankien kanssa. Työ on raakaa ja uuvuttavaa, eivätkä vartijat kaihda väkivaltaa, eivät hakkaamisia eivätkä ampumisia. Selviytymistahtoisena, sosiaalisena ja nöyränä nuorena miehenä Lale luo suhteita "oikeisiin" ihmisiin. Kielitaitoisena hänestä tulee leirin Tätowierer, eli tatuoija, jonka tehtävänä on tatuoida käsivarsinumerot Auschwitziin tuleville vangeille. Hän saa ohjeen: "Tee työsi, Lale. Äläkä sano sanaakaan kenellekään heistä. Äläkä tee mitään typerää."
Lale ottaa miesten tatuoinnin työnä, joka vain on tehtävä, jotta selviytyy päivästä toiseen. Mutta naisten tatuoiminen on hänelle äärettömän vaikeaa. Eräänä päivänä hän joutuu tatuoimaan numeron 34902 nuoren naisen käsivarteen. Lale nostaa katseensa ja ihastuu välittömästi. Nuori nainen on Gita.
Tätowiererin asema antaa Lalelle tiettyjä etuoikeuksia. Hän saa oman huoneen, oman sängyn ja parempaa ruokaa. Hänellä on mahdollisuus auttaa muitakin, vangit vaihtavat rubiineja ja timantteja muutamaan leipäpalaan. Erityisen mielellään Lale toimittaa lisäruokaa Gitalle. Näin hän saa järjestetyksi yhdessäoloaikaa tytön kanssa. Lääkkeitäkin Lale saa hankituksi leirin ulkopuolelta. Lukiessani alkuvaiheen leirikuvauksista ja Lalen etuoikeuksista en aina edes muistanut olevani Auschwitzissa, jotenkin niin poikkeukselliseltaa Lalen etuoikeutettu asema tuntui. Eivät tainneet kapotkaan tällaisia etuisuuksia saada.
Edetessään kirja saa uusia näkökulmia ja vie lukijan natsismin pimeimpiin syvyyksiin. Mengelen saapuminen tatuointipaikalle saa Lalen ja myös lukijan pelkäämään, mitä kohtaamisesta seuraa. Natsien otteet kovenevat, leirille tulee yhä enemmän vankeja, uunit jauhavat yötä päivää. Lale ei lannistu, Gita antaa hänelle voimaa kestää. Lale suunnittelee leirin jälkeistä elämää, elämää, jossa hän uskoo Gitan olevan hänen rinnallaan.
Vuosi 1945
Sota loppuu, Lale ja Gita ovat elossa. Kun Gita joutuu kuolemanmarssille, Lale jää vielä leiriin. Hän tietää Gitasta vain nimen, ei edes maata mistä Gita on tullut. Lale kotiutuu monien vaiheiden jälkeen kotiinsa Slovakiaan. Sitten onkin vuorossa Gitan etsintä.
Kehyksen Lalen uskomattomalle selviytymistarinalle muodostavat juutalaisuus, natsismi ja toinen maailmansota, jotka kaikki valottuvat Lalen tarinassa. Näin kirjasta muodostuu arvokas lisä holokaustin raakuuksia kuvaavaan kirjallisuuteen. Auschwitzistä, missä murhattiin yli miljoona vankia, on tullut natsien holokaustin symboli. Auschwitzissa olleen vangin erottaa käsivarsitatuoinnista. Muilla puolalaisilla keskitysleireillä vankinumero ommeltiin vaatteisiin. Olen itsekin vieraillut tällä keskitysleirillä. Se on käynti, jota en unohda koskaan.
Lalea haastatellut kirjailija Morris kirjoitti Lalen tarinan ensin elokuvakäsikirjoitukseksi ja sen jälkeen muokkasi siitä esikoisromaaninsa. Kirja on hyvin paljon elokuvakäsikirjoituksen kaltainen. Ainakaan kuuntelukokemusta se ei haitannut. Kirjaa lukiessani luulin, että kysymyksessä on faktapohjainen selviytymistarina, mutta myöhemmin luin, että kirja onkin faktapohjaista fiktiota. Mietin, että olisi kiinnostavaa tietää, mikä kirjassa on fiktiopohjaista.
Lale kuoli Australiassa vuonna 2006.
Kustantajan sivuilta luen, että Morris jatkaa Auschwitz-teemaa: "Heather Morrisin maailmanmenestysromaani Cilkan tarina kertoo naisesta, joka joutuu Auschwitzin keskitysleiriltä suoraan Siperiaan vankileirille. Cilka on todellinen historian henkilö, joka esiintyi myös Morrisin edellisessä menestysteoksessa Auschwitzin tatuoijassa."
Tämä kirja sopii Jokken rauhan haasteeseen The Second World War.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Toinen kirja on "pääteasema auschwitz"josta tuli uutisissakin,varmaan useitakin kirjoitettu,elokuviakin tehty,eilen oli töhritty täällä juutalaisen srk.n seiniä ja ovi punaisella maalilla, pihalle ei pääse kun on ympäröity korkealla rauta aidalla ja portilla, maailt oli ammuttu värikuula pistoolilla kadun puolelta, jouluna olin siellä synagoogassa tokatzierin konsertissa,sisältä se on todella kaunis.Tyttäreni kävi vähän aikaa sitten krakovassa aushwitzissa ja otti kuvia sieltä,on se järkyttävä paikka,jo kuvienkin katsominen hirvitti.
VastaaPoistaKiitos kirjavinkistä Piritta. En ole tuota kirjaa lukenut. Tuo synagoogan töhriminen oli todella törkeä teko. Onneksi siihen otti kantaa mm Niinistö. Minäkin olen käynyt Auschwitzissa. Kuvia en ottanut, en halunnut/en voinut.
PoistaTämä on vaikuttava kirja. Kirjailija on kirjoittanut Lalen muistelmien mukaan, eikä kirjailija ole tarkistanut faktoja. Luin tämän kirjailijan haastattelusta. Kirja on kirjoitettu hyvin viihteellisesti, eikä hirveyksillä ole mässäilty, ne kerrotaan hyvin rauhallisesti. Olen varannut Cilkan kirjan kirjastosta.
VastaaPoistaVarasin tuon Pirittan mainitseman Päätepiste Auschwitziin. Siinä oli ennen minua 310 varausta. Sen kirjoittaja vietiin Hollannista Auschwitziin ja hän toimi siellä lääkärinä, mutta oli myös vanki.
Ihmiset ovat ilkeitä ja julmia, kun tekevät tuollaisia tekoja, sotkevat värikuulilla synakoogan seinät. Vieläpä tuollaisena päivänä.
Minäkin ajattelin, että kyllä tuo Cilka pitää lukea. Samoin tuosta Päätepiste Auschwitziin -kirjasta on ollut mediassa paljon puhetta, varmasti vaikuttava teos. Aikamoiset varausjonot teillä.
PoistaTuo Pääteasema- kirja on minullakin varauslistalla ja tulossa lukuun. Tämä tautuoja kirja jäi minua mietityttämään siinä, miten helppoa oli Lalen penisiliinin saanti. Se kun ei ollut edes mustanpörssin kauppatavaraa, sillä tuo penisiliini oli vain liittoutuneiden käytössä. Jalokivet, joilla Lale sitä osti olisi täytynyt olla jotain, jolla tosiaankin oli arvoa. En epäile etteikö näin voisi olla, mutta kun tietää miten penisiliini toimii, niin asia arveluttaa. Korjatkaa, jos olen väärässä.🤔
VastaaPoistaPääteasema-kirja minunkin pitää laittaa varaukseen. Minäkin mietin faktan/fiktion osuutta lukiessani. Tuo penisilliini oli yksi juttu, jota pohdin.
PoistaTosiaan koskettava kirja. Enpä tiennytkään, että vain Auschwitzissa tatuoitiin numerot käsivarsiin. Kun Israelissa näin niitä tatuointeja joskus aikaa sitten, niiden kantajien täytyi olla juuri Auschwitzin selviytyjiä.
VastaaPoistaKyllä, koskettava ja tärkeä kirja on. Niin se varmaan on ollut, Auschwitzistä selviytyjiä ovat olleet.
PoistaVarmasti koskettava kirja, täytyypä laittaa tilaukseen. Kaikki keskitysleirikirjat ovat koskettavia, juuri viikonloppuna luin Imre Kerteszin Kohtalottomuuden. Siskoni ovat tavanneet Israelissa kibbutzilla vanhoja ihmisiä, joilla on tatuoitu numero käsivarressaan.
VastaaPoistaLaita vaan lukulistalle. Tuo Kohtalottomuus on myös hyvä kirja. Kaikki keskitysleirikirjat ovat tärkeitä.
Poista