Katja Lahti: Lasitehdas

Katja Lahti: Lasitehdas. 2018. S & S. Kansi: Pinja Meretoja. 306 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Katja Lahden Lasitehdas tarjoaa mielenkiintoisen ja varsin positiivisen lukukokemuksen. Kirjan fokuksessa on kaksi perhettä. Toinen pariskunnista on tavallista tavallisempi duunariperhe: Juhani ja Irina sekä heidän lapsensa Juha ja Jenny. Juhani käy työssä lasitehtaalla, Irina on kampaaja. Perheen arkielämä on jännitteistä, Juhani joutuu luopumaan omakotihaaveista laman takia, rahasta on alituinen puute, Irinan on jopa lopetettava tupakanpoltto rahapulan takia, vaatteet hankitaan kirppareilta. Lisäksi Juhani lomautetaan lasitehtaalta. Mutta vaikka kuinka on alakuloa, niin itsestään selvää on, että yhdessä pysytään. Poika Juha joutuu ponnistelemaan saadakseen korvatuksi kouluiässä tehtyjä tyhmyyksiä. Mutta sitten jymähtää: lottovoitto, niin monen suomalaisen lauantai-illan haave.

"Lottovoitto oli kaikkien unelmien äiti. Kiihkeimmin lottovoitosta unelmoivat ne, joilla ei ollut muita unelmia, mutta päävoittoa halasi sellainenkin, joka joskus matkusteli, kävi ulkona syömässä ja laitatti omaan piikkiin parvekelasit. Sitten olivat ne, jotka pitivät rahaa rahvaanomaisena unelmana. Se johtui siitä, että niillä oli sitä jo." (s. 101) 

Toinen kirjan pariskunnista on varakas suomenruotsalainen perhe: Roger ja Christina sekä heidän tyttärensä Lotta. Christina on aiemmin ollut ihan tavallinen Kristiina, aivan tavallisesta perheestä, mutta kaikki muuttui, jopa nimikin, hänen avioiduttuaan varakkaaseen sukuun. 

"Minä en kuulu tänne." (s. 196) 

Näiden kahden perheen elämä leikkautuu yhteen lasten kautta. Juha ja Lotta seurustelevat ja menevät kihloihin. Juhalla on tunne, että hänen paikkansa ei ole rikkaan tyttöystävän vierellä. Hän häpeilee taustaansa, koska "Lotta oli ihastunut häneen sanavalmiina opiskelijakunnan puheenjohtajana, mutta nyt Lotalle pitäisi esitellä Juha Ollikainen kaikilla mausteilla, persaukisen lasiasentajan ja höpöttävän kampaajan poika Tuppukylästä." (s. 88) On selvää, että myös vanhempien tulee tavata ja tutustua. Seuraa perheiden yhteinen joulu täynnä yllätyksiä, itkua, kyyneleitä, alkoholia ja kaiken keskellä aina positiivinen Lotta, joka yllättää joulun viettäjät illallisen päätteeksi. Hekottelin itsekseni lukiessani kerrassaan mainiota kuvausta tästä perheiden yhteisestä jouluillallisesta. Luin kuvauksen vielä uudelleen ja yhä nauratti. 😊

Pidin kirjan lähtöasetelmasta. On tuikitavallinen, elämän ruuhkavuosia elävä, lamavuosista kärsivä duunariperhe ja on ylempään yläluokkaan luokiteltava varakas, aivan toisenlaista arkipäivää elävä perhe. Suomessa ei ole enää luokkarajoja  sellaisina kuin ne näyttäytyivät sodan jälkeen, jolloin ihmiset selkeästi jakautuivat huono- ja hyväosaisiin. Tällaista mustavalkoisuutta ei enää ole, mutta kirjan kahden perheen maailmojen vastakkaisuus tuo esille 2000-luvun eriarvoisuutta. Lahti kuvaa tätä sosiaalista eriarvoisuutta mitenkään osoittelematta, mitenkään alleviivaamatta.

Pidin Lahden henkilökuvauksista. Henkilöt tulivat minulle läheisiksi. Irinasta tuli suosikkini, niin sympaattinen ja uskottava hän oli kaikessa tavallisuudessaan. 

"Lasi ei koskaan tule tiensä päähän. Jos se rikkoutuu, se voi aloittaa uuden elämän." (s. 306)

Kirja koostuu neljästä osasta. Jokaisen osan alussa on kuvaus lasin valmistuksesta. Lahti kuvaa näitä prosesseja todella ammattitaitoisesti ja mielenkiintoisesti. Opin paljon uutta. Suosittelen kirjaa lämpimästi. Erityiskiitos Pinja Meretojalle onnistuneesta kannesta. Mielenkiintoinen yhteensattuma on, että samana vuonna ilmestyi toinenkin lasitehdaskuvaus, Tommi Kinnusen Pintti.

Lasitehtaasta on kirjoitettu mm Kirjanmerkkinä lentolippu, Annelin kirjoissa sekä Anun ihmeelliset matkat -blogeissa.