torstai 7. joulukuuta 2017

Suvi Piiroinen: Menetetyt - koukuttavaa jännitystä


Suvi Piiroinen: Menetetyt. 2017. Myllylahti. 317 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjailija Suvi Piiroinen istuu Joensuun kaupunginkirjaston Taiteiden aukiolla palvelupäällikkö Riitta Kankaan haastateltavana itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2017.

Suvi Piiroinen (vasemmalla) ja Riitta Kangas


Suvi Piiroisen (s. 1977) kirjailijaura on alkanut aikuisiällä: häneltä on ilmestynyt kaksi dekkaria: Pahaa pahempi (v. 2016) ja Menetetyt (v. 2017). Aloittaessaan kirjoittamisen Suvi tiesi alusta alkaen, että dekkarit ovat hänen juttunsa. Rikostutkijat Väiski, Rob, Maria ja Siiri tulevat lukijalle tutuiksi molemmissa kirjoissa, kuten myös kolmannessakin kirjassa, joka Suvilla on jo työn alla.

Menetetyt-kirja alkaa todella vauhdikkaasti, ruumiita tulee niin tiuhaan, että lukijaa hirvittää. Joensuu on pelon vallassa, kaupungilla liikkuu sarjamurhaaja. Tapahtumat alkavat siitä, että nuori nainen heitetään sillan kaiteen yli Pielisjokeen. Sitten kerrostalon pesutuvasta löytyy kirveellä tapettu nainen. Ja murhat vain jatkuvat. Murhaajan uhreihin tekemät viillot ovat merkkinä siitä, kuinka mones uhri on kysymyksessä. 

Rikostutkijat Väiski, Rob, Maria ja Siiri ovat ymmällä. Liian paljon ennättää tapahtua ennen kuin rikostutkijat saavat pienintäkään selvyyttä tilanteeseen. Asioiden selvittämistä vaikeuttaa vielä se, että sarjamurhaajan teot koskettavat liiankin läheisesti rikostutkija Robin elämää. 

Rikosten selvittämisen ohella tutustutaan myös rikostutkijoiden yksityiselämään, mikä tuo onnistunutta inhimillisyyttä kirjan jännittävään sisältöön. Väiskin elämän solmut alkavat aueta ja onneksi myös Robin elämässä näkyy jo valoa. 

Suvi Piiroinen asuu tällä hetkellä Kuopiossa, mutta on opiskellut kieltenopettajaksi Joensuussa. Kirjan tapahtumapaikaksi hän halusi Joensuun. Se, että tapahtumat sijoittuvat Joensuuhun, on luonnollisesti isona plussana joensuulaiselle lukijalle. Itse asiassa, toinen murhapaikka - kerrostalo - sijoittuukin muutaman korttelin päähän kodistamme. Kirjassa käydään suositussa Mokkamaa-kaupassa/kahvilassa. Väiskin mökkipaikka on kauniin Höytiäisen rannalla ja Kolillakin käydään.


                                    Höytiäisen rannalta


                       Kolin kansallismaisemaa
Suvi Piiroinen osaa kirjoittaa. Hänen tekstiään on miellyttävä lukea. Erityisen viehättynyt olin hänen taidokkaasti dialogien käytöstä. Kirjan rakenne on selkeä ja lukijaystävällinen. Jännittävän ja koukuttavan juonen käänteitä pehmittävät kauniit luontokuvaukset.

"Lintujenlaulu oli huumaavaa. Sateen jälkeen nurmikko tuoksui raikkaalta, ja koivujen lehdet näyttivät kasvaneen yhdessä yössä valtavan suuriksi." (s. 248)

Eikä myöskään kissakuvauksia voi unohtaa. Haastattelussa Suvi sanoikin, että kissat ovat hänelle kovin rakkaita. Kissakuvauksia pitikin sitten karsia käsikirjoituksesta.

"Hän ei edes herännyt siihen, että kissat vuorotellen kapusivat sohvalle ja käpertyivät hänen viereensä. Tyytyväinen kehräys vaimeni hiljalleen tasaiseksi tuhinaksi, ja kaikki kolme nukkuivat rauhallista unta, kunnes sunnuntai vaihtui maanantaiksi, aamu koitti ja linnut aloittivat konserttinsa ulkona." (s. 95)

Tapanani on aina ollut kiinnittää huomiota kirjan kanteen. Mietin, lainaisinko kirjan kirjastosta tai ostaisinko kirjan kannen perusteella. Kansien merkitys tuli minulle entistä tärkeämmäksi, kun tein upean löydön kirjamessuilla. Kirja on Ville Hännisen Kirjan kasvot - sata vuotta suomalaisia kirjankansia. Menetetyt-kirjan kannen symboliikka ei auennut minulle ja olisinkin toivonut kirjalle houkuttelempaa kantta. Kannen suunnittelijan nimeä en löytänyt. 

 

Innolla odotan Suvi Piiroisen ensimmäisen kirjan Pahaa pahempi lukemista.


3 kommenttia:

  1. Hei Anneli!

    Suuri kiitos sinulle bloggauksesta! Kivaa, että kirja koukutti.

    Kannen on tehnyt J.T. Lindroos, kuten ensimmäisenkin kirjan kannen. Kuva on sillalta, koska kirjan keskeinen rikos tapahtuu sillalla.

    Ystävällisin terveisin Suvi

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anneli minulle ennestään tuntemattoman kirjailijan ja kirjan esittelystä.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että on olemassa Joensuustakin kertovia dekkareita. Siellä asuvalle niitä onkin varmasti mielenkiintoista lukea! Tuokin on kiva, kun laitoit pari maisemakuvaa havainnollistamaan tapahtumapaikkoja :)

    VastaaPoista