Kari Hotakaisen Kimi Räikkönen -lukupiiri yksi messujen kohokohdista

Kari Hotakainen ja kustantaja Touko Siltala

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen. Siltala. 2018.
Kirjamessujen lukupiiri 27.10.2018.

Helsingin kirjamessujen yhteydessä kokoontuvissa lukupiireissä lukijoilla on mahdollisuus keskustella kirjailijan kanssa ja kysellä kirjan syntyprosessista. Vuonna 2013 aloitetut lukupiirit ovat vakiinnuttaneet paikkansa Helsingin Kirjamessujen ohjelmassa. Yksi näiden kirjamessujen lukupiireistä oli Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen -lukupiiri. Hotakaisen lukupiiri oli odotetusti varsin suosittu, ja Lonna-salin sata paikkaa tulivat varatuiksi jo ennakkoon. Tilaisuutta isännöi kustantaja Touko Siltala. Mukana olivat myös Kirsin Book Club vetäjänä Kirsi Ranin, satapäinen yleisö, minä kirjabloggareiden edustajana ja luonnollisesti pääosallistujana Kari Hotakainen. 

Lonna-sali täyttyi lukupiiriläisistä

Lukuisia kirjallisuuspalkintoja saanut Kari Hotakainen on suosittu kirjailija. Hotakaisen kirjailijaura alkoi runoteoksella Harmittavat takaiskut vuodelta 1982. Hänen varsinainen läpimurtoteoksensa oli Finlandia-palkintoehdokkaana ollut Klassikko vuonna 1997.  Viimeistään Finlandia-palkittu Juoksuhaudantie vuonna 2003 teki Hotakaisesta yhden Suomen suosituimmista kirjailijoista. 

Hotakainen halusi uusia haasteita

Romaanit ovat tarjonneet Hotakaiselle mahdollisuuden kehittää mitä erilaisimpia henkilöhahmoja. Joskus kirjojen henkilöhahmot ovat kerrassaan herkullisia, joskus uskottavia, joskus taas suorastaan tragikoomisia ja täynnä ironiaa. Nyt Hotainen halusi haastaa itsensä ja kokeilla jotakin aivan uutta. Niin syntyi ajatus kirjoittaa kirja todellisesta henkilöstä. Hotakaisella oli muutamia henkilövaihtoehtoja kirjaksi, mutta Kimi Räikkönen oli kuitenkin se ykköstoive. Ensimmäinen yhteydenotto Kimi Räikköseen tapahtui vuonna 2011. Kuitenkin useita vuosia kului ennen kuin yhteistyö Kimin kanssa käynnistyi.  Vuonna 2017 Kimin silloinen asianhoitaja Sami Visa otti yhteyttä ja ehdotti epävirallista tapaamista. Ja siitä se kaikki alkoi.  

Aikataulu oli äärimmäisen tiukka - sen tiesivät sekä kirjailija että kustantaja. Aikatauluhaasteeseen tuli vastata, koska olihan Siltala se onnekas kustantamo, joka sai kustannussopimuksen Kimin kanssa, vaikka varmasti kaikki suomalaiset kustantamot olivat vuosien varrella esittäneet Kimille kiinnostuksensa kirjayhteistyöstä. 

Kimi valitsi Hotakaisen oman elämänsä kuvaajaksi. Miksi juuri Hotakaisen? Kimi määritteli valintaehdot niin, että kirjoittajalla ei saanut olla mitään käsitystä formuloista eikä myöskään Kimistä. Tähän rooliin Hotakainen sopi paremmin kuin hyvin! Hotakaisen laajalla kirjatuotannolla ei ollut valinnassa mitään merkitystä, koska Kimi ei tuntenut yhtään niistä. Hotakainen kertoi, että ensimmäinen tärkeä rajapyykki hänen ja Räikkösen yhteistyössä oli kirjan ensimmäiset 40 liuskaa. Hotakainen kirjoitti ne vauhdilla, laittoi liuskat Kimille Sveitsiin ja odotti yhteydenottoa. Sekä kustantaja että kirjailija tiesivät, että Kimin reaktio ensimmäiseen tekstinäytteeseen oli ratkaiseva. Kului monta jännittävää päivää ja OK-hyväksyntä tuli! 

Kirja on henkilökuvaus, ei urheilukirja

Hotakainen aloitti tutustumisen Kimin formulamaailmaan puhtaalta pöydältä. Kuten David Foster Wallace kehotti, uuteen maailmaan tulee mennä avoimin mielin. Hotakainen kiteytti sen näin: Kyynisyydellä aukeaa ovi porstuaan, avoimin mielin päästään sisälle taloon. Hotakainen matkusti Kimin kanssa Malesian osakilpailuun, oli mukana harjoituksissa, tutustui Kimin varikkohenkilöstöön ja sai todellakin käsityksen siitä, mistä formuloissa on kysymys. Formuloiden tekniikkapuolta ei käsitelty, niin sovittiin Kimin kanssa.

Alusta alkaen oli selvää, että kirja kirjoitettiin Kimin ehdoilla. Kimi hyväksyi aiheet ja tarkisti tekstit. Esimerkiksi Kimin ensimmäistä avioliittoa ei käsitelty, mutta sen sijaan Kimin biletysvuosia ei sivuutettu. Eikä niitä voitukaan sivuuttaa, ne ovat osa Kimin taustaa. Kimi hyväksyi Hotakaisen ehdotuksen, että biletystapahtumat puristetaan yhdeksi luvuksi. Biletykset kulminoituivat 16 päivän ryyppyputkeen vuonna 2012. Taustalla olivat isän kuolema ja eroon päättynyt avioliitto. Ryyppyputken jälkeen Kimi ajoi Espanjan F1-kilpailussa kolmannelle sijalle. Se oli ihme, sellaiseen pystyy vain ajaja, jolla on erittäin hyvä peruskunto ja kova ajohalu. Biletysvuodet ovat nyt mennyttä. Nyt mielen ja sydämen täyttää ihana perhe: Minttu, Robin ja Rianna.  

Kirsin Book Club

Kirja on enemmän kuin kurkistus Kimin elämään

Hotakainen voi syystä sanoa oppineensa tuntemaan Kimiä. Hän vietti pitkiä aikoja Kimin kotona Sveitsissä, haastatteli lukuisia ystäviä sekä tapasi perhettä ja läheisiä. Yhteistyö sujui saumattomasti alusta alkaen. Hotakaista ja Kimiä yhdisti vino huumorintaju ja tapa puhua suoraan. Asuessaan Kimin kotona Sveitsissä työrytmi löytyi nopeasti: aamulla parin tunnin keskustelu Kimin kanssa ja sen jälkeen useamman tunnin tauko, jolloin Hotakainen purki haastatteluja. He viettivät aikaa yhdessä myös haastattelujen ulkopuolella. Hotakainen kertoo, että hän sai kokea monia hauskoja hetkiä Kimin kanssa. Näissä tilanteissa Kimi ei ollut läsnä ammattikuskina, vaan läsnä oli pikemminkin rentoutunut Kimi. Usein puhuttiin musiikista ja lapsista tai pelattiin sulkapalloa. Kimi kuuntelee mielellään samanlaista musiikkia kuin vanhempansa, vaikkapa Topi Sorsakoskea ja Rauli Badding Somerjokea.

Kuten tiedämme, Kimi on erinomainen formulakuski. Hotakainen sai todistaa useastikin, että Kimi on hyvä kuski muutenkin. Äärimmäisen hyvän hahmotuskykynsä vuoksi Kimi pystyy ajamaan ilman navigaattoria tuntemattomillakin paikoilla. Kimi ajaa todella lujaa. Eräänkin kerran Hotakainen pyyteli Kimiä hiljentämään vauhtia, olihan hän ollut vakavassa auto-onnettomuudessa. Kimillä oli hänelle yksioikoinen vastaus: "Voithan sinä kävellä". Erään toisen kerran Hotakainen laittoi Kimille viestin: "Muista ajaa varovasti". Kimiltä tuli välittömästi vastaus: "Kiitos vanha juoppo". 

Hotakainen muistelee hyvillä mielin Kimin huumorintajua kuvaavia sattumuksia, joita mielellään olisi lukenut myös kirjasta. Kerran Kimi vuokrasi yksityiskoneen, sellaisen mallin, jossa oli vaarana, että vasen siipi rikkoutuu. Hotakaista hieman hirvitti, mutta Kimi rauhoitti häntä: "Olethan jo elänyt pitkän ja hyvän elämän".

Yleisökysymykseen, mikä Kimissä yllätti, Hotakainen vastasi: "Kimin vähäpuheisuudesta on tullut tavaramerkki. Henkilönä hänellä on tilannekomiikan tajua, hän on äärimmäisen herkkä, huumorintajuinen ja hyvin puhelias ystävien kesken."

Kirjojen signeerausta

Suomi-imagoa vahvistamassa

Kari Hotakainen on tarttunut oivaan aiheeseen. Me suomalaiset otamme mielellämme kaiken kunnian Kimin urasta ja F1-menestyksestä sekä allekirjoitamme sen, että Kimi on yksi tunnetuimmista suomalaisista ulkomailla. Ehkäpä tunnetuin. Suomessa vierailulla oleva Naton yhteisoperaatioesikunnan komentaja, amiraali James Foggo nostaa kehuissaan esille kolme suomalaista: presidentti Niinistön, Nobel-palkitun presidentti Martti Ahtisaaren sekä formulakuski Kimi Räikkösen. Hän kertoo  seuranneensa mielenkiinnolla Kimin menestyksekästä ajamista Austinin kisoissa.

Tuntematon Kimi Räikkönen on romaaneistaan tunnetun Kari Hotakaisen ensimmäinen tietokirja, tietokirja jota oli nautinnollista lukea ja joka antoi mahdollisuuden sukeltaa ihan uuteen maailmaan. Kirjassa kuuluu selvästi Hotakaisen ääni ja niin kuuluukin kuulua. Olen aina pitänyt Hotakaisen kielestä, se tuntuu niin viimeistellyltä ja samalla rennolta. Kertakaikkisen kiinnostava kirja, ja varmasti mieluista luettavaa myös niille, jotka eivät yleensä kirjoja lue.


Kirjailijan rento ja vapautunut kerronta antoi mukavaa taustatietoa kirjan synnystä. Kirjailija itse oli aktiivinen puhuja. Yleisöllä olisi varmasti ollut enemmänkin kysyttävää. Varmasti kaikkia olisi kiinnostanut kirjan myyntimäärät, Hotakaisen tulevaisuuden kirjoitussuunnitelmat tai vaikkapa Kimin tallisiirto. Kustantaja kiitteli englannin- ja ruotsinkielisiä käännöksiä. Lisäksi kirja on käännetty viroksi, saksaksi ja japaniksi. Hotakainen veisteli: "Näistä olen lukenut japaninkielisen käännöksen puoleen väliin".
 

Tällaisen paidan olisin halunnut. Ei ollut myynnissä, oli vain Siltalan henkilöstöllä.

.

Mika Kähkönen: Kroonikko

Mika Kähkönen: Kroonikko. 2018. Myllylahti. 344 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kroonikon tapahtumat sijoittuvat kesään 2016, jolloin Paiholan mielisairaala oikeasti muutti Pohjois-Karjalan keskussairaalan yhteyteen. Mukana tuli museoesineitä. Kun kuulin niistä, sain ajatuksen kirjan aiheesta. On varmaan turhaa sanoa, että tapahtumat ovat puhdasta mielikuvituksen tuotetta - jos sitä voi puhtaaksi kuvata. Sanon sen silti. Tapahtumapaikat ovat toki suurelta osin todellisuutta vastaavia." (Kirjoittajan esipuhe, s. 5) 

Kun potilaita Paiholasta Joensuuhun kuljettava auto ajaa kolarin, murhasta tuomittu Erkki Nootti pakenee. Ennen Paiholasta lähtöä Nootti oli hämmästyttänyt muuttomiehiä raivollaan, joka kohdistui vanhoihin hoitovälineisiin. Nootin mukaan antiikkiset hoitovälineet pitivät sisällään kirouksen. Auto-onnettomuus toimii kehyksenä tuleville tapahtumille, jotka sijoittuvat Joensuun keskussairaalaan. Heti muuton jälkeen paljastuu sairaalan hallintoylilääkärin murha. Lisäksi tapaukseen liittyy lähettitytön seksuaalinen hyväksikäyttö. Vanhoja hoitovälineitä katoaa. Mutta jatkoa seuraa. Hirvittävä murha tehdään kadoksissa olleella hoitovälineellä.

 

Kontiolahden Paiholan mielisairaalan rakennustyömaata vuonna 1951.Etelä-Karjalan museo / Jalmari Lankinen

"Ei  jumalauta se hullu aikoo oikeasti tehdä sen." (s. 272)

Poliisi on ymmällä, mikä näiden tapahtumien yhteys on vai onko sitä ollenkaan. Onko Nootilla roolia näissä henkirikoksissa? Käy ilmi, että Nootilla on fiksaatio vanhoihin hoitovälineisiin. Ylilääkäri Irwin Hämäläisen mukaan vanhat hoitovälineet ovat ”turvallinen pelkojen kohde, konkreettinen, mutta jo käytöstä poistettu." (s. 139) Nootin tuntema pelko Hämäläisen mielestä viittaa katumukseen liittyen opiskelijatoveriin, jonka Nootti oli murhannut. Nootti on vuosien mittaan nähnyt ja kokenut paljon. Hän oli nähnyt, kun Juuso oli tehnyt Paiholassa itsemurhan kävelemällä sulaan. "Miten on mahdollista, että sairas ihminen saa tilaisuuden tappaa itsensä valvottuna?" Jontka kysyi. (s. 215)

"Osastolla oli oma hierarkiansa, rajumpi kuin yhdessäkään vankilassa." (s. 323) 

Paljon ennättää vielä tapahtua ennen kuin päästään Paiholan sairaalassa tapahtuviin loppuratkaisuihin. Tapahtuu yllättäviä asioita, törmätään mm lobotomiaan. Näin siitäkin huolimatta, että viimeinen virallinen lobotomialeikkaus tehtiin Suomessa vuonna 1971. Löytyy lista syyllisistä, jotka edesauttoivat Juusoa kuolemaan. Henkilöitä tulee koko ajan lisää, on Outi Mahlamaa, Paavo Mallila, Kalle Halonen, Henri Rove, Heikki Pekkarinen, Vanninen, Sven Lean ja monia muita. Rikosten loppuratkaisu on yllätyksellinen, ja se selviääkin vasta aivan viimeisillä sivuilla. Vaikka rikokset tapahtuvat vuonna 2016, tapahtumien selvittelyssä joudutaan palaamaan Paiholan pikkujouluun vuonna 2001.

"Halusin vain auttaa." (s. 249)

Kroonikon päähenkilö poliisi Kari Jontka on tuttu Kähkösen aiemmasta teoksesta Luonnollinen kuolema (2016). Kari Jontkasta tulee tutun tuntuinen henkilö, niin hyvin Kähkönen mielestäni kuvaa Jontkan persoonaa ja taustaa. Ammatillinen tuki ja turva Jontkalle on juuri eläkkeelle jäänyt Arto Puronsuu. Artosta on Jontkalle suuri apu. "Kokemus oli osoittanut, että tällä täytyi olla jokin ylimääräinen tuntoelin." (s. 290)
 

Poliisilaitoksen henkilöstösuhteet ja tehtävänjaot eivät tunnu oikein toimivan. Mutta mukana on oltava, vaikka ei saisikaan toivomaansa tehtävää. "Jontka puri huultaan ja pysyi hiljaa. Tämä tarkoitti, että hän oli käytännössä katsoen putoamiskuoleman ja raiskauksen tutkimuksista ulkona". Yleensä dekkareissa poliisien yhteistyö toimii, yhteistyö on joustavaa ja työssä viihdytään. Mutta Joensuun poliisilaitoksella tunteet kuumenevat lähes tappeluksi. Ihmettelinkin Joensuun poliisilaitoksen huonoa ilmapiiriä. Ollaanhan tässä rennossa ja letkeähenkisessä Pohjois-Karjalassa.

Kroonikko on tiivistunnelmainen ja jännittävä, aivan kuten dekkarin tulee ollakin. Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu ja lukijalle tulee tunne, että vielä on luettava seuraava luku. Juoni on taitavasti rakennettu ja hyvin yllätyksellinen. Koin kuitenkin, että kirjassa oli vähän liikaa kaikkea, liikaa henkilöitä, liikaa epäiltyjä, liikaa tapahtumia. Vähemmälläkin materiaalilla olisi saanut kokoon oivallisen dekkarin.  Kuitenkin parasta tässä kirjassa on Joensuu, eli joensuulaisena minusta on suuri nautinto lukea omaan kaupunkiin sijoittuvista tapahtumista, olkoonkin että ne ovat vaikka murhia. Kähkönen on joensuulainen lääkintävahtimestari ja hänellä yli 20 vuoden kokemus hoitotyöstä päivystyspoliklinikalla.  Hyvin hän tuntee murhien toimintaympäristön, niin sairaalan Joensuussa kuin Paiholan sairaalankin. Myös psykiatristen potilaiden hoitotavat ovat Kähköselle tuttuja, niin vakuuttavasti ja ammattitaitoisesti hän kuvaa Paiholan hoitajien ja lääkäreiden työskentelytapoja.

Psykiatriset potilaat Paiholasta Joensuuhun 

Kontiolahden pienessä Paiholan kylässä psykiatrisia potilaita on hoidettu yli 60 vuoden ajan. Paiholan kyläläiset ovat vuosien saatossa tottuneet sairaalaan ja potilaisiin, asiaan on osattu suhtautua myös huumorilla. Kyläkirjan nimeksi laitettiin osuvasti "Paihola, ei hullumpi kylä". Sairaalan ympäristö on kaunista, vesistö ja suuret viheralueet tekevät alueesta todella viehättävän. On helppo kuvitella, että jo tällainen ympäristö on omiaan hoitamaan potilaan mieltä ja kehoa. Ja entäs sitten se kukkien ja kukkapenkkien merkitys niin mielenterveyspotilaille kuin muillekin sairastaville! Näistä kaikesta jouduttiin luopumaan, kun psykiatrinen osasto siirtyi Niinivaaralle, lähes Joensuun keskustaan. Perusteluna muuttoon oli pääasiassa se, että mielenterveyspotilaat halutaan sinne, missä muitakin sairaita hoidetaan. Samanlainen kohtalo on ollut monilla muillakin psykiatrisilla sairaaloilla, mm Kellokosken mielisairaalalla.

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. 2009. Gummerus.  Let me sing you gentle songs. Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. 344 sivua.

Omasta kirjahyllystä

 "...nu vill jag sjunga dig milda sånger." (s. 316)

Ystävyys, kahden naisen poikkeuksellisen kaunis ja avoin ystäväyys on Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -kirjan aiheena. Ikääntynyt Astrid elää lähes erakkomaista elämää pienessä kylässä Ruotsissa. Hän kantaa mukanaan monenlaisia muistoja, sekä onnellisia että raskaita. Eristyneisyyden vuoksi kyläläiset pitävät häntä omituisena, jopa noitana. 

Eräänä päivänä - täysin yllättäen - viereiseen taloon muuttaa asukas. Nuori nainen, 31-vuotias Veronika, on kirjailija. Hän tulee asumaan taloon viimeistelläkseen kirjansa. Menee kauan ennen kuin Astrid uskaltautuu tekemään tuttavuutta Veronikan  kanssa. Mutta siitä ensimmäisestä oven kolkutuksesta se alkaa - se vuoden mittainen ystävyys, joka pitää sisällään kauniita luontokävelyitä, yhteisiä aterioita sekä kipeitten ja kauniiden muistojen jakamista. Kun muistot saa jaetuksi toisen kanssa, se helpottaa ja tekee mielen keveäksi.

 "Minä rakennan siihen korkean tornin jonka nimi on yksinäisyys." (s. 53)

Astrid on menettänyt äitinsä varhaisessa lapsuudessa. Astrid sanoo: "Se oli kuin kaiken hyvän, elämän itsensä loppu. Ja elinikäisen yksinäisyyden alku." (s. 57) Vanhemmaksi tultuaan Astrid ei olekaan niin varma hyvän elämän ja yksinäisyyden taitekohdasta. Ehkä onkin kysymys silmukasta. Hän pohtii viisaasti: "Mikä saattaa vaikuttaa erilliseltä, dramaattiselta hetkeltä, on pelkkä silmukka sen välillä, mitä oli ennen ja mitä tulee jälkeen." (s. 58) Astrid eli yksinäisen lapsuuden eikä onnea tullut elämään myöhemminkään. Astrid teki päätöksen: Hän jäi asumaan yksin isoisänsä rakentamaan taloon.

"Kuiskaan "Kyllä" ja "Aina", kun makaan odottamassa ukkosta kiviseltä taivaalta. " (s. 209)

Veronika puolestaan tulee Australiasta. Hän on asunut siellä Englannissa tapaamansa nuoren miehen kanssa. He olivat onnellisia, nauttivat toisistaan, kauniista ympäristöstä, jokaisesta päivästä, jokaisesta hetkestä, vailla mitään huolta huomisesta. Mutta sitten tapahtui jotakin, joka särki kaiken. Suru purkautuu Veronikan kirjan sivuille. 

Olsson kuvaa kauniisti näiden kahden naisen ystävyyttä. Kaunis kieli sopii kauniiseen ystävyyteen, kauniiseen luontoon ja kevyeen tilaan, jossa on saanut jakaa muistonsa ja katsoa maailmaa uusin silmin. Kirjan tarina on uskottava, lukijalle tulee tuntu, että tarinassa on jotakin totuuspohjaa. Jotkut kirjan tapahtumista jäävät askarruttamaan mieltä, erityisesti yksi menneisyyden tapahtuma, jota varmasti kukaan lukijoista ei ohita noin vain kevyesti. Jokainen tekee tapahtumasta omat päätelmänsä ja ymmärtää tai on ymmärtämättä teon oikeutusta. 

Kuten jo mainitsin, kirjan kieli on äärettömän kaunista. Minulle tuli kuitenkin tunne, että kirjan pituutta olisi voinut hieman lyhentää ja jättää runsaat ateria- ja viinikuvaukset vähemmälle. Kirja sai erittäin hyvän vastaanoton ilmestyttyään v. 2009. Tämä oli ensimmäinen lukemani Olssonin kirja. Ehkä tartun hänen myöhemmin ilmestyneisiin kirjoihin: Sonaatti Miriamille (2010), Kaikki hyvä sinussa (2012), Kun mustarastas laulaa (2015) ja Sisar talossani (2017).   

"Puhalla nyt kynttilä sammuksiin ja mene
nukkumaan. Nuku hyvin, rakas Veronika, ja herää

huomenna uuteen päivään.

Sinun

Astridisi" (s. 328) 

Hyvää syksyn jatkoa! Kuva on Vekarukselta Tuupovaarasta.

Kirjamessujen liput on arvottu!

Blogissani ollut Helsingin Kirjamessujen lippujen arvonta on suoritettu. Arvonnassa oli mukana 30 kirjamessuille haluavaa. 
Lippuja oli arvonnassa kuusi kappaletta. Voittajat ovat:

1) Iina

2) Paula

3) Anonyymi Lotta

4) Rouva Myttynen

5) Ewelyn

6) Between

Onnea voittajille! Laitan sähköisen lipun sähköpostiinne viimeistään huomisiltana (sunnuntai).

Mukavaa messuilua!

Tukkien uittoa eilen iltapäivällä Pielisjoella Joensuussa. Niin komea näky!

 

Jussi Kokkonen: Murtopallo - Liikkuuko Joensuussa sarjamurhaaja?

Jussi Kokkonen: Murtopallo. 2018. Reuna Kustantamo. 2. osa Patrik Nora -sarjaan. Kansi: Gravisio. 302 sivua.


Arvostelukappale kustantajalta

Murtopallon tapahtumat alkavat Joensuun poliisilaitokselta, siitä vanhasta homeisesta rakennuksesta, jota ei enää ole olemassakaan. Nyttemmin poliisit ovat saaneet uuden, upean poliisilaitoksen, jota ei vielä kirjan kirjoittamisen aikaan vuonna 2011 ollut. Poliisilaitokselle tulee lahjapaketti, jonka päällä on teksti: "Poliisilaitoksen komeimmalle prinssille." (s. 26) Äänin neljä nolla paketti päätetään antaa Patrik Noralle, koska "Päättelimme, että meidän täytyi valita laitoksemme uljain poikamies." (s. 26) Paketissa on satukirja. Kannessa oleva nimi Valotar ja seitsemän pientä kalastajaukkoa viittaa vanhaan tuttuun Grimmin veljesten Lumikki-satuun.

Kirja alkaa mielestäni varsin mielenkiintoisella tavalla. Satukirjasta alkaa tapahtumien vyöry. Ensimmäiseksi Malmikadun asunnosta löytyy ruumis - mies puku päällä. Pian käy ilmi, että kysymyksessä ei ole luonnollinen kuolema. Vainaja Huugo Hopeakuru on myrkytetty.  Ruumiin viereen on asetettu satukirjaan viittaava Älypää-kääpiönukke päiväyksen kera.  Varakas ja naimaton Hopeakuru oli elänyt lähes erakon tavoin. Joensuuhun hänet oli tuonut yliopistoura. Miksi hänet oli surmattu? Kuka oli murhaaja? Kuka on Valotar?

"Satu jatkuu... -Valotar-" (s. 74) 

Jutun selvittäminen alkaa. Asialla on poliisien ryhmä Porkka johtajanaan. Mukana ovat Harva, Koivisto, Pernilla, Elli ja Nora. Valotar osoittautuu äärimmäisen älykkääksi murhaajaksi ja ajaa koko poliisijoukon suoranaiseen umpikujaan. Kirjan päähenkilö on konstaapeli Patrik Nora, Savosta Joensuuhun muuttanut, työstään innostunut komea nuori mies. Kirjassa puhutaan koko ajan Norasta ja pitkään luulinkin, että kysymys on naisesta, koska mielessäni luin nimen Nooraksi. Mietin, minkä takia kirjailija on käyttänyt päähenkilöstä sukunimeä läpi kirjan, varsinkin kun tämä ei ole käytäntö kaikkien muiden henkilöiden kohdalla. Nora elää avoliitossa Mariannen kanssa. Mariannesta käytetään etunimeä, hänen sukunimensä selviää vasta viidenneksi viimeisellä sivulla. Mariannella on takanaan keskenmeno, josta on seurauksena vaikea masennus. Nora puolestaan taiteilee avoliiton ongelmien ja rikostutkinnan välillä.

"Satumurha  selvisi Joensuussa" (s. 292)

Kirjan aloitus oli mielestäni loistava satukirja-avauksineen. Valitettavasti rikosten selvitysvaihe jäi takkuamaan ja olisin halunnut rikostutkinnan edistyvän nopeammin. Mutta niin kai se todellisuudessa on, aina ei kaikki selviä ihan suitsait. Lukemisen jälkeen jäi tunne, että en päässyt oikein tutustumaan Patrik Noraan. En saanut hänestä otetta niin millään tavalla. Karjalaisen haastattelussa kirjailija itse kuvaa Noraa nössöksi ja liian kiltiksi. Tällaista vaikutelmaa minä en saanut, minulle jäi päällimmäisenä mieleen Noran komea ulkonäkö. Avopari Nora ja Marianne oli varmasti näyttävä pari; niin täydellisen hyvännäköisiksi kirjailija heidät kuvaa. Muutenkin kirjailijalla tuntuu olevan silmää naiskauneudelle, niin viehättäviä ja kauniita naisia ovat mm työtoveri Elli ja Kimmelin receptionisti Sanna.

"Jokiaseman terassi kuhisi asiakkaista." (s. 201) 

Kirjaa lukiessa tuli varsin kotoinen olo. Tapahtumat sijoittuvat Joensuuhun ja pienin osin myös Pieksämäelle. Mukava oli liikkua tutuilla kaduilla ja rannoilla. Kaikesta kaupungin kuvailusta huomasi, että kyllä kirjailija kaupunkinsa tuntee. Loppuhuipennukseen kuuluu rautatiesilta, jonka kuva on kirjan kannessa. Rautatiesilta on minulle kovin tuttu paikka, sitä pitkin pyöräilin töihin monet vuodet ja nykyisin käyn siellä kuvaamassa.  
 

Joensuun rautatiesilta

 "...hotelli Kimmelistä oli löydetty ruumis." (s. 84)


Joissakin hotelleissa on hotellihuoneessa tarjolla jonkun paikallisen kirjailijan kirja. Jos kirja jää kesken, kirjan saa ostaa hotellista. Tämä on mielestäni erinomainen markkinointi-idea. Annetaan hotelli Kimmelille vinkki tästä käytänteestä. Ensimmäinen kirjavinkkikin on jo tarjolla: Kokkosen Murtopallo. Ruumiiden määrä tässä kirjassa ei nimittäin jää Huugo Hopeakuruun. Toinen murha tehdään hotelli Kimmelissä. Dekkareiden postauksissa ei ole viisasta paljastaa liikaa kirjan juonesta, mutta tämä oli ihan pakko kertoa. 
 

Hotelli Kimmel

"Olihan se melkoinen satu." (s. 286)

Patrik Nora -sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2006. Mikä lienee ollut syynä, että jatko-osa tuli vasta yli kymmenen vuoden jälkeen. Toivottavasti jatko-osia tulee jatkossa hieman nopeammassa tahdissa. Mielelläni liittyisin edelleen Noran seuraan, ehkä hänelle tulee luonnetta ikävuosien myötä. Pidän nimittäin Kokkosen selkeästä ja sujuvasta kirjoitustyylistä. Kokkosen ilmaisuvoimainen kirjoitustyyli ja koukuttava juonenkuljetus sopivat hyvin dekkareiden maailmaan. Kirjan nimi Murtopallo vaati googletusta. Termi viittaa Noran harrastukseen eli tennikseen. 

Jussi Kokkonen on joensuulainen kirjailija, varatuomari ja ristikoiden laatija. Kokkonen pitää suvun kesäpaikkaa Rautalammilla kirjailijan kammionaan. Karjalaisen haastattelussa hän toteaa: "Toiset kirjoittavat pimeissä kellareissa, minä katselen savolaista järvimaisemaa." Ristikoiden laatimisessa Kokkonen on ammattilainen, hän on laatinut yli 8000 ristikkoa.

Lippuarvontaa Helsingin Kirjamessuille

Odotettuun tapahtumaan eli Helsingin Kirjamessuihin on enää vain vajaat kaksi viikkoa. Messutapahtuma on 25.-28.10.2018 Messuhallissa. On todella kiva lähteä messuilemaan pariksi päiväksi. On mahdollisuus kuunnella kirjailijaesityksiä, tavata kirjailijoita ja kustantamon edustajia sekä kirjaystäviä ympäri Suomea ja tietysti myös tehdä hyviä kirjaostoksia. Tai sitten muuten vaan hengailla ja nauttia messutunnelmasta. Samalla on mahdollisuus pistäytyä myös Viini- ja Ruokatapahtumassa. 

Itse osallistun messutapahtumaan perjantaina ja lauantaina. Lauantaina klo 10.15 kokoontuu Kari Hotakaisen lukupiiri, jossa olen mukana bloggaajana, kuvaajana ja keskustelijana. Kuten arvata saattaa, käsiteltävänä kirjana on Hotakaisen kirja Tuntematon Kimi Räikkönen.   Mukana tilaisuudessa ovat Kari Hotakainen, kustantajan edustaja ja Kirsin Book Club. 

Blogistani voi sitten  messujen jälkeen lukea koosteen tästä varmasti mielenkiintoisesta lukupiirikeskustelusta. 

Lukupiiribloggauksen ansiosta minulla on mahdollisuus arpoa lukijoitteni kesken 6 kpl messulippuja. Liput ovat sähköisiä, joten toimitan liput voittajien sähköpostiin. Yhden lipun arvo on 19 euroa, ja yksi lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn yhtenä päivänä.

Arvon liput lauantaina 20.10.2018 klo 20. Otan yhteyttä voittajiin, jos kommenttikentässä on yhteystiedot. Ellei ole, niin käy katsomassa arvonnan jälkeen, oletko voittanut. Uusi arvonta suoritetaan kolmen päivän päästä, ellei voittajia löydy.

Onnea arvontaan!

Vihervaaran Annaa äänikirjana

L. M. Montgomery: Anna Ystävämme. Äänikirja. Lukija Eija Peltonen. Kokonaispituus 12 h 59 min 8 s.

Hyvinhän se onnistui - ensimmäisen äänikirjan kuuntelu ikinä! Minulla oli ollut aika vahvoja ennakkoluuloja äänikirjojen kuuntelemisesta, liittyen lähinnä siihen, jaksaako sitä koko kirjaa kuunnella. Hyvin jaksoin tuon liki 13 tuntia! Kirjan valinta olikin sitten prosessi sinänsä. Päädyin varmaan valintaan: Montgomeryn Anna Ystävämme. Kirja, joka minun ikäluokalleni on tutuista tutuin lapsuudesta ja nuoruudesta.

Kiva oli palata uudelleen vanhoihin muistoihin ja tutustua viehättävään Annaan ja Vihervaaraan. Anna Ystävämme on toinen kahdeksanosaisesta Anna-sarjasta. Kirjan alussa Anna Shirley, orpotyttö, aloittaa opettajan työt Avonlean koulussa. Annan elämästä ei puutu vauhtia, kommellukset seuraavat toisiaan. Tylsäksi hänen elämäänsä ei voi sanoa, siitä pitävät huolen mm Cuthberteille muuttavat Keithin kaksoset Davy ja Dora.

Pidin tästä kuuntelukokemuksesta, mutta en kuitenkaan enää päässyt Anna-kirjan kanssa sellaiseen tunnelmaan kuin nuorena tyttönä. Nuorena pystyi samaistumaan Annan iloihin ja suruihin. Muistan, että ihailin Annaa ja varmaan kadehdinkin  häntä, hänen elämänasennettaan, mielikuvitustaan ja hänen taitoaan selvitä kommelluksista. Anna-kirjat samoin kuin Runotyttö -kirjat antoivat mahdollisuuden uppoutua täysin erilaisiin maailmoihin.

Annan Vihervaaralla on todellinen vastineensa Green Gables Prinssi Edwardin saarilla Kanadassa. Alue ottaa täyden hyödyn Montgomeryn Anna-kirjoista. Siellä on myynnissä lukematon määrä Anna-oheistuotteita ja Charlottetownissa on esitetty Anne of Green Gables -musikaalia jo 54 vuotta. Green Gables on kuvista päätellen kaunis, siistiksi kunnostettu talo. Turistit saavat tutustua taloon, kulkea jonossa ja  kurkistella huoneisiin, joissa Anna on saattanut asua.

Panorama of Green Gable farmhouse and grounds in Cavendish (Wikipedia)

Missäpä sitten kuuntelin tätä äänikirjaa? No, sieniä siivotessa. Tänä syksynä tulikin hyvät sienisaaliit, joten siivotessa kyllä vierähti useampi tunti. Kirjaa kuunnellessa mieleen tuli väistämättä Kevin Sullivanin ohjaama Anna-elokuva, joka hurmasi minut täydellisesti.  
Hieman petyin siihen, että koko kirjan luki yksi henkilö, vaikkakin hän teki sen mielestäni hyvin. Olisin odottanut, että kirjasta olisi tullut todellinen näytelmä niin että, jokaisella henkilöllä olisi ollut oma äänensä.

Tästä se alkoi.

Niin kaunista ruskaa tänä syksynä. Kuva on Leppävirralta, kuvattu Kauppilanmäeltä.

Ruskaa Kolilla.