Tara Menon: Upoksissa

 

Tara Menon: Upoksissa. Siltala. 2026. Englanninkielinen alkuteos Under Water. Suomentanut Kaisa Kattelus. Kansi Pauliina Nykänen. 224 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Marissa on parikymppinen nuori nainen, joka työskentelee New Yorkissa toimitusassistenttina huippuvarakkaille suunnatussa matkailualan lehdessä. Marissan tehtävänä on kirjoittaa nimettömänä kuvatekstit Viisi parasta -sarjaan, esimerkiksi "Viisi parasta luontokohdetta Etelä-Amerikassa. Viisi parasta lomakeskusta Sveitsissä. Viisi parasta saariretriittiä joogaharrastuksen dekolonisaatioon." Pitää hallita suuri määrä ylistäviä adjektiiveja ja siitä se teksti sitten syntyy. Vaikkapa näin: "Tämän valokuvauksellisen rannan hohtava hiekka ja kristallinkirkas vesi palkitsevat patikoijan." Luonnonkauniit paikat tuovat Marissan mieleen Thaimaan rannikon, missä hän oli varttunut ja missä hän oli löytänyt elämänsä parhaan ystävän. 

Marissan äiti oli kuollut tytön ollessa 6-vuotias. Isä, meribiologi, halusi heidän muuttavan Thaimaahan, jotta isä voisi jatkaa äidin keskenjäänyttä paholaisrauskujen lisääntymistutkimusta. Marissa aloittaa koulun Phuketissa, ja onnekseen heti ensimmäisellä kouluviikolla tutustuu Arielleen. Tytöt ystävystyvät ja haluavat tehdä kaiken yhdessä. Viikot he asuvat Ariellen vanhempien hotellissa ja viikonloppuisin liittyvät läheisen saaren tiiviiseen tutkijayhteisöön. 

Luonto on ystävyksille kaikki kaikessa. "Aina kun vain voimme, Arielle ja minä olemme meressä korallien keskellä tai sitten metsässä, uppoutumassa puihin. Me osaamme arvioida aaltoja, vuoroveden siirtymistä päivä päivältä myöhäisemmäksi, kunnes suunta kääntyy. Tunnemme virtausten liikkeet saaren molemmilla puolilla, osaamme uida pois ristiaallokosta, tiedämme miten taivas muuttaa veden värejä."

Sitten, 26. joulukuuta 2004, Intian valtameren tsunami iskee. Mitään tällaista ei osata odottaa. "Meri vetäytyy nopeasti rannasta, paljastaa metrikaupalla hiekkaa, jota emme ole koskaan ennen nähneet. Poika hylkää linnansa ja juoksee veden perään. Pariskunta nousee seisomaan. Hierojanaiset alkavat osoitella merta. Aaltojen loiske on vaiennut." Näin meri ei ole koskaan käyttäytynyt. Hetkessä kaikki muuttuu. Marissa selviää, ystävän vie meri. 

Phuketista tulee aavekaupunki. Se on liikaa Marissalle, ja hän muuttaa New Yorkiin. Suru ystävän menetyksestä seuraa mukana.  Hurrikaani Sandyn iskiessä New Yorkiin vuonna 2012 Marissa joutuu käymään läpi aiempia kohtalokkaita tapahtumia.

Miten kauniisti Menon kirjoittaakaan luonnosta, merestä ja meren eläimistä. Näitä kuvauksia saattoi lukea useammankin kerran. Suuren vaikutuksen minuun teki Menonin tsunamin kuvaus. Autenttisuudessaan järkyttävät tapahtumat tulivat lähelle, ja lukija pystyi konkreettisesti aistimaan meren ja eläinten poikkeuksellisen käyttäytymisen. Upoksissa on Menonin esikoisteos. Se käsittelee hellästi Marissan surua hänen pohtiessaan ystävyyttä, menetystä ja kauniita muistoja. Kirja on intensiivinen teos ystävyyden voimasta, joka kantaa läpi traumaattisten tapahtumien.

Tara Menon syntyi Intiassa, kasvoi Singaporessa ja asuu nykyään Yhdysvalloissa. Hän on englanninkielen apulaisprofessori Harvardin yliopistossa. Tara Menon on yksi Helsinki Lit 2026 kirjailijoista.

Chris Whitaker: Kaikki pimeän värit

 

Chris Whitaker: Kaikki pimeän värit. WSOY. 2026. Englanninkielinen alkuteos All the Colours of the Dark. Suomentanut Arto Schroderus. Kannen suunnittelu: The Orion Publishing Group. 701 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

Tutustuin Whitakerin kirjaan Kaikki pimeän värit Helsinki Noir - festivaaleilla 1.3.2026. Leena Balme haastatteli Whitakeria. Koskettavassa haastattelussa kirjailija kertoi omasta rankasta nuoruudestaan ja kirjan taustatekijöistä. Kirjailija oli joutunut jättämään suuren määrän sivuja pois, vaikka siitä huolimatta kirja on 700-sivuinen. Whitaker kertoi tehneensä hyvin tarkkaa taustatyötä kirjaa varten ja on itse lopputulokseen varsin tyytyväinen.

Chris Whitaker Helsinki Noir -festivaaleilla

Whitakerin kirja esiteltiin Suomessa dekkarifestivaaleilla, mutta heti pian haastattelun alkaessa kävi selväksi, että Kaikki pimeyden värit on kyllä dekkari, mutta se on hyvin paljon muutakin. Se on romaani ystävyydestä, sydäntäsärkevästä rakkaudesta ja poliisitutkinnasta, ja samalla se on myös kasvukertomus ja rikosromaani.  

Kirjassa tapahtuu hyvin paljon. On vuosi 1975. Tapahtumat alkavat Missourin kuvitteellisesta Monta Claren pikkukaupungista, kun 13-vuotias Joseph "Patch" Macauley siepataan hänen pelastaessaan sankarillisesti luokkatoverinsa. Saint Brown, Patchin hyvä ystävä, on järkyttynyt. Saintin maailma kääntyy ylösalaisin, ja hän vannoo tekevänsä kaikkensa löytääkseen Patchin. "Kukaan ei vielä tiennyt, millaiseksi murhenäytelmäksi heidän elämänsä muuttuisi." Saint on hyvin määrätietoinen nuori, hän on lahjakas pianisti ja aloitteleva mehiläistenhoitaja, joka asuu isoäitinsä Norman kanssa. Muiden silmissä Saint näyttää hieman säälittävältä. "Hänellä ei ollut tyylitajua eikä naisellisuutta, ei mitään mahdollisuutta löytää itselleen poikaystävää ja sitten miestä. Tyttö, joka etsi kirjoista vastauksia kysymyksiin, vaikka kukaan ei ikinä esittäisi niitä kysymyksiä hänelle."

Patch paiskataan kellarin pimeyteen. Yllätyksekseen hän ei ole yksin. Hänen kanssaan on Grace, joka kertoo Patchille kaikesta, seikkailuista, matkustamisesta, kirjallisuudesta ja kaikista mahdollisuuksista, mitä maailma tarjoaa. Patch pakenee kellarista, mutta missä on Grace? Gracen ääni ja tarinat valtaavat Patcin mielen, ja alkaa pakonomainen Gracen etsintä, joka jatkuu vuosikausia ja ulottuu kauan Missourin osavaltion rajojen ulkopuolelle. 

Heti alkusivuilta lähtien Kaikki pimeän värit vei minut mukanaan. Lukukokemus oli kiehtova ja monikerroksinen, täynnä tunteiden kirjoa – tarina nauratti, itketti ja yllätti kerta toisensa jälkeen. Vaikka juoni on paikoin monimutkainen, siihen on helppo uppoutua, ja sivut kääntyvät kuin itsestään. Jokainen luku loksahtaa luontevasti paikalleen rakentaen eheän ja vaikuttavan kokonaisuuden.

Whitakerin tyyli on omaleimainen ja pirstaleinen, paikoittain myös runollinen. Arto Schroderus on käännöksessään onnistunut taitavasti välittämään kirjan rytmin. Kaikki pimeän värit on ensimmäinen Whitakerilta suomennettu kirja.

Jenna Kostet: Yöperhosten talo

 

Jenna Kostet: Yöperhosten talo. Aula & Co. 2026. Kansi Sanna-Reeta Meilahti. 288 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Ylioppilas Lempi Ahlgren työskentelee Turun Vanuliikkeessä, mutta työ ei tyydytä häntä. Hän kaipaa jotakin uutta, ennen kaikkea vaihtelua ja jännitystä. Uusi työpaikka löytyy Grand Hotel Hamburger Börsista. Kotona isä ei vastaanota ilolla tietoa Lempin uudesta työpaikasta. "Kyllä minä tiedän, millaisia naisia hotelleissa ja ravintoloissa työskentelee", isä sanoi ja jatkoi: "Huonoja naisia! Sellainenko sinä haluat olla, kuin pieni yöperhonen, joka räpistelee pimeässä ja polttaa itsensä lampun valoon?" 

On toinenkin aihe, mistä isä suuttuu. Lempi on ihastunut tai jopa rakastunut. Hän on tapaillut muutaman kuukauden ajan Kallea, työläistaustaista miestä, jonka olemassaolosta Lempin vanhemmat eivät tiedä mitään, kunnes eräänä päivänä poliisi ilmestyy kodin ovelle kyselemään Kallesta. Isän reagointi on jyrkkä. "Meidän kattomme alla tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää. Ei kerta kaikkiaan ole. Enkä halua kuulla enää koskaan sanaakaan siitä pojasta. Sinä et saa tavata häntä enää, et koskaan."

Lempi muuttaa pois kotoa ystävänsä Hiljan kanssa. Hän viihtyy uudessa asunnossa ja työ Hamburger Börsissä on mieluista, mutta Kallea on ikävä. Rettelöinnin vuoksi Kalle istuu Kakolan vankilassa ja odottaa oikeudenkäyntiä.  

Tapaamme kirjassa myös Lempin serkut Ainan ja Fannyn, jotka ovat esiintyneet sarjan aiemmissa osissa: Sinisiipisten saari (linkki) ja Valkoisen linnun kaupunki (linkki). Nyt Aina on palannut Afrikasta ja Fanny on menossa naimisiin. Edellisessä osassa esille tullut Hilda Koivunen kiinnostavine Ahlgren-taustoineen nousee yhdeksi kirjan päähenkilöistä.  Aina, Fanny ja Lempi ovat ihastuttavia nuoria naisia. Näistä naisista ei voi olla pitämättä. Kaikilla heillä on omat halunsa ja toiveensa tulevaisuuden suhteen, mutta yhteistä heille on, että he kaikki pyrkivät löytämään omanlaisensa tien itsenäiseen elämään. 

Kirjan tapahtumat edellisten osien lailla sijoittuvat Turkuun. Nyt eletään vuotta 1932. Yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat myös serkusten elämään. Erot yhteiskuntaluokkien välillä ja naisten asemassa ovat edelleen olemassa, mutta muutoksia on jo nähtävissä. Serkuksista Aina tekee rohkean päätöksen ja tähtää yliopisto-opintohin.

Yksi iso muutos on kieltolain päättyminen 5.4.1932. "Tänään kääntyy kansamme historian huomattava lehti. Kieltolaki on siirtynyt muistojen joukkoon ja uusi väkijuomalaki tullut voimaan. Väkijuomakaupat avaavat ovensa tänään klo 10 ja valtio yrittää väkijuomien myyjänä asettua salakauppiaiden tilalle." Lempi näkee Hamburger Börsissä, kuinka asiakkaat kokevat iloa ja riemua kieltolain päättymisen johdosta.  

Yöperhosten talo päättää Ahlgrenin suvun naisista kertovan trilogian. Viihdyin Ahlgrenin serkusten seurassa erinomaisesti. Teos on sujuvasti kirjoitettu, ja kerronta etenee vaivattomasti pitäen lukijan otteessaan. Historiallisen viihdekirjallisuuden kirjoittaminen edellyttää taitavaa tasapainoilua faktan ja fiktion välillä, ja tämän Jenna Kostet hallitsee vakuuttavasti. Sarjan viehätystä lisää sen sijoittuminen 1900-luvun alun Turkuun, jonka maisemista kaupunkia tunteva lukija tunnistaa monia tuttuja paikkoja.

Sanna-Reeta Meilahdelle jälleen kiitos kauniista kannesta. 

Petra Bühler: Isän tyttö

Petra Bühler: Isän tyttö. Otava. 2026. Kansi Sanna Mander. 382 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirja on perheromaani, jossa keskiössä on kirjan nimen mukaisesti isä-tytär -suhde. Tapahtumia kuvataan kahdella aikatasolla: Haminassa 1980-luvulla ja Helsingissä vuonna 2015. Pauliina, isän tyttö, viettää lapsuutensa ja käy koulunsa Haminassa. Pauliinan perhe on tavanomainen ydinperhe: isä, äiti, veli ja Pauliina. 

Pauliina rakastaa vanhempiaan, mutta isää enemmän. Isä on niin rakas. Isän hellyttelynimi Pauliinalle on isän lintunen. Isä lukee Pauliinalle iltasadut. "Hän lukee paremmin kuin kukaan. Ääni hyrisee matalalta ja lämpimästi. Se on paksu peitto, jonka alla minä olen pieni ja kevyt ja turvassa. Hän lukee jokaisen sanan kuin se olisi tärkeintä mitä maailmalla on kerrottavana, kehrää lauseista tarinan ja käärii minut siihen hellästi." Isän kanssa tehdään luontoretkiä, käydään kalassa, pilkillä ja sienimetsässä. Isän nauru kultahampaan vilkkuessa vasemmassa kulmahampaassa jaksaa ihastuttaa Pauliinaa.

Melko pian käy ilmi, että isän ja äidin välit ovat tulehtuneet. On ikävää sanailua ja suljettujen ovien takana käytyjä riitoja, joita Pauliina ei voi olla kuulematta. Pauliina ottaa tavaksi naurattaa isää jollakin hauskalla jutulla keskeyttääkseen vanhempien riitatilanteet. Alkoholi ottaa yhä enemmän tilaa isän elämässä. Ei ole yllätys, että vanhemmat eroavat.  

Vuoden 2015 aikajanalla Pauliina on opintojensa jälkeen muuttanut Helsinkiin. Äiti on löytänyt Raumalta oikeaa Rauman giältä puhuvan miehen ja muuttanut hänen kanssaan Espanjaan. Yhteydet äitiin ovat satunnaisia eikä Pauliina sen kummempaa kaipaakaan. Sen sijaan isän kanssa on ongelmallisempaa. On sunnuntaiset isän puhelinsoitot, kunnes nekin loppuvat. Vaikka yhteydenpito päättyy, isä on kuitenkin alati läsnä. Isän tyttö, sinilintu, tuntee syyllisyyttä, varsinkin kun käy ilmi, että veli on jo pitkään ollut isälle turvana ja tukena.  

Kirja on  uskottava ja todentuntuinen kuvaus isä-tytär -suhteesta sekä Pauliinan kasvusta aikuisuuteen. Pauliinan lapsuusvuodet, joita kuvataan lapsen silmin, avautuvat lukijalle poikkeuksellisen elävinä. Ehkä koskettavat isä-tytär -suhteen kuvaukset pohjaavat kirjailijan omiin kokemuksiin, niin eläviltä ne näyttäytyvät lukijalle.  

Kirja on Bühlerin lupaava esikoisteos. Sujuvaa ja elävää tekstiä on  miellyttävä lukea. Kirjassa on kertakaikkisen ihastuttava kansi, kiitos siitä Sanna Manderille. Tämän kirjan voisin napata kirjastosta tai kirjakaupasta ihan pelkästään kutsuvan kannen perusteella. 

Tommy Orange: Harhailevat tähdet

 

Tommy Orange: Harhailevat tähdet. Aula & Co. 2026. Englanninkielinen alkuteos Wandering Stars. Suomentanut Terhi Kuusisto. Kansi: Laura Noponen. 335 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Harhailevat tähdet on laaja, vuosisatoja kattava sukupolviromaani, joka käsittelee USA:n alkuperäiskansojen historiaa ja perintöä Bear Shieldin/Red Featherin perheen kautta. Kirja on samalla jatko- ja esiosa Orangen teokselle Ei enää mitään (Aula & Co 2020). Romaani alkaa ytimekkäällä johdannolla, jossa kirjailija kuvaa alkuperäiskansoille aiheutettuja vahinkoja, aivan kuten hän teki myös Ei enää mitään -kirjan johdannossa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa kattaa 150 vuotta ja alkaa Sand Creekin verilöylystä. Toinen ja kolmas osa alkavat vuodesta 2018 ja seuraavat Bear Shieldin/Red Featherin perheen elämää Oaklandissa, Kaliforniassa.

Romaani alkaa Sand Creekin alkuperäiskansojen verilöylyllä Coloradossa vuonna 1864. Mykkä Jude Star, Opal Viola Victoria Bear Shield -suvun esi-isä, joutuu sotavangiksi Fort Marionin vankilaan. Siellä toimii Carlislen intiaaniteollisuuskoulu, missä tavoitteena on muuttaa alkuperäiskansojen ihmiset hyviksi kristityiksi. Vanginvartijana vankilassa toimii Richard Henry Pratt, Carlislen intiaanien kuumeinen sopeuttaja tai "rehellinen mielipuoli intiaanipuuhiensa takia", kuten häntä kutsutaan paikallisessa lehdistössä.

Seuraavaa sukupolvea edustaa Juden poika Charles, joka lähetetään Pennsylvaniaan Prattin perustamaan Carlislen teollisuuskouluun. Charles joutuu raa'an väkivallan kohteeksi. Hän löytää kuitenkin lohtua suhteestaan toiseen oppilaaseen, Opal Violaan.

Romaanin toinen puoli sijoittuu nykyajan Oaklandiin ja jatkaa Ei enää mitään -teoksen henkilöiden tarinaa. Toipuessaan ammuskelussa saamastaan haavasta Orvil ajautuu riippuvuuteen vahvoista kipulääkkeistä. "Hän oli kuullut, että huumeet turruttavat, mutta hän tunsi enemmän kuin ennen. Ja hänestä tuntui paremmalta, koska hän tunsi uudesti, niin kuin ei ollut ennen uskaltanut tuntea. Kipulääkkeistä hän sai rohkeutta ja itsevarmuutta: kuin hänellä olisi nyt ollut lupa tuntea aiemmin tahattomasti kätkemiään tunteita."

Orvil tutustuu netin kautta Seaniin, valkoiseen perheeseen adoptoituun poikaan, jolla on monietninen tausta. Seanista tulee Orvilin pääasiallinen huumeiden lähde. Orvilin nuorin veli Lony harjoittaa verirituaaleja ja itsensä vahingoittamista yrittäessään luoda yhteyden cheyenne-perimäänsä. Veljesten isoäidillä on paha huumeongelma, ja siksi pojat asuvat isotätinsä kanssa. 

Äideillä on kirjassa keskeinen rooli. Äitien kautta tarinaan punoutuu historian taakka, mutta myös onnea, ymmärrystä ja intiaaniyhteisöissä tärkeää tarinankerrontaa.

Tommy Orange on taitava kirjoittaja. Hänen tekstissään on energisyyttä, raakaa realismia ja psykologista tarkkuutta. Hän käyttää useita eri kertojia, antaa äänen monille eri hahmoille ja vaihtaa näkökulmaa, mikä luo kattavan, mutta paikoin myös sirpaleisen kuvan yhteisöstä.

Orange sitoo menneisyyden traumat nykyhetken arkisiin ongelmiin. Hän osoittaa, miten 1800-luvun tapahtumat resonoivat tämän päivän Oaklandin kaduilla. Ylisukupolviset traumat elävät yhä nykyhetkessä, mutta synkkyyden rinnalla kulkee myös toivo, yhteyden etsiminen ja tarinoiden merkitys. Ei helppo kirja, mutta tärkeä ja ajatuksia herättävä. Kiitos Terhi Kuusistolle taitavasta käännöksestä.

Tommy Orange on kiitetty yhdysvaltalaiskirjailija, jolla on cheyenne- ja arapaho-intiaanien sukujuuret. Luimme Orangen esikoisromaanin Ei enää mitään Naisten Pankin lukupiirissä (linkki).

Matti Rönkä Naisten Pankin vieraana Raumalla

 

Rauman Naisten Pankki on muutaman viime vuoden aikana järjestänyt kirjailijavierailuja yhteistyössä kirjaston kanssa. Meillä on ollut vieraina mm. Anneli Kanto, Iida Rauma, Pirkko Soininen ja Anni Kytömäki. Lisäksi meillä on vuosittain ollut vieraana Lue Naiselle Ammatti -kiertueen kirjailija, mm. Anna-Riikka Carlson, Lea Pulkkinen ja Maria Mustranta. 

Tällä kertaa saimme vieraaksi Matti Röngän, jonka ääni ja kasvot ovat tulleet tutuiksi lähes jokaisessa suomalaisessa olohuoneessa uutislähetysten kautta. Lisäksi viime aikoina olemme saaneet tutustua Rönkään uudessa roolissa: visailutuomarina Hengaillaan-ohjelmassa. Rönkä tunnetaan myös palkittuna kirjailijana. 

Tilaisuuden alussa yleisöllä oli mahdollisuus tukea Naisten Pankin toimintaa ostamalla kahvia, arpoja ja Naisten Pankin tuotteita. Hyvä tarjonta kiinnosti yleisöä. Tuotto myynneistä nousi yli 1000 euroon.                                                                          

Arpajaisissa oli hyviä palkintoja. 

Kaffetta ja hyvällistä

                                                                                                                                                           

Annika kertoi Naisten Pankin toiminnasta.

Rönkä on ollut eläkkeellä tasan kaksi vuotta pitkän, yli 30-vuotisen Ylen työuran jälkeen. Ohjelmaa eläkepäiviin löytyy riittävästi, on urheilua, lehtien lukemista, kirjojen lukemista ja kirjoittamista. Hengaillaan-ohjelman visailutuomarin rooli on ollut Röngälle mieluinen. Uudesta tuotantokaudesta ei ole vielä varmuutta, mutta mukaan Rönkä lähtee ilman muuta, jos pyydetään. 

    

                                                

Minulla oli ilo haastatella Rönkää.

       

                        

Aloitimme kirjojen käsittelyn Viktor Kärppä -sarjasta. Sarja oli hyvin suosittu, Rönkä sai Vuoden Johtolanka -palkinnon sekä ensimmäisenä suomalaisena pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon. Viimeisin Viktor Kärppä -osa ilmestyi vuonna 2019. Nyt Rönkä paljasti, että sarjaan tulee vielä jatkoa. Uusi osa ilmestyy tulevana syksynä. "Aika on sellainen, ettei Viktor Kärppä voi olla palaamatta", totesi Rönkä. 

Uudempi tuotanto, Surutalo ja Onnen kaukoranta, ovat mukavaa, viihteellistä luettavaa. Molempien kirjojen tapahtumat sijoittuvat fiktiiviselle Haapakoskelle, joka sijaitsee jossakin päin Savoa, ehkäpä jossakin Kaavin lähellä. Kirjailija halusi tehdä tapahtumille fiktiivisen paikkakunnan, eikä valinnut paikkakunnaksi vaikkapa Outokumpua, mikä on Röngän syntymäpaikka. Surutalo käsittelee perheen sisäisiä suhteita; sodan käyneen isän arvaamatonta ja jopa aggressiivista käyttäytymistä ja kahden veljeksen lapsuuden ja nuoruuden muisteluita. Mukana on hyvinkin koskettavia poikien lapsuuden kuvauksia.

Onnen kaukorannassa liikutaan musiikin parissa. Rissasen Rami eli taiteilijanimeltään Rami Sarri laulaa tanssiorkesterissa Haapakoskella. Hänet bongataan lupaavaksi laulajaksi. Rami menestyy urallaan, ja Rönkä piirtää tarinaan Ramin muusikon uran. Onnen kaukoranta on kivaa kuunneltavaa, koska Rönkä itse lukee kirjan ja laulaa iskelmäosuudet. 

Röngän uusi aluevaltaus on lastenkirjat. Hyvät arviot saaneelle Käpälämäen kaveruksille on tulossa jatkoa. 

Tilaisuus oli hyvin onnistunut. Rönkä on tottunut esiintyjä, joka vastasi mielellään yleisön moninaisiin kysymyksiin. Kuulijoita kertyi peräti n. 130, eli Rauman kirjaston yleisöennätys. 

 Kiitos Matti Rönkä, kiitos yleisö, kiitos Rauman kirjasto.

Rönkä signeeraa kirjojaan.

Thua Aalto: Augustan tehtävä

 

Thua Aalto: Augustan tehtävä. Heurlinin koulu I. Bazar. 2026. Kansi: Timo Numminen. 414 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Koska luen mielelläni historiallisia romaaneja, oli selvää, että halusin tutustua Thua Aallon esikoisromaaniin Augustan tehtävä. Kirja aloittaa Heurlinin koulu -sarjan. Kirjan päähenkilö on Augusta Heurlin, joka asuu perheensä kanssa Turussa. Perheeseen kuuluu isä, äiti ja kuusi lasta, neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Kun perheen rakas isä kuolee vuonna 1840, Augusta on 14-vuotias. Suru isän kuolemasta on suuri, koska Augusta kokee, että isä ymmärsi häntä ja kannusti häntä lukemaan ja hankkimaan tietoa. Äidistä lukeminen on ajanhukkaa, tärkeintä on olla viehättävä ja hankkia taitoja, joita tarvittaisiin avioliitossa.   

Perheessä on kotiopettajatar Karin, joka opettaa tytöille lukemista, laskemista, katekismusta, käsitöitä, seurustelutaitoja ja ranskan kieltä, kun sen sijaan poikia valmennetaan perusteellisesti ensin lukio- ja sittemmin yliopisto-opintoihin. On tärkeää, että pojat seuraavat suvun miesten perinteitä virkamiesuralla. Tyttöjen on tärkeää käydä tanssiaisissa. Siellä näyttäydytään ja solmitaan suhteita, jotka parhaimmassa tapauksessa johtavat avioliittoon. 

Seipelin salissa pidetyissä tanssiaisissa Augusta kohtaa ensimmäisen kerran R:n, johon Augusta ihastuu ja jolle Augusta rohkenee puhua omista ajatuksistaan ja haaveistaan. Augusta ymmärtää, että suhde ei voi toimia, sillä R on naimisissa. Rohkeaa on R:n kanssa puhuminenkin. "R, tätä kirjoittaessani mietin sinua. Mietin sitä, miten hirveää olisi ollut, jos äiti olisi tiennyt, että olin kääntänyt sydämeni katseen sinun suuntaasi silloin kerran tanssiaisissa. Varattuun mieheen. Minua syytettiin siitä, etten yrittänyt tehdä itseäni tykö kenellekään, mutta miten olisin voinut, kun sinä olit vienyt niin suuren palan sydämestäni jo silloin, noin vain."

Augusta tuntee, että hän haluaa elämältä muutakin kuin vain tanssiaisia ja tulevan aviomiehen etsimistä. Hän näkee, että hän, kuten muutkin hyväosaiset, päästävät itsensä ja toisensa liian helpolla. Tytöille ja naisille tulisi antaa mahdollisuus kouluttautua, jolloin nainen olisi hyödyksi sekä miehelle että koko kansakunnalle. Augusta haluaisi olla nainen, "jolla voisi olla jotain annettavaa muille, lähimmäisille tai jopa kotikaupungille." Hän haaveilee oman koulun perustamisesta ja onnekseen pääsee oppiin Pietarsaareen. Augusta on tuolloin 34-vuotias. 

Tarina lähtee liikkeelle melko hitaasti. Jo puolivälissä kirjaa rupesin odottamaan, milloin Augusta pääsee aloittamaan koulun pitämisen. Mutta sen kirjailija jättää seuraavaan osaan. Parasta kirjassa on hyvä ajankuva. Kirjailija on selvästi tehnyt perusteellista taustatyötä perehtyessään 1800-luvun puolivälin Turun historiaan ja aikakauden tapoihin. Henkilöiden arkipäivän elämä pienine yksityiskohtineen antaa uskottavuutta ajankuvaukselle. Aikakauden yhteiskunnallinen herääminen antaa kehyksen kirjan tapahtumille. 

Turun kartta olisi ollut mukava lisä.

Alia Trabucco Zerán: Puhdas

 

Alia Trabucco Zerán: Puhdas. Tammen keltainen kirjasto. 2026. Espanjankielinen alkuteos Limpia. Suomentanut Emmi Ketonen. Päällys Tuomo Parikka. 241 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

On kirjoja, joiden alut ovat kertakaikkisen koukuttavia ja uteliaisuutta herättäviä. Näin on Zeránin teoksessa Puhdas. "Minun nimeni on Estela, kuuletteko? Sanoin: Es-te-la Gar-ci-a. En tiedä, nauhoitatteko tämän vai teettekö muistiinpanoja, saati onko siellä toisella puolella ketään, mutta jos kuulette minua, jos tosiaankin olette siellä, ehdottaisin vaihtokauppaa: minä kerron teille tarinan, ja kun pääsen loppuun ja viimein vaikenen, te päästätte minut ulos täältä. Haloo? Ei kuulu mitään? Otan hiljaisuutenne myöntymisen merkkinä."

Näin Estela aloittaa tarinansa kerronnan. Hän on teljettynä jonkinlaiseen kuulustelukoppiin. Käy ilmi, että tyttö on kuollut. Kuka tyttö? Miksi tyttö on kuollut?  "Jättäkää sikseen kaikki muu ja keskittykää kuulemaan." Ja niin minä teen. Jätän kaiken ja keskityn lukemaan. Tarina vie mennessään, tutustun Estelaan, tulen läheiseksi hänen kanssaan. 

Estelan koti on Chiloén saarella. Rahasta on puutetta, ja siksi nelikymppinen Estela joutuu lähtemään työnhakuun Santiagoon. Hän hakee paikkaa kotiapulaisena perheestä, johon kuuluu raskaana oleva vaimo doña Mara López ja aviomies tohtori Don Juan Cristóbal Jensen. Suosituksia ei kysytä. Perheeseen on tulossa vauva, mutta vaikka Estelalla ei ole mitään kokemusta lastenhoidosta, hän saa paikan. "Rouva oli mieltynyt valkoiseen puserooni, pitkään huoliteltuun palmikkooni, suoriin ja puhtaisiin hampaisiini ja siihen, etten missään vaiheessa kehdannut katsoa häntä silmiin."   

Viikko Estelan saapumisen jälkeen perheeseen syntyy Julia-tyttö. Julia ei ole helppo vauvana eikä lapsena, hän itkee paljon eikä suostu syömään, tunkee pakonomaisesti sormia suuhunsa, ei suostu kylpemään. Estelalle tulee yhä enemmän vastuuta tytöstä, kun rouva aloittaa jälleen työnteon. Estela palaa ajatuksissaan yhä useamman kotikyläänsä ja äidin luo. Hän tallettaa rahaa serkkunsa tilille, jotta äiti voisi laajentaa taloansa ja rakentaa uutta huonetta. Kun rahaa olisi kertynyt riittävästi, Estela sanoisi itsensä irti ja muuttaisi takaisin kotiseudulleen.  "Mietin asiaa monta päivää. Minun oli lähdettävä, en nähnyt muuta vaihtoehtoa."  

Estellan persoona pysyy koossa niin kauan kuin hän jaksaa unelmoida paluusta kotiseudulleen. Mutta hän jää taloon. Niin kuluvat vuodet, tyttö kasvaa, Estela huolehtii edelleen ruoan laittamisesta perheelle ja jokapäiväisestä siivoamisesta, tekee rutiininomaisesti samoja tehtäviä päivästä toiseen, mutta mikään ei ole niin kuin ennen. Jotakin on hajonnut.   

Tämä on kiinnostava kirja. Tytön kuolema paljastuu vasta kirjan loppupuolella, joten kirja saa jopa dekkarinomaisia piirteitä. Kirjailija rakentaa jännityksen kaarta monen mutkan kautta. Kyseessä on yhteiskunnallinen romaani. Tytön kuoleman kautta kirjailija kuvaa ympäröivää yhteiskuntaa ja luokkajakoa. Lukuisat tytöt Estellan lailla joutuvat lähtemään Santiagoon hakemaan työtä. Emmi Ketosen taidokasta käännöstä on ilo lukea.

Alia Trabucco Zerán on palkittu chileläinen kirjailija. Puhdas-romaanin käännösoikeudet on myyty 18 kielelle, ja Netflix on hankkinut kirjan elokuvaoikeudet. Puhdas on ensimmäinen Zeránilta suomennettu teos. On hienoa, että chileläistä kirjallisuuttaa käännetään suomeksi.  

Matti Rönkä: Surutalo

 

Matti Rönkä: Surutalo. Gummerus. 2021. Kansi: Timo Numminen. 287 sivua.

Eletään vuotta 2020. Menestynyt, varakas arkkitehti Jukka Kokkonen palaa kotiseudulleen Haapakoskelle. Hänellä ei ole ollut haluja palata lapsuuden maisemiin, mutta nyt sinne on mentävä perunkirjoitusta tekemään, sillä isän kuoltua hän oli lunastanut veljeltään lapsuudenkotinsa. Isän jouduttua terveyskeskuksen vuodeosastolle kotitaloa on asunut isoveli Timo. 

Miten erilaisia veljekset ovatkaan. Jukka on eteenpäin pyrkivä muotoilija, menestynyt, varakaskin, onnellisesti naimisissa. Avioliitosta on yksi lapsi, Lumi. Timo taas puolestaan suhtautuu elämään leväperäisemmin. Sähkötöitä hän on kyllä tehnyt, mutta velkaa tuntuu olevan vähän joka suunnalle. Eikä Timo taida kaikkea Jukalle kertoakaan. Varovaisesti veljekset suhtautuvat toisiinsa, mutta vähitellen puheet kääntyvät lapsuus- ja nuoruusvuosiin. 

Muistellaan äidin aikaista kuolemaa, isän jyrkkyyttä, joka näyttäytyi ankaruutena ja myös väkivaltaisuutena. Veljekset muistelevat lapsuuttaan eri näkökulmista. Jukka on edelleen katkera isälleen, kun Timo sen sijaan pyrkii ymmärtämään isäänsä, sodan käynyttä jalkansa sodassa menettänyttä miestä. "23-vuotias mies. Elämä eessä ja jalaka takana." Jalkavamman vuoksi isän isä ei kelpuuttanut poikaansa kotitilan jatkajaksi. "Eihän se ihme ollut. Että oli katkera. Sotareissu. Haavoittuminen. Siellä meni nuoruus ja jalka. Tulevakin elämä. Muuttui ihan toiseksi", Timppa puhui. Jukan mielikuvien mukaan perhe joutui elämään niukkaa, jopa köyhää arkea, mutta senkin Timppa haluaa muistaa toisin. " No ei ollut nälkä eikä vilu. Aina vaatteet siististi", Timppa kiisti. "Ihmeesti se Isä pystyi hoitamaan. Sen aikakauden mies. Ei ollu keittiöhommat ja kutominen lapsena opittua." 

Isän käyttäytymisessä heijastuivat rankat sotakokemukset ja äidin aikainen kuolema. Tätä eivät lapset luonnollisestikaan pystyneet ymmärtämään. Syntyi monia hämmentäviä tilanteita, jotka ovat yhä edelleen raskaina Jukan mielessä. Vaikkapa se, kun  kansakoulunopettaja Leskinen tuli käymään kotona, kehui Jukan piirustustaitoja, toi Jukan piirustuksia näytille ja kehotti isää laittamaan pojan oppikouluun. Illalla Jukka lähti hakemaan piirustuksiaan verstaalta. "Haen ne piirustukset. Jäivät sinne pöydälle." "Laitoin ne uuniin", isä sanoi, käski pesulle ja nukkumaan. Tottelin. Sängyssä katselin hämärässä varjoja seinällä, ohuen valon heittämiä muotoja. Mietin piirustuksianikin, ja Isää. Olisi edes sanonut, että piirrät uusia, sinulta niitä syntyy. Mutta ei sanonut."

Kirjan tapahtumat kulkevat kahdessa aikatasossa. Toinen aikataso kuvaa lapsuuden ja nuoruuden tapahtumia vuosina 1967-2007 ja toisella aikatasolla eletään nykyaikaa eli vuotta 2020, koronan alkuvaiheita. 

Kirjan Haapakoski on fiktiivinen paikkakunta, jonka Rönkä on sijoittanut jonnekin Koillis-Savoon, ehkäpä Kaavin seuduille. Seutu on Röngälle tuttua, koska hän on kotoisin Outokummusta. On oletettavaa, että muutenkin Rönkä purkaa kirjaan omia tuntojaan ja omia nuoruuden kokemuksiaan, vaikkakaan mistään autofiktiosta ei ole kysymys. Kirja on ansiokasta perhekuvausta, jossa keskeinen jännite syntyy veljesten välisistä suhteista. 

Röngän teksti on tasapainoista ja miellyttävää lukea. Hyvin rakennetut henkilöhahmot Jaakko ja Timo tulevat eläviksi ja läheisiksi. 

Matti Rönkä tulee vierailemaan Raumalle 18.3. Tilaisuuden järjestää Naisten Pankki yhdessä kirjaston kanssa. 

Rebekka Härkönen: Hyväntekijät

 

Rebekka Härkönen: Hyväntekijät. Walta 3. Bazar. 2025. Kannen suunnittelu: Timo Numminen. 336 sivua.

Kirja alkaa koukuttavasti. Aviopari Greta ja Henrik Kivi, jotka edustavat Becker-säätiötä, järjestää Laulu lapselle -hyväntekeväisyysgaalan syöpälasten hyväksi. Lavalla Greta on näyttävä ilmestys. Hänen iltapukunsa sinisine turkishelmoineen näyttää upealta. Gaalalla on jo entuudestaan hyvät perinteet, ja tällä kertaa odotetaan entistä suurempaa lahjoituspottia. Mutta sitten tapahtuu jotakin. "Salista kuului huutoa ja teräviä kiljaisuja. Henrik tuijotti litimärkänä ja tyrmistyneenä vaimoaan, jonka kasvoilla valui lämmintä verta. Heidän molempien ylle oli todellakin heitetty suuri ämpärillinen verta valtavan gaalayleisön ja satojentuhansien televisiokatsojien silmien edessä suorassa tv-lähetyksessä." Käy ilmi, että asialla olivat olleet eläinaktivistit, jotka reagoivat Gretan turkiksiin.

Iltauutisten uutispäällikkö Suuna Walta, kirjan päähenkilö, kiinnostuu tapauksesta ja yrittää saada sovituksi tapaamisen Greta Kiven kanssa. Suuna joutuu kuitenkin yllättävään tilanteeseen, kun hänen Kindermunastaan puhkeaa rengas. Apu odotellessaan hän saa puhelun poliisiseurannassa olevalta Rafael Saariselta, Suunan vinkkimieheltä. Raffe antaa Suunalle vinkin kuuluisan rap-muusikko Hanzan katoamisesta. Muutakin epäilyttävää tapahtuu. Nippusiteisiin sidottu nainen on vangittuna lukitussa tilassa. Valvontakamera kuvaa kaiken.

Näissäkin olisi Suunalle riittävästi tutkittavaa ja uutisoitavaa, mutta lisävinkkeihin ei voi olla tarttumatta. Epäilyksiä herättävä peliluola, josta vinkkimieskin varoittaa, on vaarallista peliä pelaavan kurdimafian pyörittämä. Kun kotikadulla Suunan eteen vielä ilmestyy ruumis, on Suunan työtaakka täpötäynnä.

Tässä kirjassa riittää vauhtia ja jännitystä. Tapahtumia on paljon. Kiven perheen luurangot nostetaan esille: Becker-säätiön rahavarat, Gretan ulkopuolinen suhde, Henrikin valokuvausharrastus ja perheen pojan Paulin vaikea vauvaikä. Pauli on lapsuudestaan saakka ollut haaste vanhemmilleen, jotka usein ovat olleet voimattomia vihamieliseltä vaikuttavan pojan edessä. Tapahtumarikas juoni on taidokkaasti rakennettu. Koukuttavan juonen lisäksi kirjan henkilöhahmot ovat eläviä ja uskottavia. Suuna Walta on kiinnostava henkilö. Hän on ammattitaitoinen uutistoimittaja ja innokas juoksija, joka yrittää päästä selville tunteistaan miesystäväänsä kohtaan. 

Kirja on 3. osa Walta-sarjassa. En ole lukenut aiempia osia, mutta se ei yhtään haitannut, hyvin pääsin juoneen mukaan. Rebekka Härkönen keskusteli yhdessä Marja Aarnipuron kanssa aiheesta Deadline ja murha - toimittajat rikosten jäljillä Helsinki Noir -tapahtumassa. Haastattelija oli Leena Lehtolainen. 

Helena Immonen: Horros

 

Helena Immonen: Horros. Ensimmäinen osa Havu-sarjassa. Docendo. 2025. Kansi: Jussi Jääskeläinen. 441 sivua.

Helena Immonen nousi yhdeksi Suomen tunnetuimmista dekkaristeista Operaatio Kettu -sarjallaan. Sarjan ensimmäinen osa, Immosen esikoisromaani Operaatio Punainen kettu sai Vuoden esikoisdekkari -palkinnon vuonna 2021. Minulta tämä sarja on jäänyt lukematta, mutta nyt tartuin Immosen uusimpaan teokseen Horros, joka aloittaa Havu-sarjan. 

Antto Havu oli keskeyttänyt kadettikoulun. Hän oli joutunut kokemaan ampumaharjoituksissa jotakin niin traagista, ettei pystynyt enää jatkamaan opintojaan. Elämälle ei oikein tahdo löytyä suuntaa eikä rahaakaan juuri ole. Onneksi varakas isä antaa Anton asua ilmaiseksi yhdessä monista asunnoistaan. Antto päättää ottaa väliaikaisen työn vartijana Pinewood Securityssa, joka Kirkkonummella sijaitseva amerikkalainen vartiointi- ja turvallisuusalan yritys. Joku tuttu oli suositellut häntä. Tuleepahan käyttöä vartijan ja järjestyksenvalvojan korteille, pohtii Antto. 

Toisaalla kiltti opiskelijatyttö Minka haluaa pelastaa maailman ja osallistuu Elokapinan mielenosoitukseen. "MAAPALLO PALAA! HÄVETKÄÄ HALLITUS! TAPATTE TULEVAISUUDEN!" Häneen kiinnittää huomiota aasialaistaustainen Max, joka saa houkuteltua Milkan "oikeisiin" tehtäviin. Milka luottaa Maxiin ja tekee, mitä Max käskee. Seuraukset ovat tuhoisia. 

Sandra on työskennellyt Ison-Britannian tiedustelupalvelussa, mutta on palannut Suomeen. Antolla ja Sandralla oli ollut kiihkeä rakkaussuhde. Tuolloin Sandra oli ollut naimisissa Kaartin jääkärirykmentin komentajan kanssa. Nyt Antto ottaa yhteyttä Sandraan ja haluaa kertoa, mitä hän on kokenut työpaikallaan Pinewood Securityssa. Antto oli saanut vahingossa väärän kirjekuoren, mutta oli ennättänyt vilkaista viestiä. Viestissä mainittu henkilö oli kuollut sinä päivänä, mikä oli merkitty viestiin. Kyseessä oli kiinalainen tekoälytutkija, joka oli vierailevana luennoitsijana Aalto-yliopistossa. 

Samalla Antto paljastaa Sandralle salaisuutensa, jota hän ei ole kertonut kenellekään. Vaikka Antto oli nähnyt viestin vain pikaisesti, hän pystyi muistamaan sen eideettisen muistinsa ansiosta. "Ulkopuoliselle oli vaikea selittää eideettistä muistia. Teorian tasolla asia oli kyllä selkeä: hänelle eideettinen muisti oli lähes täydellinen kuvamuisti. Käytännössä asia oli kuitenkin hyvin paljon laajempi. Ominaisuus teki ympäröivästä todellisuudesta Antolle tarkemman ja yksityiskohtaisemman kuin muille ihmisille." 

Yhdessä Antto ja Sandra alkavat selvittää kiinalaistutkijan kuolemaa. He joutuvat yhä syvemmälle kansainvälisiin sodankäynnin kuvioihin. Fokuksessa on Kiinan ja Yhdysvaltojen kilpailu maailman herruudesta. Kiinalaiset ovat kehittämässä tehokkaita ja äärettömän vaarallisia nanolennokkeja. Ukrainan sodan myötä lennokkiteknologia oli kehittynyt merkittävästi, mutta kiinalaiset pyrkivät vielä tehokkaimpiin lennokkeihin. "Pienin lennokki on vain kärpäsen kokoinen ja sen sisällä on kamera ja mikrofoni. Sitä voi siis käyttää vakoilemiseen. Seuraava koko on ampiainen. Se voi kantaa nestemäistä kuormaa ja pistää ainetta kohdehenkilöön...Kolmas koko on sudenkorento. Se voi tehdä kaikkea näistä. Lisäksi se voi sumuttaa vaikka hermokaasua ilmaan." Horros-ainetta sisältävä lennokki pystyy tunnistamaan virkavallan edustajat. Kaikessa suunnittelussa kiinalaiset hyödyntävät tekoälyä. 

Mukana kirjan tapahtumissa on presidentti Trump, joka haikailee Grönlannin perään, sekä myös Alexander Stubb. 

Kirja pitää otteessaan ensimmäisestä sivusta alkaen. Immonen vie lukijansa jännittäviin ja viiltävän ajankohtaisiin maailmanpoliittisiin tilanteisiin, joissa Suomellakin on oma roolinsa. On kyse isoista asioista, on kyse suurvaltojen valtataistelusta. Tarina on uskottava, se voisi olla tottakin. Helena Immonen kertoi Helsinki Noir -tapahtumassa, että hän ei pyri ennakoimaan maailmanpoliittisia tilanteita. Pikemminkin on kyse turvallisuusasioiden popularisoinnista. Immonen tietää, mistä puhuu. Kirjan liepeessä kerrotaan, että Immonen on turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt journalismin ja viestinnän ammattilainen, sissiradisti ja reserviupseeri. Lisäksi kirjan jälkisanoissa käy ilmi, että Immonen on tehnyt tarkkaa ja laajaa taustatyö romaania varten. 

Kirjan jatko-osa Pronssiyö ilmestyy elokuussa 2026.

Helsinki Noir - Stadin pimeä puoli

Aiemmin Helsingissä tutustuttiin uusimpaan rikoskirjallisuuteen Helsingin Dekkarifestivaaleilla. Tänä vuonna rikoskirjallisuuden ystävät kokoontuivat Helsinki Noir -festivaaleille Aleksanterin teatteriin 27.-28.2.2026. Vuonna 1879 valmistunut kaunis rakennus on Aleksanteri II:n rakennuttama. Rakennus huokuu historiaa. 

                                

Teatteriin mahtuu reilut 400 ihmistä. Perjantain tapahtuma oli loppuunmyyty, ja lauantainakin sali oli lähes täynnä. Ennen viikonlopun tapahtumaa Helsingin keskustassa oli runsaasti Helsinki Noir -tapahtumia, mm. kirjailijoiden esiintymisiä, teemakävelykierroksia, lukupiirejä ja elokuvanäytöksiä. 

Itse olin paikalla vain lauantaina. Tiivis päivä oli, kello yhdestätoista aina puoli yhdeksään asti. Nyt tiedän aika tasan tarkkaan, missä mennään kotimaisessa rikoskirjallisuudessa. Lauantaina paikalla olivat Satu Rämö, Leena Lehtolainen, Christian Rönnbacka, Vera Vala, Helinä Häkkänen, Marja Aarnipuro, Rebekka Härkönen, Helena Immonen, Charly Salonius-Pasternak, Joona Keskitalo, Heikki Valkama, Anna Äärelä, Kenneth Eriksson, Mika "Immu" Ilmén, Kale Puonti, Matti Laine, JP Koskinen, Patricia G. Bertényi, Matti Remes ja Anna Harju. Muutama dekkaristi puuttui, kaipasin erityisesti Arttu Tuomista. Ulkomaisia dekkaristeja edustivat Chris Whitaker, Stefan Ahnhem, Lilja Sigurdardóttir ja Skúli Sigurdsson. 

Iceland noir in focus: Lilja Sigurdardóttir, Skúli Sigurdsson ja Satu Rämö. Haastattelijana Laula Friman. 

Päivän ensimmäisessä keskustelussa tarkasteltiin islantilaista rikosromaanigenreä. Kaksi teemaa - luonto ja kansanperinne - on vahvasti mukana islantilaisissa dekkareissa, samoin kuin myös Rämön Hildur-sarjassa. Luontokuvauksia on paljon, ja luontoa hyödynnetään tapahtumien kulussa. Islantilainen kansanperinne on rikasta ja elävää. Piilokansa ja joulukansaperinne ovat tuttuja myös dekkareista. 

Kiinnostava keskustelu käytiin dekkareiden epätodellisista sankareista Laura Frimanin johdolla. Mukana olivat Heikki Valkama Japani-teemaisilla dekkareillaan, Joona Keskitalo Takamailla-sarjallaan ja Anna Äärelä poliisiteemaisella Mene, mene, mene -dekkarillaan. Valkaman sankari on suomalainen kokki Riku Mäki, joka seikkailee Japanissa. Valkaman ensimmäinen dekkari nimettiin gastrodekkariksi. Keskitalon päähahmo vaihtuu sarjan joka osassa. Päähenkilöt ovat poikkeuksetta vihaisia, vanhoja miehiä. Äärelän dekkarissa päähenkilö, nuori nainen haluaa poliisiksi siksi, että Karhu-valmiusryhmässä ei ole yhtään naista. Kirjailijat korostivat, että on ollut tärkeää luoda roolihahmo oikeaan, todelliseen ympäristöön.

Helena Immonen, Charly Salonius-Pasternak Petri Korhosen haastattelussa

Helena Immonen on todellinen nimi suomalaisten dekkaristien kentässä. Operaatio Kettu -sarja oli supersuosittu. Ensimmäinen osa, Immosen esikoisromaani Operaatio Punainen kettu sai Vuoden esikoisdekkari -palkinnon vuonna 2021. Nyt Immonen on aloittanut uuden Antto Havu -sarjan, jonka ensimmäisessä osassa Horros kuvataan kansainvälisiä jännitteitä erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Petri Korhonen johdatteli Helena Immosen ja Charly Salonius-Pasternakin välistä keskustelua maanpuolustus- ja turvallisuuspolitiikasta. Immonen korosti, että hän ei kirjoissaan pyri ennustamaan maailmanpoliittisia tilanteita, vaan haluaa pikemminkin popularisoida turvallisuuspolitiikkaan liittyviä teemoja.             

Chris Whitaker

Pisimmät signeerausjonot olivat Chris Whitakerille. Hänen ensimmäisessä suomennetussa teoksessaan Kaikki pimeän värit  on monia teemoja: kadonneen tytön mysteeri, sarjamurhaajatrilleri ja rakkaustarina. Kirjailija on joutunut jättämään suuren määrän sivuja pois, vaikka siitä huolimatta kirjassa on reilut 600 sivua. Whitaker kertoo tehneensä hyvin tarkkaa taustatyötä kirjaa varten ja on lopputulokseen varsin tyytyväinen. 

Stefan Ahnhem

Sukupolvi nolla on seitsemäs osa Fabian Risk -rikossarjassa. Ahnhem korostaa, että kirjailijan tärkein tehtävä on pitää yllä lukijan kiinnostusta. Siksi Ahnhemille on tärkeää löytää joka osaan jotakin uusia, lukijaa kiinnostavia koukkuja. Jos lukija käyttää kirjan lukemiseen vaikkapa 20 tuntia, on kirjan oltava jokaisen tunnin arvoinen. On aika poikkeuksellista, että Ahnhemin päähenkilö on ihan normaali etsivä.

Päivään mahtui paljon kiinnostavia aiheita: mm. pahuuden psykologia, toimittajat rikosten jäljillä, rikosmokat, tv-sarjat ja perhe rikoskirjallisuudessa. Monessa keskustelussa sivuttiin myös äänikirjoja. On tiedossa, että kirjailijoiden saama palkkio äänikirjoista on hyvin pieni, mutta nyt kirjailijat eivät valittaneet siitä, vaan päinvastoin suhtautuivat äänikirjoihin hyvin myönteisesti. Tärkeintä on se, että lukija tarttuu kirjaan, olipa formaatti mikä tahansa.   

Hieno päivä oli! Suomalaisella rikosrikollisuudella menee hyvin. Dekkareita luetaan yhä enenevässä määrin. Dekkareissa on valinnan varaa, on psykologista jännitystä, true crime -dekkareita, vakoilutarinoita, verta tihkuvia tarinoita, poliisiromaaneita ja myös viihdyttäviä, cosy crime -dekkareita.                                       

Hildur Helsingin Kaupunginteatterissa

                                                                 Kuva: Mitro Härkönen

Viime äitienpäivänä sain tyttäriltäni kivan ja mieluisan lahjan: teatteriesitys, illallinen ja hotelliyö, koko paketti yhdessä tyttärien kanssa. Tyttärillä oli vapaat kädet valita kaupunki, näytelmä, ravintola ja hotelli. Lopputulos: Helsingin Kaupunginteatterin Hildur, ravintola Lie Mi ja hotelli Scandic. Miten mukavaa olikaan viettää iltaa tyttärien kanssa ihan rauhassa - ilman aviomiehiä, ilman lapsia. Pystyin vain toteamaan, miten ihania tyttäriä minulla on. Olen hyvin ylpeä heistä.

Hieman jännittyneenä menin katsomaan Hilduria. Tulisiko Hildurista yliannostusta? Olinhan nähnyt Hildurin Turun Kaupunginteatterissa, lukenut kolme osaa Hildur-sarjasta ja katsonut yhden osan tv-sarjasta. 

Rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttir (Elena Leeve) selvittää rikoksia työvaihtoon tulleen suomalaiskollegan Jakob Johansonin (Paavo Kinnunen) kanssa upeissa Länsivuonojen maisemissa Islannissa. Maisemien jäätiköt ja karun kauniit vuoristot saadaan hienosti välittymään katsojille. Luonnonolosuhteet, tässä tapauksessa lumivyöry, ovat alkuna Länsivuonojen rikosvyyhdille. Löytyy yksi ruumis ja lisää on tulossa. Vaalea hiustupsu on ruumiita yhdistävä tekijä.

                                                                        Kuva: Mitro Härkönen
Rikosten tutkinnan ohella näytelmässä paneudutaan sekä Hildurin että Jakobin menneisyyteen, Hildur siskojensa katoamiseen ja Jakob vaikeaan avioeroon. Kun menneisyyden vyyhti rupeaa avautumaan, eivät osalliset voi muuta kuin vyöryä mukaan menneisyyden traagisiin tapahtumiin.

                                                                    Kuva: Mitro Härkönen

Helsingin Kaupunginteatterin Hildur on viihteellinen näytelmä, johon on saatu lämmintä tunnelmaa huumorin ja tilannekomiikan keinoin. Oli ilo huomata, miten suuri merkitys hyvällä huumorilla on tässäkin sovituksessa – etenkin kun alkuperäisteoksessa sitä on varsin niukasti. Näyttelijätyö on kautta linjan taidokasta, ja roolisuoritukset vakuuttavat. Kärkinäyttelijäksi omalla listallani nousee ehdottomasti Paavo Kinnunen, joka tekee loistokkaan ja vivahteikkaan roolityön villapaitoja neulovana Jakobina. Sivurooleista mieleen jäivät erityisesti Sari Haapamäki poliisipäällikkö Betan roolissa sekä Anna June Hyde Gudrunina.

Näytelmä pohjautuu Satu Rämön Hildur-dekkariin. Dramatisoinnista vastaa Satu Rasila ja ohjauksesta Tuomas Parkkinen – kaksikko, jonka tehtävä ei ole ollut helppo. Miten erottua lukuisista Hildur-tulkinnoista, joita on jo nähty eri muodoissa? Tässä on onnistuttu: lopputulos on omanlaisensa, raikas tulkinta, josta Arenan yleisö selvästi nautti. Myös näyttämötila on hyödynnetty taitavasti – kiitos lavastaja Antti Mattilalle. Näytelmän ensi-ilta oli 28.1.2026.

Esityksen tiedot

Alkuperäisteos Satu Rämö

Dramatisointi Satu Rasila

Ohjaus Tuomas Parkkinen

Lavastus Antti Mattila

Pukusuunnittelu Elina Kolehmainen

Valosuunnittelu  Petteri Heiskanen

Videosuunnittelu Toni Haaranen

Äänisuunnittelu Eradj Nazimov  

Naamioinnin suunnittelu Jutta Kainulainen

Dramaturgi Ari-Pekka Lahti                        

Anna Harju: Jäljet

 

Anna Harju: Jäljet. Tammi. 2025. Päällyksen suunnittelu Eevaliina Rusanen. 382 sivua.

Hannes Hammar on pidetty apteekkari. Hän on ahkera, työskentelee apteekissa farmaseuttien kanssa ja pyrkii aina ottamaan työntekijöiden toiveet huomioon. Apteekkari löytyy surmattuna työpaikaltaan. Apteekin henkilökunta ei voi uskoa tapahtunutta. Poliisi kiinnostuu erityisesti farmaseutti Joanna Vihervuoresta, koska hän oli viimeiseksi ollut tekemisissä Hammarin kanssa. Juttua ryhtyy tutkimaan poliisi Taro Auramo tiiminsä kanssa. 

Taro Auramo on kiinnostava mies. Hänet on juuri nimitetty tutkinnanjohtajaksi. "Hän oli halunnut tutkinnanjohtajan paikkaa niin paljon, että oli itkenyt ilosta sen saatuaan, ja hän tiesi, että jonossa oli henkilöitä, jotka tahtoivat hänen epäonnistuvan." Auramo asuu yksin; hän harrastaa ainoastaan yhden illan suhteita. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta Auramo on hyvin yksinäinen, on aina ollut. "Miten mielellään hän olisikin ollut yksi parvesta, mutta aina hänellä oli ollut tunne, ettei kuulunut joukkoon. Koulussa, töissä, harrastuksissa. Jopa yksin ollessaan hän tunsi itsensä jollakin tavalla vääränlaiseksi. Epäonnistuneeksi." Mutta hyvä auto pitää olla. Sellainen Auramolla on: tuliterä, keltainen, kolmiovinen BMW M4. 

Auramon ohella päähenkilöksi nousee Joanna Vihervuori, jonka menneisyyttä paljastetaan pala palaselta. Joannan mies Petteri ja heidän poikansa, kohta täysi-ikäinen Nataniel, ovat lähes alituisessa riitatilanteessa. Mikään, mitä Nataniel tekee, ei tunnu kelpaavan Petterille. Petteri purkaa tunteitaan Joannalle: "Poika ei ole oppinut mitään hyvällä. Kaveri on ihan pian täysi-ikäinen, enkä minä, jumalauta, katsele kodissani hetkeäkään sitä, että aikuinen mies hyppii silmille." Joanna tuntee suurta huolta pojastaan ja on suunniltaan huolesta, kun Nataniel salaisten bisneksien takia on öitä poissa kotoa.

Tapahtumat sijoittuvat pääosin Tampereelle. Tamperetta tunteva löytää kirjasta monia tuttuja paikkoja. Välillä tarina vie lukijan ajassa taaksepäin Joannan nuoruuteen, jolloin hän oli saanut kesätyöpaikan ravintolasta Fehmarnin saarelta Saksasta. Kirjan kutkuttavan jännittävät lopputapahtumat sijoittuvat Kuusamoon.  

Jäljet on Anna Harjun esikoisteos, ja se aloittaa Taro Auramo -rikossarjan. Viihdyin kirjan seurassa erinomaisesti. Aihe kiinnosti alusta pitäen: apteekkimurhista en ole ennen lukenut. Monitahoinen juoni etenee sujuvasti ja hyvällä tahdilla. Kirjassa on paljon henkilöitä ja kestääkin aikansa ennen kuin heihin tutustuu ja pääsee selville syistä, miksi he ovat mukana tarinassa. Kaikenkaikkiaan, henkilöhahmot ovat uskottavia ja kaikille heille löytyy tarinassa luonteva rooli.  

Jään mielenkiinnolla odottamaan jatko-osaa. Anna Harju on mukana Helsinki Noir -tapahtumassa