Tapio Koivukari: Sataman laulu

Tapio Koivukari: Sataman laulu. Johnny Kniga. 2022. Päällys: Martti Ruokonen. 427 sivua.

"Joskus sanoessani itseäni satamajätkäksi maistelin tuota sanaa, näin mielessäni kiville lasketun laiturin, punatiiliset makasiinit ja korkealle kurottavat nostokurjet. Kaijalla asteli vapaa mies, riuska ja suruton, innokas tarttumaan töihin, nauttimaan kaltaistensa toveruudesta, ja tarpeen tullen valmis uhmaamaan auktoriteetteja. Satamajätkä voi olla villi ja vapaa, tavallisen suruton poika. Semmoinenkin voi satamajätkä olla, rannan sankari - ei aina ja välttämättä pidä muistella ensimmäisenä niitä, jotka ovat matkalla sortuneet." 

Raumalainen Tapio Koivukari (s. 1959) on tehnyt mittavan uran kirjailijana. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, novellikokoelmia, näytelmiä, kuunnelmia ja yksi runokokoelma. Lisäksi hänet tunnetaan islannin kielen kääntäjänä. Nyt kuusikymppisenä Koivukari on päättänyt avata omaa elämäänsä. Tosin ei hän omalla nimellään itsestään kerro, vaan kertojana ja minä-henkilönä on Ismo Kivimaa. Ismo on muuttanut Raumalta Helsinkiin ja on aloittanut juuri teologian opinnot. Kaikki on uutta ja vierasta eikä rahaakaan ole tuhlattavaksi asti. Mieli tekisi kokeilla jotakin uutta ja erilaista. 

Hänen huomionsa kiinnittyy sunnuntain Hesarin työpaikkailmoitukseen: "Miehiä otetaan satamatöihin." Siitä se alkoi, työ satamajätkänä. Paljon on nuorukaisella opittavanaan. Mistään ei ole aiemmin kokemusta. Ahtaajan työ on raskasta ja vaativaa sekä myös onnettomuuksille altista, mutta miten mukava onkaan saada palkkapussi käteen päivän päätteeksi. Pikku hiljaa käytännöt tulevat tutuiksi, satamaslangi tarttuu, työkaverit tulevat tutuiksi. 

Opintoja Ismo ei jätä, vaikkakin monta kertaa viikossa kulku käy kohti Jätkäsaaren kaijaa lastaamaan ja purkamaan laivoja ja proomuja. Vuosien mittaan ammattitaito karttuu, Ismo pääsee timpuriksi ja sittemmin manttelimieheksi.

Teologian opinnot etenevät satamatöiden ohella. Opiskelukavereiden kanssa istutaan silloin tällöin oluttuopin äärellä. Naisten kanssa on toisin, Ismosta on vaikeaa lähestyä ja tutustua naisiin. Sitten löytyy onneksi Terhi, hänkin teologian opiskelija. Ismo jatkaa satamatöitä, yrittää parhaansa mukaan opetella elämään Terhin kanssa ja samalla pohtii tulevaisuuttaan. Ei hänestä papiksi ole, kutsumus ei riitä siihen tehtävään. "Minun ei tarvitse ruveta papin virkaan, jos se ei minulta luonnu." Opettaja minusta tulee, hän päättää, ja samalla opiskeluaika pitenee parilla vuodella.

Kaikkia murteita kuultiin.

Koivukari kuvaa satamatyötä elävästi ja realistisesti. Lukija pääsee osalliseksi satamajätkien arkeen. Ihmistyyppien kirjo oli laaja. Monet olivat aiemmin ansainneet elantonsa merillä, mutta joukossa oli monen alan miehiä, monia jotka halusivat leventää leipäänsä normaalin työnsä ohella. Ismo teki tuttavuutta mm. mielisairaanhoitajan, yrittäjän, kapteenin ja väitöskirjan tekijän kanssa. Joka miehellä oli oma tarinansa. Monille annettiin satamassa kutsumanimi. Ismo oli luontevasti Pastori. 

Valitettavan usein alholi kuului ahtaajien arkeen. Näin oli varsinkin tilapäisten jätkien kanssa, sillä satamassa oli mahdollista olla juopottelujaksot poissa ja palata huutoon sitten, kun putki meni poikki. 

"Sataman laulu kätkee sisäänsä tuhat tarinaa."

Koivukarin Sataman laulusta on moneksi. Kirja on humaani, rehellinen ja hallittu kuvaus kirjailijan nuoruusvuosista, tuolloin tehdyistä valinnoista ja niiden vaikutuksesta kauas tulevaisuuteen. Kirjailija kuvaa realistisesti 1980-lukua. Hän ei saarnaa eikä paasaa. Ideologisten näkemysten sijaan Koivukarille on tärkeämpää kuvata ihmisiä, työtä ja ihmissuhteita. Satamatyöllä on iso merkitys kirjassa. Vahvat kuvaukset ahtaajien arkipäivästä tuovat mieleen Kalle Päätalon teoksen Ihmisiä telineillä (1958 Gummerus), jossa Päätalo kuvaa elävästi kerrostalon rakentamista vaihe vaiheelta.

Sataman laulu on joulukuun lukupiirikirjamme.