lauantai 3. syyskuuta 2022

Joona Keskitalo: Kunniattomat

 


Joona Keskitalo: Kunniattomat. Bazar. 2022. 442 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Niinpä se sitten käynnistyi vuonna 2017. Nimittäin syöksykierre. Se on tullut turhankin tutuksi jutuksi elämäni aikana. Yleensä olen kuitenkin aiheuttanut sen itse tai kyse on ollut sattumasta tai huonosta onnesta. Tällä kertaa uskallan kuitenkin väittää, ettei minulla tai edes sattumalla ollut mitään tekemistä asian kanssa. Tällä kertaa joku muu oli suunnitellut kaiken valmiiksi."

Joona Keskitalon viime vuonna ilmestynyt Tottelemattomat-rikosromaani on saanut jatko-osan Kunniattomat. Jo Tottelemattomat osoitti, että uusi lupaava dekkaristitähti oli syntynyt. Kirja oli mielestäni yksi viime vuoden tasokkaimmista rikosromaaneista. Se oli vauhdikas, koukuttava ja jännittävä. Veikkasin kirjalle kansainvälistä menestystä. Luenkin uuden kirjan liepeestä, että käännösoikeudet oli ostettu ennätysajassa. En yhtään ihmettele. Kiinnostuneena ja hieman jännittyneenä aloitin jatko-osan lukemisen. Pysyykö Kunniattomat edellisen rikosromaanin tasolla? 

Kyllä se pysyi. Ehkä jopa ylitti ensimmäisen osan tason. Ensimmäisessä osassa tutustuttiin neljään nuoreen Peteen, Maxiin, Jonakseen ja Jesseen. Pojat kävivät samaa peruskoulua. Sitten aivan kuin vahingossa pojat huomasivat olevansa mukana huumebisneksessä. Bitcoinin kurssi oli edullinen eli rahan ansaitseminen huumeilla tuntui uskomattoman helpolta. 

Toisessa osassa pääosassa ovat Jonas, Max, Pete, Peten vaimo Lara ja heidän tyttärensä Leona. Uusiakin hahmoja tulee, Derry ja Alvaro. 

"First fully krypted and untraceable mobile phone on the market"

Jonaksen ja Peten alulle panema KrypTed-yritys, jonka ala on rikollisille kaupattavat tietoturvatut puhelimet, on kukoistanut aikansa, mutta on nyt romahtanut. Varattomat miehet elävät Espanjassa kurjissa olosuhteissa. Petellä on vielä Lara ja tytär elätettävänä. Puhelimia on vielä varastossa ja niitä Pete kulkee kauppaamassa paikallisilla markkinoilla. Joskus menee muutama puhelin kaupaksi, joskus ei yhtään. Erään kerran sunnuntaimarkkinoilla Peten luo tulee Rafael, joka lausuu maagiset sanat Federación de Galicia. Pete tietää liiankin hyvin, että se on Alvaron johtama ryhmä, joka salakuljettaa huumeita Paraguaysta Espanjaan. Mustalaiskuningas Alvaro tunnetaan äkkipikaisena ja arvaamattomana johtajana. 

"Jos et lähde mukaan, olet ulkona. Pysyvästi."

KrypTediä houkutellaan mukaan Alvaron huumebisnekseen. Jonas haluaa lähteä mukaan, mutta Pete on luvannut vaimolleen ja itselleen, että huumeiden kauppaaminen on hänen osaltaan menneisyyttä. Pete toteaa Jonakselle: "En yksinkertaisesti ole kiinnostunut. Mulla on perhe ja elämä. Itse jätit omasi Suomeen. En halua samaan jamaan, jossa jo olimme." Mutta Jonas on toista mieltä. Kryptovaluutan arvo on tuplaantunut. Jonas laskee nopeasti, millaisia voittoja he voivat saada ja näin he pääsisivät pois lääväasunnoista. Jonas on kova ja peräänantamaton. Peten on tehtävä päätös.

Sitten alkaa tapahtua. Mennään kovaa ja lujaa. Matkassa pitää pysyä, vaikka meno on hurjaakin hurjempaa. Huumekauppa on raakaa, ainainen paljastumisvaara luo paineita, kaikkia täytyy epäillä eikä ihmishengellä ole arvoa.

"Onneksi on vaihtoehtoja. Niihin tosin tarvitaan rahaa."

Sattumien ja juonittelun seurauksena eräs päähenkilöistä päätyy Tacumbún vankilaan, joka sijaitsee Paraguayssa, huumeiden alkuperämaassa. Vankilaolosuhteet ovat järkyttäviä. Suurin osa vangeista elää ryysyläisten elämää Häkissä, mutta ne, joilla on rahaa, elävät herraskaisesti Kylässä, tosin muurien sisäpuolella. Vankilassa kaikesta pitää maksaa, lisäruoasta, suihkusta, pyykeistä ja tietysti huumeista. Huumeita tulee vankilaan vieraiden mukana, koska vankien ja vieraiden tapaamisia ei valvota. "Tacumbú ei ole vankila, vaan rikollisten johtama saari, josta ei vain yksinkertaisesti pääse pois."

Kunniattomat kuuluu takuuvarmasti tämän vuoden rikosromaanien parhaimmistoon. Tarina vie lukijan mennessään. Juoni on älykkäästi punottu ja tänä päivänä hyvin ajankohtainen. Paraguayn vankilakuvaukset ovat aika hurjia, mutta hyvin kiinnostavia. Tulee tunne, että tällaista siellä voi todellakin olla. Keskitalo on rakentanut uskottavat henkilöhahmot. Pete saa lukijan sympatiat, kun sen sijaan emotioonaalisesti kylmälle, vallanjanoiselle ja rahanhimoiselle Jonakselle, joka ajattelee vain omaa parastaan, ei juuri sympatioita heru.

Kirjassa on lyhyitä välilukuja, joissa eräs päähenkilöistä tilittää elämäänsä toimittajalle vuonna 2021. Tilityksillä lienee roolinsa sarjan seuraavassa kirjassa, joka on päätösjakso tälle Keskitalon ensimmäiselle kirjasarjalle. Kirjat on hyvä lukea järjestyksessä. Mielenkiinnolla odotan trilogian päätösosaa.

3 kommenttia:

  1. Keskitalon kirjat ovat lukematta, ei kyllä ole koskaan kirjastossakaan tulleet vastaan. Voisi periaatteessa kokeilla tuota esikoista.

    VastaaPoista
  2. Täytyypä pistää lukulistalle nämäkin kirjat :)

    VastaaPoista