torstai 7. heinäkuuta 2022

Jeffrey Archer: Näkymätön ansa

 

Jeffrey Archer: Näkymätön ansa. Sitruuna. 2022. Englanninkielinen alkuteos Hidden in Plain Sight. Suomentanut Suvi Koskiniemi. 400 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Huumeet ovat tätä nykyä kansainvälinen toimiala samoin kuin vaikkapa öljy- tai terästeollisuus tai pankkitoiminta. Jos suurimpien kartellien pitäisi ilmoittaa vuosittaiset tuottonsa, ne yltäisivät pörssin sadan suurimman yrityksen joukkoon ja valtion kassaan kertyisi veroina miljardeja nykyistä enemmän." (s. 27)

Jeffrey Archer vietti 80-vuotissyntymäpäiviään vuonna 2020, eikä näy merkkiäkään, että hänen kirjallinen tuotantonsa olisi hiipumassa. Onneksi ei, sillä niin kiehtovia ja kiinnostavia hänen kirjansa ovat. Uusimmassa William Warwick  -sarjassa on nyt ilmestynyt toinen osa Näkymätön ansa. Kirjan voi lukea joko itsenäisenä tarinana tai jatkona sarjan ensimmäiselle osalle Oikeus ja kohtuus (Sitruuna 2021) (linkki). Itse suosittelen lukemaan kirjat järjestyksessä. Näin pääsee paremmin tutustumaan kirjan henkilöhahmoihin.

Kuoropoika-lempinimen saanut William Warwick on ylennetty rikosylikonstaapeliksi. Hänet siirretään Lontoon poliisivoimien huumeyksikköön. Uusi tehtävä tuntuu kiinnostavalta ja muutenkin Williamista tuntuu, että elämä on mallillaan - työ on mielenkiintoista ja kihlattu Beth on naisista parhain. Mutta eihän tällaisesta onnellisesta harmoniasta kirjaa synny. Tarvitaan haasteita ja ongelmia, ja niitä William kohtaa työssään joutuessaan jälleen tekemisiin sarjan ensimmäisestä osasta tutuksi tulleen varakkaan rikollisen, taidekeräilijä Miles Faulknerin kanssa, joka kärsii neljän vuoden ehdollisesta vankeudesta. Tapahtumiin liittyvät myös Milesin vaimo Christina Faulkner ja Milesin ovela ja vaikutusvaltainen asianajaja Booth Watson. William kohtaa vanhan koulukaverinsa, merkittävän huumekauppiaan Adrian Heathin, jonka kautta William saa tietää, että Faulkner on mukana myös huumekaupassa.  

Lisäksi Williamin ryhmä saa tehtäväkseen selvittää, kuka on salaperäinen ja vaikutusvaltainen huumeparoni Kyy. Poliisi ei tiedä hänestä mitään, ei edes oikeaa nimeä eikä asuinpaikkaa. Poliisi joutuu kirjaimellisesti lähtemään ihan tyhjästä.  

Paljon ennättää kirjassa tapahtua, välillä päästään eteenpäin ja sitten taas tulee takapakkia. Ihan viimeisille sivuille asti pitää jännittää. On kirjassa onneksi myös romantiikkaa mukana. William ja Beth päättävät mennä naimisiin ja nauttivat häiden valmisteluista, mutta eivät häätkään ihan ongelmitta suju. Mutta naimisiin päästään ja pian selviää, että Beth odottaa vauvaa.

Luulen, että olen jokaisen Archerin kirjan kohdalla todennut, että Archer on tarinankertoja vertaansa vailla. Se käy ilmi myös tässä kirjassa, teksti kantaa ja kirjaa on helppo lukea. Kirjan henkilöt heräävät elämään. William omistautuu tehtäviinsä sataprosenttisesti. Hänelle ovat tärkeitä myös poliisin työn eettiset teemat. Pidin paljon monista kirjan henkilöistä, ehkä eniten Williamin isästä Sir Julian Warwickista. Archer taitaa oikeussalidraaman kuvauksen, joka olikin yksi tämän kirjan parhaista osioista.

Jatko-osaa jo odotellen. 

9 kommenttia:

  1. Archerista olen kiinnostunut blogisi kautta jo aiemmin, mutta koskahan ehtisi lukea kaikki kirjat, jotka kiinnostavat! :-D Kuulostaa kyllä hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun Archer kiinnostaa sinua. Suosittelen hänen kirjojaan, vievät kyllä mennessään.

      Poista
  2. Minäkin muistan Archerin juuri sinun blogisi myötä. Vähän vaan hirvittää, kun on melkoisen pitkä se kronikka. Ehkä joskus tulee kokeiltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kronikka on aika pitkä, mutta mielellään sitä kyllä lukee. Ja kun sen aloittaa, haluaa myös lukea seuraavan osan.

      Poista
  3. Tämä sarja kiinnostaa kovasti. Mukavaa kesäviikonloppua ja lukuiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sarja kiinnostaa. Uskon, että tykkäät siitä. Mukavaa tulevaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Kiva postaus! Archer on viidyttävä dekkaristi ja tarinaniskijä, joka istuu vaivatta kesähelteisiinkiin:)

    VastaaPoista
  5. ylläolevan takana kiitos bloggerin kujeilun siis Takkutukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin se blogger jälleen kujeilee! Kyllä, Archer sopii hyvin kesäkirjaksi.

      Poista