perjantai 1. huhtikuuta 2022

Pauli Jokinen: Jääleinikin kuolema

Pauli Jokinen: Jääleinikin kuolema. Myllylahti. 2022. Kansi: Kaisu Sandberg. 225 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Helsingin Sanomissa oli seuraava uutinen kesäkuussa 1932.


Kuollut nainen tunnistetaan. Hän on 23-vuotias kampaaja Laina Yli-Rautalampi, joka tunnetaan myös nimellä Jääleinikki. Helsingin rikospoliisissa työskentelevä konstaapeli Arpia Haahti ryhtyy selvittämään rikosta yhdessä kollegoidensa Frantsilan ja Elokkaan kanssa. Käy ilmi, että Laina oli hommannut lisätienestejä prostituutiolla. Lainan ystävä kuvasi Lainaa näin: "Laadusta pitää maksaa. Ei Laina maleksinut Punavuoren ilotaloissa satiaisten ja syöpäläisten joukossa. Hän oli luksusta. Hän oli parasta, mitä oli tarjolla. Mutta hän oli arvaamaton, hän oli ilkikurinen." (s. 60)  Lainan harrastuksiin kuului valokuvaus, ja aikamoisia kuvia hän oli ottanutkin. 

"Kaikilla meillä on unelmamme." (s. 117)

Tutkimukset vievät Haahdin ja kumppanit erikoisiin paikkoihin, kuten vaikkapa nyrkkeilysalille ja Puolustusvoimien esikuntaan. Nyrkkeilysalilla Haahti tapaa viehättävän Raita Harmosen, Lainan ystävän, johon Haahti taitaa hieman ihastuakin. Pitkään joutuu Haahti selvittämään, mikä rooli Raidalla on tapahtumien kulussa. Puolustusvoimien esikunnassa käy salaperäisiä yöllisiä vieraita. Rikospoliisissa pohditaan, onko näillä käynneillä yhteyksiä Lainan murhaan. Sen sijaan, että rikostutkinnassa edettäisiin, tuntuu, että jatkuvasti tulee ilmi uusia, aivan eri tutkintatahoille vieviä kiemuroita. Ja kuvioita tulee sekoittamaan vielä Neuvostoliiton suurlähetystökin. Poliisi ei voi muuta kuin todeta, että tutkinnassa ei juuri ole edistytty. 

"Tätä ei anneta pois." (s. 162)

Vaikkakin Haahdilla ja kollegoilla on tunne, etteivät he pääse tutkimuksessa etenemään, tuntuu katkeralta, kun Etsivä keskuspoliisi tulee ja ottaa jutun itselleen. "Hyvät herrat. Kiitämme teitä työstä, jonka olette tämän tutkimuksen eteen tehneet. Tästä eteenpäin Etsivä keskuspoliisi ottaa tutkimuksen vastuulleen, Sund kertoi." (s. 161) Kauan ei tarvitse Haahdin ja kollegoiden pohtia, mihin he seuraavaksi ryhtyvät. Täytyy sanoa, että loppuratkaisua en pystynyt millään ennakoimaan. Lukijan jännitystä pidetään yllä ihan viimeisille sivuille saakka.

"Kiintiöpunikki, kuten häntä kutsuttiin." (s. 25)

Haahti osoittautuu kiinnostavaksi nuoreksi etsiväksi. Ikää hänellä on vajaa kolmekymmentä. Komeakin hän on. 

"- Näytät siltä tummalta hurmurilta, joka saa kaikki naiset märiksi. Mikä sen nimi nyt olikaan? 
Haahti huokasi kyllästyneenä. 
- Olen kuullut tuon ennenkin. Hän on Ramon Novarro. 
- Ei se, vaan se toinen. Rudolf Valentino. Se se oli!" (s. 308)

Haahti on hyvä ja kunnianhimoinen työssään. Vaikka sisällissodasta on kulunut jo yli kymmenen vuotta, ei sotaa ole unohdettu. Sisällissodan jälkeen poliisit oli valittu voittajan puolelta. Haahti, jonka isä oli sotinut punaisten puolella, onkin osaston ainoa punikki. Haahdilla on kiinnostava harrastus, miekkailu, jota hän harrastaa säännöllisesti. Yksityiselämä on jäänyt ja jää vähäiseksi, kun tutkittavat rikokset vievät paljon vapaa-aikaakin. Haahti käy säännöllisen epäsäännöllisesti äitinsä luona syömässä - lähinnä velvollisuudentunnosta. Tai kyllä hän äitiään haluaisi nähdä, mutta kotona niin moni asia muistuttaa häntä isästä, joka jäi valkoisten vangiksi Mjölön vankileirille sisällissodan jälkeen. Luultavasti isä ammuttiin siellä. Vai ammuttiinko? Siitä Haahti haluaisi saada varmuuden. Niin moni asia jää Haahdin yksityiselämästä avoimeksi, että lukija ei voi muuta kuin toivoa jatko-osaa Jääleinikille

Pidin tästä Jokisen esikoisdekkarista, pidin huolellisesta ajankuvauksesta, hyvin rakennetusta juonesta, Haahdista ja muistakin henkilöhahmoista. Lisäplussa menee onnistuneelle kannelle. Oli kiinnostavaa kulkea Helsingin katuja yhdessä Haahdin kanssa ja elää 1930-luvun alkua. Kolmekymmentäluvun helsinkiläinen arkielämä pienine yksityiskohtineen avautuu lukijalle kiinnostavana ja autenttisena. Kirjassa näkyy Pauli Jokisen perehtyneisyys Helsingin historiaan. Jokinen on kirjoittanut mm. tietokirjan Helsingin murhahistoria (Into 2020) ja hän vetää Helsingissä Murhakävelyjä.  

Kirjan henkilögalleria on suurimmaksi osaksi fiktiivistä. Mutta löytyy sieltä todellisiakin henkilöitä. Mukana on Etsivän Keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki, jonka elämäntehtävä oli hävittää maasta kommunistit. Myös Pehr Evind Svinhufvud vilahtaa mukana keskusteluissa.  

Helsingin karttaa olisin kaivannut. Olisi ollut mukava seurata Haahdin kulkureittejä.  

6 kommenttia:

  1. Oliko tuo sanomalehti-ilmoitus oikea? Jos oli, niin onpa ollut kurja kuolema. Kirjoitit kiinnostavasti. Aurinkoista viikonloppua ja lukuiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuo sanomalehti-ilmoitus on ihan oikea. Hyvää sunnuntaipäivää myös sinulle!

      Poista
  2. Kas, tämä on mennyt ohi. Voisin ehkä lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ihme, jos kirjoja menee ohi. Niin paljon uusia kiinnostavia kirjoja ilmestyy. Valintoja on pakko tehdä.

      Poista
  3. Hei, kävin jo kerran jättämässä kommentin postaukseen mutta yhtäkkiä sitä ei olekaan enää - unohdinko kenties julkaista kommenttini .... (?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin juuri että olinkin käynyt kommentoimassa edellistä postaustasi vaikka tarkoituksena oli jättää ko. kommentti tähän postaukseen :) näin se menee välillä :D

      Poista