Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat

 

Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat. Suomen kultakauden naisia. Like. 2021. Kansi ja graaffinen suunnittelu Tuomo Parikka. 240 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Minultakin kysytään usein hiukan tympääntyneesti, miten historian naiset jaksavat minua edelleen kiinnostaa. Minä taas pohdin, miksi puolet ihmiskunnan historiallisesta elämästä ei jaksaisi minua kiinnostaa? Onhan siinä aikamoinen määrä erilaisia kiinnostuksen kohteita, kohtaloita, tekijöitä ja olemassaolijoita, joihin tarttua. Siri, Ellan, Sigrid, Alma, Thyra ja Ainokin elivät, tekivät työtä ja rakastivat - ja heillä oli nerokkaan oikukkaita tapoja selviytyä. Heidän elämänsä pohtiminen auttaa ymmärtämään maailmaa, jonka olemme perineet ja jossa elämme." (s. 16)

Kaunis kirja ilahduttaa aina. Kauniiseen kirjaan on ilo tarttua, kuten oli tähänkin Hanna-Reetta Schreckin teokseen Säkenöivät ja oikukkaat. Kirjan kansi on viehättävä, samoin kuin kirjan kuvitus. Kuvitus koostuu henkilöihin liittyvistä valokuvista ja maalauksista. Sen lisäksi jokaisen luvun alussa on viehättävä kukka: ruusu, siperiankurjenmiekka, tulppani, lumme, kielo, rohtojasmiini ja yksi minulle tuntematon, ehkä saintpaulia. Ennen kuin aloitin kirjan lukemisen, selasin kirjaa edestakaisin, katselin kuvia ja ihailin kaunista ulkoasua. Näin tutustuin jo varkain kirjan kuuteen naishahmoon. 

Kirjan kaunista kuvitusta.

Suomen kultakaudeksi tai kulta-ajaksi kutsutaan vuosia 1880–1910. Suomalainen taide sai silloin kansainvälistä mainetta mm. Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Albert Edelfeltin, Eliel Saarisen ja Jean Sibeliuksen myötä. Kansainvälisen maineen ohella "Suomen kultakauden ajan taiteen nähdään edelleen ilmentävän erityisellä tavalla juuri suomalaisuutta niin kuvataiteessa, kirjallisuudessa, musiikissa kuin arkkitehtuurissakin." (s. 12) Schreck toteaa, että viime vuosisadan lopulla oli poikkeuksellisen paljon naisia, joiden tavoitteena oli taiteilijan ura, mutta monet heistä on unohdettu, koska taiteilijuuden etuoikeus tuolloin oli varattu suurelta osin yhden sukupuolen edustajille. Kultakauden taide oli maskuliinista ja taiteen mestarit olivat miehiä. Schreckin mukaan "kultakausi-käsitteen alle ei alun perin oikeastaan luettu naisia..." (s. 14) Tänä päivänä lienee yleistä, että kultakauden taiteilijoihin luetaan myös naisia, mm. Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Maria Wiik ja Venny Soldan.

Schreck on valinnut kirjaan kuusi kultakauden naista. Kirjailija antaa äänen näille naisille, joilla oli toisistaan erilaisia tavoitteita elämässä, jotkut tavoittelivat taiteilijan uraa, joku tiedenaisen uraa, mutta yhteistä heille oli, että he olivat merkittäviä oman aikakautensa edustajia kyseenalaistaessaan naisen perinteisen roolin ja uhmatessaan yhteiskunnallisia rajoitteita. He kaikki halusivat olla itsenäisiä eivätkä halunneet jäädä nimettömiksi ja merkityksettömiksi. Yhteistä heille oli myös se, että he tulivat varakkaista perheistä, useimmilla oli aatelistausta. Monet naisista olivat koulutettuja ja he olivat jo lapsena vanhempiensa kanssa matkustelleet useissa Euroopan maissa ja myöhemmin opiskelleet, tehneet taidetta tai muuten vain asuneet Ranskassa tai Italiassa. Se kaikki kuului asiaan, kun elettiin kiihkeitä kansainvälistymisen vuosia.

Ilmiö nimeltä uusi nainen

Viime vuosisadan lopun kasvatuksen lähtökohtana oli miehen ja naisen erilaisuus. Jo varhain tytöt saattoivat nähdä, että oli olemassa tiukat normit mm. naisten pukeutumiselle ja käyttäytymiselle. Sukupuolten erilaisuus määritti naisille ja miehille erilaiset yhteiskunnalliset tehtävät. Naisen yhteiskunnallisena tehtävänä oli omistautua perheelleen ja lapsille. Aktiivinen, työlleen omistautunut nainen leimattiin helposti epäterveeksi ja oikukkaaksi, jopa hysteerikoksi. Hysteria, tuo "naisellisuuden stereotypia", oli viime vuosisadan lopun muotisairaus. Mutta uusi nainen, omilla ehdoillaan elävä nainen, oli astumassa esiin. Nämä lähtökohdat toimivat viitekehyksenä kuuden kultakauden naisen elämäkerroille. Viitekehykseen tulisi vielä sisällyttää Suomen historiallinen tilanne sortokausineen ja kansallisine heräämisineen. Yhteiskunnallista tilannetta ei kuitenkaan valitettavasti kuvata kirjan alkusanoissa, vaan vasta Thyra Thesleffin elämäkerran yhteydessä.

Siri von Essen, Ellan de la Chapelle, Sigrid af Forselles, Alma Söderhjelm, Thyra Thesleff ja Aino Järnefelt

Näiden naisten elämäkerrat kirjailija haluaa jakaa lukijoiden kanssa pukemalla naisten eletyt elämät ja oletetut sanat kokonaisiksi tarinoiksi. Naisten elämätarinan lisäksi Schreck kirjoittaa kirjeen näille valitsemilleen naisille. Kirjeen kirjoittaminen on mainio oivallus, olihan 1800-luku kirjeiden kirjoittamisen kulta-aikaa erityisesti yläluokan keskuudessa. Autenttisia kirjeitä on hyödynnetty kirjassa monenkin naistarinan yhteydessä.

Nämä naiset ovat varmasti monille lukijoille historiasta tuttuja, mutta tässä kuitenkin pienen pieni yhteenveto muistin virkistämiseksi. Naisten sukunimet ovat heidän tyttönimiään.

 

Siri von Essenin (1850-1912) haave päästä näyttelemään toteutui. Siri arveli, että avioliitossa August Strindbergin kanssa hän saattoi yhdistää nayttelijän työn, parisuhteen ja lapset. "Kuitenkin heistä vain toinen kiipesi huipulle, toinen putosi." (s. 41)

Ellan de la Chapelle (1857-1921) hakeutui Pariisiin opiskelemaan taidetta. Kaikkien yllätykseksi Ellan ja Albert Edelfelt avioituivat. Mutta avioliitto oli epätasapainoinen. Ellan sairasteli paljon. Hän oli hysteerikko, sanoivat lääkärit. Ellanin vointi huononi Erik-pojan kuoltua vain 22-vuotiaana.

Sigrid af Forselles (1860-1935) syntyi lammilaiseen aatelisperheeseen ja sai hyvän koulutuksen Sveitsissä. Sigrid haaveili kuvanveistäjän urasta. Hän opiskeli Taideyhdistyksessä Suomessa ja siirtyi sitten Pariisiin Auguste Rodinin oppiin. Sigrid sai veistoksillaan kansainvälistä mainetta. Hän asui Ranskassa ja Italiassa.

Alma Söderhjelm (1870-1949)  joutui taistelemaan sukupuolensa kanssa koko ikänsä. Hän tuli ylioppilaaksi yksityisoppilaana, koska Viipurissa tytöt eivät voineet suorittaa yo-tutkintoa. Hänen piti hakea vapautusta sukupuolestaan, jotta pystyi aloittamaan yliopisto-opinnot. Alma väitteli tohtoriksi ja oli kolmas Suomen yliopistosta tohtoriksi väitellyt nainen. 

Thyra Thesleff (1880-1959) oli korutaiteilija, mutta on jäänyt sisarensa Ellen Thesleffin varjoon. Sisarukset ja monesti koko Thesleffin perhe asuivat Pariisissa tai Italiassa pitkiäkin aikoja. Kesät kuluivat Muroleessa Ruovedellä.  Thyran aviomies Torsten Söderhjelm kuoli lavantautiin 28-vuotiaana.

Aino Järnefelt (1871-1969) avioitui Jean Sibeliuksen kanssa. Sibeliukset saivat kuusi tytärtä. Heistä Kirsti kuoli lavantautiin 2-vuotiaana. Tämä masensi Aino Sibeliusta syvästi, ja Jannen alkoholin kulutus lisääntyi. Koko avioliiton ajan Aino tuki miestään säveltämisessä, hoiti kotia sekä Ainolan kaunista puutarhaa.

Albert Edelfeltin luonnos Ellan Edelfeltista (kirjan kuvitusta)

Naisten elämäkerroista ja Schreckin kirjeistä muodostuu ihastuttava kokonaisuus. Kirjailija on tehnyt onnistuneen ratkaisun avatessaan kultakauden naisen asemaa yksilönäkökulman kautta. Näin naiset tulevat lukijalle läheisiksi. Erityisen hyvin viihdyin Alma Söderhjelmin ja Thyra Thesleffin kanssa. Alma on esimerkki naisesta, joka halusi kouluttautua ja pystyi siihen, mutta vain äärimmäisen sinnikkyyden ansiosta. Miten paljon Suomen kansan koulutustaso on noussutkaan naisten saatua mahdollisuuden kouluttautumiseen. Thyran elämäkerrassa minua viehätti erityisesti merkittävien yhteiskunnallisten tapahtumien kuvaus, kuten esimerkiksi Pariisin maailmannäyttely ja Bobrikovin murha Suomessa. 

Schreckin tekstiä rytmittävät oivallisesti Virginia Woolfin sitaatit. Schreck on kirjoittanut todella laadukkaan ja hyvin sujuvasti kirjoitetun tietokirjan kultakauden naisista.  Laaja lähdeluettelo osoittaa, että kirjailija on tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten. Lukijana minulle nämä naiset elivät mielessä vielä kauan kirjan loppumisen jälkeen.

Lopuksi vielä kaunis kiitos Tuomo Parikalle kauniista kannesta ja onnistuneesta graafisesta suunnittelusta. Kirjan on lukenut myös Tuija.