sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Mikael Bergstrand: Kolmella jaollinen mies

Mikael Bergstrand: Kolmella jaollinen mies. Atena. 2021. Ruotsinkielinen alkuteos: Ingemar Modigs uppvaknande. Suomentanut Riie Heikkilä. Kansi: Elina Warsta/solmu.nu. 357 sivua.

"Dalian kertomus herätti kuitenkin hänen omankin tuskansa. Ingemar veti keuhkoihinsa ilmaa ja terästi itsensä, jotta tunteet eivät ottaisi valtaa. Kuvat kiisivät hänen silmiensä editse. Kauhu vastaantulevan auton kuljettajan silmissä, rattia tavoittelevat kädet, särkyvä tuulilasi. Hän kuitenkin onnistui torjumaan ne puhtaalla tahdonvoimalla. Hän halusi keskittyä kokonaan Daliaan, sillä Dalia tarvitsi nyt häntä." (s. 155)

Ingemar Modig on yksinäinen, lähes eristyksessä elävä 62-vuotias eläkeläinen. Hän asuu vaatimattomassa asunnossa pohjakerroksen vetoisessa kaksiossa Borstaforsissa, lähellä Storköpingin kaupunkia. Liki kymmenen vuotta sitten Ingemar oli ollut vaikeassa auto-onnettomuudessa. "Hän käsitti heti, että se oli siinä. Auto luisui tieltä hallitsemattomasti, vaikka hän miten käänsi rattia." (s. 5) Pakkoliikkeet, ontuminen ja kumarainen käynti muistuttavat Ingemaria joka päivä tuhoisasta onnettomuudesta. Ja kaiken lisäksi koko ajan on läsnä maaginen numero kolme. Siitä luvusta Ingemar haluaa pitää kiinni. Kädet pitää pestä kolme kertaa, kengissä tulee olla kolminkertaiset rusetit, Dalialle tulee antaa kolme vaahtokarkkiautoa, on tarkistettava kolme kertaa ovatko pistokkeet vedetty pois seinästä, omaa reittä pitää lyödä kolme kertaa ja olohuoneen seinätapetin kolmekymmentäkolme koivua on laskettava useita kertoja päivässä. 

Ingemarin päivärytmi on vakio. Aamu alkaa siivoamisella. Ingemar laittaa Elvis Presleyn lempi-CD:n soittimeen ja aloittaa. Siivous on perusteellinen, normaalien siivoustehtävien lisäksi Ingemar pyyhkii olohuoneen lattianraot vanupuikolla, pesee ikkunat joka päivä ja vaihtaa lakanat päivittäin. Kun Suspicious Minds soi kolmatta kertaa, Ingemar tietää, että päivän siivousurakka on ohi. Elvis-CD kolme kertaa, ei koskaan enempää. Sen jälkeen puoli kahdelta Ingemar menee Clarissan grillille syömään, tekee kävelylenkin ja palaa kotiinsa. Sellaista elämä on päivästä päivään.  Eräänä päivänä Ingemar huomaa seuraavansa koululaisten jalkapallo-ottelua läheisellä kentällä. Entisenä jalkapallon harrastajana Ingemarin huomio kiinnittyy nuoren tytön loistavaan pelaamiseen. Tyttö on Syyriasta Ruotsiin tullut Dalia. Dalia on reipas 10-vuotias tyttö, jolle jalkapallo on kaikki kaikessa. Jalkapallon kautta Ingemar ja Dalia tutustuvat. Pian Ingemar huomaa, että Daliaan tutustuminen tuo hänen elämäänsä uutta rytmiä. Joskus hän havahtuu ja huomaa hymyilevänsä. Ingemar voi puhua Dalialle asioista, joista hän ei ole puhunut kenellekään, esimerkiksi auto-onnettomuuden mukanaan tuomasta suunnattomasta surusta.

Dalian hijab muuttaa kaiken. Sisko Meryam on 14-vuotias ja oli käyttänyt hijabia kolme vuotta, siitä lähtien kun he pakenivat Alepposta. Meryam pitää huivia mielellään, "se päässään hän tunsi itsensä aidommaksi syyrialaiseksi." (s. 55) Nyt isä pakottaa myös Dalian käyttämään huivia. Miten Dalia vihasikaan huivia. Hän ei suostunut pelaamaan jalkapalloa huivi päässä. Isä määräsi, että huivitta voi kulkea vain kotona. 

Storköpings Allehandan toimittaja Ludvig Nilsson on turhautunut työssään. Hän kokee, että hänet on laitettu sivuraiteille, kun hänet on siirretty Storköpingin pääkonttorista Borstaforsiin. Ludvig haluaisi takaisin pääkonttoriin, mutta hän tietää, että hän tarvitsisi kunnon juttuja kiinnittääkseen päätoimittaja Wallénin huomiota. Ja kunnon jutut edellyttävät kunnon aiheita. Sellaisista on pienessä ja rauhallisessa Borstaforsissa puutetta, pitää kirjoittaa vain kotiseutuyhdistyksen tapahtumista ja paikallisen amatööriteatteriryhmän esityksistä. Edes "koko helvetin pakolaiskylässä ei ollut jälkeäkään riidasta, josta olisi voinut saada jutun juurta." (s. 203) Kunnes sitten tulee tapahtuma, josta Ludvigin mielestä voisi saada vaikkapa etusivun uutisen. 

Pidin kirjasta. Tällaisia elämänmyönteisiä kirjoja tarvitaan, kirjoja jotka tuovat arkipäiväämme iloa, lohtua ja toivoa. Kirja on lämminhenkinen tarina vanhan miehen ja nuoren tytön epätavallisesta ystävyydestä, jossa molemmat saavat apua ja tukea toinen toisiltaan. Ystävyysteeman lisäksi suuren roolin kirjassa saa Ingemarin sairaus. Sairauden kuvaus on suoraa ja kaunistelematonta, ei säälipisteiden keräämistä. Luen kirjan liepeestä, että kirjailija itse kärsii pakko-oireisesta häiriöstä tai OCD:stä (obsessive-compulsive disorder). Kirjan liepeessä on myös tieto, että romaanista on tekeillä tv-sarja. Sitä sarjaa katsoisin todella mielelläni.

Elina Warsta: Kiitos onnistuneesta kannesta.

15 kommenttia:

  1. En tykkää huiveista enkä hijabeista. Minusta on outoa, että kun katselen maahanmuuttajaperheitä,niin miehillä on länsimaiset vaatteet, mutta vammoilla kaiken maailman rääsyjä. Tänä päivänä. Nykyaikana.

    Mukavaa alkavaa viikkoa ja lukuiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei tunnu oikealta, että naisia pakotetaan käyttämään huivia, jos he eivät tahdo. Onneksi burka on jo kielletty monessa länsimaassa.

      Poista
  2. Vautsi miten kivan ja jännän tuntuinen juoni. Optimisti kun olen ajattelin tuota kolmen kohdan oiretta lukiessani että hyvä kun ei ollut esim. 10 tai 20 🙂 Useat muslimi-opiskelijoistani pitävät huivia itsestään selvyytenä eivätkä rasitteena. Toivottavasti heidän lapsensa saavat Suomessa pukeutua suomalaisesti. Tai jos itse haluavat niin käyttäkööt huivia. Kunhan eivät burkaan pukeudu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tilanne olisi kinkkisempi jos maaginen luku olisi vaikka 20. Olen samaa mieltä kanssasi huivin ja burkan käytöstä. Mukavaa viikkoa sinulle Rita!

      Poista
  3. Mielenkiintoista, että pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä on päässyt romaanin päähenkilöksi. Tuli mieleen muinaisella työpaikalla (kirjasto) usein käynyt asiakas, joka tuli ovesta kolmesti, kiersi salin kolmesti jne. Länsimaissa elävien muslimityttöjen huivi- ja muista haasteista/ristiriidoista on kirjoitettu enemmän. Onneksi tuo miehen ja tytön ystävyys ei ilmeisesti kerrankin herätä padofiliaepäilyjä vai herättääkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kolmen kohdan oire oli tälläkin Ingemarilla. Kyllä eräs tietty henkilö pyrkii herättämään pedofiliaepäilyjä.

      Poista
  4. Elina Warstan kannet ja kuvitukset ovat ihastuttavia, niillä saa aikaan jotenkin todella lempeän mutta ei yhtään lällyn tunnelman.

    Kirjan tarina kuulostaa kiinnostavalta, vaikka näin korona-aikaan kaikki yksinäisyys ja kotona luuhaaminen ehkä jo vähän kyllästyttää. Epätavalliset ystävyydet ovat kuitenkin usein hyviä tarinan aiheita, niiden kautta saa peilattua ristiriitoja ja yhtäläisyyksiä, jotain sellaista hyvin syvästi inhimillistä, jota ei aina pinnalta edes huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin tuohon kanteen, siinä jotenkin tiivistyy hienolla tavalla kirjan teema. Kirjailija kuvaa onnistuneesti tätä ystävyyssuhdetta. Yllätyin positiivisesti, vaikka hieman skeptisesti aloitin kirjan lukemisen.

      Poista
  5. Olen ollut pienesti kiinnostunut tästä kirjasta, joten oli kiva lukea siitä enemmän. Kiinnostavasti yhdistetty mamulapsi ja jos sanoisi "ulkopuolinen meikäläinen", luulen että ymmärrät mitä tarkoitan. Tuo pedofiiliepäily mikä on otettu mukaan juoneen laskee kyllä pisteitä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä oli aika kiinnostava kirja, yllätyin positiivisesti. Tämä olisi kiva nähdä tv-sovituksena.

      Poista
  6. Nopeasti kantta vilkaistuani olisin saattanut luulla lapsille suunnatuksi. Tarkemmin tutkittuani mieleen tuli kostautumaan syystä Kari Hotakainen. En tiedä onko Bergstrandissa mitään samaa.
    Pakko-oireet kuulostavat mielenkiintoiselta aiheelta, samoin epätavallinen ystävyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin miksikäs ei, kun nyt mietin, on kirjassa samaa kuin mitä Hotakaisen kirjoissa. Samaa virettä.
      Mukava lukukokemus.

      Poista
  7. Yritin Mikael Bergstrandin menestysteosta Delhin kauneimmat kädet, mutta se ei jotenkin minuun iskenyt. Tässä on kiinnostavia elementtejä, mutta heti kun toimittajan juttupula mainittiin, aloin jo kuvitella, miten juoni etenee. Pakko-oireista miestä epäillään pedofiliasta, kun on hyvä kaveri Delian kanssa, tai maahanmuuttajayhteisöstä nousee kova vastustus häntä kohtaan, sillä Hijabia pitävä tyttö ei saa enää jutella minkää nikäisen miehen kanssa. Karmeaa, kuinka stereotypisia latuja mieli heti laukkasi. Onneksi sanoit, että kirjassa on hyvän mielen loppu, joten kuvittelen jotenkin kaiken järjestyvän.

    VastaaPoista
  8. Kiitos teoksen esittelystä - mielenkiintoisia teemoja! Joku tuolla ylempänä kommentoikin, että kirjan kansi muistuttaa ensivilkaisulla ihan lastenkirjan kantta - ja niin ajattelin minäkin ensialkuun.

    VastaaPoista