torstai 8. lokakuuta 2020

Delia Owensin Suon villi laulu äänikirjana

 


Delia Owens: Suon villi laulu. WSOY. 2020. Englanninkielinen alkuteos Where the Crawdads Sing. Suom. Maria Lyytinen. Lukija Sanna Majuri. 13 h 21 min. Supla.

Suon villi laulu on ollut todellinen myyntimenestys sekä USA:ssa ja että Euroopassa. Kirja pysyi yli 100 viikkoa New York Timesin bestseller-listalla. Kirjaa on myyty yli 8 miljoonaa kappaletta ja siitä on tekeillä elokuva. Suomessakin kirjaa on luettu todella paljon.

Kiinnostuneena aloitin kirjan kuuntelemisen. Kirjan alkuosa vei minut täysin mukanaan. Pohjois-Carolinan luonto ja pienen Kya-tytön yksinäinen elämä suorastaan lumosivat minut. Kyan isä oli aikoinaan luvannut kauniille vaimolleen hyvän avioliiton ja kauniin talon Pohjois-Carolinasta. Vaimo oli luottanut miehensä lupauksiin. Elämä ei kuitenkaan mennyt niin kuin mies oli kuvitellut. Vastoinkäymisiin mies reagoi alkoholilla, joka puolestaan johti - kuten monessa muussakin perheessä - väkivaltaan. Vaimo, Kyan äiti, ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin lähteä pois kotoa. Krokotiilikengissään hän katosi polun mutkan taakse metsän siimekseen jättäen näin miehensä, lapsensa ja marskimaan. Vuosi oli 1952 ja Kyalla oli tuolloin ikää seitsemän vuotta. Hän oli viisilapsisen perheen nuorin. Joka päivä Kya odotti äitiä palaavaksi, mutta äiti ei palannut, ei koskaan, ei edes syntymäpäivänä. 

Äidin lähdettyä kotona asuvat alkoholisoinut isä, veli Jodie ja Kya. Vanhimmat sisarukset olivat lähteneet kotoa jo aiemmin. Sitten lähtee Jodie ja vähän myöhemmin myös isä. Kukaan ei ota Kyaa mukaansa. Pikku Kya jää yksin mökkiin. Mutta on Kyalla jotakin, jotakin todella arvokasta. Hänellä on marskimaa ja marskimaan eläimet, lokit, simpukat, kotilot ja kurjet, koko suomaaston monimuotoisuus. Marskimaasta ja sen eläimistöstä tulee Kyan elämän sisältö. Marskimaa tutustuttaa hänet Tateen, joka Kyan lailla on kiinnostunut luonnosta ja eläimistä. Marskimaa lujittaa Kyan ja Taten ystävyyttä jopa niin paljon, että Tate saa mahdollisuuden opettaa Kyaa lukemaan. Mutta jälleen Kya saa kokea pettymyksen, hylätyksi tulemisen. Tate jättää hänet. Taten jättämien kirjojen avulla Kya oppii yhä lisää marskimaan luonnosta ja elämistä. Hän alkaa myös maalaamaan marskimaan eläimistöä. 

Taten jälkeen Kya tapaa Chasen. He tapaavat vain Kyan mökissä. Kya ihastuu komeaan Chaseen, vaikka kuuleekin vihjeitä hänen huikentelevaisesta elämästään kaupungissa. 

Vuonna 1969 ikävä tapahtuma ravistelee Barkleyn Coven pikkukaupunkia. Kaupungin oma kultapoika Chase Andrews löydetään kuolleena hylätyn palotornin luota. Poliisi, kuten kaikki muutkin kaupunkilaiset, pohtivat, onko kyseessä itsemurha, onnettomuus vai ehkä murha. Onpa joku on nähnyt Chasen liikkuvan järvellä yhdessä Kyan kanssa.  

Kirjan tapahtumat liikkuvat kahdessa aikatasossa. Kuunnellessa eri aikatasot saattavat tuottaa ongelmia, mutta tässä kirjassa ei aikatasojen seuraamisessa ei ollut vaikeuksia. Pidin todella kirjan alkuosasta, marskimaan kuvauksesta ja sen merkityksestä Kyalle ja myös Tatelle. Sitten kirjan vetovoima jotenkin väheni eikä kirjan dekkarimaisuus laimeudessaan oikein vedonnut minuun. Kun sitten siirryttiin Chase Andrewsin oikeudenkäyntiin, mielenkiintoni heräsi jälleen. Olen amerikkalaisten oikeudenkäyntien ystävä. Tässäkin oikeudenkäynnissä oli kiinnostavaa lukea, miten valamiehistö valittiin ja millä tavoin syyttäjä ja puolustaja pyrkivät vaikuttamaan valamiehistöön. Pohjois-Carolinassa oli ja on vieläkin käytössä kuolemanrangaistus. 

Kaiken kaikkiaan kirjasta muodostui hyvä lukukokemus. Ihan uskottava tämä Rämelikan tarina ei ollut, mutta tarvitseeko sen sellainen ollakaan? Kirja on kunnianosoitus uhatuksi tulleelle luonnolle ja eläimistölle. Samalla se on koskettava nuoren naisen kasvukertomus, kertomus hylätyksi tulemisesta, mutta myös ystävyydestä ja rakkaudesta.

6 kommenttia:

  1. Tämä kirja on minulle tämän vuoden paras käännöskirja, ihana, uskomaton, tunteellinen, pakahduttava.
    Minusta kirjaa voisi kutsua aikuisten satukirjaksi. Siinä oli paljon samaa taianomaista satumaisuutta kuin alaskalaisen Eowyn Iveyn teoksessa Lumilapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on saanut mainetta hyvin monissa maissa. Elokuvaksi kirja sopii erinomaisesti, on kaunista luontoa ja paljon eläimistöä sekä koskettava tarina. Näistä elementeistä amerikkalaiset osaavat tehdä myyvän elokuvan. Kuten sanoit, kirjassa on paljon sadunomaista. Sitä dekkarimaisuutta olisin kyllä kaivannut enemmän.

      Poista
  2. Komppaan Maita muuten paitsi siinä, että tämä ei ollut minulle satumainen. Anneli, ehkä kuunnellessa ei tullut samaa kokemusta kuin lukiessa. Reimakin luki ja sanoi, että mitä uskottavuuteen tuli, tämä on uskottavampi kuin Opintiellä ja sekin tapahtui! Ja verratkaapa vaikka Lasilinnaan.Lapsia on selvinnyt maailmassa niin uskomattomissa tilanteissa. Kun tuon kirjan uudelleen julki, kerron, mitä Lumimies huomasi käännöksestä.

    Minusta Lumilapsi oli kuin aikuisten satu, mutta tämä olisi voinut olla totta.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olen samaa mieltä, että tämä olisi ehkä kannattanut lukea kuuntelemisen sijaan, vaikkakin Sanna Majuri on niin hyvä lukija. Kauniit kuvaukset olisivat saaneet paremmin oikeutuksensa.

      Poista
  3. Minulle tämä oli hieman liikaa. Kaunista luontokuvausta mutta väsyin aika ajoin kerrontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku oli minusta tosi hyvä, samoin loppuosa oikeudenkäynteineen. Siinä välillä hieman väsähdin.

      Poista