Nura Farah: Aurinkotyttö
Nura Farah: Aurinkotyttö. Otava. 2019. Kansi: Timo Numminen. 253 sivua.
Omasta hyllystä
"Abdullah, sinun pitää opettaa vaimosi käyttäytymään. Hänen on pyydettävä sinulta lupa ennen kuin hän voi poistua talosta", anoppi komensi. Shamsu yritti sanoa käyneensä vain ostamassa leipää, kun Abdullah kohotti kätensä ja läimäytti häntä kasvoille." (s. 192)
Aurinkotyttö on kiinnostava kirja monestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että kirja on ensimmäinen somalin suomeksi kirjoittama kirja. Kirjailija Nura Farah (s. 1979) on muuttanut perheensä kanssa Suomeen pakoon Somalian sisällissotaa. Nura oli tuolloin 13-vuotias. Kirjan kiinnostavuutta lisää myös se, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Somaliaan. Somaliaan sijoittuvaa suomenkielistä kirjallisuutta on ymmärtääkseni varsin niukasti. Itselleni tulee mieleen vain Waris Dirien Aavikon kukka (WSOY, 2012). Aurinkotyttö on itsenäinen jatko-osa Farahin esikoisteokselle Aavikon tyttäret, joka kuvasi paimentolaistyttö Khadijan elämää Somaliassa. Aurinkotyttö jatkaa sukutarinaa. Kirjan päähenkilö Shamsu on Khadijan tytär.
"Meidän klaanimme kunnioittaa aavikon vanhoja perinteitä." (s. 29)
1970-luvun Somaliassa ovat vallalla perinteiset islamin uskonnon ja klaanikulttuurin mukaiset roolimallit. Isä on perheen pää, kuningas, jonka sana on laki, jota pitää totella. Isällä on paljon oikeuksia. Hänellä on oikeus pitää useita vaimoja, hänellä on oikeus päättää lastensa elämästä ja hänellä on oikeus myös väkivaltaan. Väkivalta avioliitossa ei ihmetytä ketään, vaikka naiset pyrkivätkin salaamaan mustelmiaan ja katkenneita luitaan. Tyttöjen tehtävänä on hoitaa kotia, eläimiä ja pienempiä lapsia. Jos perhe on tarpeeksi varakas, pojille pyritään hankkimaan koulutus. Tyttöjen ei tarvitse opetella edes lukemaan tai kirjoittamaan, "koska koulu ei tee tytöille hyvää." (s. 29)
Tällainen on tilanne myös Shamsun perheessä. Shamsu hoitaa pienemmät lapset ja eläimet sekä tekee suuren osan taloustöistä. Seuraava askel on avioliitto, kunhan löytyy sopiva - toivottavasti riittävän varakas - aviomies. Mutta Shamsulla on omat haaveensa. Hän haluaisi kouluttautua. Kipinän hän on jo saanut opittuaan lukemaan ja kirjoittamaan. Shamsun haavetta opiskeluista pitää yllä Madar, kaupunkilaispoika, joka tulee Shamsun kotileiriin opettamaan kirjoittamista ja lukemista. Lukijalle ei ole yllätys, että Shamsu ja Madar ihastuvat, rakastuvat ja haluavat mennä naimisiin. Ennalta-arvattavasti Shamsun vanhemmat, erityisesti isä, eivät hyväksy Madaria. Isällä on Shamsulle oma aviomiesehdokkaansa. "Allahu akbar! Tytär, sinä olet onnekas. Sinä saat osaksesi hienon miehen ja paljon kultaa. Olet nähnyt sen pitkän ja komean miehen. Hän pyysi minulta sinua vaimokseen, enkä minä voinut vastata kuin myöntävästi." (s. 142) Shamsu kapinoi, mutta turhaan. Isän sana on laki.
"Minä en halua kultakoruja enkä kameleita", Shamsu sanoi. "Haluan kirjoja, haluan oppia." (s. 104)
Tästä, Shamsun häistä, alkaa mielestäni kirjan kiinnostava osuus. Tähän saakka asiat ovat tapahtuneet vanhojen ikiaikaisten patriarkaalisten perinteiden mukaisesti, mutta nyt löytyy tyttö, joka ei halua hyväksyä naista alistavia käytäntöjä. Enempää en voi tästä kiinnostavasta osuudesta paljastaa, mutta voin taata, että lukija seuraa mielenkiinnolla tapahtumien etenemistä ja toivoo Shamsun elämälle onnea.
Kirja kuvaa hyvin aavikolla elävän paimentolaiskansan elämää. Lukijan on helppo päästä mukaan leiritunnelmaan. Luonto- ja leirikuvaukset luovat kirjaan vahvaa afrikkalaista tunnelmaa. Kirja avartaa ja lisää Somalian tuntemustani. Farahin kieli on sujuvaa ja asiat etenevät reippaassa tahdissa.
Paimentolais- ja klaanikulttuurin perinteet yhdistettyinä islamin uskontoon pitävät kaikin tavoin yllä vanhoja traditioita. Kirja kuvaa hyvin naisen alistettua asemaa ja sitä, miten vaikeaa on ponnistella ulos perheen ja lähisuvun määräysvallasta. Shamsun tarina on uskottava ja mielenkiinnolla odotankin jatkoa-osaa.
Osallistun kirjalla Main Kirjanhyllyt aarteet 2 -haasteeseen.
Nämä Nura Farahin romaanit ovat kiinnostavia ja koskettavia. Hienoa paimentolaiselämän ja naisen aseman kuvausta.
VastaaPoistaVinkiksi Somaliaan liittyen muuten, että minulla on hyllyssäni kirja Aman - Somalitytön tarina ja Nadifa Mohamedin romaani Kadotettujen hedelmätarha. Jälkimmäistä olen joskus aloittanut, se tuntui rankalta, mutta pitäisi yrittää joskus uudestaan. Amanin tarinaa en ole vielä lukenut. Sen Aavikon kukan olen lukenut.
Kiitos hyvistä vinkeistä. Ainakin tuo Amanin kirja kiinnostaa.
VastaaPoistaTämä ja aiemmin julkaistu kirja kiinnostavat kovasti. Somalia on minulle ihan outo maa. Sen tiedän, että se on sotien riivaama afrikkalainen maa.
VastaaPoistaSuosittelen. Kirjoissa on kiinnostavan juonen lisäksi paljon asiaa ja tietoa. Kauniita elokuun päiviä sinulle Mai!
PoistaAhmin tämän kirjan tuoreeltaan suunnilleen vuosi sitten. Lyhyessä bloggauksessani olisin kaivannut lisää lukuja loppuun. Mitä mieltä olet siitä?
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Seregi. Olen samaa mieltä, kirja alkoi hyvin lupaavasti, kirjailija kuvasi kauniisti aavikon tunnelmia ja ihmisten mielialoja. Mutta loppua kohti kirja hiipui, kirjailija kertoi tapahtumat lähinnä dokumentaarisesti, eli sitä kaunokirjallista kuvausta olisin kaivannut myös kirjan loppuosassa.
PoistaOlen lukenut sen ensimmäisen kirjan, Aavikon tyttäret. En tiennytkään että tämä uudempi on jatkoa sille, ehkä sekin pitäisi lukea jossain välissä.
VastaaPoistaKuuntelen parhaillaan englanniksi sellaista äänikirjaa kuin A woman is no man, joka kertoo kolmesta sukupolvesta amerikanpalestiinalaisia jotka asuvat New Yorkissa, tiukasti perinteistä kiinni pitäen. Vielä 90-luvulla syntynyttä tyttöä isoäiti on naittamassa teini-ikäisenä eikä collegeen ole mitään asiaa, kukaan ei huolisi oppinutta tyttöä. Se on hyvin vahva kirja, harmi ettei varmaankaan päädy suomennettavaksi.
Lue vaan tämä jatko-osakin. Pidin kovasti erityisesti kirjan alkuosasta. Onpa kiinnostavan tuntuinen tuo kirja, jota kuuntelet. Googlasin kirjan ja huomasin, että Sivuteillä-blogissa on kiinnostava postaus tästä kirjasta.
VastaaPoistaOlen lukenut kirjailijan esikoisteoksen ja pidin siitä kovasti. Erityisesti mieleeni on jäänyt vahva tunnelma ja miljöökuvaus, joka on helppo palauttaa vieläkin mieleen, vaikka lukemisesta on jo useampi vuosi aikaa. Tämäkin täytyy siis jossakin vaiheessa ottaa lukuun. Kiitos mielenkiintoisesta esittelystä!
VastaaPoistaKiva kuulla, että olet lukenut esikoisteoksen. Suosittelen myös tätä. Toivon, että kirjailija jatkaisi kirjoittamista.
PoistaPitääpä palata Aavikon tyttäriin, jonka noteerasin kun se ilmestyi. Valitettavasti jäi kuitenkin lukematta.
VastaaPoistaTässä on monia kiinnostavia kulmia, ainakin perinteen ja nykyajan arvojen kohtaaminen ja naisten vahvuus.
Kiitos muistutuksesta!
Kyllä, suosittelen molempien lukemista. Naisnäkökulma on vahva näissä molemmissa kirjoissa.
Poista