maanantai 2. maaliskuuta 2020

Denise Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä



Denise Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä. Into. 2019. Ruotsinkielinen alkuteos: På sex meters djup. Suomentanut Anu Koivunen. Kansi: Emmi Kyytsönen. 274 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta


"Vai ovatko joululahjat, jouluruoat ja muut kulttuurityöläisten mielestä pelkkää turhuutta? Augustin hymyili. - Kyllä he ovat aivan yhtä stressaantuneita kuin muutkin, mutta kukaan ei halua jättää juhlaa väliin. Tästä on puhuttu viikkokausia. Jopa kulttuuriministeri mainitsi ensi-illan aamulla radiossa." (s.9)


On joulukuu. Tukholma on jään peittämä ja kylmät tuulet puhaltavat kaupungin yllä. Tukholman oopperassa on Estrid ja Seth Kaavermanin kirjoittaman oopperan ensi-ilta. Tämä monitaitoinen aviopari on myös ohjannut ja lavastanut esityksen. Tukholman julkisuuden henkilöiden keskuudessa tätä oopperaa on odotettu pelolla ja uteliaisuudella jo viikkojen ajan. Huhujen mukaan esityksen juoni paljastaa tarkoin varjeltuja salaisuuksia paikallisista julkkiksista. Eivätkä paljastukset tähän oopperaan jää, lähiaikoina pariskunnalta on tulossa kirja, jolloin "julkisuuden henkilöillä on edessään todellinen teurastus." (s. 9) 


Mutta tapahtuu kummia, jokin menee pieleen. Kaavermanin pariskunta katoaa esityksen jälkeen. Kukaan ei tiedä katoamisesta mitään, kukaan ei ole kuullut mitään. Perheen tyttäret Nancy ja Tintin ilmoittavat vanhempiensa katoamisesta poliisille. Mediaa asia luonnollisesti kiinnostaa. Liittyykö katoaminen tulevaan kohukirjaan vai onko pariskunta piiloutunut saadakseen itselleen lisää julkisuutta?


Menee muutama viikko ja Gärdetin vanhustentalosta löydetään surmattuna vanha rouva Hjördis Martinsson. Hänet on tukehdutettu ja sen jälkeen hirtetty. Onko Kaavermanin pariskunnan katoamisella ja Martinssonin rouvan surmalla jotakin yhteistä, sitä joutuu selvittämään syyttäjänsihteeri Marinne Jidhoff yhdessä keskusrikospoliisin tutkijan Torsten Ehnin ja nuoren Augustin Madridin kanssa. 
"Hjördis Martinsson on etusijalla, mutta meidän on selvitettävä, liittyvätkö jutut toisiinsa. Martinssonin murha voi olla kosto, ja kosto voi liittyä Kaavermanien katoamiseen. Molemmissa jutuissa on takana suuria tunteita." (s. 96) 

Tutkimukset vievät Mariannen, Torstenin ja Augustinin moniin erilaisiin tilanteisiin ja tutustuttavat heidät Tukholman televisiomaailman ykköstekijöihin sekä tietodemokraattien puolueorganisaatioon. Tietodemokraatit on nuorisoryhmä, joka on erotettu ruotsidemokraattien nuorisojärjestöstä, koska puolueen nuorisojärjestö ei voi hyväksyä tietodemokraattien kansallissosialistista aatetta eikä myöskään väkivaltaista käyttäytymistä. Muutamassa kuukaudessa uusi tietodemokraattinen puolue on kasvanut nopeasti ja käy ilmi, että puolueella on käytössä runsaasti rahavaroja. Tätä äärioikeistolaista puoluetta johdetaan teräksenlujalla kurilla. Kun Marianne, Torsten ja Augustin joutuvat selvittämään vielä sijoitusyhtiöön ja osakekauppoihin liittyviä epäselvyyksiä, he tuntevat, että heidän aikansa ja työpanoksensa eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen. 


Rudberg on rutinoitunut kirjoittaja. Varmasti ja jouhevasti hän kuljettaa juonta niin, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä läpi koko kirjan. Pidin siitä, että juoni linkittyi ajankohtaisiin teemoihin. Kirja ilmestyi Ruotsissa vuonna 2016, jolloin ruotsidemokraateilla oli jo suuri suosio. Kirjassa ruotsidemokraattien emopuolue erottaa äärioikeistolaisen kansallissosialismia kannattavan nuoriso-osastonsa. Tästä tulee väistämättä mieleen perussuomalaisten nuorisojärjestö Suomessa. Perussuomalaisten emopuolue ei hyväksy fasismipuheilla kohahduttaneen nuorisojärjestönsä toimintaa. Jatkotoimenpiteistä emme vielä tiedä.  


Tämä on dekkarisarja, jossa ei mässäillä murhilla eikä raakuuksilla. Jos lukija kaipaa huikeaa jännitystä, ei kannata tarttua Rudbergin dekkareihin. Ihmissuhteet ovat kirjasarjassa merkittävässä osassa. Dekkarisarjan päähenkilö on syyttäjänsihteeri Marianne Jidhoff. Marianne on yli 55-vuotias varakas nainen. Hän asuu arvokkaassa talossa Östermalmilla eikä mistään ole puutetta. Hän oli jo jäämässä eläkkeelle miehensä Hansin kuoltua syöpään muutama vuosi sitten, mutta hänet saatiin houkutelluksi puolipäivätyöhön. Mariannella on kolme aikuista lasta. Pidän Mariannesta. Hän ei peittele yläluokkaisuuttaan eikä varallisuuttaan. Hyvä ruoka on tärkeää. "Rapusalaatilla päällystettyjä pieniä limppupaloja, ankanmaksamoussea ja rapeita näkkileipäneliöitä sekä mädillä ja kermaviilillä koristeltuja pieniä perunanpuolikkaita." (s. 55) Juomaksi vaikkapa vuoden 2013 Châteauneuf-du-Papea. Mariannen pieniä paheita ovat tryffelinougatkonvehdit ja tupakointi liesituulettimen alla. Marianne näyttäytyy inhimillisenä kaikkine normaaleine huolineen. Huoli lapsista, vaikkakin he ovat aikuisia, on jokapäiväistä. Huonoa omaatuntoa hän kantaa liikunnan puutteesta. Lenkille pitäisi lähteä useammin, jotta liikakiloja ei kertyisi. 


Kirjassa avataan nyt aiempia kirjoja enemmän myös Torstenin ja Augustinin yksityiselämää. Torsten kokee alkavan romanssin, mutta kun hän huomaa, että romanssi veisi aikaa työltä, ei auta muu kuin lopettaa suhde. Augustinin naissuhteessa ei ole kysymys hetkellisestä ihastumisesta. Augustin taitaa olla todella rakastunut.


Eleganttia jännitystä

Kuten kirja kansi lupaa, Rudberg tarjoaa tässäkin kuudennessa osassa eleganttia jännitystä. Kirjassa on miellyttävää kepeyttä, sopivasti minun makuuni. Jälleen kerran dekkarissa kaikki on kohdallaan ja tasapainossa, jännitys, juoni, yllätyksellisyys, henkilöhahmot ja sujuva kirjoittaminen. Ison plussan kirjailija saa selventävästä henkilögalleriasta kirjan alkuosassa. 


Rudbergin kirjojen nimissä käy ilmi, kuinka mones sarjan osa on kysymyksessä. Nyt kuudennessa osassa sukellamme kuuden metrin syvyyteen. Viekö seuraava osa meidät seitsemänteen taivaaseen?


Olen osallistunut Tukholmassa todella mielenkiintoiseen Lisbeth Salander -kävelyyn. Olisiko jo kysyntää Marianne Jidhoff -kävelyille Östermalmilla? 

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa sellaiselta dekkarilta, johon minäkin voin tarttua. En todellakaan kaipaa murhilla ja raakuuksilla mässäilyä. Rudbergin dekkarit sopivat mummoikäiselle lukijallekin. Tuo Marianne Jidhoff-kävelyt ovat hyvä idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Kirsti. Tällainen elegantti jännitys on viihdyttävää. Jännä termi tuo elegantti jännitys!

      Poista
  2. Elegantti jännitys maistuisi nyt. Minulla on niin pitkä lista suosittelemiasi kirjoja, ettei kaikkia taida kirjastosta edes löytyä. Onneksi aina jonkun löydän kaupasta, kirjastosta tai kirpparilta ja voin hyvillä mielin jatkaa listan kartuttamista. Kiitos kovasti kaikista hienoista vinkeistä nyt ja tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Between! Olen iloinen, jos olet saanut blogistani kirjavinkkejä.

      Poista
  3. Minustakin tämä on hyvä sarja. Kunnollisia ihmisiä!
    Minulla on vielä tämä uutuus kesken...

    VastaaPoista
  4. Tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta, varsinkin kun työn vuoksi liikun paljon Tukholman Östermalmilla :) Laitankin heti kirjastoon varauksen tästä! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, lue ihmeessä! Tuttuja seutuja sinulle. Kerrohan sitten mitä tykkäsit.

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä kirjalta. Täytyypä yrittää pitää kyseinen kirjailija ja kirjasarja mielessä. Usein pohdin, että pitäisi etsiä kirjastosta uutta luettavaa. Tämä voisi hyvinkin olla sitä. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota vaan tämä lukulistalle. Uskon, että tämä on mieluista luettavaa.

      Poista