maanantai 4. helmikuuta 2019

Gappahin Muistojen kirja naistenpankkilaisten lukupiirikirjana



Petina Gappah: Muistojen kirja. Tammen keltainen kirjasto. 2017. The Book of Memory. Suomentanut Tero Valkonen. 307 sivua.

Lainattu kirjastosta

Kokoonnuimme yhdeksän naistenpankkilaisen lukijanaisen kanssa Lukevien Leidien vuoden ensimmäiseen lukupiiritapaamiseen. Vetovastuussa tällä kertaa oli Anne. Afrikkalainen kirjallisuus on aina ollut mielenkiintomme kohteena, ja nyt saimme aloittaa vuoden zimbabwelaisen Petina Gappahin Muistojen kirjalla, joka on toinen Gappahilta suomennettu teos.

Kirjan minä-kertoja Memory ei ole tavallinen musta tyttö. Hän on albiino. "Ja sitten synnyin minä ilman tummaa ihoa, ilman pigmenttiä, albiinona, olin murungudunbu, aavemaisen valkoinen." (s. 282) Memory oli yksinäinen ja syrjäytynyt lapsi, hän ei voinut leikkiä toisten kanssa, koska hänen ihonsa ei sietänyt auringonvaloa. Memoryn isä oli erilainen kuin muut isät, hän ei ryypännyt, hän oli aina kotona. Äiti uskoi ennustajiin, noitiin ja hurahti milloin mihinkin uskontoon. Perhe oli köyhä. Memory toteaa: "Me olimme köyhiä ymmärtämättä sitä. Köyhyydessämme ei ollut mitään ylevöittävää, romanttista tai elämänhalua vahvistavaa. Se vain oli." (s. 53)

Kirjan alussa Memory istuu Chikurubin vankilassa Hararessa ja on tuomittu kuolemaan isäntänsä Lloydin murhasta. Memoryn vanhemmat myivät Memoryn Lloydille, vieraalle valkoihoiselle miehelle, Memoryn ollessa vasta 9-vuotias. Memory pelkäsi, ikävöi ja kaipasi kotiin, kuten tekisi varmasti jokainen ventovieraalle myyty lapsi.  "Pelko oli lamaannuttanut minut ja kaipasin kotiin, mutta kirjat pelastivat minut." (s. 187) Lloyd koulutti Memoryn, hän sai stipendin Cambridgeen, palasi kymmenen vuoden jälkeen Zimbabween. Ja istuu nyt vankilassa. Vankilassa hän kirjoittaa elämäntarinaansa amerikkalaiselle lehtinaiselle, jonka vaikutusvalta saattaisi auttaa tuomion kumoamisessa. Mietin postausta tehdessäni, millainen Memoryn tilanne olisi, jos häntä ei olisi myyty Lloydille. Ongelmia ja murheita ei ole ainoastaan köyhillä. Kyllä "kartanoissa on murheita, jopa enemmän, koska niille on enemmän tilaa" (s. 22), toteaa Memory.

Chikurubi Prison is a maximum security prison in Zimbabwe. (Wikipedia)
Gappah avaa kirjan juonta vähitellen. Toiset meistä olivat sitä mieltä, että juonta avattiin taitavasti kerien pikku hiljaa, kun taas toinen joukkio oli sitä mieltä, että kirjan alku oli "löysä, jaaritteleva, kiertelevä ja itseään toistava, aivan kuin kirjailijalta olisi hukkunut punainen lanka." Raa'at ja uskomattomat tapahtumat, syyt ja seuraukset, selviävät vasta kirjan loppusivuilla.

Koimme, että kirjan keskeinen teema on toiseus ja erilaisuus. Memory on albiinona erilainen ja eristäytynyt lapsi. Eräs lukijoistamme kiinnitti huomiota siihen, miten taitavasti Gappah kuvaa lapsen tapaa kokea asiat. Lapsena Memory aisti asioita, vaikkei niitä hänelle kerrottukaan. Hän syyllisti itseään aiheetta ja eli aikuiseksi asti väärintulkittujen muistojen kanssa. Myös Lloyd on erilainen, hänen erilaisuutensa avautuu pikku hiljaa. 

Kirjan teemana on myös zimbabwelainen yhteiskunta. Maan politiikka taustoittaa kirjan tapahtumia. Kun Memory palasi ulkomailta kymmenen vuoden jälkeen, hän totesi: "En siis ollut paikalla näkemässä, miten nopeasti kaikki meni päin seiniä." (s. 233) Epäselväksi jäi, mikä kaikki meni päin seiniä. Erikoiselta kyllä tuntui, että politiikasta ja maan oloista kirjoittaessaan Gappah ei maininnut lainkaan Mugabea, tyrannia pahimmasta päästä. 

Afrikkalaiset nimet ovat kiinnostavia ja eksoottisia. Nautiskelimme ja mutustelimme näitä kauniita nimiä: Pretty, Princess, Progress, Promise, Priviledge, Promotion ja tietysti Memory. Ison plussan sai kirjan kaunis kansi paratiisilintuineen. Käännöksen osalta huomasimme puutteita, liekö käännös tehty liian hätäisesti.

Tästä kirjasta tulee mieleen useitakin kirjoja, erityisesti Toni Morrisonin Sinisimmät silmät. Morrisonin kirjassa musta tyttö haluaa siniset silmät, tässä kirjassa albiinotyttö haluaa mustan ihon. Memory myydään tuntemattomalle miehelle 9-vuotiaana, myös Cecilia Samartinin Kirottu kauneus käsittelee tyttökauppaa. Vankilassa istuminen on Memoryn mielestä melko mukavaa ja hän tuntee itsensä suorastaan onnelliseksi aika ajoin, aivan kuten tapahtuu Dostojevskin kirjassa Rikos ja rangaistus. Yhtymäkohtia löytyy myös naisten valtionvankilan tapahtumia kuvaavaan Orange Is the New Black -dvd-sarjaan. 

Kirja sai meiltä arvion 4 (asteikko 1-5). Helmikuun lukupiirikirjana on Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton.

19 kommenttia:

  1. Anneli: nuo nimet olivat kerrassaan mainioita makusteltavia! Kuten tämä teoskin erilaisuudessaan. Gappahin kerronta on luonteikasta ja sisältäpäin kumpuavaa, enkä voinut olla innolla hyppäämättä kyytiin matkalle kauas Zimbabween Memoryn vanavedessä.

    Ansioksi ja lisäarvoksi kirjalle luen sen, että se innosti hakemaan poikkeuksellisen runsaasti lisätietoa Zimbabwesta, shonasta ja zvinyau-tanssista etc.
    Näin puhtaan valkoisten hankien keskellä silmänilona ja lukukokemuksen kuorruttajana toimi Eevaliina Rusasen tyylikäs ja värikylläinen kansi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, minäkin googlailin kaikenlaista Zimbabwesta. Löysin kartalta mm Memoryn kotikadun. Kiitos kun mainitsit mainion kannen tekijän nimen. Minä olin jo palauttanut kirjan kirjastoon, ja tuo asia jäi katsomatta. Kansi on todellakin upea.

      Poista
  2. Huippuhyvä kirja mistä tykkäsin tosi paljon.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Anneli kattavasta ja minua kiinnostavan kirjan esittelystä. Reissussa on mukana sinun aiemmin esittelemiä dekkareita pokkareina : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kun olet saanut blogistani lukuvinkkejä. Hyvää matkan jatkoa!

      Poista
  4. Gappahin kirjat vaikuttavat kiinnostavilta. Olen jo kauan suunnitellut niiden lukemista... Ehkä sekin aika vielä koittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon,että pitäisit Gappahin kirjoista. Niissä välittyy afrikkalaisuus.

      Poista
  5. Minulla tuli kirjan asetelmasta mieleen Susan Fletcherin Noidan rippi, mutta tämä ei mennyt samalla tavalla ihon alle. Ihan kiinnostava aihe ja kertoja, mutta tarina unohtui lopulta melko pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan käydä googlaamassa tuo Noidan rippi, kun en tunne sitä lainkaan. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Pidin enemmän Gappahin novellikokoelmasta, siinä tuli afrikkalaisuus paremmin esille.

      Poista
  6. Gappah oli itselleni voimakas lukukokemus. Tykkäsin tavasta, jolla Memoryn elämää avataan lukijalle vähitellen. Hieno kirja ja todella kauniit kannet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen kohtalo Memoryllä oli. Ja kaiken lopputuloksena hän istuu nyt vankilassa. Olisi mielenkiintoista saada jatkoa tähän kirjaan. Samaa mieltä, todella kauniit kannet.

      Poista
  7. Albiinojen kohtalo ja kohtelu on monissa afrikkalaisissa kulttuureissa todella julmaa. En ihan ymmärtänyt, oliko juuri se vanhempien syy myydä tytär, vai köyhyys. Vähemmän julmaa kuin tappaminen joka tapauksessa. Muistaakseni yritin lukea Gappahin aiemmin suomennettua kirjaa, mutta se jäi kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni vanhemmat myivät tytön köyhyyden takia. Albiinojen kohtelu on todella ollut julmaa. Nykyisin kuitenkin tuntuu siltä, että maineikkaat afrikkalaiset mallit ovat albiinoja.

      Poista
  8. Tätä en olekaan vielä lukenut, vaan aiemmat pari novellikokoelmaa häneltä, jotka olivat loistavia. Ei varmasti ole helpoimmasta päästä kääntää, hänen kielensähän on todella rikasta ja moniulotteista. Ainakin kolme zimbabwelaista naiskertojaa tulee heti mieleen, joiden taso on huikea (Gappah, Yvonne Vera, Tsitsi Dangarembga) ja jotka kirjoittavat nuorten naisten ahdingosta...tuo Dangarembgan kuvaus afrikkalaisen tytön anoreksiasta ja ajasta psykiatrisessa sairaalassa on varmasti rankkuudessaan samaa luokkaa kuin tämä teos. Lukulistalle, ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu noista kirjailijavinkeistä. Vaikka eivät olekaan ihan tuoreita, uskon että ovat lukemisen arvoisia. Vien ne lukuvinkkeinä lukupiiriläisillemme.

      Poista
  9. Tämä onkin minulle aivan uusi tuttavuus, mutta kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselta. En olekaan pitkään aikaan lukenut mitään Afrikkaan liittyvää (tai yleensäkään kovin paljon) ja kuitenkin se on maanosa, josta tarinoita varmasti riittää loputtomiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Gappahin kirjoihin tutustumista. Tämä antaa hyvää taustatietoa Zimbabwesta. Afrikasta löytyy aika paljonkin todella hyviä naiskirjailijoita.

      Poista
  10. No niin, nyt pitäisi kommentin näkyä, kun siirryin toiselle koneelle ja Chromen maailmaan.
    Gappah vaikuttaa oivalliselta lukupiirikirjalta. Mekin olemme Kirsin Book Clubin yrityslukupiirissä lukeneet Toni Morrisonin Sinisimmät silmät, joka antoi pohjaa hyvälle keskustelulle ja jätti vahvan muistijäljen. Nämä afrikkalaisten naisten tarinat (vaikka ei olekaan mitään afrikkalaista yhtenäiskulttuuria), joita on käännetty ovat avanneet mielenkiintoisesti maanosaa, josta ei ole omaa kokemusta. Me luimme yhdessä myös Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunainen hibiscus, jota voin lämpimästi suositella.
    Teillä on tässä kuussa Lucy Barton, joka oli meillä viime marraskuussa. Kokeilimme silloin poikkeuksellista keskustelutapaa eli latasimme netistä valmiit lukupiirikysymykset jä käsittelimme kirjaa siltä pohjalta. Toi hyvän struktuurin ja kysymysten pohjalta otimme esiin kysymyksiä, jotka eivät ehkä olisi tulleet meillä muutoin esiin. Kurkkaa juttuni, jos haluatte kokeilla samaa:
    https://kirsinbookclub.com/kirjat/elizabeth-strout-nimeni-on-lucy-barton-pieni-kirjahelmi-jossa-on-paljon-pohdittavaa/

    VastaaPoista