Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - Mikä ettei?

Stig Hansèn: Birgitta Ulfsson - Mikä ettei? Teos & Förlaget. 2017. Birgitta Ulfsson - med och mot min vilja. Suomentanut Liisa Ryömä. 194 sivua. Kannen kuvat: Sanna Liimatainen

Arvostelukappale kustantajalta

Minulla on ollut rikas elämä. Ja pitkä elämä. (s. 40)

Kauan odotettu Birgitta Ulfssonin muistelmateos ilmestyi maaliskuussa 2017. Voidaan sanoa, että onneksi, sillä melko pian kirjan julkaisemisen jälkeen saimme kuulla suru-uutisen Birgitta Ulfssonin kuolemasta 8.10.2017. 

Tämä muistelmateos syntyi lähes vahingossa. Stig Hansénin tarkoituksena oli haastatella Birgitta Ulfssonia Göteborgin kaupunginteatterin nettisivuja varten, mutta keskustelujen myötä aiheet laajenivat, nauhuri otettiin käyttöön, ja lopputuloksena syntyi tämä käsillä oleva kirja. Hansén kartoittaa haastatteluissa näyttelijän lapsuutta ja nuoruutta, komean uran vaiheita ja elämää mm Lasse Pöystin ja Tove Janssonin kanssa. Birgitta Ulfsson asui Ruotsissa viimeiset vuotensa, mutta Helsinki säilyi  hänelle hyvin tärkeänä paikkana. Tammisaaren saaristossa vietetyt kesäkuukaudet olivat välttämättömyys hänen hyvinvoinnilleen. Birgitta oli naimisissa näyttelijä Iwar Wiklanderin kanssa.

Hansénin Birgitta Ulfsson -kirja oli seniorilukupiirimme kevään viimeinen kirja. Meitä oli paikalla kahdeksan lukijanaista. Me seniorit muistamme Birgitan eli Bissen niin hyvin. Eräs lukijoistamme totesikin, että kirjaa lukiessa hän pystyi kuulemaan Birgitan tutun äänen. Birgitta on tullut meille tutuksi lähinnä television kautta. Monet meistä ovat nähneet Birgitan Lillanin näytelmissä, mm Dario Fon näytelmässä Ei makseta, ei makseta. 

Keskustelimme aluksi kirjan rakenteesta. Mielestämme Birgitta Ulfssonin ja Stig Hansénin dialogi on ihastuttavaa luettavaa. Hansénilla ei ole valmiita kysymyksiä, hän kysyy jotakin, Birgitta vastaa siihen kysymykseen tai sanoo jotakin ihan muuta. Hansén pysyy koko ajan mukana ja pystyy ammattimaisesti viemään polveilevaa keskustelua joustavasti eteenpäin, kuten taitavan journalistin tuleekin tehdä. Mielestämme Hansénin ja Birgitan välinen yhteistyö antaa Birgitan upeasta elämäntyöstä monipuolisemman kuvan kuin mihin perinteinen kronologinen kuvaus olisi kyennyt. Dialogirakenne tekee oikeutta Birgitan persoonallisuudelle. Eräs lukijamme totesi, että kirjan rakenne, joka ei ole niin tavanomainen, vaati aluksi normaalia enemmän keskittymistä, mutta pian alun jälkeen Birgitan räiskyvä persoonallisuus vei mukanaan.

Kirja koostuu kolmesta osiosta: 1) Minä olen terveesti onneton, 2) Saaressa puhutaan totuuksia ja 3) Minä halusin oikeastaan tanssi-ihmiseksi. Lukujen otsikoilla ei kuitenkaan ole kovinkaan paljon merkitystä, koska haastattelujen aihealueet liikkuvat mitä erilaisimmissa aihepiireissä riippuen Birgitan mielialasta ja kiinnostuksen kohteista.

Keskustelimme Birgitta Ulfssonin elämäntyöstä. Monet asiat olivat meille seniori-ikäisille tuttuja televisiosta ja lukuisista lehtiartikkeleista, mutta kyllä kirjassa tuli esille uusiakin asioita, mm Birgitan lapsista, Tammisaaren saariston merkityksestä ja Ruotsissa vietetyistä vuosista. Birgitan upea näyttelijäura on vertaansa vailla. Totesimme, kuten Birgitta itsekin totesi, että Birgitan sujuva kaksikielisyys oli hänelle merkittävä etu näyttelijän työssään. Avioliitto Lasse Pöystin kanssa innoitti ja kehitti Birgittaa ammatissaan. 

Muutin kotoa suoraan Pöystin yksiöön, kun me myrskyisen intohimon jälkeen päätettiin mennä naimisiin. Se sijaitsi Pohjoisrannassa, lähellä Jörn Donnerin asumusta. Sisäpihalla. Keittiötä ei ollut, ja käsistään kätevä Pöysti veti kaasuhellan johdot kylpyhuoneeseen. Hän sijoitti lieden kylpyhuoneeseen ja me laitettiin ruoka siellä. (s. 150)

Avioliitto päättyi kuitenkin eroon avioliiton intohimoisesta alusta huolimatta. Ilmeisesti hyvin erilaisten taustojen vuoksi Lasse Pöysti ja Birgitta olivat aika kaukana toisistaan. 

Birgitta oli nimenomaisesti näyttelijä. Suosituiksi tulleita näytelmiä esitettiin kerta kerran jälkeen. Esitin näytelmää Ei makseta, ei makseta Lillanissa kolmesataa kertaa. Ei, kaksisataayhdeksänkymmentäkahdeksan! (s. 113) Samuel Becketin Leikin loppu vuodelta 1992 oli Birgitan mielestä  hänen näyttelijäuransa tärkein rooli.

Kiinnitimme huomiota myös Birgitan kommentteihin liittyen näyttelijöiden ammattitaitoon. Birgitta toteaa: Mutta huomaan miten on vähitellen alettu vaatia yhä vähemmän näyttelijöiden puhetekniikalta. (s. 35) Totesimme, että monilla meistä oli vastaavanlaisia kokemuksia teatteri- ja elokuvaesityksistä. Itsekin huomasin tämän, kun olin katsomassa Täällä Pohjantähden alla -näytelmää Joensuun kaupunginteatterissa. Istuin 11. rivillä, ja oli  monia kohtia, joita en joko kuullut tai en saanut selvää heikon artikuloinnin vuoksi. Mielenkiintoista oli myös kuulla Birgitan teatterikoulukokemuksista. Opit olivat aika lailla erilaisia kuin vaikkapa Turkan aikana! 

Oli miten oli, en minä ollut nätti tyttö, ja teatterikoululaiset olivat soreita ja osasivat kulkea kauniisti portaissa. Vielä tänä päivänä osaan kulkea kauniisti portaissa, sen opin siellä. Siinä olen hyvä, joten pystyn esiintymään kuningatarmaisesti. (s. 8)

Hansén kysyy Birgitalta, onko ruotsalaisissa teatterilaisissa eroja suomalaisiin verrattuna. Birgitta vastaa:

Täällä (Ruotsissa) jotenkin teeskennellään, ehkä liian vahva sana, mutta pelätään jotenkin paljastaa itseään. En minä tarkoita että pitäisi repiä itsensä auki, mutta kummallista arastelua kyllä on, sitä vanhaa, yksinkertaista maalaisvilpittömyyttä ei ole. (s. 33)

Kirjan mielenkiintoa lisäsivät valokuvat, jotka hienosti tukivat ja täydensivät tekstiä. Lukupiirimme vietti miellyttävän puolitoistatuntisen Birgitta Ulfssonin leppoisassa seurassa. Totesimme, että on hienoa päättää lukupiirikevät tällaiseen positiiviseen lukukokemukseen.