tiistai 6. helmikuuta 2018

Täällä Pohjantähden alla Joensuun kaupunginteatterissa


Kuvat Joensuun kaupunginteatterin sivuilta

Joensuun kaupunginteatteri on ottanut melkoisen haasteen. Suomi 100 -näytelmäksi on valittu Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Näytelmä kattaa trilogian kaksi ensimmäistä osaa.

Tähän alkuun pieni juoniselotus Linnan trilogiasta. Teksti on pokkariversion takakannesta.

”Väinö Linnan suurteos Täällä Pohjantähden alla on piirtynyt suomalaisten muistiin lähihistorian näkemyksellisenä kuvauksena. Sen sivuilla syrjäinen hämäläiskylä elää alkuvoimaista, maanläheistä elämäänsä kansamme suurina murroskausina.

Trilogian ajallisina rajakohtina ovat helmikuun manifestia edeltänyt vuosikymmen, josta edetään torppariperheiden tragedian kautta kansalaissotaan ja Suomen itsenäisyyden vuosikymmeniin aina 1950-luvulle saakka. Varttuneempi lukijapolvi tuntee katselevansa silmästä silmään omiakin kokemuksiaan, nuoremmille avautuu ennen tuntemattomia näkymiä kansakunnan kulkemalta tieltä.”


Joensuun teatterin esitys päättyy vaikuttavasti ja tunteita herättävästi siihen, kun Akseli palaa vankileiriltä. Näytelmän päättäminen juuri tähän ajankohtaan sopii erinomaisesti Suomi 100 -teemaan.  Näytelmä alkaa, kuten Linnan kirjakin, suosta, kuokasta ja Jussista. Näytelmään on valittu kirjojen keskeisiä tapahtumia. Vaikka paljon on pitänyt jättää pois, tapahtumia ja henkilöitä on siltikin paljon, ehkä liikaakin? Pystyykö katsoja, joka ei tunne Linnan kirjoja seuraamaan näytelmän tapahtumia? Itsellenikin, vaikka olen lukenut tämän upean trilogian kahteen kertaan, tuotti välillä vaikeuksia hahmottaa, kuka kukin sivuhenkilö on. Näytelmä on hyvä esimerkki teatterin ja oppilaitoksen välisestä yhteistyöstä. Pohjois-Karjalan ammattiopiston Outokummun tanssin koulutuksen opiskelijoilla on merkittävä rooli näytelmässä.

Vaikka näytelmä kokonaisuudessaan on vaikuttava esitys, näytelmän alku ei paljoa lupaa. Suuri määrä näyttelijöitä - yli 20 - juoksee sinne tänne näyttämöllä ja sitten pois näyttämöltä ja sitten taas näyttämölle. Katsoja ei tiedä, mihin yhteyteen sijoittaa näyttelijät. Seuraamista hankaloittaa myös se, että lavastuskaan ei anna viitteitä siitä, missä mennään, koska näytelmän lavastus on aivan minimaalinen. Menee aikaa ennen kuin katsoja pääsee mukaan näytelmän rytmiin ja kulkuun, mutta kun se tapahtuu, sitten näytelmä kuljettaakin katsojaa mukanaan varsin intensiivisesti aina näytelmän loppuun saakka - kiitos siitä kuuluu ohjaukselle ja muutamille erinomaisille näyttelijöille. Iiristiina Varilo on ohjannut näytelmän. Näyttelijöistä erityisesti Olli Haataja Akselin roolissa ja Kai Paavilainen Halmeen roolissa saavat kiitokseni. Räätäli Halmeesta muodostuu uskottava ja sympaattinen hahmo. Onneksi hänestä ei ole tehty ärsyttävää karikatyylistä hahmoa, kuten esimerkiksi Pentinkulman opettajasta. 

Näytelmässä oli muutamia todella erinomaisia ja voimakkaita kohtauksia. Erityisesti haluaisin mainita kilpaniittokohtauksen sekä kansanedustaja Helbergin puheen. Aleksin ja Elinan häät herkistivät varmasti kaikki katsojat. 
                                       


En ole usein nähnyt Joensuun kaupunginteatteria iso näyttämöä täynnä. Nyt se oli! Istuin rivillä 11, eli toiseksi taaimmaisessa rivissä. Liekö niin takana istuminen vaikuttanut siihen, että minulla oli paikoitellen vaikeuksia kuulla, mitä näyttämöllä sanottiin. Samoin joistakin repliikeistä oli vaikea saada selvää heikon artikuloinnin vuoksi. Lavastuksen taisinkin jo mainita eli olisin kaivannut lavastukseen tarinaa tukevia elementtejä. Vielä yksi asia, josta en tykännyt. Olin aika äskettäin nähnyt Joensuun kaupunginteatterin Harmony Sisters. Siinä näytelmässä, kuten tässäkin, käytettiin täti-ihmistä kertojana. Tämä alkoi jo kyllästyttämään, eli toivoisin, ettei Anna Kareninassa olisi tällaista tätikertojaa.

Joensuun kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla -näytelmä on voittanut Vuoden kulttuuriteko -palkinnon 2017. Karjalainen myönsi palkinnon nyt ensimmäisen kerran.

Kiitos Joensuun kaupunginteatteri tästä uskalluksesta! Dramaturgi Janne Rosenvallin sanoin: Kehitys kohti hyvinvointiyhteiskuntaa on edennyt uhrausten ja erehdysten kautta. Kehityksen turvaaminen on meidän kaikkien velvollisuus ja tehtävä.

2 kommenttia:

  1. Minimalismi teatterilavastuksissa tuntuu olevan muotia. Vai olisiko kyse teattereiden - ja kulttuuritoimen ylipäätään - kaventuneesta rahoituksesta? Huono artikulointi vie huomion itse esityksestä, kun pitää pinnistää, jotta kuulee kaiken. Kannattaisiko antaa palautetta teatterille, jotta jatkossa kiinnittäisivät enemmän huomiota asiaan.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä, että esitystä on raskasta katsoa jos joutuu pinnistelmään kuuluvuuden kanssa. Tämä oli mielestäni sen verran paha ongelma tässä näytelmässä, että luulen ja toivon - että teatterille on tullut tästä palautetta.

    VastaaPoista