Anu Patrakka: Ihailija

 

Anu Patrakka: Ihailija. Otava. 2025. Päällys Mika Tuominen. 271 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Anu Patrakan dekkarit ovat alusta alkaen sijoittuneet Portugaliin. Portoon sijoittuvassa Rui Santos -sarjassa ilmestyi kuusi teosta. Ihailija on kolmas osa Nelson Monteiro -rikosromaanisarjassa. Tässäkin sarjassa kahden ensimmäisen kirjan tapahtumissa liikutaan Porton maisemissa, kun sen sijaan Ihailija vie lukijan Lissaboniin, Portugalin pääkaupunkiin. Portossa rikostutkijana työskentelevä Nelson Monteiro on löytänyt viehättävän naisystävän, suomalaisen Emilian, jonka kanssa hän lähtee viikonloppulomalle Lissaboniin. Lissabon on Monteirolle tuttu kaupunki, sillä hän asui siellä ennen muuttoaan Portoon. 

Lukija pääsee heti nauttimaan fadoillasta pikkuruisessa casa de fadossa, missä tunnelma on "tiheä, intiimi ja lämmin". Illan päätähti, fadista Maria Glória on Monteirolle tuttu jo lapsuudesta. Lapsena Monteiro oli vieraillut usein fadolaulajan vaaleanpunaisessa  huvilassa. Nelson kuiskaa Emilialle: "Hän on yhä mahtava."

Valentim Alves, entinen fadokitaristi, on palaamassa fadoillasta. Mies on onneton, sydän on säröillä eikä hän voi enää soittaa fadoa. Näitä ajatuksia hautoessaan hän lähtee ylittämään katua, kun auto ajaa hänet kumoon. Valentim todetaan kuolleeksi. Onko kyseessä onnettomuus vai oliko yliajo suunniteltu? Monteiro on varma, että Maria Glória tuntee Valentimin ja lähteekin viemään kuolinviestiä fadolaulajalle. Mitä talossa on tapahtunut, miettii Monteiro, kun huomaa, että siellä ei enää ollut arvohuonekaluja eikä tauluja seinillä. Maria Glória asuu yhdessä Rosan kanssa. Käy ilmi, että näiden kahden naisen välillä vallitsee viha-rakkaus -suhde. He olivat aikoinaan olleet rakastuneita samaan mieheen: kuolleen Valentim Alvesin isään. 

Monteiro katsoo velvollisuudekseen käydä moikkaamassa entisiä työkavereitaan. Hän haluaa myös viedä suruviestin Valentimin äidille. Sillä aikaa Emilia shoppailee ja käy museoissa - yksin. Hän suhtautuu levollisesti Monteiron menemisiin. Hän ymmärtää, että nyt on jotakin tekeillä, eli Monteiro haluaa tehdä oman osansa Valentimin kuoleman tutkinnassa. Ja kun vielä tulee toinenkin uhri, sitä syvemmälle jutun tutkintaan Monteiro uppoaa. Monet miehet ovat liehitelleet Maria Glóriaa, mutta onko kyseessä ollut rakkaus vai toivo perinnöstä? Tästä Monteiro päättää ottaa selvää ja joutuu menemään historiassa kauas taaksepäin aina Neilikkavallankumoukseen saakka.  

Rikostutkinnan ohella esille nousee Monteiron tulehtunut suhde äitiinsä. Maria Glória kehottaa Monteiroa vierailemaan Lissabonissa asuvan äitinsä luona. Sitä Monteiron äitikin haluaisi, sanoo Maria Glória. Monteiron pitää palata ajatuksissaan tapahtumiin, jotka hän oli halunnut unohtaa.  

Olen lukenut kaikki Patrakan psykologiset rikosromaanit ja viihtynyt hyvin niiden parissa. Niin tein nytkin. Nelson Monteiroon kiinnyn osa osalta yhä enemmän. Monteiro on sympaattinen ja inhimillinen poliisi, joka huolehtii muistisairaasta isästään ja tekee tämän kanssa vapaa-ajallaan puutarhatöitä. On kiinnostavaa nähdä, miten suhde Emilian kanssa etenee. Aiemmissa kirjoissaan Patrakka on kuvannut portugalilaisen yhteiskunnan varjopuolia. Ihailijan suuri teema sen sijaan on rakkaus. Rakkaus yllättää, se tekee onnelliseksi, se tuo turvaa, mutta se saattaa myös riuduttaa ja saa rakastuneen tekemään hirvittäviä tekoja.   

Patrakan vahvuus on vetävä kerronta sekä sujuva ja vaivaton kirjoitustyyli. Patrakka käyttää siellä täällä tekstissä portugalinkielisiä ilmaisuja. Ne ovat kiva lisä, mutta tässä kirjassa niitä oli hieman liian runsaasti. 

Kaiken taustalla on Lissabon. Kaunis kaupunki, jossa itsekin olen viihtynyt erittäin hyvin. Nelson rakastaa edelleen entistä kotikaupunkiaan. "Näitä Lissabonin linnunmaitoisia öitä hän rakasti eniten, leudon ilmavirran kosketusta paljaalla iholla, kasvoilla, käsivarsilla, kaupungin kaukaisia äänia ja valoja ja tuoksuja, elämän merkkejä. Lisboa oli kuin lempeä rakastettu, se sulki syliinsä ja piti hyvänä."  

Tuomas Mattila: Haamukirjoittajat

 

Tuomas Mattila: Haamukirjoittajat. Näkymättömien tekijöiden salainen maailma. Gaudeamus. 2025. Kansi: Maria Manner. Sisäsivujen kuvitus Olga Poropudas. 448 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tuomas Mattila johdattelee lukijan kiinnostavaan haamukirjoittajien (ghost writers) maailmaan. Kirjan nimen alaotsikko kuvaa hyvin sitä, mistä haamukirjoittamisessa on kyse. On kysymys näkymättömien tekijöiden salaisesta maailmasta. Termin haamukirjoittaminen merkitys ei ole yksiselitteinen. Haamukirjoittamisesta on kysymys, kun joku kirjoittaa toisen tekstiä omissa nimissään. Termillä viitataan myös anonyymeihin tekijöihin, pseudonyymeihin ja plagiointiin.

Ensi alkuun aloitettuani kirjan lukemisen termi haamukirjoittaminen kalskahti pahamaineiselta. Kirjailija kysyykin, ovatko jotkut haamut hyväksyttävämpiä kuin toiset. Kirjaa edelleen lukiessa termi sai lisäsävyjä. Kävi ilmi, että haamukirjoittajien salainen maailma saattaa olla jollekin osapuolelle palkitseva, jollekin taas raastava tai suorastaan musertava.

Kirja on kiinnostavasti rakennettu. Haamukirjoittajat asuvat aavekartanossa. Haamukirjoittajat eivät mahdu yhteen huoneeseen, vaan kirjoittajat on laitettu asumaan oman aihealueensa huoneeseen. Kartanosta löytyy huone mm. kaunokirjallisuudelle, muistelmille, musiikille, tietokirjallisuudelle, rakkauskirjeille ja opinnäytetöille. Lääketiedettä, taidetta eikä sosiaalista mediaakaan ole unohdettu. Huone huoneelta kirjailija avaa haamukirjoittajien maailmaa. 

Osalla aloista haamukirjoittamisella on negatiivinen sävy, mutta ei kaikilla. Haamujen rooli on kautta aikojen ollut hyväksytty mm. poliittisten puheiden kirjoittamisessa. Esimerkiksi USA:n presidentit pitävät niin paljon puheita, etteivät he millään pysty niitä itse kirjoittamaan. Puheet käyvät läpi monen monta väliporrasta mukaanlukien faktantarkastajat. 

Samoin elämäkertojen kohdalla haamukirjoittajien rooli hyväksytään. Muistelmateosten määrä on viime vuosina kasvanut sekä ulkomailla että Suomessa. Se on tietänyt lisätöitä haamukirjoittajille. On normaali käytäntö, että kyseessä oleva julkimo valitsee kerrottavat asiat ja ottaa vastuun teoksensa sisällöstä. On todettu, että julkkismuistelmien taso on noussut ammattimaisten kirjoittajien ansiosta. Kirjan kannessa on yleensä julkimon nimen lisäksi myös haamukirjoittajan nimi. Joskus haamukirjoittajan nimi mainitaan vasta nimiölehdellä, joskus taas ei missään. 

Otetaan esimerkiksi prinssi Harryn teos Varamies (2023), jonka kirjoittajaa J.R. Moehringeriä ei mainita kirjan kirjoittajatiedoissa. Kiitoksissa prinssi mainitsee hänet "ajatusten sparrauskumppanina". Kirjan julkaisun jälkeen Moehringer astui itse esiin ja kertoi roolistaan teoksen kirjoittajana. Ranskalainen kirjailija Alexandre Dumas oli äärimmäisen tuottelias kirjailija. Kerrotaankin Dumasin tiedustelleen ystävältään, oliko tämä lukenut hänen uusimman romaaninsa, ystävä vastasi: "En, oletteko te?" 

Yhdysvalloissa on valtavat markkinat treffipalveluiden haamukirjoittajille. On tärkeää saada oma profiili houkuttelevaksi. Siitä kannattaa maksaa haamukirjoittajalle useita satoja dollareita. Haamukirjoittajia tarvitaan myös sosiaalisessa mediassa. Valitettavasti haamukirjoittamista suositaan myös korkeakouluopinnoissa ympäri maailmaa. Opinnäytetöitä, esseitä ja muita kirjallisia tekstejä tilataan haamukirjoittajilta. "Vuosina 2014-2018 tehdyissä kansainvälisissä kyselyissä noin viisitoista prosenttia korkeakouluopiskelijoista myönsi maksaneensa jollekulle toiselle opintoihin liittyvän kirjoitustyönsä tekemisestä."  

Haamukirjoittajien moninainen maailma tarjosi minulle uutta tietoa. Siksi koinkin kirjan hyvin yleissivistävänä ja silmiä avaavana. Ihan uusin silmin silmäilen nyt mm. kirjakauppojen elämäkertatarjontaa.

Teos on laaja ja perusteellinen kokonaisesitys haamukirjoittamisesta, sen yleisyydestä eri aloilla sekä sen hyvistä että huonoista seurauksista. Kirjailija on tehnyt perinpohjaista taustatyötä kirjaa varten, minkä näkee laajasta lähdeluettelosta. Mukana on myös kiinnostavia haastatteluja aiheeseen liittyen. Kirja on sujuvasti ja kiinnostavasti kirjoitettu, eikä huumoriakaan ole unohdettu. Nähtäväksi jää, mikä rooli haamukirjoittamisessa tulee olemaan tekoälyn tuottamilla tekohaamukirjoittajilla.

Anni Kytömäki Rauman Naisten Pankin kirjailijavieraana

 

Saimme kirjailija Anni Kytömäen kirjailijavieraaksi Raumalle. Tilaisuuden järjesti Naisten Pankki yhteistyössä kirjaston kanssa. Illan aiheena oli viime vuonna ilmestynyt Mirabilis. 

Naisten Pankin kutsuva myyntipöytä houkutteli arpojen ostajia sekä kahvin ja leivonnaisten nauttijoita. Herkulliset leivonnaiset maistuivat ja arpojen ostajia ilahduttivat hyvät palkinnot. 

Arpajaisten palkintoja

Tilaisuuden aluksi Rauman Naisten Pankin vetäjä Soili Vaimala kertoi toiminnastamme. Tämä on jo neljäs vuosi, kun järjestämme kirjailijavierailuja yhdessä kirjaston kanssa. Minä puolestani esittelin illan vieraan Anni Kytömäen ja haastattelija Kristina Haaviston.

Haastattelu alkoi kirjan nimestä. On selvää, että kirjan nimi on tärkeä. Näin sen kokee myös Kytömäki. Välähdyksenomaisena oivalluksena syntyi kirjan nimi Mirabilis, jolla on monia yhtymäkohtia kirjan tapahtumiin. Ensinnäkin nimi viittaa lehto-orvokkiin, jolla on keskeinen rooli kirjan tapahtumissa. Toiseksi, mirabilis on latinaa ja merkitsee suomeksi ihmeellistä, mikä viittaa Ellan taitovoimistelutaitoihin. Kolmanneksi, nimi kuvaa luottamusta ihmeellisyyksiin. 

Anni Kytömäki ja Kristina Haavisto

Ensimmäiset ideat Mirabiliksesta syntyivät Kytömäen mielessä jo 1990-luvun puolivälissä. Kuitenkin Mirabilis antoi odottaa tuloaan, sillä ennen Mirabilista Kytömäeltä ilmestyi neljä romaania: Kultarinta (2014), Luontopäiväkirja (2016), Kivitasku (2017) ja Margarita (2020). Kaikissa kirjoissa on aiheena tavalla tai toisella ihmisen suhde luontoon. Margarita sai kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2020. Kytömäki toteaa, että on kiehtovaa punoa romaaneja yhteen vaikkapa henkilöhahmoilla, vaikkakin kaikki kirjat ovat itsenäisiä teoksia.

Mirabilis on hyvin runsas kirja. Siinä olisi aineksia vaikka useaksikin tarinaksi, kuten Kristina totesi. Kirja avaa luonnonsuojelullista näkökulmaa, kertoo suomalaisen luonnonsuojelun historiasta ja painottaa kansanperinteen merkitystä.

Kytömäen kirjoitusprosessi on mielenkiintoinen. Kirjailijalla on heti alusta alkaen selkeä käsitys juonen kulusta. Ensin Kytömäki näkee tarinan visuaalisessa muodossa ja tutustuu sitten tarinaan musiikin kautta. Pianoa soittamalla tarina ikään kuin herää eloon, jonka jälkeen onkin luontevaa aloittaa kirjoitusprosessi. Kirjoitusprosessin aikana työtä ja vapaa-aikaa on mahdoton erottaa toisistaan. Henkilöt elävät alati mielessä. Mirabiliksen henkilöistä Ella syntyi ensin. Kirjailijaa itseään muistuttavasta Ellasta tuli Kytömäelle hyvin läheinen henkilöhahmo. 

Kytömäelle usein esitetty Mirabilikseen liittyvä kysymys koskee kirjan kantta. Miksi tekoälyllä tehty kansi? Kytömäki totesi, että kannessa on todellakin hyödynnetty tekoälyä teknisenä apuvälineenä. Tekoälyn käyttäminen kannen suunnittelussa on tänä päivänä hyvin tavallista. 

Seuraava kirja on jo tekeillä. Nyt on meneillään visuaalinen tutustuminen tarinaan, sitten alkaa soittaminen ja sitten vasta kirjoittaminen. Sen enempää kirjailija ei kerrokaan seuraavasta kirjastaan. 

Tilaisuus oli todella onnistunut. Kirjaston kokoustila oli ihan täysi: n. 90 kuulijaa. Naisten Pankin myytävät tekivät kauppansa. Illan 850 euron tuotto menee naisten työn ja yrittäjyyden tukemiseen  kehittyvissä maissa.

Kirjaston kokoustila oli täynnä.

Tilaisuuden lopuksi kirjailija sai kiitokseksi ihastuttavan lehto-orvokkiaiheisen kortin, jonka oli tehnyt Kirsi Urmson, eräs lukupiiriläisistämme. 

Kiitos Anni Kytömäki ja Kristina Haavisto. Kiitos myös kaikille kuulijoille sekä kirjastolle. Tämä oli sykähdyttävä ilta.  

Kuvat: Hillevi Rohiola

Ville Malja: Valkoinen risteys

 

Ville Malja: Valkoinen risteys. Gummerus. Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka. 248 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Ville Malja on muusikko ja valokuvaaja. Hän laulaa Moon Shot -yhtyeessä ja on Lapko-yhtyeen laulaja ja keulakuva. Malja kuvaa esikoisteoksessaan Valkoinen risteys lapsuuttaan alkoholisti-isän varjossa. Hän avaa myös omaa alkoholisoitumistaan sekä myös raitistumistaan. Teos on autofiktio Maljan omasta elämästä, mutta vain osittain. Fiktiolla on iso rooli kirjassa. Esimerkiksi kirjan päähenkilö on Tomi, ei Malja itse. 

Pieni Tomi rakastaa äitiään yli kaiken. Äiti on rakastava, aina Tomin puolella. "Tuu halaa mua. Tietkö, että jos mulla ei olis sua, ni mä en tiedä mitä mä tekisin, äiti sanoi." He molemmat pelkäävät juovuksissa olevaa isää. Silloin isä on arvaamaton ja väkivaltainen äitiä kohtaan. Ihme kyllä, isä pystyy hoitamaan työnsä, mutta viikonloput kuluvat viinaa juoden ja äitiä uhkaillen. Tomin jokainen päivä on arvaamaton riippuen isän humalatilasta, krapulasta tai mielialan vaihteluista. Sisällä on jatkuva pelko ja kurkussa on polttava tunne. Tomi tuntee olevansa "likainen ja outo". Äidille hän ei kerro tunteistaan. "Olen päättänyt olla sellainen, josta äiti voi olla ylpeä. Olen päättänyt olla kiltti. Teen äidin onnelliseksi. Olen hyvä ja hieno. Joudun usein valehtelemaan, mutta se ei haittaa, koska tarkoitus on hyvä." Tomi saa ehdotetuksi äidille avioeroa. Ero toteutuu, mutta väkivalta ei pääty eroon.

Alle kouluikäisenä Tomi vietti päivät mummolassa äidin ollessa töissä. Siellä oli tylsää, mutta sitä ei saanut sanoa. Kouluaikana kootaan bändi ja saadaan keikkojakin. Siitä tulee upea tunne. "Sisälleni on syttynyt tuli. Tästä hetkestä olen haaveillut, ja tähän hetkeen minä kuulun." Samoihin aikoihin Tomi, isänsä lailla, rakastuu alkoholiin.  

Naapurikaupungin yökerhossa Tomi tapaa Marian. Yliopistossa opiskeleva Maria tulee eri maailmasta, mutta erilaisuudesta huolimatta pari viihtyy yhdessä. Suhde kehittyy nopeasti. Tomista elämä tuntuu hyvältä, keikkoja on mukavasti ja Maria on rakas. Alkoholi antaa potkua Tomin elämään, ensin sitä nautitaan hyvän keikan päätteeksi tai rohkaisuryypyiksi, sittemmin joka tilanteessa. Aina löytyy syy juomiseen. Käyttäytyminen menee äärimmäiseksi hullutteluksi ja muita ihmisiä loukkaavaksi. Krapulapäivät ovat armottomia. Ryyppyputket seuraavat toinen toistaan, joka kerta entistä rajuimpina. Maria yrittää ensin ymmärtää, mutta sitten ei enää ymmärrys riitä.

Äidin luona vieraillessaan Tomi miettii. "Näen mielessäni tyhjän ulapan. Seison puisessa veneessä. Tuijotan vettä. Pinta jakaa kaiken olevan kahtia, näkyvään ja näkymättömään. Kerään rohkeuteni. Päätän unohtaa pelkoni. - Äiti, mä olen alkoholisti."

Kenestä tahansa voi tulla alkoholisti, mutta eri tutkimusten mukaan herkkyys alkoholiriippuvuuteen on periytyvää. Jo murrosikäisenä Tomi turvautui alkoholiin. Kuten isänkin kohdalla, käyttö lisääntyi eikä käyttöä pystynyt enää mikään rajoittamaan. Kunnes tuli viimeinen risteys, jonka kohdalla piti tehdä valinta. Se ei ollut helppoa. Tomi valitsi raittiuden, isä valitsi toisin. Isä kuoli muutama vuosi sitten 62-vuotiaana. 

Haastatteluissa Malja toteaa, että hän ei muistele pahalla eikä myöskään katuen humalaisia vuosiaan, sillä ne olivat tavallaan hyvin hauskoja. Mutta Valkoinen risteys ei olisi koskaan ilmestynyt, mikäli Malja ei olisi raitistunut.  

Malja kuvaa rankkoja lapsuuskokemuksia, mutta ei säälipisteitä keräten. Kirjan luettua ei voi muuta kuin todeta, että alkoholistin elämä on ihan oma maailmansa. Alkoholi tuo lohtua ja hetkittäisiä ilon ja onnellisuuden hetkiä, mutta selvät hetket ovat lohduttomia. Tätä maailmaa Malja kuvaa avoimesti. Hän ei syyllistä ketään eikä osoittele ketään. Valkoinen risteys havahduttaa ja ravistelee lukijan ajatusmaailmaa. Maljan taidokas ja rytmikäs teksti on ehdottomasti yksi kirjan vahvuuksista.  

Ann-Christin Antell: Valkea lilja

 

Ann-Christin Antell: Valkea lilja. Gummerus. 2025. Kansi Timo Numminen. 368 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Taiteellisuus ja rakkaus kaikkeen kauniiseen oli Lilyllä veressä. Se oli luonnonlahja, jota hän halusi kehittää entisestään."

Ann-Christin Antellin Puuvillatehdas-sarja saavutti suuren suosion. Sarjaa on myyty peräti yli 200000 kappaletta. Eikä se mikään ihme ole, Antell on yksi merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista historiallisen viihteen genressä. 

Valkea lilja aloittaa Adelin tyttäristä kertovan trilogian. Eletään vuotta 1911. Adelin perhe asuu Naantalissa. Maalausta harrastava isä työskentelee Turun taidemuseossa ja äiti hoitaa kaunista Casa Adelin kotia. Kolmella tyttärellä on kaikilla omat mielenkiintonsa. Vanhin tyttäristä, matematiikkaa rakastava Thyra oli ollut tyttökoulun priimus, keskimmäinen tytär Lily opiskelee Turun piirustuskoulussa ja pikkusisko Kittyn mielenkiinto kohdistuu luontoon. 

Lilylle tarjoutuu upea mahdollisuus lähteä fammun - isän äidin - kanssa Firenzeen. Fammu lähtee hoidattamaan kipeitä niveliään ja haluaa jonkun tyttäristä mukaansa. Ja totta kai Lily lähtee. Matkapuvusto on saatava kuntoon. "Lily tarvitsee pumpulista valmistettuja aamupäiväpukuja, ne ovat kevyitä ja ilmavia helteessä. Sitten tarvitaan vierailuilla käytettävä kävelypuku ja vahvemmasta kankaasta valmistettu matkapuku, ohjeisti mamma." Thyra ohjeistaa Lilya: "Ja muista käydä Galileo Galilein haudalla Firenzessä ja kuvaile minulle tarkasti, miltä siellä näyttää." Lilyä ikävöimään Naantaliin jää Niclas.

Matka Firenzeen taittuu laivalla ja junalla. Lily ihastuu heti kauniiseen kaupunkiin. Siskolleen hän kirjoittaa: "Tunsin oitis rakastavani Italiaa. Vasta nyt ymmärrän, kuinka syvästi olen janonnut päästä maailmalle. Firenzessä on niin valtavasti katsomista, että välillä aivan väsyy juostessa nähtävyydestä toiseen." Ja paljon Lily ennättääkin nähdä. Asiantuntevana oppaana hänelle toimii Firenzen taideakatemian kasvatti Signor Ruggero da Porto. Miehen sanat ja elkeet saavat Lilyssä aikaan levottomia väreitä. "Jokin ääni sydämessäni sanoo, että me emme kohdanneet sattumalta", sanoo da Porto. Tutuiksi tulevat ihastuttavat Uffizin taidegalleria, il Duomo ja Michelangelon Daavid-patsas ja Medicien palatsi.

Ihaillessaan Botticellin maalausta Venuksen syntymä Uffizin galleriassa Lily kohtaa uuden tuttavuuden Alexander Ridderheimin, jolla on merkittävä rooli kirjan lopputapahtumissa. Taideaarteiden ihastelun ohella Lily saa olla mukana taidekeskusteluissa, joissa naisilla ei juuri ole sanan sijaa. Lily pääsee myös maalaamaan maineikkaan herra Mazzonen ohjauksessa.  

Antell kirjoittaa historiallista viihdettä yhdistäen taitavasti faktaa ja fiktiota. Oikeanlainen konsepti historiallisille romaaneille muodostuu tarkasta ajankuvasta, luotettavasta taustatyöstä ja kiinnostavasti rakennetuista henkilöistä romantiikkaa unohtamatta. Tämän Antell taitaa. Uskottavuutta ajankuvalle antavat arkipäivän kuvaukset mm. ruokailuista ja vaatetuksesta. Viihdyin mainiosti tämän ihastuttavan, kepeän ja sujuvasti kirjoitetun kirjan parissa. Suosittelen kirjaa lämpimästi historiallisen viihteen ystäville. Mielenkiinnolla odotan sarjan jatko-osaa.   

Kirjan nimikin saa selityksensä. Lilja on Firenzen kaupungin symboli. Timo Numminen on jälleen suunnitellut kauniin kannen.

Anni Kytömäen Mirabilis lukupiirikirjana

Anni Kytömäki: Mirabilis. Gummerus. 2024. 688 sivua.

Rauman Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiiri kokoontui vaihtamaan ajatuksia Anni Kytömäen uusimmasta teoksesta Mirabilis. Meitä oli paikalla yksitoista lukijaa, joista viisi oli lukenut/kuunnellut kirjan. Yleensä lukupiiriläiset ovat lukeneet käsiteltävänä olevan kirjan, mutta Kytömäen kirjaan on kirjastossa niin pitkä varausjono, että kirja jäi monelta saamatta. Tämän toki tiesimme etukäteen, mutta halusimme ottaa kirjan käsittelyyn, koska saamme Anni Kytömäen kirjailijavieraaksi Raumalle maaliskuun lopussa. Tilaisuuden järjestää Naisten Pankki yhteistyössä kirjaston kanssa.

Mirabilis on niin laaja teos, että tuntuu vaikealta kirjoittaa kirjasta muutaman lauseen kuvaus. Tapahtumien aikajänne on pitkä, 1860-luvun nälkävuosista 1900-luvulle. Maantieteellisesti liikutaan useilla paikkakunnilla eri puolilla maailmaa. Lähdetään liikkeelle eteläsuomalaisesta Korraharjusta ja matkataan Amurinmaalle ja Alaskaan asti. 

Osa henkilöistä on todellisia ja osa fiktiivisiä. Todellisia henkilöitä ovat norjalainen eläintieteilijä Leonhard Stejneger, joka oli kiinnostunut linnuista ja luonnosta, sekä saksalainen luonnontieteilijä George Steller, joka tutki Venäjän ja Alaskan eläimistöä ja kasvillisuutta. Fiktiivisiä hahmoja on runsaasti, päällimmäisiksi nousevat Riikka ja Ella. Kirjan kertojana on aluksi Riikka, joka synnytti kaksoset Ellan ja Artturin merimatkalla kohti Amurinmaata. Tytär Ella jatkaa kertojan roolia Riikan jälkeen. Sekä Riikka että Ella ovat kaukana perinteisestä naiskuvasta. Riikka on vahva ja isokokoinen, vahvempi kuin moni mies, kun taas Ella sirona ja notkeana harrastaa taitovoimistelua ja sittemmin hankkii elantonsa akrobaattitempuillaan. Näin upeasti Kytömäki kuvaa Ellan akrobatiaa:

"Hyppään ja tartun tankoon. Rauta on kylmä, mutta puristan sitä lujasti, uutan lämpöäni metalliin. Otan vauhtia, maailmankaari pitenee, kämmenten iho kiristyy, ote vahvistuu, taivutan ruumiin loivaksi jouseksi, lennän eteen ja taakse, yhä ylemmäs. Ja sitten jättiläinen kierähtää ympäri, kerran, toisen, kolmannen. Lämpö taittaa matkaa sormenpäistä varpaankärkiin, planeetta pyörii. Liike on suuri, se repii ja vahvistaa sisikuntaani, tekee minusta kokoani laajemman."

Kirja lumoaa lukijan runsaudellaan ja uskomattoman kauniilla ja ilmaisuvoimaisella kielellään. Suurin rooli Mirabiliksessä on luonnolla, kuten aiemmissakin Kytömäen kirjoissa. Kirja on laaja katsaus luonnonhistoriaan. Henkilöitten tarinat kietoutuvat luontoon. Luonto tuo kirjan henkilöille lohtua ja vahvistaa toivoa, mutta samalla kirja viestii ihmisten julmuudesta ja kuvaa ihmisten aiheuttamia ympäristötuhoja. Stejneger ja Steller tuovat tietoa sukupuuttoon kuolleista eläimistä, mm. Stellerin merilehmästä ja Pallasin kormorantista. Iso rooli kirjassa on myös amurintiikerillä, maailman suurimmalla kissapedolla, joka voidaan nykyisin tavata esimerkiksi Korkeasaaressa.

Uskomaton tarina, jossa on sulattelemista pitkäksi aikaa, totesivat lukupiiriläiset. Eräs lukijoistamme totesi, että kirja kuuluu eittämättä hänen top 5 -kirjalistalleen. Ihastelimme, miten upeasti kirja on rakennettu, kaikki kytkeytyy kaikkeen ja lopussa erilliset sivutarinat sidotaan taitavasti yhteen. "Kirjailija ei jätä yhtään kiveä kääntämättä," kuten eräs lukijamme totesi. Alku oli muutaman lukijan mielestä pitkä ja "hieman ähky". Eräs lukijoistamme kommentoi: "Vaikka kirjan kannet sulkeutuvat, tämä kirja ei jätä rauhaan." 

Tässä tiiliskiviromaanissa on liki 700 sivua. Mietimme, olisiko tästä saanut useammankin kirjan. Kirjaa lukiessa tuli tunne, että aineksia olisi ollut useampaankin kirjaan, mutta kun pääsee kirjan loppuun, tulee tunne, että kokonaisuus ei toimisi, jos sitä alettaisiin palastella. 

Kysymyksiämme kirjailijalle:

- Miten kirjan idea on syntynyt?
- Miten tarkkaan kirjailija suunnittelee kirjan juonen?  
- Miten kirjan henkilöhahmot ovat syntyneet?
- Kirjan nimi viittaa lehto-orvokkiin. Miksi nimenomaan lehto-orvokki?
- Miksi kirjan kansi on tehty tekoälyllä? 

Arviomme kirjasta oli yksimielinen: täydet viisi pistettä (asteikko 1-5). Odotamme kiinnostuneina Anni Kytömäen vierailua. Oli ilo kuulla, että eräs lukijoistamme tekee lehto-orvokki -aiheisia kortteja kirjailijatapahtumaan. Kiitos Kirsi!

Mira Kreivilä: Niin kuin se minussa on

 

Mira Kreivilä: Niin kuin se minussa on. WSOY. 2025. Päällys Martti Ruokonen. 326 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Mira Kreivilän esikoisteos Niin kuin se minussa on fiktiivinen tarina pohjautuen todellisiin henkilöihin ja todellisiin tapahtumiin. Kirjan päähenkilö ja minä-kertoja on Sabina Spielrein (1885-1942), jonka perhe asui Rostov-na-Donussa Venäjän keisarikunnassa. Perhe oli juutalainen. Sittemmin Sabinasta tuli lääkäri ja yksi ensimmäisistä naispsykoanalyytikoista. Toinen päähenkilöistä on sveitsiläinen psykiatri Carl Gustav Jung (1875-1961).

Sabinan perheessä on viisi sisarusta. Isä on ankara ja lapsia kovakouraisesti kurittava. Kun isä on pieksänyt lapsen, lapsen on sen jälkeen suudeltava isän kättä. Liittyikö isään muutakin ahdistavaa, jää arvailujen varaan. Sabina kertoo myöhemmin Jungille olleensa täysin alistunut ja tunsi, että isän lyömisten jälkeen ainoa, mitä hän pystyi tekemään, oli masturbointi. Sitten Sabinan kuusivuotias sisar kuolee. Herkkänä lapsena Sabina kärsii isän väkivaltaisuudesta, mutta siskon kuolema on hänelle liikaa. Jotenkin huonoa oloa täytyy purkaa. "Kiiruhdin salonkiin, missä olivat kauneimmat astiamme. Sieltä löysin teekupit, samaa sarjaa, kuusi kappaletta, ruusukuviot; ja ne minä heitin päin seinää niin kovaa kuin pystyin, voimieni takaa, ja  hengästyneenä katsoin hävitystä."

Perhe toimittaa Sabinan Burghölzlin psykiatriselle klinikalle Sveitsiin. On vuosi 1904 ja Sabina on 18-vuotias. Sairaalassa 29-vuotiaasta Carl Jungista tulee Sabinan lääkäri. Jung haluaa tervehdyttää Sabinan uusilla psykiatrisilla hoitomenetelmillä. Jung uskoo keskusteluun ja sana-assosiaatioihin, joista onkin kirjassa useita esimerkkejä. "Ja niin, hitaasti, hapuillen, minä aloin puhua, ja myöhemmin kertoa." Lähes päivittäin Sabinalla ja Jungilla on monen tunnin keskusteluja, jolloin pikku hiljaa valottuvat Sabinan lapsuus ja isän väkivaltaisuus. Jung tekee koko ajan muistiinpanoja. "Potilaalla pakonomaista itkun ja naurun vuorottelua. Paljon tic-oireita; pyörittää päätään, työntää kieltään ulos, raajat nykivät." Sulfonaalia tarvitaan vaikeina aikoina.

Psykiatria ottaa 1900-luvun alkupuolella suuria edistysaskeleita. Psykoanalyysia kehitettiin monin tavoin. Suuri edistysaskel oli Sigmund Freudin Unien tulkinta, joka oli ilmestynyt muutama vuosi aiemmin. Skitsofreniaa oli kutsuttu varhaisdementiaksi, kunnes Burghölzlin psykiatrisen klinikan ylilääkäri Eugen Bleuler esitti, että sairaudesta alettaisiin käyttää nimitystä skitsofrenia. Myös Jungin keskusteluun pohjaava psykoanalyysi oli uutta. "Keskustelua, enkelit hokivat minulle, pelkkää keskustelua. Puhetta. Pelkkiä sanoja. Voit kertoa hänelle ihan mitä vain, ihan mitä vain." Sabinan oikeudet ovat rajattuja, ei vieraita, ei kotiin kirjoittamista, ei yhteyksiä muihin potilaisiin. Huoneessaan hän lukee lääketieteellistä kirjallisuutta, jota ylilääkäri lainaa hänelle.

Ajan mittaan Sabina rentoutuu ja huomaa viihtyvänsä lääkärinsä seurassa. Eikä tunne ole yksipuolinen. Romanttinen jännite syntyy potilaan ja lääkärin välille. Tapaamisista tulee intiimejä, ja Jung on alati Sabinan ajatuksissa.  

Sabina pääsee pois sairaalasta ja hänestä tulee Zürichin yliopiston psykiatrian opiskelija.Yhdessäolo Jungin kanssa jatkuu kunnes Jung yllättäen päättää suhteen. Sabinan maailma särkyy. Sittemmin hän matkustaa kotiinsa ja menee naimisiin lapsuudenystävänsä Pavelin kanssa. 

Kirjassa on kiinnostava rakenne. Kirja koostuu neljästä osiosta, joista jokaisen aloittaa kuvaus vuodesta 1942, jolloin saksalaiset teloittivat Rostovissa 27 000 juutalaista. Heidän joukossaan oli Sabina ja kaksi hänen tytärtään.

Kirjailijan jälkisanoista käy ilmi, että kirjassa käytetyt materiaalit ovat alkuperäisiä. Monelle lukijalle Sabinan ja Jungin suhde on varmasti tuttu, koska suhdetta on käsitelty useissa kirjoissa ja elokuvissa. Kreivilän taidokkaan ja sujuvan kielen ansiosta kirjaa on mielenkiintoista lukea, vaikka juoni olisikin entuudestaan tuttu. Yksityiskohtaisia kuvauksia Sabinan unista on runsaasti, hieman liikaakin. Ehkä kirjailija halusi linkittää Sabinan unet psykoanalyysin kehityskaareen eli Freudin unitulkintoihin. 

Toivottavasti kuulemme lisää tästä lupaavasta esikoiskirjailijasta.