Jari Olavi Hiltunen: Vespera Nostra

 

Jari Olavi Hiltunen: Vespera Nostra. Meidän iltamme. Romaani avioparista. Väyläkirjat. 2026.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjalla on osuva nimi: Vespera Nostra - meidän iltamme. Siitä kirjassa on kysymys: Hannun ja Pirkon yhdestä yhteisestä illasta. Illan aikana aviopari muistelee elettyjä vuosia: Hannun elämänuraa saarnaajana, saarnaajavuosia ulkomailla, lapsia Marjaa, Tuomoa ja Juliusta, uskonystäviään ja ennen kaikkea avioliittoa, jossa on ollut aivan liian vähän aikaa toiselle ja liikaa aikaa saarnaajan työlle. Pirkko vie eteenpäin keskustelua, johon Hannu joskus hieman epäröiden tai jopa vastentahtoisesti tarttuu. 

Pirkolla on syynsä tehdä tiliä eletystä elämästä. Hän on juuri saanut tietää, että hänellä on vakava sairaus, eikä elinaikaa ole enää kovinkaan paljon. Yhdessä käytyjen keskustelujen ja muisteluiden ylle heittävät varjonsa Pirkon lähenevät viimeiset päivät. Muisteluissa päällimmäiseksi nousee Hannun saarnaajan työ - iloineen ja suruineen. Hannulla oli matematiikan opettajan koulutus, mutta sitä työtä hän ei koskaan tehnyt. Hän lähti innolla mukaan helluntailiikkeeseen, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus toimia pastorina ja saarnaajana. Sitä työtä hän teki koko työssäoloajan ilman koulutusta. "Kun tietoa oli vähän, luovalla mielikuvituksella täytettiin helposti monta aukkopaikkaa", toteaa Hannu. 

Ensin Hannu teki saarnaajan ja pastorin työtä kotimaassa, mutta sitten toisten uskonystävien esimerkkien ja kannustuksen innoittamana Hannu ja Pirkko lapset mukanaan suuntasivat lähetysmatkansa ensin Tyynenmeren saarelle, sitten Intiaan ja lopuksi Keniaan. Hannu pohtii: "Lähetystyössä tärkeintä ei ollut se, kuinka hyvin lähetti puhui, vaan se, että yksi kuuli Jumalan sanaa omalla kielellään ja toinen vaivautui tuomaan sitä vaikka Suomesta asti. Se oli sen arvoista." Saarnaajan työlle sekä kotimaassa että ulkomailla oli yhteistä pitkät, monen päivän saarnamatkat. Nyt Pirkko tuo esille sen, kuinka yksinäiseksi ja jopa unohdetuksi hän tunsi itsensä Hannun saarnamatkojen aikana.  

Kovin rauhallisesti Pirkko suhtautuu päiviensä loppumiseen. Ehkä tässä heijastuvat Hiltusen omat kokemukset tyttärensä vaikeasta sairastumisesta, jolloin perheen oli valmistauduttava jopa tytön kuolemaan. Näistä traagisista kokemuksista Hiltunen on kirjoittanut koskettavan, autofiktiivisen teoksen Teho-osasto (Aikamedia 2024) ) (linkki). Vespera Nostra ei edusta autofiktiivistä romaania, mutta tutuista aiheista Hiltunen kirjoittaa, sillä hän on itse mukana helluntailiikkeessä. Olisin ajatellut, että Hiltusen omakohtainen uskonnollinen vakaumus antaisi lisäarvoa helluntailaisuuden käsittelylle. Hyvin vähän kirjassa käsitellään uskonnon periaatteita tai käytäntöjä. Toki kirjassa tuodaan esille vanhimmiston valta ja käsitellään naisten asemaa, kuvataan lyhyesti saarnoja ja haltioitumista, mutta olisin mielelläni kuullut näistä teemoista enemmänkin.

Pirkon ja Hannun elämä on ollut melko tasaista ilman suuria iloja tai suruja. Hyvä niin - tällaista on varmasti monen muunkin avioliitto. Lukijana jäin silti kaipaamaan juoneen jotakin jännitettä tuovaa: joko jotakin huippuhauskaa tai vastaavasti traagista.  Odotin myös enemmän kuvausta ulkomaan saarnamatkoilta. Intian köyhyyttä kuvattiin jonkin verran, mutta esimerkiksi Kenian upea luonto ja eläimistö jäivät täysin sivuun. 

Hiltunen on sujuvasanainen kirjoittaja, jonka tekstiä on helppo lukea, ja dialogi kantaa hienosti. Kirjan rakenne on selkeä, sekä Pirkolla että Hannulla on omat minä-kertoja lukunsa. Aviopariin oli helppo tutustua. Pirkon pirskahteleva elämänmyönteisyys valloitti heti minut, kun taas jäyhemmän Hannun kuoren sulattelu vei kauemmin aikaa. 

Hiltusen kaksi aiempaa teosta edustivat maagista-realismia: Nukkuva kreivitär (Warelia 2025) ja Ahmatova (2023). Onkin kiinnostavaa nähdä, millainen teema seuraavassa kirjassa on, sillä uskon ja toivon, ettei Hiltusen kirjailijan ura jää tähän.

Eino Taina: Piilopaikat

 

Eino Taina: Piilopaikat. Avain. 2026. Kansi: Tom Backström. 286 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kolmeen viikonloppuun. Ensimmäisen kerran lukija tutustuu poikaporukkaan 7. luokan rippikoululeirillä. Nuoret ovat levottomia, ilmapiiri on jännittynyt uudessa ympäristössä. Monenlaiseen lähdetään mukaan, vaikkei itse oikein haluaisikaan, mutta toisille ei uskalleta sanoa ei, koska se näyttäisi raukkamaiselta. Päähenkilö on Iikka, joka haluaa hinnalla millä hyvänsä olla kaveri Hamzan kanssa. 

Menee kaksi vuotta ja pojat ovat edelleen yläkoulussa. Elämä on muuttunut rajummaksi. Öitä vietetään poissa kotoa, eikä vanhempien huolestuneisiin tiedusteluihin viitsitä edes vastata. Edelleen Iikka on ihastunut Hamzaan. Vaikka Hamzan mielenkiinto kohdistuu Tainaan, se ei vähennä Iikan kiintymystä Hamzaan. Iikka on jopa mennyt salille hankkiakseen lihaksia, jotta miellyttäisi Hamzaa. 

Viikonloppuun mahtuu nuorten välistä raakaakin väkivaltaa,  alkoholin ja huumeiden käyttöä, mutta paljon myös oman itsensä etsimistä. Iikka on kadoksissa, häntä pelottaa kohdata itsensä. Iikan ja Hamzan lisäksi poikajoukosta nousee esille sympaattinen Niki, joka aistii Iikan todellisen identiteetin ja toimii ikään kuin Iikan peilikuvana. 

Juonen edetessä tytötkin saavat roolinsa. Erityisen koskettavaa on tutustua Moniraan, jonka äiti on kuollut huumeisiin ja nyt tämä yläkoululaistyttö asuu yksin perheensä omakotitalossa, jossa mellastavat tutut ja tuntemattomat porukat.  

Kolmannessa viikonlopussa ajassa on edetty kymmenisen vuotta. Eräs porukan pojista on kuollut, ja nyt ollaan hautajaisissa. Hautajaisissa on myös Hamza. Iikassa heräävät tutut tunteet Hamzaan kohtaan. "Että muistan, miltä tuntui kun hymy tai katse tai epähuomiossa tapahtunut hipaisu peitti alleen kaiken tuskan, kun toivon häivähdys täytti koko mielen ja synnytti ajatuksen, että ehkä hän haluaa minua, ehkä tämä on se päivä, kun hän huomaa tarvitsevansa minua samoin kuin minä häntä."

Tämä kirja kyllä kolahti. Eino Tainan Piilopaikat on aito, koskettava ja hyvin inhimillinen kuvaus yläkoululaisten poikien maailmasta. Kirjan keskiössä ovat nuorten ja vanhempien suhteet, vallan olemus, oman minuuden löytäminen ja homoseksuaalisuus. Turun Kirjamessuilla Taina kertoi, että hän oli koronan aikana sairaana ja rupesi silloin kirjoittamaan. Juoni alkoi hyvin hahmottua, mutta hahmoja joutui paljon karsimaan. Taina toivoo, että hän pystyy kirjassa tekemään näkyväksi nuorten arkipäivän todellisuutta. 

Turun Kirjamessuilla pääsin kuvaan Eino Tainan kanssa.

Niina Holopainen: Graniittijalka

 

Niina Holopainen: Graniittijalka. Reuna. 2026. Kansi ja taitto Jaana Rautio. 228 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Graniittijalka-romaanin päähenkilö on vanha hirsitalo, joka saa todistaa kolmen sukupolven naisen elämää iloissa ja suruissa. Talo pyrkii suojelemaan suvun naisia, mutta aina naiset eivät ole kykeneviä tai halukkaita kuulemaan talon neuvoja. 

Tapahtumat alkavat vuodesta 1918, sisällissodan ajasta. Hilma ja juuri sodasta palannut Aukusti solmivat avioliiton. Heillä on suuri luotto tulevaisuuteen. Niin rakentuu talo, jolle Hilma loitsuin lupaa: "Mikä tulee minusta, liittyy sinuun iäksi. Veri seuranaan uusi jäsen liittyy sinetillä sarjaan loputtomaan..." Mutta Aukustin vievät sisällissodan raa'at muistot pimeyteen, eikä hänestä ole isäksi tyttärilleen Lailalle ja Liisalle.

Laila on toista sukupolvea edustava hirsitalon nainen. Lailan omat vaikeat lapsuuden- ja nuoruudenkokemukset ohjaavat hänen käyttäytymistään. Oma raskaana oleva tytär Eeva joutuu äidin epäinhimillisen kohtelun kohteeksi. Traagisten tapahtumien jälkeen Eevasta tulee talon kolmas sukupolven edustaja. 

Eevan jouduttua hoitokotiin talo jää tyhjäksi. Onneksi tulee Sirpa, suvun ulkopuolinen nainen, joka ostaa talon. Yllätyksellisellä tavalla Sirpan kokemuksista löytyy liittymäkohtia Hilman sukuun.

On kiinnostavaa, että kirjailija on valinnut yhdeksi teoksen päähenkilöistä hirsitalon, joka sitoo sukupolvet ja kirjan tapahtumat yhteen. Välillä talo kommentoi kulloinkin vuorossa olevaa kertojaa, mutta se on saanut myös omia nimikkolukujaan. Talo ehti kokea pitkän elämänsä aikana paljon:

"Pääsin sadan vuoden ikään muutama vuosi sitten, joten uskallan kehaista nähneeni ja oppineeni jo enemmän kuin tarpeeksi. Noihin vuosiin mahtuu useamman kaksijalkaisen ikä, iloa ja kyyneleitä."

Graniittijalka on vahvasti naisten kirja. Kutakin sukupolvea edustaa voimakas nainen miesten jäädessä suosiolla sivuosaan. Vahvojen naisten ketjua jatkaa sukuun kuulumaton, touhukas Sirpa. Hän tekee taloon uudistuksia, joita vanha rakennus aluksi hieman vieroksuu. Holopainen onnistuu puhaltamaan suvun naiset upeasti eloon. Erityisen läheiseksi ja koskettavaksi minulle muodostui sympaattinen, kovia kokenut Eeva.

Tapasin Niina Holopaisen Joensuun kirjallisuustapahtumassa 19.9.2026. Entisenä joensuulaisena on ilo huomata, että Pohjois-Karjalasta nousee jatkuvasti uusia, taitavia kirjailijoita. Uskon ja toivon, että kuulemme Holopaisesta vielä paljon jatkossakin.

Lämmin kiitos kustantajalle kirjan kauniista taitosta – teos on visuaalisesti ja fyysisesti miellyttävä ottaa käteen. Jaana Rautio on puolestaan suunnitellut kirjaan upean, tunnelmallisen kannen.

Talo itsenäisenä hahmona toi mieleeni Maritta Lintusen romaanin Halla, jossa talo nousee samalla tavalla yhdeksi teoksen keskeisistä päähenkilöistä.

Terveisiä Turun Kirjamessuilta

Turun Kirjamessut järjestettiin toisen kerran Logomossa. Se on ihan toimiva messuympäristö, joskin hieman ahdas ja sokkeloinen. Messujen teemana oli Näköala. Kolmeen messupäivään mahtui yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää. Turun Sanomien mukaan kävijämäärä messuilla oli noin 14 000, mikä on noin tuhat vähemmän kuin edellisenä vuonna. Itse olin messuilla lauantaina ja sunnuntaina. 

Edelleen, lainatakseni Turun Sanomia messujen suuria yleisömääriä keränneet kärkinimet lavalla olivat presidentti Sauli Niinistö, Kari Hotakainen sekä Monika Fagerholm ja Pirkko Saisio. Näistä kävin kuuntelemassa presidentti Sauli Niinistöä. Aiheena oli eurooppalainen turvallisuus. Asiallinen ja mielenkiintoinen ohjelmanumero. 

Presidentti Sauli Niinistöä haastatteli professori Markku Jokisipilä.

.

Aika monta esitystä ennättää kuunnella kahden päivän aikana, vaikkakin aikaa pitää varata myös messuilla kiertelyyn ja myyntipöytiin tutustumiseen. Ja tietysti kirjaostoksiin! 

Tässä vain muutamia poimintoja kirjailijoiden esiintymisistä. Suurin osa esityksistä oli todella mielenkiintoisia ja lukuintoa herättäviä, mutta joukkoon luonnollisesti mahtui esityksiä, jotka eivät herättäneet ainakaan minun mielenkiintoani.

Kävin kuuntelemassa Marko Hautalaa, kun hän kertoi kirjastaan Isä Malakain silmät - riivaustarina, Joel Haahtelaa, kun hän kertoi kirjastaan Talvikappeli, Heikki Kännöä, joka kertoi kirjastaan Silmät ja Eino Santasta, jolta on ilmestynyt teos Asema, Kjell Westötä, joka kertoi uutuuskirjastaan Coda, kirjasomessa esiintyneitä Miina Supista ja Laura Finskaa, Eino Tainaa, joka esitteli kirjaansa Ikkunapaikka sekä Nina Honkasta ja Kauko Röyhkää, kun he keskustelivat lukemisesta ja kirjoittamisesta. 

Laura Friman haastatteli Annika Saarikkoa, Tiina Lindforsia ja Mikko Koukia aiheesta Tätä kirjaa rakastan. Esiintyjät lukivat otteen lempikirjastaan. Annikan Saarikon lempikirja oli Tommi Kinnusen Neljän tien risteys, Tiina Lindforsin Anni Kytömäen Mirabilis ja Mikko Koukin Pentti Saariskosken runot. 

Annika Saarikko, Tiina Lindfors ja Mikko Kouki sekä haastattelija Laura Friman

En kuulu Uusi Juttu -lehden tilaajiin, ja siksi meninkin kuuntelemaan Live: Uusi Juttu -lehden kulttuuridebatti Kermaa. Keskustelemassa olivat Sonja Saarikoski, Hilla Körkkö ja Vaula Helin, jotka keskustelivat mm. kirjallisuuden laatulupauksista. Aiheena oli myös Thëlyson Orélienin teos C’était ça ou mourir, joka nousi syyskuussa 2026 suureksi kansainväliseksi kirjallisuuskohuksi, koska epäiltiin, että kirja on kirjoitettu tekoälyn avulla. Teos oli ehtinyt jo voittaa suuren Prix du Roman Fnac -palkinnon ja nousta Ranskan myyntilistojen kärkeen. WSOY aikoo kohusta huolimatta julkaista teoksen suomeksi huhtikuussa 2027 nimellä Tämä tai kuolema.

Rosa Liksom oli yksi messujen parhaimmista esiintyjistä. Hän kertoi uudesta meänkielellä kirjoitetusta teoksestaan Talo. Tämän kirjan haluan lukea. Liksom kehotti lukijaa lukemaan ensimmäiset viisi sivua ääneen, jotta kieli tulee tutuksi. 

Rosa Liksom

Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarja jatkuu. Uusin teos on Kuoleman kuriiri, jossa Björk ratkaisee sisällissodan aikaa tapahtunutta rikosta. 

Virpi Hämeen-Anttilaa haastatteli Anni Gullichsen.

Vaalipaneeli: näköaloja kirjallisuuden tekijöille oli suorastaan pitkästyttävä. Aikaa oli varattu peräti 50 minuuttia, vaikka keskustelijoiden mielipiteille olisi riittänyt kymmenen minuuttia, niin vähän heillä oli jaettavana. Keskustelijoina oli edustajat sosiaalidemokraateista, vasemmistoliitosta, kokoomuksesta ja RKP:stä. Turun Kirjamessuilla kokeiltiin ensimmäistä kertaa Lugemo-mallia, jossa kirjailija, tällä kertaa Sirpa Kähkönen, lukee kirjaansa. En tiedä, mitä muut tuumivat, mutta jotakin muutakin tässä saisi olla kuin vain parin minuutin kirjan esittely ja sitten kirjan lukemista. Ei juuri herättänyt mielenkiintoani Kähkösen Mariusta kohtaan. 

Kiitos Turun Messut hyvästä tilaisuudesta. Ja kiitos somepassista.

Virpi Hämeen-Anttila: Kuoleman kuriiri

 

Virpi Hämeen-Anttila: Kuoleman kuriiri. Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa 13. Otava. 2026. Kansi Mirella Mäkilä. 300 sivua.

Kuoleman kuriiri on suositun Karl Axel Björkin tutkimuksia -sarjan 13. osa. Yön sydän aloitti sarjan vuonna 2014. Sarja vie lukijan 1920-luvun Helsinkiin. Lukija saa seurata todellisen herrasmiehen, yksityisetsivä Karl Axel Björkin tutkimuksia. En ole systemaattisesti seurannut sarjan etenemistä, olen lukenut osan sieltä sun täältä. 

Kirja alkaa pommiattentaatilla. Björkin ystävät Ester ja Martti ovat muuttopuuhissa. Postinkantaja on kuljettamassa pakettia Esterin ja Martin uuteen asuntoon, kun asunnon ovella paketissa ollut pommi räjähtää postinkantajan käsiin. Kenelle pommi oli tarkoitettu, Martille ja Esterille vai asunnon entiselle asukkaalle? 

Björk luonnollisesti haluaa auttaa ystäväänsä. Tutkimuksissa on vaikea päästä alkuun, kun johtolankoja ei juuri ole. Kun Björk pääsee etenemään tutkimuksissaan, näyttää vahvasti siltä, että kaikilla tapaukseen liittyvillä henkilöillä on kytköksiä vuoden 1918 sisällissodan tapahtumiin. Kyse saattaa olla henkilökohtaisesta kostosta. 

Lähes jokaisella, jota Björk tapaa selvittäessään tapausta, on jokin vanha kauna tai salaisuus vuodelta 1918. 1920-luvun alussa sisällissodan tapahtumat ovat vielä tuoreina muistissa. Sota tappoi läheisiä, ja katkeruudella muistetaan vankileirikokemuksia. Vankalla ammattitaidolla ja sitkeydellä Björk saa rikoksen selvitetyksi ja ottaa itse rikollisen kiinni. Björk tuntee sympatiaa rikollista kohtaan, kun käy ilmi, että taustalla ovat vahvasti inhimilliset, mutta hyvin katkerat, syyt.  

Björk on yksi rakastetuimmista suomalaisista dekkarihahmoista. Hän on itsetietoinen, ehkä hieman snobi, pitää itseään älykkäänä, mutta onneksi on Lisbet ja Iida, jotka osaavat tehokkaasti tipauttaa Björkin maan tasalle. Rikoksia selvittäessään Björk liikkuu lain rajoilla vaikkapa salakuuntelemalla epäiltyjä tai tiirikoimalla epäiltyjen ovia. 

Kirja käsittelee sisällissotaan liittyviä synkkiä teemoja, kuten salamurhia ja poliittista juonittelua. Sodan jälkikaiut heijastuvat vahvasti 1920-luvun Helsingin kaupunkikuvaan - onhan verisistä tapahtumista kulunut vasta muutama vuosi. Björkin kanssa liikutaan Helsingin kuohuvilla kaduilla, kun taas taustatarinan tapahtumat sijoittuvat Pirkanmaalle. Vaikka tapahtumien keskiössä on rikostutkinta, Hämeen-Anttila kuvaa tarkasti 1920-luvun helsinkiläisen porvariston kulttuurielämää. 

Turun Kirjamessuilla Virpi Hämeen-Anttila kertoi, että idea pommiattentaatista oli löytynyt vanhasta lehtiuutisesta. Taustatyötä Hämeen-Anttila teki tutustumalla sisällissodan taisteluihin. Ja saimme kirjailijalta lupauksen, että Björk-sarja jatkuu. 

Virpi Hämeen-Anttila onnistuu jälleen kerran herättämään historian eloon tavalla, joka tuntuu miltei pelottavan ajankohtaiselta. Jos kaipaat syksyn lukulistallesi historiallista rikosromaania, jossa yhdistyvät tarkka ajankuva, poliittinen juonittelu ja synkkä tunnelma, on tämä kirja ehdoton valinta. Helsingin 1920-luvun kartat paikkamerkintöineen on kirjan ehdoton plussa, samoin kuin kirjan takaa löytyvä henkilöluettelo. 

Saamme Virpi Hämeen-Anttilan kirjailijavieraaksi Raumalle 17.11.2026. Tilaisuuden järjestää Rauman kirjasto yhdessä Naisten Pankin kanssa.

                    Virpi Hämeen-Anttila Turun Kirjamessuilla. Anni Gullichsen haastattelee.

Riikka Pulkkinen: Pienet joutsenet

 

Riikka Pulkkinen: Pienet joutsenet. Otava. 2026. Kansi: Mirella Mäkilä. Lukija Krista Kosonen. Storytel. 12T 55M. 

Kirjan tapahtumat alkavat Oulusta. On vuosi 1989. Alle kymmenvuotias tyttö liittyy venäläistaustaisen opettajan vetämään balettiryhmään. Tytöt joutuvat tekemään lujasti töitä; pelkät treenit eivät riitä, tossuharjoituksia tehdään kotonakin. Ja mielellään tytöt niitä tekevätkin. Treenien myötä ja taitojen karttuessa tytöt uppoutunut balettiin täysillä.  

Opettajan tavoitteet ovat korkealla. Ryhmän on määrä esittää Tsaikovskin Joutsenlampi. Tavoite on kunnianhimoinen, eihän ryhmässä ole yhtään poikaa esittämään prinssi Siegfriedin roolia.

Tyttöjen harjoitellessa balettia ankaran opettajan johdolla maailmalla kuohuu. Berliinin muuri murtuu ja Neuvostoliitto on hajoamassa. Suomikin saa osansa. Tytön Barbie-leikkejä ei hetkauta maailmanpolitiikka, mutta kun Mihail Gorbatšov tulee vierailulle Ouluun, tytön on päästävä näkemään hänet. Valitettavasti oma piirros jää antamatta vieraalle. Suomen talous ajautuu 1990-luvun syvään lamaan, jonka seuraukset näkyvät ja tuntuvat yksittäisten ihmisten elämässä vielä tänäkin päivänä. Balettitunneillakin lama näkyy konkreettisesti niin, että Milla, yksi huippuoppilaista, joutuu jäämään pois tunneilta perheen taloudellisen romahduksen vuoksi.

Baletin myötä oppilaat tekevät opettajan kanssa kiinnostavan, silmiä avaavan opintomatkan Leningradiin. Tytöt pääsevät seuraamaan maailmanluokan balettia Kirov-teatterissa. Hämmentyneitä he seuraavat sukkahousukauppaa venäläisten kanssa.

Tytön isoäitien Sylvin ja Airin myötä lukija viedään sota-aikaan, lottatoimintaan ja ryssävihaan. Tyttöjen balettiryhmä rinnastetaan sota-ajan pikkulottiin. Sylvi ja Airi tavataan kolmannella aikatasolla eli vuonna 2011, jolloin aikuiseksi kasvanut tyttö hoitaa heitä terveyskeskuksessa. 

Pienet joutsenet on monitasoinen romaani. Pääroolissa on baletti, erittäin kurinalainen harrastus, joka vie tyttöjen kaiken vapaa-ajan. Pulkkinen osoittaa, että baletti ei elä omassa kuplassaan, vaan maailmanpoliittisilla tapahtumilla kuin myös Suomen lamalla on vaikutuksensa balettioppilaiden elämään, ihmissuhteisiin ja tulevaisuudenhaaveisiin. Pulkkinen löytää yhtymäkohtia baletin kurinalaisuudesta ja Venäjän poliittisesta tilanteesta. 

Hieno kirja. Intiimi, hienosti rakennettu, monitasoinen. Olen yllättynyt, jos kirja ei ole Finlandia-ehdokkaana.

Douglas Stuart: Johnin poika John

 

Douglas Stuart: Johnin poika John. WSOY. 2026. Englanninkielinen alkuteos John of John. Suomentanut Laura Jänisniemi. Kannen suunnittelu: Stuart Wilson, Picador Art Department. 461 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat sijoittuvat karuun ja tuuliseen Falabayn kylään, joka sijaitsee Harrisin saarella Skotlannin Ulko-Hebrideilla. Kirjan päähenkilö 22-vuotias John-Calum "Cal" Macleod oli ollut onnekas ja oli päässyt opiskelemaan tekstiilialan opistoon mantereelle Edinburghiin. Mutta töitä ei ole löytynyt, ja isänsä pyynnöstä Cal palaa neljän vuoden jälkeen takaisin kotisaarelleen. 

Falabayn kylä on pieni, Macleodeilla on vain kaksikymmentäkuusi naapuria. Ilmapiiri on voimakkaan uskonnollinen. Saaren asukkaat saavat elantonsa lampaiden kasvatuksesta, kalastuksesta ja tweedin kudonnasta. Calin isä on taitava kutoja. "Saarilla kangas piti kutoa käsin ja käyttövoima tuottaa jaloilla; kutoa kotona täsmälleen samalla tavalla kuin satoja vuosia sitten." Lisäksi isästä on tullut hartaan uskonnollinen hänen vaimonsa jätettyä hänet. Isä toimii esilaulajana presbyteerikirkon jumalanpalveluksissa. Calin isoäiti Ella asuu yhdessä Calin isän kanssa. 

Cal palaa mantereelta lapsuuden maisemiinsa. "Täällä, Skotlannin laidalla, hän oli lapsena ollut onnellinen. Hän oli saanut vapaasti vaellella rannoilla ja kukkuloilla. Ja vaikka hän ei ollutkaan pystynyt uskomaan kaikkea, mitä Raamatussa sanottiin, hän oli tuntenut itsensä pieneksi ja mitättömäksi ja ymmärtänyt että Jumalan, joka oli luonut tämän kaiken, oli pakko olla paljon suurempi kuin hän. Vasta teininä hänestä oli alkanut tuntua, että hän oli suurempi ja että maailma hänen ympärillään oli käynyt liian pieneksi." 

Calin paluu saarelle on ristiriitainen. Hänestä tuntuu, että mikään saarella ei ole muuttunut. Ehkä suurin muutos on tapahtunut hänessä itsessään. Vanhoilliset saarelaiset, erityisesti isä, paheksuvat Calin risaisia Converse-tennareita ja pitkää tukkaa. Cal yrittää löytää paikkansa uudestaan sieltä, missä hän asui nuorena. Se on vaikeaa. Calia vieroksutaan, aiemmin hyvä ystävä Doll, jonka kanssa Calilla oli ollut ensimmäisiä hataria homoseksuaalisia kokemuksia, ei nyt halua olla missään tekemisissä Calin kanssa. Cal yrittää löytää homoseuraa kirjeenvaihtopalstan kautta, mutta suhde ei lähde kantamaan. 

Jännitteitä syntyy heti isän kanssa. Molemmilla on salaisuutensa. Cal salaa seksuaalisuutensa isältään, kun taas John hautoo omia kiellettyjä halujaan tietäen, että uskonnollinen dogmi tuomitsee hänet. Lukija tutustuu myös joihinkin saarelaisiin: viehättävään Islaan ja Innes MacInnesiin, joka tahtoisi lähteä pois saarelta yhdessä Johnin kanssa. Ehkä John olisi halukas, mutta hänellä ei ole siihen rohkeutta.

Kirjan teemoja ovat Irlanti, karu ja kaunis luonto, rakkaus, homoseksuaalisuus, maskuliinisuus, uskonto ja tweed. Nämä kaikki Stuart kietoo taitavasti yhteen ja kuvaa kyläläisten elämää mielenkiintoisesti ja uskottavasti. Kivan lisämausteen antaa kirjassa satunnaisesti käytetty gaelin kieli. Lukija pystyy tuntemaan riepovan tuulen, märän lampaanvillan ja turpeen tuoksut. Kylän karut maisemat ovat kuin suora heijastus asukkaiden sisimmästä – yksinäisestä, perinteille uskollisesta ja tyynen karusta. Läpi romaanin köyhyys leijuu monen kotitalouden yllä. Henkilöhahmot ovat harkiten rakennettuja ja jokainen lause loppuun asti mietitty.

Douglas Stuartin Shuggie Bain, joka sai Booker-palkinnon vuonna 2020, oli minulle todella mieluista luettavaa. Myös Johnin poika John vei mennessään ja tiesin jo heti kirjaa aloittaessani, että käsillä on merkittävä lukukokemus. Kirja valittiin Oprah Winfreyn kirjaklubiin toukokuussa 2026. Stuart teetti ja lahjoitti Oprahille ainutlaatuisen, käsin kudotun Harris Tweed -kankaan, jonka värit oli suunniteltu Oprahin koirien mukaan.