Anu Patrakka: Ihailija. Otava. 2025. Päällys Mika Tuominen. 271 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Anu Patrakan dekkarit ovat alusta alkaen sijoittuneet Portugaliin. Portoon sijoittuvassa Rui Santos -sarjassa ilmestyi kuusi teosta. Ihailija on kolmas osa Nelson Monteiro -rikosromaanisarjassa. Tässäkin sarjassa kahden ensimmäisen kirjan tapahtumissa liikutaan Porton maisemissa, kun sen sijaan Ihailija vie lukijan Lissaboniin, Portugalin pääkaupunkiin. Portossa rikostutkijana työskentelevä Nelson Monteiro on löytänyt viehättävän naisystävän, suomalaisen Emilian, jonka kanssa hän lähtee viikonloppulomalle Lissaboniin. Lissabon on Monteirolle tuttu kaupunki, sillä hän asui siellä ennen muuttoaan Portoon.
Lukija pääsee heti nauttimaan fadoillasta pikkuruisessa casa de fadossa, missä tunnelma on "tiheä, intiimi ja lämmin". Illan päätähti, fadista Maria Glória on Monteirolle tuttu jo lapsuudesta. Lapsena Monteiro oli vieraillut usein fadolaulajan vaaleanpunaisessa huvilassa. Nelson kuiskaa Emilialle: "Hän on yhä mahtava."
Valentim Alves, entinen fadokitaristi, on palaamassa fadoillasta. Mies on onneton, sydän on säröillä eikä hän voi enää soittaa fadoa. Näitä ajatuksia hautoessaan hän lähtee ylittämään katua, kun auto ajaa hänet kumoon. Valentim todetaan kuolleeksi. Onko kyseessä onnettomuus vai oliko yliajo suunniteltu? Monteiro on varma, että Maria Glória tuntee Valentimin ja lähteekin viemään kuolinviestiä fadolaulajalle. Mitä talossa on tapahtunut, miettii Monteiro, kun huomaa, että siellä ei enää ollut arvohuonekaluja eikä tauluja seinillä. Maria Glória asuu yhdessä Rosan kanssa. Käy ilmi, että näiden kahden naisen välillä vallitsee viha-rakkaus -suhde. He olivat aikoinaan olleet rakastuneita samaan mieheen: kuolleen Valentim Alvesin isään.
Monteiro katsoo velvollisuudekseen käydä moikkaamassa entisiä työkavereitaan. Hän haluaa myös viedä suruviestin Valentimin äidille. Sillä aikaa Emilia shoppailee ja käy museoissa - yksin. Hän suhtautuu levollisesti Monteiron menemisiin. Hän ymmärtää, että nyt on jotakin tekeillä, eli Monteiro haluaa tehdä oman osansa Valentimin kuoleman tutkinnassa. Ja kun vielä tulee toinenkin uhri, sitä syvemmälle jutun tutkintaan Monteiro uppoaa. Monet miehet ovat liehitelleet Maria Glóriaa, mutta onko kyseessä ollut rakkaus vai toivo perinnöstä? Tästä Monteiro päättää ottaa selvää ja joutuu menemään historiassa kauas taaksepäin aina Neilikkavallankumoukseen saakka.
Rikostutkinnan ohella esille nousee Monteiron tulehtunut suhde äitiinsä. Maria Glória kehottaa Monteiroa vierailemaan Lissabonissa asuvan äitinsä luona. Sitä Monteiron äitikin haluaisi, sanoo Maria Glória. Monteiron pitää palata ajatuksissaan tapahtumiin, jotka hän oli halunnut unohtaa.
Olen lukenut kaikki Patrakan psykologiset rikosromaanit ja viihtynyt hyvin niiden parissa. Niin tein nytkin. Nelson Monteiroon kiinnyn osa osalta yhä enemmän. Monteiro on sympaattinen ja inhimillinen poliisi, joka huolehtii muistisairaasta isästään ja tekee tämän kanssa vapaa-ajallaan puutarhatöitä. On kiinnostavaa nähdä, miten suhde Emilian kanssa etenee. Aiemmissa kirjoissaan Patrakka on kuvannut portugalilaisen yhteiskunnan varjopuolia. Ihailijan suuri teema sen sijaan on rakkaus. Rakkaus yllättää, se tekee onnelliseksi, se tuo turvaa, mutta se saattaa myös riuduttaa ja saa rakastuneen tekemään hirvittäviä tekoja.
Patrakan vahvuus on vetävä kerronta sekä sujuva ja vaivaton kirjoitustyyli. Patrakka käyttää siellä täällä tekstissä portugalinkielisiä ilmaisuja. Ne ovat kiva lisä, mutta tässä kirjassa niitä oli hieman liian runsaasti.
Kaiken taustalla on Lissabon. Kaunis kaupunki, jossa itsekin olen viihtynyt erittäin hyvin. Nelson rakastaa edelleen entistä kotikaupunkiaan. "Näitä Lissabonin linnunmaitoisia öitä hän rakasti eniten, leudon ilmavirran kosketusta paljaalla iholla, kasvoilla, käsivarsilla, kaupungin kaukaisia äänia ja valoja ja tuoksuja, elämän merkkejä. Lisboa oli kuin lempeä rakastettu, se sulki syliinsä ja piti hyvänä."