Nelli Hietala: Puun sielu

 

Nelli Hietala: Puun sielu. Aula & Co. 2026. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 224 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Autofiktiivinen romaani alkaa kirjailija Nelli Hietalan sairastumisesta. Hän on saanut syöpädiagnoosin ja odottaa nyt leikkaukseen pääsyä. Huoli on suuri, kotona kolme lasta odottavat äitiä kotiin. Sairaalasängyssä maatessaan Hietala näkee ikkunan takana männyn. Jotakin tapahtuu, mänty antaa hänelle voimaa. 

Kun hoidot ovat onnistuneesti ohi, puut ovat yhä edelleen kirjailijan mielessä. Sairauslomalla ollessaan hänen tiensä vie metsään katsomaan puita, joka kerta yhä tarkemmin. Sitten löytyy Keisarinmänty, vanha puu, jota kirjailija käy katsomassa päivittäin. "Pian puun luona käynti oli ainoa asia, jota päivältä odotin. Suoraan sanottuna: se oli usein ainoa asia, jonka jaksoin tehdä."

Lieksalainen kuvanveistäjä Eva Ryynänen (1915-2001) oli kiinnostanut Nelli Hietalaa jo vuosien ajan. Ryynäsen Paateri oli tullut tutuksi Hietalalle, onhan hänkin Lieksasta kotoisin. Romaani Ryynäsestä oli antanut odotuttaa, Hietala ei löytänyt kirjalle oikeaa tarttumapintaa. Nyt sairastumisen ja tervehtymisen myötä Hietala löytää puut, ja sitä kautta avautuu reitti Ryynäsen maailmaan. Kun Hietala tutustuu Joensuusta tilattuun Eva Ryynäsen arkistoon, se antaa kirjoittamiselle suunnan. Kirja ei olekaan kuvausta pelkästään Eva Ryynäsen elämästä ja taiteesta, vaan myös kirjailijan kirjoittamisprosessista ja pyrkimyksistä päästä sisään Eva Ryynäsen ajatusmaailmaan. 

Puu oli Ryynäsen suosituin veistosmateriaali. Puusta oli moneksi, Ryynäsen käsissä puusta syntyi ihastuttavia lapsi-, eläin- ja luontoaiheisia veistoksia. Toki muitakin materiaaleja Ryynänen käytti, mm. hänen ensimmäinen julkinen veistoksensa oli pronssiin valettu Pietari Brahen patsas.   

Veljekset Hiidenkivellä -veistoksella Eva Ryynänen pääsi opiskelemaan Suomen Taideyhdistyksen kouluun. Kuva Anneli Airola.

Ryynäsen Paateri - ateljee, kotitalo ja kirkko - on suosittu vierailukohde Lieksassa. Rakennukset sijaitsevat luonnonkauniilla paikalla ja muodostavat yhdessä upean kokonaisuuden. "Paateri vaikutti kasvaneen paikoilleen syvältä maan uumenista, riipineen seinilleen osan itseään ympäröivistä kasveista ja eläimistä ja tiivistäneen rakosensa sillä, mitä oli ympäristöstään onnistunut löytämään."

Paateri sijaitsee luonnonkauniilla paikalla. Kuva AA.

Paaterin kirkko oli Eva Ryynäsen suurin työ. Kirkko valmistui v. 1991. Kuva AA.

Puuta sisällä ja ulkona. Jykevä ovi johtaa kirkkoon. Kuva AA.  

  

Joensuussa asuessamme Paateri tuli meille tutuksi. Usein veimme vieraitamme tutustumaan tähän kertakaikkisen viehättävään paikkaan.

Miten kauniisti Hietala kuvaakaan Ryynäsen suhdetta puuhun ja luontoon. On helppo havaita, että Hietala on tavoittanut Ryynäsen sielunmaiseman ja hänen ajattelutapansa. Se on ihailtavaa siksikin, että Eva Ryynäsen jälkeen jääneitä arkistoja hänen henkilökohtaisesta elämästään, ajatuksistaan ja tunteistaan on hyvin niukasti.

Hietala korostaa, että kirjaa ei ole syytä lukea Eva Ryynäsen elämäkertana. Vaikkakaan kyseessä ei ole elämäkerta, olisin kaivannut Ryynäsen biografiaa valottamaan tarkemmin kuvanveistäjän elämänvaiheita. Muutamia taideteoksia nousee kirjassa esille, kuten Pietari Brahen patsas, Veljekset Hiidenkivellä, Laulupuu ja Marjatta sekä Paaterin kirkon puuveistokset. Perhepiirissä tärkeä henkilö oli aviomies Paavo. Avioparilla ei ollut lapsia. 

Eva Ryynänen on yksi Suomen tunnetuimmista kuvanveistäjistä. Ryynäsen rakkaus puuhun materiaalina ja sitä kautta luontoon näkyy kaikissa hänen teoksissaan.

Aimo Salonen: Ilmajuuriset

 

Aimo Salonen: Ilmajuuriset. Kirjokansi. 2026. 233 sivua.

Olli on Toropaisen evakkoperheen kolmesta lapsesta nuorimmainen. Evakkomatka oli kuljettanut perheen Suistamolta Savoon. Isä Juho oli anonut maatilkkua Maatalousministeriön asutusasiainosastolta ja saikin sen, mutta lämpäre ei näyttänyt kutsuvalta. "Perkele!" Katkerana kajahti miehen kirous kesäiseen alkuiltaan, kun kapeaa polkua ptkin taivaltanut pariskunta oli päässyt heille myönnetyn maan laitaan. Masentavalta näytti. Metsää, osin kitukasvuista. Kumisaappaat lätskähtelivät vetiseen sammaleeseen tontin soistuneimmalla lämpäreellä." Juho teki pitkää päivää pelloilla ja ottipa vielä sivutöitäkin, koska pieni tila yksin ei turvannut perheen elantoa. 

Juholle oli selvää, että perhe elää kuten paikkakuntalaiset. Ryssittelyä hän ei halunnut kuulla. Lastensa parasta hän ajatteli, kun päätti, että uskonnosta ei puhuttu eikä karjalan kieltä käytetty kuin muiden karjalaisten kanssa. Kantaväestöön isän liitti jouhevasti SMP, Suomen Maaseudun Puolue. Tämän aatteen suojissa Ollikin kasvaa.

Ylioppilaaksi tulon jälkeen omaa polkua ei tahdo löytyä. Viisi vuotta Olli työskentelee sahalla ja asuu kotona. Elämälle löytyy suunta, kun hän pääsee tekemään juttuja Ylä-Savo -lehteen. Sitä kautta Tampereelle lukemaan tiedotusoppia ja sitten jälleen Itä-Suomeen, tällä kertaa toimittajaksi maakuntalehteen ja sittemmin kaupunkilehden päätoimittajaksi. 

Kirjan loppuosa tarjoaa lukijalle kiinnostavia ja koskettaviakin kohtaamisia. Naisten henkilöhahmot jäävät kirjassa melko ohuiksi lukuunottamatta Anastasiaa, Ollin kouluaikaista ihastuksen kohdetta. Anastasia on kiinnostava, paljon nähnyt ja kokenut maailmannainen. Anastasian taidokkaasti rakennettu henkilökuva onkin yksi kirjan vahvuuksista. Koulukaveri Teron kohtalon kuvaus nostattaa koskettavuudellaan kyyneleet silmiini. Loppuosassa Ollikin avautuu, kertoo perheestään ja karjalaisuudesta. Tuohtuneena hän puhuu median digitalisoitumisesta ja sitä myötä printtilehtien alasajosta. Ollin naissuhteet ovat olleet lyhyitä ja melko hengettömiä, mutta eläkeiän myötä siihenkin tulee muutos. 

Aimo Salonen kuvaa kirjassaan Ollin elämää pienestä karjalaisesta pojasta virkeäksi eläkeläiseksi. Kirjailija toteaa, että kyse ei ole autofiktiosta, vaikka paljon omasta, suvun ja ystävien elämistä on päässyt mukaan kirjan tapahtumiin. Ollin elämän vaiheiden mukana kulkee ympäröivä yhteiskunta, politiikka, SMP, urheilu ja tietysti karjalaisuus. Salosen tekstiä on ilo lukea, kirja on kirjoitettu toimittajan vahvalla ammattitaidolla. 

Aimo Salonen, kiitos mahdollisuudesta tutustua kirjaan jo käsikirjoitusvaiheessa.   

Eveliina Talvitie: Matleena

 

Eveliina Talvitie: Matleena. Into. 2026. Kansi: Timo Numminen. 221 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Talvitien Ompelijassa, trilogian ensimmäisessä osassa, tutustuimme Helgaan, jonka intohimona oli ompeleminen. Helga teki rohkean päätöksen ja lähti opettelemaan lisää ompelutaitoja Poriin. Kotiin jäivät mies sekä lapset Eemil ja Matleena. Poriin päästyään Helga työskenteli päivisin myyjänä Arvin Asussa ja iltaisin hän ompeli. 

Jatko-osassa pääroolin saa Helgan tytär Matleena. Eletään vuotta 1966. Helga on menestynyt ja perustanut salongin Poriin. Hänellä on maine ammattitaitoisena ompelijana, ja asiakkaita riittää mukavasti. Matleena haluaa pois maaseudulta ja tulee Poriin. "Muutin maalta kaupunkiin työn ja äidinrakkauden toivossa." Melko vastahakoisesti Helga ottaa tyttönsä töihin. Matleena seuraa muoti-ilmiöitä ja lukee tarkkaan muotilehdet. Hän ihastelee gingham-kankaisia kotelomekkoja, Barbara-mekkoja, teryleenimekkoja ja Audrey Hepburnin tyyliä. Hieno sana demokratisoituminen näkyy myös muodissa. Euroopassa housut, housuhameet ja haalarimalliset iltapuvut tulevat muotiin

Matleena yrittää parhaansa, ompelee hyvin, suunnittelee jopa omia malleja, mutta Helga ei ole tyytyväinen. "Kohta Helga tulisi ja tarkistaisi ja purkaisi ja korjaisi."

Tarina etenee vuoteen 1968. Matleena tapaa Johanneksen, joka siteeraa Saarikoskea, lukee Linkolaa ja vihaa armeijaa. Seuraa avioliitto ja lapsen syntymä.

Äiti-tytär -suhde nousee kirjan päällimmäiseksi teemaksi. Suhde on arka, Helga pitää välimatkaa. Monen vuoden jälkeen Helgan kova kuori sulaa hetkittäin. Vaikkapa kun Helga vie Matleenan autollaan Yyteriin ja avautuu sitten Fanny-suhteestaan. Helga pohtii: "Oli sipaistu jättämistä, jätetyksi tulemista ja kuolemaa ja poimittu joutsenen sulka. Ehkä pian taas etäännyttäisiin, mutta silti olisi tämä hetki".

Viihdyin kirjan parissa erittäin hyvin. Juoni veti mukanaan ensi sivuilta alkaen. Kirjan vahvuus on niukka, vähäeleinen ja aistivoimainen kieli, jonka avulla kirjailija luo eläviä ja uskottavia henkilöhahmoja. Matleena on kertakaikkisen ihastuttava päähenkilö, joka varmasti valloittaa lukijoiden sydämet. - Poria tunteville kirja tarjoaa nostalgisia kaupunkikuvauksia.

Timo Nummisen kansikuva on houkutteleva ja kirjan teemaan sopiva. 

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta

 

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta. Aula & Co. 2022. Ukrainankielinen alkuteos Спитайте Мієчку. Kääntäjä: Eero Balk. Lukija Mimosa Willamo. Storytel 6 t 54 m.

Sisaret Mia ja Lilia viettävät kesän isoäitinsä luona tutussa huvilassa, huvilassa, jossa he olivat varttuneet ja viettäneet paljon aikaa lapsuudessaan. Tänne rakkaaksi tulleelle, vaikkakin jo hieman ränsistyneelle, huvilalle he päättävät nyt palata paetakseen arkea sekä myös ongelmia. Isoäiti ottaa sisarukset lämmöllä vastaan ja on iloinen, että saa vielä tavata tytöt, sillä hän on varma, että hänellä ei ole enää kovin paljon elinaikaa jäljellä.

Lisää vieraita on tulossa. Marta, siskosten serkku, saapuu Intiasta. Hän on raskaana ja odottaa kaksosia. Kaksosten japanilaisesta isästä Marta mieluiten vaikeaa. Huvilalle tulee myös Mian ja Lilian äiti Maria sekä Lilian ex-aviomies Ivan pienen tytönsä kanssa. Tytöstä, josta tulee naisille hyvin tärkeä, tulee yksi kirjan päähahmoista. Vielä mahtuu mukaan uusia vieraita. Lilian nykyinen aviomies saapuu huvilalle äitinsä kanssa sekä sinne tulevat myös Lilian pojat Ivan ja Greg. 

Tämä tunnelmallinen teos kiehtoo juonellaan ja kiinnostavilla henkilöhahmoillaan. Kirjan kiinnostavuutta lisäävät kauniit luontokuvaukset ja värikkäät kuvaukset vanhasta huvilasta ja paikallisesta kylästä. Varmasti en ole ainoa, joka kirjan myötä palaa omiin lapsuusmuistoihinsa, mummon leipomiin pulliin ja lapsuuden leikkeihin. Luonto on voimakkaasti läsnä kirjan tapahtumissa. Luonto ja luonnon suojeleminen ovatkin keskeisiä yhteiskunnallisia teemoja kirjassa. 

Romaanin tapahtumat sijoittuvat Ukrainan maaseudulle. Romaani on kirjoitettu ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Kirja on ollut ehdolla BBC News Ukraine Books of the Year -palkinnon sekä Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. 

Jevhenija Kuznjetsova on yksi Helsinki Litin kirjailijavieraista.

Anne Frost / Jari J. Tuukkanen: Av@in

 

Anne Frost / Jari J. Tuukkanen: Av@in. Lector kustannus. 342 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Anne Frost on vuosien mittaan kirjoittanut kymmenen dekkaria. Minulle tuli tutuksi hänen neljän dekkarin Savonlinna-sarjansa, joka tarjosi jännittäviä juonia ja kiinnostavia henkilöhahmoja. Kymmenen dekkarin jälkeen Frost päätti lähteä uusille urille. Trillerilinja jatkuu, mutta mukaan tulevat romantiikka ja työelämän haasteet. Kirjoittajakaverina on aviomies Jari J. Tuukkanen.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ouluun. Aava Laine kipuilee avioliittonsa kanssa. Aviomies Iiro tuntuu etääntyvän, eikä yhteisiä hetkiä juuri ole. Eräänä ankeana aamuna Aava bongaa Kalevan sivuilta kiinnostavan myynti-ilmoituksen: Oulujoen rannalla Tuirassa on myynnissä vanha huvila. Jo samana päivänä Aava tapaa huvilalla kiinteistövälittäjä Paul Braunsteigin. Nyt jo ränsistynyt huvila on ollut upea rakennus aikoinaan. "Se oli kaunein talo, jonka Aava oli koskaan nähnyt. Eikä välittäjässäkään mitään vikaa ollut, kun nyt totta puhuttiin." Huvilassa laudan alta Aava löytää salaperäisen avaimen, mutta hänellä ei ole aavistustakaan, mihin avain sopii.

Jere Ylitakanen on sähköpyöriä myyvän Bike Love -yrityksen toimitusjohtaja ja omistaja. Jere asuu kalliisti sisustetussa kodissa avovaimonsa intialaisen Susan Mehran kanssa. Susan on kaunis, seksikäs, suorastaan vastustamaton. Susanilla on kallis maku, eikä hän vähään tyydy. Jere on pahassa tilanteessa, hän on joutunut kiristyksen kohteeksi. Paljon rahaa pitäisi löytyä, ja pian. Suskin hillitön rahankäyttö alkaa ärsyttää Jereä. 

Jere on varma, että jotakin outoa on Bike Lovessa tapahtumassa. Mitä puuhaa paras ystävä, yhtiökumppani Henkka? Entä onko seksikäs Suski ihan rehellinen? Masiin tulee uutta rohkeutta, kun hän saa voimaa jättää despoottivaimonsa.

Aava, joka työskentelee tietotekniikan parissa ICT Maniassa, kutsutaan katsomaan Jeren läppäriä, jonka näyttö ei toimi. Aavan olemus jää Jeren mieleen. Pian Aava huomaa, että hänellä on kaksi ihailijaa, Paul ja Jere. Ja kieltämättä hänkin tuntee vetovoimaa molempia kohtaan. 

Ennen ovelaa ja kertakaikkisen yllätyksellistä loppuratkaisua paljon ennättää vielä tapahtua. Pitää selvittää Jeren kiristystapaus, pitää tehdä Intian matka, on paljastettava salaiset rakkaussuhteet, on selvitettävä Bike Loven työntekijöiden salaisuudet ja ennen kaikkea on selvitettävä avaimen salaisuus.

Viihdyin mainiosti kirjan seurassa. Kirjasta oli moneksi, oli kiinnostavia ihmissuhteita, oli rakkautta ja romantiikkaa sekä myös valheita ja petoksia. Frostin ja Tuukkasen teksti on kepeää ja vaivatonta lukea. Erityisesti Aava ja Jere tulivat minulle läheisiksi,  vaikkakin ehdoton suosikkihenkilöni oli yllätyksellinen Masi.

Lupaako yllätyksellinen loppu kirjalle jatko-osaa? Mielelläni jatkaisin matkaa näiden tutuiksi tulleiden oululaisten kanssa.

Daniel Rydén: Stasi. Itä-Saksan salainen poliisi

Daniel Rydén: Stasi. Itä-Saksan salainen poliisi. Docendo. 2026. Ruotsinkielinen alkuperäisteos Stasi, Östtysklands hemliga polis. Suomennos Tiina Sjelvgren. Kansi: Justine Florio. 158 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kun puhutaan DDR:stä, tulee väistämättä mieleen valtion turvallisuusministeriö Stasi (Ministerium für Staatssicherheit, MfS), joka neljänkymmenen vuoden ajan valvoi ja kontrolloi maan kansalaisia. Kyseessä ei ollut mikään mitätön organisaatio. Päinvastoin, voidaan sanoa, että tuskin missään maassa kansalaisten valvonta on ollut niin tehokasta. 

Vuonna 1988 Stasin palveluksessa oli 91 000 vakituista työntekijää ja 189 000 ilmiantajaa. Konkreettisesti tämä tarkoitti sitä, että jokaista 55 aikuista kansalaista kohden oli yksi Stasin työntekijä. Ilmiantajia saattoi olla työpaikoilla, kouluissa, kaupoissa, ravintoloissa ja myös lähimmässä ystäväpiirissä tai jopa omassa perheessä. Koskaan ei voinut tietää, kuka valvoi ja ketä. Ja se oli tarkoituskin, näin saatiin kansalaiset pelkäämään ja pysymään valtion osoittamalla tiellä. "Meidän täytyy tietää kaikki", oli Stasin johtaja Erich Mielkellä tapana sanoa.

Rydén kuvaa kirjassaan Stasin alkuhistoriaa, Stasin käyttämiä toimintatapoja, ihmisiä, joita Stasi pidätti ja loikkareita, jotka Stasi toimitti takaisin DDR:ään. Stasin alkuhistoria ajoittuu vuoteen 1950, kun vastaperustetussa DDR:ssä haluttiin suojautua sosialismin vihollisilta, olivatpa he sitten maan sisällä tai ulkopuolella. 

Kirjassa on kuvauksia tavallisista ihmisistä, joiden elämää Stasi varjosti tavalla tai toisella. Tarinat ovat koskettavia ja myös lähes uskomattomia, niin häikäilemätöntä ja raakaa Stasin toiminta on ollut. Rydén kirjoittaa tyttärestä, joka ilmiantoi isänsä. Seurauksena oli isän teloitus. Kuvauksen kohteena on myös Länsi-Saksassa asunut perheenisä, joka oli toiminut vuosikymmenet DDR:n vakoojana ja  palasi nyt DDR:ään. 

Kulttuurihenkilöt olivat Stasin jatkuvan tarkkailun kohteena. Heitä tarkkailtiin, useita vainottiin avoimesti ja useita vangittiin. Kirjassa nostetaan esille kaksi DDR:n merkittävää kulttuurihenkilöä: Christa Wolf ja Wolf Biermann. Christa Wolf oli merkittävä kirjailija, joka henkeen ja vereen halusi toimia "sosialistisen yksipuoluevaltion hyväksi". Hän oli SED:n jäsen. Laulaja, lauluntekijä  Wolf Biermann kuului DDR:n toisinajattelijoihin. Mielelläni olisin lukenut enemmänkin kulttuurihenkilöiden kohtelusta.

Muuri murtui 9.11.1989. Sopimus Saksojen yhdistymisestä tuli voimaan 3.10.1990, jolloin DDR:n alue tuli osaksi Saksan liittotasavaltaa. Niin loppui myös Stasin toiminta. Jäljelle jäi suunnaton määrä asiakirjoja, esimerkiksi 39 miljoonaa rekisteröityä henkilökorttia, jotka oli jaettu 4500 eri rekisteriin. Suuren osan aineistosta Stasin virkailijat olivat ennättäneet hävittää. Saksojen yhdistyttyä kansalaisille annettiin pääsy Stasin arkistoihin. Silloin vasta paljastui vakoilutoiminnan laajuus.

Rydénin kirja antaa hyvää perustietoa Stasin toiminnasta. Kirjailija on onnistunut sisällyttämään pieneen kirjaan (158 sivua) Stasin toiminta-ajatuksen, toimintamuodot sekä muutamia konkreettisia esimerkkejä. Olisipa kiinnostavaa saada kirjalle jatko-osa, jossa perehdyttäisiin perusteellisemmin Stasin toimintaan, mm. sen toimintatapoihin, kuulustelumenetelmiin ja Stasi-agenttien elämään.  

Anu Patrakka: Sydänvaras

Anu Patrakka: Sydänvaras. Nelson Monteiro -sarja. Otava. 2026. Päällys Mika Tuominen. 272 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Sydänvaras, neljäs osa Nelson Monteiro -sarjassa, vie lukijan Porton kapeille kujille Atlantin rannalle, maisemiin, jotka ovat tulleet Patrakalle hyvin tutuiksi yli kymmenen Portugalissa vietetyn vuoden aikana.

Heti kirjan ensisivuilla löytyy ensimmäinen ruumis. Vajaa viisikymppinen arkkitehti löytyy kuolleena kotoaan. Vihjeitä on vain yksi, murskattu suklaasydän. Pahat aavistukset käyvät Monteiron mielessä. "Oli selvää, että he kaikki pelkäsivät samaa: sitä että murhaaja tulisi iskemään uudestaan. Kysymys oli vain milloin ja missä. Ja kuka olisi uhri." Ja totta, Monteiro on oikeassa, arkkitehti ei jää ainoaksi uhriksi. Suklaakonvehti on edelleen ainoa yhteinen vihje, mutta sillä ei pitkälle päästä. Kollega Ana Torresin mieleen pälkähtää, että murhaaja saattaa etsiä sopivia uhreja deittisovelluksesta. Siitä Ana saa idean! "- Ettäkö minä menisin deittisivustolle, Monteiro murahti."

Kirjan tiheätunnelmainen juoni on taitavasti ja ovelasti rakennettu. Tällaista yllätyksellistä loppuratkaisua en kyllä osannut aavistaa. 

Nelson Monteiron seuraan oli kiva palata. Hän on ammattitaitoinen rikosetsivä, jonka elämään mahtuu muutakin kuin vain rikosten selvittäminen. Monteiro on huolissaan isänsä etenevästä muistisairaudesta, ja sen tähden hän ei voi ajatellakaan asuvansa muualla kuin isänsä kanssa. Naisystäväkin on löytynyt, viehättävä suomalainen Emilia, joka olisi halukas muuttamaan yhteen Monteiron kanssa, mutta Monteiro epäröi.

Kirjan ehdoton plussa on portugalilaisuus. Se näkyy ja kuuluu kirjassa. Porton kauniit maisemat, vanhat historialliset rakennukset, hyvät viinit ja tietysti maukas ruoka ovat oleellinen osa kirjaa. Mukavasti kirjailija ripottelee portugalinkielisiä ilmaisuja sinne tänne. "Veljeni oli uma boa pessoa, hyvä ihminen, hän ei koskaan tehnyt pahaa kenellekään, vai mitä amor?" Vaikka kirja ei pyrikään toimimaan Porton matkailumainoksena, niin siitä huolimatta kirja herättää halun matkustaa Portugaliin.

Kaikissa sarjan kirjoissa on Mika Tuomisen erinomaiset, portugalilaista tunnelmaa välittävät kannet. Pidän Nelson Monteiro -sarjan lyhyistä, napakoista nimistä: Arvoton (2023), Kiusaaja (2024) ja Ihailija (2025). Vaikka kirjat voi lukea myös itsenäisinä teoksina, suosittelen lukemaan osat järjestyksessä.