lauantai 25. marraskuuta 2023

Outi Hongisto: Grynderi

 

Outi Hongisto: Grynderi. Hans & Venla tutkii I. Myllylahti. 2023. 309 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hän oli käyttänyt Niittykummun kohteen suunnitteluun valtavasti aikaa, vaivaa ja rahaa. Koska oli jo elokuu, niin kaavamuutoksella alkoi olla kiire, jotta rakennusluvan saisi keväälle puolentoista vuoden päähän, sillä kaavamuutoksissa kesti harmittavan pitkään. Optimaalisinta olisi päästä rakentamaan vuoden 2017 keväällä ja saada talon runko pystyyn hyvissä ajoin ennen uutta talvea, jos nyt mitään kunnon talvea edes tulisikaan. Matti tiesi kyllä, että saisi lupa-asiat hoidettua kuntoon - mikäli raha ei puhuisi, hän ottaisi muut keinot käyttöönsä."

Dekkarin kehyksenä on rakennusala, johon en muistaakseni ole tässä genressä aiemmin törmännyt. Rakennusala on minulle vieras aihealue, mutta alaa hyvin tunteva Outi Hongisto pystyy avaamaan lukijalle rakennusalan salat. Kaikesta huomaa, että Hongisto todella tuntee alan. Hongisto hallitsee myös taidon kuljettaa juonta varmasti ja jouhevasti niin, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä läpi kirjan.  

Kirjan pääosassa ovat rikosylikonstaapeli Hans Järvelä sekä hänen tyttärensä toimittaja Venla Nygren. Hans on joutunut jäämään ennenaikaiselle sairauseläkkeelle. Nyt ei ole työtä, avioeron myötä ei vaimoa ja suhde tyttäreen on tulehtunut. Tytär on yksinhuoltaja. Venlan Leo-poikaa Hans on tuskin tavannut. Ei ole ihme, että Hans tuntee itsensä tarpeettomaksi ja elämänsä turhaksi. Lisäksi hänellä on painolastina vanha työasia. Neljä vuotta sitten nuori poika, 16-vuotias Elias, oli löydetty kuolleena. Rangaistusta istuu mies, joka Hansin ymmärryksen mukaan on syytön. Eläkkeelle jäätyään tapaus palaa jälleen Hansin mieleen. 

Tytär Venla työskentelee kaupunkilehden toimituksessa. Työ ei ole kovin innostavaa, ja Venla huomaa toistamiseen kaipaavansa entistä rikostoimittajan työtä. Mutta nykyiseen työhön on tyytyminen, koska yksinhuoltajuus ei anna mahdollisuutta epäsäännöllisiin työaikoihin. Yllättäen Venla saa nimettömän sähköpostiviestin, jossa kirjoittaja kehottaa Venlaa tutkimaan virkamiestason väärinkäytöksiä. Rikostoimittajan vaisto herää Venlassa. Venla kääntyy isänsä puoleen ja pyytää apua, koska vinkit alkavat kiehtoa Venlaa. 

Grynderi Matti Sarpalan tähtäimessä on kerrostalokorttelin rakentaminen Niittykumpuun. Vaikeutena on enää Lankisen pariskunta, joka on päättänyt olla myymättä kotiaan Sarpalalle. 

Kun isä ja tytär yhdessä selvittävät väärinkäytäksiä, vyyhti alkaa selvitä pala palaselta. Mukaan joutuu myös Hansin ex-vaimo Sinikka. Ja mikä arvokkainta, samalla alkaa isän, tyttären ja tyttären lapsen tutustuminen toisiinsa. Hans huomaa, miten mukava onkaan leikkiä Leon kanssa. Silloin tällöin kivut tulevat ankarina, mutta Hans tekee kaikkensa salatakseen ne tyttäreltään. 

Grynderi on ensimmäinen osa Hans & Venla -rikosromaanisarjaa. Ainakin tämän ensimmäisen osan seurassa viihdyin. Sekä Hans että Venla tulivat minulle läheisiksi ja miten ihastuttava pieni mies Leo onkaan. Kirjaa on helppo seurata, luvut ovat lyhyitä ja teksti selkeää sekä sujuvaa. 

Aiemmin olen lukenut Hongistolta dekkarin Veljet Amir (Myllylahti 2020), josta pidin paljon (liite)

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Nimestä ei ihan heti tullut dekkari mieleen, mutta varmasti rakennusalalla riittää aineistoa sillekin saralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tykkäät tästä. On kiinnostava kirja.

      Poista
  2. Kekseliästä valita rakennusala. Ihan takuulla sieltä puolen löytyy korruptiota meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa. En ole aiemmin törmännyt rakennusalaan tässä genressä.

      Poista