Niina Holopainen: Graniittijalka

 

Niina Holopainen: Graniittijalka. Reuna. 2026. Kansi ja taitto Jaana Rautio. 228 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Graniittijalka-romaanin päähenkilö on vanha hirsitalo, joka saa todistaa kolmen sukupolven naisen elämää iloissa ja suruissa. Talo pyrkii suojelemaan suvun naisia, mutta aina naiset eivät ole kykeneviä tai halukkaita kuulemaan talon neuvoja. 

Tapahtumat alkavat vuodesta 1918, sisällissodan ajasta. Hilma ja juuri sodasta palannut Aukusti solmivat avioliiton. Heillä on suuri luotto tulevaisuuteen. Niin rakentuu talo, jolle Hilma loitsuin lupaa: "Mikä tulee minusta, liittyy sinuun iäksi. Veri seuranaan uusi jäsen liittyy sinetillä sarjaan loputtomaan..." Mutta Aukustin vievät sisällissodan raa'at muistot pimeyteen, eikä hänestä ole isäksi tyttärilleen Lailalle ja Liisalle.

Laila on toista sukupolvea edustava hirsitalon nainen. Lailan omat vaikeat lapsuuden- ja nuoruudenkokemukset ohjaavat hänen käyttäytymistään. Oma raskaana oleva tytär Eeva joutuu äidin epäinhimillisen kohtelun kohteeksi. Traagisten tapahtumien jälkeen Eevasta tulee talon kolmas sukupolven edustaja. 

Eevan jouduttua hoitokotiin talo jää tyhjäksi. Onneksi tulee Sirpa, suvun ulkopuolinen nainen, joka ostaa talon. Yllätyksellisellä tavalla Sirpan kokemuksista löytyy liittymäkohtia Hilman sukuun.

On kiinnostavaa, että kirjailija on valinnut yhdeksi teoksen päähenkilöistä hirsitalon, joka sitoo sukupolvet ja kirjan tapahtumat yhteen. Välillä talo kommentoi kulloinkin vuorossa olevaa kertojaa, mutta se on saanut myös omia nimikkolukujaan. Talo ehti kokea pitkän elämänsä aikana paljon:

"Pääsin sadan vuoden ikään muutama vuosi sitten, joten uskallan kehaista nähneeni ja oppineeni jo enemmän kuin tarpeeksi. Noihin vuosiin mahtuu useamman kaksijalkaisen ikä, iloa ja kyyneleitä."

Graniittijalka on vahvasti naisten kirja. Kutakin sukupolvea edustaa voimakas nainen miesten jäädessä suosiolla sivuosaan. Vahvojen naisten ketjua jatkaa sukuun kuulumaton, touhukas Sirpa. Hän tekee taloon uudistuksia, joita vanha rakennus aluksi hieman vieroksuu. Holopainen onnistuu puhaltamaan suvun naiset upeasti eloon. Erityisen läheiseksi ja koskettavaksi minulle muodostui sympaattinen, kovia kokenut Eeva.

Tapasin Niina Holopaisen Joensuun kirjallisuustapahtumassa 19.9.2026. Entisenä joensuulaisena on ilo huomata, että Pohjois-Karjalasta nousee jatkuvasti uusia, taitavia kirjailijoita. Uskon ja toivon, että kuulemme Holopaisesta vielä paljon jatkossakin.

Lämmin kiitos kustantajalle kirjan kauniista taitosta – teos on visuaalisesti ja fyysisesti miellyttävä ottaa käteen. Jaana Rautio on puolestaan suunnitellut kirjaan upean, tunnelmallisen kannen.

Talo itsenäisenä hahmona toi mieleeni Maritta Lintusen romaanin Halla, jossa talo nousee samalla tavalla yhdeksi teoksen keskeisistä päähenkilöistä.

Terveisiä Turun Kirjamessuilta

Turun Kirjamessut järjestettiin toisen kerran Logomossa. Se on ihan toimiva messuympäristö, joskin hieman ahdas ja sokkeloinen. Messujen teemana oli Näköala. Kolmeen messupäivään mahtui yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää. Turun Sanomien mukaan kävijämäärä messuilla oli noin 14 000, mikä on noin tuhat vähemmän kuin edellisenä vuonna. Itse olin messuilla lauantaina ja sunnuntaina. 

Edelleen, lainatakseni Turun Sanomia messujen suuria yleisömääriä keränneet kärkinimet lavalla olivat presidentti Sauli Niinistö, Kari Hotakainen sekä Monika Fagerholm ja Pirkko Saisio. Näistä kävin kuuntelemassa presidentti Sauli Niinistöä. Aiheena oli eurooppalainen turvallisuus. Asiallinen ja mielenkiintoinen ohjelmanumero. 

Presidentti Sauli Niinistöä haastatteli professori Markku Jokisipilä.

.

Aika monta esitystä ennättää kuunnella kahden päivän aikana, vaikkakin aikaa pitää varata myös messuilla kiertelyyn ja myyntipöytiin tutustumiseen. Ja tietysti kirjaostoksiin! 

Tässä vain muutamia poimintoja kirjailijoiden esiintymisistä. Suurin osa esityksistä oli todella mielenkiintoisia ja lukuintoa herättäviä, mutta joukkoon luonnollisesti mahtui esityksiä, jotka eivät herättäneet ainakaan minun mielenkiintoani.

Kävin kuuntelemassa Marko Hautalaa, kun hän kertoi kirjastaan Isä Malakain silmät - riivaustarina, Joel Haahtelaa, kun hän kertoi kirjastaan Talvikappeli, Heikki Kännöä, joka kertoi kirjastaan Silmät ja Eino Santasta, jolta on ilmestynyt teos Asema, Kjell Westötä, joka kertoi uutuuskirjastaan Coda, kirjasomessa esiintyneitä Miina Supista ja Laura Finskaa, Eino Tainaa, joka esitteli kirjaansa Ikkunapaikka sekä Nina Honkasta ja Kauko Röyhkää, kun he keskustelivat lukemisesta ja kirjoittamisesta. 

Laura Friman haastatteli Annika Saarikkoa, Tiina Lindforsia ja Mikko Koukia aiheesta Tätä kirjaa rakastan. Esiintyjät lukivat otteen lempikirjastaan. Annikan Saarikon lempikirja oli Tommi Kinnusen Neljän tien risteys, Tiina Lindforsin Anni Kytömäen Mirabilis ja Mikko Koukin Pentti Saariskosken runot. 

Annika Saarikko, Tiina Lindfors ja Mikko Kouki sekä haastattelija Laura Friman

En kuulu Uusi Juttu -lehden tilaajiin, ja siksi meninkin kuuntelemaan Live: Uusi Juttu -lehden kulttuuridebatti Kermaa. Keskustelemassa olivat Sonja Saarikoski, Hilla Körkkö ja Vaula Helin, jotka keskustelivat mm. kirjallisuuden laatulupauksista. Aiheena oli myös Thëlyson Orélienin teos C’était ça ou mourir, joka nousi syyskuussa 2026 suureksi kansainväliseksi kirjallisuuskohuksi, koska epäiltiin, että kirja on kirjoitettu tekoälyn avulla. Teos oli ehtinyt jo voittaa suuren Prix du Roman Fnac -palkinnon ja nousta Ranskan myyntilistojen kärkeen. WSOY aikoo kohusta huolimatta julkaista teoksen suomeksi huhtikuussa 2027 nimellä Tämä tai kuolema.

Rosa Liksom oli yksi messujen parhaimmista esiintyjistä. Hän kertoi uudesta meänkielellä kirjoitetusta teoksestaan Talo. Tämän kirjan haluan lukea. Liksom kehotti lukijaa lukemaan ensimmäiset viisi sivua ääneen, jotta kieli tulee tutuksi. 

Rosa Liksom

Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarja jatkuu. Uusin teos on Kuoleman kuriiri, jossa Björk ratkaisee sisällissodan aikaa tapahtunutta rikosta. 

Virpi Hämeen-Anttilaa haastatteli Anni Gullichsen.

Vaalipaneeli: näköaloja kirjallisuuden tekijöille oli suorastaan pitkästyttävä. Aikaa oli varattu peräti 50 minuuttia, vaikka keskustelijoiden mielipiteille olisi riittänyt kymmenen minuuttia, niin vähän heillä oli jaettavana. Keskustelijoina oli edustajat sosiaalidemokraateista, vasemmistoliitosta, kokoomuksesta ja RKP:stä. Turun Kirjamessuilla kokeiltiin ensimmäistä kertaa Lugemo-mallia, jossa kirjailija, tällä kertaa Sirpa Kähkönen, lukee kirjaansa. En tiedä, mitä muut tuumivat, mutta jotakin muutakin tässä saisi olla kuin vain parin minuutin kirjan esittely ja sitten kirjan lukemista. Ei juuri herättänyt mielenkiintoani Kähkösen Mariusta kohtaan. 

Kiitos Turun Messut hyvästä tilaisuudesta. Ja kiitos somepassista.

Virpi Hämeen-Anttila: Kuoleman kuriiri

 

Virpi Hämeen-Anttila: Kuoleman kuriiri. Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa 13. Otava. 2026. Kansi Mirella Mäkilä. 300 sivua.

Kuoleman kuriiri on suositun Karl Axel Björkin tutkimuksia -sarjan 13. osa. Yön sydän aloitti sarjan vuonna 2014. Sarja vie lukijan 1920-luvun Helsinkiin. Lukija saa seurata todellisen herrasmiehen, yksityisetsivä Karl Axel Björkin tutkimuksia. En ole systemaattisesti seurannut sarjan etenemistä, olen lukenut osan sieltä sun täältä. 

Kirja alkaa pommiattentaatilla. Björkin ystävät Ester ja Martti ovat muuttopuuhissa. Postinkantaja on kuljettamassa pakettia Esterin ja Martin uuteen asuntoon, kun asunnon ovella paketissa ollut pommi räjähtää postinkantajan käsiin. Kenelle pommi oli tarkoitettu, Martille ja Esterille vai asunnon entiselle asukkaalle? 

Björk luonnollisesti haluaa auttaa ystäväänsä. Tutkimuksissa on vaikea päästä alkuun, kun johtolankoja ei juuri ole. Kun Björk pääsee etenemään tutkimuksissaan, näyttää vahvasti siltä, että kaikilla tapaukseen liittyvillä henkilöillä on kytköksiä vuoden 1918 sisällissodan tapahtumiin. Kyse saattaa olla henkilökohtaisesta kostosta. 

Lähes jokaisella, jota Björk tapaa selvittäessään tapausta, on jokin vanha kauna tai salaisuus vuodelta 1918. 1920-luvun alussa sisällissodan tapahtumat ovat vielä tuoreina muistissa. Sota tappoi läheisiä, ja katkeruudella muistetaan vankileirikokemuksia. Vankalla ammattitaidolla ja sitkeydellä Björk saa rikoksen selvitetyksi ja ottaa itse rikollisen kiinni. Björk tuntee sympatiaa rikollista kohtaan, kun käy ilmi, että taustalla ovat vahvasti inhimilliset, mutta hyvin katkerat, syyt.  

Björk on yksi rakastetuimmista suomalaisista dekkarihahmoista. Hän on itsetietoinen, ehkä hieman snobi, pitää itseään älykkäänä, mutta onneksi on Lisbet ja Iida, jotka osaavat tehokkaasti tipauttaa Björkin maan tasalle. Rikoksia selvittäessään Björk liikkuu lain rajoilla vaikkapa salakuuntelemalla epäiltyjä tai tiirikoimalla epäiltyjen ovia. 

Kirja käsittelee sisällissotaan liittyviä synkkiä teemoja, kuten salamurhia ja poliittista juonittelua. Sodan jälkikaiut heijastuvat vahvasti 1920-luvun Helsingin kaupunkikuvaan - onhan verisistä tapahtumista kulunut vasta muutama vuosi. Björkin kanssa liikutaan Helsingin kuohuvilla kaduilla, kun taas taustatarinan tapahtumat sijoittuvat Pirkanmaalle. Vaikka tapahtumien keskiössä on rikostutkinta, Hämeen-Anttila kuvaa tarkasti 1920-luvun helsinkiläisen porvariston kulttuurielämää. 

Turun Kirjamessuilla Virpi Hämeen-Anttila kertoi, että idea pommiattentaatista oli löytynyt vanhasta lehtiuutisesta. Taustatyötä Hämeen-Anttila teki tutustumalla sisällissodan taisteluihin. Ja saimme kirjailijalta lupauksen, että Björk-sarja jatkuu. 

Virpi Hämeen-Anttila onnistuu jälleen kerran herättämään historian eloon tavalla, joka tuntuu miltei pelottavan ajankohtaiselta. Jos kaipaat syksyn lukulistallesi historiallista rikosromaania, jossa yhdistyvät tarkka ajankuva, poliittinen juonittelu ja synkkä tunnelma, on tämä kirja ehdoton valinta. Helsingin 1920-luvun kartat paikkamerkintöineen on kirjan ehdoton plussa, samoin kuin kirjan takaa löytyvä henkilöluettelo. 

Saamme Virpi Hämeen-Anttilan kirjailijavieraaksi Raumalle 17.11.2026. Tilaisuuden järjestää Rauman kirjasto yhdessä Naisten Pankin kanssa.

                    Virpi Hämeen-Anttila Turun Kirjamessuilla. Anni Gullichsen haastattelee.

Riikka Pulkkinen: Pienet joutsenet

 

Riikka Pulkkinen: Pienet joutsenet. Otava. 2026. Kansi: Mirella Mäkilä. Lukija Krista Kosonen. Storytel. 12T 55M. 

Kirjan tapahtumat alkavat Oulusta. On vuosi 1989. Alle kymmenvuotias tyttö liittyy venäläistaustaisen opettajan vetämään balettiryhmään. Tytöt joutuvat tekemään lujasti töitä; pelkät treenit eivät riitä, tossuharjoituksia tehdään kotonakin. Ja mielellään tytöt niitä tekevätkin. Treenien myötä ja taitojen karttuessa tytöt uppoutunut balettiin täysillä.  

Opettajan tavoitteet ovat korkealla. Ryhmän on määrä esittää Tsaikovskin Joutsenlampi. Tavoite on kunnianhimoinen, eihän ryhmässä ole yhtään poikaa esittämään prinssi Siegfriedin roolia.

Tyttöjen harjoitellessa balettia ankaran opettajan johdolla maailmalla kuohuu. Berliinin muuri murtuu ja Neuvostoliitto on hajoamassa. Suomikin saa osansa. Tytön Barbie-leikkejä ei hetkauta maailmanpolitiikka, mutta kun Mihail Gorbatšov tulee vierailulle Ouluun, tytön on päästävä näkemään hänet. Valitettavasti oma piirros jää antamatta vieraalle. Suomen talous ajautuu 1990-luvun syvään lamaan, jonka seuraukset näkyvät ja tuntuvat yksittäisten ihmisten elämässä vielä tänäkin päivänä. Balettitunneillakin lama näkyy konkreettisesti niin, että Milla, yksi huippuoppilaista, joutuu jäämään pois tunneilta perheen taloudellisen romahduksen vuoksi.

Baletin myötä oppilaat tekevät opettajan kanssa kiinnostavan, silmiä avaavan opintomatkan Leningradiin. Tytöt pääsevät seuraamaan maailmanluokan balettia Kirov-teatterissa. Hämmentyneitä he seuraavat sukkahousukauppaa venäläisten kanssa.

Tytön isoäitien Sylvin ja Airin myötä lukija viedään sota-aikaan, lottatoimintaan ja ryssävihaan. Tyttöjen balettiryhmä rinnastetaan sota-ajan pikkulottiin. Sylvi ja Airi tavataan kolmannella aikatasolla eli vuonna 2011, jolloin aikuiseksi kasvanut tyttö hoitaa heitä terveyskeskuksessa. 

Pienet joutsenet on monitasoinen romaani. Pääroolissa on baletti, erittäin kurinalainen harrastus, joka vie tyttöjen kaiken vapaa-ajan. Pulkkinen osoittaa, että baletti ei elä omassa kuplassaan, vaan maailmanpoliittisilla tapahtumilla kuin myös Suomen lamalla on vaikutuksensa balettioppilaiden elämään, ihmissuhteisiin ja tulevaisuudenhaaveisiin. Pulkkinen löytää yhtymäkohtia baletin kurinalaisuudesta ja Venäjän poliittisesta tilanteesta. 

Hieno kirja. Intiimi, hienosti rakennettu, monitasoinen. Olen yllättynyt, jos kirja ei ole Finlandia-ehdokkaana.

Douglas Stuart: Johnin poika John

 

Douglas Stuart: Johnin poika John. WSOY. 2026. Englanninkielinen alkuteos John of John. Suomentanut Laura Jänisniemi. Kannen suunnittelu: Stuart Wilson, Picador Art Department. 461 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat sijoittuvat karuun ja tuuliseen Falabayn kylään, joka sijaitsee Harrisin saarella Skotlannin Ulko-Hebrideilla. Kirjan päähenkilö 22-vuotias John-Calum "Cal" Macleod oli ollut onnekas ja oli päässyt opiskelemaan tekstiilialan opistoon mantereelle Edinburghiin. Mutta töitä ei ole löytynyt, ja isänsä pyynnöstä Cal palaa neljän vuoden jälkeen takaisin kotisaarelleen. 

Falabayn kylä on pieni, Macleodeilla on vain kaksikymmentäkuusi naapuria. Ilmapiiri on voimakkaan uskonnollinen. Saaren asukkaat saavat elantonsa lampaiden kasvatuksesta, kalastuksesta ja tweedin kudonnasta. Calin isä on taitava kutoja. "Saarilla kangas piti kutoa käsin ja käyttövoima tuottaa jaloilla; kutoa kotona täsmälleen samalla tavalla kuin satoja vuosia sitten." Lisäksi isästä on tullut hartaan uskonnollinen hänen vaimonsa jätettyä hänet. Isä toimii esilaulajana presbyteerikirkon jumalanpalveluksissa. Calin isoäiti Ella asuu yhdessä Calin isän kanssa. 

Cal palaa mantereelta lapsuuden maisemiinsa. "Täällä, Skotlannin laidalla, hän oli lapsena ollut onnellinen. Hän oli saanut vapaasti vaellella rannoilla ja kukkuloilla. Ja vaikka hän ei ollutkaan pystynyt uskomaan kaikkea, mitä Raamatussa sanottiin, hän oli tuntenut itsensä pieneksi ja mitättömäksi ja ymmärtänyt että Jumalan, joka oli luonut tämän kaiken, oli pakko olla paljon suurempi kuin hän. Vasta teininä hänestä oli alkanut tuntua, että hän oli suurempi ja että maailma hänen ympärillään oli käynyt liian pieneksi." 

Calin paluu saarelle on ristiriitainen. Hänestä tuntuu, että mikään saarella ei ole muuttunut. Ehkä suurin muutos on tapahtunut hänessä itsessään. Vanhoilliset saarelaiset, erityisesti isä, paheksuvat Calin risaisia Converse-tennareita ja pitkää tukkaa. Cal yrittää löytää paikkansa uudestaan sieltä, missä hän asui nuorena. Se on vaikeaa. Calia vieroksutaan, aiemmin hyvä ystävä Doll, jonka kanssa Calilla oli ollut ensimmäisiä hataria homoseksuaalisia kokemuksia, ei nyt halua olla missään tekemisissä Calin kanssa. Cal yrittää löytää homoseuraa kirjeenvaihtopalstan kautta, mutta suhde ei lähde kantamaan. 

Jännitteitä syntyy heti isän kanssa. Molemmilla on salaisuutensa. Cal salaa seksuaalisuutensa isältään, kun taas John hautoo omia kiellettyjä halujaan tietäen, että uskonnollinen dogmi tuomitsee hänet. Lukija tutustuu myös joihinkin saarelaisiin: viehättävään Islaan ja Innes MacInnesiin, joka tahtoisi lähteä pois saarelta yhdessä Johnin kanssa. Ehkä John olisi halukas, mutta hänellä ei ole siihen rohkeutta.

Kirjan teemoja ovat Irlanti, karu ja kaunis luonto, rakkaus, homoseksuaalisuus, maskuliinisuus, uskonto ja tweed. Nämä kaikki Stuart kietoo taitavasti yhteen ja kuvaa kyläläisten elämää mielenkiintoisesti ja uskottavasti. Kivan lisämausteen antaa kirjassa satunnaisesti käytetty gaelin kieli. Lukija pystyy tuntemaan riepovan tuulen, märän lampaanvillan ja turpeen tuoksut. Kylän karut maisemat ovat kuin suora heijastus asukkaiden sisimmästä – yksinäisestä, perinteille uskollisesta ja tyynen karusta. Läpi romaanin köyhyys leijuu monen kotitalouden yllä. Henkilöhahmot ovat harkiten rakennettuja ja jokainen lause loppuun asti mietitty.

Douglas Stuartin Shuggie Bain, joka sai Booker-palkinnon vuonna 2020, oli minulle todella mieluista luettavaa. Myös Johnin poika John vei mennessään ja tiesin jo heti kirjaa aloittaessani, että käsillä on merkittävä lukukokemus. Kirja valittiin Oprah Winfreyn kirjaklubiin toukokuussa 2026. Stuart teetti ja lahjoitti Oprahille ainutlaatuisen, käsin kudotun Harris Tweed -kankaan, jonka värit oli suunniteltu Oprahin koirien mukaan.  

Tommi Kinnunen: Pitkä aukea

Tommi Kinnunen: Pitkä aukea. WSOY. 2026. Kansi: Martti Ruokonen. Lukija: Hannu-Pekka Björkman. Storytel. 5T 32M. 

Pitkä aukea päättää sukuromaanitrilogian, jonka aiemmat osat ovat Neljäntienristeys ja Lopotti. Aiemmista osista muistamme Löytövaaran Johanneksen, Helenan ja Annan sekä heidän vanhempansa Lahja-äidin ja homoseksuaali-isän. Lopotissa Kinnunen kertoo Helenan tarinan, ja tällä kertaa saamme keskittyä Johannekseen. Nyt Johannes on muistisairas vanhus, jonka elämä avautuu pala palaselta sairasvuoteelta käsin. Saamme tavata myös Annan, joka vierailee Johanneksen luona. Pitkä aukea toimii myös itsenäisenä teoksena. 

Sairasvuoteellaan Johannes muistelee nuoruuttaan. Nuori Johannes asuu ärhäkän Lahja-äitinsä kanssa. Isä on jo kuollut. Armeija-aikanaan Johannes löytää Kaarinan, ihanan nuoren naisen, joka tulee varakkaasta pohjanmaalaisesta kodista. Nuoret ihastuvat ja rakastuvat. Avioliiton myötä aviopari asettuu asumaan äidin taloon. On itsestäänselvää, että Johannes jatkaa vanhempiensa valokuvaamotoimintaa. Kaarinasta kehittyy vuosien mittaan taitava lasten valokuvaaja, kun taas Johanneksen vahvuusalue on hääkuvissa. 

Kainuulaisen ja eteläpohjalaisen kulttuurin kohdatessa tunteet räiskyvät, varsinkin kun äiti lähtökohtaisesti ei halua hyväksyä Kaarinaa. Kaarina tekee kaikkensa saadakseen Lahjan hyväksynnän, yrittää kaikkensa ja ylittää yrittämisessä itsensä, mutta mikään ei auta. Lahja on pahasuinen ja näyttää avoimesti vihamieliset tunteensa Kaarinaa kohtaan. Johannes tasapainottelee äidin ja Kaarinan välillä. Hän ymmärtää, että Kaarinan on täysin erilaisen taustansa takia vaikea sopeutua, mutta toisaalta hän yrittää ymmärtää myös äitiänsä. 

Kaarinan ja Johanneksen rakkaus on pakahduttavaa ja suorastaan käsinkosketeltavaa. Samaa käsinkosketeltavaa rakkautta saavat osakseen heidän neljä lastansa. Lahja saa vihamielisyydellään säröjä suhteeseen, mutta pariskunnalla on omat keinonsa - pitkät kävelyt ja Kaarinan autoajelut - tasapainottaa tilanne. 

Kirjassa liikutaan syvissä vesissä. Veteen vajoaminen rinnastetaan runonomaisesti Johanneksen muistisairauteen. Kiinnostavaa on valokuvauksen yhdistäminen Johanneksen muistisairauteen. Johannes on katsonut koko elämänsä ajan maailmaa linssin läpi, ja muistisairaanakin hän näkee menneisyyden tapahtumat yksittäisinä valokuvina.

Kaikki kolme päähenkilöä - Johannes, Kaarina ja Lahja - ovat hyvin rakennettuja. Johannes on vaatimaton ja herkkä mies, joka rakastaa yli kaiken vaimoaan ja lapsiaan, kun taas Kaarinan roolina on tuoda valoa kirjan tapahtumiin. Lahja on ristiriitainen nainen. Ulospäin hän näyttäytyy kovana ja ilkeänä, mutta hänellä on oma synkkä, lähes rakkaudeton historia. ”Mistä se olisi rakkautta oppinut, kun ei itse sitä mistään saanut?" pohtii Johannes. 

Kirja oli upea lukukokemus. Kun olin lukenut kirjan, olin kirjaimellisesi sanaton. Niin täydellisesti kirja oli lumonnut minut. Kirja on kuvaus Johanneksen ja Kaarinan avioliitosta, ja loppujen lopuksi kirjassa tapahtuu melko vähän. Se, mikä tekee Pitkästä aukeasta kirjojen kirjan, on Kinnusen kieli, tapa kuvata asioita ja taitava henkilökuvaus. 

Tommy Kinnunen on ollut kuudella kirjallaan neljä kertaa Finlandia-ehdokkaana. Uskon, että Pitkä aukea on jälleen ehdokkaana, niin taidokkaasti kirjoitettu tämä kirja on. Aiemminkin Kinnunen on vakuuttavasti kuvannut vaikeita asioita, mutta tässä kirjassa tyyli on entistä tiiviimpää ja napakampaa.

Hannu-Pekka Björkman on onnistunut valinta äänikirjan lukijaksi.

Riko Saatsi: Yönistujat

 

Riko Saatsi: Yönistujat. Gummerus. 2025. 191 sivua.

Riko Saatsin Yönistujat oli Rauman Naisten Pankin lukupiirin syyskuun kirjana. Meitä oli mukana yksitoista naistenpankkilaista vaihtamassa ajatuksia mm. karjalaisuudesta, ortodoksisuudesta, kuolemasta ja uuteen kulttuuriin sopeutumisesta. 

Toisen maailmansodan myötä Feodor, Nasti ja lapset joutuvat jättämään kotinsa ja lähtemään evakkoon Suistamolta. Evakkotaival vie perheen ensin Lapualle, sitten asutustilalle Nurmekseen, synkkiin ja kivikkoisiin Pohjois-Karjalan korpimetsiin.

Kirjan tapahtumat kuvaavat yhden päivän tapahtumia. Mummu Tatjana kuolee ja siirtyy tuonilmaisiin. Lukija pääsee mukaan ortodoksisiin ruumiinvalvojaisiin. 

Totesimme lukupiirissämme heti kättelyssä, että tämä kokoaan suurempi kirja kantaa sisällään valtavia ja tärkeitä teemoja. Useimmille meistä teos tarjosi uutta tietoa ja tuoreita näkökulmia historiaan. Kuten eräs lukijamme totesi: ”Oppi asioita, joita ei ikinä tiennyt olevankaan.”

Historiankirjoista olemme tottuneet lukemaan, että evakkojen asuttaminen oli suomalainen menestystarina. Yönistujat kuitenkin muistuttaa, ettei sopeutuminen yksilötasolla ollut mutkatonta. Kahden kulttuurin risteyskohta aiheutti Nastin perheessä sisäisiä ristiriitoja. Nastin tarve sulautua uuteen ympäristöön ja suojella lapsia ryssittelyltä ajoi hänet tekemään vaikeita ratkaisuja – jopa perheen nimet suomalaistettiin. On pysäyttävää huomata, miten samoja sopeutumishaasteita maahanmuuttajat kohtaavat edelleen tänä päivänä.

Kirjailijalta on rohkea valinta käyttää teoksessa karjalan kieltä. Sekä karjalaa että suomea puhunut Nasti makaa Joensuun keskussairaalassa ja käy elämäänsä läpi karjalaksi. Eräs lukijoistamme teki kiinnostavan huomion: ihmisen ikääntyessä ensin opittu kieli nousee usein takaisin kaikkein vahvimmaksi (nk. ensimmäisen kielen dominanssin paluu).

Kirjan ydin ja tapahtumien keskiö kietoutuu Tatjanan ruumiinvalvojaisten ympärille. Saatsi kuvaa äärettömän kauniisti ihmistä kunnioittavaa ortodoksista kuolemaa ja sitä ainutlaatuista yhteisöllisyyttä, joka vainajan ympärille ruumiinvalvojaisissa syntyy.

Suurin osa meistä piti kirjasta paljon. Oli lukijoita, jotka palasivat kirjan myötä muistoissaan isovanhempiensa tai sukulaistensa evakkomatkaan. Kirja on "ajankohtainen ja ajaton", kuten Karelia-palkinnon Saatsille myöntänyt raati totesi. Tässä vielä muutama poiminta lukijoittemme kommenteista:
”Tiivistetty, kaunis kirja.”
"Kunnianosoitus karjalan kieltä kohtaan"
”Hieno tunnelma ja täynnä painavaa asiaa.”
”Herättää kunnioitusta.”
"Kieli on tiivistä ja kaunista."
"Kirjalla on hyvin valittu nimi."

Toki mukana oli lukijoita, joita kirja ei ollut säväyttänyt millään tasolla. Siksi arvioiden vaihteluväli oli suuri: kahdesta viiteen (asteikko 1-5). Mukana oli jopa kolme täyttä viitosta. Keskiarvo oli 4,2.

Minulla oli mahdollisuus välittää lukupiiriläisten terveiset Riko Saatsille Joensuun kirjallisuustapahtumassa 19.9.2026. Saatsilla oli tapahtumassa esitys aiheesta Kieli, jota ei ollut olemassa, jota osasin. Esitys käsitteli karjalan kieltä. Saatsi on huolissaan karjalan kielen asemasta. Ilolla hän tervehti uutista, että Lieksassa tullaan peruskoulun oppilaille tarjoamaan karjalan kieltä. Aplodein yleisö otti vastaan tiedon, että jatkoa Yönistujille on tulossa.

Tatu Kokko: Minä, Ajuma

 

Tatu Kokko: Minä, Ajuma. Icasos. 2026. Kansi: T.P. Kekäläinen. 288 sivua.

Arvostelukappale kirjailijalta

Tatu Kokko vie lukijan Keniaan pieneen kylään, missä asuu Ajuma äitinsä, isänsä ja veljensä Ekwen kanssa. Ajuma on tyytyväinen perheen vaatimattomaan elämään, heillä on kaikkea, mitä jokapäiväisessä elämässä tarvitaan. On riittävästi ruokaa, vähän karjaa ja ihana äiti, joka rakastaa ja letittää Ajuman hiuksia. 

Sitten tulevat pokotit. He surmaavat isän, äidin ja lähisuvun. He polttavat talon. Lapset jäävät yksin, isosisko Ajuma ja pikkuveli Ekwe. Ajuma muistelee: "On vaikea kuvata sanoin, miltä tuntui nähdä heidät sillä tavalla: hengettöminä, avuttomina, tyhjinä kuorina. Edellisenä päivänä he olivat olleet olemassa. Olimme jutelleet, syöneet, eläneet tavallista ngisonjojen elämää." Monien vaiheiden kautta lapset päätyvät maahan, joka on dystopia Pohjolasta. Sisarukset erotetaan toisistaan eikä Ajuma saa tietää, mihin veli viedään. Ajuma puolestaan viedään "avuksi" maaherran kotiin. 

Ajuma pyrkii sopeutumaan uuteen ympäristöön ja talossa vallitsevaan kuriin. Muutakaan mahdollisuutta ei ole. Usein hän palaa ajatuksissaan omaan kylään. "Palasin kotiin. Lähestyin awiamme kuivuneen joenuoman suunnasta. Seurasin maahan painuneita jalanjälkiä. Majojen ympärillä tuoksui savu ja kamelinlanta. Morttelit jyskivät, jauhinkivet kopsuivat, vuohet mäkättivät, kaskaat sirittivät. Ilta-aurinko hehkui miellyttävän lämpimänä."

Pakolaisten kohtelu Pohjolassa on epäinhimillistä ja jopa julmaa. He ovat mutiaisia, heidän nimensä tatuoidaan käsivarteen, he eivät saa koskettaa ketään, he eivät saa katsoa silmiin ja luonnollisesti työtä on tehtävä kaiket päivät. Pienestäkin virheestä vääpelin keppi heiluu tai ruoska sivaltaa. Toimintoja ohjataan viuhkoilla.

Ajumasta ei voi olla pitämättä. Hän on neuvokas, vastuuta kantava, tulevaisuuteen uskova nuori nainen. Hän kestää kaiken, tympeän, määräilevän kohtelun ja jopa vääpelin kovakouraiset lähentely-yritykset. Hän näyttää tyyneltä ja ottaa kaiken vastaan. "Mutta sisimmässäni olin villi ja peloton. Olin rohkea ja ovela". Voimaa hän saa Kenian muistoista, uskosta Akujiin, Rabibin ystävyydestä ja nuoresta herrasta.

Minä, Ajuma piti otteessaan ensisivuista alkaen. Tatu Kokko onnistuu luomaan vahvoja tunnelmia ja pitämään jännitettä yllä samalla, kun hän johdattaa lukijan syvälle vaikeiden, mutta tärkeiden teemojen äärelle. Kirjan keskiöön nousee vahvasti kysymys identiteetistä. Kun Ajuma tempaistaan irti juuriltaan ja häneltä riistetään vapaus, alkaa kamppailu oman minuuden säilyttämisestä. 

Kokko on tehnyt laajaa ja syvällistä taustatyötä, mikä näkyy lopputuloksessa. Kenialainen arki tapoineen tulee lukijalle tutuksi, ja kirjan lopusta löytyvä sanasto avaa afrikkalaisia termejä suomeksi. 

Minä, Ajuma on voimakas ja pakahduttava lukukokemus. Se herättää ajatuksia ja pakottaa miettimään, katsomaan tulevaan ja miettimään, miten kohdata pakolaisuuden ja ihmisarvon suuret kysymykset. Vahva suositus tälle teokselle.

Lippuarvonta Turun Kirjamessuille

Arvottavana kaksi kokopäivämessulippua Turun Kirjamessuille 2.-4.10.2026. 

Kokopäivälipun hinta on 18 euroa. 

Liput on saatu mainostarkoituksessa / Turun Kirjamessut

Kirjamessujen teemana on tänä vuonna Näköala. Viikonlopun aikana nähdään yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää.

Tässä linkki messujen ohjelmaan.  

Messujen aukioloajat:

Perjantaina 2.10.2026 klo 10-18

Lauantaina 3.10.2026 klo 10-18 (viralliset jatkot klo 18 alkaen)

Sunnuntaina 4.10.2026 klo 10-18

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. Laita mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin infota mahdollisesta voitosta. Jos onni suosii sinua, Turun Kirjamessut lähettää lipun sähköpostiisi. 

Kiva, jos seuraat blogiani (oikealla "seuraajat").

Arvonta-aika päättyy lauantaina 26.9.2026 klo 18.

Onnea arvontaan!

Arvonta suoritettu la 26.9.2026 klo 19.

Voittajat ovat:

Anonyymi tuhkimo9@welho.com

Anonyymi saarinen.taina.a@gmail.com

Onnea voittajille! Laitan teille sähköpostia.

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä. Duunarielämää 2000-luvun Kiinassa. Gummerus. 2026. Alkuperäinen nimi 我在北京送快递. Suomentanut Rauno Sainio. Kannen suunnittelu Yi Siqi. 309 sivua.

Pikalähettinä Pekingissä -teos oli saanut alkunsa blogikirjoituksista, joissa Hu Anyan kuvasi kokemuksiaan logistiikkakeskuksen yövuorolaisena. Blogikirjoituksista tuli niin suosittuja, että Hu Anyan laajensi eri työpaikoilta hankkimiansa kokemuksia kirjaksi. Kirjasta on tullut todella suosittu. Kiinassa sitä on myyty lähes kaksi miljoonaa kappaletta, ja lähes 20 maalla on käännösoikeudet kirjaan.

Kirjailija kuvaa työhistoriaansa, joka kattaa 19 eri työpaikkaa. Hän on työskennellyt mm. lähettinä, tarjoilijana ja huoltoaseman työntekijänä. Matalapalkkaisuus on yhdistävä tekijä näiden työpaikkojen välillä. Kirjailija nostaa keskiöön lähetin työn. Verkkolähetysten yleistyessä lähetin työllä on yhä tärkeämpi asema.

Hu Anyan on ahkera ja tunnollinen työntekijä tekipä hän mitä tahansa työtä. Hänen motiivinaan on raha. Hän haluaa paremman asunnon ja rahaa ruokaan. Kirja tuo avoimesti esille keikkatyön epäkohdat Kiinassa. Työ on uuvuttavaa ja raskasta, kuljetusmatkat ovat pitkiä, työpäivät ovat pitkiä, työvuoroissa ei juuri taukoja tunneta, monessa työpaikassa terveystarkastukset pitää maksaa itse eikä työntekijöitä välttämättä vakuuteta. Koeajalta ei saa palkkaa. Useimmat esimiehistä ovat komentelevia ja pelottavia. Työntekijöiden välille ei synny yhteishenkeä, vaan päinvastoin työntekijät kilpailevat toistensa kanssa.

Varmasti tämäntyyppisiä varjopuolia löytyy keikkatyöstä muissakin maissa, mutta toivoa vaan sopii, ettei tällaisia epäkohtia kohdata eurooppalaisissa yrityksissä. 

Kirja on kiinnostava kuvaus kiinalaisista matalapalkka-alojen työolosuhteista. Oletan, ettei tällaisista teemoista ole kovin paljon kirjoitettu Kiinassa, ja se lieneekin suuren suosion salaisuus. On ihme, miten Kiinan kommunistinen puolue on päästänyt kirjan sensuurin läpi. 

Kirjan vahvuus on kirjailijan rehellisyys ja avoimuus. Esille tulee palanen sellaisesta todellisuudesta, joka on normaalia monille ihmisille Kiinassa. Kirjassa tapahtumat nousevat etualalle, työpäivät kuvataan perusteellisesti. Huumorin pilkahduksiakin löytyy sieltä täältä. 

Heinrich Böll: Mitähän siitä pojasta tulee?

 

Heinrich Böll: Mitähän siitä pojasta tulee? Gummerus. 1985. Saksankielinen alkuteos Was soll aus dem Jungen bloss werden? Suomentanut Markku Mannila. Kansi Jussi Parikka. 112 sivua.

Olen aikoinani lukenut tämän kirjan, mutta nappasin sen kirjahyllystä mukaan Moselin risteilyllemme, koska tarkoitus oli käydä myös Kölnissä. Valitettavasti Kölnissä käynti ei onnistunut, koska Reinin vedenpinta oli niin alhaalla. 

Saksalaisista kirjailijoista nostan nobelisti Heinrich Böllin ihan kärkipäähän. "Sodanjälkeisen Saksan omaksitunnoksi" tituleerattu Böll on eräs luetuimpia saksalaisia kirjailijoita. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat Biljardia puoli kymmeneltä, Nainen ryhmäkuvassa ja Enkeli oli vaiti.

Mitähän siitä pojasta tulee on pohdiskeleva omaelämäkerta, joka kuvaa kirjailijan kouluvuosia Kölnissä Saksan historian myrskyisinä vuosina 1933-1937, natsihallinnon alkuaikoina. Kyseessä ei ole perinteinen omaelämäkerta, sillä Böll ei tukeudu päiväkirjoihin eikä dokumentteihin, vaan ainoastaan subjektiiviseen muistiinsa yhdistellen nerokkaasti henkilökohtaisia kokemuksiaan historiallisiin tapahtumiin. Näin ollen lukija ei löydä kirjan lopusta kirjallisuusviitteitä eikä lähdeluetteloa.

Kirja alkaa viittauksella tapahtumien vuosilukuihin. "Tammikuun 30. päivänä vuonna 1933 minä olin viidentoista vuoden ja kuuden viikon ikäinen, ja miltei tarkalleen neljä vuotta myöhemmin, 6. helmikuuta 1937, sain yhdeksäntoista vuoden ja seitsemän viikon ikäisenä koulusta kypsyystodistuksen." Kirjan tapahtumat alkavat siis vuodesta 1933, jolloin Adolf Hitler nousi Saksan valtakunnankansleriksi, valtiopäivätalo syttyi palamaan ja sananvapautta rajoitettiin. Kirjailijan oma perhe vastusti jyrkästi kansallissosialismia, kun sen sijaan koulussa natsismi sai yhä enemmän jalansijaa. Koululaisten tuli osallistua nk. koulutusleireille. Muiden koululaisten tavoin Böllinkin oli osallistuttava, mutta parhaansa mukaan hän keksi keinoja kieltäytyä. Vastoin kuin useimmat hänen koulukavereistaan, Böll kieltäytyi liittymistä Hitler-Jugendiin. Perhe oli Böllille tärkeä. Perheessä luettiin paljon. Vaikka rahaa oli vähän, kirjoja oli aina vara ostaa. 

Nämä Saksan historian kannalta merkittävät vuodet muovasivat Böllin poliittisia ja yhteiskunnallisia näkökulmia, jotka vaikuttivat merkittävästi hänen myöhempään tuotantoonsa. Hänen kriittinen asenteensa institutionaalista valtaa kohtaan toimii läpäisevänä teemana hänen kirjoissaan.

Kirjaa on helppo ja miellyttävä lukea. Kirja on kirjoitettu rennolla, hyvin tuttavallisella tyylillä. Tapahtumat etenevät selkeän kronologisesti ja luvut ovat lyhyitä. Jussi Parikan kansi sopii erinomaisesti kirjan teemaan.

Kirjan nimi viittaa vanhempien huoleen poikansa tulevaisuudesta. Kirjat olivat tärkeässä roolissa jo koululaisena. Sitten Böll pääsi kirjakauppa-apulaiseksi, mutta joutui sitten armeijaan vastoin tahtoansa. Kolmikymmenvuotiaana hänestä tuli päätoiminen kirjailija.

Terveiset Moselin risteilyltä

 

Olipa mukava tutustua kauniisiin saksalaisiin kaupunkeihin Moselin risteilyllä. Maisemat runsaine viiniviljelmineen olivat ihastuttavia. Sadonkorjuu oli juuri alkamassa. Vierailimme seuraavissa kaupungeissa: Düsseldorf, Koblenz, Zell, Bernkastel, Trier, Cochem ja Willingen. Kohteina piti olla vielä Bonn ja Köln, mutta niihin kaupunkeihin emme päässeet, koska Reinille ei päässyt alhaisen vedenkorkeuden vuoksi. 

Matkan järjestäjä oli Kristina Cruises.

Laivamme Swiss Crown            

 

Düsseldorfissa bongattiin kiinnostava kirjakauppa. 

  

Ensimmäinen kohteemme oli kaunis Koblenz. Ehrenbreitsteinin linnoitukselle mentiin 890 metrin köysiradalla.

           

 
Zell ja taustalla viiniviljelmiä. Schwarze Katz -viinialuetta. 

Ehkä ihastuttavin kaupunki oli Bernkastelin kaupunki. Viinijuhlat olivat meneillään ja musiikki soi kaikkialla. 

Trier on Saksan vanhin kaupunki. Historiaa on paljon, ja siellä onkin peräti yhdeksän Unescon maailmanperintökohdetta, joista yksi on ensimmäisen kuvan kaupunginportti. Karl Marx on syntynyt Trierissä. Hänen patsaansa on tuossa keskellä. 

Myös Kochem on viehättävä kaupunki. Kaupungissa on kertakaikkisen kaunis linna ja sieltä kauniit maisemat.

Vietimme viimeisen päivän pienessä Willingtonin kylässä, koska ei päästy Bonniin ja Kölniin. Laivalla oli viimeisen illan juhlaillallinen. 



Tässä mukana olleet kirjat. Lintusen Halla oli hyvä lukukokemus. Edellisessä postauksessa kerron kirjasta. Böllin otin mukaan siksi, että se sijoittuu Kölniin, jonne meidän piti mennä. Ostoksia tuli tehtyä hyvin vähän. Jotakin kuitenkin kuten tämä ihastuttava teemuki. 

Hyvä reissu! 

Mukavan saaliin sain sieniä eilisellä metsäreissulla. Hyvää syksyä kaikille!