Kesäkuun luetut ja kirjankansibingo

Niin alkaa kesäkuu olla lopuillaan ja on aika katsastaa, mitä on tullut luetuksi alkukesästä. Olen lukenut seitsemän kirjaa, joista kolme on suomenkielistä kaunoa. Käännöskirjoista kolme on kaunoa ja yksi tietokirjallisuutta.


Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanlaakso. CrimeTime. 2019.

Thierry Lentz: Hitlerin Kotkanpesä ja Berghof 1922-1944. Minerva. 2018.  

Jeffrey Archer: Miekkaa vahvempi. Clifton-kronikka, osa 5. Sitruuna kustannus. 2019. 

Denise Rudberg: Yksi tappava syrjähyppy. Into. 2015.

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä. Bazar. 2019.

Astrid Swan: Viimeinen kirjani. Kirjoituksia elämästä. Otava. 2019. E-kirja.

Emma Puikkonen: Lupaus. WSOY. 2019. E-kirja.

Hyviä lukukokemuksia lähes kaikki. Rudbergin Yksi tappava syrjähyppy ei napannut, mutta kaikkia muita voin suositella.

Kesä on alkanut mukavasti. Kesäkuun ensimmäisen viikon vietimme Itävallan kauniissa maisemissa. Kauniina päivinä teen puutarhatöitä e-kirjoja kuunnellen. - Ja tulipa yksi leffakäyntikin tälle kesäkuulle, tänään kävin katsomassa Lemmikkien salainen elämä 2 yhdessä 8-vuotiaan mummotettavani kanssa.

Olen mukana kirjankansibingossa 2019. Tältä näyttää tilanne tällä hetkellä.

Yö. Marko Kilpi: Undertaker.  

Mies. Thierry Lentz: Hilterin Kotkanpesä ja Berghof 1922-1944.

Romantiikka. Jeffrey Archer: Miekkaa vahvempi.

Jännitys. Denise Rudberg: Yksi tappava syrjähyppy.

Puu. Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä.

Nainen. Astrid Swan: Viimeinen kirjani.

Matkalla. Emma Puikkonen: Lupaus. 

Tässäpä vielä kirjojen kannet.

 

Emma Puikkosen Lupaus e-kirjana

Emma Puikkonen: Lupaus. WSOY. 2019. Lukijana Hanna Saari. Vaara-kirjastot. 06:09:02

Rinna asuu valkoisessa lapsuudenkodissaan järven rannalla yhdessä tyttärensä Seelan kanssa. Avioliitto Seelan muusikkoisän kanssa on päättynyt eroon. Sukulaisista isä on vielä elossa. Hän asuu dementoituneena palvelukodissa. Veli Robert asuu Lontoossa miesystävänsä Neevin kanssa. Robert käy Grönlannissa tutkimusryhmän kanssa mittaamassa jäätiköiden sulamista. Sisarukset ovat aina olleet läheisiä ja he pitävätkin aktiivisesti yhteyttä.

Rinna kuvaa kauniisti Seelan vauva-aikaa ja lapsuutta. Kaikki oli niin uutta, odotusaika, lapsen syntyminen, ensimmäiset yhteydet lapseen, lapsen kasvaminen ja kehittyminen. Rinna rakastaa Seelaa yli kaiken ja haluaa suojella lastaan kaikin tavoin, kuten Rinnan isäkin oli luvannut suojella Rinnaa. Mutta lupaus alkaa tuntua vaikealta pitää. Jo pienenä Seela saa puutiaisaivokuumeen punkin puremasta. Seela selviää, mutta yksinhuoltajan arki minuuttiaikatauluineen ei ole helppoa. Joka paikassa pitäisi olla ajoissa, töissä, harrastuksissa ja koulussa, vaikka lapsi pyristelee vastaan kaikin tavoin. Mutta rakkaus lapseen kantaa, lapsi on Rinnalle kaikki kaikessa. Ehkä Rinnalla on myös aikuisia tuttavuussuhteita, mutta niitä ei kirjassa avata.

Rinna tarkkailee ympäristöään. Ilmastoon liittyviä muutoksia tapahtuu ihan liikaa, EU on hajoamassa, hallitukset vaihtuvat, ilmastopakolaisia tulee etelä-Euroopasta kohti pohjoista, monet eläinlajit kuolevat sukupuuttoon, anarkistiryhmät pyrkivät häiritsemään lentoliikennettä. Rinnaa nämä asiat huolestuttavat. Koska hän haluaa suojella lastaan lupauksensa mukaisesti, hänen tulee tehdä jotakin ilmastouhkan suhteen. Nettisurffailu tuottaa tuloksen. Hän rakennuttaa heidän kauniin valkoisen talonsa pihaan bunkkerin. Äidin kukkaistutukset puretaan, lapsuuden kiipeilypuu kaadetaan, maata kaivetaan. Ja siinä se bunkkeri sitten on. Se sisustetaan asianmukaisesti ja hankitaan riittävästi ruokatarvikkeita. Kaikki on valmista pahoja päiviä varten. Rinna tuntee, että näin hän suojelee tytärtään. Veli Robert suuttuu pihapiirin tuhoamisesta ja katkaisee suhteensa Rinnaan.  

Puikkonen ottaa käsiteltäväkseen ajankohtaisia teemoja. Eurooppalaiset unet -kirjassa, joka oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2016, hän käsitteli Euroopan lähiajan kriisejä. Nyt Lupaus-kirjassa Puikkonen on tarttunut todella ajankohtaiseen ilmastokysymykseen. Kirja on toisaalta dystopiaa, toisaalta suoraan tätä päivää. On asioita, jotka tulee huomioida lähitulevaisuudessa, mutta on myös asioita, joiden kanssa on kiire jo tänä päivänä. Kirja antaa todella ajattelemisen aihetta. Nyt on jo kiire, mutta ei kuitenkaan liian myöhäistä. 

Ihastuin Puikkosen kauniiseen kirjoitustyyliin. Äidin ja lapsen suhteen kuvaus on jotakin niin upeaa ja hienovireistä, jollaista harvoin saa kokea. Yhteisten satuhetkien tunnelman ja äidin syvän rakkauden voi tuntea ja aistia. Äänikirjaa kuunnellessa tuli useammankin kerran mieleen, että olisiko ollut parempi vaihtoehto lukea tämä kirja-kirjana, jotta olisi voinut palata kauneimpiin kohtiin. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla myös ympäristötietoisen Seelan ajatuksia kirjassa käsitellyistä asioista. Hanna Saari lukijana oli mielestäni hyvä. Tosin olen kuunnellut niin vähän äänikirjoja, että olen aika jäävi arvioimaan lukijoita.

E-kirjan etuna oli, että nyt on talomme sivupiha saatu siistiksi. 🌻

Pikkuinen suihkulähde toimii, polun reunat on kantattu, orapihlaja-aidan alusta on siistitty. Valmistautumista Avoimiin puutarhoihin 7.7.2019.

Astrid Swanin Viimeinen kirjani e-kirjana

Astrid Swan: Viimeinen kirjani. Kirjoituksia elämästä. Otava. 2019. E-kirja. Lukija Astrid Swan. Lainaus: Vaara-kirjastot.

Astrid Swan sai vuonna 2017 tiedon, että hän sairastaa parantumatonta rintasyöpää. Hän oli tuolloin 34-vuotias. Tällaisen tiedon vastaanottaminen on rankkaa ja tiedon hyväksyminen vieläkin rankempaa. Astrid Swan, pienen lapsen äiti, aviovaimo, muusikko, päätti kirjoittaa kirjan, viimeisen kirjan kuten nimikin sanoo, muistoksi lapselleen ja jälkipolville. 

Astrid Swan, oikealta nimeltään Eevi Joutseno, kertoo kirjassaan elämäntarinansa. Hän kertoo lapsuudestaan, nuoruudestaan, muusikon urastaan, avioliitostaan, suvustaan, lapsestaan ja syövästään. Lapsuuden kodin tunnelmaa oli ahdistanut alkoholisoitunut isä. Äiti ei uskaltanut lähteä perheestä. Astrid toivoi kasvavansa pian aikuiseksi, jotta pääsisi pois kodista. Sitä aikaa odotellessa Astrid kävi jättämässä taloyhtiön ilmoitustaululle lapun löytääkseen itselleen adoptioperheen.

Musiikki ja kirjallisuus

Swan aloitti musiikin harrastamisen jo kouluaikana. 19-vuotiaana hän pääsi irrottautumaan perheestään perustamalla oman perheen musiikkomiehen kanssa, joka oli häntä 16 vuotta vanhempi. Swan opiskeli Helsingin yliopistossa ja harrasti intohimoisesti musiikkia. Tie vei USA:han. Siellä Swan pyrki luomaan suhteita, jotta muusikon ura edistyisi, vaikka monesti tuntuikin, että hänen kauneutensa, vaaleat hiuksensa ja isot rintansa saivat enemmän huomiota kuin hänen musiikkinsa. Vaikka musiikki on Swanille hyvin rakasta, ovat kirjat olleet aina merkityksellisiä hänen elämässään. Hän mainitsee esikuvikseen mm Sylvia Plathin, Nora Ephronin ja Märta Tikkasen. Omaa taiteilijaidentiteettiään Swan pohtii peilaamalla uraansa suvussa vuosikymmeniä sitten eläneisiin taiteilijoihin, mutta joutuu pettymään, kun identiteettiyhteyttä ei löydykään.    

Ei se ainakaan syöpää ole, totesi lääkäri.

Suomeen palattuaan Swan ja miehensä N elivät hyvää elämää kaikkine arkipäiväisyyksineen ja juhlahetkineen. Sitten perheeseen tuli vauva. Vauva merkitsi suurta muutosta perhe-elämässä, vauva sekoitti Swanin elämän ja hän eli totaalisesti seuraavat kaksi vuotta vauvalle ja imetykselle. Mutta sitten tuli syöpä. Vuosi oli 2014, lapsi oli kaksivuotias. Todettiin aggressiivinen rintasyöpä, toinen rinta poistettiin, kainalon imusolmukkeet poistettiin, aloitettiin sytostaattihoidot. Swanin olo oli heikko ja väsynyt, mielialat vaihtelivat, ruoka ei maistunut.  Mutta elämä voitti. Tehtiin jopa rintakonstruktio, jolla luotiin uskoa tulevaisuuteen. Mutta taas uusi mutta, syöpä uusi, oli levinnyt maksaan, hoidot jatkuivat, olo oli yhä heikompi. 34-vuotiaana Swan saa tiedon, että hän sairastaa parantumatonta syöpää. Parannuskeinoja ei ole.  

Teosto-palkinto

Swan on julkaissut viisi studioalbumia ja yhden cover-levyn. Laulukielenä on englanti. Swan sai vuoden 2018 Teosto-palkinnon From the Bed and Beyond -levyn sävellyksistä, sanoituksista ja sovituksista. 

Oma syöpä avoimesti ja peittelemättä

Swanin kirja on enemmän kuin elämäntarina tai sairauskertomus. Kirja koostuu kirjoituksista, runoista, päiväkirjamerkinnöistä ja laulunsanoista. Ei tosin missään järjestyksessä, mutta kyllä se koko elämänkaari sieltä kuroutuu, vaikkakin luulen, että tarkempi rakenne olisi edesauttanut kirjan luettavuutta. Swanin kirjan arvosteluissa on nostettu esiin nimenomaisesti turvaton ja rankka lapsuus. Itse kuuntelin lapsuusosuutta ehkä hieman turtuneena, tuntui, että Swan sysäsi liikaa asioita rankan  lapsuuden kontolle. 

Sen sijaan kirjan vahvuus mielestäni on sairauden kuvaus. Se on paljon enemmän kuin normaalit syöpäkuvaukset. Swan menee todella syvälle sairauden syövereihin, kuvaa avoimesti kaikkia toimenpiteitä, niiden vaikutuksia, omia tunteitaan. Kuvaus on koskettavaa, vahvaa ja kaunistelematonta. Minulla itselläni on ollut rintasyöpä ja pystyn niin hyvin jakamaan samoja tunteita Swanin kanssa. Itse arvostan suuresti suomalaista terveydenhoitoa ja luotan hoitohenkilöstöön ja -menetelmiin. Niin tekee myös Swan ja heittää romukoppaan monet hänelle tarjotut poppakonstit. Uskon, että Swanin sairauden kuvaus toimii mitä parhaimpana vertaistukimateriaalina. Mielestäni Swan tekee suuren kasvuhypyn sairauden kanssa. Tuntuu, että hän kasvaa sairausvuosinaan enemmän kuin koskaan siihen astisen elämänsä varrella. Näin Swan kirjoittaa blogissaan suhtautumisestaan kuolemaan: 

"So here's what I think: The secret to living as a chronically (and at some point terminally) ill mother, is just to live like any other mother would."

Tällä hetkellä tilanne syövän kanssa on hyvä, ylläpitolääkitys riittää. Swan pysyy tiukasti mukana arkipäivässä, keikkailun ohella hän tekee väitöskirjaa Helsingin yliopistolla.

Tämä on toinen äänikirja, jonka olen kuunnellut. Teen paljon töitä puutarhassa. Siksipä ostin hyvät kuulokkeet ja mikäs nyt on työskennellessä, kun voi samalla kuunnella kirjoja. Parasta tämän kirjan kuuntelemisessa oli se, että Swan itse luki kirjan - tunteella ja taidolla.





 

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä. Englanninkielinen alkuteos Still Life. Suomentanut Raimo Salminen. 2019. Bazar. Kannen suunnittelu Perttu Lämsä. 367 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Elämä täällä oli hiljaista. Mutta ei järkkymätöntä."(s. 364) 

Kirjan tapahtumapaikkana on Three Pinesin pieni kylä Kanadassa, Quebeckin lähellä. Penny kuvaa kylää kauniiksi ja viehättäväksi. Kylän takana virtaa kaunis Bella Bellan -joki. Kylässä kaikki tuntevat toisensa ja luottavat toisiinsa. Ei ole mitään tarvetta lukita ovia yöaikaan. Tällaisessa kylässä ei pitäisi tapahtua mitään pahaa. Siksi hämmästys onkin suuri, kun kiitospäivän aamuna löydetään kaikkien kyläläisten rakastama ja arvostama eläkkeellä oleva opettaja Jane Neal kuolleena.

Surmaa tulee selvittämään Quebeckin poliisilaitoksen rikoskomisario Armand Gamache tiiminsä kanssa. Janen kuolemaan liittyy monta kysymysmerkkiä. Jane on surmattu jousipyssyllä, mutta miksi nuolta ei löydy? Miksi Jane on lähtenyt aamukävelylle ilman koiraansa? Liittyykö Janen maalaama taidenäyttelyyn hyväksytty varsin erikoinen taulu Päätösparaati jotenkin Janen kuolemaan? Moni uskoo Janen kuolemaa metsästysonnettomuudeksi, mutta ei Gamache. Gamache perustaa komentopaikkansa Olivier's Bistron takan viereiseen nurkkaan. Sieltä on hyvä tarkkailla ympäristöä ja antaa kyläläisille mahdollisuus jutteluhetkiin.

Gamachen perehtyessä juttuun yhä uusia kiemuroita nousee esiin. Onko Janen kuolemalla yhtymäkohtia Timmer Hadleyn kuolemaan? Kuoleman selvittämistä vaikeuttaa myös se, että  rikostiimin tulee ensin tutustua jousipyssyihin, ampumatapoihin ja erilaisiin nuoliin. Gamache tutustuu kyläläisiin. Uutta tietoa löytyy pikkuhiljaa, mutta välillä ollaan ihan hukassa. Quebeckin kielikysymyskin  - englannin ja ranskan suhde - nousee keskustelun kohteeksi. Kieli nousee esille myös Janen hautajaisissa. "Toimitus pidettiin pelkästään ranskaksi, vaikka Jane oli ollut englanninkielinen." (s. 241)

Asiat alkavat ratketa, paljolti Gamachen taitavan ammattitaidon ansiosta. Hän luottaa tiimiinsä, hän uskoo yhteistyöhön. "Gamachella oli vahva usko yhteistyöhön - ei kilpailuun - tiimissään. Hän tiesi kuuluvansa vähemmistöön Sûretén johtajistossa. Hän uskoi, että hyvä johtaja oli myös hyvä oppilas. Ja hän kehotti tiiminsä jäseniä kohtelemaan toisiaan kunnioittavasti, kuuntelemaan toisten ajatuksia, tukemaan toisiaan." (s. 80) Gamachelle tärkeä henkilö rikoksen selvittämisessä on hänen pitkäaikainen kollegansa rikostutkija Beauvoir, mutta harmia ja harmaita hiuksia aiheuttaa sen sijaan nuori, kokematon ja omiin intuitioihinsa luottava Yvette Nickols.

Monille dekkareiden ystäville Louise Penny on tuttu jo entuudestaan. Kuolema kiitospäivänä on ilmestynyt aiemmin nimellä Naivistin kuolema (WSOY 2008). Bazarilta tulee seuraava jatko-osa jo syksyllä ja kolmas osa keväällä 2020. Toivottavasti jatkoa seuraa. Penny on hyvin arvostettu dekkaristi maailmalla, hänen kirjojaan on käännetty 26 kielelle ja hän on saanut seitsemän Agatha-palkintoa. Kanadassa Armand Gamache -sarjassa on juuri ilmestynyt 15. osa. Pennyn kirjoille löytyy varmasti oma lukijakuntansa myös Suomesta. 

Minulle tämä oli ensimmäinen Penny, mutta aivan varmasti tämä ei jää viimeiseksi. Pidin tästä dekkarista todella paljon. Kirjasta jäi hyvä ja levollinen olo. Viihdyin viisaan Gamachen ja sympaattisten kyläläisten seurassa. Raakoja rikosromaaneja kaipaava ei saa tyydytystä tästä kirjasta, sen sijaan psykologinen ote, hienot henkilökuvaukset ja Pennyn sujuva kirjoitustyyli ovat tämän kirjan vahvuuksia.  

Kirjasta on postaus ainakin seuraavissa blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Hemulin kirjahylly, Kirja vieköön ja Leena Lumi.

Denise Rudberg: Yksi tappava syrjähyppy

                                      

Denise Rudberg: Yksi tappava syrjähyppy. Into. 2015. Alkuperäisteos Ett litet snedsprång. Suomentanut Anu Koivunen. Kansi: Tex Hänninen. 412 sivua.

Omasta kirjahyllystä

Into kustannuksen sivuilta selvisi, että Denise Rudberg on yksi Ruotsin  suosituimmista kirjailijoista. Hän aloitti uransa chick lit -kirjailijana ja siirtyi sitten vuonna 2010 rikoskirjailijaksi. Yksi tappava syrjähyppy aloitti Marianne Jidhoff -rikossarjan. Ruotsissa sarja on edennyt jo kuudenteen osaan, suomeksi on tähän asti käännetty kolme osaa.

Kirjan päähenkilö on Marianne Jidhoff, vähän yli viisikymppinen nainen, joka on toiminut arvostettuna, energisenä ja taitavana syyttäjänsihteerinä Tukholmassa. Kun aviomies Hans sairastui eturauhassyöpään, Marianne jäi pois töistä ja ryhtyi miehensä omaishoitajaksi. Hans kuolee, ja Marianne päättää aloittaa eläkepäivänsä. Mutta entinen esimies saa houkuteltua Mariannen takaisin töihin. Heti ensialkuun edessä on visaisen murhan selvittäminen: menestynyt liikemies Christopher Turin löydetään murhattuna. Marianne saa työparikseen kokeneen keskusrikospoliisin tutkijan Torsten Ehnin, jolla on apulaisenaan nuori ja kokematon Augustin Madrid. Yllätyksellisestä, mielenkiintoisesta Augustinista muodostuukin juonen edetessä kirjan suosikkihenkilöni. 

Turinin murhan selvittely johtaa NYT-kursseille, joilla rahakkaat ruotsalaiset hoitavat parisuhteitaan.  Lisäksi kirjassa seurataan huonossa parisuhteessa elävää hienostorouva Paulaa, jolle alkaa tulla omituisia tekstiviestejä. Tekstiviestien lähettäjä rohkaistuu ja tulee tirkistelemään Paulan kodin ikkunoiden taakse.

Pikkuhiljaa asiat saavat ratkaisunsa ja rikokset selvitetään, vaikkakin kirjan loppuratkaisu on hieman lattea. Ehkäpä Rudbergin chick lit -kirjailijatausta selittää tämän kirjan tapahtumia ja kuvauksia. Välillä tuli tunne, että kyseessä ei suinkaan ole dekkari, vaan mukava viihderomaani, jossa kuvataan tukholmalaisen hienoston ylellistä elämää, laihduttamista, tupakoinnin lopettamisyrityksiä, sisustamista, vaatteita ja ruokaa. Mutta kirjoittaa Rudberg kyllä osaa, hän on taitava tapahtumien kuvaaja. Ehkäpä luen jatko-osankin, lähinnä siksi, että Augustin Madridin persoona kiinnostaa. 

Jeffrey Archer: Miekkaa vahvempi - sukukronikan viides osa

Jeffrey Archer: Miekkaa vahvempi. Clifton-kronikka, osa 5. Englanninkielinen alkuteos Mightier Than The Sword. Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. 2019. Sitruuna kustannus. 463 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Clifton-kronikan viides osa jatkuu täsmälleen siitä, mihin edellinen osa Maksun aika jäi. Hyvä niin, tapahtumat ja henkilöt palautuvat välittömästi mieleen. Edellisessä osassa MV Buckingham oli neitsytmatkallaan kohti New Yorkia, kun alus joutui pommi-iskun kohteeksi. Nyt käy ilmi, että asialla oli IRA. Pahemmilta vaurioilta vältyttiin, mutta pommi-isku ei jätä Cliftoneita rauhaan vuosienkaan kuluessa.

Emma, Harry ja Sebastian

Kirjan henkilöt ovat jo niin tuttuja. Oli ilo palata Emma ja Harry Cliftonin seuraan.  Emma on edelleen Barringtonin suvun laivanvarustamon hallituksen puheenjohtaja, mutta yrityksen johtaminen ei suju ongelmitta, koska Lady Virginia Fenwick janoaa edelleen kostoa. Kostoa toteuttamaan Virginia laittaa Alex Fisherin, joka on tuttu juonistaan jo edellistäkin osista. Emman ja Harryn poika Sebastian on tässä kirjassa yksi päähenkilöistä. Sebastian luo menestyksekästä uraa. Valitettavasti menestys pankkimaailmassa vaatii veronsa, kun vielä kaiken lisäksi Sebastian joutuu Adrian Sloanen juonittelun kohteeksi. 

Anatoli Babakov

Eniten minua kiinnosti tässä osassa Harry, kirjailija, joka kirjoittaa yhdeksänosaista William Warwik -rikosromaanisarjaa. Harry on valittu Britannian PENin eli kirjailijoiden sananvapausjärjestön puheenjohtajaksi. Harry saa tehtäväkseen matkustaa PENin puheenjohtajan ominaisuudessa Neuvostoliittoon. Tuolloin 1960-luvun puolivälissä Leonid Breznevin johtama Neuvostoliitto piti omaa järjestelmäänsä ainoana oikeana eikä toisinajattelijoita hyväksytty. Stalinin elämänkerran kirjoittanut Anatoli Babakov kuuluu vainottuihin toisinajattelijoihin ja istuu vankilassa Siperiassa. Harry aloittaa kampanjoinnin Babakovin vapauttamiseksi. Hanke on haasteellinen ja vaarallinenkin. Harrya varoitetaan. "Mutta ehkä ei ole viisasta tökkiä iso karhua hereille. Uusi kovan linjan hallinto näyttää viittaavan kintaalla ihmisoikeuksille, olipa tökkijän kotimaa mikä tahansa." (s. 55)

Giles

Myös Giles matkaa diplomaattimatkallaan rautaesiripun taakse Berliiniin ottamaan selvää, aiotaanko Ulbricht siirtää sivuun pääsihteerin paikalta. Matkasta muodostuu käännekohta Gilesin uralla. Stasi tekee työtään ja tuhoaa Gilesin poliittisen uran, mutta tulevat vaalit antavat Gilesille uuden mahdollisuuden. Vastaehdokkaana on jälleen kerran Alexander Fisher. Gilesin vaalikampanjan kuvaamisen olisi voinut jättää vähemmälle, koska siinä on niin paljon samoja piirteitä kuin edellisessäkin vaalikampanjassa, jota on kuvattu sarjan kolmannessa osassa Vaietut salaisuudet.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1964-1970. Liikutaan Bristolin ja Lontoon lisäksi Neuvostoliitossa ja DDR:ssä. Koin erityisen kiinnostavana Harryn pyrkimykset auttaa toisinajattelija Babakovia. Stasin rooli Gilesin uran tuhoamiseksi tuntui uskottavalta. Jälleen kerran totean, että Archer on taitava kirjoittaja. Hän hallitsee sujuvan tekstin tuottamisen ja koukuttavan, välillä suorastaan dekkarimaisen juonen kehittelyn. Historian faktoihin nojautuvat tapahtumat ja karismaattiset henkilöhahmot tekevät kirjan eläväksi. Erityisesti Emman ja Harryn seurassa viihdyin todella hyvin. Kirjan lukemisen jälkeen Barringtoneita ja Cliftoneita jää ikävä, mutta ikävää helpottaa tieto, että jatkoa seuraa.  

Itävallan kuvankauniit Alpit

Terveisiä Itävallasta. Vietimme siellä viikon verran ihaillen kauniita alppimaisemia sekä kauniita kaupunkeja. Pistäydyimme myös Saksan puolella. Siellä vierailukohteena oli mm Kehlsteinhaus eli Kotkanpesä. Hotellimme oli pienessä Maidenhofin kylässä Zell am seen lähistöllä.

Upeat on maisemat Schmittenhöhella (1965 m).

Vihreätä metsää ja lumihuippuisia vuoria

Tässä me ollaan.

Kauniita pieniä järviä rotkojen keskellä.

Tällainen maisema avautui parvekkeeltamme. Mukava oli herätä tällaiseen maisemaan.

Kaunis Zeller-järvi Zeen am seessa. Teimme risteilyn tällä järvellä.

Järven toiselta reunalta

Itävaltalaista maalaismaisemaa. Kaikkialla oli niin siistiä.

Hitlerin Kehlsteinhaus eli Kotkanpesä. Kotkanpesä avautui tänä kesänä  harvinaisen myöhään rankan talven takia. Pääsimme onneksi pistäytymään siellä. Vaikuttava paikka ja aivan mahtavat maisemat.

Kotkanpesältä. Järvi on Königssee.

Paljon mahtui yhteen viikkoon. Ohjelmaa oli sen verran paljon, että lukeminen jäi lähes täysin. 

Tutustumiskohteena Kehlsteinhaus eli Kotkanpesä

Thierry Lentz: Hitlerin Kotkanpesä ja Berghof 1922-1944. Minerva. 2018. Ranskankielinen alkuperäisteos: Le diable sur la montagne. Hitler au Berghof 1922-1944. Käännös: Pertti Jokinen. 295 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Teimme matkan Itävaltaan kesäkuun alussa tänä vuonna. Majapaikkamme oli Zell am Seen lähistöllä, josta käsin teimme päivän matkoja eri puolille Itävaltaa ja kävimme myös Saksan puolella. Eräs odotetuimmista vierailukohteistamme oli Hitlerin Kotkanpesä Berchtesgadenissa Baijerissa. Ennen matkaamme Thierry Lentzin kirja Hitlerin Kotkanpesä ja Berghof 1922-1944 tutustutti minut Kotkanpesän ja Berghofin historiaan.

Baijeri ja erityisesti Obersalzberg olivat Hitlerille tuttua aluetta jo 1920-luvun alkuvuosilta. Vuosina 1925-26 Hitler kirjoitti Mein Kampfin toisen osan Obersalzbergin maisemissa perhehotelli Pension Morzissa. Hitler asui tällä seudulla useissa eri paikoissa, kunnes löysi mieleisensä huvilan, joka sitten useiden remonttien ja laajennusten jälkeen sai nimen Berghof. Berghof sisustettiin "vain paras on kyllin hyvää" -periaatteella. Tunnetuin osa Berghofin sisustusta, useissakin elokuvissa nähty, oli 8x4 metrinen ikkuna, jossa oli 90 ruutua. Ikkunasta oli huikeat näkymät Untersbergin vuorille. Berghofista muodostui Hitlerin suosikkipaikka, jossa hän vietti aikaa natsijohdon, tulevan vaimonsa Eva Braunin sekä koiriensa kanssa. Alueesta muodostui todellinen natsikeskus. Berghofin lisäksi alueella oli myös Hermann Göringin, Albert Speerin ja Martin Bormannin huvilat, vierashuvila, SS:n kasarmi, postitoimisto, lastentarha, koulu, sairaala sekä sodan loppupuolella vankityövoimin rakennettuja maanalaisia bunkkereita.

Albert Speerin huvila (opastuskeskuksen kuva)

"Hän (Bormann) päätti rakentaa Führerille jotakin erinomaista. Syntyi absurdi rakennelma, joka maksoi omaisuuden." (s. 132)

Bormann halusi juhlistaa kekseliäällä tavalla Mein Führerin 50-vuotispäivää. Hän halusi, että hänen lahjansa olisi "poikkeuksellinen, kestävä ja hyödyllinen." (s. 133) Siitä alkoi Kehlsteinhausin rakentaminen, jonka tuli olla valmiina Hitlerin syntymäpäivänä 20.4.1939. Paikaksi Bormann valitsi Kehlsteinin vuoren huipun, joka kohosi 1834 metrin korkeuteen eli vielä 800 metriä Berghofin yläpuolelle. Vuonna 1937 aloitettu rakennusprojekti oli uskomaton. 

Kehlsteinvuorelle ei kulkenut teitä, eikä siellä ollut ennestään rakennuksia, joten rakennustyöt jouduttiin aloittamaan aivan perusteista. Fritz Todtin johdolla tietä ja taloa rakensi 3500 hyvin palkattua työntekijää, joiden taitavan työn ansiosta kokonaisuus saatiin valmiiksi etuajassa: eli elokuussa 1938. Tämän suunnattoman kalliin rakennusprojektin lopputuloksena syntyi natsihallinnon voiman symboli Kehlsteinhaus. Kotkanpesä eli Eagle's Nest on amerikkalaisten antama nimi Kehlsteinhausille. Kotkanpesä rakennettiin natsihallinnon edustustehtäviä varten, mutta ironista kyllä, korkeanpaikankammosta kärsivä johtaja kävi Kotkanpesällä vain 14 kertaa, eikä koskaan yöpynyt siellä. Hitlerin viimeinen käynti oli 17.10.1940. Eva Braun viihtyi Kotkanpesällä paremmin, ja vietettiinpä siellä Eva Braunin siskon Gretlin häätkin. 

Kehlsteinhaus eli Kotkanpesä

Lentz kuvaa kirjassaan Berghofin ja Kotkanpesän merkitystä ja roolia natsijohdon "lomaparatiisina", jossa lomailun ohella tehtiin merkittäviä poliittisia päätöksiä liittyen sodan kulkuun, johdettiin Euroopan sotatoimia sekä päätettiin juutalaisten kohtalosta. "Värisyttää ajatella, että täällä hän (=Hitler) keskusteli keväällä ja kesällä 1943 lopullisesta ratkaisusta Heinrich Himmlerin kanssa." (s. 80)  Mutta sodan loppuvaiheissa ei edes Berghof ollut turvassa. Keskiviikkona 25.4.1945 uhka oli todellinen. Hälytyssireenit soivat, natsit kiirehtivät maanalaisiin bunkkereihin, kun britit ja amerikkalaiset pudottivat alueelle 1232 tonnia räjähteitä. Alueellinen hävitys oli mittava. Kuolonuhreja oli kolmisenkymmentä. Sen sijaan Kotkanpesä säästyi pommituksilta. Vuonna 1952 koko Berghofin alue hävitettiin.

Lentzin kirja on hyvä kokonaisuus Berghofin ja Kotkanpesän synnystä ja merkityksestä. Samalla kirjailija välittää tietoa toisen maailmansodan kulusta sekä keskitysleirien tapahtumista. Hieman häiritsevänä koin sen, että kirjailija varsin usein toi esille inhonsa natsihallinnon tekoja kohtaan. Toki itse olen samaa mieltä tekojen luonteesta, mutta uskon, että lukija kyllä itsekin osaa tehdä päätelmänsä natsien hirmuteoista. Huomiota kiinnitti myös se, että kirjailijan mielestä suuri osa Kotkanpesällä vierailevista turisteista naamioi tulonsa syyksi kauniit maisemat, eivätkä tunnusta sitä, että tulevat sinne natsihistorian vuoksi. Ihmettelen, onkohan näin. Oma oletukseni on, että sinne mennään juuri natsihistorian vuoksi, aivan kuten mekin menimme. Kirjassa on varsin mittava kirjallisuusluettelo, ja tekstiä havainnollistaa valokuvaliite. Valokuvaliite olisi saanut olla laajempi, jotta mukaan olisi mahtunut mm kuva Berghof-rakennuksesta.

Me vierailimme Kotkanpesässä lauantaina 8.6, jolloin kausi 2019 avattiin. Avausajankohta oli poikkeuksellisen myöhäinen talven rankkojen lumisateiden vuoksi. Alhaalla bussien lähtöpaikan läheisyydessä on dokumentaatiokeskus, jossa esitellään koruttomasti toisen maailmansodan ja Obersalzbergin historiaa.Ylhäälle Kotkanpesään matkataan erikoisvalmisteisissa busseissa. Ei voi kuin ihailla kuljettajien otteita, sellaisella varmuudella he ajoivat tuon 6,5 km:n kapean ja mutkaisen koko ajan korkeammalle menevän tien. Ylätasanteen parkkipaikan jälkeen siirrytään 127 metriä pitkään tunneliin ja sieltä edelleen kauniiseen peilihissiin. Syntymäpäiväsankaria oli ajateltu koko rakentamisprosessin ajan, mm hissin katossa  ja seinissä on peilit Hitlerin ahtaanpaikankammon vuoksi.

Perillä Kotkanpesällä

 

Mussolinin lahjoittama marmorinen takka

Kun pääsee Kotkanpesälle, voi vain ihailla luonnon kauneutta. Näkymä on sanoinkuvaamattoman kaunis. Meidän vierailupäivänämme sää oli kirkas, joten saatoimme ihailla Berchtesgadenin alppimaisemaa, Königsseen kaunista alppijärveä sekä lumihuippuisia vuoria. 

Königssee, taustalla oikealla Watzman (2713 m)

Kotkanpesän monimuotoisia maisemia

Jotta emme unohtaisi

Vaikkakaan itse rakennuksessa ei ole juuri muuta nähtävää kuin lähes autenttinen ruokasali, jossa kalusteena on mm Mussolinin lahjoittama marmorinen takka, paikan tunnelman voi aistia. Kotkanpesä on vaikuttava. Aika tuntuu pysähtyvän. Tämä on todellakin se paikka, jossa natsijohtajat viettivät leppoisia lomapäiviä, suunnittelivat sodan kulkua ja tekivät julmia päätöksiään juutalaisten kohtalosta. Kotkanpesällä käynti muistuttaa kävijöitä synkästä natsimenneisyydestä. Jotta meillä olisi edessämme rauhanomainen tulevaisuus, on meidän muistettava lähimenneisyytemme.

Kotkanpesä parkkitasanteelta kuvattuna