tiistai 21. tammikuuta 2020

Denise Rudberg: Neljä kertaa kosto



Denise Rudberg: Neljä kertaa kosto. Into. 2018. Alkuteoksen nimeä ei ole mainittu. Suomentanut Anu Koivunen. Kansi: Jussi Kaakinen. 306 s.

Omasta hyllystä

"Tuntuu huumaavalta liikkua vapaasti kodissasi. Hengittää tuoksujasi. Asunnossasi on paikka, johon voin käpertyä. Jossa voin istua niin kauan kuin haluan tarkkailemassa sinua ilman, että tiedät minun olevan täällä. Kuuluu rapinaa, kun avaan lukon. Mutta se ei haittaa. Hiivin sisään ja menen piilopaikkaani. Nyt voin tarkkailla jokaista askeltasi." (s. 162)

Rehtori Jane Eden johtaa Vädla Läroverkia, Ruotsin arvostetuinta yksityiskoulua. Perfektionisti ja tahtonainen Eden johtaa koulua ja oppilaita rautaisella kädellä ja kovalla kurilla. Oppilaat käyttävät jopa koulupukua. Edenillä on salasuhde koulun johtokunnan puheenjohtaja Mikael Celsiuksen kanssa, vaikka tosin käy ilmi, että suhteesta ovat kyllä tietoisia lähes kaikki heidät tuntevat. Molemmat ovat tahollaan naimisissa, mutta Janen mukaan heidän avioliittonsa olivat avoimia. Yllätys on suuri, kun Mikael Celsius murhataan. Mikä on Janen rooli tässä murhassa, sitä joutuvat pohtimaan syyttäjänsihteeri Marianne Jidhoff yhdessä tutun poliisipari Torsten Ehnin ja Augustin Madridin kanssa.

"Helvetin Hans". (s. 151)

Marianne Jidhoff on Rudbergin dekkarisarjan päähenkilö. Marianne on 55-vuotias syyttäjänsihteeri, hyvin ammattitaitoinen ja ammatillisia haasteita pelkäämätön. Hänellä on kolme lasta. Marianne on ottanut tavaksi lähteä aamuiselle kävelylenkille, jotta saa painonsa pidetyksi kurissa. Pikkupaheitakin Mariannella on: Davidoff-pikkusikarit ja tryffelinougatkonvehdit. Näin Marianne aloittaa päivänsä: "Radiokanava P2:n soidessa hän pani teeveden kiehumaan ja leikkasi kaksi paksua viipaletta Mr Toastista, jonka Fabrique-leipomo oli tullut tunnetuksi myös Ruotsin rajojen ulkopuolella. Hän pani viipaleet leivänpaahtimeen, otti esiin voin ja juuston. Kaapista hän otti uuden Davidoff-kotelon ja kullanvärisen suklaarasian." (s. 127)              

Marianne oli jo jäämässä eläkkeelle hänen miehensä Hansin kuoltua syöpään muutama vuosi sitten, mutta hänet saatiin houkutelluksi puolipäivätyöhön. Rahan takia Mariannen ei tarvitsisi tehdä töitä, sillä hän on varakas, asuu arvokkaassa talossa, mistään minkä saa rahalla ei ole puutetta. Aviomies Hansin avioliiton ulkopuoliset suhteet tuottavat edelleen pahaa mieltä ja harmitusta. Marianne toteaa, ettei hän vieläkään ole immuuni Hansin tempauksille. Nyt vielä tulee menneisyydestä esille yllättävä salaisuus. Marianne on epävarma, rohkeneeko hän jakaa salaisuutta edes lastensa kanssa. Mutta onneksi Marianne tapaa myös uusia kiinnostavia miehiä. Hän tutustuu Claudeen, vanhaan ystäväänsä, jonka kanssa nautitaan viiniä ja shampanjaa sekä syödään ruotsalaiseen tapaan katkarapuja, hummeria ja ostereita. 
                                                                                        
Mariannen, Torstenin ja Augustinin tutkintaryhmällä on edessään haastava murhatutkimus. Tiedotusvälineet ja koulun oppilaiden vanhemmat seuraavat kiinnostuneina tutkimuksen edistymistä. Mutta ennen kuin murhatutkimus pääsee edes kunnolla vauhtiin, tapahtuu uusi murha. Marianne ja poliisit ovat ymmällä, mutta haaste on otettava vastaan. Vaihe vaiheelta palaset loksahtavat paikalleen. Loppuratkaisu on niin poliiseille kuin lukijoillekin täysin yllätyksellinen.

Denise Rudberg on tullut tunnetuksi chick-lit -kirjailijana ennen kuin hän ryhtyi kirjoittamaan Marianne Jidhoff -dekkarisarjaa. Neljä kertaa kosto on neljäs kirja tässä sarjassa. Itse luin sarjan ensimmäisen kirjan Yksi tappava syrjähyppy. Pidin juonen kuljetuksesta, mutta totesin, että  "välillä tuli tunne, että kyseessä ei suinkaan ole dekkari, vaan mukava viihderomaani." Tässäkin kirjassa on kepeyttä, mutta juuri sopivasti minun makuuni. Pidin siitä, että murhien välillä on kepeitäkin jaksoja. 

Tämä kirja oli minulle todella mieluista luettavaa. Ihan ehdottomasti paras dekkarikokemus pitkään aikaan. Koin, että kirjassa kaikki oli kohdallaan. Kaikki elementit olivat tasapainossa, jännitys, juoni, yllätyksellisyys, henkilöhahmot ja sujuva kirjoittaminen. Rudbergin juonen kehittely on oivallista. Henkilöhahmot, ennen kaikkea tutut poliisit rakkaushuolineen, ovat kiinnostavia. Kiinnostavaa on nähdä, miten Mariannen ja Clauden romanssi etenee seuraavissa kirjoissa. Myös Torstenin ja Pian suhteen jatkuminen kiinnostaa, samoin kuin se, miten sympaattinen Augustin selviää avioerostaan.  

Tällä kirjalla osallistun Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteeseen.
                                                                                                    

lauantai 18. tammikuuta 2020

Kaspar Colling Nielsen: Tanskan sisällissota 2018-24


Kaspar Colling Nielsen: Tanskan sisällissota 2018-24. Aula & Co. 2019.Tanskankielinen alkuteos Den Danske Borgerkrig 2018-24. Suomentanut Katriina Huttunen. Kansi: Perttu Lämsä. 209 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kun on elänyt niin kauan kuin minä, on vaikea muistaa kaikkea. Suurimman osan unohtaa, mutta suuret asiat muistan kyllä. Sisällissotaa en unohda koskaan." (s. 15)

Osallistuin Aula & Co:n bloggaritapaamiseen viime syksyn Helsingin kirjamessuilla. Tapaamisessa oli Kaspar Colling Nielsen kertomassa kirjastaan Tanskan sisällissota 2018-24. Kirjan esittelystä jäi hieman ristiriitainen olo, saimme kuulla, että toisaalta kirja on hauska, toisaalta absurdi ja toisaalta vakava kuvaus hyvinvointivaltion murenemisesta. Joten lukemista aloittaessani en oikein tiennyt, mitä odottaa.

Kirjan alkuasetelma on yllätyksellinen. Päähenkilö on tanskalainen 475-vuotias mies, jolla on puhuva 350 vuoden ikäinen koira, bordercollie, Geoff nimeltään. Korkeat iät selittää se, että molemmat ovat olleet mukana ikuisen nuoruuden mahdollistavassa kantasoluohjelmassa. Mies kertoo, että korkeasta iästään huolimatta hän on täysin terve, herää joka aamu terveenä ja virkeänä. Korkea ikä näkyy siinä, että ulkomaailma ja yhteiskunnallinen elämä eivät enää jaksa kiinnostaa. Miehen ystävät ovat yhtä vanhoja ja myös yhtä rikkaita. Mies ystävineen pysyttelee omissa porukoissaan. He käyvät aamiaisella toistensa luona, lukevat runoja, kertovat tarinoita, matkustelevat ja harrastavat hurjiakin seksuaalisia kokeiluja.

Mies muistelee 350 vuotta sitten sodittua Tanskan sisällissotaa, siihen johtaneita syitä, sen kulkua ja sodan päättymistä. Sotamuistoihin kuuluu Leonora, miehen suuri rakkaus.  Ennen sisällissotaa mies oli tavallinen kuolevainen ihminen, siis kantasoluohjelmat tulivat vasta myöhemmin. Sotaan johtaneet syyt olivat suurimmaksi osaksi talouspoliittisia. Oli vaikea rahoituskriisi, asuntojen hinnat laskivat, koska asuntojen tarjonta oli suurta ja kysyntä vähäistä. Tämä oli yleinen ilmiö Euroopan maissa ja USA:ssa johtuen siitä, että toisen maailmansodan jälkeen syntyneen sukupolven asunnot tulivat myyntiin. Työvoimaa Tanskaan värvättiin Intiasta ja Itä-Euroopasta. Globalisaatio merkitsi tuhoa Tanskalle. Tanskalainen laatu ja innovatiivisuus eivät enää merkinneet mitään kiinalaisen osaamisen rinnalla.

"Vallankumous on alkanut!"  (s. 88)

Ranskassa poltettiin pankki ja samoin tehtiin myös Tanskassa. Tulipalosta Tanskassa oli vastuussa Kansanrintama KARI. Sisällissodan katsottiin alkaneeksi, kun KARIn kapinallisryhmä teki murhatekoja Christiansborgissa. Päivämäärä oli 3.8.2018. Kapinallisten ja valtiovallan alueet eristettiin lastulevyaidoin. Alueelta toiselle pääsi vain tarkastusasemien kautta. Mies oli sodan alkaessa yliopiston opiskelija. Hän tunnustautui kapinalliseksi, vaikkakin hänen tunteensa olivat hieman ristiriitaisia. Suuren omaisuutensa ja varallisuutensa vuoksi hänen paikkansa olisi luontevammin ollut hallituksen rintamassa muiden rikkaiden rinnalla. Tilanne tuli miehelle vieläkin hankalammaksi, kun hän rakastui Leonoraan, aktiiviseen kapinalliseen, joka vihasi rikkaita yli kaiken. Miehen tuli tehdä ratkaisunsa. 

Muistelujen ohella kirjassa on koko joukko tarinoita, joiden tarkoituksena on täydentää tavalla tai toisella kirjan pääjuonta. On hyvä, että tarinoissa on kursiivifontti, näin lukija tietää, että nyt poiketaan pääjuonesta. Tarinat ovat hyvin erilaisia. Osa on hyvin humoristisia ja hauskoja, kun taas jotkut tarinoista ovat sisällöltään irvokkaita ja jopa raakoja. Joidenkin tarinoiden yhtymäkohtia pääjuoneen on vaikea nähdä. 

Yksi kirjan teemoista on koirat. Mies kertoo tarinoita omalle Geoff-koiralleen, joka onkin hyvää seuraa, koska Geoff on oppinut puhumaan. Mies pitää paljon koirastaan ja pyrkii kouluttamaan koirastaan humaania. "Olemme kokeneet yhdessä niin paljon, että elämääni ei enää voi erottaa Geoffin elämästä. Tavallaan suhteemme on tiiviimpi ja tärkeämpi kuin isän ja pojan suhde." (s. 32)  

Kirja oli mielenkiintoinen lukukokemus. Oli kiinnostavaa lukea Tanskan kaltaisen hyvinvointivaltion murenemisesta. Ennusmerkit ja spekulaatiot eivät varmasti ole kaukaa haettu. Kirjailija ottaa kantaa ei pelkästään Tanskan tilanteeseen, mutta myös globaaleihin ongelmiin. USA:lla on kirjan tapahtumissa vain pieni rooli. Se on ymmärrettävää, koska kirjan kirjoittamisen aikaan (tanskankielinen laitos v. 2013) ei Trumpin vaikutusta vielä näkynyt. Sen sijaan ihmettelin, miksi Putinin toiminta ja Venäjä kokonaan on jätetty täysin kommentoimatta. Nielsen kuvaa sodan pahuutta, sitä miten sota saa ihmisistä pahuuden esille ja avaa ihmisten vihan ja  hulluuden. 

Kiitos Katriina Huttuselle hyvästä suomennuksesta ja Perttu Lämsälle onnistuneesta kannesta.

Kustantajan sivuilta saan selville, että "KASPAR COLLING NIELSEN (s. 1974) on moninkertaisesti palkittu tanskalainen kirjailija. Hurmioituneen vastaanoton saanut Tanskan sisällissota nosti miehen eurooppalaisen nykykirjallisuuden kärkinimeksi ja tarinankertojien parhaimmistoon. Kirjoittamisen ohella Colling Nielsen työskentelee lehtorina Copenhagen Business Schoolissa sekä käsikirjoittaa elokuvia ja televisio-ohjelmia."





keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Kaarina Griffithsin Punainen piru ja musta enkeli kuuntelukirjana



Kaarina Griffiths: Punainen piru ja musta enkeli. Taika Tales. 2018. 263 sivua. Kesto 8 t 9 min. Lukija Erja Manto.

Vaara-kirjastot

Kävelylenkkejä varten valitsin kuuntelukirjaksi Griffithsin dekkarin Punainen piru ja musta enkeli. Tosin kirjasta enkä kirjailijasta ollut kuullut mitään, mutta takakannen mukaan tiedossa olisi mielenkiintoisia ja jännittäviä hetkiä vanhusten hoitokodissa. 

Onnelan hoitokoti sijaitsee Räisälän kylässä. Hoitokotia on pyörittänyt menestyksellisesti jo parin vuoden ajan omistaja Anja, joka antaa kaiken aikansa ja energiansa vanhuksille. Kyseessä on siis yksityinen hoitokoti, ei Räisälän kunnan eikä Attendon yksikkö. Onnelan kaunis, vanha rakennus sijaitsee ihanteellisella järvenrantapaikalla. Lukija tutustuu tarinan myötä niin Onnelan hoitajiin kuin myös vanhuksiin. Hoitajista keskiöön nousee sympaattinen Heli, eronnut nelikymppinen kesätyöntekijä, joka toimii luottohenkilönä monelle hoitajalle ja vanhukselle. Vanhuksista erityisesti Klaara, Otto, Alpo ja Siiri tulevat lukijalle hyvinkin tutuiksi.

Näyttää siltä, että Onnelassa elää tyytyväisiä, toistensa seurassa viihtyviä vanhuksia. Mutta idyllinen rauha rikkoutuu, kun vanhukset saavat nimettömiä kirjeita, poliisille soitetaan Onnelasta nimettömiä soittoja ja sitten vielä lääkkeitä häviää lääkevarastosta. Ei auta muu kuin pyytää poliisi apuun.

Sinivuokkoja sinivuokoille

Avuksi rientää sympaattinen poliisipari Tuunanen ja Ranta. Yksi käynti Onnelassa ei riitä, vaan tuntuu, että joka päivä ilmenee jotakin uutta tutkittavaa. Tapahtumat huipentuvat murhaan, jonka selvittämisessä menee tovi jos toinenkin. Jäljet johtavat kauas vanhusten nuoruuteen, jolloin Puna-armeija marssi Berliiniin toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Räisälän poliisiin on saatu uusi naispäällikkö. Sen tähden poliisiautoissa ei saa enää kiroilla eikä piereskellä, toteaa Ranta. Uusi päällikkö on kaunis ja tyylikäs Saana Valkeapää, joka on panostanut Räisälän poliisilaitoksen sisustukseen, mm. sinivuokkoverhot tuovat sisustukseen väriä ja viihtyisyyttä.

Kirja oli mieluista kuunneltavaa. Jännityksen ohella kirjassa on paljon hauskoja tapahtumia. Naisasukkaiden spiritismin pelaaminen on herkullista luettavaa, samoin vauhdikas ja ikimuistoinen juhannusjuhla on hienosti kuvattu. Ennen kirjan loppuratkaisuja vietetään huikean hauska karaokeilta. Sympaattisia henkilöhahmoja löytyy vanhusten ja hoitajien sekä poliisien joukosta. Minua viehätti tapa, jolla Griffiths kuvaa Onnelan vanhuksia. Vanhukset eivät ole seniorimassaa. Hoitajat tuntevat vanhusten yksilölliset piirteet, samoin kuin heidän tarpeensa. Kirjailija on selvästikin tutustunut mm. muistisairaisiin vanhuksiin. Vaikuttaa siltä, että suomalainen luonto on kirjailijalle tärkeää, niin kauniisti hän kuvaa Onnelan ympäröivää luontoa. Ja onpa murhapaikaksi valikoitunut sauna, perisuomalainen rentoutumispaikka. 

Kirja on lupaava esikoiskirja. Griffiths kirjoittaa sujuvaa ja elävää tekstiä ja pystyy jännityksen ohella tuomaan kirjaan myös huumoria. Mielestäni kirjassa on vähän turhankin paljon tapahtumia, mutta hienosti kirjailija kokoaa monet erilaiset juonikuviot lopussa yhteen. Ison plussan saa Erja Manto, kirjan lukija. Miinuspisteet menevät kirjan kannelle, joka kuvaa huonosti kirjan sisältöä. 

Kirjaa on luettu mm. seuraavissa blogeissa: 
Kirjahullun päiväkirja ja Elämä on ihanaa.

maanantai 13. tammikuuta 2020

Marja-Sisko Aalto: Timantti



Marja-Sisko Aalto: Timantti. Icasos. 2019. Kansi: Arttu Häyhä. 214 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Marja-Sisko Aallon uusimman dekkarin pääosassa ovat maahanmuuttajat. Kirjan tapahtumat alkavat Balderin sotureiden ja aseistautuneiden maahanmuuttajien välienselvittelyllä Pub Kimalaisen nurkilla Kuopion Männistössä. Poliisit kutsutaan paikalle, mutta poliisien tultua tilanne on jo ohi. Balderin soturien virallisena tavoitteena on  katurauhan turvaaminen, mutta usein siihen kuuluu muutakin. Tälläkin kertaa heidän tarkoituksenaan oli "mutakuonojen opetus." Mutta "mutiaisia oli ollut arvioitua enemmän, ja niillä oli ollut teräaseita. Eivät alistuneet hakattaviksi eivätkä paenneet, vaan panivat pirusti hanttiin." (s. 35)  

"Kosto on Allahin." (s. 147) 

Mutta poliisikin tietää, että Balderin sotureitten toiminta ei tähän pääty.  Vaarassa ja uhattuina ovat erityisesti yksin liikkuvat maahanmuuttajat. Toiminta saa yhä rumempia muotoja, jopa niin, että ydinjoukko supistuu muutamaan aktiivisoturiin. Jotkut järjestölle valansa vannoneista ovat piilossa, jotkut haluavat erota. Eräs sotureista eroava tilittää poliisille: "Olen ollut luottomiehiä. Nyt on jo jonkin aikaa tuntunut, että en koe hommaa omakseni. Mä kannatan sitä kantasuomalaisten turvaamista, mutta en avuttomien hakkaamista enkä uhkailuja. Oon lähdössä Banderista. Ei se ole enää mun juttu." (s. 143) Mutta joukon johtaja ei luovuta. Hänen toimintatapansa ovat yhä väkivaltaisempia. Mutta ei hänkään voi arvata, millaisiin kostotoimiin vastapuoli pystyy. 

Poliisipari Annette Savolainen ja Aatu Heiskanen selvittävät väkivaltaisuuksia. Ihastuin oitis Aatu Heiskaseen, tuohon sympaattiseen, hyväntahtoiseen, hyvämuistiseen kahvinystävään. Annettelle Aatu merkitsee hyvää ystävää ja aina mieluista keskustelukumppania. Kirjassa avataan myös Annetten ja Aatun yksityiselämää. Annetten kotielämä on hieman liiankin tapahtumarikasta. Aatun ja vaimonsa Jennin lempeästä yhdessäolosta lukijakin nauttii. 

Kirjassa on monia polkuja. Aatu Heiskanen saa yllättävän postilähetyksen, joka johdattaa hänet vuosikymmenien takaisiin traagisiin tapahtumiin, jolloin pientä poikaa hyväksikäytettiin. "Jälkeenpäin iso läski paska hyvitteli ja silitteli, antoi karkkia - oikein apteekin salmiakkia - mutta oli samalla hyvin ankara. - Kun äitis tulee, et saa puhua mitään. Pidät suusi kiinni." (s. 28) Niin poika teki. Näistä traumoista poika ei toipunut koskaan. Raakuuksien kuvaukset eivät ole lukijallekaan helppoa luettavaa. Saatu postilähetys selittää myös kirjan nimen Timantti. Yksi kirjan poluista tutustuttaa lukijan Herman Harviaiseen, poliisiin luotettuun ystävään. Harviainen selvittää poliisille mm. Balderin sotureiden taustoja. Hän arvelee, että Balderin soturit on jatkoa Odinin sotureille, jotka niinikään pitivät katupartioita. Nyt sitten jatketaan väkivaltaisemmalla agendalla. Tietoja Kuopion Balderin sotureista ei löydy. Harviainen arvelee, että he ovat ilmeisesti hyvin varovaisia, varovat netin käyttöä ja käyttävät ehkä peitekieltä.

Kirjailija ja rovasti Marja-Sisko Aalto (ent. Olli-Veikko Aalto) on minulle uusi dekkaristituttavuus. Kustantajan sivuilta näen, että Timantti on jo viides Aallon dekkari. Marja-Sisko Aalto on hyvä kirjoittaja. Kirja on kirjoitettu sujuvasti ja elävästi. Juonta on helppo seurata, vaikka tapahtumien aikatasot vaihtelevat. Pidin ajankuvauksesta ja myös siitä, että kirjassa tuodaan esille mitä erilaisempia ajankohtaisia asioita, maahanmuuttajateeman lisäksi vaikkapa medianäkyvyyttä viime aikoina saanut Finn Pulpin sellutehdas, teinityttöjen paljaat nilkat talvisaikaan ja Bernerin taksiuudistuksen jälkimainingit.  Vanhan kotikaupunkini Kuopion kaduilla on jälleen mukava liikkua. Käydään tutuilla paikoilla Väinölänniemellä,  Itkonniemellä, Kelloniemessä, Männistössä ja myös Riistavedella sekä ruokaillaan Mustassa lampaassa. - Niin kiinnostava tämä kirja oli, että taidanpa etsiä käsiini aiempia Aallon Savolainen-Heiskanen -dekkareita.  

lauantai 11. tammikuuta 2020

Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree



Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree. Gummerus. 2019. 281 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Auringon noustessa minä kiipeäisin katselemaan sitä pariisilaiselle katolle. Olin kuullut, että kun sen kerran koki, ei auringonnousun aikaan halunnut enää milloinkaan nukkua." (s. 274)

Milja Kauniston kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1900 Pariisiin. Kaupunki on loistossaan, maailmannäyttelyä valmistellaan, vuonna 1889 valmistunut upea Eiffel-torni hohtaa uutuuttaan. Tällainen Eiffel-torni on: "Eiffel on vääntänyt raudasta monumentin, joka on samanaikaisesti siro ja uhkaava, feminiininen ja fallinen, ikiaikainen ja moderni". (s. 125) Taiteilijat rakastavat Pariisia, maailman taiteen pääkaupunkia. Niin myös suomalaiset taiteilijat. Monet Suomen taiteen kultakauden (1880 - 1910) merkittävistä suomalaisista taiteilijoista viettivät pitkiäkin aikoja Pariisissa. Näin teki myös Tulenpunaisen kabareen toinen minä-kertoja kuvanveistäjä Ville Vallgren. Vallgrenin merkittävimpiä veistoksia ovat Topeliuksen muistopatsas ja  Havis Amanda, molemmat Helsingissä. Pariisin vuosien aikana Vallgren oli naimisissa ruotsalaisen kuvanveistäjä Antoinette Råströmin kanssa. 

Can-can -tanssi, tanssijoitten sääripotkut ja hameen nostot

Toinen kirjan minä-kertoja on Albert S. Grosjean, joka työskentelee vartijakokelaana Saint-Lazaressa, Pariisin suurimmassa naistenvankilassa. Kirjassa on todella herkullinen alkukohtaus. Poliisit tuovat Vallgrenin hillittömän juhlinnan jälkeen vankilaan "alastonna, yltä päältä kuonassa, hallitsemattomasti sätkien ja käsittämättömiä rääkyen." (s. 12) Grosjean saa tehtäväksi vartioida Vallgrenia eristyssellissä. Tästä alkaa Vallgrenin ja Grosjeanin tuttavuus. Grosjeanille tulevat tutuiksi Pariisin alamaailma ja Montmartren kuuluisat ravintolat, seisottamot, ilotytöt, prostituoidut ja  kabareetanssijat. Vallgren on iloinen ja vallaton seuranpitäjä eikä koskaan kieltäydy absinttilasillisesta tai hyvästä seurasta. 

Vallgrenilla on täysi työ yrittäessään keksiä hyviä selityksiä yöllisille poissaoloilleen, sellaisia jotka vaimo hyväksyisi. "Katsahdin vaunujen mustaan kattoon ja suihkaisin nopean rukouksen. Herra, jos minut tästä pälkähästä vielä päästät, niin lupaan olla koskematta viiniputeliin pikkusormellakaan kokonaiseen kuukauteen! Pimeässä katossa näin Herramme vinkkaavan minulle silmää. Koeta nyt edes päiväkin, hän tuntui kuiskaavan." (s. 53) Sitten tulee raja vaimollekin ja hän heittää Vallgrenin ulos. Vallgren asettuu asumaan kylmään ateljeehensä, jossa hänelle pitää seuraa kabareetanssijatar Leonie Tavier eli Mariette. Kerrotaan, että Mariette toimi Vallgrenille mallina tämän suunnitellessa Havis Amandaa. Tutustuupa Grosjean Pablo Picassoonkin, joka maalasi Pariisissa mielellään mm. juoppoja ja syrjäytyneitä naisia.       
                         
Mutta sitten alkaa tapahtua. Montmartren kuuluisissa kabareissa sattuu tulipalo toinen toisensa jälkeen. Onko kyseessä tuhopoltto ja kuka on syyllinen, sitä Grosjean ryhtyy selvittämään. Sitten lukija huomaakin, että kirjassa on hyvät dekkarin ainekset, niin mielenkiintoisiksi ja myös jännittäviksi kirjan lopputapahtumat osoittautuvat. Tulipalojen ohella Grosjeanille selviää hänen oma menneisyytensä.  

Miten elävän kuvan vuoden 1900 Pariisista Kaunisto loihtiikaan. Ajankuvaus on kiinnostavaa ja kirja tarjoaa kutkuttavia kurkistuksia Montmartren juottoloihin, seisottamoihin ja kabareeravintoloihin, joista vuonna 1889 avattu Moulin Rouge on tunnetuin. Fiktiivisten tapahtumien taustalla on rutkasti faktaa niin suomalaisista taiteilijoista kuin naistenvankilastakin. Olen aina pitänyt Kauniston kirjoitustyylistä, se on konstailematonta, sujuvaa ja elävää. Upea kansikuva kuvaa hyvin kirjan sisältöä. 

Kirjahyllyn aarteet 2019 -haaste


Kirjahyllyn aarteet -haaste päättyi vuoden alussa. Itse en edes muistanut, että olen ilmoittautunut tähän haasteeseen mukaan, mutta onneksi Mai muistutteli minua. Eli mukana olen ollut ja jatkan Kirjahyllyn aarteet 2- haasteessa mukanaoloa tänäkin vuonna.

Viime vuoden kirjahyllyn aarteet: 

John Grisham: Lainlukijat. WSOY. 2018.
Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneistä ikuisuus. Gummerus. 2018.
Raija Oranen: Bolero. Tammi. 2003.
Milja Kaunisto: Kalmantanssi. Gummerus. 2014.
Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja. Otava. 2018.
Denise Rudberg: Yksi tappava syrjähyppy. Into. 2015.
Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa. Otava. 2016.
Anders Rydell: Kirjavarkaat. Natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana. Gummerus. 2016.
Marshall Frady: Martin Luther King Jr. Edita. 2009.
Johanna Tuomola: Tummissa vesissä. Myllylahti. 2009.
Arundhati Roi: Äärimmäisen onnen ministeriö. Otava. 2017.

Tämä oli/on kiva haaste. Kiitos Mai!

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö



Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö. Aula & Co. 2019. Alkuteos La hija de la española. Suomentanut Taina Helkamo. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 208 sivua. Äänikirjan lukija Maiju Saarinen. Kesto 6 t 51 min


Vaara-kirjastot

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Venezuelaan, tuohon öljyrikkaaseen maahan, joka on ollut jo pitkään diktatorisesti johdettu. Vuonna 2004 valtaan astunut sosialisti Hugo Cháves julisti kansalleen, että tulee ihannoida köyhyyttä ja paheksua rikkautta. Samanaikaisesti suunnattomat öljyvarat annettiin Chávesin lähipiirille. Tänä päivänä valtaa pitää entinen bussinkuljettaja Nicolás Maduro, joka otti vallan vuonna 2013 syöpään kuolleen Hugo Chávesin jälkeen. Itsevaltius jatkuu. Maassa vallitsee edelleen anarkistinen tilanne. Huikeista öljyvarannoista huolimatta tässä kaaosmaisessa maassa on talouskriisi, monituhatkertainen inflaatio, terveydenhuolto on romahtanut, ihmiset näkevät nälkää, koska on puutetta kaikesta, ruoasta, lääkkeistä ja muista perustarvikkeista. Oppositiojohtaja Juan Guaidóa tukee USA. Lisäksi yli 50 maata on tunnustanut Guaidón Venezuelan presidentiksi. Mutta Maduro pitää valtansa armeijan tuen avulla. Venezuelan kaaosmaista tilannetta valottaa Venezuelan Suomen suurlähettiläs (2006-2013) Mikko Pyhälä kirjassaan Kun yö saapuu Venezuelaan - Taistelu oikeusvaltiosta. (Siltala, 2019).  

Näille turvattomille ja väkivaltaisille Caracasin kaduille sijoittuvat Borgon kirjan tapahtumat. Päähenkilö Adelaida Falcón on kolmikymppinen kustannustoimittaja. Adelaidan äiti kuolee syöpään. Äiti on ollut hoidossa sairaalassa, missä on ollut puutetta kaikesta. Jos on halunnut saada äidille lääkitystä tai lakanoita, kaikki on pitänyt itse hankkia. Lääkkeistä on joutunut maksamaan moninkertaiset hinnat. Adelaida käyttää rahansa lääkkeisiin ja loput hautajaiskuluihin. Arkun laskukaan ei suju rauhallisesti, hautausmaalla katujengi pitää juhliaan. Kotona odottaa ikävä yllätys. Vallankumouksellisten naisten joukko on vallannut Adelaidan asunnon. Mitä tehdä? Adelaida menee naapurinsa Auroron asuntoon. Aurora on kotona, mutta kuolleena. Jälleen kysymys, mitä tehdä, kun oma asunto on vallattu ja naapurihuoneiston omistaja on kuollut. Uloskaan ei voi mennä, siellä on vallalla täysi anarkia ja myös ulkonaliikkumiskielto. Tällaisessa tilanteessa, kun ihminen tietää, että mikä tahansa päivä voi olla hänen viimeisensä, ihminen ottaa käyttöönsä kaikki viimeisetkin voimavaransa ja pelastumiskeinonsa, vaikka ne kuulostaisivat vaikka kuinka mielikuvituksellisilta. Niin tekee Adelaida. Hän hankkiutuu eroon Auroron ruumiista ja asettuu asumaan Auroran asuntoon. Käy ilmi, että Auroralla on Espanjan kaksoiskansalaisuus. Adelaide tekee uhkarohkean ratkaisun, hän ottaa itselleen Auroran henkilöllisyyden.

Borgo kuvaa kaunistelemattomasti Caracasissa vallitsevaa anarkiaa ja rehottavaa korruptiota sekä asukkaiden alituista huolta tästä päivästä ja huomisesta. Tapahtumien kuvaus ei ole mässäilyä, se ei sympatian keräämistä, se on vain asioiden toteamista. Lukijan tehtäväksi jää tehdä omat johtopäätöksensä. Niin monia on jo tapettu syyttä ja lisää uhreja tulee päivittäin. Syytä tappamiseen ei tarvita. Mm. Adelaidan ystävän veli Santiago on joutunut pidätetyksi syyttömänä. Santiagon vankilakokemukset eivät ole keveää luettavaa. Niin Maduron joukot tuhoavat tämänkin huippulahjakkaan nuoren miehen elämän, kuten niin monien muidenkin. Caracasin väkivaltaisten tapahtumien ohella kirjassa liikutaan myös Adelaidan lapsuuden maisemissa. Äidillä ja tyttärellä on ollut tiivis ja lämmin suhde. Äiti on ollut turvasatama Adelaidelle. Kirjassa kuvataan kauniisti ihastuttavaa luontoa ja pääseepä lapsuuden muistoihin mukaan myös Las Hilanderiasin taulu Kehrääjät

Tämä on mielestäni tärkeä kirja. Se valottaa valtion anarkistista tilannetta, tässä tapauksessa Venezuelan. Valtio voisi olla jokin muukin. Keskeisintä on tavallisten ihmisten hätä, puute, huoli, epävarmuus ja pelko. Romaani tekee väkivallasta ja anarkiasta konkreettisemman kuin lehtiuutiset. Kirja on kirjoitettu hyvin, Borgon tekstiä on ilo lukea/kuunnella. Kirjasta tuli vaikuttava lukukokemus. Maiju Saariselle, kirjan lukijalle, iso kiitos. Kiitokset menevät myös kääntäjä Taina Helkamolle erinomaisesta työstä sekä Sanna-Reeta Meilahdelle kauniista kannesta. 

Kirja on Borgon esikoisromaani. Varmasti ja toivottavasti saamme vielä kuulla hänestä. Eteläamerikkalainen kirjallisuus on saanut uuden, kiinnostavan ja lupaavan tähden.

Kirja on luettu useassa blogissa, mm. Tuijata.kulttuuripohdintoja, Reader, why did I marry him?, Lumiomena ja Mummo matkalla.