Veera Salmi: Puluboin ja Ponin komerokirja

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin komerokirja. 2017. Otava. Kuvittanut Emmi Jormalainen. 127 sivua.

Lainattu kirjastosta

Veera Salmen kirjassa Puluboin ja Ponin komerokirja lukijat viedään Puluboin ja Ponin kera jouluvalmisteluihin ullakkomeroon. Puluboin ja Ponin tarkoitus on viettää joulu ullakkokomerossa vastalauseena sille, että mikään ei ole mallillaan jouluvalmisteluissa. Ponin mummilla on ihan kummalliset suunnitelmat joulun varalle, mummi järjestää Rantarouvien kanssa kummalliselta kuulostavaa kodittomien joulua, mummin valvonnassa askarrellaan ilta illan jälkeen tonttunauhaa, Ponin vanhemmat ovat lähteneet rakkauslomalle ja sitten vielä kaiken päälle paras ystävä Miisu on muuttamassa pois. Eli Poni ei ole lainkaan tyytyväinen, mutta onneksi on Puluboi.

Puluboi uskoo voivansa auttaa Ponia. Koska minä olen tuhmatieteellisen kolkeakoulun ilkeysmaisteli, minulla on multilijjaldi-piljaldi-tiljaldi killeli-ehdotusta ihan valmiina Ponin käyttöön. Tässä kiljassa siis tehdään salamaja ja hiippaillaan ja Poni suolittaa lentämisen alkeiskulssin. 

Puluboi ja Poni tekevät jouluvalmisteluja ullakkokomerossa. Luonnollisesti joulun odotukseen kuuluen tonttuja hiippailee myös ullakolla, ja sekös vasta harmittaa Puluboita, koska Puluboilla on tonttuallelgia. Kaikki tuntomelkit täsmäsivät, huutomelkki huutomelkki huutomelkki ja hashtag tonttu piste pum. Arvata saattaakin, että joulu ullakkokomerossa ei onnistu. Loppujen lopuksi Poni toteaa: Kun me kävelimme iltamyöhällä kotiin, ajattelin että tämä joulu oli paras joulu, mitä minulla ikinä oli ollut.

Tämä oli ensimmäinen lukemani Puluboi ja Poni -kirja, vaikka tätä ennen tämän sarjan kirjoja on ilmestynyt jo neljä. Tyttärenlapseni, 7-vuotias poika, oli meillä viikon verran hoidossa ennen koulun alkua. Hänen kanssaan luetaan paljon ja tämä kirja tarttui mukaamme kirjastosta lähinnä siksi, että Puluboi-elokuva menee tällä  hetkellä elokuvateattereissa. Valitettavasti elokuviin emme ennättäneet.  

Lukukaverini

7-vuotias lukukaveri piti kirjasta. Puluboin jutut ja kieli naurattivat ja hänen mielestään tonttukilpailu oli erityisen hauska. Juttelimme kodittomista ja lukukaverini kertoi, että hän on nähnyt kodittomia Tukholman kaduilla, mutta ei kotona Savonlinnassa. Juttelimme vielä kodittomien joulusta ja kerroin hänelle Veikko Hurstin järejstämästä kodittomien joulujuhlasta. - Aikuisena koin, että Veera Salmi oli ottanut tärkeän teeman eli kodittomuuden kirjansa aiheeksi. Kodittomuutta on käsitelty hienosti lapsinäkökulmasta. Ehkä lapset kokevat tekstin erilaisine fontteineen mielenkiintoisena, aikuisten mielestä teksti tekee hieman levottoman vaikutelman. 

Iso plussa kirjan kuvittajalle Emmi Jormalaiselle. Mustavalkoinen kuvitus toimii. 

Emmi Jormalaisen onnistunutta kuvitusta

Pirjo Puukon novellikokoelma Mutkanlukutaito

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito. 2017. Stresa. 135 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Mutkanlukutaito on Pirjo Puukon esikoisteos. Takaliepeessä kerrotaan, että Pirjo Puukko on viestinnän opettaja ja teatterikriitikko. Hän on työskennellyt myös Yleisradiossa radiodraaman parissa äänittäjänä ja ohjaajana. Hänen sanoittamiaan laulutekstejä on levytetty. Mutkalukutaidon on julkaissut Stresa-kustantamo, uusi äskettäin toimintansa aloittanut pienkustantamo.

Mutkanlukutaito on novellikokoelma. Ensin tuli mieleen, että novellikokoelma huh-huh! Olen lukenut hyvin vähän novelleja, mutta nyt halusin kuitenkin tarttua tähän kirjaan jo senkin vuoksi, että kirjalla on kerrassaan mainio nimi: Mutkanlukutaito. Kirjassa on 18 novellia, jotka on jaoteltu kolmeen osioon.

Rajoja pitää tarkistaa aika ajoin. (s. 16)

Ensimmäisessä osiossa Missä kaksi ihmistä, siellä kaksi maailmaa käsitellään nimensä mukaisesti ihmisten välisiä törmäyksiä, tilanteiden erilaisia odotuksia ja erilaisia tulkintoja. Oma mieli haluaa tehdä jotain toisin, mutta toisen läsnäolo pakottaakin toimimaan muulla tavoin eli pitää miettiä, mennäänkö täysillä vai arkaillaanko. Pidin mainiosta huumorista novellissa Vastarannan soitto. Novellissa Poltettu Sienna on vahvaa Italia-kuvausta. Kustantamon sivuilta käy ilmi, että Stresan perustajia yhdistää rakkaus Italiaan, nimenomaan Stresan kaupunkiin.  

Omistani en ole hiiskunut. Enkä irtisanomisestakaan. (s. 65)

Toisen osion Asiat väistävät suunnitelmia niminovelli Mutkanlukutaito on kerrassaan mainio kuvaus Voitosta, hänen vaikeuksistaan ja selviytymistavoistaan eli mutkanlukutaidoistaan. Vaikka novelli on lyhyt (5 sivua), Voitto tulee tutuksi lukijalle. Aurinko helottaa täydeltä terältä, joten mikä on mennessä hampaita etsimään. Panee rallattamaan. Sävelkorvaa ei ole, mutta ei ole ketään kuulemassakaan. "Shä olet helmi kuuman maan, Ramoona, milloin shut taash omaksheni shaan Ramoona." (s. 56)

Muutkin tämän osion novellit kuvaavat erilaisia vaikeuksia, joita novellien nimihenkilöt Ilmari, Ursula, Petri, Mirva ja Irina joutuvat kohtaamaan. Suurin osa henkilöiden kohtaamista vaikeuksista liittyy yksinäisyyteen ja yhteiskunnasta syrjäytymiseen.

Kulutan virtuaaliasfalttia, liu'utan katsetta ja hyväilen muistomaisemaa. (s. 104)

Viimeisessä osiossa Vinoja katseita palataan lapsuuteen ja nuoruuteen sekä pohditaan äiti-suhdetta. Äiti on taas jossain, vuosikymmenten takana. Tai joka toisella ajatuksella siellä ja joka toisella täällä. Isää ei olekaan muisteltu pitkään aikaan. Äidin mieli on välillä kuin aikajanana tanssiva kuminauha, joka röpsähtää välillä irti. Osuu minne sattuu. (s. 134). Mainiossa novellissa  Viileyden vuoksi mennään vilvoittelemaan turvonneita jalkoja kerrostalon kylmäkomeroon.


Luin Mutkanlukutaidon novelleja mielelläni. Koin hyvänä sen, että novellit oli jaoteltu omiksi kokonaisuuksiksi. Pidin Puukon kirjoitustyylistä, tekstissä ei ole turhia sanoja, kerronta on tiivistä ja hyvinkin intensiivistä. Huumori höystää mukavalla tavalla tekstiä. Savolaisena pidin siitä, että monet novellien tapahtumista sijoittuvat Itä-Suomeen. Toivottavasti Pirjo Puukko jatkaa kirjoittamista. Miinuksena oli kirjan tekstin pieni fonttikoko.

Kirjasta on postauksia useissa blogeissa, mm blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Villasukka kirjahyllyssä, Kirja vieköön ja Eniten minua kiinnostaa tie.

Pirjo Puukko (kuva Stresan sivuilta)

Kansi sopii kirjankansihaasteen kohtaan keltainen ja oranssi.

Teatteri Traktori: Maailman ympäri 80 päivässä

Kesäteatterit ovat olleet tämän kesän juttuni. Kolme (Utran Uittotupa, Maarianvaara, Möhkö) oli jo plakkarissa ja nyt tuli neljäs, kun 7-vuotias tyttärenpoikani oli meillä hoidossa viikon verran ennen koulun alkua. Oli ihan itsestään selvää, että  halusimme nähdä Teatteri Traktorin Maailman ympäri 80 päivässä, niin mieluisat muistot meillä molemmilla oli viime kesän Peppi Pitkätossu -näytelmästä.

Ratkiriemukasta matkustamista maailman ympäri

Joensuulainen Traktori-teatteri tarjoaa tänäkin kesänä kerrassaan nautittavaa katsottavaa. Viime kesänä teatteri ilahdutti  mainiolla Peppi Pitkätossu -esityksellään, kun taas tänä kesänä teatteri kuljettaa katsojat maailman ympärysmatkalle Phileas Foggin, Passepartoutin ja salapoliisi Fixin kera. Esitys pohjautuu Jules Vernen klassikkokirjaan. 

Foggin suunnitelma maailmanympärysmatkasta 80 päivässä tuntuu aivan uskomattomalta. Mutta Fogg luottaa suunnitelmaansa ja rohkeaa lyödä hurjan vedon pankkiirien kanssa. Niin alkaa maailmanympärysmatka palvelija Passepartoutin kanssa. Matkaa tehdään milloin laivoilla, milloin junilla, mutta joka tapauksessa matka etenee, vaikkakaan haasteita matkalta ei puutu. Käy ilmi, että etsivä Fix seuraa Foggia, koska Foggia epäillään Englannissa tehdystä pankkiryöstöstä. Esityksessä kuvataan matkaa kronologisessa järjestyksessä. Katsojien on helppo pysyä matkassa mukana. Eri maita ja maanosia kuvataan havainnollisesti koreografioiden, musiikin, eloisan ja värikkään vaatetuksen sekä stereotypiomaisten mielleyhtymien turvin. 

Koko perheen näytelmä

Esitystä mainostetaan koko perheen näytelmänä. Ja sitä se todellakin on. Vanhempia katsojia Vernen klassikko jaksaa yhä edelleen viehättää. Perheen pienimmät on käsikirjoituksessa huomioitu hyvin. Upeat norsu ja lohikäärme naurattavat sekä lapsia että aikuisia. Lasten viihtymiseen vetoaa takuuvarmasti vesiallas, jota hyödynnetään milloin merireittinä, milloin uima-altaana. Myös Fogg saadaan lopulta altaaseen - ja sepä vasta hauskaa onkin! Teatteri ottaa katsojat mukaansa matkustamiseen, milloin pyydetään apua köyden vedossa, milloin lauletaan yhdessä ja milloin taas yleisö saa neuvoa suuntaa. Nämä kontaktin otot yleisöön nidotaan luontevasti osaksi tarinaa.Tosin on todettava, että pienimmät katsojat eivät jaksaneet täysillä seurata melko pitkää esitystä; ensimmäinen puoliaika kesti peräti tunnin. 

Saamme iloita, että meillä on Joensuussa tällainen teatteri! Teatteri, joka pystyy tekemään näytelmästä hyvin toimivan kokonaisuuden. Tälläkin kertaa näytelmää seurasi lähes täysi katsomo. Näyttelijäsuoritukset olivat kerrassaan mainioita. Erityisesti mieleen jäivät Tuomas Salopuro Mr Foggina, Sanni Hirvonen Passepartoutina ja Iiro Tuovinen salapoliisi Fixina sekä Ella Törmikoski Kamana Aoudana. Erityiskiitoksen ansaitsee käsikirjoittaja Laura Eason sekä puvuista ja koreografista vastaava Ella Törmikoski. Näytelmässä oli kymmenkunta näyttelijää, joista useimmilla oli  useita rooleja. Näyttelijät olivat mukana ei pelkästään näytelmässä, vaan myös tervehtimässä yleisöä ennen esitystä sekä viihdyttäjinä toiminnallisen väliajan aikana, jolloin oli mahdollisuus rakentaa vaikkapa oma tulivuori. 

"Siinä sai nauraa ja oli siinä jänniäkin kohtia. Paras juttu oli junakohtaus USA:ssa." 

7-vuotias teatterikaverini kommentoi mielellään esitystä. Esitys oli hänen mielestään kertakaikkisen hyvä. Junakohtauksen lisäksi parhaimpia paloja seuralaiseni mielestä olivat se laivakohtaus, jossa yleisö sai vetää köyttä sekä sirkuskohtaus USA:ssa. Sen sijaan näytelmän lopun teoriat aikavyöhykkeistä menivät yli hänen ymmärryksensä.  Seuralaiseni äiti sen sijaan muistaa televisiossa 80-luvulla esitetyn mainion piirrossarjan Matka maailman ympäri 80 päivässä.
.
Esityspaikka on Sinkkolan kotieläinpiha. Kerrassaan mainio esityspaikka! Lapsilla on mahdollisuus ennen esitystä ja väliajalla tutustua eläimiin, mm lampaisiin, lehmiin, sikoihin ja kanoihin. 

Lämmin kiitos Traktori-teatterille tästä kesästä!

Agnes Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Agnes Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia.
2018. Bazar. Ranskankielinen alkuteos Les gens heureux lisent et boivent du cafe. Suomennus Kirsi Tanner. 219 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Katsellessani Bazarin kirjatarjontaa huomiotani kiinnitti Agnes Martin-Lugandin kirjan viehättävä nimi Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Osoittautui, että kirjan nimi viittasi kirjakahvilaan, jota piti Pariisissa kirjan päähenkilö Diane. Kirjakahvilan toiminta ei kuitenkaan ollut ihan kunnossa, koska Diane, joka oli toinen omistajista, oli ollut pois kahvilan toiminnasta vuoden verran. Dianella oli ollut syynsä jättää kahvila toisen omistajan Felixin kontolle. Samoin Dianella oli ollut syynsä linnottautua kotiinsa vanhoihin muistoihin sekä vanhoihin vaatteisiin, lakanoihin ja leluihin. Muistot ja posttraumaattinen stressi olivat niin rankkoja, että Diane ei pystynyt kohtaamaan ulkomaailmaa.

Felix yritti parhaansa: "Saamari, katso itseäsi, ihan kuin ryysyläinen. Et tee enää mitään. Et käy töissä. Elämässäsi ei ole muuta kuin tupakoimista, juomista ja nukkumista. Teidän asuntonne on muuttunut pyhätöksi. (s. 20) Lopulta Felix pyrki saamaan Dianen mukaansa lomamatkalle, mutta Diane teki toisenlaisen ratkaisun. Hän halusi lähteä, valitsi Irlannin, jonne hänen miehensä olisi halunnut matkustaa. Diane tökkäsi karttaa. Raotin toista luomeani ja kumarruin lähemmäksi. Katsoin toisella silmälläni, kun olin vetänyt sormen pois nimen edestä. Sattuma oli valinnut pienistä pienimmän kylän, teksti oli tuskin luettavissa. "Mulranny". Minä pakenisin Mulrannyyn. (s. 26)

Diane asettui asumaan pieneen mökkiin Mulrannyyn, Irlannin länsirannikolle, Mayon kreivikuntaan. Vuokraemäntä ohjeisti Dianea: Sen sijaan, pieni neuvo, älä koskaan unohda, että me emme ole englantilaisia. (s. 51) 

Mulranny Mayon kreivikunnassa

Dianen tavoitteena oli rauhoittua ja koota itsensä. Mutta se ei ollutkaan niin helppoa. Elin kuten olin elänyt kotonamme Pariisissa, mutta ilman Felixia. Hartaasti toivomaani helpotusta ei ollut kuitenkaan tullut. Painon tunne rinnassani ei ollut vähentynyt lainkaan, enkä tuntenut itseäni yhtään vapaammaksi. (s. 63) 

Sitten Dianen huomio kiinnittyi salaperäiseen naapuriin, valokuvaaja Edwardiin. Diane tarkkaili Edwardia: Hän ei puhunut koskaan kenellekään, eikä hänen luonaan käynyt vieraita. En ollut nähnyt hänen kääntävän päätään kertaakaan minun mökkini suuntaan. Päätelmäni oli, että tyyppi oli yksinomaan itsekeskeinen. (s. 65) Lukija saattoikin arvata, että tapahtumat johtivat romanssin syntymiseen Edwardin ja Dianen välillä. Romanssin syntymistä edisti Edwardin viehättävä ja raisu Postimies Pate -koira, kun sen sijaan suhteen syntymistä hankaloitti Edwardin naisystävä Megan, mutta ennen kaikkea Dianea vielä otteessaan kiinnipitävä suru. Kirjan loppu oli hieman hämmentävä. Tuli tunne, että kirjalle on ehkä tulossa jatkoa. Bazarin sivuilta käykin ilmi, että kirjalle on todellakin tulossa jatkoa keväällä 2019.

Kirja on sujuvasti ja vetävästi kirjoitettu. Se on mukavaa kepeähköä kesälukemista. Ehkä odotukseni kirjan suhteen olivat korkeammalla varsinkin kun huomasin, että kirjassa oli peräti kolme minua kiinnostavaa teemaa. Ensinnäkin kirjan nimi oli kiinnostava ja suorastaan kutsuva. Toiseksi kiinnostavaa oli seurata, miten Diane selviää voimakkaasta surusta vai selviääkö lainkaan. Kolmanneksi minua viehätti Dianen muutto Irlantiin. Irlanti kiinnosti erityisesti siksi, koska olin juuri äskettäin lukenut Leena-Kaisa Laakson kirjan Tämän maailman reunalla. Tarinoita Irlannin länsirannikolta. (2018. Reuna). Lisäksi olemme lähdössä Irlannin kiertomatkalle syyskuussa, joten varmasti vierailemme myös Mayon maisemissa.

Kirjan alkuosaa lukiessani mieleen tuli väistämättä A. J. Finnen dekkari Nainen ikkunassa (Otava, 2018). Molemmissa kirjoissa päähenkilö, nainen, kärsii posttraumaattisesta stressistä johtuen aviomiehen liikenneonnettomuudesta. Siihen loppuivatkin yhtäläisyydet näiden kirjojen välillä - toisesta kehkeytyi selkeä dekkari ja toisesta rakkaustarina.  

Bazarin sivuilta luin, että Agnès Martin-Lugand julkaisi kirjan Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia aluksi omakustanteena. Kirjablogistit bongasivat romaanin välittömästi, ja kirja päätyi ranskalaisen kustantajan listoille. Yksin Ranskassa esikoiskirjaa on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta ja sen julkaisuoikeudet on myyty yli 20 maahan. Myös Hollywood ilmaisi kiinnostuksensa kirjaan ostamalla sen elokuvaoikeudet.

Agnes Martin-Lugand (Kuva Bazarin sivuilta)

Kirja ilmestyy 16.8.2018. Kirjasta ovat postanneet myös mm Leena Lumi, Kirjan vuoksi, Kirja vieköön ja Kirjasähkökäyrä.

Annina Holmberg: Tahto ja hohto - Ritva Holmbergin taiteilijantie

Annina Holmberg: Tahto ja hohto - Ritva Holmbergin taiteilijantie. 2017. Siltala. 381 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tahto ja hohto pitää sisällään useita teemoja. Kirjan varsinainen aihe on Annina Holmbergin äidin Ritva Holmbergin (1944-2014) elämä. Hänen avioliittonsa myötä kirjassa avataan näkymä 60- ja 70-luvun suomalaiseen teatterimaailmaan ja sitä myötä lukija pääsee tutustumaan tuon aikakauden legendaarisiin näyttelijöihin. Vaikka teemoja on kirjassa useita, kirja pysyy koossa napakasti ja mallikkaasti.

Ritva Holmberg (o.s. Kupias), joka tunnetaan dramaturgina, ohjaajana ja käsikirjoittajana, oli mukana teatterielämässä jo teini-iässä Jyväskylässä. Lukiovuosinaan Ritva tapasi Kalle Holmbergin. Avioliitto solmittiin, kun Ritva oli 19 vuotta. Pian häiden jälkeen seurasi muutto Helsinkiin ja pian syntyi Annina, joka jäikin Holmbergien ainoaksi lapseksi. 

19-vuotias Ritva Anninan kanssa

Kaikki oli mahdollista 60-luvulla

Holmbergit olivat Helsingissä keskellä kuohuvaa 60-lukua. Kalle ohjaajana oli kaiken keskipisteessä ja sitä myötä Ritvakin tutustui luontevasti 60-luvun taiteilijoihin. Tutuiksi tulivat mm Kaj Chydenius, Aulikki Oksanen, Heikki Kinnunen, Kaisa Korhonen ja Vesa-Matti Loiri, joista monista tuli Holmbergien elinikäisiä ystäviä. 60-luvulle oli tyypillistä teatteritaitelijoiden kiinteä yhteistyö, jossa yhdistyivät kova työtahti, perhe-elämä, aatemaailma, alkoholin käyttö ja kiihkeät keskustelut Elitessä. Ei tarkkoja rajoja, vaan suurta yhtenäisyyttä, työtä ja lomaa saumattomasti. (s. 359) 

Yksi Kallen elämän huippuhetkistä oli vuonna 1966 ensi-iltansa saanut Lapualaisooppera. Lehdet kuvasivat esitystä sanoilla järisyttävä, voitokas, sytyttävä, ennenkuulumattoman innostava, vuoden tärkein teatteritapahtuma jne. (s. 81) 60-luvun lopun kuvausta kirjassa ei juuri ole, vaikka se aika ja erityisesti "Hullu vuosi" 1968 Vanhan valtauksineen ja Tsekkoslovakian miehityksineen varmasti puhututtivat  myös teatteritaitelijoita.  

Itsenäiseksi taiteilijaksi

Tähän asti kirjaa lukiessa on ollut tunne, että Ritva on ikään kuin sivuroolissa kerronnan keskittyessä enimmäkseen Kallen uran kehitykseen. Tärkeintä Ritvalle oli tukea ja avustaa Kallea ohjaajan tehtävässä, mutta kyllä Ritva haaveili omasta urastaankin, joka mahdollistui Åbo Svenska Teaterissa ensin dramaturgina ja sittemmin teatterinjohtajana. Sitten kutsuja alkoi tulla ulkomailta. Pariskunnan muutettua Turusta takaisin Helsinkiin Ritva opetti dramaturgiaa teatterikorkeakoulussa sekä toimi dramaturgina ja ohjaajana Helsingin kaupunginteatterissa, jolta ajalta maineikkaita näytelmiä ovat mm Kallion kimallus, Noitaympyrä ja Kiljusen herrasväki.

Ritvaa samoin kuin Kallea taide ja työ veivät vauhdilla eteenpäin. Elämän sisältönä olivat työ ja taiteilijaystävät. Kahden vahvan taiteilijan avioliitossa otettiin yhteen, joskus aika voimakkaastikin. Ylimääräistä huolta Ritvalle aiheutti Kallen alkoholismi. Vanhempien maailmalle suuntautuneiden työ- ja lomamatkojen aikana Anninalla oli luottohoitajansa. 

Aika iloita lastenlapsista

Tytär Annina kertoo itsestään kolmannessa persoonassa ja ikäänkuin ulkopuolisena tarkkailijana. Lämpöä ja syvyyttä äiti-tytär -suhteeseen tulee siinä vaiheessa, kun Ritvasta tulee Anninan kolmen lapsen isoäiti. "Hän ei ollut mikään pullantuoksuinen mamma", Irina sanoo. Enemmän hänestä tulee mieleen pihvit, graavikala ja hienot aamiaiset." Kotona piti syödä aina jotain terveellistäkin, mutta mammalla ja taatilla sai croissanteja ja hilloleipiä niin paljon kuin halusi." (s. 331)

Merkittävä tapahtuma Kallen ja Ritvan elämässä oli liittyminen ortodoksiseen kirkkoon. He viettivät pitkiäkin aikoja Uudessa Valamossa, tutustuivat Laatokan Valamoon ja Petserin luostariin ja olivat mukana ristisaatoissa. "Monia vuosia, armorikkaita vuosia" toivotettiin kaikissa juhlatilaisuuksissa. Myös Annina liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Hänet vihittiin avioliittoon Uspenskin katedraalissa, ja lastenlapset kastettiin Pyhän kolminaisuuden kirkossa. 

Sitten alkaa urhea kamppailu keuhkosyöpää vastaan, jota Annina kuvaa koskettavasti ja kauniisti. Ritva Holmberg, kuten myös miehensä Kalle, on haudattu Valamoon.

Annina Holmberg sitoutui isoon tehtävään aloittaessaan äitinsä elämänkerran kirjoittamisen. Hän on tehnyt paljon työtä: hän on haastatellut, penkonut arkistoja ja kirjoittanut. Lopputuloksena on kaunis muistokirjoitus omalle äidille ja merkittävälle taiteilijalle. Ehkä kirjan kirjoittaminen on lievittänyt Anninan surua ja  on ollut osa hänen surutyötään. Pidin Anninan suorasta ja selkeästä kirjoittamistyylistä, pidin kirjan todella oivaltavasta rakenteesta ja pidin hyvin valituista valokuvista. Kirjan nimi Tahto ja hohto on osuva, sillä siitähän Ritvan elämässä oli kysymys.

Kirjassa mainitaan, että Kalle ja Ritva Holmbergin vihki Jyväskylässä Tauno Airola. Liekö nimeen tullut kirjoitusvirhe, nimittäin tuohon aikaan mieheni setä Mauno Airola oli Jyväskylässä kappalaisena. Tuskin Jyväskylässä on ollut kahta Airola-nimistä pappia.

Ritva: Urhea, rohkea, itsenäinen, kyvykäs, kirkas. (Kaisa Korhonen Ritvan hautajaisissa s. 374)

Heli Kontiaiselta runokirja Enkelit lentävät taas

Heli Kontiainen (Helinä): Enkelit lentävät taas. 2018. Mediapinta. 75 sivua.

Heli Kontiainen on kirjoittanut runoja jo vuosien ajan. Nyt hän 31-vuotiaana otti rohkean askeleen ja julkaisi runokirjan. Onnittelut siitä Heli!

Helin runokirjassa on 45 runoa, joissa monissa kuvataan enkeleitä, kuten runokirjan nimessäkin. Enkelit viittaavat positiivisiin ja mieltä lämmittäviin asioihin, kuten valoon, aamuun, uskoon, toivoon, kauneuteen ja parempaan tulevaisuuteen. Aina, kun aamu sarastaa, voin nähdä, tuntea, enkelit lentävät taas! (s. 7) Lukija voi aistia, että Helin runot ovat hyvin henkilökohtaisia. Runoista aistii Helin kokemat vastoinkäymiset liittyen ihmissuhteisiin ja muuhun elämään. 

Olipa kerran keiju, joka pelkäsi lentämistä.
Siis lentämistä, keijujen lempi tekemistä.
Asiasta kysyttiin,
keiju vastasi: en luota siipiin,
pelkään, että putoan,
ja samalla alas vajoan,
koska muut keijut nauraa. (s. 50)

Mutta nyt Helin elämään kuuluvat enkelit sekä enkeiden myötä hyviä ihmissuhteita, toivoa ja rakkautta ja tunteva sydän. Muista: jos tunnet, että olet menettänyt kaiken, mutta sinulla on edelleen tunteva sydän, on elämäsi elämisen arvoista. (s. 9) Läheinen henkilö tuo voimaa ja turvallisuuden tunnetta. Kun olen kanssasi, maailma näyttää kauniimmalta, hyvältä, ja paremmalta. Me kaksi, sinä ja minä, niin on paras ja hyvä. (s. 14)  Lukija iloitsee voitetuista vastoinkäymisistä yhdessä Helin kanssa.

Kiitos elämä jokaisesta päivästä.
Kiitos ilosta, surusta, ikävästä.
Kiitos, kun saan joka päivä ihmetellä,
ja kantaa kaikkea kaunista omalla sydämellä. (s. 73)

Runokirja koostuu monentyyppisistä runoista, mukana on myös sadunomaisia runoja esimerkiksi prinsessoista ja karhuista. Olisin toivonut, että runot olisi ryhmitelty aihepiirin mukaan vaikkapa väliotsikoin.

Olen tuntenut Helin useita vuosia tyttäreni lukutoukka-Kristan kautta. Heli ja Krista olivat parhaita ystäviä. Heli oli niin rakas Kristalle ja päinvastoin. Heli muistaa Kristaa runokirjassaan.

Ystävälle, jolla on nyt siivet
Sinä rakastit, ja sinua rakastettiin
muistot sinusta sydämiimme talletettiin.
Täällä elämässä huolehdit aina, ja pidit läheistesi puolta,
nyt enkelit pitävät sinusta huolta.
Yhdessä kuljimme hetken aikaa,
iloja, suruja kohdata saimme.
Ajoittain hetket, kuin kauneinta taikaa,
ajoittain eksyttiin, suuntaa haimme.
Yhteiset hetket säilön sydämeeni, 
sinut olen ikuistanut mieleeni.
Lepää rauhassa, ystävä,
voi kunpa olisit lähempänä. (s. 15) 

Uskon, että kuulemme Helistä vielä jatkossakin. Toivotan sinulle Heli kaikkea hyvää!  

Osallistun tällä postauksella runohaasteeseen.

 

Maarianvaaran kesäteatteri Kätkäläinen lunastaa odotukset

Maarianvaaran kesäteatteri: Kätkäläinen. Utran uittoareena 28.7. klo 15.

Kätkäläisen näyttelijät. Kuva Pentti Sormunen.

Minun suo

Kesäteatteriesitys Kätkäläinen alkaa suoalueesta ja päättyy suoalueeseen. Naapurukset Kätkäläinen ja Hurskainen riitelevät tarpeettoman tuntuisesta suoalueesta, joka riitelyn päätteeksi jää Hurskaiselle. Yht'äkkiä Kätkäläinen onkin kiinnostunut maapalasesta, koska käy ilmi, että tuolle poloiselle suoalueelle on tulossa loistava lakkasato, vaikka lakkoja ei muualla juuri näy. Hurskainen luovuttaa maapalasen Kätkäiselle ja siitä alkavat Kätkäläisen unelmat rikastumisesta. Näytelmän lopussa voidaan vaan todeta, että Kätkäläinen melkein rikastui.

Se valehtelee niin, että se on melkein totta.

Alun ja lopun suoteeman väliin mahtuu paljon. Näytelmässä kuvataan Pietu Aholaisen eli Kätkäläisen arkea, hänen työtä vieroksuvaa asennettaan, Iitamaria-vaimon ahkeruutta, naapuruussuhteita Hurskaisen kanssa sekä Kaisan ja Leenan juhannuksen viettoa. Yksi herkullisimmista kohtauksista on se, kun Pietu vie Warren katsastukseen. Warre joudutaan lähes työntämään  katsastukseen, mutta siitä huolimatta Pietu on vilpittömän hämmästynyt, kun katsastusmies toteaa: Ei voi ajaa. Pissapoika on kunnossa, kaikki muu on epäkunnossa. Säännöllisen epäsäännöllisesti poliisi Kolehti-Kolehmainen vierailee Kätkäläisen luona ulosottopäätökset mukanaan.

Lähes täysi katsomo seurasi mielenkiinnolla Kätkäläisen edesottamuksia Utran Uittoareenalla. Näytelmä pohjautuu Simo Hämäläisen Kätkäläinen-kirjoihin. Oivallisen dramatisoinnin on laatinut Juhani Joensuu, joka on myös ohjannut näytelmän. Näytelmässä on sopivassa suhteessa maalaiskomedian aineksia, mukaansatempaavaa musiikkia sekä hilpeää ja oivaltavaa huumoria.  Minuun teki vahvan vaikutuksen koreografia, joka on Sakari Saikkosen käsialaa. Voi vaan ihmetellä, miten niukalla rekvisiitalla saatiin paljon aikaiseksi, Warren korjaaminen ja käynnistämisyritykset olivat vertaansa vailla, samoin oranssien sateenvarjojen rooli lakkasuon kuvaamisessa. 
  
Loistavat näyttelijät ja viihdyttävä esitys

Niin oivallista, taitavaa, roolinsa hallitsevaa näyttelemistä on kertakaikkisen upeaa seurata. Mikko Lauronen Kätkäläisenä on kerrassaan loistava: hänen fysiikkansa, ketkuilunsa  ja puhetapansa ovat juuri sellaista kuin pitääkin. Muut roolisuoritukset saavat yhtälailla kiitosta. Näytelmässä on vain kuusi näyttelijää, joilla kaikilla Mikko Laurosta lukuunottamatta on useita rooleja. Pidin erityisesti Anu-Riikka Vilhusen onnistuneesta roolista Pietun vaimona. Tero Sarkkinen taipuu oivallisesti naapurin, katsastusmiehen, kauppiaan ja kyläläisen rooliin. Myös Henna Leppänen, Liisa Hytti ja Valtteri Haliseva ansaitsevat kiitokset hienoista roolisuorituksista. Musiikilla on tärkeä sija näytelmässä ja hienosti Erkki Räsäsen laulut sopivatkin näytelmään. Saatiinpa kuulla Pietu Aholaisen räppäämistäkin. 

Joka kerta, kun istuu Utran uittoareenan katsomossa, ei voi olla ihailematta kaunista ympäristöä, Pielisjoen liplattavaa pintaa ja lokkien lentoa. Utran saarille menijöitä riittää koko ajan. 

Utran uittoareena Utran saarilta kuvattuna

Kiitos Maarianvaaran kesäteatteri! Ensi kesää jo odotellen.