Pirkko Määttälä: Marie

 

Pirkko Määttälä: Marie. Sitruuna. 2025. Kansi Laura Noponen. 306 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Hagenaun kylään Alsacessa eli Elsassissa. Eletään vuotta 1891, jolloin alsacelaisia hallitsevat saksalaiset. 

Marie Larcherin 20-vuotissyntymäpäivä lähestyy. Perheen isä, lammastilan isäntä, kutsuu Marien luokseen ja sanoo: "Olet tärkeässä iässä. Olen alkanut tehdä valmisteluja, että voit pian astua omaan elämääsi." Marie ilahtuu. Hän on varma, että nyt hän pääsee oppimaan lisää rakkaasta harrastuksestaan: käsitöistä. Mutta isällä onkin ihan erilaiset suunnitelmat. Isä oli löytänyt Marielle aviomiehen, joka olisi sopiva myös lammastilan jatkajaksi. Marie ei ole tästä ilahtunut. Sisarelleen hän tilittää: "Rakastan Hagenauta ja tietenkin lampaita ja niiden pehmeää villaa, josta saa lankaa. Mutta en minä tahdo tänne loppuelämäkseni jäädä. Haluaisin tehdä hienompia käsitöitä ja oppia niistä lisää."

Marien vieraillessa tätinsä luona Strasbourgissa hän sattumalta kohtaa miellyttävän ja komean saksalaismiehen, kehruu- ja kutomotehtaan insinööri Alfred Schwabin. Marie ja Alfred ihastuvat, rakastuvat ja haluavat mennä naimisiin. Isä ei anna lupaa avioliitolle, joten parin on odotettava, kunnes Marie täyttää 21 vuotta eli on täysi-ikäinen. Avioliitto solmitaan, ja perheeseen syntyy kaksi lasta, Charles ja Mathilde. 

Perheen elämään tulee suuri muutos, kun Alfredia pyydetään töihin paperitehtaalle Porvooseen. Alfred  kuvailee Porvoota ja Suomea, silloista Venäjän läntistä suuriruhtinaskuntaa, varsin myönteisesti monien mahdollisuuksien maana. Tehdään rohkea päätös ja päätetään muuttaa Porvooseen. Matkaa Suomeen tehdään pitkän kaavan mukaan. Ensin viikon vierailu Kirchhundemin kylässä, mutta vierailusta tuleekin pitempi, sillä perhettä kohtaa suuri suru, suruista suurin, oman lapsen menetys. Menetystä ei korvaa edes tyttövauvan syntymä. Matka jatkuu kohti pohjoista syyskesällä 1896. Uusi koti on Porvoon Tolkkisissa.

Marie oppii pian ruotsin kielen ja voi seurustella kylän rouvien kanssa. Ajankohtainen asia on koulun perustaminen kylään. Marielta löytyy innostusta ja osaamista edistämään kouluhanketta.  

Tämän kirjan parissa viihdyin. Marie on Määttälän esikoisteos. On hienoa, että olemme saaneet uuden historiallista viihdettä kirjoittavan kirjailijan. Määttälä on taidokkaasti yhdistänyt mukaansatempaavan tarinan historiallisiin faktoihin. Lopputulos on miellyttävä ja viihdyttävä. Määttälä kuvaa elävästi ja todentuntuisesti Alfredin ja Marien avioliittoa ja rohkeaa päätöstä muuttaa Euroopasta kaukaiseen Suomeen. Toimittajan ammattitaidolla kirjoitettu teksti on sujuvaa ja helppoa luettavaa. Kirjailija kertoo kirjan loppusivuilla, että suuri osa kirjan tapahtumista pohjautuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. On ilo huomata, että kirjalle tulossa jatkoa.

Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa

 

Toisen kerran Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa. Tapahtuma on kaksipäiväinen (pe-la), minä olin vain perjantain. Tapahtuman teemana oli "Luontomme". Teema on ihanan väljä, kuten Vanhan kirjallisuuden päivien hallituksen puheenjohtaja Matti Rönkä totesi. Avajaisissa, jonka Karo Hämäläinen juonsi vahvalla ammattitaidolla, juhlapuheen piti luonnonrakastaja Pirkka-Pekka Petelius.

Pirkka-Pekka Petelius

Salin täyteen yleisöä keräsi Jenni Haukio. Haastattelun aiheena oli Elämäni tietokirjat. Haukio, jota haastatteli viestintäpäällikkö Anne Rutanen, oli valinnut kymmenen hänelle tärkeää tietokirjaa. Suurin osa kirjoista oli politiikkaa ja historiaa käsitteleviä teoksia, mm. Haukion opiskeluaikaisia oppikirjoja, esimerkiksi Sheldon S. Wolinin Politics and Vision. Lisäksi listalla oli useita eläinaiheisia kirjoja.

Jenni Haukio ja Anne Rutanen

"Elää niin kuin kasvi minä tahtoisin" ihmisen osa luontorunoissa oli perjantain viimeinen ohjelmanumero. Kiinnostavassa keskustelussa runoilija, luontoneuvoja Heli Laaksonen ja kustantaja, kirjailija Anna-Riikka Carlson vaihtoivat ajatuksia luontorunoista. Mikä luontorunoissa vetoaa eniten lukijoihin, onko se biologinen luontokuvaus, luonnonsuojelu, luonnon ilmiöiden tarkkailu, luontoon liittyvä mystiikka vai luonnon aikaansaamat mielentilat? Heli Laaksonen luki omia ihastuttavia luontorunojaan. Anna-Riikka Carlson lausui Eeva Kilven luontorunoja ja kertoi läheisestä suhteestaan Eeva Kilpeen, jonka proosassa ja runoissa näkyy vahva luontosuhde. Viimeisenä teemana oli lasten luontorunous, jonka ykkösedustajaksi nousee eittämättä Kirsi Kunnas. Keskustelun lomassa lausuja Mirjami Heikkinen luki luontoaiheisia runoja, mm. Sirkka Turkkaa, Saima Harmajaa, Saila Susiluotoa, Veikko Sailaa ja Aale Tynniä. Kerrassaan ihastuttava päätös onnistuneelle päivälle. 

Heli Laaksonen, Mirjami Heikkinen ja Anna-Riikka Carlson

Vanhan kirjallisuuden päivät, joka nyt järjestettiin 41. kerran, on hyvin lämminhenkinen, mukava tapahtuma. Tapahtuma kerää vuosittain useita tuhansia kävijöitä. Myyntikojujen, erityisesti antikvariaattien, runsaus hämmästytti. Tilaisuus on edelleen pääsymaksuton.

Tulen tänne myös ensi kesänä!

Ennätimme vierailla myös Marian kirkossa, hyvin vanhassa 1400-luvun lopulla valmistuneessa kirkossa. Todella upea kirkko, yksinkertainen ja vaikuttava. Kirkon akustiikka on erinomainen, minkä vuoksi kirkossa järjestetään paljon konsertteja. Marian kirkko on mm. Sastamala Gregorianan pääkonserttisali.   

Marian kirkko muistetaan TV2:n Hovimäki-sarjasta

Mukavaa kesän jatkoa!

Mona Kasten: Save me. Näkymätön

 Mona Kasten: Save me. Näkymätön. Otava. 2025. Saksankielinen alkuteos Save Me. Suomentanut Sanna van Leeuwen. Alkuperäisen kannen suunnittelu: Sandra Taufer, München. 384 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Ruby Bell oli tiennyt seitsemänvuotiaasta lähtien, että hän haluaa opiskelemaan Oxfordiin. Lähtökohdat eivät olleet hyvät. Pitäisi päästä hyvään lukioon, mutta se maksaa. Rubyn perhe ei ollut varakas, isä istui onnettomuuden seurauksena pyörätuolissa ja äiti oli työtön. Onnekseen Rubyn onnistui saada stipendi Maxton Halliin, Lontoon arvostetuimpaan yksityiskouluun. Suurin osa oppilaista tulee varakkaista perheistä. Ruby tuntee itsensä erilaiseksi ja haluaa siksi pysyä huomaamattomana omissa oloissaan. Onneksi hän löytää hyvän Lin-ystävän.  

Oxfordin pääsykokeiden lähestyessä Ruby menee pyytämään lempiopettajaltaan suosituskirjettä. Avattuaan oven hän näkee opettajan suutelevan intohimoisesti erästä lukion oppilasta. Ruby tunnistaa tytön Lydia Beaufortiksi, erittäin rikkaan vaatetusyrityksen lapseksi. Lydian veli James pyrkii lahjomaan Rubyn hiljaiseksi isoilla rahoilla. Mutta Ruby ei huoli rahoja. James pohtii: "Tämä tyttö näki siskoni lääppimässä opettajaa. Mietin, mitä hän aikoo. Odottaako hän oikeaa ajankohtaa räjäyttää pomminsa?" Sekä Lydia että James tietävät, että seurauksena olisi katastrofi, jos tieto tavoittaa heidän vanhempansa.

James näyttää kaikille, että hän on koulun rikkain oppilas. Hän on ylimielinen ja aina paikalla, kun on syytä juhlimiseen tai juomiseen. Rubyn johtama tapahtumatoimikunta järjestää back-to-school -bileet, ja senkin tapahtuman James pystyy pilaamaan. Rehtorin mielestä James oli mennyt liian pitkälle ja erottaa Jamesin lacrossejoukkueesta ja istuttaa Jamesin tapahtumatoimikuntaan loppulukukaudeksi. 

Ruby joutuu tapaamaan Jamesia tapahtumatoimikunnan kokouksissa. Koulun ulkopuolella James osoittautuu välittäväksi ja kohteeliaaksi nuoreksi mieheksi. Ilmassa alkaa olla ihastusta. Mutta paljon ennättää vielä tapahtua ennen kuin päästään kirjan loppuratkaisuihin.   

Kirjan teemana on pääasiallisesti Rubyn ja Jamesin suhde, joka on välillä lämmin ja rakastava ja välillä täynnä epäluottamusta ja jopa vihaa. Kirjaa on helppo seurata, lukujen alussa on mainittu luvun minä-kertoja, joka on joko Ruby tai James. Itse en kuulu kirjan kohderyhmään, sillä kirja on suunnattu selkeästi nuorille aikuisille. Vaikka ei tämä yhtään hullumpi lukukokemus ollut minullekaan, on kiva tietää, millaiset kirjat ovat niitä kaikkein suosituimpia nuorten aikuisten keskuudessa. Kirja on kansainvälisen bestseller-sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa Save you - Kuilu välissämme ilmestyy lokakuussa 2025. Kirjasarja on noussut TikTok-sensaatioksi, ja kirjoista muokattu tv-sarja nousi heti ilmestyttyään listaykköseksi yli 120 maassa.

Kirja on luettu myös Kirjapöllön huhuiluja -blogissa.

Ann Napolitano: Rakas Edward

 

Ann Napolitano: Rakas Edward. WSOY. 2025. Englanninkielinen alkuteos Dear Edward. Suomentanut Saara Kurkela. Päällys ja kuvitus Ville Laihonen. 358 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Adlerin perhe - isä Bruce,  äiti Jane ja 15-vuotias Jordan sekä 12-vuotias Edward - on muuttamassa New Yorkista Los Angelesiin. Trinity Airlinesin Airbus A321 lähtee Newarkista aikataulun mukaisesti kohti Kaliforniaa. Kun oli lennetty yli puolet matkasta, kone putoaa Coloradon osavaltiossa. Koneen satayhdeksänkymmentäyksi matkustajaa kuolee. Edward on ainoa, joka selviää hengissä. 

Kirjassa on kaksi aikatasoa. Toisessa seurataan Edwardin elämää onnettomuuden jälkeen ja toisessa kuvataan koneen muutamia matkustajia aina lentokentälle saapumisesta lähtien koneen putoamiseen asti. Pääpaino on Edwardin selviämisessä, mutta kiinnostavaa luettavaa tarjoavat myös matkustajien elämäntarinat. Lukija tutustuu mm. loukkaantuneeseen sotilaaseen, joka on jättämässä armeijan, mitään kunnioittamattomaan liikemieheen, flirttailevaan lentoemäntään, sairaaseen vanhukseen ja vessassa raskaustestiä tekevään nuoreen naiseen. 

Edwardin täti Lacey miehensä Johnin kanssa tarjoaa pojalle kodin. Heidän tilanteensa on vaikea, avioparin keskinäisessä suhteessa on ongelmia ja he tuntevat olevansa neuvottomia täysin hukassa olevan Edwardin kanssa. Lacey parahtaa: "Et sinä ole kunnossa. Kuuletko, Edward? Kuunteletko? Sinä et ole kunnossa. Me ei olla kunnossa. Mikään ei ole kunnossa." Edwardin toipuminen on hidasta ja vaikeaa. Edward ei kärsi ainoastaan onnettomuuden fyysisistä vammoista ja traumoista, vaan sen lisäksi hän on menettänyt kaikki rakkaansa. Hän tuntee vieraantuneensa omasta kehostaan ja omasta elämästään niin, että pala hänestä on jäänyt taivaalle, sidottuna koneeseen ja kaikkiin matkustajiin. Nyt hänen pitäisi taistella yksin selviytyäkseen jopa arkisista tehtävistä puhumattakaan menneisyydestä irrottautumisesta. Onneksi löytyy naapurin Shay, josta tulee Edwardin luotettava ystävä ja tuki.

Edwardista tulee kansakunnan ihmepoika, jota tullaan katsomaan, ihmettelemään ja ottamaan valokuvia. "Suunnaton määrä kännyköitä osoittaa kohti Edwardia. Eräs nuorimies on kavunnut puuhun vanhanaikaisen kameran kanssa. Kuuluu kuiskuttelua: Siinä hän on. Tuo on se poika. Hän se on."  Hänelle kirjoitetaan laatikkokaupalla kirjeitä. Koskettavia kirjeitä tulee etenkin koneessa kuolleiden omaisilta. Näitä kirjeitä Edward lukee yhdessä Shayn kanssa. He tekevät valintoja, kenen kirjeisiin he vastaavat. Kaikkiin yksinkertaisesti ei voi vastata, vaikka halua olisikin. "Meidän on pakko vastata kirjeisiin, jotka ovat lapsilta tai joissa puhutaan lapsista." Edwardin toipumisen kannalta kirjeiden lukeminen, niihin vastaaminen ja yhteydenpito lennolla kuolleiden omaisten kanssa osoittautuu tärkeäksi. 

Luettuani tämän kirjan lähes yhdeltä istumalta voin vain todeta, että Napolitanon voimakas, mutta lempeä kirjoitustyyli sekä otteessaan pitävä vaikkakin traaginen juoni tekivät lukukokemuksesta koskettavan ja saivat minut kyyneliin useammankin kerran. En ihmettele, että kirja on saanut useita palkintoja. Se on todellakin palkintojen arvoinen. 

Rakas Edward on toinen Napolitanon suomennettu teos. Kaunokaisia oli upea, kaunis ja koskettava sukusaaga, yksi kevään parhaista lukukokemuksistani (linkki). Rakas Edward on taidokas romaani kuolemasta, surusta ja selviytymisestä. Kirjan liepeestä luen, että Napolitano oli saanut innoituksen kirjan kirjoittamiseen vuonna 2010 tapahtuneesta Afriqiah Airwaysin lento-onnettomuudesta, jossa kuoli 103 ihmistä ja yksi 9-vuotias poika jäi eloon. 

Samana päivänä, kun sain Rakas Edward -kirjan käsiini, luin lehdestä Intiassa sattuneesta lento-onnettomuudesta, jossa koneen 242:sta ihmisestä yksi pelastui.   

"Hän nostaa katseensa korkeammalle kohti taivasta, jossa - hänen näkökenttänsä tuolla puolen - nuori poika istuu lentokoneessa vailla aavistustakaan siitä, mitä pian tapahtuu."

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari

 

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari. Aula & Co. 2025. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 271 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Turkuun. Päähenkilö on Aina Ahlgren, 24-vuotias naimaton nuori nainen. Kun Ainan vanhemmat olivat kuolleet tuberkuloosiin, Ainan naimattomat tädit Lydia ja Augusta olivat ottaneet lapsen kasvattitytökseen. Varakkaaseen sukuun kuuluvana Ainalla oli ollut mahdollisuus kouluttautua ylioppilastutkintoon saakka. Sen jälkeen Aina oli suorittanut konekirjoituskurssin.

"Aina rakasti haaveilua. Hänen elämänsä oli ollut niin tavanomaista ja yksitoikkoista, että hän antoi itselleen usein luvan kadota haavemaailmoihin. Hän sai lohtua siitä, että saattoi kuvitella itselleen elämän, joka ei tuntunut hänelle mahdolliselta." Aina tietää, että haaveilu on turhaa, hänen tehtävänään tulisi olemaan tädeistä huolehtiminen.  

Yllättävien yhteensattumien myötä Aina tutustuu yliopistotutkija Veikko Honkoseen, jonka tutkimusalana ovat kovakuoriaiset. Aina, joka on koko ikänsä totellut kiltisti tätejään, lupautuu kesäksi Veikko Honkosen tutkimusapulaiseksi Vilukarin saarelle. Eikä hän edes kysy lupaa tädeiltään!  

Aina ihastuu mereen ja ulkosaaristoon. "Vilukarin kalliot, sen ainoa mänty, sen notkelmissa ja syvänteissä pesivät linnut, kallionkolojen katajat ja joka puolella saarten ympärillä aukeava ulappa saivat olon villiksi ja yksinäiseksi. Vilukari oli ankara ja vakavamielinen pieni saari." Vilukarin lähellä sijaitsee Kataraisen saari, missä on tutkimusasema. Siellä Aina tapaa Sirkan, josta tulee hänen hyvä ystävänsä. Lysti-koira ja Kuningas-kissa pitävät Ainalle seuraa Veikon ollessa tutkimusmatkoilla.

Veikko Honkonen on Ainan mielestä kiinnostava mies. Selvää ihastumistakin on ilmassa. Mutta kaikki ei ole kohdallaan, tuntee Aina. On jotakin, mitä Veikko salaa. Juonen edetessä Aina tulee rohkeammaksi sekä haluaa ja pystyy tekemään omaa elämäänsä koskevia itsenäisiä päätöksiä. 

Jenna Kostetin kirjat ovat olleet minulle mieluista luettavaa. Historialliset teokset Margaretan synti (linkki) ja Punainen noita (linkki) ovat faktoihin perustuvaa fiktiota, jotka molemmat kuvaavat onnettomia naiskohtaloita ja tarjoavat samalla hyvää ajankuvaa. Mielenkiintoinen tietokirja Kuuden Katariinan jäljillä oli meillä Naisten Pankin lukupiirikirjana (linkki). Sinisiipisten saari on puolestaan kevyt ja viihteellinen feel good -kirja. Kirja osoittaa, että Kostet taitaa myös viihteellisen tekstin tuottamisen. Sujuvasti kirjoitettu teos on Ainan kasvutarina tarjoten samalla oivaa ajankuvaa ympäröivästä yhteiskunnasta, 1930-luvun Turusta ja aikakauden tavoista. Kostet kuvaa tarkkaan mm. aikakauden naisten pukeutumista, kuten hän teki myös Margaretan synnissä. Kirjan lopusta löytyvät kirjallisuuslähteet, jotka osoittavat, että Kostet on tehnyt mittavaa taustatyötä aikaudesta ja1930-luvun Turusta.  

Sinisiipisten saari on ensimmäinen osa trilogiaa, joka saa jatkoa elokuussa 2025. Valkoisen linnun kaupunki jatkaa Ahlgrenin suvun nuorten naisten tarinaa.  

Sanna-Reeta Meilahdelle kiitos onnistuneesta kannesta. 

Tässä oiva kesäkirja vaikka juhannukseksi. Oikein hyvää juhannusta kaikille lukijoille. 

Mai Tolonen: Elin

 

Mai Tolonen: Elin. Warelia. 2025. Etukannen maalaus Paavo Granö. 340 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Mai Tolonen avaa Elin Granön (s. Jacobson 1887-1919) monivaiheista elämää aina lapsuudesta Elinin viimeisiin päiviin saakka. Elin oli yksi Jacobsonin perheen kolmesta lapsesta. Tytön lapsuuteen ja nuoruuteen kuului monia muuttoja maasta toiseen. Perhe oli muuttanut paremman elintason toivossa Suomesta Newarkiin Ohioon, missä Elin oli syntynyt. He palasivat kuitenkin takaisin Suomeen Teerijärvelle, koska äiti ei viihtynyt USA:ssa. Ei Suomessakaan hääppöistä ollut 1800-luvun lopussa, ja siksi perhe palasi takaisin Newarkiin. Ja jälleen muutto Suomeen, ensin Wiipuriin ja sitten Tampereelle. 

Muutot eivät olleet lasten mieleen. Koulun vaihdot pelottivat Eliniä. Mahtoiko uudesta koulusta löytyä ystäviä, joutui Elin miettimään. Ystävät olivat Elinille tärkeitä, mutta rakkain ihminen oli oma sisko Fanny. Suru oli käsinkosketeltavaa, kun Fanny yllättäen kuoli. 

Avioliitto Paavon kanssa vei Elinin kauas Siperiaan, Omskiin. Paavo oli pappi ja hän jatkoi isänsä pappisuraa Siperiassa. Elin ei olisi halunnut lähteä kauas perheestään, mutta toisin kävi. Laaja ja pölyinen aro sai Elinin heti ikävöimään Tampereelle. Mutta Elin oli sitkeä nainen ja päätti sopeutua sekä tukea miehensä uraa kaikin mahdollisin tavoin. Vuosien mittaan tuli hyvinkin vaikeita hetkiä, erityisesti kahden lapsen menetyksestä oli vaikea päästä yli. Toki Omskin vuosiin mahtui paljon onneakin. Kirjeet kotoa Tampereelta ja ennen kaikkea kolme suloista lasta ilahduttivat Eliniä. Siperian kevät oli ihana. "Elin sai ensimmäistä kertaa kokea Siperian kevään. Yllättäen alkavan, hengästyttävän kauniin. Vielä joku aika sitten oli ollut kylmää. Sitten nousi tuuli, joka toi lämmön mukanaan."

Vuonna 1917 vallankumouksen tuulet ylsivät Omskiin asti. Pitikö uusista aatteista innostua vai pitikö niitä pelätä? "Heidän maailmansa alkoi murentua. Ehkä he aavistivat sen hiekasta, joka ritisi hampaissa. Tuulesta, joka tarttui kiinni rinnuksista ja riepotti. Kirjeistä, jotka eivät tulleet perille. Verenkarvaisesta kuusta, joka nousi taivaalle."

Elinin tarinan ohella kirjassa seurataan erään pakkotyövangin matkaa. Mies oli tuomittu kuolemaan taposta vuonna 1859. Rangaistus muuttui pakkotyöksi Siperiassa. "Lähetetään keisarillisella päätöksellä loppuiäksi Siperiaan tekemään yleistä työtä kaivoksissa."

Mai Tolonen oli saanut käsiinsä 68 Elinin kirjoittamaa kirjettä. Tästä kumpusi idea kirjan kirjoittamiseen. Todellisiin tapahtumiin rakennettu fiktio avaa lukijalle Elin Granön sekä myös hänen läheistensä elämää 1800-luvun lopulta vuoteen 1919. Myös pakkotyövangilla on iso merkitys Elinin suvun historiassa. Tolonen tekee Elinistä elävän ja kuvaa kiinnostavasti hänen rooliaan naisena, vaimona ja äitinä. Tolonen linkittää Elinin elämän ympäröivään yhteiskuntaan. Esille nousevia teemoja ovat mm. siirtolaisuus, 1800-luvun kielikysymykset, naisen asema, ammattiyhdistysliikkeen herääminen ja Venäjän vallankumous. 

Kirjan osat on otsikoitu paikkakunnittain ja vuosiluvuittain, mikä tekee tapahtumien seuraamisesta helppoa. Kiinnostava lisä ovat lehtileikkeet, jotka valottavat kirjan tapahtumia. Ehkä kuvaavampi nimi kirjalle herättäisi paremmin lukijoiden kiinnostuksen. 

Oiva ja kiinnostava lukukokemus historiallisten kirjojen ystäville. 

Kaarina Griffiths: Tuulisolmut #dekkariviikko

 

Kaarina Griffiths: Tuulisolmut. Cornwall-mysteeri. Otava. 2025. Kansi: Anna Väänänen. 399 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kaarina Griffithsin Tuulisolmut jatkaa Cornwall-mysteeri -sarjaa. Pidin paljon kahdesta aiemmasta osasta: Meren syliin (linkki) ja Lintumies (linkki). Mielenkiinnolla aloitin uuden kirjan, ja juoni vei mukanaan heti ensimmäisistä sivuista alkaen. Miten mukava olikaan palata kauniisiin Cornwallin maisemiin ja tuttujen henkilöiden pariin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pikkuruiseen Boscastlen kylään Pohjois-Cornwallissa. Keskeinen paikka kylässä on Cobwebin pubi, jossa viihdytään ja vaihdetaan päivän kuulumiset. Boscastle on kuuluisa noidistaan. Kylässä on noitamuseo ja muutama taikapuoti. Tunnetuin noidista oli 1800-luvun alussa teloitettu valkoinen noita Joan Wytte.   

Osa kirjan henkilöistä on tuttuja sarjan edellisistä osista. Kiva oli jälleen tavata sympaattinen rikostarkastaja Paul Diggins, profiloija Antti Honkanen ja Paul Digginsin suomalainen naisystävä taiteilija Kaisla Aalto. Kirjan päähenkilö ja minä-kertoja on Ann Hudkinson, joka on juuri äskettäin muuttanut Boscastlen kylään löydettyään sukututkimuksesta tietoa, että hänen juurensa saattavat olla juuri Bodcastlen alueella. Myös paikan kauneus oli tehnyt vaikutuksen Anniin. "Seisoin tuolla kallionharjalla patikkaretken jälkeen heinäkuussa, ja Boscastlen kylä aukeni ensimmäistä kertaa edessäni. Olin myyty." Ann on ammatiltaan sairaanhoitaja, mutta ryhtyy nyt parantajaksi ja perustaa pienen rohtokaupan. 

Kun Ann on matkalla poimimaan merilevää, hän huomaa jotakin kummallista. "Se jokin oli puoliksi hautautunut märkään liejuun ja mutaan. Se muistutti..." Ja todellakin, se on ruumis, Minsterin kartanon uuden omistajan Alex Cadocin ruumis. Oliko Cadoc hukkunut vai oliko kyseessä rikos? Tätä joutuu rikostarkastja Paul Diggins pohtimaan. Läheskään kaikki eivät ole pahoillaan Cadocin kuolemasta. Tämä oli tunnettu noitavastaisuudestaan ja lisäksi Cadocilla kavereineen oli tapana ampua kettuja ja ripustaa niitä hirteen. "Ammuttu silmän läpi, ripustettu puuhun roikkumaan."

Vainajan taskusta löytynyt likainen narunpätkä osoittautuu noitien aikoinaan käyttämiksi tuulisolmuiksi. Nykyisin niitä myydään kylän noitakaupoissa. Tuulisolmujen avulla noidilla oli valta hallita tuulen voimaa. Joskus tarvittiin leppeää tuulta, joskus puhuria ja toisinaan jopa myrskyä. Mutta miksi tuulisolmut olivat Alecin taskussa? 

Pian poliisi toteaa, että Alecin kuolemaan liittyy rikos. Kun vielä tulee toinenkin uhri, Paul Diggins joutuu tekemään pitkää päivää. Harmillista, koska naisystävä Kaisla on juuri tulossa vierailulle Suomesta. Mutta virkatehtävät menevät kaiken edelle. Apuriksi Diggins saa suomalaisen profiloijan Antti Honkasen. Vähän kerrassaan juonen yllätykselliset kuviot avautuvat lukijalle, mutta paljon ennättää tapahtua ennen kuin tapaukset saavat loppuratkaisunsa. Lukijalle tapausten kulku on yllätyksellistä enkä ainakaan minä pystynyt ennakoimaan syyllistä.

Kuten Griffithsin edellisetkin kirjat osoittivat, Griffiths on sujuvasanainen kirjoittaja ja taitava juonen rakentaja. Tuulisolmujen juoni on toimiva, ja jokaisella käänteellä on merkityksensä. Taitavana juonen rakentajana Griffiths punoo tyylikkäästi juoneen mukaan Cornwallin kauniin luonnon ja kylän noitaperinteen. Hitunen romantiikkaa ja oiva annos maagisuutta tuovat juoneen lisäjännitteitä. Paul Digginsistä, Antti Honkasesta ja Kaisla Aallosta on tullut kolmen kirjan myötä hyviä kavereitani, ja toivonkin tapaavani heidät myös seuraavissa kirjoissa. 

Anna Väänäselle kiitos onnistuneesta kannesta.