Lippuarvontaa Helsingin Kirjamessuille

Odotettuun tapahtumaan eli Helsingin Kirjamessuihin on enää vain vajaat kaksi viikkoa. Messutapahtuma on 25.-28.10.2018 Messuhallissa. On todella kiva lähteä messuilemaan pariksi päiväksi. On mahdollisuus kuunnella kirjailijaesityksiä, tavata kirjailijoita ja kustantamon edustajia sekä kirjaystäviä ympäri Suomea ja tietysti myös tehdä hyviä kirjaostoksia. Tai sitten muuten vaan hengailla ja nauttia messutunnelmasta. Samalla on mahdollisuus pistäytyä myös Viini- ja Ruokatapahtumassa. 

Itse osallistun messutapahtumaan perjantaina ja lauantaina. Lauantaina klo 10.15 kokoontuu Kari Hotakaisen lukupiiri, jossa olen mukana bloggaajana, kuvaajana ja keskustelijana. Kuten arvata saattaa, käsiteltävänä kirjana on Hotakaisen kirja Tuntematon Kimi Räikkönen.   Mukana tilaisuudessa ovat Kari Hotakainen, kustantajan edustaja ja Kirsin Book Club. 

Blogistani voi sitten  messujen jälkeen lukea koosteen tästä varmasti mielenkiintoisesta lukupiirikeskustelusta. 

Lukupiiribloggauksen ansiosta minulla on mahdollisuus arpoa lukijoitteni kesken 6 kpl messulippuja. Liput ovat sähköisiä, joten toimitan liput voittajien sähköpostiin. Yhden lipun arvo on 19 euroa, ja yksi lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn yhtenä päivänä.

Arvon liput lauantaina 20.10.2018 klo 20. Otan yhteyttä voittajiin, jos kommenttikentässä on yhteystiedot. Ellei ole, niin käy katsomassa arvonnan jälkeen, oletko voittanut. Uusi arvonta suoritetaan kolmen päivän päästä, ellei voittajia löydy.

Onnea arvontaan!

Vihervaaran Annaa äänikirjana

L. M. Montgomery: Anna Ystävämme. Äänikirja. Lukija Eija Peltonen. Kokonaispituus 12 h 59 min 8 s.

Hyvinhän se onnistui - ensimmäisen äänikirjan kuuntelu ikinä! Minulla oli ollut aika vahvoja ennakkoluuloja äänikirjojen kuuntelemisesta, liittyen lähinnä siihen, jaksaako sitä koko kirjaa kuunnella. Hyvin jaksoin tuon liki 13 tuntia! Kirjan valinta olikin sitten prosessi sinänsä. Päädyin varmaan valintaan: Montgomeryn Anna Ystävämme. Kirja, joka minun ikäluokalleni on tutuista tutuin lapsuudesta ja nuoruudesta.

Kiva oli palata uudelleen vanhoihin muistoihin ja tutustua viehättävään Annaan ja Vihervaaraan. Anna Ystävämme on toinen kahdeksanosaisesta Anna-sarjasta. Kirjan alussa Anna Shirley, orpotyttö, aloittaa opettajan työt Avonlean koulussa. Annan elämästä ei puutu vauhtia, kommellukset seuraavat toisiaan. Tylsäksi hänen elämäänsä ei voi sanoa, siitä pitävät huolen mm Cuthberteille muuttavat Keithin kaksoset Davy ja Dora.

Pidin tästä kuuntelukokemuksesta, mutta en kuitenkaan enää päässyt Anna-kirjan kanssa sellaiseen tunnelmaan kuin nuorena tyttönä. Nuorena pystyi samaistumaan Annan iloihin ja suruihin. Muistan, että ihailin Annaa ja varmaan kadehdinkin  häntä, hänen elämänasennettaan, mielikuvitustaan ja hänen taitoaan selvitä kommelluksista. Anna-kirjat samoin kuin Runotyttö -kirjat antoivat mahdollisuuden uppoutua täysin erilaisiin maailmoihin.

Annan Vihervaaralla on todellinen vastineensa Green Gables Prinssi Edwardin saarilla Kanadassa. Alue ottaa täyden hyödyn Montgomeryn Anna-kirjoista. Siellä on myynnissä lukematon määrä Anna-oheistuotteita ja Charlottetownissa on esitetty Anne of Green Gables -musikaalia jo 54 vuotta. Green Gables on kuvista päätellen kaunis, siistiksi kunnostettu talo. Turistit saavat tutustua taloon, kulkea jonossa ja  kurkistella huoneisiin, joissa Anna on saattanut asua.

Panorama of Green Gable farmhouse and grounds in Cavendish (Wikipedia)

Missäpä sitten kuuntelin tätä äänikirjaa? No, sieniä siivotessa. Tänä syksynä tulikin hyvät sienisaaliit, joten siivotessa kyllä vierähti useampi tunti. Kirjaa kuunnellessa mieleen tuli väistämättä Kevin Sullivanin ohjaama Anna-elokuva, joka hurmasi minut täydellisesti.  
Hieman petyin siihen, että koko kirjan luki yksi henkilö, vaikkakin hän teki sen mielestäni hyvin. Olisin odottanut, että kirjasta olisi tullut todellinen näytelmä niin että, jokaisella henkilöllä olisi ollut oma äänensä.

Tästä se alkoi.

Niin kaunista ruskaa tänä syksynä. Kuva on Leppävirralta, kuvattu Kauppilanmäeltä.

Ruskaa Kolilla.

Raisa Jäntti: Grand plié. Askelmerkkejä.

Raisa Jäntti: Grand plié. Askelmerkkejä. 2018. Puru-kollektiivi. 104 sivua. Kansi: Martin M. Lipka.

Lainattu kirjastosta 

"Tanko on köysi jota pitkin ylitämme lapsuuden kuilun" (s. 95)

Kuten nimikin viittaa, tässä runokirjassa sukelletaan baletin maailmaan. Oma kosketuspintani balettiin on kovin vähäinen: alaluokilla tyttäreni kävivät balettitunneilla ehkä noin vuoden verran. Ja toki olen nähnyt kaksikin kertaa mainetta niittäneen Black Swan -elokuvan. Natalie Portman sai elokuvasta parhaan naispääosan Oscarin. Tosin kyseinen elokuva ei yhtään lisännyt balettitietouttani. Sen sijaan Raisa Jäntti tuntee baletin, niin asiantunteva ote hänellä on runoissaan.

Runokirjassa on kolmetoista osiota. Muutama esimerkki osioiden nimistä, jotka jo kertovat paljon baletista: I Jokainen aloittaa mutta kaikki eivät pääse perille. VII Jos tossut saa kulumaan puhki, täytyy varmasti olla olemassa. VIII Me emme kasvata rintojamme.

Raisa Jäntti (Puru-Kollektiivin sivuilta)

"saada itsensä tekemään myös kivuliaita vastenmielisiä raivostuttavia tekoja on ainut vapaus" (s. 17)

Runoissa tulee esille tämän tanssimuodon raadollisuus. Baletti vaatii kovaa ja  rankkaa harjoittelua. Kun lajiin pääsee kiinni, se vie mukanaan ja täyttää lähes koko elämän, ainakin kaiken vapaa-ajan. Baletti ei ole enää harrastus; siitä tulee intohimo. Harjoittelu tuntuu luonnollisesti kehossa ja näitä harjoittelun mukaan tuomia tunteita Jäntti kuvaa runoissaan. Teksti on koskettavaa ja varmasti realistista.  Harjoittelun ja jatkuvien toistojen tavoitteena on yksinkertaisesti täydellisyys. Tällaisen ankaran, lähes päivittäisen harjoittelun täytyy olla rankkaa nuorelle naiselle, mutta luulen kyllä, että tilanne on samanlainen monen muunkin fyysistä harjoittelua vaativan harrastuksen kanssa. Lukija miettiikin, millaista tyydytystä kova harjoittelu tunti tunnin jälkeen antaa nuorelle. Vaikka runoissa tulee esille lajin vaativuus ja jatkuva harjoittelun tarve, laji ja ankara harjoittelu tuottavat iloa ja nautintoa.

Parasta on ettei kukaan koskaan saa selville miksi me
aloitamme joka päivä uudelleen,
eikä kukaan tiedä että toistoa voi rakastaa,
siltä ei voi vaatia mitään,
ei saada, (s. 74)

Varvastossut (Wikipedia)

Oli pari syytä, miksi halusin lukea tämän runokirjan. Ensinnäkin, kirja on saanut hyviä arvioita Tätä runokirjaa ei löytynyt Joensuun kirjastosta, mutta kirja tuli muutaman viikon kuluttua, kun tein aloitteen kirjan tilaamisesta. Kiitos Joensuun kirjasto. Ja toiseksi, nuorten syömishäiriöt liittyen fyysisiin harrastuslajeihin ovat tänään ajankohtainen puheenaihe.Tietyt lajit, mm taitovoimistelu, luistelu, baletti, ehkä myös uinti, ovat lajeja, joissa kiinnitetään erityisen paljon huomiota ulkonäköön ja sitä myötä painoon. Niin kuin tässäkin runokirjassa.

"Olen vetänyt vatsaani sisään viisivuotispäivästäni asti enkä
usko että lopetan ennen kuin kuolen jos sittenkään lopetan
opettelen juomaan kaksi litraa ruumiinlämpöistä vettä
päivässä vettä aamulla vettä aamupäivällä äkkiä on kulunut
90 minuuttia syötän nallekarkkeja lokeille kävelen
äänetöntä rantakatua treenisalista kotiin treenisalista
tyhjään asuntoon treenisalista lattialle puristan itseni
virttyneisiin pukuihin ja

lasken päivän ilonaiheet
erottuvat kylkiluut," (s. 38) 

Mietin, onko kaikki terveellä pohjalla, kun nuori tuntee näin:
"alan vältellä ruokia jotka turvottavat vatsaa ja kohta vältän kaikkea, minulla on ikävä ihon läpi kuultavia luita ja sinisiä sykkiviä laskimoita," (s. 68)

Syömishäiriö on tullut esille myös Kiira Korven juuri ilmestyneessä kirjassa Ehjäksi särkynyt. Kiira kärsi syömishäiriöstä useita vuosia tavoitteena täydellisen hoikka vartalo. Ellen haastattelussa Kiira on kertonut, että hän itse on ollut käskyttäjä itselleen, muilta ei tullut laihduttamiskäskyjä. Mutta Kira tunnisti kyllä sanattomat viestit: Kerran monen viikon sairastelun riuduttama Kiira sai valmentajaltaan kehuja hienosti kiinteytyneestä kropastaan.

Olen ollut tekemisissä syömishäiriöisten nuorten kanssa, minut on koulutettu vertaisohjaajaksi ja olen ollut vertaisryhmän vetäjänä. Siksikin, koska tunnen ongelman liiankin hyvin, kirjan runot ovat surullista luettavaa, koska syömisellä tai siis syömättömyydellä on ulkonäköön niin ratkaiseva merkitys. Juuri äskettäin eräs ystäväni kertoi, että hänen 14-vuotiaan tyttärensä taitovoimisteluryhmän valmentaja oli sanonut ystävälleni, että tämän nuoren, kauniin ja hoikan tytön pitäisi laihduttaa pari kiloa. Ystäväni raivostui ja syystä: on kysymys nuoren harrastuksesta!  

Raisa Jäntin ensimmäinen runokokoelma Läpilyöntikipu voitti Runokaarina-palkinnon vuonna 2015. Samaa vahvaa linjaa edustaa tämäkin kirja. Suosittelen kirjaa kaikille baletin ystäville, harrastajille, vanhemmille, valmentajille sekä myös kaikille, jotka haluavat kurkistaa baletin maailmaan.

Osallistun tällä postauksella Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen.

Ninka Reittu: Sinä olet superrakas - kirja rakkauden voimasta

Liperiläinen kuvittaja ja lastenkirjailija Ninka Reittu oli mukana Joensuun Naisten Pankin Musiikki- ja kirjallisuusillassa 2.10.2018. Tilaisuus järjestettiin seurakuntakeskuksessa. 

Rakkaus on supervoima

Minulla oli mahdollisuus esittää Ninkalle muutama kysymys Ninkan suosituksi tulleesta lastenkirjasta Sinä olet superrakas (2017, Otava). Ninka tuli paikalle Naisten Pankin tilaisuuteen iloisena ja energisenä. Ja sellainen on kirjakin: siitä saa energiaa ja se antaa iloa, niin kaunista on teksti samoin kuin kuvitus. Kirjan teemana on aikuisen ja lapsen rakkaus. Aikuinen on Iso ja lapsi on kirjan kertoja-minä. Kirja alkaa viehättävällä tavalla.
"Sinä päivänä me olimme lennelleet paljon. Kun minua alkoi väsyttää, me laskeuduimme kukkulalle kaupungin ylle. 
Iso sanoi: - Minä sitten rakastan sinistä taivasta ja pilviä ja korkeuksia. 
- Mitä se rakkaus oikein on? minä kysyin.
- Se on sitä, että pitää jostakin todella paljon." (s. 2-4)

 

Ninka ja minä

Todellakin, sitähän se rakkaus on. Ison ja lapsen rakkauteen kuuluu hulluttelua, hassuttelua ja tietysti leikkimistä. Rakkaus antaa pienelle turvallisuutta, lämpöä ja rohkeutta. "Rakkaus teki minusta rohkean. Uskalsin lentää vaikka kuinka kovaa, uskalsin mennä hurjimpaan huvipuistovekottimeen ja syödä itseni kokoisen hattaran. Yhdessä kaikki pikkuisen pelottavakin oli ihanaa." (s. 9) Ison ja lapsen elämä ei kuitenkaan ole pelkkää leikkimistä ja hauskan pitämistä. Rakkauteen kuuluu myös kiukuttelua, tyhmiä tekoja sekä rajojen asettamista. Mutta nekin ovat rakkautta.


Ninka kertoi, että kirja on syntynyt musiikin voimasta. Musiikin voima synnytti Ison ja lapsen, samoin musiikki antoi muotonsa kuvitukselle. Tuolloin 3-kuukautisen Oliver-vauvan äitiys laajoine tunneskaaloineen syvensi kirjan rakkaus-teemaa. Ninkan vilpitön kiitos menee asiantuntevalle kustannustoimittajalle, jonka kanssa yhteistyö on ollut enemmän kuin antoisaa.  

- Rakkaus on sitä, että kun saa toisen lähelleen, tuntee olevansa kotona, sanoo Iso. (s. 13)

Sinä olet superrakas ilmestyi viime vuonna. Kirja on edelleen hyvin suosittu. Myös Ninkan omassa elämässä kirjaa luetaan usein  3-vuotiaan Oliverin kanssa. Yllätys oli Ninkalle suuri, kun viime vuonna tuli ilmoitus, että Sinä olet superrakas oli Finlandia junior -ehdokkaana. Voittajan valitsi tuolloin Anna Puu, joka antoi palkinnon Sanna Manderin Avain hukassa -kirjalle. 

Ennen Sinä olet superrakas -kirjaa Ninka on julkaissut kolme kirjaa Messi ja Mysteeri -sarjassa. Ninka kertoi, että sarja on nyt lepovaiheessa, siihen saatetaan palata tai sitten ei. Kuvittajan työtä Ninka tekee edelleen. Mm Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki -kirjat ovat Ninkan kuvittamia. Sinä olet superrakas saa jatkoa parin viikon päästä, kun painosta tulee Oma rakas supernapa. Kirjan teemana on oma keho. Kirja auttaa ymmärtämään, että jokainen on hyvä juuri sellaisena kuin on. "Olen joka kohdasta ihan sopivan kokoinen ja hyvä." Ninka esittelee uutta kirjaansa Helsingin kirjamessuilla 25.-28.10.2018.

Kiitos Ninka tästä kauniista ja viisaasta kirjasta. Kiitos kun olit vieraanamme. 

Ninka Reittu

Annina Holmberg: Tahto ja hohto. Ritva Holmbergin taiteilijantie.

Annina Holmberg: Tahto ja hohto. Ritva Holmbergin taiteilijantie.  2017. Siltala. 381 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Annina Holmbergin kirja Tahto ja hohto oli seniorilukupiirimme syksyn ensimmäinen kirja. Kiva oli taasen tavata kesän jälkeen. Hyviä lukukokemuksia oli kertynyt kesän mittaan, ja mukava oli aloittaa syksyn lukupiiritapaamiset hyvällä kirjalla. Meitä oli paikalla 11 seniorinaista jakamassa kokemuksia Ritva Holmbergin taiteilijantiestä.

Kävi ilmi, että emme olleet tienneet juuri mitään Annina Holmbergin urasta ja laajasta tuotannosta. Erästä lukijaamme Anninan tuotanto oli kiinnostanut siinä määrin, että hän oli lainannut Kaiku-kirjan, jota hän suositteli meille muillekin.  

Tahto ja hohto pitää sisällään useita teemoja. Kirjan varsinainen aihe on Annina Holmbergin äidin Ritva Holmbergin (1944-2014) elämä. Hänen avioliittonsa myötä kirjassa avataan näkymä 60- ja 70-luvun teatterimaailmaan, ja sitä myötä lukija pääsee tutustumaan tuon aikakauden legendaarisiin näyttelijöihin. 

Ritva Holmberg (o.s. Kupias), joka tunnetaan dramaturgina, ohjaajana ja käsikirjoittajana, oli mukana teatterielämässä jo teini-iässä Jyväskylässä. Lukiovuosinaan Ritva tapasi Kalle Holmbergin. Avioliitto solmittiin, kun Ritva oli 19 vuotta. Pian häiden jälkeen seurasi muutto Helsinkiin ja pian syntyi Annina, joka jäikin Holmbergien ainoaksi lapseksi. 

19-vuotias Ritva ja tytär Annina

Me seniorinaiset olemme sitä ikäluokkaa, että 60- ja 70-luvun taiteilijat ovat meille tuttuja. He ovat tulleet meille tutuiksi  teattereissa ja televisiossa. Monet meistä olivat nähneet Kalle Holmbergin ohjaaman Lapualaisoopperan opiskeluaikanaan. Tämä musiikkinäytelmä, joka oli Arvo Salon kirjoittama ja Kaj Chydeniuksen säveltämä, oli oman aikansa puhutuin teatteriesitys.  70-luvulla laulettiin kovaa ja korkealta, ja laulaminen olikin olennainen osa poliittista liikettä. Maailmaa haluttiin muuttaa laulun avulla. Tähän pyrkivät Agit-Prop, Aulikki Oksanen, Kiti Neuvonen, Kaisa Korhonen ja monet muut.

Kalle Holmbergin mittava ura jatkui Kallen kuolemaan saakka (2016). Kallen ura olikin etusijalla, kun on kyse Holmbergien avioliitosta. Ritva oli aina valmis tukemaan Kallea ja menikin oma aikansa ennen kuin Ritvan oma ura sai alkunsa. Se alkoi Åbo Svenska Teaterissa ensin dramaturgina ja sittemmin teatterinjohtajana. Ritva teki töitä myös ulkomailla. Turussa vietetyn jakson jälkeen Holmbergit muuttivat takaisin Helsinkiin, jossa Ritva teki töitä Helsingin kaupunginteatterissa ja teatterikorkeakoulussa. Totesimme kirjan luettuamme, että Ritvan ura on ollut rikas ja moninainen, mutta siitä huolimatta me lukupiiriläiset tunsimme Ritvan tuotannosta vain murto-osan. 

Kirja on kulttuuriteko

Vaikka teemoja on kirjassa useita, kirja pysyy koossa napakasti ja mallikkaasti. Totesimme, että kirja on kirjoitettu sujuvasti, suorastaan erinomaisesti. Teksti vie mukanaan ja lukijan mielenkiinto pysyy yllä läpi kirjan. Annina on tehnyt suuren työn kerätessään materiaalia ja saadessaan kaiken materiaalin kirjan muotoon. Mietimme, onko kirjan kirjoittaminen ollut osittain Anninan surutyötä vai onko kyseessä ollut pelkästään puhdas halu tehdä monitaitoisen äidin uraa tunnetuksi. Millainen aarre tämä kunnianhimoinen kirja onkaan Ritvan kolmelle lapsenlapselle! 

Kaunis ja rehellinen 

Olimme yksimielisiä siitä, että Annina Holmberg on kirjoittanut äärimmäisen hyvän kirjan. Kirja nostaa kauniisti esille Ritva Holmbergin näkymättömän työn sekä taiteilijana että vaimona ja äitinä. Erinomainen valokuvakattaus täydentää tekstiä. Pidimme myös kirjan nimestä. Tahto ja hohto, siitähän tässä on kysymys, Ritvan tahdosta ja elämän hohdosta. - Onko seuraavana vuorossa kirja isästä ja ohjaajasta Kalle Holmbergista? 

Taina Latvala: Venetsialaiset

Taina Latvala: Venetsialaiset. 2018. Otava. 255 sivua. Kannen suunnittelu Piia Aho.

Arvostelukappale kustantajalta

"Tämä on tarina kolmesta sisaresta, jotka yrittävät hyvästellä kesän.
He uivat, saunoivat, sytyttivät jätkänkynttilöitä mökin portaille." (s. 157) 

Sisaruksia on kolme. Heistä nuorin on Elina, jonka hääpäivä Danin kanssa on jo sovittu. Mutta Elina empii.  Keskimmäinen sisaruksista on Paula. Paula on rohkea, pelkäämätön, vahva, aikaansaava. "Elina oli valinnut Paulan kaasoksi, koska Paula osasi laatia tehtävälistoja ja kutsua koolle suuria joukkoja. Sodassa Paula olisi todennäköisesti toiminut pataljoonan komentajana, Paula ei pelännyt mitään muuta kuin kuolemaa." (s. 14) Vanhin sisäruksista Iiris on syntynyt isän aiemmasta avioliitosta ja on tullut perheeseen vasta teini-iässä. Iiris on sisarusparvesta raisuin, hän matkustaa ympäri maailmaa, juo hillittömästi, ei osaa pysähtyä, ei osaa elää normaalia arkea.

Tytöt viettävät mökki-iltaa ja muistelevat isäänsä, joka kuoli yllättäen 50-vuotissyntymäpäivänään. Hän vaikuttaa edelleen voimakkaasti tyttöjen elämään. Tytöillä on erilaisia muistoja isästä ja jopa erilaisia salaisuuksia. Käy ilmi, että isällä oli ollut suhde Pohjois-Karjalassa Kontiolahden Lehmossa. Naisen nimi oli Anneli. Nyt en voinut muuta kuin naurahtaa, kun mieleen tulee väistämättä Leevi and the Leavingsin Takaisin Pohjois-Karjalaan:

Minä halusin tavata Annelin / sillä tiesin sen minua vielä etsivän / 

eihän elämä paljoa antanut / sateenkaari päättyi nakkikioskille /

ravintolapöytään oksentaville naurettiin.

Minä lähden Pohjois-Karjalaan /vaihdan farkut verkkarihousuun /

kotiseudulle Pohjois-Karjalaan /juon kaljaa auringon nousuun.

Sisarukset päätyvät Loimujärvellä pidettäviin venetsialaisiin. Paula tapaa nuoruuden ihastuksen, Elinaa pohdituttaa tuleva avioliitto ja Iiris bailaa ja humaltuu. Seuraavana aamuna kokoonnutaan vielä yhteen. Ehkä viimeistä kertaa.

Venetsialaiset on ensimmäinen lukemani Latvalan kirja. Kirjan rakenne miellytti minua: joka toisessa luvussa ollaan tässä päivässä ja joka toinen luku palaa menneisyyteen. Menneiden vuosien kuvaukset ovat hyvää ajankuvaa. Latvalan kirjoitustyyli vie lukijan mukanaan. Kieli on sujuvaa, erittäin osuvaa ja loppuun asti mietittyä. Sisarukset jäävät elämään mieleen vielä kirjan lopettamisen jälkeen ja mietinkin, että olisin mielelläni viihtynyt sisarten seurassa kauemminkin.

Loppukesän päiviä: Kontiolahti, Höytiäinen

Adebayon Älä mene pois Naisten Pankin lukupiirikirjana

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois. 2018. Atena. Stay with me. Suomentanut Heli Naski. 300 s. 

Arvostelukappale kustantajalta

Toivo saa meidät jaksamaan

Joensuun Naisten Pankin Lukevien Leidien syyskuun lukupiirikirjana oli Adebayon Älä mene pois. Syyskuisena tiistai-iltana meitä oli paikalla seitsemän naistenpankkilaista vaihtamassa mielipiteitä tästä kirjasta. Alustusvuorossa oli Anne, joka kertoikin innostavasti kirjan ja kirjailijan taustoista. Ayobami Adebayo on tullut tutuksi suomalaisille lukijoille viime kevään Helsinki Lit -tapahtumasta. Myös maailmanlaajuisesti kirja on saanut tunnettavuutta: kirjan oikeudet on myyty 13 maahan.

Akin ja Yejide ovat menneet naimisiin. Akin rakastaa ja arvostaa kaunista vaimoaan. Yejide luotiin lauantaina. Silloin Jumalalla oli runsaasti aikaa maalata hänet täydellisen mustaksi kuin eebenpuu. Siitä ei ollut epäilystäkään. Valmis työ on elävä todiste. (s. 26). Avioparilla on iso ongelma: lapsettomuus, joka on ongelma Yejidelle ja Akinille ja josta tulee ongelma myös Akinin suvulle.

Upeasti ajateltu kirja

Sitten lukupiirikeskusteluumme. Harvoin lukupiiritapaamisissamme kuulee käytettävän niin paljon myönteisiä adjektiiveja kuin tämän kirjan kohdalla. Kirja koettiin hyvänä, upeana, hienona esikoiskirjana ja jopa ainutlaatuisena lukukokemuksena. Edelleen kirja oli pysäyttävä, voimakas ja kypsä sekä tunnelmaltaan vahvasti afrikkalainen. Mikä teki kirjasta niin antoisan lukukokemuksen? Ei se ollut mikään yksittäinen juttu, vaan kokonaisuus yksinkertaisesti vain toimi. 

Koimme, että kirjassa on useita teemoja. Eräs lukijamme summasi kirjan teemat kahteen osioon: avioliitto ongelmineen ja salaisuuksineen  sekä menneisyyden ja nykyisyyden kohtaaminen afrikkalaisessa kulttuurissa. Akinin ja Yejiden avioliiton ongelmana on lapsettomuus. Akinin asema perheen vanhimpana poika on raskas, koska eihän se käy, että perheen vanhimmalla pojalla ei ole lasta. Mennyt ja nykyisyys törmäävät, kun etsitään ratkaisua lapsettomuuden ongelmaan. Yhteisön velvollisuutena on olla mukana ratkaisemassa ongelmaa. Akinin äiti rientää apuun ja järjestää Akinille kakkosvaimon. Vaikka Akin j a Yejide ovat koulutettua sukupolvea, heidän on kuitenkin taivuttava vanhoihin traditioihin. Kotona vierailee usein Lagosista käsin Akinin veli Dotun ja tapahtumat saavatkin yllättävän suunnan.

Lapsettomuuden ongelma heijastuu luonnollisesti avioliitossa. Akinin ja Yejiden avioliitossa se näyttäytyy puhumattomuutena. Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvatkin Nigeriaan, puhumattomuuden ongelma voidaan siirtää mihin maailman kolkkaan tahansa.

Kun lähden, asiat voivat muuttua paremmiksi

Lapsettomuus, puhumattomuus ja lapsen kuolema ovat isoja asioita. Niin tässäkin kirjassa. Kun kaikki kietoutuu yhteen eikä poispääsyä ole, ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä. Traagiset, jopa ahdistavat tapahtumat johtavat kuitenkin toiveita antavaan loppuratkaisuun. Näin osuvasti eräs lukijamme kuvasi kirjaa:

Kirja on kuin joki tai virta, sitten vauhti kiihtyy koskeksi. Lopuksi tulee suvantovaihe.

Yksittäisiä huomioita kirjasta:
- Mitä tekee pelko sellaiselle äidille, joka joutuu koko ajan pelkäämään lastensa terveyden puolesta?
- Miehen on vaikea puhua impotenssista.
- Tulin niin vihaiseksi Akinille. 
- Oliko Akin roisto vai reppana?
- Vahva valeraskauden kuvaus
- Kirjan tapahtumat sijoittuvat Nigeriaan, eikä kaipailtu USA:han tai Englantiin, kuten yleensä afrikkalaisissa kirjoissa.  
- Paikka paikoin ahdistava lukukokemus
- Elämänmakuinen rakkausromaani.


Kirjan rakenne on mielestämme toimiva. Eräs lukijoistamme totesi, että kirjan vahvuutena on "aukkoisuus", kaikkea ei kirjoiteta auki, vaan lukijalle annetaan mahdollisuus tehdä omia päätelmiään. Nykyisyys ja menneisyys vuorottelevat. Kirjailija on itse todennut, että kun asioita katsotaan taaksepäin, on mahdollisuus tarkastella tapahtumia kokonaisvaltaisesti ja monipuolisesti. Näin näkökulmiin tulee syvyyttä. Kiitosta meiltä saa myös kirjan sujuva ja kuvaileva kieli. Suomentaja Heli Naski on tehnyt erinomaista työtä. Myös kirjan nimestä keskustelimme. Joku odotti nimen perusteella romanttista rakkaustarinaa, joku taas dekkaria (vrt Mackintoshin Annoin sinun mennä ja Minä näen sinut).

Lukupiirissämme olemme lukeneet paljon afrikkalaista kirjallisuutta. Jotakin samaa tunnistettavaa näissä afrikkalaisissa kirjoissa on, ehkä juuri siksi pidämme niistä. Arvioimme lukemamme asteikolla 1-5. Älä mene pois sai arvioksi 4,62, mikä on paras arviointi lukupiirimme 5-vuotisen historian aikana.