maanantai 18. maaliskuuta 2024

Trevor Noah: Laiton lapsi. Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa


Trevor Noah: Laiton lapsi. Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa. Atena. 2020. Englanninkielinen alkuteos Born A Crime. Stories from a South African Childhood. Suomentanut Jaana Iso-Markku. 357 sivua.

Naisten Pankin Päin avara mailma -lukupiiri kokoontui maaliskuun tapaamiseen vaihtamaan ajatuksia Trevor Noahin kirjasta Laiton lapsi. Paikalla oli yhdeksän aktiivista lukijaa. Kirjan kautta eteemme avautui Etelä-Afrikka, maan historia ja apartheid. Näihin kehyksiin sijoittuivat Trevorin lapsuus ja nuoruus. 

Trevor Noah syntyi vuonna 1984, apartheidin aikaan. Se oli aikaa, jolloin mustalla ja valkoisella rodulla ei ollut lupa sekoittua. Trevor syntyi mustan eteläafrikkalaisen naisen ja valkoisen sveitsiläisen miehen rikoksen seurauksena. Aikuisena Trevor ymmärtää, että äidin teko oli "mielipuolinen ja huimapäinen". Mutta sellainen oli äiti, "epätavallisen peloton nainen, ja peloton ihmisen pitää ollakin, jotta hän voi tehdä niin kuin äiti teki." Äiti kyllä ymmärsi riskin. Hän tiesi, että hänet voitaisiin laittaa tekonsa seurauksena viideksi vuodeksi vankilaan.

Etelä-Afrikan apartheid alkoi vuonna 1948, kun valkoisen vähemmistön laatimat lait mahdollistivat rotuerottelun. Rotuerottelulakeihin nojautuen maan väestö jaettiin valkoisiin, mustiin, värillisiin ja intialaisiin. Eri roturyhmille määriteltiin omat asuinalueensa. Apartheidin katsotaan päättyneen vuonna 1994, kun Nelson Mandelasta tuli maan ensimmäinen musta presidentti. Trevor ei kokenut pahimpia apartheidin vuosia, mutta koska apartheidpolitiikka oli niin kokonaisvaltainen yhteiskuntaa läpileikkaava ilmiö usean vuosikymmenen ajan, sen ilmiöt näkyivät selvästi Trevorin lapsuudessa - ja näkyvät osittain yhä edelleen. 

Äiti ja Trevor asuivat Johannesburgin Sowetossa. Sowetossa asui lähes miljoona ihmistä. Asukkaille ei ollut kauppoja, ei baareja eikä ravintoloita, oli vain päällystämättömiä teitä, hyvin vähän sähköä ja puutteellinen viemäröinti. Asukkaista 99,9 prosenttia oli mustia. Trevorin mahdollisuudet tavata valkoista isäänsä olivat hyvin rajoitetut. Mutta eivät muutkaan lapset juuri tavanneet isiään. Onnekkaimmat isät olivat töissä jossakin kaivoksella kaukana Sowetosta, mutta suurin osa oli vankiloissa taisteltuaan apartheidia vastaan. 
Soweton slummeja. Kuva Anneli Airola.
Miesten jättämän tyhjiön täytti uskonto. Trevorin äiti oli erityisen uskovainen. Trevorin piti käydä äitinsä kanssa viikottain neljässä jumalanpalveluksessa. Äiti ja lapsi elivät hyvin vaatimatonta elämää. Äiti piti järjestystä yllä, poika oli vilkas ja lähes aina pahanteossa, mutta yhtä kaikki äiti ja poika rakastivat toisiaan. Sitten Trevorin ollessa 7-vuotias äiti tapasi Abelin, mustan autonkorjaajan. Voi äiti, joka oli niin päättäväinen ja viisas nainen, miten lankesit tällaiseen mieheen, mietti Trevor. Abelin naista alentavalla käytöksellä oli kytköksensä heimoperinteisiin. Kun siihen vielä yhdistyivät alkoli, huumeet ja väkivalta, lopputulos olikin täydellisen epätoivoinen.
Ei kaikki ole slummialuetta Sowetossa. Tässä mustien parempaa asuinseutua. Sunnuntaipäivä ja rouva on palaamassa kirkosta. Kuva Anneli Airola.

Pidimme kirjasta. Monien mielestä kirja oli kerrassaan loistava, se vaikutti tunteisiin ja kirjassa oli vahva positiivinen ote. Vaikeitakin asioita oli kuvattu huumorin voimalla periaatteena, että aina mennään eteenpäin vaikeuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta. Teksti on helppolukuista, vaikka tapahtumien takaumat haastoivat lukijan. Kirjailijan stand up -koomikkotaustalla lienee vaikutuksensa kirjan rakenteeseen ja kirjoitustyyliin. Eräs lukijoistamme totesikin, että  lukiessa tuli tunne, että tässä Trevor Noah stand up -koomikon roolissa kertoo tajunnanvirtaomaisesti tarinoita ja hauskoja anekdootteja omasta nuoruudestaan. Mutta yhtä kaikki, paljon opimme Noahin kokemusten pohjalta Etelä-Afrikan historiasta ja apartheidista.  

Harvinainen katu maailmassa. Vilakazi Streetilla Sowetossa on asunut kaksi nobelistia: Nelson Mandela ja Desmond Tutu.

Kirja sai meiltä erinomaisen arvion: 4,6 (asteikko 1-5). Taitaa olla paras antamamme arvio. Eikä syyttä!

Seuraavan kerran kokoonnumme keskustelemaan Arttu Tuomisen dekkarista Vapahtaja. Arttu Tuominen tulee Raumalle kirjailijavieraaksi 17.4. Tilaisuuden järjestävät Naisten Pankki ja kirjasto. 


sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Dekkaritapahtuma Porin kirjastossa

 

Vasemmalta Rake Tähtinen, haastattelija Satu Henttonen ja Arttu Tuominen

Suomen dekkariseura täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi seura järjestää tapahtumia eri puolella Suomea. Nyt eilen 16.3.2024 oli vuorossa Pori.

Porin kirjastossa järjestetty Dekkareiden ilosanomaa 40 vuotta -tilaisuus koostui kahdesta osiosta: katsaus dekkariseuran toimintaan ja historiaan sekä Arttu Tuomisen ja Rake Tähtisen haastatteluun.

Leena Korsumäki kertoi kiinnostavasti dekkariseuran historiasta. Seuran perustamisvuonna 1984 Suomessa ilmestyi 16 kotimaista dekkaria 15 kirjailijalta, joista naisia oli vain yksi. Tilanne on muuttunut - onneksi positiiviseen suuntaan. Esimerkiksi vuonna 2013 ilmestyi jo 110 kotimaista dekkaria. Tämän päivän trendinä on, että kirjoittajaparit lisääntyvät ja vienti vetää. Seuran pää-äänenkannattaja on Ruumiin kulttuuri -lehti. Dekkariseura jakaa vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon. Tänä vuonna sen sai Kale Puonti teoksellaan Fadi (Bazar 2023). Sekä Tuominen kirjallaan Vapahtaja (WSOY 2023) että Tähtinen kirjallaan Menneisyyden arvet (Myllylahti 2023) olivat ehdolla.

Sekä Arttu Tuominen että Rake Tähtinen ovat kokeneita kirjailijoita. Tuomisen Vapahtaja on Delta-sarjan viides osa ja Tähtisen Menneisyyden arvet on jo kymmenes osa Petäjämäki-sarjassa. On kiinnostavaa, kuinka paljon yhtymäkohtia näiden kahden dekkaristin välillä löytyy. Molempien dekkarit sijoittuvat pääasiassa heidän kotikaupunkeihinsa, Tuomisen Poriin ja Tähtisen Uuteenkaupunkiin. Tuominen toteaa, että Pori on täydellinen dekkarikaupunki - riittävän suuri isoillekin rikoksille, kun taas Tähtisen mielestä idyllisestä pikkukaupungista on helppo löytää ideoita rikosromaaneille. Romaaneiden tapahtumapaikat ovat kaupunkia tunteville tunnistettavia. Tähtisen järjestämillä Petäjämäki-dekkarikävelyillä on kiinnostavaa tutustua sarjan rikospaikkoihin.

Vasemmalta Rake Tähtinen, Satu Henttonen ja Arttu Tuominen

Molemmat kirjailijat kuvaavat kirjoissaan yhteiskunnan huono-osaisia ja syrjäytyneitä sekä usein jo toivonsa menettäneitä - kodittomia, alkoholisteja, narkkareita, moniongelmaisia nuoria. Tuominen toteaakin, että hänen keinonsa vaikuttaa yhteiskunnallisiin teemoihin on nostaa epäkohta kirjan aiheeksi. Tähtinen tunnistaa ongelmanuorten vaikeudet työskenneltyään vuosia lastensuojelun erityisyksikössä.

Tuomisen kuudes eli viimeinen Delta-sarjan osa Lavastaja ilmestyy elokuussa 2024. Kirjan julkistaminen tapahtuu Kirjojen yössä Porissa (en löytänyt päivämäärää). Tähtisen uutuutta saamme odottaa lokakuuhun asti.

Haastattelua oli mukava kuunnella. Nokkela huumori ja hyvähenkiset naljailut saivat yleisön viihtymään.

Haastattelijana toimi Satu Henttonen
.


perjantai 15. maaliskuuta 2024

Sara Al Husaini: Huono tyttö

 

Sara Al Husaini: Huono tyttö. Like. 2023. Storytel. Lukija Noroila Fanni. 6 h 38 min. 

Sara Al Husaini valittiin vuoden pakolaisnaiseksi vuonna 2021. Al Husaini on esimerkillään osoittanut, että hän pystyy elämään itsenäistä elämää tehtyään ratkaisunsa ja käytyään epäinhimillisen taistelun irroittaakseen siteet islamilaisuuteen. Nyt hän kertoo tarinansa kirjassa Huono tyttö. Toimikoon kirjan tapahtumat esimerkkinä ja kannustuksena niille tytöille, jotka eivät tunne omakseen islamilaisuuden asettamia rajoituksia. 

Al Husainin perhe tuli Irakista Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 1992. Sara oli silloin alle kuukauden vanha. Perhe asui Kuopiossa Itkonniemellä. Itsekin Itkonniemellä asuneena tunnistin kirjasta monet paikat, joissa Sara liikkui. Saran perhe edusti tyypillistä irakilaista perhettä. Valta oli miehillä. Ja se haluttiin näyttää ja myös näytettiin. Perheen pojalla oli oma huone ja Playstation, kun taas siskot asuivat samassa huoneessa. Mutta ei sitä kukaan ihmetellyt, näin sen kuuluikin olla. Sara sai kuitenkin melko vapaasti tavata kavereitaan ja liikkua kaupungilla, kun taas hyvin monissa arabiperheissä isän ja perheen poikien harjoittama tyttöjen valvontakulttuuri oli ja on edelleen jokapäiväistä.

Saran ollessa 14-vuotias perhe muutti takaisin Irakiin. Kirjassa todetaan, että keskeinen syy muuttoon oli lastensuojelun pelko. Mitä se tarkoittaa, sitä ei kirjassa avata. Irakissa oltiin viisi vuotta. Palattuaan Suomeen Sara aloitti lukion ja muutti omaan asuntoon.

Huivista se alkoi. Irtautuminen islamilaisuudesta. Sara halusi olla ilman huivia, mutta sitä ei perhe hyväksynyt. Ei, koska Allahin lain mukaan naisen pitää käyttää huntua. Nyt kun Sara asui omassa asunnossa, hän päätti tehdä ratkaisunsa ja irtautua islamilaisuudesta. Mutta teolla oli vakavat seuraukset. Sara jäi yksin ja hänet suljettiin kaiken ulkopuolelle. Se tuntui niin rankalta, että Sara päätti palata uskoon. Näin hän sai jälleen perheen hyväksynnän. Se merkitsi myös huivin käyttöönottoa.

Vuonna 2015, kun Sara oli 23-vuotias, perhe lähti jälleen Irakiin. Kävi ilmi, että Saraa odotti pakkoavioliitto serkkunsa Rasheedin kanssa. Saran oli taivuttava, ei ollut muuta vaihtoehtoa. Avioliitto muutti Saran elämän täysin, Saran vapaus oli mennyt, kaiken piti tapahtua aviomiehen tahdon ja käskyjen mukaisesti. Sara halusi purkaa avioliiton, mutta totesi pian, että Irakin oikeuskäytänteet olivat selvästi patriarkaalisia ja naisia syrjiviä. Kesti yli viisi vuotta, kunnes Sara pystyi elämään itsenäistä elämää ilman pelkoa.

Kirja on tärkea ja ajankohtainen teos niistä seurauksista, joita nuori kohtaa, jos haluaa irtautua perheen uskosta. On ilahduttavaa lukea, että Sara on onnistunut siteitten irroittamisessa ja pakkoavioliiton purkamisessa. Vastaavia teoksia on kirjoitettu mm. lestadiolaisuudesta irtautumisesta. 

Kiinnostavaa olisi ollut tietää enemmän Saran perheestä, antoihin se kehyksen Saran nuoruudelle. Miten vanhemmat olivat kotoutuneet suomalaiseen kulttuuriin? Olivatko he oppineet suomen kielen? Olivatko vanhemmat töissä? Perhe oli tullut Suomeen pakolaisstatuksella. Siitä huolimatta he matkustivat useammankin kerran Irakiin. Miten sinne voi mennä lomailemaan, jos siellä on niin vaarallista, ettei siellä ole voinut asua? 

Huono tyttö on tärkeä kirja monikulttuurisuudesta, vallankäytöstä, alistamisesta, pakkoavioliitosta, ihmisoikeuksista, maahanmuuttajista ja heidän kotoutumisestaan. Kirja osoittaa, millaisia vaikutuksia on jäykällä perinteiden ja uskonnon noudattamisella on valtakulttuurin keskellä. Kirjan tapahtumat ovat uskottavia, ovathan se Al Husainin itsensä kokemia. Hänellä ei ole ollut tarvetta kärjistää asioita tai lisätä tehokeinoja. Näin asiat ovat tapahtuneet. 


keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Johanna Tuomola: Kaikki totuudet

 

Johanna Tuomola: Kaikki totuudet. Myllylahti. 2024. 272 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Akselin silmiä särki näytön tuijottamisesta. Sosiaalinen media. Mikä pohjaton likakaivo. Sanna oli samassa puuhassa viereisellä työpisteellä - ja näytti yhtä väsyneeltä. Josif ja Mikko olivat tutkimassa toista tapausta, Bromanin juttu kun ei edennyt piiruakaan. Akselin mielen valtasi yhä voimakkaammin aavistus, että murha jäisi pimeäksi. Mutta hän yrittäisi Sannan kanssa vielä löytää Tamaran vihjaaman Henna 2010 -nimimerkin."

Aksel Nevanlinna työskentelee Helsingin poliisin väkivaltayksikössä. Poliisi saa selvitettäväksi nuoren, parikymppisen pojan kuoleman. Pojan verinen ruumis oli maannut verilammikossa keittiön muovimatolla. Väkivaltayksikön tiimin esimies Karhula panee toivonsa Akseliin. Aksel oli työskennellyt viisi vuotta Interpolissa ja pystyy varmasti näkemään rikoksessa uusia näkökulmia, järkeilee Karhula. Mutta ei Interpol Akselista velhoa tehnyt. 

Akselin tausta avautuu pikku hiljaa. Hän oli lähtenyt Interpolin palvelukseen ikään kuin pakomatkalle. Hän oli tuntenut syyllisyyttä veljensä mystisestä katoamisesta. Ja lisäksi avioliitto Tamaran kanssa oli kariutunut.  

Ensimmäisen työpäivänsä päätteeksi Aksel yllättäen tapaa Tamaran. Muistot palautuvat Akselin mieleen, he olivat olleet rakastavaisia, mutta sitten kaikki loppui. Aksel oli ollut sika, hän tunnustaa itselleen. Ei Tamarakaan tunteeton ole. "Ne kaikki vanhat tunteet roihahtivat liekkiin - ja hänen oli myönnettävä, ettei ollut koskaan rakastanut ketään muuta miestä. Ei todella." Tamara on ammatiltaan toimittaja ja tietää jotakin nuoren miehen murhasta. Hän antaa Akselille neuvon tutustua sosiaaliseen mediaan ja siellä tiettyyn nimimerkkiin. Mistä Tamara on tietonsa saanut, sitä hän ei suostu paljastamaan. 

Toisaalla 17-vuotias Linnea joutuu palaamaan lapsuusmuistoihinsa. Äiti oli yksinhuoltaja ja alkoholisti. Linnean alituisena pelkona olivat äidin humalaiset miesseuralaiset. Linnea on tarmokas ja päättäväinen tyttö. Hän haluaa päästä opiskelemaan, ensin iltalukiossa, sitten yliopistossa. Mutta piinaavat muistot ovat hämärällä tavalla läsnä. Terapeutti kehottaa kokeilemaan hypnoosia. Tuki ja turva Linnealle on sosiaalihuollon Ritu. 

Kun tapahtuu vielä toinen murha, poliisi tuntee olevansa hukassa. Esimies on tiukkana. "Joten hyvät herrat - tulosta, jos saan pyytää!" Vaikeaa se on, Aksel tuumii. "Välillä oli vaikea pitää ajatus kasassa. Tutkinnan luonne ja kaikki hirvittävät yksityiskohdat painoivat heitä raskaasti, samalla heitä innosti, kuinka paljon hyvää tällä tutkinnalla oli mahdollista saavuttaa." Liittyvätkö Linnean lapsuuden kokemukset jollakin tavalla nyt selvitettävänä oleviin rikoksiin? Lukija joutuu jännittämään loppusivuille asti, miten poliisi saa selvitetyksi rikokset ja miten Linnean elämä lähtee sujumaan sekä mitä tapahtuu Akselin ja Tamaran suhteelle. Lopputapahtumat ovat varmasti yllätyksellisiä lukijalle.  

Kaikki totuudet aloittaa Tuomolan uuden rikossarjan. Tämä teos jäi sen verran kiinnostavaan vaiheeseen, että ehdottomasti haluan lukea myös jatko-osan. Pidän Tuomolan sujuvasta kielestä ja taidosta rakentaa kiinnostava juoni. Akselista tykkäsin heti alkusivuilta alkaen. Samoin oli mukava tutustua Akselin kollegoihin, erityisesti miellyin sympaattiseen Sannaan.

maanantai 11. maaliskuuta 2024

Auli Leskinen: Talo Andien juurella

 

Auli Leskinen: Talo Andien juurella. WSOY. 2023. Päällys Martti Ruokonen. 295 sivua.

"Minulla on paljon töitä ja tanssi rauhoittaa. Silti lähtösi muutti kaiken. Mikään ei ole ennallaan. Mikään ei ole hyvin. Kaikki on pöhkösti ja väärin. Haluan sinut kotiin. Yritä karata, jos voit. Jospa saisit siihen apua."

Auli Leskinen vie lukijan Kolumbiaan, Cumuntan fiktiiviseen kaupunkiin. Mieleeni tulee, että myös kolumbialainen Gabriel García Márquez sijoitti kirjojensa tapahtumat fiktiivisiin viidakkokyliin. Cumuntassa on naistentalo, joka tarjoaa turvan ja auttaa apua etsiviä naisia ja heidän lapsiaan. Heidän joukossaan on monia kansallisuuksia, mm. kolumbialaisia, haitilaisia ja kuubalaisia. Taloa johtaa Ilomantsista lähtenyt psykologi Kira Kunneli. Kira on juuri palannut Suomesta äitinsä hautajaisista. Kun hän palaa takaisin naistentalolle, hän huomaa talon pihassa naisen, joka ilmiselvästi on hyvin huonossa kunnossa. Nainen vapisee kauttaaltaan. Hänellä on mukanaan häkki ja sen päällä olevan kankaan alta löytyy valkoinen kani. Nainen on Serena Cox, naimaton, 29-vuotias yksinhuoltaja, ammatiltaan tanssija. 

Serenan 11-vuotias poika Camilo on kadonnut. Äidille on alusta pitäen selvää, mitä oli tapahtunut. Klovneiksi naamioituneet sissit olivat huijanneet opettajia ja olivat siepanneet pojan. "Lapsi siepattiin sotaan keskellä kirkasta päivää." Äiti saapuu naistentaloon pyytääkseen apua. Äiti on varma, että poika on joella tai vuorilla sissien vankina. 

Poliisi pitää todennäköisenä, että vasemmistolainen sissijärjestö FARC on siepannut Camilon. Poika on siepattujen nuorten ja lasten listalla numero 152. Miksi juuri Camilo oli siepattu? Poliisin mielestä syy on selvä. Poika on lapsisotilaaksi sopiva. "Koska poika on nokkela ja terve. Ketterä ja voimakas, Hän on kestävä ja nopea jaloistaan. Fyysisesti vahva." Serena on rohkea nainen, joka tekee kaikkensa löytääkseen poikansa. Serena lentää Bogotáan Radio Caracolin kuuluisaan radio-ohjelmaan lukemaan kirjeensä kadonneelle pojalleen. Jos poika sattuisi kuulemaan radio-ohjelman, se antaisi pojalle rohketta. Kira lähtee Serenan avuksi vaaralliselle matkalle ylös vuoristoon. 

Kiran kantaessa huolta Camilosta hänen mieleensä palautuu äidin hautajaiset ja kotitalo Ilomantsissa. Italiasta Kiran luo Cumuntaan lentänyt Alfa-poika tuo kotitalon muistot vielä lähemmäksi, sillä Alfa on tehnyt Kiran tietämättä selvitystyötä liittyen kotitalosta löytyneisiin kirjeisiin. Kirjekuorien nurkassa on leima Kenttäpostia                                                                                                                                                              

Kirja tutustuttaa lukijan kolumbialaiseen yhteiskuntaan ja Kolumbian historiaan. Vuosikymmenien aikana väkivaltaa on ollut paljon. FARC-sissien ja Kolumbian hallituksen väliset aseelliset konfliktit ovat kestäneet yli 50 vuotta. "Hallitukset vaihtuivat, poliitikot ryöstivät kansaa ja sättivät toisiaan. Television uutislähetykset olivat silkkaa huutamista." Kirjassa eletään aikaa ennen vuotta 2016, jolloin rauhansopimus solmittiin. Pieniä kiinnostavia yksityiskohtia nousee esille. Huomiota kiinnitti mm. se, että Kolumbiassa on virallisesti kuusi sosiaaliluokkaa, joiden rajat on tarkasti määritelty. Kuudes luokka on rikkain ja ensimmäinen sektori on köyhin. Camilon äiti Serena, tanssija, kuuluu toiseen sektoriin.

Kirjan vahvuutena on Kolumbian historia. Kirjailijan esipuhe antaa hyvän kehyksen kirjan tapahtumille. Yhtymäkohtia Kolumbian sotaisan tilanteen ja Suomen sotien välillä löytyy. Menettämisen tuska on yhteistä.

Talo Andien juurella on Leskisen toinen teos. Esikoisteos Petojen aika (WSOY 2013) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Käsittelimme Petojen aikaa Joensuun Naisten Pankin lukupiirissä. Kirjailija itse oli mukana lukupiiritapaamisessa.  

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Kirjailijapaneeli Rauman kirjastossa

Vasemmalta Sanna Prykäri, Tapio Koivukari, Tuomas Aitonurmi, Aija Salovaara ja Anneli Airola.

Rauman kirjastossa 6.3.2024 järjestetty kirjailijavieraspaneeli oli osa paikalliskirjailijoiden viikkoa, joka järjestetään Satakunnassa ensimmäistä kertaa. Tavoitteena on nostaa esiin satakuntalaisten kirjailijoiden tuotantoa. Viikko on saanut hyvän vastaanoton. Lähes kaikissa Satakunnan kirjastoissa on viikon aikana kirjallista ohjelmaa.

Rauman kirjastossa meillä oli kolme kirjailijaa keskustelemassa aiheesta kirjan kirjoittaminen ja julkaisu.

Teologi, kirjailija ja kääntäjä Tapio Koivukarilla on laaja tuotanto; romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelma, kuunnelmia ja näytelmiä. Koivukari tunnetaan etenkin saaristolaiskuvauksista. Koivukarin uusin teos Sataman laulu (Johnny Kniga 2022) on autofiktiivinen kuvaus teologian opiskelijan nuoruusvuosista. Samalla teos avaa ansiokkaalla tavalla satamatyön historiaa. Koivukari tunnetaan myös islannin ja ruotsin kielen kääntäjänä. Nykyisin Koivukari työskentelee pappina Rauman seurakunnassa, joten kirjoittamiselle jäävä aika on melko vähäinen. Mutta uutta on tulossa, Koivukari lupaa. Luvassa on aidosti rauman giälinen runokokoelma, jonka työnimenä on Se paat men jo. Tämä ehkä vuonna 2025.

Kirjailija, käsikirjoittaja, ohjaaja ja sanataideohjaaja Aija Salovaara on kirjoittanut lasten ja aikuisten tietokirjoja ja romaanin Ihan pieniä lintuja (WSOY 2023). Teos on autofiktiivinen kuvaus aikuiseksi kasvamisesta. Uunituore teos Toivon tänään (Into 2024) on lohtua ja rohkaisua antava täyttökirja, jonka Salovaara on tehnyt yhdessä kuvittaja Sanna Pelliccionin kanssa.

Kirjailija, informaatikko ja kirjallisuuskriitikko Tuomas Aitonurmi työskentelee Helsingin kaupunginkirjastossa. Hän vastaa Kirjasampo.fi-palvelun sisällöistä. Aitonurmen esikoiskirja Ruumiin ylittävä ääni (WSOY 2023) on esseekokoelma, jonka aiheet käsittelevät koulukiusaamista, homoutta, maskuliinisuutta ja taidekokemuksia. Aitonurmi on opiskellut Kriittisessä korkeakoulussa. Uusi kirja on hyvällä mallilla.

Sanna Prykäri ja minä haastattelimme kirjailijoita.

Yleisöllä oli mahdollisuus ostaa Naisten Pankin arpoja ja tukea näin Naisten Pankin toimintaa. Saaduilla tuotoilla Naisten Pankki tukee naisten työtä ja yrittäjyyttä sekä tyttöjen koulutusta kehittyvissä maissa. Kiitämme arpajaisiin osallistuneita.

Jaana ja Sini myymässä Naisten Pankin arpoja.

Yleisöä oli paikalla noin kolmisenkymmentä. Lämmin kiitos onnistuneesta tilaisuudesta sekä kirjailijoille että yleisölle.

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana

 

Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana. Johnny Kniga. 2023. Alkuperäisteos Kaffe med mjölk. Kääntäjä: Jaana Nikula. Lukija Erja Manto. 4h 1min. Storytel.

Kun kirjan nimi on tällainen kuin se on, ei siitä voi olla kiinnostumatta. Ja kun vielä huomioi, että alkuperäinen ruotsalainen kirjan nimi on ihan päinvastainen eli Kaffe med mjölk, kirja kiinnostaa entistä enemmän.

Agneta on vajaa viisikymppinen nainen, eronnut, nyt avoliitossa Jörgenin kanssa. Agnetalla on edellisestä avioliitostaan yksi tytär Tilda, joka on hänelle kaikki kaikessa. Mutta nyt Agneta on sairastunut. Keuhkoyöpä. Ja vielä hyvin aggressiivinen, elinajanodote on vain muutamia viikkoja. Sille tärkeimmälle ihmiselle, tyttärelleen, Agneta ei ole saanut kerrotuksi sairaudestaan. Ja miten sitä nyt puhelimessa voisi edes kertoa, puolustautuu Agneta. Se on saatava sanotuksi kasvokkain. Kertomisen välttämättömyyttä painottavat myös terapeutti ja hyvä ystävä.

Ei muuta kuin matkaan, vaikka Agnetan olo on jo hyvin heikko. Matka on pitkä, Jällivaarasta Tukholmaan. Edessä on viikonloppu tyttären kanssa, kyllä sen asian siinä ajassa ennättää kertoa. Mutta ei se niin yksinkertaista ole. Tilda-tytär ei paljoa puhu, on ynseä ja tympääntyneen oloinen. Tuntuu, että mitä tahansa toinen sanoo, toinen käsittää väärin. Pieniä hellyyden hetkiä viikonloppuun mahtuu, jolloin tilanne tuntuu oikealta sairaudesta kertomiselle, mutta se lempeä hetki on ohi niin pian kuin se alkoikin.

Ja niin tapahtuu, että Tildalle selviää äidin sairaus, vaikkakin hyvin odottamattomalla tavalla.

Kirjassa tapahtuu vähän, mutta kuitenkin niin paljon. Tapahtumat ovat isoja asioita. Äiti-lapsi -suhde on yksi tärkeimmistä suhteista maailmassa. Vakava sairaus on aina pysäyttävä, luonnollisesti sairastuneelle itselleen sekä myös hänen läheisilleen.

Ymmärrän Agnetaa. Vaikeasta sairaudesta on vaikea kertoa lapsille - tämän tiedän omasta kokemuksestakin. Ei koskaan tiedä, miten lapset reagoivat sellaiseen tietoon. Monesti lapsilla on jo oma elämä, jota mielellään ei sekoittaisi eikä toisi lasten perheille ylimääräistä painolastia.

Tämä pienoisromaani on Nuttin esikoisteos. Hän on taitava kirjoittaja ja osaa hyvin kuvata äidin tunteita. Toivottavasti kuulemme hänestä vielä. Suomentaja Jaana Nikula on erinomaisesti tavoittanut kirjan tunnelman. Ja Erja Manto, kiitos hyvästä luennasta.