Pakkaspäivän kunniaksi muutamia kuvia Kolilta

Taitaa pakkanen paukkua joka puolella Suomea. Meilläkin ollaan liikuttu yli 20 asteessa. Nyt helpottaa, on "vain" 17 astetta. Mutta onhan talvimaisema kaunis. Tässä muutamia kuvia Kolin kansallismaisemasta.

Auringonnousu Ukkokolilla

Auringonnousu Akkakolilla

Ukkokolilta

Paljon on lunta tänä talvena.

 

Mukavia pakkaspäiviä!

Anna Ekberg: Uskottu nainen

Anna Ekberg: Uskottu nainen. Minerva Crime. 2019. Tanskankielinen alkuteos: Karlighed for voksne. Suomentanut Katariina Luoma. Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy. 416 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tanskalaiset dekkaristit yllättävät! Miten he osaavatkin kirjoittaa niin loistavia kirjoja. Ensin tutustuin ja ihastuin Jussi Adler-Olseniin, sitten oli vuorossa Jens Henrik Jensen ja nyt sitten loistava Anna Ekberg. Uskotun naisen liepeessä kerrotaan, että Anna Ekberg on pseudonyymi, jonka takana on kaksi tanskalaista bestseller-kirjailijaa. 

"Christianin ei pitäisi olla järkyttynyt siitä, ettei Zenia voi enää jatkaa näin, kuten tämä on juuri sanonut. Hän näkee sen Zeniasta, täällä rakennustyömaan katoksen alla. Naisen katseessa on sekoitus rakkautta ja surua. Zenia ei jaksa enää, hän vaatii päätöstä. Leonora vai Zenia. Eteenpäin vai taaksepäin. Kumman valitset?" (s. 59)

Christianin ja Leonoran avioliitto näyttää täydelliseltä. Kaikki on kunnossa, on kaunis itse remontoitu talo Vejlessä, taloudellinen tilanne on hyvä. Christianilla on veljensä kanssa menestyvä rakennusliike, jonka tämän hetkinen projekti on rakentaa opettajankoulutuslaitos kierrätysmateriaaleista. Leonora nauttii kotirouvan roolistaan. Avioliiton myötä hän luopui ystävyyssuhteistaan ja luopui myös menestyksellisestä viulistiurastaan.  Hän halusi omistautua vain perheelleen. 

Christian ja Leonora asuvat Tanskassa Vejlen kauniissa vuonokaupungissa. (Wikipedia)

Heillä on yksi lapsi, Johan, joka valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin. Johan on sairastanut leukemian, mutta nyt elämä on mallillaan eli sairaus on voitettu. Johanin terveydestä on maksettu kallis hinta, osin konkreettisestikin, koska Johania kuljetettiin useita kertoja kalliisiin hoitoihin Seattleen. Omat rahat eivät riittäneet, lisää rahaa piti keplotella Christianin yrityksestä ja myymällä Leonoran kallis arvoviulu. Leonoran päivät täyttyivät Johanin hoitamisesta ja pitkistä juoksulenkeistä. 

"Nuku hyvin. Rakastan sinua." (s. 140) 

Kaikki on siis kunnossa tässä pikkuperheessä. Mutta ei sittenkään. Johanin sairaus on jättänyt jälkensä. Christian toteaa: "Leonoran tarmokkuus pelasti heidät, potilas jäi eloon, mutta jotain muuta kuoli." (s. 51) Parisuhteeseen tuli tyhjyys. Ja sitten käy niin, että Christian ihastuu ja rakastuu naisellisen viehättävään Zeniaan. Leonoralla ei ole vielä todisteita suhteesta, mutta hän aavistaa jotakin. Musiikillisin termein hän vaistoaa, että kaikki ei ole kunnossa. "Mutta Leonora kuuli sopraanon C:n epävireisyyden samalla lailla kuin Christianin keskiyön valheen." (s. 69)  Leonora haluaa saada selvyyden siihen, onko suhdetta olemassa. Hän saa sen selville eikä voi sitä hyväksyä. Leonorasta kuoriutuu aivan uusi persoonallisuus täynnä vihaa ja kostonhalua. 

 "Jos tulee rakastamansa ihmisen hylkäämäksi, se on pahempaa kuin vanhemman, veljen tai siskon menetys. Kuolemasta pääsee yli, kunhan se ei koske omaa lasta. Mutta tämä on pahempaa kuin kuolema." (s. 207)

Anna Ekberg on loistava kirjoittaja. Juonen punonta on onnistunutta, kirja on kustantajan sivujen mukaan Love Crime -genren huippua, eli kirjassa on paljon muutakin kuin ampumista ja ruumiita. Todellakin paljon enemmän; kirjan henkilöt tulevat lukijalle tutuiksi jo heti kirjan alkulehdillä, päähenkilöiden taustoja avataan pikkuhiljaa ja lukija ymmärtää yhä paremmin tekojen taustoja. Tulee tunne, että tällainen tarina voisi olla totta. Olisin suonut, että kirjailija olisi valottanut myös Johanin näkökulmia koskien hänen sairauttaan ja sen vaikutuksia kodin ilmapiiriin. Tarina kantaa loppuun saakka niin, että kirjaa on vaikea jättää kesken.

Jeffrey Archer: Maksun aika

Jeffrey Archer: Maksun aika. Sitruuna. 2018. Englanninkielinen alkuteos Be Careful What You Wish For. Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. 431 s.

Arvostelukappale kustantajalta

"Jarrut kirskuivat, kun pakettiauto ja henkilöauto kurvasivat sivuun välttyäkseen törmäämästä eteensä syöksyneeseen pieneen MG:hen. Hetken Sebastian jo kuvitteli, että he olivat onnistuneet, mutta sitten hän näki edessä häämöttävän puun. Hän nosti jalkansa kaasulta ja pyöräytti ohjauspyörää vasemmalle mutta liian myöhään." (s. 10)

Cliftonin ja Barringtonin suvun tarina jatkuu sarjan neljännessä osassa Maksun aika. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat 1950-1960 -lukujen taitteeseen. Kirjan tapahtumat jatkuvat suoraan siitä, mihin edellinen osa Vaietutut salaisuudet jäi eli Sebastianin ja Brunon traagisesta auto-onnettomuudesta. Onnettomuudella on ikävät seuraukset. Mutta elämän on jatkuttava. Helppoa elämää ei ole luvassa Harrylle ja Emmalle. Taiteellisesti lahjakas, mutta hyvin vaatimaton adoptiotytär Jessica menestyy taiteen parissa. Jessican elämään tuo iloa myös taiteen piiristä bongattu poikaystävä. Häitä suunnitellaan, elämä on kohdallaan. Mutta jälleen kerran, kaikki ei suju niin kuin suunniteltu.

Harryn menestys kirjailijana jatkuu, William Warwich -jännäreiden menestys on taattua myös USA:ssa. "Kaksi edellistä William Warwick -jännäriä olivat saavuttaneet ykköspaikan Britanniassa, mutta Yhdysvaltojen ykköseksi hän ei ollut vielä päässyt." (s. 42) 

Emma on mukana Barringtonin suvun laivanvarustamossa, jossa aloitetaan suuri, paljon vastustustakin osakseen saanut hanke risteilyalus Buckinghamin rakentamiseksi. Mutta kaikki eivät halua onnea ja menestystä Buckinghamille. Kuvaan tulevat Don Ped Martinez ja hänen apurinsa Alex Fisher sekä lady Virginia Fenwick. Taitaapa myös IRA:lla olla osuutta väkivaltaisuuksiin. Lukija saa seurata uskomatonta osakekeinottelua, epärehellisyyttä, sabotaasia, kieroja konsteja, joiden kaikkien tavoitteena on Barringtonien laivanvarustamon tuhoaminen. 

Eaton Square 44:lla Belgraven kaupunginosassa Lontoossa on tärkeä rooli kirjan tapahtumissa.

Gilesin poliittisen uran etenemistä on ilo seurata. Historian faktat ovat mukana kirjan tapahtumissa. Työväenpuolueen voitettua vaalit Harold Wilsonista tulee pääministeri vuonna 1964 ja Giles pääsee vierailemaan ensimmäisen kerran elämässään Downing Street 10:ssä.

Archerin seurassa viihtyy aina. Maksun aika on mielestäni tiivistunnelmaisin Clifton-kronikan osa.  Miten yhteen kirjaan mahtuukin niin paljon erilaisia tunnetiloja: on tapahtumia, jotka saavat silmät kostumaan ja on dekkariin rinnastettavia tapahtumaketjuja. Lukemista ei vaan voi jättää kesken. Kirja rakentuu eri henkilöistä kertoville osioille, mikä tekee kirjasta selkeän ja helposti seurattavan. Archer tietää, mistä kirjoittaa, osakekeinottelu ja parlamenttivaalit ovat hänelle tuttuja teemoja. Historian faktoihin nojautuvat tapahtumat ja karismaattiset henkilöhahmot tekevät kirjan eläväksi. Lukijalle tulee tunne, että kirjailija on nauttinut pohtiessaan kirjan mutkikkaita juonikuvioita. 

Jälleen kerran Archer lopettaa kirjan jännittävään tapahtumasarjaan. Odotan kärsimättömästi seuraavan osan suomennosta. 

Jeffrey Archer on kansainvälinen bestseller-kirjailija, jonka teoksia on myyty yli 270 miljoonaa kappaletta. Kuva: Broosk Saib.

Santa Montefiore & Simon Sebag Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit

Santa Montefiore & Simon Sebag Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit. Alkuteoksen nimi: Royal Rabbits of London. Suomentaja: Maija Heikinheimo. Kansi ja mustavalkea-piirroskuvitus Kate Hindley. 192 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Elämä on seikkailu. Kaikki on mahdollista, kun on tahtoa ja onnea, mehevä porkkana, tarkka nenä ja ripaus hullunrohkeutta!

Tämä kirja suorastaan kutsuu lukijaa tarttumaan kirjaan, niin viehättävä kannen kuvitus on. Ennen kuin sain kirjan, kiinnitin kirjakaupassa huomiota kauniiseen kanteen ja mietin, että kirja, jossa on tällainen kansi, ei voi olla huono. Ja oikeassa olin! Kannessa on kuvattu kirjan tärkeitä elementtejä: kuninkaallinen kruunu, porkkanat, Sulo-kani, kuninkaalliset kanit.Vain rotat puuttuvat.

Sulo Ruskeahäntä -kani, pikkuinen reppana kani on kirjan päähenkilö. Sisarusten kiusaamalla kanilla on onneksi yksi ystävä. Ystävä on jo iäkäs, maailmaa nähnyt Horatius, kani hänkin, joka mielellään kertoo Sulo-kanille kirjasta Suuren kani-imperiumin nousu ja tuho. Näistä lukuhetkistä molemmat nauttivat. Sitten tapahtuu jotakin. Sulo-kani kuulee sattumalta kolmen rotan keskustelun ja voi katsella sekä kuunnella rottia piilopaikastaan.

"Jokaisen rotan vihertävillä huulilla oli tupakka, josta nousi sinisiä savukiuhkuroita ilmaan, ja lisäksi ne kantoivat olalla järeitä kameroita, joissa oli valtavan pitkät objektiivit. Kännykät olivat vyöllä pienissä nahkakoteloissa, ja lisäksi rotilla oli kuulokkeet ja pieni mikrofoni suun edessä, jotta ne pystyivät puhumaan puhelimeen kameraa laskematta."  (s. 26)

Vaikkapa kuningatar yöpaidassa!

Sulo kuulee, että rottien tarkoituksena on tunkeutua Buckinghamin palatsiin ja siellä kuningattaren makuuhuoneeseen ja saada kuningattaresta henkilökohtaisia kuvia rottajuorut.com -sivulle. Sulo kiirehtii kertomaan tapahtuneesta Horatiukselle. Horatius reagoi heti ja toteaa, kuningatar ei pysty puolustautumaan rottia vastaan, ainoastaan kuninkaalliset kanit voivat tehdä sen. Siksi Lontoon kuninkaallisia kaneja täytyy varoittaa heti paikalla.

Ja kukapa muu kuin Sulo-kani saa tehtäväksi lähteä vierailulle kuninkaallisten kanien päämajaan eli suureen pesäverkostoon Buckinghamin palatsin alla. Ja niin pikkuinen Sulo lähtee matkalle Lontooseen. 

Sulo-kani asustaa Northamptonshiressa, joten pitkä matka hänellä on edessään Buckinhamin palatsiin.

Paljon vaaratilanteita koettuaan Sulo pääsee Lontooseen. Salasanojen turvin hän kohtaa komean Clooney-kanin, "jolla oli lyhyt harmaa turkki, pitkät mustakärkiset korvat sekä älykäs ja tarkkaavainen ilme. Illan hämärässä Sulo näki, että kanilla oli hyvin prässätyt mustat housut, tyylikäs smokkitakki ja tulipunainen rusetti. Hän näytti aivan maailmankanilta." (s. 70) 

Clooneyn keralla Sulo kuljetetaan kanimarsalkan luo, jolle Sulo voi kertoa rottien suunnitelmista. Sitten alkaa jännittävä taistelu rottien kanssa Buckinhamin palatsin luolastoissa. Sulolla on siinä merkittävä rooli. 
 

Buckinhamin palatsi

Tarinaa lukee aikuinenkin mielellään ja ihastuu pikkuruiseen Sulo-kaniin. On hellyttävää kokea, miten Sulo yllättää itsensäkin, eikä vain itsensä, vaan myös muut kanit. Sulo on neuvokas, hän on rohkea, hän on kekseliäs, hän on kaikkea sellaista, mitä ei uskoisi piilevän vaatimattoman ulkokuoren alla. Eli pienikin voi suuri!

Kirjoittajat kertovat kiitoksissaan kirjan synnystä. Tarina alkoi lapselle keksitystä iltasadusta ja vuosien päästä vanhemmat päättivät kirjoittaa kanikirjaa yhdessä kahden lapsensa kanssa. Kirja todellakin kannatti kirjoittaa. Tarina on jännittävä satu ja ennen kaikkea aihe - kuninkaalliset kanit - on kerrassaan viehättävä. Kate Hindleyn piirrokset ovat upeita. Kirja luokitellaan kuuluvaksi lastenkirjallisuuteen, saturomaaneihin ja kaunokirjallisuuteen. Kustantajan antama ikäsuositus on 7–99 v. Lontoon kuninkaalliset kanit aloittaa sarjan, jonka toinen osa, Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako Towerista, julkaistaan suomeksi keväällä 2019. Sarjasta on tulossa myös elokuva. 

Kirjassa tunsin sympatiaa näitä kaneja, erityisesti Suloa, kohtaan. Todellisessa elämässä kanit, jänikset ja rusakot ovat eläinsympatioissani ihan siellä loppupäässä, niin paljon ne ovat saaneet tuhoa puutarhassani. Ja niitä vain riittää ja riittää kaupunkiympäristössäkin, vaikka luulisi metsien tarjoavan riittävästi ja myös parempaa evästä. Lontoon kuninkaalliset kanit ovatkin ihan eri juttu!

Tommi Kinnunen:Pintti

Tommi Kinnunen: Pintti. WSOY. 2018. Päällys: Martti Ruokonen. 291 sivua.

Oma ostos

Vuoden ensimmäinen lukemani kirja oli Lars Keplerin Lazarus. Olikin aikamoinen hyppäys loikata Keplerin trillerimäisestä tekstistä Tommi Kinnusen herkkävireiseen kerrontaan. Kestikin oman aikansa ennen kuin elämä lasitehtaan kupeessa alkoi avautua minulle.

Kinnusen Pintti-kirjan myötä pääsemme seuraamaan sodanjälkeistä aikaa lasitehtaan varjossa. Sodanjälkeinen arkipäivä avautuu kolmen sisaruksen Jussin, Helmin ja Railin kautta. Kirjassa kuvataan kolmea päivää, yhtä jokaisen sisaruksen näkökulmasta. Jussin kanssa eletään sodanjälkeistä vuotta 1949, Helmin osalle tulee vuosi 1950 ja Railille jää vuosi 1951. Vaikka kysymys on vain kolmesta päivästä, niihin mahtuu sisarusten koko elämä. 

Elämä pyörii lasitehtaan ympärillä

Lasitehtaan kyläyhteisö elää tyypillistä sodanjälkeistä jälleenrakentamisen aikaa. Nimeltä mainitsemattoman lasitehtaan esikuvana lienee ollut Nuutajärven lasitehdas Urjalassa, pieni kyläyhteisö, jossa lasitehdas työllistää lähes kaikki kyläläiset. Kaikki toimii tehtaan ehdoilla, kaikki tehdään yhdessä sekä työ- että vapaa-aikana. Ilot ja surut jaetaan yhdessä vaikkapa saunan lauteilla. Kuten yleensä työläisyhteisöt sodan jälkeen, tämäkin kylä on vasemmistolainen. Sitä ei sen kummemmin julisteta, se vaan on niin. Siinä yhteisössä kirkolla ei juuri ole jalansijaa. "Elämisen suunta oli kohti työtovereita, ei Jumalaa." (s. 39). Pitäjän ainoa kirkkokin sijaitsee eri kylässä, joten pappejakaan ei juuri tavata, "eikä kirkkoherra kovin usein uskaltautunut vasemmistolaisten työläisten luo." (s. 39)
 

Nuutajärven lasitehtaan "Vanha hytti". (Wikipedia)

Kinnunen kuvaa pieeteetillä työskentelyä lasitehtaassa. Hän onkin tehnyt melkoisen työn perehtyessään lasin valmistukseen ja saakin lasitehtaan työpäivät eläviksi ja kiinnostaviksi. Termitkin tulevat lukijalle tutuksi. Mm kirjan nimi pintti viittaa lasinvalmistuksessa pakostakin syntyvään jätelasiin, jota hyödynnetään uusien lasiesineiden valmistuksessa. "Ei uskoisi, että kaikessa lasissa on pinttiä mukana, hienoimmassakin kristallissa. Siksi kertaalleen epäkelvoksi arvioitu lasi löytää paikkansa toisissa astioissa." (s. 162) Siis kierrätystä parhaimmillaan.

Työyhteisö on harmoninen, ristiriitoja työnantajien ja työtekijöiden välillä ei juuri ole, vaan pikemminkin päinvastoin. Työntekijöillä on kunnianhimoa suunnitella entistä kauniimpia lasiesineitä ja näin he edistävät enemmänkin tehtaan kuin omaa asiaa.  Mieleeni muistuvat Kemin veritorstai vuonna 1949 sekä monet muut lakkoilut tehdasyhteisöissä 40-luvun lopussa ja 50-luvun alussa. Tällaista ei ollut tässä lasitehtaassa. Vai oliko niin, että tällainen liikehdintä oli vähäisempää maaseutumaisissa työläisyhteisöissä? 

Lasitehtaalla työskentelevät sekä miehet että naiset. Naisten tietoisuus on heräämässä, he eivät katso hyvällä sitä, että heidät siirretään avustaviin tehtäviin sodan jälkeen miesten palattua sodasta. Sodan aikana miesten ollessa rintamalla naiset päästettiin ensi kertaa puhaltamaan. Tarvittiinhan lasia sodankin aikana. 

Sisarukset Jussi, Helmi ja Raili

Jussi on sisaruksista vanhin, jälkeenjäänyt, epilepsiaa sairastava aikuinen mies. Äiti on ollut Jussille tärkeä, äiti on jaksanut kuunnella häntä, äiti on ymmärtänyt häntä. Nyt äiti on kuollut. Helmi-sisar kokeekin, että Jussi sai liikaa huomiota sairautensa vuoksi. "Jussi sai esikoispoikana kaiken huomion, ja kun isoveli osoittautui hitaaksi, vanhempien voimat eivät riittäneet heille nuoremmille sisaruksille". (s. 113) 

Kinnunen piirtää Jussin henkilökuvaa herkällä ja kauniilla tavalla. Lukija saakin vaikutelman, että Jussin kautta Kinnunen kuvaa itselleen tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi luontoa. Luontokuvaukset ovatkin vertaansa vailla tässä kirjassa. Esimerkiksi näin: "Edessä aukeaa raukeaa vihreyttä hohtava luonto, jonka ärsykkeiden määrä on ihmiseen tekemään verrattuna tuhatkertainen." (s. 51)  

Jussilla on vain harvoja ystäviä. Helmin miesystävästä Gregorystä Jussi pitää ja haluaa miellyttää häntä. Jussi kulkee luonnossa ja etsii sopivia kohteita Gregorylle, joka on taitava lasinpuhaltaja. "Kiinnostavin kohta on kuitenkin kitiinisiivet, joiden suonien kudos tuo mieleen sotkuisen kalaverkon tai konttorin seinän halkeilleen paksun öljymaalin. Jussi tietää, että sellaisesta Gregory pitäisi. Se yrittäisi tehdä samanlaista lasia, rikkonaista ja silti ehjää." (s. 46) Liikuttavaa oli lukea Jussin aurankukkaviljelmästä, jonka hän perusti Gregorya miellyttääkseen.

Aurankukilla on kirjassa tärkeä rooli.  (Wikipedia)

Helmin elämää varjostaa miehen kuolema. Hänen on vaikea voittaa surua ja surusta saa osansa myös Helmin 4-vuotias Saara-tytär. Helmi, muiden lailla, työskentelee tehtaassa, mutta ei löydä Saaralle hoitopaikkaa. Hän jättää Saaran kotiin työpäivän ajaksi ja sitoo Saaran naruliekaan. Mietin, oliko hoitopaikan saaminen todellakin aivan mahdotonta tuolloin. Tuntui, että syntyvyys oli suurta tuohon aikaan ja moni muukin pienokainen oli hoitopaikan tarpeessa.

Raili on tekevä nainen. Hän pitää sisarukset koossa, hänen toimestaan taloa laajennetaan, hän pitää itsensä liikkeellä kaiken aikaa. Hän ei vatvo menneitä eikä kiinnitä huomiota siihen, että kyläläiset kuiskivat, että Raili on Helsingin huora. Railin ja Helmin välillä on jännitteisyyttä. Raili "ei ymmärrä, miksi Helmi pysähtelee ja vatvoo menneitä, sillä sellainen ei hyödytä ketään." Helmi taas kadehtii Railia. "Raili pärjää elämässä paremmin kuin hän, aivan kuin se olisi enemmän kilpailija kuin sisko." (s. 12)  

Kinnunen on hyvä kertoja

Kinnunen taitaa tarinankerrontataidon. Hän on erinomainen ajankuvaaja niin tässä kirjassa kuin aiemmissakin kirjoissaan Lopotissa (2014) ja Neljäntienristeyksessä (2016). Pintissä on paljon samoja teemoja kuin Neljäntienristeyksessä,  molemmille kirjoille on leimallista sodanjälkeinen jälleenrakennus. Pintti osoittautui kiinnostavaksi lukukokemukseksi. Koin, että tällainen lasitehtaan historian avaaminen on erittäin arvokasta. Kirja on samalla kaunis, herkkävireinen ja vahva. Pidän Kinnusen kirjoitustyylistä, vaikkakin tässä kirjassa koin, että kirjan keskivaiheilla juoni hieman takkuili, mutta loppua kohti Kinnunen pääsee jälleen näyttämään virtuaalimaisen tarinankerrontataitonsa.  Pintti on mielestäni erittäin sopiva lukupiirikirja, niin monia eri keskusteluteemoja kirja pitää sisällään. - Kirjan myötä yksi ensi kesän matkakohteista tuli päätetyksi: Nuutajärven lasimuseo.

Lars Kepler: Lazarus

Lars Kepler: Lazarus. 2018. Tammi. Ruotsinkielinen alkuteos Lazarus. Suomentaneet Kari Koski ja Maija Kauhanen. Kannen kuva Love Lannér. 552 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kuollut mies, hautarauhan rikkoja, löydetään asunnostaan Oslosta. Kun asuntoa tutkitaan, poliisi tekee kauhistuttavan löydön avatessaan miehen pakastimen. Sieltä löytyy haudoista kaivettuja ruumiinosia, on jalkoja, kalloja, hampaita, kokonainen vauva, käsivarsia, ihmisen vartalo ja jotakin, joka kauhistuttaa Joona Linnaa ja samalla herättää hänen epäilynsä. Pari päivää myöhemmin Joona Linnaan ottaa yhteyttä saksalainen komisario ja pyytää Joonan apua Rostockin lähellä tapahtuneessa murhassa. Murhatun miehen selän iho on luonnottomasti uurteilla. Tämän löydöksen Joona Linna yhdistää Jurek Walteriin, jonka kollega Saga on tappanut ampumalla ja joka on julistettu kuolleeksi.  "Saga on kaiken aikaa uskonut varmasti tappaneensa Jurekin." (s. 233)

Nyt Joona tietää: viesti on suunnattu hänelle. Joonan aistit heräävät ja hän tietää, että hänellä on vain yksi mahdollisuus. Hänen pitää suojella Pariisissa opiskelevaa Lumi-tytärtään. Joona on aiemmin opettanut Lumille mm aseiden käyttöä. Nyt on tullut aika toteuttaa yhdessä Lumi-tytön kanssa laadittu katastrofisuunnitelma. Matka Lumin kanssa salaiseen kohteeseen voi alkaa. Lumi kuitenkin pohtii pakotilannetta. "Minä nyt vain tarkoitan, ettei elämä ole pelkkää selviytymistä vaan myös elämistä, Lumi sanoo." (s. 369)

Rikostutkimusta jää jatkamaan Saga, kaunis, sympaattinen ja täysin työlleen omistautuva nuori poliisi. Joona olisi halunnut Sagankin pakenevan Jurekia, mutta Saga ei jaksa uskoa tilanteen vakavuuteen kunnes sitten käy ilmi, että tilanne on kaikkine murhineen ja ruumisarkkuineen todellakin pelottava. Vasta kun Joona Linna palaa takaisin Ruotsiin tavoitteenaan saada Jurek pysähtetyksi, Joona saa Sagan ymmärtämään, mitä kaikkea Jurek on oveluudellaan ja älykkyydellään saanut selville Sagan puheenvuoroista. 
 

Norrtäljen kunnassa sijaitseva Högmarsö on yksi kirjan tapahtumapaikoista

Jurek on todella vaarallinen rikollinen. Hän on hyvin älykäs, ehkä poikkeuksellisenkin älykäs, hän pystyy hallitsemaan suuria kokonaisuuksia sekä ennakoimaan tilanteita ja vaaroja. Tällaisiin tekoihin eivät tyhmät pystyisi. "Selostaessaan operatiivista suunnitelmaa hän ajattelee Joona Linnan sanoja siitä, että kun kyse on Jurek Walterista, kaikki kunnioitus ja kaikki säännöt pitää unohtaa." (s. 342) Mietin, miten yhteiskunta voisi hyötyä Jurekin kaltaisen ihmisen älykkyydestä, jos sitä osaamista ja älykkyyttä,  joka nyt suuntautuu ihmisten surmaamiseen ja ihmisten minuuden mustaamiseen, voisi hyödyntää jossakin tavallisessa tehtävässä.

Helmikorvakoruilla on iso rooli kirjan tapahtumissa.

Suomalaistaustainen Joona Linna oli aiemmin sotilas. Hän toimi armeijan erikoisjoukoissa ja osallistui Alankomaissa järjestettyyn alan huippukoulutukseen. Sittemmin Joona opiskeli poliisikorkeakoulussa ja aloitti työskentelyn keskusrikospoliisin komisariona. Hän on hyvä ja taitava, sanotaan että kukaan ei ole Skandinaviassa päässyt Joonan tasolle haastavien murhajuttujen ratkaisemisissa.Taitava ja älykäs komisario kohtaa vertaisensa: älykkään ja taitavan rikollisen.

Oslon hautarauhan rikkojasta lähdetään liikkelle ja sitten mennään kovaa ja paikka paikoin tosi kovaa. Jännitys alkaa heti kirjan ensimmäisiltä sivuilta, pakastimesta löydetyistä ihmisten osista, eikä vauhti hiljene missään vaiheessa. Kepler vie lukijaa mukanaan kuin pässiä narussa kohtauksesta toiseen suoraan pimeyden sydämeen. Kirjassa on erinomainen juoni, jossa on uskomattomia koukkuja koko kirjan ajan. Rakenne on tarkkaan pohdittu ja on todella toimiva: erillisistä tapahtumista muodostuu täydellinen kokonaisuus, synkkä fiktiivinen maailma. Taidokasta juonen kehittelyä tukee Keplerin vetävä ja dynaaminen kerronta.

Lars Kepler -nimimerkin takana on ruotsalainen aviopari Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Kirjaa lukiessa voi aistia, että kirjailijat ovat nauttineet kirjan kirjoittamisesta ja juonen kehittelystä. Nyt seitsenosainen Joona Linna -dekkari on useissa maissa bestsellerlistojen kärkipaikoilla. 

Hyvää uutta vuotta ja antoisaa lukuvuotta myös vuonna 2019. Seuraavaa Joona Linna -sarjaa odotellen!

Lars Kepler -kirjailijanimen takana olevat Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril vuonna 2012. (Wikipedia)

Kirjasta ovat aiemmin postanneet mm Kirjasähkökäyrä 
ja Annika.

Vuoden 2018 parhaita lukukokemuksia

Vuoden lopussa on mukava katsastaa menneen vuoden lukukokemuksia ja miettiä, millaiset kirjat ovat olleet parhaita lukukokemuksia.  Kuluneena vuonna tuli luetuksi noin 80 kirjaa tai liki 100, jos ottaa mukaan myös lastenkirjat ja puutarhakirjat. Neljästä kategoriasta, kotimainen kauno, käännetty kauno, dekkarit ja tietokirjat, valitsin viisi mieluisinta.

Kotimainen kauno:

Heidi Köngäs: Sandra. 2017. Otava.

Pirkko Soininen: Ellen, Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen päiväkirja. 2018. WSOY.

Krista Launonen: Ofelian suru. 2018. Avain. 

Katja Kallio: Yön kantaja. 2017. Otava.

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito. 2017. Stresa.

 
Käännetty kauno:

Ayobami Adebayo: Älä mene pois. 2018. Atena.

Angie Thomas: Viha jonka kylvät. 2017. Otava.

Elizabeth Strout: Lucy Barton. 2018. Tammen keltainen kirjasto.

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat. 2017. WSOY.

Jeffrey Archer: Vaietut salaisuudet. 2017. Sitruuna.

Dekkarit:

Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanenkeli.. 2018. Crime Time.

Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa.  2018. Tammi.

Lars Kepler: Lazarus. 2018. Tammi. (ei vielä postausta)

Jussi Adler-Olsen: Selfiet. 2018. Gummerus.

Tuire Malmstedt: Pimeä jää. 2018. Myllylahti. 

Tietokirjat:
 

Kari Hotakainen: Tuntematon Kim Räikkönen. 2018. Siltala.

Stig Hansèn: Birgitta Ulfsson – Mikä ettei? 2017.Teos & Förlaget.

Robert K. Wittman & David Kinney: Paholaisen päiväkirja – Alfred Rosenberg ja kolmannen valtakunnan varastetut salaisuudet. 2017. Tammi.

Leena-Kaisa Laakso: Tämän maailman reunalla. Tarinoita Irlannin länsirannikolta. 2018. Reuna.

Annina Holmberg: Tahto ja hohto - Ritva Holmbergin taiteilijantie. 2017. Siltala.

Ensi vuonna sitten uusiin haasteisiin. Mukavia loppuvuoden päiviä!