maanantai 30. elokuuta 2021

JP Koskinen: Haukansilmä


JP Koskinen: Haukansilmä. Like. 2021. Kansi Tommi Tukiainen. 467 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kun kaikki muuttuu silmänräpäyksessä, menneisyys irtoaa ihmisestä ihan kuin joku leikkaisi veitsellä hevoselta hännän ja heittäisi sen nuotioon. Vanha  palaa pois ennen kuin ehdit tajuta yhtään mitään ja tiedät, ettei paluuta ole. Se, mitä oli ennen, on yhtäkkiä poissa eikä sitä saa takaisin, vaikka kuinka itkisi. Omituisen nopeasti alkaa tottua uuteen, koska on pakko." (s. 94

 JP Koskisen Tulisiipi (Like 2019) oli minulle todella mieluinen lukukokemus (linkki)Niin mieluinen, että kirja sijoittui ykköspaikalle vuoden 2019 kotimaisen kaunon listallani. Vielä kauan lukemisen jälkeen muistelin lämmöllä kirjan tapahtumia ja ennen kaikkea Kaarlea, kirjan päähenkilöä. Olikin ilo huomata, että juuri ilmestyneellä Haukansilmällä on yhtymäkohtia Tulisiipeen, vaikkakin molemmat toimivat myös täysin itsenäisinä teoksina. Oli selvää, että odotin Haukansilmältä paljon eli toivoin Tulisiiven kaltaista kiehtovaa lukukokemusta. Sellaisen todellakin sain, kiitos JP Koskinen jälleen kerran mahtavasta tarinankerronnasta

"Mies on vapaa vasta sitten, kun hänellä on oma pisnes, isä oli julistanut." (s. 55)

Eletään 1860-lukua. Kuuran perhe jättää Suomen suuriruhtinaskunnan ja lähtee etsimään parempaa tulevaisuutta. Laiva seilaa meren taakse Amerikkaan. Asetutaan New Yorkiin eli Nyy Joorkiin, kuten Kuuran perheessä sanotaan. Perheen sukunimi taittuu Frostiksi, Yrjö-pojasta tulee George ja Veikosta William. Isä saa työpaikan satulavaktorista, äiti on kotona ja pojat kuljeskelevat kaduilla ja tienaavat taskurahoja pikkuisilla työtehtävillä. Maassa riehuu sivil voor, mutta Nyy Joorkissa sitä ei juuri huomaa. Kun isä menettää työnsä satulavaktorissa, Frostin perheen pitää tehdä uusia tulevaisuuden suunnitelmia. Neuvokas 11-vuotias Yrjö-poika kertoo perheelleen, että "lännessä kuka tahansa saattoi rikastua". (s. 63) Vai niin, isä ilahtuu. "Satakuusikymmentä eekkeriä käytännössä ilmaista maata eikä Nyyperiä itkemässä selän takana fiilingistä". (s. 63)

Niin lähtee Frostin perhe kohti länttä. Asetutaan asumaan Smoky Hill Riverin varrelle Kansasiin. Länsi kasvaa vauhdilla, asukasmäärä lisääntyy ja rautatietä sekä lennätinlinjoja rakennetaan. Uudet asukkaat tarvitsevat maata ja jostakin ne uudet eekkerit on otettava. On selvää, että ne otetaan intiaaneilta. 

"Ei ollut mitään vanhaa, kaikki oli uutta, takaperin ei voinut elämässä kävellä." (s. 103)

Kirjan toisessa osassa Frostin perhe on asunut lännessä jo kaksi vuotta. Nyt heillä on kaksikymmentä nautaa ja kaksi hevosta sekä nelisenkymmentä eekkeriä maissipeltoa. Mutta helpolla ei elanto ole tullut, kovaa työtä on kaikkien pitänyt tehdä. Lisää laidunmaata tarvittaisiin. Kunnes sitten eräänä päivänä poikien ollessa laitumella Yrjö kaapataan ja laitetaan hevosen selkään kädet sidottuina. Näin matkataan useita päiviä. Ruoaksi Yrjö saa antiloopin raakaa maksaa. Kaappajat ovat lakotaintiaaneja. Heidän joukkoonsa Harmaan Puhvelin kylään Yrjö jää vangiksi useiksi vuosiksi. Hän ei ole enää Yrjö, hän saa monta intiaaninimeä: Ska-Nupa eli Valkoinen Piikkisika, Mies Jota Hevoset Kuuntelevat ja Haukansilmä. Haukansilmä nimen hän saa, koska hänellä on poikkeuksellisen hyvä näkökyky. Yrjö tuntee tyytyväisyyttä, kun on hengissä, mutta helpolla hän ei leirissä pääse. Hengissä pysyminen tietää ankaraa työntekoa ja Yrjö tuntee, että "vanha elämäni oli kuin liian kireä käärmeen nahka, josta minun olisi pakko kasvaa ulos". (s. 104) Työtä tehdessään Yrjö kuuntelee tarkoin intiaanien puhetta ja oppii heidän kielensä. 

"Olin maailmojen välissä enkä tiennyt, mikä oli oikein ja mikä väärin." (s. 169)

Yrjö tottuu intiaanielämään ja oppii arvostamaan intiaanien tapaa elää. Hän kokee ristiriitaisia tunteita. Hän tuntee, että kaksi maailmaa riitelee hänessä. Molemmat ovat julmia omalla tavallaan. "Valkosilmien maailman jumalat olivat raha ja vallanhimo, niillä oli voima nostaa ihminen taivaaseen tai sysätä hänet helvettiin. Intiaanien jumalat olivat rohkeus ja ylpeys, jotka hulluuteen saakka pakottivat heidät vaarantamaan omansa ja muiden hengen." (s. 169) Nuori valtio haluaa kehittyä ja mennä eteenpäin, mutta siitä täytyy maksaa kallis hinta. Eurooppalaisten tulo länteen osoittautuu intiaaneille tuhoisaksi. Monia intiaaniyhteiskuntia alistetaan sotimalla.  Miksi valkosilmien pitää ahnehtia kaikkea, kaikkea sellaistakin, mitä he eivät tarvitse? Miksi Harmaan Puhvelin heimo ei mahdu suunnattomille lakeuksille? Miksi eurooppalaisten pitää tappaa biisoneita pelkästä teurastamisen ilosta? Sitten tulee päivä, kun leiriin saapuu sinitakkinen kapteeni Lewis Harris, jonka tehtävänä on palauttaa kaapattuja lapsia takaisin perheidensä luo. 

Yrjö on mukana sisällissodan jälkeisissä tapahtumissa aina 1890-luvulle saakka. Todelliset tapahtumat ja todelliset hahmot tuovat autenttisuutta kirjan tapahtumiin. Lukija saa olla mukana monista elokuvista tutussa Little Bighornin taistelussa, kokea ratsuväen komentaja Custerin tappio ja apassijohtaja Geronimon koskettava kohtalo. Geronimon tapaus koskettaa yhä, vaikka sekin on tuttu lännenelokuvien ystäville. Monia muitakin tuttuja nimiä ja tapahtumia mahtuu Yrjön tarinaan, kuten vaikkapa kenraali Miles, kenraali Crook ja lakotaintiaanien henkinen johtaja Istuva Härkä. Yrjö ystävystyy myös Kolmen Arven kanssa, jonka tapaamme Tulisiivessä. Voimattomana Yrjö joutuu todistamaan biisoneiden teurastusta. Intiaanit olivat tuhonneet biisoneita kohtuullisesti, mutta eurooppalaiset teurastivat biisoneita niin paljon kuin ikinä vain pystyivät. Biisoneista otettiin kallisarvoiset taljat ja ruumiit jätettiin mätänemään. Biisoneiden raa'asta tappamisesta kertoo John Williams kirjassaan Butcher's Crossing (Bazar 2016), joka on raju kuvaus neljän miehen biisoneiden metsästyksestä.  

Monet asiat koskettavat tässä kirjassa. Pidin Yrjöstä, hänen persoonallisuudestaan, vähäpuheisuudestaan, ajattelutavastaan ja oikeudenmukaisuudestaan. Vuodet intiaanien parissa olivat opettaneet häntä ja hän pystyi sopeutumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. Kirja on vankka historiallinen teos, joka pohjaa tosiasioihin ja jonka ympärille Koskinen on luonut kiinnostavan tarinan. Samalla Haukansilmä on myös kertomus eteenpäin pyrkivästä nuoresta valtiosta. Tämäkin kirja osoittaa, että Koskinen on historiallisten tapahtumien taidokas tulkitsija. Tarina on uskottava, tällainen Frostin perhe todellakin olisi voinut olla olemassa. 

Kirjan tapahtumat innoittivat minut googlailemaan vielä intiaanien tarinoita ja kirjan tapahtumapaikkoja. Olisi ollut hienoa, jos kirjassa olisi ollut kartta, jotta olisi lukemisen aikana voinut seurata tapahtumien kulkua. Tommi Tukiaiselle kiitos onnistuneesta kannesta.

Haukansilmä toimii Tulisiiven esiteoksena, sillä Haukansilmän Yrjö on Tulisiiven päähenkilön Kaarlen isoisä.  

Alla apassijohtaja Geronimon ja kenraali George Crookin kuvat (Wikipedia).

        
                                

torstai 26. elokuuta 2021

Lukuvinkkejä syksylle

Punahatut ja perhoset

Muutamassa kirjablogissa on jo ollut mukavia esittelyjä syksyn uutuuskirjoista. Niinpä minäkin tutustuin kustantajien uutuuksiin ja löysin tällaisia kiinnostavia kirjoja. Ehkä sinäkin löydät näistä jotakin sinulle sopivaa. Vinkit on jaoteltu neljään ryhmään: kotimaiset romaanit, käännöskirjallisuus, dekkarit ja tietokirjat. Osa näistä kirjoista on ilmestynyt elokuussa, mutta suurin osa ilmestyy syksyn kuluessa.

Kotimaiset romaanit

Syksyllä ilmestyy hämmästyttävän paljon kotimaisia kaunokirjallisia teoksia. Tunnetut naiskirjailijat viihdyttävät kiinnostavilla tarinoillaan. Sirpa Kähkönen jatkaa Kuopio-sarjaa teoksellaan Vihreä sali (Otava). Syksyllä 40-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävältä Anja Snellmanilta ilmestyy kirja Kaikki minun isäni (WSOY). Katja Kallion romaani Tämä läpinäkyvä sydän kuvaa sopeutumattoman naisen ja neuvostovangin kiellettyä rakkautta sodan aikana vuonna 1942 (Otava). Heidi Könkään teos Siivet kantapäissä on kuvaus naisesta, joka valitsi taiteen ja miehet, mutta ei avioliittoa eikä lapsia (Otava). Rosa Liksom kuvaa teoksessaan Väylä Lapin sodan vaikutuksia siviiliväestölle (Like). Emma Puikkosen Musta peili on romaani kolmesta naisesta ja kolmesta aikakaudesta (Otava). Kiinnostava esikoiskirjailija on Maisku Myllymäki, jonka teos Holly on kertomus itsensä löytämisestä (WSOY). Suomalaista chick-lit -viihdettä tarjoaa Niina Mero romaanissaan Romanssin sankari, jossa romantiikkaa kuvataan miehen näkökulmasta (Gummerus).

Suomalaisten mieskirjailijoiden teoksista mainittakoon Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto, joka on kertomus yksinäisyydestä ja sairaudesta (Otava). Jari Tervo puolestaan tutustuttaa lukijan Mikael Agricolan maailmaan  kirjassaan Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa (Otava). Kestosuosikki Tuomas Kyrö keskittyy tällä kertaa remonttipuuhiin kirjassaan Vasara ja käytettyjä nauloja, Mielensäpahoittaja (WSOY). Niklas Ahnberg on lupaava esikoiskirjailija, jonka saariromaani Isät jäävät merelle käsittelee rakkautta ja perhesuhteita (WSOY). Ville Jaakon esikoisteos  Länsikairan koltiaiset on kuvaus neljän miehen Lapin matkasta (Tammi).

Faktaan perustuvaa fiktiota edustavat mm. seuraavat kirjat. Johanna Venhon Syyskirja on romaani Tove Janssonista, hänen elämästään ja seikkailuistaan (WSOY). Antti Heikkisen Latu on kertomus nilsiäläisen hiihdon maailmanmestarin Pauli Pitkäsen elämästä (WSOY). Raija Orasen Kaikki tämä valo on satumainen tarina Anita Välkistä (Otava.)


Käännetty kaunokirjallisuus

Kazuo Ishiguronin romaanissa Klara ja aurinko pohditaan rakkautta ja ihmisyyttä (Tammi). Santa Cruz kuvaa sodan julmuutta ja rakkauden voimaa romaanissaan Viimeinen yö Pariisissa (Sitruuna). Sota-aikaan sijoittuu myös Gwen Straussin romaani Yhdeksän – vastarintanaisten pakomatka natsi-Saksan halki (Bazar). Auschwitz-teema jatkuu José Rodrigues dos Santosin kirjassa Auschwitzin taikuri (Minerva). Takuuvarman lukuromaanin tarjoaa Jeffrey Archer, jonka romaani Oikeus ja kohtuus aloittaa uuden sarjan (Sitruuna). Esikoiskirjailija Dolly Aldertonin Haaveita on hauskaa luettavaa kolmikymppisten elämästä (WSOY). Åsa Hellbergin viihteellinen Hotelli Flanagans saa jatko-osan Hotelli Flanaganssin naiset (Bazar). Samoin Sophie Kinsellanin Himoshoppaajan joulu on mukavan kevyttä luettavaa talvi-iltoihin (WSOY).

Dekkarit ja jännityskirjallisuus

Suomalaisten dekkarisuosikit ovat eittämättä Ilkka Remes ja Reijo Mäki. Remeksen ajankohtainen trilleri on Lohikäärmeen isku (WSOY), kun taas Reijo Mäen kirjassa Sulhasmies jatkuvat Jussi Vareksen seikkailut (Otava). Antti Tuomaisen dekkarissa Hirvikaava kysytään, voiko kaikesta selvitä matematiikalla (Otava). Jännityskirjallisuutemme tähden Outi Pakkasen uutuus on Pullonkerääjä (Otava). Tuire Malmstedt aloittaa uuden Metso & Vauramo -sarjan psykologisella dekkarillaan Lasitarha (Aula & Co). Kale Puonnin kolmannessa dekkarissa Saarni käsitellään edelleen huumemaailmaa (Bazar). Elina Backmanin uutus Kun jäljet katoavat on jatko-osa Kun kuningas kuolee -dekkarille (Otava). Leena Lehtolaisen Ilvesvaara on Henkivartija-sarjan viides osa (Tammi).

Ulkomaisista dekkareista nostan esille Camilla Läckbergin Pahailmanlinnun, joka on suositun Fjällbacka-sarjan neljäs osa (Otava). Camilla Greben kirjassa Veteen piirretty viiva käsitellään valheen ja totuuden välistä hienovaraista eroa (Gummerus). S. J. Bennettin Windsorin solmu aloittaa uuden Hänen majesteettinsa tutkimuksia -dekkarisarjan kaikille Englannin kuninkaallisten faneille (WSOY). John Grisham tarjoaa takuuvarmaa jännitystä kirjassaan Aika armahtaa (WSOY). 


Tietokirjat

Tietokirjoissa ilmestyy tänä syksynä useita julkisuuden henkilöiden elämätarinoita. Musiikin alaa edustavat Johannes Lahtelan teos Samuli pimeydestä valoon, joka käsittelee Samuli Edelmanin elämää (Otava), Jouni K. Kemppaisen teos Kaija Koo – Taipumaton (WSOY) sekä Pirjo Kemppisen Tuntematon Danny (Otava). Hannele Laurin elämänvaiheita valottaa Panu Rajala teoksessaan Hannele, näyttelijä (Otava). Helena Ruuskan teos Olisit villiä villimpi on elämäkerta modernista ja intohimoisesta Mary Gallen-Kallelasta (WSOY), kun taas Minna Maijala puolestaan kuvaa Katri Valan kiihkeää elämää teoksessaan Katri Vala – kulkuri ja näkijä (Otava). Yksi syksyn odotetuimmista henkilöhistorioista on Heikki Aalto-Alasen teos Rakastan sinussa ihmistä – Aino ja Alvan Aallon tarina (Otava). Marika Lehdon kirjoittama Härkävuosi – Jari ”Bull” Mentulan tarina kertoo, millainen on mies lihasten takana (WSOY) ja Veli-Pekka Lehtonen valottaa Harlinin elämää kirjassaan Renny Harlin – Ainutlaatuinen elämäni (Tammi). Erik Schmidt on kirjoittanut teoksen Erich Hartmann – toisen maailmansodan menestynein hävittäjälentäjä. Hartmann saavutti toisessa maailmansodassa Luftwaffen palveluksessa 352 ilmavoittoa (Minerva).

Hunter Biden, Yhdysvaltain presidentin poika, on kirjoittanut raadollisen ja rehellisen muistelmateoksen Kauniita asioita huumemaailmasta, maailmanpolitiikasta ja perheen merkityksestä (WSOY). Björn Walhlroos on julkaissut teoksen Barrikadeilta pankkimaailmaan – eräänlaiset päiväkirjat 1952-1992 (Otava).  Penttala & Pakarinen ratkaisevat kiperiä perhetilanteita kirjassaan Suomen Supernanny – Pienillä teoilla parempaa perhe-elämää (Into).                                                                                                        

Kaunista elokuun loppua kaikille!

tiistai 24. elokuuta 2021

Hunter Biden: Kauniita asioita

Hunter Biden: Kauniita asioita. WSOY. 2021. Englanninkielinen alkuteos Beautiful Things. Suomentanut Jade Haapasalo. 269 sivua.

"Tämä on rakkaustarina Bidenien tapaan ja siksi monimutkainen: traaginen, inhimillinen, tunteellinen, kestävä, hyvin merkityksellinen ja loppujen lopuksi vapauttava. Se jatkuu kaikesta huolimatta. Isäni on sanonut useamman kerran, että Beau oli hänen sielunsa ja minä olen hänen sydämensä. Siinäpä se."
   

Syyskuussa 2020 USA:n presidenttiehdokkaiden Donald Trumpin ja Joe Bidenin vaalikeskustelu keskeytyi hetkeksi. Demokraattien ehdokas Joe Biden kääntyi kohti kameraa ja puhui suoraan yleisölle pojastaan Hunter Bidenista. "Pojallani, kuten meistä niin monen muun läheisellä, oli huumeongelma. Hän on ottanut sen haltuun, työstänyt sen ja hän on voittanut sen. Olen ylpeä hänestä. Olen ylpeä pojastani." Hetki oli koskettava, kyyneleet nousivat monen katsojan silmiin. Bidenin sanat olivat vastaus Trumpin parjaustyölle Hunteria vastaan. Trump uskoi, että jos hän tuhoaa Hunterin, niin samalla hän tuhoaa myös Joe Bidenin. Ei ollut vaikea arvata, ketä Floridan kongressiedustaja Matt Gaetz halusi vahingoittaa tv-haastattelussa todetessaan: "En halua nostaa valokeilaan kenenkään huumeriippuvuutta." Hunterin parjaaminen sai mauttomia muotoja - ainakin meidän suomalaisten mielestä, jotka emme ole tottuneet niin koviin otteisiin. Trumpin kampanjatoimistosta saattoi ostaa Where's Hunter -t-paidan, hintaan 25 dollaria. Jokaiselle löytyi sopiva paita laajasta kokovalikoimasta (S-3XL).

Kun vaalit olivat ohitse ja kun Joe Biden oli valittu presidentiksi, Hunter tuli kertomaan oman tarinansa.  

BeauAndHunt

Neilia ja Joe Bidenilla oli kolme lasta: Beau, Hunter ja Naomi. Perhe koki suuren tragedian, kun äiti Neilia ja Naomi-vauva kuolivat auto-onnettomuudessa vuonna 1972. Hunter oli tuolloin kahden vanha. Hunter muistelee lapsuuden onnellisia vuosia. Isot sukujuhlat olivat oleellinen osa perhe-elämää. Lapsuudesta lähtien, ehkä juuri onnettomuuden vuoksi, Hunter ja häntä vuotta vanhempi Beau olivat hyvin läheisiä. He pitivät aina yhtä, tekivät kaiken yhdessä ja tukivat toinen toisiaan kaikissa toimissa. Hunter toteaa, että yksi suuri eroavaisuus veljesten välillä oli: Hunter joi ja Beau ei.

Perhe sai kokea toisen suuren tragedian, kun Beau kuoli vuonna 2015. Diagnoosi aivosyövästä oli tehty kaksi vuotta aiemmin. Seurauksena olivat rankat hoidot USA:n parhaimmissa sairaaloissa, mutta mitään ei voitu tehdä. Kun Hunter istui Beaun vuoteen reunalla sairaalassa, Beau toisti sanoja beautiful things viitaten sillä kaikkeen mahdolliseen kauneuteen, jonka hän halusi kokea parannuttuaan. Mutta sairaus oli armoton. Se katkaisi Beaun elämän, kun Beau oli vain 46-vuotias. Hunter kuvaa yksityiskohtaisesti Beaun suuria hautajaisia, joissa mm. Barack Obama piti koskettavan ja kauniin muistopuheen. 

Hunterin CV on vaikuttava. Yalen ja Georgetownin yliopistoissa suorittujen tutkintojen jälkeen Hunter on työskennellyt mm. ylempänä johtajana suuressa rahoitusalan yrityksessä, perustanut kansainvälisiä yrityksiä ja toiminut asianajajana. Lisäksi hän on vieraillut pakolaisleireillä ympäri maailmaa ja ollut mukana erilaisissa hyväntekeväisyysprojekteissa. Hunter oli ollut mukana myös ukrainalaisen maakaasuyrityksen Burisman johtokunnassa vuonna 2014. 

"Alkoholi ratkaisi kaikki ongelmat."

Hunterin CV on kaiken kaikkiaan näyttävä, mutta CV:ssä ei kerrota kaikkea. Siinä ei kerrota huumeriippuvaisesta ja alkoholisoituneesta miehestä, joka ei selvinnyt korttelin päähän viinakauppaan korkkaamatta välillä pulloa. Puhumattakaan kokaiinin ja crackin säännöllisestä käytöstä kautta vuosien. Siinä rytäkässä hajosi kaksikymmentä vuotta kestänyt avioliitto Kathleenin kanssa. Hunterin alkoholin käyttö oli alkanut jo high schoolin aikoihin. "Juominen oli minulle kuin neronleimaus", hän totesi high schoolin aikojen alkoholin käytöstään. Ensin oli olut, sitten belgialainen olut, sitten vodka ja lopuksi huumeet. Lopullinen syvä laskukierre alkoi Beaun kuoleman jälkeen. "Kun Beau kuoli, tunsin itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Menetin toivoni.

Oli kausia ilman alkoholia, pitkiäkin aikoja. Mutta sitten tuli taas retkahtaminen, jota yleensä seurasi jakso katkaisuhoidossa. Isästään, joka jaksoi tukea häntä myös huumejaksojen aikana, Hunter kirjoittaa lämpimästi. "Hän ei koskaan antanut unohtaa, että toivoa on yhä jäljellä. Hän ei koskaan hylännyt eikä tuominnut minua, vaikka tilanne olisi ollut kuinka paha ja olisi helposti ärtynyt vielä paljon, paljon pahemmaksi."    

Kirjaa kirjoittaessaan Hunter oli 51-vuotias ja ollut raittiina melkein vuoden ajan. Crack on edelleen mielessä lähes päivittäin, mutta nyt elämässä on paljon muuta. On ihana vaimo Melissa, joka pelasti hänet huumemaailmasta ja on hurmaava yksivuotias Beau Jr. 

Vaikka kyseessä on istuvan presidentin pojan kirja, teos ei poliitikon kirja. Se on paljon enemmän, se on kiinnostava ja sujuvasti kirjoitettu teos, joka avaa rehellisesti ja avoimesti Hunter Bidenin elämää, erityisesti huumeiden täyttäneitä vuosia.

Nyt kun Afganistan on jälleen akuutti asia, voidaan palauttaa mieleen, että se oli varapresidentti Joe Biden, joka vastusti amerikkalaisten joukkojen lisäämistä Afganistaniin vuonna 2009. Biden oli eri mieltä kuin ulkoministeri Hillary Clinton ja puolustusministeri Robert Gates. Kenraali Stanley McChrystal oli vaatinut 40 000 sotilaan lisäjoukkoja. Obama päätyi kuuntelemaan Bidenia ja määräsi 30 000 sotilasta Afganistaniin. Osittaisen vetäytymisen vuoro olisi vuoden sisällä. 

Hunter Biden (Wikipedia)

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär

Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär. Johnny Kniga. 2018. 282 sivua. 

Omasta hyllystä

"Enkä voinut olla ajattelematta sitäkään, että olisiko isä, oma isäni, tehnyt jotain, mikä olisi sitonut hänet Paholaisen valtaan, saanut hänet lankeamaan pois armosta ja kristikunnan piiristä? Sellainen ajatus oli kauhistava, oli kuin Helvetin kuilu olisi auennut jalkojeni juureen, ei, tullut omaan sisimpääni, saanut minut pelon ja kauhistuksen valtaan vaikken ollut mitään tehnytkään. Vaikka järjelläni ymmärsin, että isä oli niiden riimujensa ja sanojensa kanssa touhunnut, en jotenkin enkä loppuun saakka voinut käsittää, että hän olisi tehnyt jotain niin peruuttamattoman pahaa, että tämä olisi nyt ansaittua." (s. 141)

En tiedä, miten tämä kirja Poltetun miehen tytär oli ilmestyttyään vilahtanut minulta täysin ohi. Nyt muutettuamme Raumalle halusin tutustua paikallisiin kirjailijoihin. Vanhan Rauman Kirjakaupassa minulle suositeltiin tätä Koivukarin kirjaa. Eikä syyttä! Tässä faktaan perustuvassa fiktiivisessä historiallisessa teoksessa lukija tutustuu Islannin 1600-luvun noitavainoihin.

Tapahtumat sijoittuvat Rantojen kihlakuntaan Islannissa. Eletään 1600-luvun puoliväliä. Hyväniemen Thórdur on tarmokas mies. Hän on kalastaja, hän tekee paljon työtä ja saa myös paljon aikaiseksi. Maagiset riimut auttavat kalastuksessa, huomaa Thórdur, turskaa tulee merestä entistä enemmän. Siis noituuden voimalla Thórdur kalastaa, sanovat kyläläiset. Thórdurilla on kolme lasta, joista nuorin Gunnlaugur on loukannut päänsä pudotessaan kalliolta. Aivovamman seurauksena Gunnlaugurin toiminnot hidastuvat, mutta yhden asian hän taitaa. Hän pystyy varmuudella ennustamaan rajuilmat. Näin isä tietää, milloin ei voi lähteä merelle. Tämäkin on selvää noituutta, tietävät kyläläiset. Kun vielä neitokainen toisensa perään saa kirkossa jumalanpalveluksen aikaan epilepsiatyyppisen kohtauksen, niin kuvio on selvääkin selvempi. Thórdurilla on taito pahojen lähettämiseen. Thórdur saa noituussyytteen ja lopputulemana on roviolla polttaminen. 

Kun isä on noita, niin miten on tyttären laita? Thórdurilla oli yksi tytär, kaunis Margrét eli Manga. Kun syytökset kohdistuvat isän jälkeen tyttäreen, Manga lähtee pakoon syytteitä. Lopulta hän päätyy Tómas-papin piiaksi Lumivaaranrannan pappilaan. Tómasin vaimon kuoltua he avioituvat.  Mutta kun kerran on joutunut epäilysten alaiseksi, paluuta ei ole. Noituussyytteet seuraavat Mangaa pappilaan asti. 

Koulutukseltaan Koivukari on teologian maisteri. Uskonnonopettajana toimiessaan Aronahteen peruskoulussa Raumalla Koivukari on opettanut mm. minun raumalaista vävyäni. Tapio Koivukari on Islannin kielen ja kulttuurin asiantuntija. Hän on asunut Islannissa v. 1989-1993 ja on kääntänyt islantilaisten kirjailijoiden teoksia suomeksi. Islannin tuntemus näkyy kirjassa. Poltetun miehen tyttären tarina kiehtoo autenttisuudella, historiallisella asiantuntemuksella ja vanhalla kielellä. Elämä karussa islantilaisessa kylässä on tiukkaa. Ankarat luonnonolosuhteet määrittävät vuoden kulun. Esimerkiksi Tómasin ja Mangan häät järjestettiin kesällä Johanneksen päivänä, "mikä sopi hyvin, koska karitsat oli silloin vieroitettu ja saarelaiset olivat saaneet haahkanuntuvatkin kerättyä".  (s. 170) Merta lähdettiin soutamaan, "kun oli ensimmäinen neljännes mennyt uudesta kuusta ja laskettiin alkavaksi góa, vanhan kuukalenterin mukainen kuukausi, joka tuli thorrin jälkeen ja Februarius-kuukauden lopulla". (s 43)

Taidokkaasti Koivukari kuvaa kyläläisten arkielämää valaan- ja hainpyynteineen. Pidin paljon myös kauniista luonnonkuvauksista. Kirjan vahvuutena on tapahtumien todellisuuspohja. Islantilaisessa yhteiskunnassa vallitsi 1600-luvulla muutosvaihe. Vanhojen uskomusten mukaan ihmisten oli tärkeää pitää yllä hyviä suhteita piiloväkeen. Esimerkiksi tiettyjä niittyjä ei saanut niittää, koska niiden katsottiin kuuluvan piiloväelle. Sen Hyväniemen Thórdur tiesi ja toimi niin, että suhteet piiloväkeen pysyivät hyvinä. Mutta sitten kaikki se, mikä vast'ikään oli ollut luonnollista ja normaalia arjen toimintaa, saikin yht'äkkiä piirteitä noituudesta. Viattomilta vaikuttavat teot tuomittiin jumalanpilkkana tai peräti noituutena. Jälkisanoissa käy ilmi, että Islannissa teloitettiin noitina 1600-luvulla kaikkiaan kaksikymmentä miestä ja yksi nainen. Myös noitaoikeudenkäynteihin liittyvät lautamiehet ja kahdentoista miehen tai naisen vala olivat todellisuutta vainojen aikaan. 

Poltetun miehen tytär tarjosi minulle kiehtovan ja intensiivisen lukukokemuksen. Hyvän tarinan ohella sain paljon uutta tietoa Islannin noitavainoista.


tiistai 17. elokuuta 2021

Joona Keskitalo: Tottelemattomat

Joona Keskitalo: Tottelemattomat. Bazar. 2021. 378 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

"Pete selaa kuumeisesti juttua eteenpäin. Kaikki poliisin keräämät tiedot ovat vuotaneet medialle. Heitä nimitetään Robin Hood -syndroomaa poteviksi huijareiksi, jotka rahastavat vaarallisilla aineilla hyväntekeväisyyden varjolla. Heitä syytetään jopa siitä, että huumeiden brändääminen harmittomiksi kulutustuotteiksi madaltaa lasten ja nuorten kynnystä sotkeutua huumemaailmaan. Samalla todetaan, että päättäjien tulisi tosissaan pohtia kannabiksen kriminalisoinnin vaikutuksia, sillä viimeinenkin raja on nyt ylitetty - kontrolloimaton markkinointipropaganda voi olla paljon vaarallisempaa kuin itse kannabis." (s. 198)

Pete, Max, Jonas ja Jesse ovat käyneet samaa peruskoulua Etu-Töölössä. Nelikko tunnettiin Mallurinkinä tai Yhtiönä, he nimittäin olivat yläasteen kovimpia bisnesmiehiä. Mallurinki turvasi luokkalaistensa tupakan saannin myymällä heille Venäjältä salakuljetettua Marlboroa. Yläasteen jälkeiset vuodet olivat kuljettaneet nuoret miehet kenet minnekin. Nyt Peten markkinointiyhtiö Vainu on konkurssin partaalla. Eikä Peten tilannetta helpota avovaimo Iinan toiveet vauraammasta talosta ja ennen kaikkea yhteisestä lapsesta. Myös Max on yrittäjä. Hänen työvaateyrityksensä on ollut vuosia vaikeuksissa. Max hukuttaa murheensa alkoholiin. Jonas puolestaan on kunnianhimoinen lakimies, joka tekee pitkää päivää, mutta tuntee, ettei saa ansaitsemaansa arvostusta tekemästään työstä. Jesse on näistä ystävyksistä "normaalein". Hän on IT-alalla työskentelevä insinööri, joka kokee, että hänellä on hyvä työ, ihana perhe ja riittävät tulot.

"Kunnes mä istuin sattumalta Maxin kanssa samaan pöytään Henry's Pubissa." (s. 84)

Eräänä iltana Max on viihteellä ja juo tapansa mukaan liikaa. Hän tapaa Stefun, moottoripyöräjengin presidentin. Stefun tarjoama kokaiini yhdistettynä alkoholiin saa Maxin olon täysin sekaiseksi. Seuraavana päivänä Max muistaa kauhukseen luvanneensa ostaa Stefulta 60 000 euron arvoisen huume-erän. Huh ja huh, nyt on paha tilanne. Ei muuta kuin viinan juontiin, miettii Max ja suuntaa kulkunsa Henry's Pubiin. Sieltä löytyy Pete, ja ennen pitkään nelikko kokoontuu pohtimaan, kuinka huume-erä saadaan rahoitetuksi. Ja kun vastahakoinen Jessekin saadaan taipumaan, on kuvio valmis. Tämä tehdään vain yhden kerran, vakuuttavat kaikki. Mutta miten helppoa kaikki onkaan, bitcoinin kurssi kohoaa ja rahaa tulee yllin kyllin. Pete saa ostetuksi uuden talon West Endistä ja Maxilla on varaa huumeisiin. 

"Olemme monessa mielessä menettäneet kaikki rahamme." (s. 238)

Huumekauppa on arvaamatonta. Bitcoinin arvon romahtaminen yhdistettynä ystävysten tekemiin huonoihin valintoihin ja suoranaisiin virheisiin on liikaa. Pete miettii luovuttamista, mutta se, joka ei luovuta, on Jonas. Hän uskoo ja hän jaksaa. Hän miettii ja kehittelee yhä uusia kuvioita, joista jokainen on hänen mielestään entistä tuottoisampi. "Idea on syntynyt, ja mitä pidemmälle hän sillä matkaa, sitä valoisammaksi polku muuttuu. Hetken kuluttua kaikki on kirkasta." (s. 122) Sen jälkeen Jonaksen tehtävänä on saada ystävykset vakuuttuneiksi loistoideastaan. Kerta kerran jälkeen Jessen saaminen mukaan on entistä vaikeampaa. Jesse tuntee olevansa erilainen kuin Pete ja Max, jotka ovat kuin riivattuja ja valmiina panemaan kaiken likoon, kun taas Jesse on aina vihannut riskien ottamista. Mutta mukana hän on. "Milloin Jessestä tuli tällainen tohveli? Miten ihmeessä hän ei pysty sanomaan ystävilleen ei." (s. 209)

Sitten mennäänkin kovaa ja niin lujaa, että lukijalla on vaikeuksia pysyä mukana. Huumemaailman kulttuuri on raakaa eikä ihmishengellä juuri ole arvoa. Ihmettelen, miten paljon raakuutta tavallisesta ihmisestä löytyykään. Juoni kantaa ja pitää minut piinaavassa jännityksessä aivan viimeisille sivuille saakka. Lukemista piti jatkaa ja jatkaa. Jo heti aamiaispöydässä piti napata kirja käteen, jotta pääsee jälleen mukaan huumemaailmaan.

Kirjan luettuani voin vain todeta, että uusi dekkaristitähti on syntynyt. Keskitalo on kirjoittanut dekkarin, joka ehdottomasti on yksi vuoden parhaimmista ja jossa varmuudella on kansainvälistä ainesta. Kirjassa on kaikki kohdallaan: kiinnostava, koukuttava ja ajankohtainen juoni, sujuva ja mutkaton kirjoitustyyli ja ennen kaikkea taitavasti rakennetut päähenkilöt. Peten, Maxin, Jonaksen ja Jessen persoonallisuudet ovat huolella ja taidolla mietittyjä. Ja löytyypä kirjan huumemaailmasta tunnistettavia piirteitä Jari Aarniosta ja Katiska-vyyhdistä.

Tottelemattomat on ilmestynyt 12.8.2021. Sarjan toinen osa ilmestyy syksyllä 2022.

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän. Aula & Co. 2021. Italiankielinen alkuteos: Divorare il cielo.  Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. Kansi: Laura Noponen. 586 sivua.

"Bern istui viiniköynnöskatoksen alla seurassaan muita nuoria. Emmin hetken, sillä hän ei eleelläkään rohkaissut minua käymään heidän luokseen, vaikka olikin jo huomannut minut. Siitä huolimatta olin hetkeä myöhemmin viiniköynnöskatoksen alla heidän kanssaan. Bern ja minä, Tommaso ja Corinne, Danco ja Giuliana: siinä olivat ihmiset, joiden kanssa jakaisin elämäni seuraavien vuosien ajan, elämäni ehdottomasti parhaat vuodet, jotka olivat samalla alkusoittoa elämäni pahimmille vuosille." (s. 193)

"He ovat jonkin sortin kerettiläisiä, harhauskoisia." (s. 32) 

Tapahtumapaikkana on italialainen pikkukaupunki Speziale. Siellä neljätoistavuotias torinolainen Teresa viettää kesiään isänsä lapsuudenkodissa Apuliassa. On kuuma ja hiljainen kesäyö 1990-luvun lopulla. Teresa kuulee ääniä ja menee ikkunaan. Hän näkee kolmen nuoren pojan riisuuntuvan ja hypähtävän mummolan uima-altaaseen. Isä ja Cosimo heräävät mekastukseen. Pojat pääsevät pakoon, mutta saapuvat mummolaan seuraavana päivänä anteeksipyynnellen tekoaan. Pojat ovat läheiseltä maatilalta, ja uteliaisuuttaan Teresa päättää vierailla heidän luonaan. Maatilalla asuvat Cesare ja Floriana yhdessä uima-altaalta tavoitetun poikatrion kanssa. Bern on Cesaren siskonpoika, Tommaso on haettu orpokodista, kun taas Nicola on heidän oma poikansa. Pieni maatila on ekologisesti hoidettu. Poikien päiviin kuuluvat työnteko maatilalla, oppitunnit, säännölliset rukoushetket ja uskonnolliset keskustelut Cesaren kanssa.

"Minun ovat kaikki vuorten linnut ja laaksojen moninaiset eläimet." (s. 33)

Teresaa kiinnostaa perheen toisenlainen tapa elää. Hän kokee, että maatilalla uskonnolla, rakkaudella ja mystiikalla on erityinen merkitys. Raamattua luetaan paljon. Teresaa ihmetyttää, kun Bern osaa siteerata ulkoa Raamatun psalmeja.

Teresa otetaan osaksi perhettä. Hän osallistuu poikien tavoin talon töihin, poimii tomaatteja ja viikunoita, repii rikkaruohoja ja sitoo seppeleitä kuivuneista varvuista. Kesät seuraavat toisiaan ja aina Teresan tie vie maatilalle. Syntyy neljän teini-ikäisen tiivis ja innostava ystävyyssuhde. Jossain vaiheessa mukaan tulee albanialainen tyttö, joka käyttää itsestään nimeä Violalibera. Violalibera tutustuttaa nuoret huumeisiin. Bernin ja Teresan suhde ei säily pelkkänä ystävyyssuhteena. He ihastuvat, rakastuvat ja harrastavat seksiä bamburuovikossa. Teresa on silloin 17-vuotias. Sinä kesänä sinetöityy Bernin ja Teresan elämä seuraavan parin vuosikymmenen ajaksi.

"Ne käyttäisivät vielä jopa DDT:tä, jos vain löytäisivät sitä valintamyymälästä." (s. 225)

Maatila ja oliivipuut ovat koko tarinan ajan tapahtumien keskiössä. Teresa ja Bern tapaavat uudelleen Teresan jo opiskellessa luonnontieteitä yliopistossa. Bern asustaa Cesaren hylkäämällä maatilalla yhdessä ympäristöaktivistiryhmän kanssa. Ryhmä tekee yöllisiä iskuja vapauttaakseen teurastettavia eläimiä ja pyrkii suojelemaan vanhoja oliivipuita myrkyttämisiltä ja myöhemmin kaatamisilta. Teresa päättää jättää opintonsa ja muuttaa maatilalle. Näin Bernin ja Teresan rakkaussuhde jatkuu ja he avioituvat. Liitto alkaa onnellisena. He, erityisesti Bern, kaipaavat lasta, mutta raskaus ei onnistu.

Jopa taivas on meidän on tapahtumarikas kirja, joka avaa näköaloja nuorten unelmiin ja intohimoihin, mutta myös niiden särkymiseen. Onko olemassa kaiken kestävää rakkautta? Kestääkö Bernin ja Teresan rakkaus? Kirjan minä-kertojan Teresan kanssa kuljetaan eri aikatasoilla. Aikuisina Tommaso ja Teresa tapaavat ja Tommaso valottaa elämäänsä, mm. orpokotivuosia ennen Cesaren maatilalle muuttoa. "Äiti väitti, että olin herkkä hajuille, koska olin albiino. Jos jokin minussa oli vinksallaan, hän tarjosi aina saman selityksen: olet albiino, ikään kuin syy olisi viime kädessä ollut minun. Mutta kun jouduin orpokotiin, äiti ei enää pystynyt toistamaan sitä, sillä hän oli kuollut." (s. 95) Cesare ja Floriana tulivat orpokotiin ja valitsivat Tommason, koska Tommaso muistutti Guidon Renin maalauksen arkkienkeli Mikaelia.

"Hän rakasti yhä edelleen niitä puita." (s. 535)

Joskus käy niin, että lähes kuusisataasivuinen kirja ei tunnu lainkaan luku-urakalta. Niin kävi minulle tämän kirjan kanssa. Kirja piti otteessaan ensi sivuilta saakka suorastaan dekkarimaiseen loppuun saakka. Kirjassa henkilöhahmot ovat kaikki kaikessa. Giordanon luomat henkilöhahmot ovat moniulotteisia. Pidin paljon Bernistä, vaikka hänen persoonansa jäi minulle tarinan loputtuakin arvoitukseksi. Erityisesti Bernin rakkaus oliivipuihin ja moneen muuhunkin oli koskettavaa luettavaa. "Sillä hetkellä tunsin hänen sisällään tulvivan rakkauden, joka oli valtavuudessaan jo pelottava. Se ei kohdistunut yksin puihin, vaan kaikkeen ja kaikkiin, eikä se jättänyt hänelle tilaa hengittää, vaan hukutti hänet." (s. 536)

Paolo Giordano on taitava tarinankertoja, joka pystyy rakentamaan kiinnostavan juonen ja luomaan koskettavia, suorastaan sydäntäsärkeviä kohtauksia. Taidokas eri aikatasoilla kulkeva juoni tuo kirjaan yllätyksellisyyttä ja jännitteisyyttä. Rakkaus Italiaan välittyy kirjan sivuilta. Oliivi- ja viikunapuiden kauneus ja tuoksut välittyvät kirjan sivuilta. Kaiken kaikkiaan, nautittava lukukokemus. Leena Taavitsainen-Petäjälle suuri kiitos hyvästä ja varmasti vaativasta suomennostyöstä.

Kirja ilmestyi 2.8.2021.

torstai 12. elokuuta 2021

Hilja Valtonen: Neekerityttö peilaa

Hilja Valtonen: Neekerityttö peilaa. Otava. 1957. 307 sivua.

Omasta hyllystä

"Painosten herratar" Hilja Valtonen oli 1920- ja 1930-lukujen suosituimpia kirjailijoita. Hänen esikoisromaaninsa Nuoren opettajattaren varaventtiili oli ilmestyessään vuonna 1926 suuri menestys. Myös Valtosen koko tuotanto on ollut hyvin suosittua, ja monen hänen kirjansa pohjalta on tehty elokuva. Hilja Valtonen tunnettiin naisasiaa ajavana kirjailijana. Hänen naishahmonsa eivät olleet tyypillisiä aikakautensa edustajia. Päinvastoin kuin suuri osa tuon aikakauden naisista, Valtosen naiset olivat mukana työelämässä ja vieläpä ajoivat autoa.

Divarista löytämäni Neekerityttö peilaa edustaa Valtosen myöhempää tuotantoa. Kirja ilmestyi vuonna 1957 ja kuvaa Latvan perheen elämää Jokelan kylässä sodanjälkeisen vakauttamisen vuosina. Pahin pula-aika oli takanapäin. Erilaiset kodinkoneet helpottivat Latvan perheen talouden hoitoa. Televisiota Latvoilla ei vielä ollut, mutta kylläkin kylän ensimmäinen radio oli hankittu Latvojen perheeseen. 

Neekerityttö peilaa on itsenäinen kirja. Kirjassa ovat mukana Vaimokkeesta tutut Kirsti ja Esko Latva. Vaimokkeesta tehtiin myös elokuva, jonka päähenkilöinä nähtiin Ansa Ikonen ja Tauno Palo. Neekerityttö peilaa -kirjan päähenkilö on kukas muu kuin yksi Kirstin ja Eskon lapsista, heidän esikoisensa 20-vuotias Estrid eli tuttavallisesti Tyyskä. Tyyskä haluaa ammatin ja oman auton. Avioliittoakin hän miettii. Kriteerit aviomiehen suhteen ovat korkealla, diplomaattitasoinen mies saattaisi kelvata Tyyskälle.

Mutta ensin olisi valittava se ammatti. Esko-isä hermoilee: "Ammatti pitäisi olla! Nykyaika vaatii sitä! Ja vielä muodikas ammatti kaiken lisäksi! Lentoemäntä! Mannekiini!!! Filmitähti!!! kenties sairaanhoitajatar! Helkkari! ...Kunpa joku kunnon mies korjaisi hänet, niin pääsisin rauhaan." Tyyskä itse tuumii, että hän sopisi erinomaisesti lentoemännäksi. "On näköä, on kokoa ja kielitaitoakin. On virheetön hammastarha kauniiseen hymyyn. En ole hullumpi valokuvan kohde lentokoneen portailla jonkun diplomaatin, upseerin, tiedemiehen tai filmisankarin somistukseksi. Tietysti osaan olla hellä, avulias ja kohtelias tarpeen mukaan." Mutta Tyyskää ei kutsuttu kokeisiin. Eikä koefilmaus filmitähden uralle onnistunut. Sairaanhoitajakoulutukseen olisi vaadittu ylioppilastutkintoa. 

"Sanomalehtinainen, itsensä elättävä nykyaikainen tyttö"

Sitten Esko-isä auttaa ja Tyyskä aloittaa työn pitäjänlehti Jokelan Sanomissa. Perhe ja suku huokaisevat helpotuksesta, onhan tyttö nyt saanut arvoaan vastaavan aseman yhteiskunnassa. Jokelan Sanomat on puolueeton lehti. Henkilökunta edustaa yhteiskunnan laajaa kirjoa. Lehden omistaja on "mustin porvari" (=isä Esko), päätoimittaja on  maalaisliittolainen, rahakirstun vartija edustaa kansanpuoluetta ja asiatytöllä on punaisia ajatuksia.  Onneksi on yksi todellinen puolueeton toimittaja - se on luonnollisesti Tyyskä. Tyyskällä on sana hallussa, kirjoittaa hän osaa, jos siihen vaan saa mahdollisuuden. Ja keinothan hän keksii ja saa monenlaista hämminkiä aikaiseksi oman perheensä keskuudessa samoin kuin Jokelan kylässäkin. 

Auto pitää Tyyskän saada. Se tulee Tyyskälle suorastaan pakkomielteeksi, mutta mistä rahat? Auto on kallis, eikä toimittajan palkoilla sellaista saa ostetuksi. Ainoa mahdollisuus on rahan kiristäminen isältä. Monia keinoja Tyyskä koettaa, kunnes sitten lopulta onnistuu ja Tyyskästä tulee onnellinen auton omistaja.

"Jotkut ovat jo kuusikymmenvuotiaina raunioita."

Yksi kirjan kiinnostavimmista henkilöhahmoista on Latvan perheen suuri matriarkka, Kirstin äiti Sofia Leivo, Jokelan edesmenneen nimismiehen tytär. Kirjassa tulee esille 1950-luvun ikäihmisen käsite, Sofia on suorastaan ikäloppu, kun vietetään hänen 80-vuotissyntymäpäiviään. Sofia toteaa, että "taivaallinen johto on unohtanut minut tänne." Sofialle järjestetään isot syntymäpäiväjuhlat. Kyläläiset antavat tälle Jokelan kulttuuripersoonalle lahjana valtavan, kultakehyksisen kameeneulan, joka oli maksanut 24 000 mk.

"Jokainen ommelkoon itse nappinsa!"

Juoneen mukaan tulee hallitusneuvos Tanu Miettinen, joka aikoinaan oli kosiskellut Kirsti-äitiä ja nyt tuntuu ihastuvan Tyyskään. Mutta mitä tekeekään Tyyskä, huoliiko hän Tanu Miettisen vai jonkun muun? Sen verran voin juonta paljastaa, että Tyyskän valloittaa aivan toinen mies. Lopputuloksena kihlauksen hyväksyy Tyyskän perhekin. "Ainoa järkevä teko, minkä olet eläessäsi tehnyt, julisti veljien kuoro." Myös mamma Leivo hehkuttaa: "Hän suuteli minua kädelle, usko tai älä. (Ohoh, jopa!) Miehellä, joka kunnioittaa vanhaa naista, on hyvä sydän ja suuri tulevaisuus."

Luin Valtosen vaivatonta tekstiä mielelläni ja totesin, että teksti on kestänyt yllättävän hyvin aikaa. Valtosmaisen hilpeää ja humoristista juonta tukee rikas ja räväkkä kirjoitustyyli. Kirjaa oli ilo lukea, vaikka kirja ei kuulukaan Valtosen parhaimmistoon, mitä kuvastaa sekin, että kirjasta ei ole tehty elokuvaa. Kun löysin kirjan divarista, huomiota kiinnitti kirjan metka nimi. Neekerityttö?  Mutta niinhän se oli, että aiemmin toimittajia kutsuttiin neekereiksi, lehtineekereiksi ja sanomalehtineekereiksi (vrt. elokuva Pekka ja Pätkä neekereinä). Muistan lukeneeni vielä 2000-luvulla vappulehteä nimeltään Vappuneekeri. Saattaapa vielä tänä päivänäkin olla olemassa Lahden Urheiluneekerit ja Hämeen Urheiluneekerit, jotka edustavat seutunsa urheilutoimittajia. Mietin, mikä mahtaisi olla kirjan nimi tänä päivänä. Sana neekerityttö on varmasti mustalla listalla. Olisiko toimittaja tai kolumnisti hyvä vastike neekeritytölle? Peilata-sana tuntuu myös vieraalta tänä päivänä tässä yhteydessä. Onko sillä tarkoitettu lehtiuutisten bongausta? Mene ja tiedä, mutta osuva nimi tämä Neekerityttö peilaa joka tapauksessa on.