Heather Morris: Cilkan tarina

Heather Morris: Cilkan tarina. Aula & Co. 2020. Englanninkielinen alkuteos Cilka's Journey. Suomentanut Pekka Tuomisto. 405 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Näinä päivinä Auschwitz on ollut paljon esillä, koska keskitysleirin vapauttamisesta tuli 27.1.2020 kuluneeksi 75 vuotta. Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija (linkki) ja Cilkan tarina ovat tärkeitä kirjoja jo ajankohtaisuutensa vuoksi. Sekä Lale, Auschwitzin tatuoija, että Cilka joutuivat kestämään Auschwitzin kuolemanleirin raakuuksia kolme pitkää vuotta. Cilkan tarina on itsenäinen jatko-osa Auschwitzin tatuoijalle.

Vorkuta - valkoinen helvetti

Cilkan tarina sijoittuu Vorkutan vankileirille, Siperiaan Komin tasavaltaan. Kun venäläiset vapauttivat Auschwitzin vuonna 1945, Cilka vangittiin. Häntä syytettiin yhteistyöstä natsien kanssa. Rangaistukseksi hänet passitetaan 15 vuodeksi Vorkutan gulagleirille Siperian ankariin olosuhteisiin. Cilka jättää taakseen portin, jonka päällä oli teksti Arbeit macht frei. Uuden leirin kyltissä on teksti Työ Neuvostoliitossa on kunnian ja maineen asia. Cilka aloittaa uuden taistelun uudella leirillä. Vorkuta sijaitsee noin 1900 kilometriä Moskovasta pohjoiseen ja 160 kilometriä pohjoisen napapiirin pohjoispuolella. "Vuonna 1946, kun Cilka saapui Vorkutaan, Vorkutlagissa oli 62 700 vankia ja se tunnettiin koko Gulag-järjestelmän suurimpiin ja kovimpiin kuuluvana leirinä." (Owen Matthews s. 392) 

Numero 1-B494

Cilka majoitetaan tyttöjen parakkiin. Hänelle annetaan uusi henkilöllisyys, jälleen numero. Numeroa ei tatuoida käsivarteen kuten Auschwitzissä, vaan sen sijaan kankaanpala numeroineen ommellaan takkiin. Päivät vangit tekevät raskasta työtä hiilikaivoksessa, päivät ovat pitkiä ja ruoka on huonoa. Raiskaajat saapuvat parakkiin yöaikaan. Tottelevainen täytyy olla, vartijoiden ja prikatiirin käskyjä on noudatettava. Muuten joutuu kuoppaan.  

"Siellä oli vain kaksi vaihtoehtoa. Toinen oli selviytyminen, toinen oli  kuolema." (s. 120)

Pikkuhiljaa tytöt tutustuvat toisiinsa, ystävyyssuhteitakin syntyy. Tytöt avautuvat taustoistaan, kaikki paitsi Cilka. Hän on ainoa juutalainen, muut ovat saaneet syytteen kuka mistäkin, varastelusta, maan petturuudesta, vääristä sanoista tai kirjoituksista. Toistuvasti Cilka palaa mielessään synkkiin muistoihinsa, muistoihin, joita hän ei haluaisi muistaa. Hän ei halua kenenkään tietävän, että hän oli ollut Auschwitz-Birkenaussa komentaja Schwarzhuberin seksiorja useiden vuosien ajan. Oikeudessa Cilka yritti puolustautua: "Minut pakotettiin, minut raiskattiin!" (s. 13) Parakki 25, kuolemanparakki, oli ollut Cilkan vastuulla. Cilkan parakkiin tuli naisia ja tyttöjä - "riutuneita, haamun kaltaisia hahmoja, joista monet kannattelevat toisiaan" (s. 60) - viettämään viimeisiä tuntejaan ennen kuin heidät lähetettiin kaasukammioon. 

"Cilka on majassaan ja yrittää kiivaasti ajaa muistoja pois ja pakottaa unen tulemaan. Kolmetoista vuotta jäljellä." (s. 134)

Päivät kuluvat, päivät vaihtuvat viikkoihin, viikot kuukausiin ja lopuksi kuukaudet vuosiksi. Cilkaa onnistaa, hän pääsee sairaalaan töihin. Ensin sairaala-apulaiseksi, sitten sairaanhoitajaksi ja ambulanssihoitajaksi. Ystäviäkin löytyy, jopa rakkautta. Ihana lääkäri Jelena auttaa Cilkaa monin tavoin.

Stalin kuolee vuonna 1953. Kuoleman heijastukset näkyvät leirillä levottomuuksina, jopa lakkona. Seurauksena vartijoiden määrää lisätään, piikkilanka-aitoja rakennetaan lisää. Mutta aika ja uusi poliittinen tilanne tekevät tehtävänsä. Vankeja aletaan vapauttaa, muiden joukossa myös Cilka. Cilka oli viettänyt Vorkutassa 10 vuotta. Vuonna 1961 Cilka tapaa Gitan, Lalen vaimon. Cilka kertoo: "On liian vaikeaa pukea sanoiksi armoton, luita hyytävä kylmyys, sairaiden, vammautuneiden ja kuolleiden vankien jatkuva virta, raiskaukset, joita hänen oli taas siedettävä, nöyryytys ja tuska olla siellä vankina toisen paikan jälkeen." (s. 377)

Pekka Tuomisto on kääntänyt sekä Auschwitzin tatuoijan että Cilkan tarinan. Tuomisto kertoo Ylen haastattelussa 8.2.2020, että kääntäessään kirjoja hän eläytyi voimakkaasti näihin raskaisiin tarinoihin. Kirjat ovat raskaasta aiheesta huolimatta helppolukuisia. Morris kirjoittaa ytimekästä ja kikkailematonta tekstiä, jossa tarinalla on pääosa. Suorasanainen ja yksinkertainen teksti muodostaa tehokkaan kontrastin traagisille tapahtumille. 

Lale oli kertonut kirjailijalle Cilkasta, rohkeasta nuoresta naisesta, joka Auschwitziin tuotaessa oli vain 16-vuotias. Hän oli kaunis ja hän oli niin viaton, Lale kertoo. Kirjailija kiinnostui Cilkasta, selvitti Cilkan taustoja, Vorkutan leirielämää ja vankien asemaa ja kohtelua. Hän haastatteli myös Auschwitzista selviytyneitä ja tutustui Vorkutan leiriltä selviytyneiden kertomuksiin, mutta ei tavannut Lalea lukuunottamatta juuri ketään Cilkan tunteneita. Näin ollen kirjan tapahtumilla on faktapohja, mutta tapahtumat molemmilla leireillä ovat fiktiota. Kirjan fiktiivisyys ei vähennä kirjan arvoa, Cilkan tarina on sydäntäsärkevä ja koskettava kertomus nuoren naisen poikkeuksellisesta rohkeudesta ja urheudesta äärimmäisissä olosuhteissa. 

Historiaa ei saa unohtaa.

Lukupiirikirjana Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut

Hyvää lukurauhan päivän iltaa!

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut. Alkuperäinen ilmestymisvuosi 1967. Teos. 2012. Kansikuva: Heikki Haavikko ja Jenni Saari. 243 sivua.

Lainattu kirjastosta

Luimme lukupiirissämme viime vuoden puolella Johanna Venhon Ensimmäisen naisen. Kirjassa Sylvi Kekkonen jakaa tuntojaan jo silloin kuolleen Marja-Liisa Vartion (1924-1966) kanssa. Tämä innosti meitä valitsemaan lukupiirikirjaksemme Vartion jo klassikoksi muodostuneen Hänen olivat linnut (1967). Tätä postuumisti ilmestynyttä romaania pidetään Vartion pääteoksena. Luen Wikipediasta, että kirjaa on luonnehdittu erääksi suomalaisen modernismin perusteoksista. Sen pohjalta tehtiin samanniminen televisioelokuva vuonna 1976. 

Kirjan päähenkilöitä ovat rovasti Birger Broms ja hänen vaimonsa Adele sekä pappilan kotiapulainen Alma. Muita henkilöhahmoja ovat Adelen kälyt Elsa ja Teodolinda. Elsa ja Teodolinda asuvat samalla kylällä, Elsan mies on Herman, kylän lääkäri, kun taas Teodolindan mies Holger on kylän apteekkari. Kirja alkaa Adelen ja Birgerin asuttaman pappilan tulipalolla. Palon yltyessä Birgerille on ensiarvoisen tärkeää täytettyjen lintujen pelastaminen. Pian sen jälkeen Birger kuolee ja Adele muuttaa Antti-poikansa kanssa Birgerin entiseen kotitaloon. Alma on talossa kotiapulaisena. Eräs lukijoistamme totesi, että kirjan alkuosa tulipaloineen on melko sekavaa luettavaa, mutta sitten sieltä sekasorron keskeltä alkaa avautua kirjan henkilöiden taustat ja henkilöhistoria.

Monet meistä olivat lukeneet kirjan jo aiemmin, mutta oli mielenkiintoista palata siihen ja pohtia, onko kirja kestänyt aikaa. Muistimme myös kirjasta tehdyn erinomaisen televisionäytelmän, jossa pääosissa olivat Eeva-Kaarina Volanen ja Raili Tiensuu. 

Tässä Savonlinnaan sijoittuvassa romaanissa kuvataan paremman väen elämää. Kyläläisiin pidetään etäisyyttä. Adele-lesken elinpiiri rajoittuu kotiin. Siellä hänellä on seurana kotiapulainen Alma, pappilan tulipalosta pelastetut täytetyt eläimet ja tärkeät perintöesineet. Birgerin eläessä täytetyt eläimet olivat Adelen vihan kohteena, mutta nyt kun Birger on kuollut, Adele ei voi kuvitellakaan elävänsä ilman niitä. Linnuista pidetään hyvää huolta. Adele ohjeistaa Almaa. "Pane västäräkki pois pöllöjen vierestä, minähän olen sanonut etteivät pöllöt ja västäräkit koskaan ole luonnossa yhtaikaa samassa puussa, eikä kuovi, olet taas laittanut sen pääskysen viereen." (s. 39) Adele on omalaatuinen nainen, eikä Almakaan edusta ihan tavallista kotiapulaista. Persoonia ovat myös Adelen kälyt miehineen. Kaikissa kirjan henkilöissä on kiinnostavuutta. Adele, Alma ja Holger olivat meille mieluisimmat kirjan henkilöistä. Mietimmekin, miten kekseliäs kirjailija on ollutkaan rakentaessaan niin persoonallisia henkilöhahmoja. Kirjan tarina rakentuu pitkälti dialogille. Keskustelu avaa kirjan ja keskustelu päättää kirjan. Pääasiassa Adele ja Alma keskustelevat, he keskustelevat aina samoista asioista, Alman pitää kertoa ja Adele korjaa, jos jokin detalji jää pois. 

"Niin sinä olet kertonut. Mutta miten kävi. (Adele)
- Äiti nostettiin kiikkutuoliin, johan minä sen olen sanonut. Pantiin puhtaat vaatteet päälle. (Alma)
- Eipäs, vaan kukikas pusero. (Adele)
- Mutta sinähän takerrut pikkuseikkoihin, sanoi Holger.
- Naura vain sinä, sanoi ruustinna arvokkaasti. - Sinä et tiedä miltä minusta tuntuu kun asioita muutellaan. Sitä mikä sallitaan tapahtuvaksi yhdessä kertomuksessa, ei sallita toisessa.
- Äiti raukka itki, ja ihmekö se oli, sanoi Alma.
- Sinä unohdat virsikirjan.
- Minkä virsikirjan?
- Sinä olet sanonut että panitte virsikirjan äitisi käteen. Miksi?
- Äiti oli uskovainen ihminen.
- Miksi siis nyt vasta sen mainitset?" (s. 203-204)                                                                                          
Mielenkiintoisen lisän kirjaan antaa perintötavaroiden jakaminen. Tavaroihin takerrutaan, eikä sopua löydy. Tärkeintä on se, ettei kukaan saa liikaa. Linnuilla on keskeinen rooli kirjassa, kuten kirjan nimikin antaa ymmärtää. Rovastivainajan täytettyjen lintujen kokoelma samoin kuin muutkin linnut, erityisesti joutsen ja metso, ovat keskeisiä teemoja juonen rakentamisessa. Henkilöt vertautuvat eri lintuihin. 

Kirjassa on runsaasti eri tasoja. Se on kuvausta yksinäisten ihmisten elämästä, vanhuudesta, dementiasta, vaikeista ihmissuhteista ja lisäksi se on sukukronikka. Kirja on myös hyvää ajankuvausta. Adele on omalaatuisen persoonallisuutensa lisäksi dementoitunut, vaikka on hänellä kirkkaitakin päiviä. Suurin osa meistä oli lukenut kirjaa mielellään. Teksti on sujuvaa ja hyvin kirjoitettua.  Paikka paikoin dialogit suorastaan ryöppyävät, niin luontevasti ja elävästi ne vievät tarinaa eteenpäin. Mielenkiintoista oli huomata, että vaikka tarina tuntui junnaavan paikallaan, niin siitä huolimatta tarinassa edettiin. Kirja on kirjoitettu "rohkeasti ja avoimesti", kuten eräs lukijamme määritteli. Mutta oli joukossamme sellaisiakin, joiden mielestä tarina ei ollut kiinnostava, koska mitään ei oikeastaan tapahtunut. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että Hänen olivat linnut oli tärkeä kirja 60-luvun kotimaisessa kirjallisuudessa emmekä ihmettele, että se luokitellaan klassikkoteokseksi.

Anu Patrakka: Totuuden portaat

Anu Patrakka: Totuuden portaat. Into. 2020. Kansi: Perttu Lämsä. 280 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Anu Patrakan uusin dekkari Totuuden portaat vie lukijan Portugaliin, Porton viehättäviin maisemiin. Aamun valjetessa Verdadesin portailta löytyy nuoren miehen ruumis. Miehen kurkku on viilletty auki, samoin etusormen päät on viilletty. Näin poliisi kuvaa kuollutta: "Uhrimme on mies, ikä arviolta yhdeksästätoista kahteenkymmeneenkahteen vuotta, pituus satakahdeksankymmentäviisi senttimetriä, ruumiinrakenne hoikka. Tatuointia lukuun ottamatta ei erityisiä tuntomerkkejä. Ruumiinavauksen alustavat tulokset osoittavat, että uhri on ennen kuolemaansa ollut gamman vaikutuksen alaisena." (s. 78-79)  Miestä ei tunnisteta, eikä kukaan tunnu häntä kaipaavan. Tuttu poliisijoukko, rikosetsivä Rui Santos, nuorempi konstaapeli Rita Pereira ja vanhempi konstaapeli Pedro Silva, saa tehtäväksi mystisen murhan selvittämisen.

"Hylätyksi tuleminen ei ollut pahinta. Sitäkin vaikeampaa oli sulattaa se, ettei kukaan Carmelindan lähellä ollut yksin." (s. 32)

Kirjan alkuosassa Patrakka rakentaa taustaa ja tutustuttaa lukijat tarinan henkilöhahmoihin. 78-vuotias Carmelinda on yksi kiinnostavimmista henkilöistä. Hän on hyvin yksinäinen, lapsetkaan eivät juuri käy häntä tervehtimässä. Kaikilla tuntuu olevan läheisensä, ja heille Carmelinda on kateellinen. Carmelindasta tulee katkera ja katkeruuttaan hän purkaa naapureihinsa. Kuullessaan ääniä naapureista hänellä on tapana heitellä kiviä, multapaukkuja tai pieniä uhkauslappuja heidän pihoihinsa. Pahin naapureista on pankinjohtaja Alberto Moinhon ruotsalainen vaimo Inga, joka Carmelindan mukaan "oli varmasti ennen portugalilaisen miehen pyydystämistä ollut maksullinen nainen. Ehkä hänellä oli ollut paljaan takapuolen kuvalla varustettu ilmoitus sanomalehdessä - niitä oli päivittäin vähintään aukeaman verran, ja Carmelinda tutki ilmoitukset tarkkaan kauhistellen moista rietasta menoa." (s. 33-34) Carmelindan katkeruudesta osansa saavat myös Alberton perheen lapset, teini-ikäinen tytär, josta äiti kasvatti "porttoa, kuten itsekin oli" (s. 34) sekä huonotapaiset rasavillit "tuplavahinkopojat".

Toinen Carmelindan naapuriperheistä on hänen kotiapulaisensa, domestica Maria Manuel Coelhon perhe. Perheen tytär Aida tapaa kotibileissä komean, rikkaasta perheestä tulevan Damienin. Aida ihastuu, hullaantuu ja rakastuu. Ensin kaikki on hyvin, mutta jostakin syystä Damien ei enää olekaan niin halukas tapaamaan Aidaa. Naapuristossa asuu myös Fátima ja Diamantino. Fátiman ja Carmelindan suhde on ajoittain suorastaan vihamielinen. "Koiranne haukkui KOKO YÖN" -kaltaisia lappuja sinkoaa toinen toisensa perään Fátiman pihaan.

"Rui Santos oli valinnut kuulustelustrategiakseen suoran hyökkäyksen." (s. 250)

Miten kaikki liittyy kaikkeen? Saadaanko nuoren miehen murhaaja selville? Onko murhan motiivina rakkaus, huumeet vai viha, se Rui Santosin on selvitettävä. Eivätkä tapahtumat tuohon yhteen murhaan jää. Rui Santos on äärimmäisen työteliäs ja omistautunut poliisi. Epäiltyjä on monia, ainakin lukijan mielestä. Taitavana ja hoksaavana poliisina Rui Santos huomaa yhteyksiä eri tapausten välillä. Sillä tavalla, pala palalta, kokonaisuus alkaa hahmottua. Loppuratkaisun kruunaa hienosti kuvattu Rui Santosin ratkaiseva poliisikuulustelu. Santosin yksityiselämää hyödynnetään juonenkuljetuksessa. Rui Santosin ja Rita Pereiran romanssi jatkuu. On toisaalta hienoa, että tämä sympaattinen poliisimies on löytänyt rinnalleen ihanan naisen, jonka kanssa hän todella viihtyy. "Minha querida, kultaseni, teen ihan mitä vain haluat minun tekevän, Rui sanoi hymyillen ja painoi Ritan poskelle suukon." (s. 239), mutta toisaalta jäin kyllä kaipaamaan sitä aiempaa rosoisempaa Santosia, hauskaa seuramiestä, jolla oli paljon ystäviä. Pyöräilyharrastuskin on jäänyt. Onneksi joskus kuitenkin otetaan lasillinen portviiniä.   

Porto näkyy, maistuu ja kuuluu

Porton kaupunki, jota kirjailija niin kauniisti kuvaa, tarjoaa kirjan tapahtumille viehättävän tapahtumaympäristön. Kirjaa lukiessa pääsee hienosti mukaan portolaiseen tunnelmaan, tuoksuihin ja makuihin sekä tämän Unescon maailmanperintökohteen historiaan, Ribeiran kiemuraisille kaduille, mutkaisille kujille ja Douron upeisiin maisemiin. Tällaiseen autenttiseen kuvaukseen pystyy kirjailija, joka tuntee kaupungin ja maan sekä hallitsee kielen. Portugalin kieltä on sopivalla tavalla ripoteltu mukaan paikallisten repliikkeihin.

Hyvää tarinaa on helppo lukea.

Totuuden portaat on neljäs osa Patrakan Rui Santos -sarjassa. Rui Santos ja Portugali tapahtumaympäristönä viehättivät minua jo ensimmäisessä Patrakan kirjassa Huomenna sinä kuolet (Myllylahti, 2017) (linkki). Taattua jatkoa ovat olleet Kuolet vain kahdesti (Myllylahti, 2018) (linkki) ja Syyllisyyden ranta (Into, 2019) (linkki).

Totuuden portaat on jännittävä ja yllätyksellinen psykologinen dekkari. Tapahtumat pitävät lukijan otteessaan yllätykselliseen loppuun asti. Patrakan vahvuus on kiinnostavan ja taitavasti punotun juonen ohella vaivattomasti eteenpäin soljuva teksti ja sujuva dialogi. Autenttiset Porton kuvaukset lisäävät kirjan kiinnostavuutta. Porton kartta olisi ollut mukava lisä kaupunkikuvauksissa. Olen varma, että tämä kirja on herkkua psykologisten dekkareiden ystäville.

Gabriel Korpi: West Endin tytöt

Gabriel Korpi: West Endin tytöt. Books on Demand. 2020. 175 sivua. E-kirja.

Arvostelukappale kustantajalta

”Mitä esineitä Ursula Tannerista oli mahtanut jäädä jäljelle? Ja miten hän olisi halunnut kuolla? Tuskin ainakaan 37-vuotiaana pää tohjoksi hakattuna. Ei kukaan ansainnut lähteä sillä tavalla. Ei myöskään niin että hirttäytyy selliin 21-vuotiaana. Jos Kati Gladiin oli uskomista, jossain kulki vapaana se ihminen, joka näistä kuolemista oli vastuussa.” (s.11)

”Toimistoon tulee kaunis nainen.” (s. 6)

Valo Kurki on entinen poliisi, nykyinen ”vanhan roinan kauppias” eli osto- ja myyntiliikkeen omistaja. Sivubisneksenä Valo tekee yksityisetsivän töitä. Kaunis Kati Glad, radiotoimittaja, ottaa Valoon yhteyttä ja pyytää, että Valo ryhtyisi tutkimaan useiden vuosien takaista murhaa. Cederin taidemuseon johtaja 37-vuotias Ursula Tanner oli murhattu. Murha-aseena oli käytetty kynttilänjalkaa. Murhasta epäiltiin Oskari Toukolaa, nuorta museon harjoittelijaa. Poliisitutkimuksissa ei kuitenkaan päästy pitkälle, koska Oskari teki itsemurhan. Kati ei usko, että Oskari oli syyllinen.

”Nainen, joka tapasi kaikki, ja jota kukaan ei tuntenut.” (s. 16)

Valo muistaa kyllä tapauksen. Hän kiinnostuu tapauksesta ja ottaa ensin yhteyttä Martikaiseen, vanhaan poliisikollegaansa, jolta saa tietää, että lisätutkimuksia ei katsottu tarpeellisiksi, koska Oskarin syyllisyys oli niin ilmeistä. Valo selvittää lisää Ursulan taustoja ja varsin pian käy ilmi, että kysymyksessä on todella arvoituksellinen ja etäinen nainen, josta kukaan ei saanut otetta. Valon lisäselvitysten myötä Ursulasta tulee entistä arvoituksellisempi. Vaikka Valo tapaa entisiä työntekijöitä ja hallituksen jäseniä sekä vierailee Ursulan siskon luona Keski-Suomessa, mitään ratkaisevaa ei löydy. Cederin museota ei enää ole, rakennuksen omistaa nyt venäläinen Mihail Blumenthal. Hänetkin Valo tapaa.

Murhan selvitystöiden ohella Valo löytää itsensä sokkotreffeiltä. Niin alkaa Amerikasta juuri palanneen Janin ja Valon suhde. Valoisa ja energinen Jani luo ympärilleen hyvää mieltä ja positiivista energiaa. Valo viihtyy Janin kanssa, mutta välillä esiin tulee muistoja menneiltä vuosilta, mieleen nousee mm. Teemu, entinen miesystävä, joka on nykyisin Koreassa. Lukija saa tutustua myös Valon läheisiin, Lahjaan, Violaan ja Vappuun.

”Minä nyt olen vain yksinkertainen ex-kyttä Vallilasta enkä mikään filosofi”, tokaisi Valo.

Valo saa käsiinsä musta-hopeisen käyntikortin ja on varma, että se on avain johonkin ratkaisevaan tietoon tai keskeiseen henkilöön. Joku taho ei kuitenkaan halua Valon jatkavan tutkimuksia. Se tulee esille, kun Valo saa nimettömiä soittoja ja hänen näyteikkunansa rikotaan. Valon käynti Englannissa ja Minnan Cederin tapaaminen avaavat hänelle uusia salaisuuksia Ursulasta, mutta ei mitään sellaista, mikä edistäisi murhan selviämistä.

Asiat eivät selviä. Vaikka Valo on saanut paljon selville Ursulan elämästä, hän joutuu toteamaan: ”Mä taidan jättää sen Ursula Tannerin jutun kesken. En mä ole päässyt siinä oikein minnekään. Tuntuu tyhmältä tuhlata asiakkaan rahoja.” (s. 162) Mutta niin vain, kuten yleensä rikosromaaneissa, kaikki yht’äkkiä selviääkin. Kaikki se työ, mitä Valo on tehnyt, ei olekaan mennyt hukkaan.

West Endin tytöt on Korven esikoisdekkari. Luin kirjaa mielelläni, minua miellytti ja vakuutti ennen kaikkea Korven kieli. Juonen etenemisessä dialogilla on merkittävä osa. Dialogi pulppuaa luontevasti ja uskottavasti. Muutenkin teksti soljuu eteenpäin vaivattomasti. Dekkarin juoni on melko perinteikäs, mutta kuitenkin tapahtumat yllättävät ja mukaan mahtuu näppäriä juonenkäänteitä. Lukijalle tulee tuntu, että kaikkia asianomaisia voi epäillä, joten loppuratkaisua joutuu jännittämään kirjan loppusivuille saakka. Mielelläni lähden uudelle matkalle Valo Kurjen seurassa. Eli jatko-osaa odotellen, mutta mielellään perinteisessä kirjamuodossa. Kirjan kanteen kannattanee kiinnittää huomiota, tämän kirjan kansi on melko ankea.

Hédi Friedin Bodrin tarina - kuvakirja lapsille natsismista

Hédi Fried: Bodrin tarina. Sitruuna Kustannus. 2020. Ruotsinkielinen alkuteos: Historien om Bodri. Suomentanut Sanna Manninen. Kuvittanut Stina Wirsén. 

Arvostelukappale kustantajalta
Hédi Fried on kirjoittanut lapsille suunnatun kuvakirjan natsismista, ”koska uudella sukupolvella on oikeus tietää, mitä on tapahtunut, jotta se voisi rakentaa paremman tulevaisuuden.” Hédistä ja hänen koirastaan Bodrista kertova kirja pohjautuu kirjailija Hédi Friedin omiin sota-aikaisiin kokemuksiin. Bodri-koira on Hédille hyvin rakas ja tärkeä. Hédi voi nukkua yönsä rauhassa, kun hän tietää, että Bodri vartioi heidän perhettään. Hédin paras ystävä on Marika, jolla on myös koira, Bandi nimeltään. Tytöt ovat hyvin samankaltaisia, iloisia nuoria tyttöjä, joille molemmille on kasvanut uudet etuhampaat. Yksi iso ero heillä on. Hédi on juutalainen ja Marika ei ole.

Kirjan kaunista kuvitusta

Sitten Hédi kuulee, kun joku mies huutaa radiossa kovaan ääneen vieraalla kielellä. Hédiä pelottaa. Äiti lohduttaa, että mies ei tule heidän maahansa. Mutta mies tulee. Mies vihaa Hédia ja hänen perhettään, koska he ovat juutalaisia. Sitten tulee lähtö. Bodri seuraa perhettä juna-asemalle asti.

Eräänä päivänä penkissä oli teksti: Kielletty juutalaisilta.

Kirja on hyvin koskettava ja herkkä. Kehyksen kirjan tapahtumille muodostavat juutalaisuus, natsismi ja toinen maailmansota, jotka kaikki valottuvat pikku-Hédin kokemuksissa. Stina Wirsén on kuvittanut kirjan kauniisti. Kauniisti piirretyt puut, joita on käytetty kuvituksessa oivaltavasti, kuvastavat tyttöjen ystävyyttä ja elämän jatkuvuutta. Hédin ja Marikan koirat antavat tytöille turvaa. Uskon, että lastenkin on hyvä perehtyä sotaan ja traagisiin tositapahtumiin, mutta sen on tapahduttava yhdessä aikuisen kanssa. Kustantajan ikäsuositus kirjalle on 5-9 vuotta. On tärkeää, että aikuinen lukee tätä kirjaa ääneen lapselle.

Hédi Fried syntyi ja kasvoi Romaniassa Transilvanian pohjoisosassa. Alue liitettiin Unkariin v. 1940. Saksalaiset joukot marssivat Unkariin maaliskuussa 1944. Toukokuussa v. 1944 juna, jonka vaunujen kyljessä oli teksti "kahdeksalle hevoselle", kuljetti 3007 unkarinjuutalaista mukaanlukien Hédin perheen kohti Auschwitzin keskitysleiriä. Josef Mengele oli vastaanottamassa junasta astuvia juutalaisia. Hän passitti Hédin isän ja äidin "suihkuhuoneeseen". Tämän jälkeen Hédi ei enää nähnyt vanhempiaan. Hédi ja siskonsa Liva olivat onnekkaita, he selviytyivät Auschwitzista ja pääsivät Ruotsiin. Hédi on kirjoittanut kirjoja ja kiertänyt pitämässä esitelmiä mm. kouluissa näistä ihmiskuntaa järkyttäneistä asioista. 

Kirja on tärkeä teos varsinkin tällä hetkellä, kun Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta tuli 27.1.2020 kuluneeksi 75 vuotta. Jotta emme unohtaisi.

Maria Annala: Trumpin kansa

Maria Annala: Trumpin kansa. 2020. Into. 277 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Donald Trump valittiin Yhdysvaltain 45. presidentiksi vuonna 2016. Hän oli ehdokas, jonka voittoon ei juuri uskottu, ei USA:ssa eikä ulkomailla. Ketkä mahdollistivat Trumpin voiton ja mikä Trumpista teki voitokkaan, sitä uutistoimittaja Maria Annala pohtii kirjassaan Trumpin kansa.

On kesäkuun 16. päivä vuonna 2015. Päivä, jolloin Donald Trump päättää asettua presidenttiehdokkaaksi. Trump Tower -pilvenpiirtäjän ensimmäisessä kerroksessa Trump pitää ensimmäisen puheensa USA:n senhetkisestä tilasta. Puhe muistetaan ennenkaikkea tästä viestistä. "Kun Meksiko lähettää ihmisiään (Yhdysvaltoihin), he eivät lähetä parhaitaan",  hän ilmoitti. "He lähettävät ihmisiä, joilla on ongelmia, ja he tuovat ne ongelmat meille. He tuovat huumeita. He tuovat rikollisuutta. He ovat raiskaajia. Ja jotkut, oletan, ovat hyviä ihmisiä." (s. 23)

Make America Great Again

Annala ei tarjoa lukijoille pelkkiä tilastotietoja ja galluptuloksia, vaan hän valottaa Trumpin vaalikampanjaa kiinnostavalla tavalla kolmen Trumpin kannattajan ja vaalityöntekijän kautta. Brian, 22-vuotias oikeustieteen opiskelija, kuullessaan Trumpin kannanotot meksikolaisista, tietää heti, että tässä on hänen ehdokkaansa. "Oh my God, hän sanoi sen ääneen, tämä on mahtavaa" (s. 23) Siitä alkoi Brianin vaalityö Trumpin hyväksi. Alice on irlantilaissyntyinen yli 70-vuotias isoäiti, joka pukeutuu tyylikkäästi Amerikan lipun väreihin ja isänmaallisiin saappaisiin sekä ajaa Donald-autoa. Alicen tavoin ajattelee moni amerikkalainen: "Olen ollut republikaani jo ennen kuin tiesin, mitä se tarkoittaa, sillä arvoni ovat linjassa puolueen arvojen kanssa: minulle tärkeitä arvoja ovat vastuuntunto, vahva työetiikka, perhearvot ja usko Jumalaan, ja nämä asiat ovat republikaanien puolueohjelman ytimessä." (s. 153)  Alice uppoutuu täysillä vaalityöhön perustamalla Trumpia kannattavan naisyhdistyksen. Christianné on 16-vuotias koululainen ja lähtee mukaan harjoittelijaksi Trumpin kampanjaan. Annala kuvaa näiden kolmen erilaisen Trumpin kannattajan osallistumista vaalityöhön. Heidän omistautumisensa on pyyteetöntä ja paljon aikaa vaativaa. Vastoinkäymisiäkin tulee, mutta vahvaa uskoa Trumpin vaaliohjelmaan ei horjuta mikään.

Vaalikampanjan edetessä Trump palaa useaankin otteeseen maahanmuuttokysymyksiin. Hän puhuu Meksikon rajalle rakennettavasta muurista ja hän "peräänkuuluttaa täyttä ja kokonaisvaltaista sulkua muslimien saapumiselle Yhdysvaltoihin." (s. 41) Maahanmuuttovastaisuus linkittyy rotukysymyksiin. Alice monen republikaanin tavoin pitää Obaman rotukommentteja rasistisina. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Trumpin äänestäjillä maahanmuuttovastaisuus ja rasismi kulkevat käsi kädessä. Me eurooppalaiset emme uskoneet, että Trumpin maahanmuuttovastaisuus lisäisi Trumpin suosiota. Mutta toisin kävi.

Minä olen lain ja järjestyksen ehdokas. 

Näin Trump julistaa ottaessaan vastaan republikaanien  presidenttiehdokkuuden. Slogan on viisaasti valittu, siinä on voimakas tunnelataus ja se vetoaa voimakkaasti kannattajiin. Termillä "laki ja järjestys" on pitkä historia USA:ssa. Se on tullut tutuksi jo lännenelokuvissa. Trumpin vaalikampanja huipentuu voitonjuhlaan Hilton-hotellissa. Kaikkien kolmen, Brianin, Alicen ja Christiannén, ilo on suunnaton. "Holy shit, tämä tapahtuu oikeasti", hän (Christianné) ajatteli mutta ei silti tosiasiassa pystynyt vielä täysin käsittämään uutista. (s. 178). He muistelevat lämmöllä vaalikampanjaa ja vannovat olevansa mukana tulevissakin kampanjoissa.

USA:ssa tehdään runsaasti tutkimusta, joissa selvitetään kansalaisten äänestyskäyttäytymistä. Trumpin vaalikampanja innoitti tutkijoita ottamaan selvää, mikä sai aikaiseksi Trumpin vaalivoiton. Yllätyksellistä on, että talouskysymyksillä "ei näyttäisi olleen vuoden 2016 vaalituloksen kannalta läheskään niin suurta merkitystä kuin vaalien aikaan ajateltiin" (s. 223). Ei myöskään ilmastokysymyksillä; Trump ei ottanut ilmastokysymyksiä lainkaan esille kampanjansa aikana. 

Keep America Great

Jos talouskysymyksiä ei paljoakaan noteerattu v. 2016 vaaleissa, niillä on varmasti vaikutuksensa tämän vuoden vaalitulokseen. Trump tietää tämän. Elokuussa 2019 Trump twiittasi: "Yhdysvallat on nyt kirkkaasti Suurin, Vahvin ja Voimakkain talous koko Maailmassa, muut eivät pääse lähellekään." (s. 223) On mielenkiintoista myös nähdä, onko Trumpin meneillään olevalla oikeudenkäynnillä vaikutusta vaalitulokseen. Annala toteaa lopuksi. "Vuonna 2016 Trump osoitti, että hänen voitonmahdollisuuksiaan on hyvin vaikea ennustaa. Tätä kirjoittaessani vuoden 2020 presidentinvaaleihin on vielä lähes vuosi aikaa ja mitä tahansa saattaa vielä tapahtua ennen kun amerikkalaiset astelevat vaaliuurnille. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin todennäköiseltä, että Trump valitaan toisellekin kaudelle." (s. 229).  

Annala on kirjoittanut ajankohtaisen, moniulotteisen ja laajaan taustatietoon pohjautuvan tietokirjan Trumpin taipaleesta presidentiksi. Kirja on miellyttävää luettavaa ja se auttaa ymmärtämään amerikkalaisten äänestyskäyttäytymistä viime presidentinvaaleissa. Annala kirjoittaa selkeää, konstailematonta ja sujuvaa tekstiä. Vaalikampanjan kuvaaminen Alicen, Brianin ja Christiannén kautta elävöittää kirjaa ja tuo Trumpin kampanjaan konkretiaa. 

Tammkuussa luettua ja koettua

Hyvää helmikuun alkua kaikille!
Ainakin tänne Pohjois-Karjalaan olemme saaneet lunta. Maisema on kauniin valoisa. 

Taisin tehdä lukuennätyksen tammikuussa. Peräti 13 kirjaa, joista kolme oli äänikirjaa. Todellisia helmiä oli muutama. Kotimaisista pidin todella paljon Nivukosken kirjasta Nopeasti piirretyt pilvet ja ulkomaisista Borgon Caracasissa on vielä yö ja Petina Gappahin Pimeydestä loistaa valo olivat upeita lukukokemuksia. 

1. Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija. Bazar. 2019.
2. Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet. Otava. 2019
3. Veera Jahn: Paljon kaikesta. Läsnäolon voima. 2019. Books on Demand.
4. Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö. Aula & Co. 2019. Äänikirja.
5. Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree. Gummerus. 2019.
6. Marja-Sisko Aalto: Timantti. Icasos. 2019.
7. David Lagerkrantz: Tyttö joka eli kahdesti. WSOY. 2019.
8. Kaarina Griffiths: Punainen piru ja musta enkeli. Taika Tales. 2018. Äänikirja.
9. Kaspar Colling Nielsen: Tanskan sisällissota 2018-24. Aula & Co. 2019.
10. Denise Rudberg: Neljä kertaa kosto. Into. 2018.
11. Heather Morris: Auschwitzin tatuoija. Aula & Co. 2019.
12. Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo. Tammen keltainen kirjasto. 2019.
13. Max Manner: 72 h. Minerva. 2010. Äänikirja. Ei postausta.

Elokuvissa kävin kaksi kertaa: Helene ja Teräsleidit.

Konsertissa kävin kaksi kertaa: Joensuun kaupunginorkesteri ja kynttiläkonsertti.

Fotografiskan näyttelyt Tukholmassa olivat todella kiinnostavia ja tasokkaita. 

Hyvää viikonlopun jatkoa!