Anu Patrakka: Totuuden portaat

Anu Patrakka: Totuuden portaat. Into. 2020. Kansi: Perttu Lämsä. 280 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Anu Patrakan uusin dekkari Totuuden portaat vie lukijan Portugaliin, Porton viehättäviin maisemiin. Aamun valjetessa Verdadesin portailta löytyy nuoren miehen ruumis. Miehen kurkku on viilletty auki, samoin etusormen päät on viilletty. Näin poliisi kuvaa kuollutta: "Uhrimme on mies, ikä arviolta yhdeksästätoista kahteenkymmeneenkahteen vuotta, pituus satakahdeksankymmentäviisi senttimetriä, ruumiinrakenne hoikka. Tatuointia lukuun ottamatta ei erityisiä tuntomerkkejä. Ruumiinavauksen alustavat tulokset osoittavat, että uhri on ennen kuolemaansa ollut gamman vaikutuksen alaisena." (s. 78-79)  Miestä ei tunnisteta, eikä kukaan tunnu häntä kaipaavan. Tuttu poliisijoukko, rikosetsivä Rui Santos, nuorempi konstaapeli Rita Pereira ja vanhempi konstaapeli Pedro Silva, saa tehtäväksi mystisen murhan selvittämisen.

"Hylätyksi tuleminen ei ollut pahinta. Sitäkin vaikeampaa oli sulattaa se, ettei kukaan Carmelindan lähellä ollut yksin." (s. 32)

Kirjan alkuosassa Patrakka rakentaa taustaa ja tutustuttaa lukijat tarinan henkilöhahmoihin. 78-vuotias Carmelinda on yksi kiinnostavimmista henkilöistä. Hän on hyvin yksinäinen, lapsetkaan eivät juuri käy häntä tervehtimässä. Kaikilla tuntuu olevan läheisensä, ja heille Carmelinda on kateellinen. Carmelindasta tulee katkera ja katkeruuttaan hän purkaa naapureihinsa. Kuullessaan ääniä naapureista hänellä on tapana heitellä kiviä, multapaukkuja tai pieniä uhkauslappuja heidän pihoihinsa. Pahin naapureista on pankinjohtaja Alberto Moinhon ruotsalainen vaimo Inga, joka Carmelindan mukaan "oli varmasti ennen portugalilaisen miehen pyydystämistä ollut maksullinen nainen. Ehkä hänellä oli ollut paljaan takapuolen kuvalla varustettu ilmoitus sanomalehdessä - niitä oli päivittäin vähintään aukeaman verran, ja Carmelinda tutki ilmoitukset tarkkaan kauhistellen moista rietasta menoa." (s. 33-34) Carmelindan katkeruudesta osansa saavat myös Alberton perheen lapset, teini-ikäinen tytär, josta äiti kasvatti "porttoa, kuten itsekin oli" (s. 34) sekä huonotapaiset rasavillit "tuplavahinkopojat".

Toinen Carmelindan naapuriperheistä on hänen kotiapulaisensa, domestica Maria Manuel Coelhon perhe. Perheen tytär Aida tapaa kotibileissä komean, rikkaasta perheestä tulevan Damienin. Aida ihastuu, hullaantuu ja rakastuu. Ensin kaikki on hyvin, mutta jostakin syystä Damien ei enää olekaan niin halukas tapaamaan Aidaa. Naapuristossa asuu myös Fátima ja Diamantino. Fátiman ja Carmelindan suhde on ajoittain suorastaan vihamielinen. "Koiranne haukkui KOKO YÖN" -kaltaisia lappuja sinkoaa toinen toisensa perään Fátiman pihaan.

"Rui Santos oli valinnut kuulustelustrategiakseen suoran hyökkäyksen." (s. 250)

Miten kaikki liittyy kaikkeen? Saadaanko nuoren miehen murhaaja selville? Onko murhan motiivina rakkaus, huumeet vai viha, se Rui Santosin on selvitettävä. Eivätkä tapahtumat tuohon yhteen murhaan jää. Rui Santos on äärimmäisen työteliäs ja omistautunut poliisi. Epäiltyjä on monia, ainakin lukijan mielestä. Taitavana ja hoksaavana poliisina Rui Santos huomaa yhteyksiä eri tapausten välillä. Sillä tavalla, pala palalta, kokonaisuus alkaa hahmottua. Loppuratkaisun kruunaa hienosti kuvattu Rui Santosin ratkaiseva poliisikuulustelu. Santosin yksityiselämää hyödynnetään juonenkuljetuksessa. Rui Santosin ja Rita Pereiran romanssi jatkuu. On toisaalta hienoa, että tämä sympaattinen poliisimies on löytänyt rinnalleen ihanan naisen, jonka kanssa hän todella viihtyy. "Minha querida, kultaseni, teen ihan mitä vain haluat minun tekevän, Rui sanoi hymyillen ja painoi Ritan poskelle suukon." (s. 239), mutta toisaalta jäin kyllä kaipaamaan sitä aiempaa rosoisempaa Santosia, hauskaa seuramiestä, jolla oli paljon ystäviä. Pyöräilyharrastuskin on jäänyt. Onneksi joskus kuitenkin otetaan lasillinen portviiniä.   

Porto näkyy, maistuu ja kuuluu

Porton kaupunki, jota kirjailija niin kauniisti kuvaa, tarjoaa kirjan tapahtumille viehättävän tapahtumaympäristön. Kirjaa lukiessa pääsee hienosti mukaan portolaiseen tunnelmaan, tuoksuihin ja makuihin sekä tämän Unescon maailmanperintökohteen historiaan, Ribeiran kiemuraisille kaduille, mutkaisille kujille ja Douron upeisiin maisemiin. Tällaiseen autenttiseen kuvaukseen pystyy kirjailija, joka tuntee kaupungin ja maan sekä hallitsee kielen. Portugalin kieltä on sopivalla tavalla ripoteltu mukaan paikallisten repliikkeihin.

Hyvää tarinaa on helppo lukea.

Totuuden portaat on neljäs osa Patrakan Rui Santos -sarjassa. Rui Santos ja Portugali tapahtumaympäristönä viehättivät minua jo ensimmäisessä Patrakan kirjassa Huomenna sinä kuolet (Myllylahti, 2017) (linkki). Taattua jatkoa ovat olleet Kuolet vain kahdesti (Myllylahti, 2018) (linkki) ja Syyllisyyden ranta (Into, 2019) (linkki).

Totuuden portaat on jännittävä ja yllätyksellinen psykologinen dekkari. Tapahtumat pitävät lukijan otteessaan yllätykselliseen loppuun asti. Patrakan vahvuus on kiinnostavan ja taitavasti punotun juonen ohella vaivattomasti eteenpäin soljuva teksti ja sujuva dialogi. Autenttiset Porton kuvaukset lisäävät kirjan kiinnostavuutta. Porton kartta olisi ollut mukava lisä kaupunkikuvauksissa. Olen varma, että tämä kirja on herkkua psykologisten dekkareiden ystäville.