Nelli Hietala: Puun sielu

 

Nelli Hietala: Puun sielu. Aula & Co. 2026. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 224 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Autofiktiivinen romaani alkaa kirjailija Nelli Hietalan sairastumisesta. Hän on saanut syöpädiagnoosin ja odottaa nyt leikkaukseen pääsyä. Huoli on suuri, kotona kolme lasta odottavat äitiä kotiin. Sairaalasängyssä maatessaan Hietala näkee ikkunan takana männyn. Jotakin tapahtuu, mänty antaa hänelle voimaa. 

Kun hoidot ovat onnistuneesti ohi, puut ovat yhä edelleen kirjailijan mielessä. Sairauslomalla ollessaan hänen tiensä vie metsään katsomaan puita, joka kerta yhä tarkemmin. Sitten löytyy Keisarinmänty, vanha puu, jota kirjailija käy katsomassa päivittäin. "Pian puun luona käynti oli ainoa asia, jota päivältä odotin. Suoraan sanottuna: se oli usein ainoa asia, jonka jaksoin tehdä."

Lieksalainen kuvanveistäjä Eva Ryynänen (1915-2001) oli kiinnostanut Nelli Hietalaa jo vuosien ajan. Ryynäsen Paateri oli tullut tutuksi Hietalalle, onhan hänkin Lieksasta kotoisin. Romaani Ryynäsestä oli antanut odotuttaa, Hietala ei löytänyt kirjalle oikeaa tarttumapintaa. Nyt sairastumisen ja tervehtymisen myötä Hietala löytää puut, ja sitä kautta avautuu reitti Ryynäsen maailmaan. Kun Hietala tutustuu Joensuusta tilattuun Eva Ryynäsen arkistoon, se antaa kirjoittamiselle suunnan. Kirja ei olekaan kuvausta pelkästään Eva Ryynäsen elämästä ja taiteesta, vaan myös kirjailijan kirjoittamisprosessista ja pyrkimyksistä päästä sisään Eva Ryynäsen ajatusmaailmaan. 

Puu oli Ryynäsen suosituin veistosmateriaali. Puusta oli moneksi, Ryynäsen käsissä puusta syntyi ihastuttavia lapsi-, eläin- ja luontoaiheisia veistoksia. Toki muitakin materiaaleja Ryynänen käytti, mm. hänen ensimmäinen julkinen veistoksensa oli pronssiin valettu Pietari Brahen patsas.   

Veljekset Hiidenkivellä -veistoksella Eva Ryynänen pääsi opiskelemaan Suomen Taideyhdistyksen kouluun. Kuva Anneli Airola.

Ryynäsen Paateri - ateljee, kotitalo ja kirkko - on suosittu vierailukohde Lieksassa. Rakennukset sijaitsevat luonnonkauniilla paikalla ja muodostavat yhdessä upean kokonaisuuden. "Paateri vaikutti kasvaneen paikoilleen syvältä maan uumenista, riipineen seinilleen osan itseään ympäröivistä kasveista ja eläimistä ja tiivistäneen rakosensa sillä, mitä oli ympäristöstään onnistunut löytämään."

Paateri sijaitsee luonnonkauniilla paikalla. Kuva AA.

Paaterin kirkko oli Eva Ryynäsen suurin työ. Kirkko valmistui v. 1991. Kuva AA.

Puuta sisällä ja ulkona. Jykevä ovi johtaa kirkkoon. Kuva AA.  

  

Joensuussa asuessamme Paateri tuli meille tutuksi. Usein veimme vieraitamme tutustumaan tähän kertakaikkisen viehättävään paikkaan.

Miten kauniisti Hietala kuvaakaan Ryynäsen suhdetta puuhun ja luontoon. On helppo havaita, että Hietala on tavoittanut Ryynäsen sielunmaiseman ja hänen ajattelutapansa. Se on ihailtavaa siksikin, että Eva Ryynäsen jälkeen jääneitä arkistoja hänen henkilökohtaisesta elämästään, ajatuksistaan ja tunteistaan on hyvin niukasti.

Hietala korostaa, että kirjaa ei ole syytä lukea Eva Ryynäsen elämäkertana. Vaikkakaan kyseessä ei ole elämäkerta, olisin kaivannut Ryynäsen biografiaa valottamaan tarkemmin kuvanveistäjän elämänvaiheita. Muutamia taideteoksia nousee kirjassa esille, kuten Pietari Brahen patsas, Veljekset Hiidenkivellä, Laulupuu ja Marjatta sekä Paaterin kirkon puuveistokset. Perhepiirissä tärkeä henkilö oli aviomies Paavo. Avioparilla ei ollut lapsia. 

Eva Ryynänen on yksi Suomen tunnetuimmista kuvanveistäjistä. Ryynäsen rakkaus puuhun materiaalina ja sitä kautta luontoon näkyy kaikissa hänen teoksissaan.