sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Tuire Malmstedt: Mykkä taivas



Tuire Malmstedt: Mykkä taivas. Myllylahti. 2019. 341 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Silloin ymmärsin sen. Ihminen on paperia. Kerran rypistettyä ei saa koskaan suoristettua." (s. 334)

Tuire Malmstedtin Pimeä jää valittiin viime vuoden parhaaksi esikoisdekkariksi. Eikä syyttä, dekkari todellakin ansaitsi palkintonsa. Mielenkiinnolla odotin uutta kirjaa enkä totisesti pettynyt.

Oravi on rauhallinen ja sympaattinen luontomatkailuun panostava pieni kylä Savonlinnassa. Kylän rauha järkkyy, kun metsästä löytyy pääkallo. Se on ihmisen pää. "Takaraivossa oli ammottava avohaava, ja sekä kasvoja että päälakea peitti rakkulainen, poimuinen ja mustunut kerros. Vaikutti siltä, että pää oli poltettu. Hiukset olivat palaneet." (s. 32) Poliisikaksikko Isa Karos ja Niiles Aarnikoski ovat ymmällään, muita ruumiinjäseniä ei löydy eikä ketään ilmoiteta kadonneeksi. 

Murhatutkinnan edetessä poliisi joutuu toteamaan, että heillä on vastassaan henkilö, jonka mielen on vallannut pimeys ja viha, henkilö, joka ampuu joutsenia ja kiskoo niistä sulat irti. Isa Karos on tiukoilla, hän joutuu murhaajan uhkauksien kohteeksi. Lisäksi häntä huolettavat omat yksityiselämänsä ongelmat. Lapsen kohtalo on avoinna, avioero on takana, edessä on lapsuudenkodin tyhjennys ja myynti. Onneksi on työkaverit! "Olin todella tyytyväinen, että minulla oli työyhteisönä juuri nämä ihmiset. He tekivät vaikeiden rikosten selvittämisestä mahdollista. He tekivät minun työssäolostani mahdollista." (s. 56) 

Kuten edellisessäkin kirjassa, Malmstedt kuljettaa kirjassa kahta muuta tarinaa, joista toinen sijoittuu Karjalaan, toinen Syyriaan.  Karjalaan sijoittuvassa tarinassa eletään vuotta 1944. Nadeshdan perhe on palannut evakkomatkan jälkeen takaisin Salmiin, mutta uusi evakkomatka odottaa jatkosodan alettua. Ortodoksisuus on vahvasti mukana perheen arjessa. Toinen sivujuonne kertoo Alepossa asuvasta Ayashasta. Vuosi on 2015. Ayasha joutuu pakenemaan ja tuskallisen pakomatkan jälkeen hän tulee Suomeen. Myös Ayshan tarinaan liittyy joutsen. Ayshan isä ohjeisti tytärtään: "Pyrkikää Pohjoismaihin, siellä loistaa pohjoisen valo. Ja pohjoisen puoliskon tähtitaivaalla, lapseni, siellä voit nähdä Joutsenen tähdistön." (s. 168) 

Malmstedt on jälleen  onnistunut luomaan otteessaan pitävän dekkarin. Kyseessä on vahva kirja vihasta, peloista ja ihmismielen pahuudesta. Moniulotteinen juoni on rakennettu ovelasti ja älykkäästi, lukija saakin jännittää loppuratkaisua ihan kirjan viimeisille sivuille. Sivutarinat luovat uutta jännitettä ja syvyyttä juonen kehittelyyn. Uskon, että näistä sivujuonista olisi saanut vaikkapa omat kirjat. Pidän Malmstedtin kirjoitustyylistä, se on sujuvaa, selkeää ja vaivatonta lukea. Lopputuloksena on intensiivinen, monikerroksinen ja jännittävä psykologinen trilleri.  Odottelen mielenkiinnolla jatkoa-osaa ja toivotan Isalle kaikkea hyvää niin rikosten ratkaisemisessa kuin yksityiselämässä.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                 

10 kommenttia:

  1. Onneksi luin tämän kirjan ennen kuin kukaan oli blogannut tästä, koska te toiset teette hirveän isoja paljastuksia täällä. Minä haluan itse yllättyä ja tulla shokeeratuksi siitä, kuka se uhri lopulta oli. Huikean jännittävä tarina tämä kyllä oli! Uni ei meinannut tulla, kun luin tämän illalla loppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen vielä lisäisin, että sinähän et toki ollut ensimmäinen, joka paljasti uhrin henkilöllisyyden, ja isoja paljastuksia näkee monissa muissakin blogeissa. Mutta jos joku muukin kuin minä haluaa yllättyä lukiessaan, niin
      ehkä voisi varoittaa etukäteen, jos aikoo paljastaa kirjasta jonkun ison, yllättävän käänteen? Sinullahan on kyllä hieno ja ihana blogi, jota on ollut ilo seurata! <3

      Poista
  2. No voi harmi. En huomannut ajatellekaan, että tässä olisi juonipaljastus. Harmittaa.

    VastaaPoista
  3. Niin kovasti harmitti tämä juttu, että otin pois ne lauseet, joissa se juonipaljastus oli.

    VastaaPoista
  4. Nyt joudun lukemaan sekä tämän, että Pimeän jään, joka on tyttären hyllyssä. Kiitos, että poistit juonipaljastuksen ennen kuin luin postauksesi :)
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Luin Pimeän jään ja pidin siitä. Kiitos taas vinkistä. Kirjasto on kohta helisemässä varausteni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tykkäsit Pimeästä jäästä, niin olen varma että pidät tästäkin.

      Poista
  6. Kerrassaan loistava teos ja nautin myös Pimeästä jäästä täysillä 🖤
    Hyvin luionnehdittu kun sanot että kirjoitustyyli on "sujuvaa, selkeää ja vaivatonta lukea".
    Mukavaa loppuviikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sinäkin olet tykännyt näistä Malmstedtin kirjoista.

      Poista