keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen




Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen. 2018. Siltala. 269 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kari Hotakainen on tarttunut oivaan aiheeseen. Me suomalaiset otamme mielellämme kaiken kunnian Kimin urasta ja F1-menestyksestä sekä allekirjoitamme sen, että Kimi on yksi tunnetuimmista suomalaisista ulkomailla. Ehkäpä tunnetuin. Mutta itse päähenkilö on jäänyt meille melko tuntemattomaksi. 

Kimi Räikkönen tunnetaan julkisuudessa vähäpuheisuudestaan ja vakavuudestaan.  Hotakaisen kirjassa Kimistä avautuu jotakin muuta kuin tuo hieman arvoituksellinen ajaja, joka ei yleensä puhu.

Kimi halusi enemmän, Kimi halusi ajaa

Kirja alkaa Kimin lapsuudesta. Autot olivat olennainen ja tärkeä osa Räikkösten perhe-elämää.  Tulevan maailmanmestarin menestystarinan ainekset syntyivät Espoon Karhusuolla, kun Kimi hän nousi Italjet-crossipyörään 3-vuotiaana. Tuolloin alkanut vauhdin hurma ei ole vieläkään lakannut. Paljon ennätti kuitenkin tapahtua ennen kuin lukivaikeuksista kärsineestä, ammattikoulun autonasentajalinjan kesken jättäneestä Kimistä tuli maailmanmestari. Kimi oli lahjakas ajaja, siitä kaikki olivat samaa mieltä, mutta pelkkä lahjakkuus ei riittänyt. Tarvittiin  pisara tai kaksi hyvää tuuria sekä hyviä yhteys- ja tukihenkilöitä. Sellaisia onneksi löytyi, ja niin Kimi aloitti ajamisen Sauberin tallissa vuonna 2001. 

Kielitaidottoman, rahattoman, ujon nuoren pojan muutto Englantiin ei ollut helppo. Tällä yhdistelmällä päätyy usein tiskariksi tai halvan hotellin siivoojaksi. (s. 73) Mutta Kimillä oli ajamisen taito, hän oli lahjakas ja nopea. Heti ensimmäisessä F1-kisassa Australiassa hän tuli kuudenneksi v. 2001. Kimi siirtyi McLarenille. Ensimmäinen GP-voitto tuli Malesiassa v. 2003. Maailmanmestaruutta ei McLarenilla tullut, sitä saatiin odottaa vuoteen 2007 saakka, jolloin Kimi oli Ferrarin tallissa. 

"Hienointa olisi, jos voisi ajaa formula ykkösiä tuntemattomana." (s. 39)

Kimille ajaminen on todellakin se ykkösjuttu. "Mä diggaan olla siellä autossa, ajaminen on ainoa hieno asia koko siinä hommassa, autossa saa olla rauhassa." (s. 47) Sosiaalinen toiminta ja julkisuus ovat ajamisen miinuspuolia, joskin valitettavasti pakollisia. Kimi toteaa yksiselitteisesti:  "Ajaminen on hienoa, mikään muu tähän liittyvä ei." (s. 222) Kimistä ei ole tullut teeskentelijää, hän on sitä mitä on. Hän sanoo vähän, mutta on suora mielipiteissään ja kommenteissaan. Hän ei kehu itseään eikä hän hauku muita. Hotakaisen haastattelema ja läheisten ja tuttavien kuvaama Kimi on herkkä, sydämellinen, varautunut, ehdottoman lojaali ja huumorintajuinen. Hyvin tavallinen suomalainen, mutta ei kuitenkaan ihan tavallinen. Sellainen on Kimi.
 
Kimi Räikkönen v. 2017

 "Kisoissa ei tarvinnut huolehtia, kun tiesi, että Minttu on kotona. Mutta takaraivossa jyskytti, että pitäisi itsekin olla siellä." (s. 230) 

Kimin rellutteluvuosiakaan ei sivuuteta. Ei niitä voi sivuuttaa, ne ovat osa Kimin taustaa. Ne vuodet ovat mennyttä. Nyt mielen ja sydämen täyttää ihana perhe: Minttu, Robin ja Rianna. Hotakainen voi syystä sanoa oppineensa tuntemaan Räikköstä, niin paljon hän vietti aikaa Kimin kanssa. Pitkiä aikoja Kimin kotona Sveitsissä, lukuisia ystävien haastatteluja, perheen ja läheisten tapaamisia ja kaiken päälle vielä Malesian osakilpailu. Mielelläni olisin lukenut enemmänkin Kimin perheestä ja Mintun ajatuksista.  Formulamaailmaa tuntemattomalle on mielenkiintoista tutustua Kimin kisamaailman luottohenkilöihin, mm asiainhoitaja Sami Visaan ja fysiovalmentaja Mark Arnalliin.

Onnistunut lopputulos

Kari Hotakainen on suomalaisten kirjailijoiden parhaimmistoa. Juoksuhaudantie sai Finlandia-palkinnon vuonna 2002. Olen hyvin mieltynyt Hotakaisen kirjoitustyyliin. Hänen tekstinsä on miellyttävää ja vaivatonta luettavaa. Tekstin kruunaa hieman nyrjähtänyt huumori, ironia ja komiikka.  Nyt Hotakaisella oli vastassa uudet haasteet, edessä oli tutkimusmatka alueelle, joka oli hänelle tuntematon. Hotakainen toteaa, että hän itsekin on ollut varsin vaitelias mies, mutta hänestä on kuitenkin tullut tunnettu ja monien pitämä tv-esiintyjä suomalaisten huoliin keskittyvässä Pitääkö olla huolissaan? -sarjassa.

Tietokirjan kirjoittamisessa on omat haasteensa. Hotakainen on onnistunut, tämä on juuri sitä, mitä yleistajuisen tietokirjan pitääkin olla: hyvin jäsennelty, hyvin kirjoitettu.  Lukujen otsikot ovat mietittyjä ja kertovat paljon. Isona plussana on kirjan valokuva-aineisto sekä laajat tilastot. Uskon, että Hotakaisen kirja kiinnostaa sellaisia henkilöitä, jotka yleensä eivät kirjaan tartu. Uskon myös, että tästä kirjasta tulee yksi vuoden menestyskirjoista, ehkäpä ykkönen urheilukirjojen sarjassa. Myös kansainvälinen kiinnostus ennakoi menestystä. On varmaa, että Hotakaisen ohjelmalava Helsingin kirjamessuilla kiinnostaa messuvieraita. Eikä syyttä, kirja on erinomainen!

Nyt jännitämme Kimin jatkoa. Tehdäänkö jatkosopimusta Ferrarin kanssa? Ajaako Kimi F1:ssä vielä vuonna 2019?  

Kari Hotakainen

16 kommenttia:

  1. Kävin eilen kirjakaupassa ja hyörinä Kimin kirjan ympärillä oli melkoista. Yksi jos toinenkin sen nappasi kassalle mennessään. Itse en välitä formulakisoista, mutta tämän kirjan voisin hyvinkin lukea. Siinäpä hyvä lahjaidea vaikkapa isänpäiväksi. Ukkokulta kun jaksaa formuloita seurata. Kiitos sinulle esittelystä!
    PS. Oli kiva eilen pyöriä kirjakaupassa, kun mukana oli sinun esittelyjesi pohjalta laadittu ostoslista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva Between kun olet löytänyt blogistani sinua kiinnostavia kirjoja. Uskon, että tykkäisit myös tästä Räikkös-kirjata. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Niin huhut mylläävät, ja siihen suuntaan, että Kimi ei saa sopimusta. Mielenkiintoista on se, että syy tähän olisi erään tarjoilijan kiristysyritys ja puheet ravintolakäyttäytymisestä. Joskun tuntuu, että maailmassa on liian vähän tolkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vieläkään tullut virallista tietoa. Kovasti siltä tuntuu, että Kimi ei saa jatkoa mutta odotetaan nyt kuitenkin virallista tietoa.

      Poista
  3. Täytyy myöntää, että en ollut tätä kirjaa oikein edes noteerannut ennen sen saamaa mediahuomiota. En ole juurikaan ollut kiinnostunut Räikkösen urasta tai elämästä, mutta tämän kirjan myötä aihe alkoi kiinnostaa. Laitoin kirjan sitten varaukseen ja menin sijalle 30 ja risat. Odottelua on siis vielä luvassa reippaasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kiinnostuit kirjasta Jonna. Uskon, että pidät tästä. Eräs facebook-tuttavani kertoi, että on kirjaston varauslistalla sijalle 830. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Pidin myös kirjasta, lajissaan mainio. Ja formulatkin kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin postauksestasi, että mieluista luettavaa oli tämä ollut sinullekin. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Minulla on Kimi-kirja parhaillaan työmatka- ja ulkoilulukemisena. Olen tykännyt lukemastani. Asioita ei siloitella, vaan ne kerrotaan niin kuin ne oli. Jos ei ollut kielitaitoa, niin ei ollut. Hienosti mies on silti selvinnyt ja kieli on opittu siinä sivussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sinäkin olet tykännyt tästä. Minusta Hotakaisen tyyli sopii niin hyvin tähän kirjaan. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. En olisi uskonut, ett formula-aiheinen kirja voi kiinnostaa, mutta Hotakainen on niin hyvä kirjailija, että kyllä tähän voisi jossain vaiheessa tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilpitön suositukseni Katja. Minäkin pidän Hotakaisen kirjoitustyylistä, ja se sopii niin hyvin tähän kirjaan.

      Poista
  7. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta kirjalta. Muistan kuinka pienenä aina katselin Kimiä televisiosta. Mieleen jäi se, että hän ei juuri koskaan puhunut. En oikeastaan lue tietokirjoja, mutta tämä jostain kumman syystä kiinostaa kovasti!

    Mia - https://kirjoista-sekaisin.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka et olekaan tietokirjojen ystävä, suosittelen tämän kirjan lukemista. Uskon että tämä on myös sinulle mieluinen lukukokemus.

      Poista
  8. Jostain syystä en ole lukenut yhtäkään Hotakaisen kirjaa, asia täytynee korjata pikapikaa. Tykkään nimenomaan hänen nyrjähtäneestä (loistava sanavalintasi) huumoristaan TV-paneelissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotakaisen huumori tulee hyvin esille TV-paneelissa, eli samantyylistä on myös hänen kirjoitustyylinsä. Olen niin mieltynyt hänen teksteihinsä. Suosittelen!

      Poista