Heidi Köngäs: Sandra - naisnäkökulma sisällissotaan

 Heidi Köngäs: Sandra. 2017. Otava. 285 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Seniorilukupiirimme naislukijat ovat kiinnostuneita historiallisista romaaneista, varsinkin romaaneista jotka sijoittuvat lähihistoriaamme. Koska sisällissota on tänä Suomen juhlavuonna erityisen ajankohtainen, valitsimme lukupiirimme maaliskuun kirjaksi sisällissodasta kertovan Köngäksen Sandran. Meitä olikin iso joukko koossa, eli 14 Sandrasta kiinnostunutta lukijaa.

Sandrassa on kolme kertojaa: Klaara, Sandra ja Lyyti. Klaara, Sandran lapsenlapsi, vie vanhan äitinsä katsomaan Lepistöä, Sandra-isöäidin taloa Ruovedellä. Klaara löytää Lepistön talosta Sandran ja hänen miehensä sisaren Lyytin muistiinmerkintöjä, joiden kautta Klaaralle avautuu portti Sandran ja Lyytin lapsuuteen, nuoruuteen ja aikuisuuteen.

Klaaran isoäiti Sandra on kirjan päähenkilö. Huutolaislapsena Sandra otettiin työvoimaksi ensin Saarelaan, sitten Elämänmäkeen ja sitten Hännisille. Työtä on paljon, työ on rankkaa ja raskasta, mutta sitten löytyy Janne, jämäkkä ja työteliäs hämäläismies. Häitä vietetään vuonna 1905. Ikää Sandralla on tuolloin 19 vuotta.

Elämä on niukkaa, mutta Sandra ja Janne ovat onnellisia: onhan heillä perhe ja Eino-vauva. Sitten alkaa oman talon eli Lepistön rakentaminen. Paljas aurinko paistoi suoraan sisään siitä aukosta, johon joskus vielä tulee oikea ikkuna. (117) Lepistö valmistuu vuonna 1910. Voi sitä onnen määrää! Lepistöön muuttavat myös Jannen sisko Lyyti ja Jannen vanhemmat Mikko ja Maija.

Lyytin kirjojen kertojana on Lyyti. Lyyti rakastuu Felixiin, Kankaanpään nuoreen poikaan - joka solullaan - ja suunnittelee yhteistä tulevaisuutta. Mutta luokkarajat ovat olemassa. Tiedän hyvin, ettei pitäisi, sillä meidän välillämme on tämä palkollisen ja isännän välinen valtava juopa, jossa vain toinen voi menettää kaiken. (s. 110)

Sandralla ja Jannella on jo neljä lasta vuonna 1917, kun alkaa maatyöläisten lakko. Sitten vuonna 1918 alkaa sota - uskomaton sota, jolloin oma tuttu kylä muuttuu taistelukentäksi ja entisistä naapureista tulee vihollisia.

Lukupiirikeskustelumme kirjaajana minulle jäi tunne, että Sandra on todennäköisesti yksi pidetyimmistä lukupiirikirjoistamme. Oli mielenkiintoista kuunnella lukupiiriläisten lukukokemuksia tästä kirjasta. Keskustelu oli niin vilkasta, että lukupiirille varattu puolentoista tunnin aika tuntui hieman lyhyeltä. Yksi lukija toisensa jälkeen kertoi, miten syvältä ja monella tapaa kirja oli heitä koskettanut. Sandra on monen teeman romaani. Kehyksenä on sisällissota kuvattuna punaisten kannalta. Valkoinenkin näkökulma vilahtelee siellä täällä, mutta mielestämme kirjan tavoitteena ei ollut kuvata punaisten kärsimyksiä, vaan yleensä sotaa. Eräs lukijoistamme totesikin, että olipa sota punainen tai valkoinen, sota on aina sotaa. Köngäs tuo esille konkreettisesti sodan aiheuttaman puutteen ja nälänhädän, josta kaikki eivät selviä. 

Sandra on myös rakkaustarina. Se on tarina Jannen ja Sandran suuresta rakkaudesta sekä tarina Sandran rakkaudesta lapsiinsa. 

Sandran rakenne on toimiva: ensin kuvataan taustatietoina sisällissotaa edeltävää aikaa, joka sekin oli voimia ja kovaa työtä vaativaa aikaa. Moni joutui elämään toisten armoilla. Kirjassa tulee myös esille se, ettei piikojenkaan elämä ollut helppoa. 

Monilla lukupiiriläisillämme on isovanhemmilta tai läheisiltä kuultuja muistoja sisällissodasta. Eräs lukijamme oli tuonut lukupiiriin vanhoja asiakirjoja:  leipäkortteja ja ilmoituksia perunasadoista vuosilta 1917-1920, kun taas eräs lukijamme oli tutustunut laajemminkin sisällissodan taustoihin, tapahtumiin  ja taisteluihin. 

Ilmoitus perunasadosta v. 1918

Leipäkortteja vuosilta 1917-1919

Pidimme Köngäksen selkeästä ja kauniista kielestä.  Köngäs lopettaa luvut kauniisiin luontokuvauksiin, vaikkakin edellä käsitelty aihe olisikin rankka.
Minä huuhdoin loput pyykit enkä tuntenut yhtään mitään, vaikka lipeää olisi juonut silmieni edessä. Jossain kaukana liiteli mehiläishaukka ja päästi yksinäisiä, eripituisia vihellyksiä. (s. 220)
Luontokuvaukset toimivat myös ajan kuvauksina.
Kesä kului ja oltiin jo kurjenkellojen kukinnassa, kun osuin apteekkiharjoittelijan kanssa samaan aikaan yläkerran rappuun. (s. 85) Eräs lukijamme oli poiminut tämän lauseen yhtenä kirjan kauneimmista lauseista: 
Surulla ei ole loppua, mutta onnella on. Se on kuin öinen kastepisara poimulehdellä, jonka aamutuuli kuivattaa pois. (s. 246)
Ja kuinka kauniisti Köngäs kuvasikaan Lyytin  ja Felixin rakkautta!

Ehkä parasta kirjassa on naisnäkökulma. Sodan taisteluja ei kuvata, kuvaus keskittyy sen sijaan kotona olevien naisten ja lasten selviämiseen. Hädän, huolen ja selviämistaistelun kuvauksen Köngäs taitaa erinomaisesti.  Koimme, että Sandra on taitava kuvaus tuon ajan naisen elämästä; kuvaus on konkreettista, mutta ei ylireagoivaa. Eräs lukijamme toivoikin jatkoa tämän kirjan tapahtumille. Kirjan nimi on yksinkertaisuudessaan kuvaava, samoin kansi sai kiitosta meiltä lukupiiriläisiltä.

Lukupiiriläisemme lausuvat suuren ja arvostavan kiitoksen Heidi Köngäkselle Sandran kirjoittamisesta. Eräs lukijamme totesikin, että kirjan tulisi kuulua lukioiden kirjallisuusopintoihin, niin tärkeää nuorten olisi tietää tämän aikakauden tapahtumista. 

Köngäs toteaa Karjalaisen sunnuntainumerossa 25.3.2018: Kirjailijan tehtävä on lisätä myötätuntoa toista ihmistä kohtaan. Joka lukee kirjoja, pystyy elämään monen ihmisen elämää. Myötätunto meitä auttaa, kovuus ei ole auttanut koskaan. 

Ei mikään lakkaa muuten kuin tietämällä mitä on tapahtunut. Vasta tiedon päälle voi rakentaa unohduksen ja anteeksiannon.