Leila Simonen: Loistava lähtö

Leila Simonen: Loistava lähtö. 2011. Voimapaja. Kansi: Sanna Skants. 410 sivua. 

Lainattu ystävältä

Leila Simonen on minulle ihan uusi dekkarituttavuus. Kirjan takakannesta selviää, että Loistava lähtö on jo viides dekkari, jossa rikostutkija Susi Teräsvuo selvittää rikoksia. Takanannesta selviää myös, että kirjoittaja Leila Simonen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja sosiaalipolitiikan dosentti. Hän on kirjoittanut lukuisia tieteellisiä julkaisuja.

Loistava lähtö -dekkarin pääteemana on vanhuus; vanhuuden mukanaan tuomat ongelmat, hoitokysymykset, muistiongelmat, eutanasia, yksinäisyys ja omaisten välinpitämättömyys. Yksinäisten vanhusten pelastukseksi Helsinkiin on perustettu naistentalo Seniora ja sen kanssa yhteistyötä tekevä hoivakoti Onnela. Rikostutkija Susi Teräsvuo tapaa työväenopiston espanjan kurssilla Seniora-talon asukkaat Kirsin, Pirkon ja Anitan - vauhdikkaat kuusikymppiset, jotka haluavat ottaa ilon irti eläkeläisvuosistaan. Anitan eläkevuosien ihanuutta lisää vielä ghanalainen ihastus Sarge. Kun Susin muistisairautta sairastava Ida-täti saa paikan Onnelasta, onkin lähtökohta dekkariasetelmalle valmis. 

Susi saa tutkittavakseen kaksi vanhuksiin liittyvää tapausta. Munkkivuoressa rouva Hägerlund löytyy asunnostaan kuolleena. Lehtien päivämäärät auttaisivat patologia kuoleman ajankohdan määrittelyssä. (s. 67) Tutkinnan edetessä käy ilmi, että tämän yksinäisen vanhuksen kuolemaan liittyy todella puistattavia piirteitä. 

Toinen rikostapaus liittyy Onnelaan, jossa hoitoon tulevat vanhukset tekevät Onnelan kanssa hoitotestamentin, jonka mukaan heidän pitää kuolla suunnitelman mukaan ja omaisuus siirtyy Onnelalle. Sitten Seniora-talon Anita putoaa kattotasanteelta. Susille tämä toimeksianto tuo yhä uusia henkilöitä kuulusteltavaksi, monia epäillään, mutta kirja saa yllättävän lopun.

Pidin rikostutkija Susista - hän on sympaattinen ja miellyttävä yksinhuoltajaäiti, jonka mies on kuollut auto-onnettomuudessa lapsen ollessa ihan pieni. On harmillista, että Susi on yleensä väsynyt ja jopa kyllästynyt työhönsä. Onko rikostutkijan työ todella niin rankkaa?  Susin väsymystä ei vähennä edes lähes täydellinen miesystävä Kimmo. 

Olin tottunut siihen, mitä on kulkea Kimmon seurassa. Hyvin käyttäytyvällä ja mallinkomealla miehellä on vahva vaikutus ihmisiin. Moni tuijotti suu auki komistustani kadulla. (s. 121)

Mielestäni Kimmo oli liiankin täydellinen, odotin koko ajan, milloin Kimmon taustoista löytyy jotakin dramaattista. Tässä kirjassa ei löytynyt. Miten lienee tulevissa kirjoissa?

Kirjaa lukiessa piti välillä muistuttaa itselleen, että olen lukemassa dekkaria, enkä vanhusten surkeutta kuvaavaa yhteiskunnallista julkaisua. Koin, että analysointia vanhusten asemasta olisi voitu rajoittaa ja keskittyä enemmän dekkarin rakentamiseen. Vaikka varmaankin on laitoksia ja organisaatioita, jotka pyrkivät hyötymään yksinäisten vanhusten ikääntymisestä, Onnelan hoitotestamentit sisältäen sovitun kuolinpäivän tuntuivat lievästi sanottuna liioitelluilta - ainakin vielä tänä päivänä. 

Isona plussana kirjan selkeä kieli, miinuksena mitään sanomaton kansi.