Pääsiäisen lukumaraton 10.-13.4.2020

Ajattelin osallistua pääsiäisen lukumaratooniin. Toteutusaika on 10.-13.4.2020. Luulen, että tämä on mukavaa viihdykettä koronapäiviin. Tarkoitus oli viettää pääsiäistä tyttärieni perheiden kanssa. Mutta nyt mennään näin.

Kirjaimia-blogin LauraKatarooma kutsuu maratoonaamaan pääsiäisenä 10.-13.4.2020.

Lukumaratonin säännöt:

Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan (perinteinen kirjallisuus, sarjakuvat, runot, äänikirjat jne). 

Maratoonaamisen voi aloittaa perjantaina 10.4. ja sitä voi jatkaa maanantaihin 13.4. (esim. perjantaista klo 17.00 maanantaihin klo 17.00) oman valinnan mukaan. Maratoniin saa sisältyä taukoja, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. 

Maratonista voi halutessaan blogata etukäteen, sen kuluessa ja jälkikäteen. Voit esimerkiksi kertoa tunnelmista, uusista ideoista ja hyvistä lukuvinkeistä. 

Maratonin lopuksi lasketaan luettu sivumäärä/kuunneltu minuuttimäärä ja kirjataan ylös luetut/kuunnellut kirjat sekä tehdään koontipostaus ja linkitetään se Kirjaimia-blogissa 15.4. julkaistavaan postaukseen. 

Voit osallistua myös ilman blogia ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut/kuunnellut kirjat ja sivu/minuuttimäärät 15.4. ilmestyvän koontipostauksen kommenteissa. 

Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton ja #pääsiäisenlukumaraton2020.

Näistä ajattelin valita. Haluaisin mukaan vielä yhden kuuntelukirjan.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Matkalukemisena John Grishamin Tilinteko

John Grisham: Tilinteko. WSOY. 2019. Englanninkielinen alkuteos The Reckoning. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. Päällys: Martti Ruokonen. 471 sivua.

Omasta hyllystä

"Uteliaisuus oli tarttunut koko Fordin piirikuntaan, ja yhdeksään mennessä saliin oli ahtautunut kymmeniä kansalaisia, jotka halusivat nähdä vilaukselta Pete Banningin. Toimittajia oli tullut useista sanomalehdistä, yksi niinkin kaukaa kuin Atlantasta. Paikalla oli paljon metodisteja, nyt tiukasti Banningin vastaista väkeä, joka oli kokoontunut samalle laidalle syyttäjän pöydän taakse." (s. 53)

John Grishamin Tilinteko oli minulla matkalukemisena Afrikan matkallamme. Valitsin kirjan lukemiseksi paluumatkalle, ja siihen 30 tuntiseen lentomatkaan tämä kiinnostava kirja sopikin erittäin hyvin. 

Tilinteko vie lukijan 1940-luvun Clantonin kylään Mississipin osavaltioon. Kirja koostuu kolmesta osiosta. Ensimmäisessä osiossa Tappaminen lähdetään liikkeelle ihan kirjaimellisesti tappamisesta, kuten otsikko lupaa. Toinen maailmansota on ohitse ja Pete Banning on palannut sodasta kotikyläänsä Clantoniin juhlittuna sankarina. Mutta läheiset huomaavat, että Pete ei ole ennallaan. Jotakin on tapahtunut sodan aikana, mutta siitä Pete ei halua puhua. Sen sijaan Peten toiminta ihmetyttää. Ensin, toukokuussa 1946, hän passittaa vaimonsa Lizan mielisairaalaan ja sitten lokakuussa 1946 tapahtuu jotakin vielä rajumpaa. Pete murhaa Dexter Bellin, Clantonin metodistikirkon pastorin. Miksi tämä mallikelpoinen clantonilainen tekee tällaisen teon? Sitä ihmettelevät kaikki. Jostakin toisesta kyläläisestä sellaista voisi vaikka uskoakin, mutta se, että tämä maineikas sotasankari, maanviljelijä, isä, naapuri ja metodistikirkon uskollinen jäsen tekee tällaisen järjettömän teon, on kaikkien mielestä täysin käsittämätöntä. Teolle kaivataan selitystä, mutta Pete pysyy hiljaa.  

"Minulla ei ole mitään sanottavaa." (s. 33)

Pete on ilmoittanut Joelille ja Stellalle, collegessa opiskeleville lapsilleen, etteivät he saa tulla Clantoniin. Hän määrää, että lapset eivät saa tavata isäänsä, samoin hän kieltää lastensa vierailut äidin luo mielisairaalaan. Maatila pysyy vielä pystyssä, kun sitä hoitaa palkatun työnjohdon ohella Peten sisko Florry, joka muutenkin omistaa puolet tilasta. Peten asianajajana toimii maineikas John Wilbanks. Hänen asemansa käy tukalaksi, koska Pete ei suostu yhteistyöhön. "Päällisin puolin tämä tapaus näyttää kylmäveriseltä murhalta. Anna minulle jotakin, minkä pohjalta toimia. Tottahan sinulla on motiivi." (s. 33) Mutta Petellä ei ole mitään sanottavaa. Jutun edetessä Pete ei anna asianajajalle edes valituslupaa. Peten asemaa ei paranna sekään, että hän on hoitanut tilan jakamisen jo ennen pastorin ampumista. Kuolleen pastorin vaimo "ystävineen" haluaa saada osansa Peten rahoista.  

"Takaumat, painajaiset ja kauhut eivät koskaan häipyisi." (s. 297)

Toinen luku Luutarha antaa ymmärrystä Peten sodassa koettuihin traumoihin. Palataan ajassa taaksepäin aina vuoteen 1925. Silloin 22-vuotias Pete oli juuri valmistunut maanpuolustuskorkeakoulusta West Pointista. Tanssiaisissa hän tapasi tulevan vaimonsa Lizan, tytöistä kauneimman. Sitten Pete siirtyi hoitamaan maatilaansa, kunnes vuonna 1941 tuli kutsu sotimaan. Ratsuväkirykmentin mukana Pete matkaa taistelemaan Filippiineille. Kirjan totuuspohjaiset taistelutilanteet ovat melkoista luettavaa. Pete joutuu mukaan julmalle Bataanin kuolemanmarssille. Näiden kokemusten jälkeen "Pete kävi läpi helvettiä, mutta ei koskaan sanonut siitä sanaakaan." (s. 459) 

"Pysyköön totuus haudattuna siellä, Vanhassa plataanissa." (s. 468)

Kolmannessa osiossa Petos kuvataan oikeudenkäyntien jälkeistä aikaa. Joelille ja Stellalle selviää moni asia heidän vanhempiensa avioliitosta. Yllättävää loppuratkaisua lukija joutuu odottamaan ihan viimeisille sivuille saakka.

Grisham on tuottelias kirjailija. Hänen teoksiaan on suomennettu kolmisenkymmentä. Olen pitänyt useimmista Grishamin kirjoista. Tilinteko on mielestäni parhaimpien joukossa, se on syvällisempi ja kunnianhimoisempi kuin monet hänen aiemmista trillereistään. Grishamin vahvuutena ovat aina olleet oikeussalikuvaukset. Ne ovat kiinnostavia tässäkin kirjassa, mutta tämän kirjan erityinen vahvuus on vuoden 1942 julman Bataanin kuolemanmarssin kuvaus. Grisham tietää, kuinka kerrotaan tarina, jossa on mukana murhamysteeri, oikeussalidraama, perhetarina ja sotakärsimykset. Vaikka juonikuvioita on paljon, kirjan vauhti on maltillinen. Peten tarina on mielenkiintoinen arvoitus, jonka palaset loksahtelevat paikalleen vasta kirjan lopussa. 

Clanton, Mississippi, on fiktiivinen kaupunki Yhdysvalloissa ja toimii monien Grishamin kirjojen tapahtumaympäristönä. Nimen taustalla on Jacksonin kaksi lähiötä: Clinton ja Canton. 

Kirjan on luettu myös Mummo matkalla -blogissa. 
Kirjalla osallistun Jokken Rauhan haasteeseen ja Main Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteeseen.                                                                                                                                                                               

Camilla Sten: Kadonnut kylä

Camilla Sten: Kadonnut kylä. Bazar. 2020. Ruotsinkielinen alkuteos Staden. Suomentaneet Jänis Louhivuori ja Risto K. Träff. 447 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Se oli pikkuinen kylä, mutta siellä oli kaikkea mitä suinkin tarvittiin. Oli kirkko, jossa pidettiin jumalanpalvelus aina sunnuntaisin ja jossa vanhempani aikoinaan menivät naimisiin, oli pieni ruokakauppa ja apteekki. Kaksi kertaa kuukaudessa tuli lääkäri käymään ja hoiti naarmut ja pikku vammat joita ihmiset olivat saaneet, ja mikäli oli jotain vakavampaa, piti ajaa Sundsvallin lasarettiin. Ja sitten oli tietenkin koulu." (s. 90-91)

On vuosi 2019. Alice, nuori dokumenttiohjaaja, päättää toteuttaa haaveensa ja tuottaa filmin syrjäisestä, autiosta Silvertjärnin kylästä. Alice on varma, että filmistä tulee hänen läpimurtonsa. Mutta jotta projekti pystytään toteuttamaan, tarvitaan rahaa. Siksi Alice kokoaa työtiimin, jonka kanssa on tarkoitus mennä tutustumaan kuvauskohteisiin ja tekemään esittelymateriaalia. Työtiimiin kuuluvat Alicen lisäksi Emmy, Robert, Max ja Tone. 

"Tämä on Silvertjärn. Alku on tässä ja nyt." (s. 43)

Silvertjärn on Alicen isoäiti Margarethan kotikylä. Alice on kuunnellut isoäitinsä kertomuksia kylästä ja lukenut pikkusisko-Ainan kirjoittamia kirjeitä Margarethalle. 

Silvertjärn oli vielä 1950-luvulla 900 hengen yhteisö, joka eli kaivostoiminnan ehdoilla. Mutta kaivostoiminta päättyy tässä idyllisessä kylässä. Asukkaat ovat epätoivoisia ja jotkut suunnittelevat muuttavansa toiselle paikkakunnalle. Kylään saapuu uusi pastori Mattias. Pastori lupaa antaa lohtua kyläläisille. Jo hänen ulkonäkönsä on rauhoittava. "Ehkä juuri silmät saavat hänet vaikuttamaan niin hurmaavalta. Ne ovat suuret ja pyöreät kuin lapsella ja ne saavat hänet varmaankin vaikuttamaan ikäistään nuoremmalta." (s. 66) Mattias hurmaa suurimman osan kyläläisistä, myös Margarethan Aina-siskon. Aina kirjoittaa siskolleen: "Voi Margaretha, se on kuin aivan uusi maailma. Tuntuu kuin olisin ollut sokea koko ikäni, murehtinut asioista, joilla ei ole mitään väliä, tuntenut itseni vähäpätöiseksi ja pelokkaaksi ja avuttomaksi, mutta pastori Mattias on näyttänyt minulle totuuden tien." (s. 270) 

Mutta jotakin tapahtuu kylässä. Kyläläiset katoavat. Vuosi on 1959. Tähän kyläläisten katoamiseen ja kylän autioitumiseen Alice haluaa vastauksen.   

" Jotain on nyt pahasti pielessä." (s. 391)

Tiimi suuntaa matkansa kohti Silvertjärniä. Edessä avautuu näkymä lohduttomaan kylään. "Rakennukset näyttävät syyttävilta luurangoilta tyhjinä tuijottavine ikkunoineen. Suurin osa on yksinkertaisia rivitaloja, jotka on maalattu valkoisiksi, keltaisiksi tai punaisiksi. Kuin ruotsalaisen kansankotiunelman muumioituneita haamuja. Kanervat ja risukot ovat selvästi vallanneet pihamaat, mutta siellä täällä kohoaa myös pieniä, vääntyneitä mäntyjä, niitä työntyy särkyneiden rappusten ja katkenneiden aitojen lomitse." (s. 38) Heti kun tiimi saapuu kylään, tuntuu että kaikki ei ole kunnossa. Heidän tavaroitaan alkaa kadota, heidän autonsa räjähtää ja he kuulevat omituisia ääniä. 
Eikä siinä kaikki, jännitys vain tiivistyy loppua kohden.  

Kirjan elokuvamainen kerronta vie lukijan mennessään. On vain luettava ja luettava, jotta saa tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Aution kylän kummitusmaiset tyhjät talot, rikkinäiset ikkunat ja nurmen peittämät tiet tuovat kirjaan kouriintuntuvaa jännitettä. Kirjaa on helppo lukea, kirjassa on lyhyet luvut ja selkeä kahdessa aikatasossa liikkuva rakenne. Kadonnut kylä on persoonallinen ja vakuuttava lukukokemus. Camilla Stenissä on ainesta uudeksi kansainväliseksi dekkaritähdeksi.

Äitinsä, rikoskirjailija Viveca Stenin kanssa Camilla Sten on julkaissut Synkät vedet -trillerisarjan nuorille. Sen lisäksi Camilla Sten on kirjoittanut kaksi romaania, joista Kadonnut kylä on ensimmäinen suomeksi julkaistu.

Kirja ilmestyy 5.5.2020.

Maaliskuussa luettua ja koettua

Hei kaikki. Kaunista viimeistä maaliskuun päivää. Aurinko paistaa ja kaunis sää kutsuu ulos. Matkakaranteenissa ollaan, mutta onneksi pääsee ulkoilemaan ja kauppakassipalvelu toimii. 😉

Maaliskuun luettujen kirjojen määrä oli kahdeksan. Ihan hyvä saldo mielestäni ottaen huomioon, että olimme eteläisen Afrikan matkallamme runsaat kaksi viikkoa. 

Dekkarit:

Denise Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä. Into. 2019.

Pekka Hyyti: Musta talvi. Myllylahti. 2020.

Timo Saarto: Kivikalmisto. Karisto. 2019.

Marko Hautala: Kuiskaava tyttö. Äänikirja. Tammi. 2016. (ei postausta).

Ulkomainen kauno:

Anne Swärd: Vera. Otavan kirjasto. 2018.

Trent Dalton: Poika nielaisee maailmankaikkeuden. HarperCollins. 2019.

Kotimainen kauno:

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni. Atena. 2020.

Tietokirjat:

Hillevi Joutjärvi: Puutarhan salaisuus - iloa ja onnea puutarhasta. readme.fi. 2020.

Ja olihan meillä sitten se matka, varmaankin parhain matkoistamme ikinä. Victorian putoukset Zimbabwessa, Rovos Rail -luksusjuna Zimbabwesta Etelä-Afrikkaan ja safarileiri Etelä-Afrikassa.

Victorian putousten voimaa

Rovos Railin -junassa sujahdetaan neljäksi päiväksi 1900-luvun alkuun.

Sarvikuonot ovat jyhkeitä eläimiä.

Paluumatkalla Johannesburgissa teimme kierroksen Sowetossa. Kuuluisa katu, jonka varrella on asustanut kaksi nobelistia: Nelson Mandela ja Desmond Tutu.

Oikein hyvää huhtikuuta teille kaikille. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. 💓

Timo Saarto: Kivikalmisto

Timo Saarto: Kivikalmisto. Karisto. 2019. Kansi: Mika Kettunen. 240 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Anders havahtui kellon kilkatukseen ja väisti Kulosaari-Brändon linjan raitiovaunua, joka kääntyi Elisabetinkadulta hänen eteensä. Hän jatkoi matkaansa kohti Vilhelminkatua. Samalla hän mietti, mihin oikeastaan oli ryhtynyt tarjoutuessaan tutkimaan Laniuksen murhaa." (s. 65)

Kiinnostuin Timo Saarron dekkarista Kivikalmisto viime vuoden Helsingin kirjamessuilla. Jone Nikula haastatteli Saartoa ja luotsasi keskustelun taitavasti sisällissodan aikaiseen Helsinkiin ja Suomenlinnan vankileiriin. 

Eletään sisällissodan jälkeistä aikaa Helsingissä kesällä 1918. Olot ovat levottomat, voittajat kuljettavat aseita mukanaan, Suomenlinnan vankileirillä kostotoimet ovat vertaansa vailla. Mutta tapahtumaköyhää tämä kesä ei ole. On rikoksia, joihin pitäisi löytää ratkaisu kuten esimerkiksi muinaishaudasta löytyneen ruumiin salaisuus. Poliisi pyrkii selvittämään, kuka tämä henkilö on ja miksi hänet oli laitettu hautaan. Suomenlinnassa vankina ollut miliisi Leo Vaara vapautetaan. Mutta pian hänet aiotaan vangita uudelleen, sillä epäilyt kohdistuvat Vaaraan, kun Suomenlinnan vartiopäällikkö Lanius murhataan. Erotettu poliisi Anders Autio ryhtyy selvittämään murhaa, koska on varma, että murhaaja ei ole Vaara.

"Hänen sanotaan saavan sanansa suoraan Jumalalta." (s. 22)

Samaan aikaan helsinkiläiset on valloittanut kaunis, valkoisiin pukeutuva horrossaarnaaja Mirjam Drifva. Ilmassa on todellista sähköä, kun hän saarnaa ja kehottaa ihmisiä tunnustamaan syntinsä. "Joka puolelta kuului ulinaa ja vaikerrusta. Ihmiset polvistuivat penkkirivien väliin, jotkut hakkasivat päätään vasten kirkon kivilattiaa. Ilmassa sinkoilivat pahat teot ja vääryydet, joihin kirkkovieraat olivat syyllistyneet." (s. 23). Niin suosittuja Mirjamin saarnat ovat, että Johanneksen kirkkokin täyttyy kerta kerran jälkeen lumoutuneista kuulijoista. Mirjamilla on oma versionsa maailmanlopusta. Perinteinen Raamattu on aikansa elänyt. Mirjam on saanut uuden ilmoituksen "taivaallisesta Raamatusta, ja osoitettu meille, jotka elämme maailmanpalon kynnyksellä." (s. 116)  Uuden ilmoituksen mukaan ei ole tarvetta noudattaa perinteisiä käyttäytymissääntöjä, esimerkiksi kuudetta käskyä ei enää tarvita. 

"Mitä hittoa oikein oli tapahtunut?" (s. 137) 

Sitten tapahtuu paljon. Mirjam yritetään murhata. Juoneen mukaan tulee valokuva, joka kiertää kädestä käteen ja joka aiheuttaa eripuraisuutta, vihaa, jopa murhia. Miksi komisario Asp ontuu? Aution pitäisi pystyä asettelemaan monet irralliset palaset yhteen oikeaan järjestykseen. Asiat selviävät, mutta vasta monen mutkan kautta. Taitavasti kirjailija sitoo monet juonikuviot yhdeksi kokonaisuudeksi. Lopuksi avautuu Mirjam Drifvan tausta, samoin selviää elokuussa vuonna 1916 löydetyn naisen salaisuus. 

Kirjassa on vetävä ja kiinnostava juoni, mutta eniten kuitenkin pidin kirjan tarjoamasta ajankuvasta. Kirja kuvaa hienosti sisällissodan jälkeistä aikaa. Helsinkiä tuntevat saavat kiinnostavaa tietoa 20-luvun Helsingistä. Kirjailija on tehnyt perusteellista taustatyötä selvittäessään tapahtumien historiallisia taustoja. Henkilöiden käyttämä kieli ja arkipäivän elämä pienine yksityiskohtineen antavat uskottavuutta ajankuvaukselle. Mielenkiintoinen lisä tässä kirjassa on Helsingin kartta sekä Helsingin kadunnimet ja paikannimet vuonna 1918 ja nykyään. 

Kivikalmisto on Saarron rikosromaanisarjan itsenäinen jatko-osa. Aiemmin ilmestyneet kirjat ovat Kuoleman kuukausi ja Kevään varjo. Itse en ole lukenut aiempia kirjoja, joten jonkun aikaa meni ennen kuin tulin tutuiksi Anders Aution, Leo Vaaran, Konrad Aspin ja Mirjan Drifvan kanssa. Henkilöihin tutustumisen teki helpommaksi kirjan alussa oleva henkilöluettelo. Kirja oli hyvä lukukokemus ja voin suositella sitä erityisesti Helsingin historiasta kiinnostuneille.

Kirjan sisäkannen kartta Sörnäinen, Hermanni ja Kulosaari 1918 

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni. Atena. 2020. Päällys: Jussi Karjalainen. 195 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Jäin junasta, jatkoin juoksua kotia kohti. En tuntenut askeliani, lensin asvaltin yläpuolella. Olin ruotsinlaivalta ostetuista pelikorteista tehty talo, joka sortui. Sinisiä ja valkoisia pelikortteja joka puolella, yksi tuli suusta, toinen jalkojen välistä, navastakin tuli kortti. Niitä tuli lisää ja lisää." (s. 121-122)

Kolmikymppisellä Mintulla on aviomies Urho, pienet kaksostytöt sekä hyvä ja vastuullinen työpaikka. Näinhän elämän kuuluu mennä, elämä on hyvää ja elämisen arvoista. Välillä Mintun mielessä välähtää muistoja lapsuuden ja nuoruuden vuosilta, mutta ne on helppo pyyhkäistä mielestä ja keskittyä tämän päivän arkeen ja uskoteltava itselle ja aviomiehelle, että "onneksi meillä molemmilla on ollut niin onnellinen lapsuus ja nuoruus". (s. 85)

"Olin ihmelapsi, isän ainoa prinsessa." (s. 109)

Mutta ei elämä Minttua niin helpolla päästä. Eräänä päivänä Minttu huomaa, että näkö on mennyt toisesta silmästä. Kun ambulanssi suuntaa kohti Meilahden sairaalaa, Minttu ymmärtää tilanteen vakavuuden. "Yhtäkkiä todellisuus tuntui liian kauhealta. Minä todella makasin ambulanssissa osittain näköni menettäneenä. Olin erossa lapsista ja miehestäni." (s. 65) Ambulanssin kattoon alkaa heijastua muistoja lapsuudesta. Muistot suorastaan vyöryvät päälle, pätkiä sieltä täältä lapsuuden ja nuoruuden eri vuosilta, ei missään kronologisessa järjestyksessä. Kaikissa muistoissa on mukana Amur-isä, tavalla tai toisella. Isä, jonka lempilapsi Minttu oli. Isä, joka tervehti Minttu Magdalenaa aina ennen muita. "Isä kutsui minua usein kullaksi. Isä rakasti minua eniten. Isän tullessa iltaisin kotiin isä tuli suoraan minun huoneeseeni". (s. 16), Isä, joka edellytti Mintun pärjäämistä asiassa kuin asiassa. Mintun piti olla fiksumpi kuin kylän muiden nuorten, oli kieltäydyttävä juhlimisesta ja alkoholista. "Isän neuvojen ansiosta olin saanut kaiken, mitä olin halunnut. Ilman isää olisin huoltoasemalla notkuva juoppo." (s. 64) 

Amur, rakkauden kuningas

Siitä, mitä kaukana kodin päädyssä sijaitsevassa oranssikaakelisessa kylpyhuoneessa tapahtui, Minttu ei kertonut kenellekään. Äidin ollessa Espanjassa isä tuli aiemmin töistä ja teki Mintulle etikkakurkkuvoileipiä. "Syö kulta, syö nyt, isä on tehnyt sinulle näin kauniin kurkkuannoksen. Minä en halua kurkkuja, minä en halua isää. Minä haluan äidin." ( s. 157) 

Isä kuoli syöpään. Mintun ikävä oli suunnaton eikä Minttu pystynyt jättämään isää. Isä seurasi häntä, kuolleenakin, tunkeutui rappukäytävään ja oli alati ajatuksissa. 

Mutta elämä kantaa, Minttu saa apua. Läheiset ovat tukena, mutta tarvitaan myös ammattiapua. Terapeutin istunnossa hän kertoo mahakivuistaan sekä kokemistaan kauhukuvista ja järjettömistä unistaan. Meditaatioharjoituksissa Minttu saa vertaistukea ja psykoterapiaan hän menee yhdessä Urhon kanssa

Matka kohti terveyttä on matka kohti mennyttä.

Kirja on rankkaa luettavaa. Vaikka sivuja on vain vajaat 200, luin kirjaa useampana päivänä. Piti pysähtyä, piti pohtia, piti miettiä, piti itkeäkin. Mintun isä oli narsisti, joka pystyi manipuloimaan läheisiään ja sai läheiset pysymään itsessään kiinni. Terapeutti toteaa Mintulle ja äidille: "Olette molemmat joutuneet elämään hyvin älykkään, mutta todennäköisesti narsistisen persoonallisuushäiriön omaavan ihmisen kanssa, joka on taitavasti manipuloinut teitä vuosia." (s. 147) Teksti ja muistojen kuvaukset ovat hyvin voimakkaita ja intensiivisiä. Luenkin kustantajan infosta, että kirja pohjautuu osittain kirjailijan omaan elämään.

Arvostan kirjailijaa tämän tärkeän ja rohkean esikoiskirjan kirjoittamisesta. Kirjan rakenne on onnistunut. Tikkasen kirjoitustyyli on sujuvaa ja tekstin voimakkaat tunnelataukset tukevat Mintun kasvutarinaa. 

Onko puutarha harrastuksesi?

Hillevi Joutjärveltä on ilmestynyt uusi, ihastuttavan kaunis puutarhakirja Puutarhan salaisuus - iloa ja onnea puutarhasta. Kirjassa on neljä osiota: Puutarhan merkitys hyvinvoinnille, puutarhan kukat, hyötypuutarha ja kotipuutarhurin vuosi. Sekä aloitteleva että kokenut puutarhuri saa kirjasta arvokasta ja hyödyllistä tietoa.

Arvon tämän Hillevin kirjan.  Pihakuiskaajan matkassa -blogissani (linkki) on kirjan esittely sekä arvonta-ohjeet. Arvonta-aika on 27.3. - 5.4.2020. Arvonta tapahtuu 5.4.2020 klo 18.

Tervetuloa mukaan arvontaan!