Alia Trabucco Zerán: Puhdas. Tammen keltainen kirjasto. 2026. Espanjankielinen alkuteos Limpia. Suomentanut Emmi Ketonen. Päällys Tuomo Parikka. 241 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
On kirjoja, joiden alut ovat kertakaikkisen koukuttavia ja uteliaisuutta herättäviä. Näin on Zeránin teoksessa Puhdas. "Minun nimeni on Estela, kuuletteko? Sanoin: Es-te-la Gar-ci-a. En tiedä, nauhoitatteko tämän vai teettekö muistiinpanoja, saati onko siellä toisella puolella ketään, mutta jos kuulette minua, jos tosiaankin olette siellä, ehdottaisin vaihtokauppaa: minä kerron teille tarinan, ja kun pääsen loppuun ja viimein vaikenen, te päästätte minut ulos täältä. Haloo? Ei kuulu mitään? Otan hiljaisuutenne myöntymisen merkkinä."
Näin Estela aloittaa tarinansa kerronnan. Hän on teljettynä jonkinlaiseen kuulustelukoppiin. Käy ilmi, että tyttö on kuollut. Kuka tyttö? Miksi tyttö on kuollut? "Jättäkää sikseen kaikki muu ja keskittykää kuulemaan." Ja niin minä teen. Jätän kaiken ja keskityn lukemaan. Tarina vie mennessään, tutustun Estelaan, tulen läheiseksi hänen kanssaan.
Estelan koti on Chiloén saarella. Rahasta on puutetta, ja siksi nelikymppinen Estela joutuu lähtemään työnhakuun Santiagoon. Hän hakee paikkaa kotiapulaisena perheestä, johon kuuluu raskaana oleva vaimo doña Mara López ja aviomies tohtori Don Juan Cristóbal Jensen. Suosituksia ei kysytä. Perheeseen on tulossa vauva, mutta vaikka Estelalla ei ole mitään kokemusta lastenhoidosta, hän saa paikan. "Rouva oli mieltynyt valkoiseen puserooni, pitkään huoliteltuun palmikkooni, suoriin ja puhtaisiin hampaisiini ja siihen, etten missään vaiheessa kehdannut katsoa häntä silmiin."
Viikko Estelan saapumisen jälkeen perheeseen syntyy Julia-tyttö. Julia ei ole helppo vauvana eikä lapsena, hän itkee paljon eikä suostu syömään, tunkee pakonomaisesti sormia suuhunsa, ei suostu kylpemään. Estelalle tulee yhä enemmän vastuuta tytöstä, kun rouva aloittaa jälleen työnteon. Estela palaa ajatuksissaan yhä useamman kotikyläänsä ja äidin luo. Hän tallettaa rahaa serkkunsa tilille, jotta äiti voisi laajentaa taloansa ja rakentaa uutta huonetta. Kun rahaa olisi kertynyt riittävästi, Estela sanoisi itsensä irti ja muuttaisi takaisin kotiseudulleen. "Mietin asiaa monta päivää. Minun oli lähdettävä, en nähnyt muuta vaihtoehtoa."
Estellan persoona pysyy koossa niin kauan kuin hän jaksaa unelmoida paluusta kotiseudulleen. Mutta hän jää taloon. Niin kuluvat vuodet, tyttö kasvaa, Estela huolehtii edelleen ruoan laittamisesta perheelle ja jokapäiväisestä siivoamisesta, tekee rutiininomaisesti samoja tehtäviä päivästä toiseen, mutta mikään ei ole niin kuin ennen. Mutta jotakin on hajonnut.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti