Eletään vuotta 2020. Menestynyt, varakas arkkitehti Jukka Kokkonen palaa kotiseudulleen Haapakoskelle. Hänellä ei ole ollut haluja palata lapsuuden maisemiin, mutta nyt sinne on mentävä perunkirjoitusta tekemään, sillä isän kuoltua hän oli lunastanut veljeltään lapsuudenkotinsa. Isän jouduttua terveyskeskuksen vuodeosastolle kotitaloa on asunut isoveli Timo.
Miten erilaisia veljekset ovatkaan. Jukka on eteenpäin pyrkivä muotoilija, menestynyt, varakaskin, onnellisesti naimisissa. Avioliitosta on yksi lapsi, Lumi. Timo taas puolestaan suhtautuu elämään leväperäisemmin. Sähkötöitä hän on kyllä tehnyt, mutta velkaa tuntuu olevan vähän joka suunnalle. Eikä Timo taida kaikkea Jukalle kertoakaan. Varovaisesti veljekset suhtautuvat toisiinsa, mutta vähitellen puheet kääntyvät lapsuus- ja nuoruusvuosiin.
Muistellaan äidin aikaista kuolemaa, isän jyrkkyyttä, joka näyttäytyi ankaruutena ja myös väkivaltaisuutena. Veljekset muistelevat lapsuuttaan eri näkökulmista. Jukka on edelleen katkera isälleen, kun Timo sen sijaan pyrkii ymmärtämään isäänsä, sodan käynyttä jalkansa sodassa menettänyttä miestä. "23-vuotias mies. Elämä eessä ja jalaka takana." Jalkavamman vuoksi isän isä ei kelpuuttanut poikaansa kotitilan jatkajaksi. "Eihän se ihme ollut. Että oli katkera. Sotareissu. Haavoittuminen. Siellä meni nuoruus ja jalka. Tulevakin elämä. Muuttui ihan toiseksi", Timppa puhui. Jukan mielikuvien mukaan perhe joutui elämään niukkaa, jopa köyhää arkea, mutta senkin Timppa haluaa muistaa toisin. " No ei ollut nälkä eikä vilu. Aina vaatteet siististi", Timppa kiisti. "Ihmeesti se Isä pystyi hoitamaan. Sen aikakauden mies. Ei ollu keittiöhommat ja kutominen lapsena opittua."
Isän käyttäytymisessä heijastuivat rankat sotakokemukset ja äidin aikainen kuolema. Tätä eivät lapset luonnollisestikaan pystyneet ymmärtämään. Syntyi monia hämmentäviä tilanteita, jotka ovat yhä edelleen raskaina Jukan mielessä. Vaikkapa se, kun kansakoulunopettaja Leskinen tuli käymään kotona, kehui Jukan piirustustaitoja, toi Jukan piirustuksia näytille ja kehotti isää laittamaan pojan oppikouluun. Illalla Jukka lähti hakemaan piirustuksiaan verstaalta. "Haen ne piirustukset. Jäivät sinne pöydälle." "Laitoin ne uuniin", isä sanoi, käski pesulle ja nukkumaan. Tottelin. Sängyssä katselin hämärässä varjoja seinällä, ohuen valon heittämiä muotoja. Mietin piirustuksianikin, ja Isää. Olisi edes sanonut, että piirrät uusia, sinulta niitä syntyy. Mutta ei sanonut."
Kirjan tapahtumat kulkevat kahdessa aikatasossa. Toinen aikataso kuvaa lapsuuden ja nuoruuden tapahtumia vuosina 1967-2007 ja toisella aikatasolla eletään nykyaikaa eli vuotta 2020, koronan alkuvaiheita.
Kirjan Haapakoski on fiktiivinen paikkakunta, jonka Rönkä on sijoittanut jonnekin Koillis-Savoon, ehkäpä Kaavin seuduille. Seutu on Röngälle tuttua, koska hän on kotoisin Outokummusta. On oletettavaa, että muutenkin Rönkä purkaa kirjaan omia tuntojaan ja omia nuoruuden kokemuksiaan, vaikkakaan mistään autofiktiosta ei ole kysymys. Kirja on ansiokasta perhekuvausta, jossa keskeinen jännite syntyy veljesten välisistä suhteista.
Röngän teksti on tasapainoista ja miellyttävää lukea. Hyvin rakennetut henkilöhahmot Jaakko ja Timo tulevat eläviksi ja läheisiksi.
Matti Rönkä tulee vierailemaan Raumalle 18.3. Tilaisuuden järjestää Naisten Pankki yhdessä kirjaston kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti