Suvi Ratinen: Pakolainen. Otava. 2025. Lukija Mirjami Heikkinen. Storytel. 8T 11M
Suvi Ratinen on tarttunut kiinnostavaan aiheeseen: kirjailija Aino Kallaksen pakolaisvuosiin. Aino Kallas (1878-1956) tunnetaan monipuolisena kirjailijana. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu romaaneita, matkakertomuksia, novelleja, runoja ja päiväkirjoja. Ehkä parhaiten Kallaksen tuotannosta tunnetaan romaani Sudenmorsian sekä mielenkiintoiset päiväkirjat. Kallas oli tunnettu ja arvostettu kirjailija jo eläessään. Nyt Ratinen nostaa Aino Kallaksen persoonan ja kirjat kauniisti esille.
Aino Kallaksen, os. Krohn, isä oli tunnettu fennomaani Julius Krohn. Aino kävi koulua Helsingissä ja avioitui vuonna 1900 virolaisen diplomaatin Oskar Kallaksen kanssa. Avioliiton myötä Kallas menetti Suomen kansalaisuuden. Aviopari asui ensin Pietarissa, mutta muutti vuonna 1904 Tarttoon Viroon. Heillä oli viisi lasta: Virve, Laine, Sulev, vauvana kuollut Lembit ja Hillar. 1920-luvulla Oskar Kallas oli Viron suurlähettiläänä Lontoossa. Lontoosta tulikin Kallasten kotikaupunki kahdeksitoista vuodeksi.Ratinen on valinnut tarkastelun kohteeksi Aino Kallaksen elämänvaiheista sodanjälkeiset vuodet, niin kutsutut pakolaisvuodet ja samalla myös Kallaksen elämän viimeiset vuodet. Kallas matkusti vuonna 1944 laivalla Virosta Ruotsiin, mistä 66-vuotias kirjailija oli saapa turvapaikan. Viroon ei voinut jäädä, koska Neuvostoliitto oli vallannut maan. Suomeen Kallas olisi halunnut jäädä, mutta valvontakomission valta esti senkin mahdollisuuden. Ruotsi tarjosi turvapaikan niin Kallakselle kuin monille tuhansille virolaisille.
Kallaksesta tuntui hyvältä, että oli turvapaikka, mutta ei se onnellisuutta eikä edes hyvää oloa taannut. Ikävä oli kova, läheiset olivat kaukana, rakas aviomies oli kuollut. Sairauksiltakaan ei voinut välttyä. Tuntui nöyryyttävältä olla toisten huollettavana, kun liikuntakyky heikkeni. Oli vain muistot ja kirjoittaminen. Muistoissaan Kallas palasi yhä uudelleen Virossa ja Englannissa vietettyihin vuosiin.
Aino Kallas oli sitkeä nainen vielä viimeisinä elinvuosinaan. Hänen oli vaikeaa luopua kirjoittamisesta, vaikka vointi heikkeni. Onneksi oli Otava ja Heikki Reenpää, joka jaksoi valaa Ainoon uskoa. Reenpää kehotti kirjoittamaan ja vakuutti, että Kallaksen kirjojen myynti oli varmaa. Niin syntyivät mm. päiväkirjat, peräti viisi päiväkirjaa, jotka kattoivat vuodet 1897-1931. Päiväkirjojaan Kallas joutui lukemaan tarkkaan ja pohtimaan, mitä täytyi jättää julkaisematta poliittisen tilanteen takia.
Kallas palasi takaisin Suomeen saatuaan takaisin Suomen kansalaisuuden. Hän kuoli vuonna 1956.
Oletan, että Aino Kallaksen pakolaisvuodet eivät ole lukijoille kovin tuttuja. Siksi onkin ilahduttavaa, että Ratinen on valinnut juuri tämän elämänvaiheen kirjansa aiheeksi. Lukijan on helppo huomata, että Ratinen on perehtynyt perusteellisesti Aino Kallaksen elämään ja kirjalliseen tuotantoon. Hän onkin onnistunut erinomaisesti tavoittamaan Aino Kallaksen sielunmaiseman ja kirjoittamaan tämän tämän tuntoja ikään kuin sisältäpäin.
Lämmin suositukseni tälle kirjalle. Ehkäpä kirja innostaa lukijoita tutustumaan Aino Kallaksen laajaan tuotantoon.
Kallaksesta tuntui hyvältä, että oli turvapaikka, mutta ei se onnellisuutta eikä edes hyvää oloa taannut. Ikävä oli kova, läheiset olivat kaukana, rakas aviomies oli kuollut. Sairauksiltakaan ei voinut välttyä. Tuntui nöyryyttävältä olla toisten huollettavana, kun liikuntakyky heikkeni. Oli vain muistot ja kirjoittaminen. Muistoissaan Kallas palasi yhä uudelleen Virossa ja Englannissa vietettyihin vuosiin.
Aino Kallas oli sitkeä nainen vielä viimeisinä elinvuosinaan. Hänen oli vaikeaa luopua kirjoittamisesta, vaikka vointi heikkeni. Onneksi oli Otava ja Heikki Reenpää, joka jaksoi valaa Ainoon uskoa. Reenpää kehotti kirjoittamaan ja vakuutti, että Kallaksen kirjojen myynti oli varmaa. Niin syntyivät mm. päiväkirjat, peräti viisi päiväkirjaa, jotka kattoivat vuodet 1897-1931. Päiväkirjojaan Kallas joutui lukemaan tarkkaan ja pohtimaan, mitä täytyi jättää julkaisematta poliittisen tilanteen takia.
Kallas palasi takaisin Suomeen saatuaan takaisin Suomen kansalaisuuden. Hän kuoli vuonna 1956.
Oletan, että Aino Kallaksen pakolaisvuodet eivät ole lukijoille kovin tuttuja. Siksi onkin ilahduttavaa, että Ratinen on valinnut juuri tämän elämänvaiheen kirjansa aiheeksi. Lukijan on helppo huomata, että Ratinen on perehtynyt perusteellisesti Aino Kallaksen elämään ja kirjalliseen tuotantoon. Hän onkin onnistunut erinomaisesti tavoittamaan Aino Kallaksen sielunmaiseman ja kirjoittamaan tämän tämän tuntoja ikään kuin sisältäpäin.
Lämmin suositukseni tälle kirjalle. Ehkäpä kirja innostaa lukijoita tutustumaan Aino Kallaksen laajaan tuotantoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti