Niina Niskanen: Harakanmuna. Palvelijattaret-sarja. Otava. 2026. Kansi: Piia Aho, Mirella Mäkilä. 471 sivua.
Ennakkokappale kustantajalta
Harakanmuna on ensimmäinen osa Niskasen Palvelijattaret-sarjassa. Harakanmuna kuvaa sarjan nimen mukaisesti palvelijattarien, tarkemmin sanoen kahden piikatytön, elämää Helsingissä syyskuusta 1915 maaliskuuhun 1918. Kuusitoistavuotias Milda lähtee etsimään parempaa tulevaisuutta Helsingistä. Matkaan tuppautuu väkisin Mildan vastusteluista huolimatta kaksitoistavuotias sisko Lelu. Arka, syrjitty, "tyhmätär, rumukka risalelu" Lelu ei halua mitään muuta kuin saada olla siskonsa kanssa.
Milda saa piian paikan Kortepalojen arkkitehtiperheestä, jossa hän pääasiassa hoitaa perheen kuolevaa mummoa. Lelu pääsee tohtori Kitterbergin perheeseen. Yhteensattumien myötä molemmat tytöt päätyvät piioiksi professori Bodholmin perheeseen. Tytöt tekevät parhaansa miellyttääkseen isäntäperhettä. Mutta sekään ei riitä, vielä enemmän pitää olla mieliksi ylemmille palvelijattarille, pääpiialle ja keittäjättärelle. Erityisesti pääpiian vihamielinen katse on usein tarkempi ja terävämpi kuin talon rouvan.
Mildalla on kykyä suoriutua hyvin tehtävistään. Työ on rankkaa, mutta Milda ei valita. Milda osaa olla nöyrä, mutta hänestä löytyy luonnetta sanomaan vastaan, jos jokin asia ei mene niin kuin kuuluisi. On tosin tilanteita, jolloin tekisi mieli potkaista ja irvistää, vaikkapa silloin, kun tarjoilutilanteessa perheen vieras tunki sormensa Mildan hameen alle. Mutta kaikki tulee ottaa tyynesti vastaan - potkaisematta ja irvistämättä. Kun Milda kerran päästi näkyviin uppiniskaisen ilmeen, ..."hän näki Hennyn käden nousevan ja tulevan kohti, ehti kääntää kasvojaan poispäin, ja sitten isku osui suoraan korvalle."
Lelu on reppana ja yksin jätetty. Milda huutaa ja on tyly Lelulle, koska Milda kokee, että Lelu pilaa hänen elämänsä. Lelun lohtuna ja tukena on koko ajan lähistöllä lentävä pikkuharakka, jonka kautta Lelu suodattaa tunteitaan. "Leenukka osoittaa minua ja kysyy jotakin. En ymmärrä. Osaan sanoa vain hei ja tak. Ei ruotsi pysy päässäni, sanat polkeutuvat pikkuharakan vihaisiin töröjalkoihin. Leenukka hankaa päätään ja pörröttää tukkaansa, osoittaa taas minua. Niin, tukka pitää pestä ja siinä on iso työ." Lukijan myötätunto on Lelun puolella erityisesti silloin, kun Lelu joutuu todellisiin vaikeuksiin. Mildan suorainen viha pikkusiskoa kohtaan ihmetyttää ja jopa raivostuttaa. Miten nuori nainen voi olla niin vihainen toista ihmistä kohtaan, ja tässä tapauksessa vihan kohteena on oma sisko.
Niskanen piirtää hyvää ajankuvaa 1900-luvun alun Helsingistä. Piikatyttöjen asema ei ole ollut kadehdittava. He olivat palvelijattarien hierarkiassa alimpia. Heidän osakseen jäivät raskaat työt ja hyvin pitkät työpäivät. Kirja kuvaa onnistuneesti myös nuorten piikatyttöjen seksuaalista heräämistä. Saattoi vain toivoa, että isäntäperhe kohtelisi hyvin piikojakin. Niskanen nostaa esiin aikakaudelle tyypillisiä ilmiöitä, kuten aikakauden tapoja ja poliittisia tapahtumia. Sisällissota näkyy monin tavoin, taisteluina kadulla, pommituksina, kuolemina, hautajaissaattueina ja yhä kasvavana nälänhätänä.
Niskasen kieli on väkevää ja hyvin ilmaisuvoimaista. Kirjassa on omaperäistä sanastoa ja tehokkaita, tunteita herättäviä kielikuvia. "Koko kesän Mariankadun huoneisto on nukkunut. Sen kylki on kohoillut ja laskenut tasaiseen tahtiin, verhoilla peitetyt silmät ummessa, luomilla pölyä. Hengitys on muuttunut tunkkaiseksi ja kertynyt isoiksi kasoiksi nurkkiin, ja kohta se saattaa kääntää kylkeään, koska se alkaa herätä jo."
Odotan mielenkiinnolla jatkoa sarjalle. Mielelläni kuulisin lisää Mildan ja Lelun elämänvaiheista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti