Pirjo Kultanen: Angolassa 1981-1982. Nuoren lääkärin päiväkirja. 175 sivua.
Jäätyään eläkkeelle Pirjo Kultanen kaivoi esiin päiväkirjansa vuosien takaa, siltä vuodelta, kun hän työskenteli lääkärinä Angolassa. Vastavalmistuneena lääkärinä Kultanen työskenteli kesällä 1980 Keski-Suomen Keskussairaalassa ja oli keväällä laittanut hakupaperit päästäkseen vuodeksi töihin Afrikkaan. Nuorena lääkärinä hän halusi tehdä kehitysyhteistyötä, auttaa ihmisiä ja siinä samalla kehittää itseään ammatillisesti. SYL:n (Suomen Ylioppilaskuntien Liitto) vastaus saapui elokuussa. "Terve, Sinut on valittu SYL:n edustajana lääkäriprikaatille Angolaan. Lähtö on lokakuun toisella viikolla."
Lähtö viivästyi usealla kuukaudella, mutta vihdoin tammikuun lopussa vuonna 1981 päästiin matkaan. Kultanen oli tuolloin 26-vuotias. Saavuttiin Luandaan, Angolan pääkaupunkiin, jossa lääkäriprikaatia perehdytettiin maan tapoihin ja oloihin. Opiskeltiin portugalia ja maan historiaa, tutustuttiin nähtävyyksiin, tehtiin retkiä ja luonnollisesti tutustuttiin monista eri maista tulleisiin lääkärikollegoihin. "Prikaatimme jäsenet ovat ihania", totesi Kultanen päiväkirjassaan. Prikaatin jäsenet tekivät työtä Luandan terveyskeskuksissa eri kaupunginosissa, mutta varsinainen määränpää oli Atlantin rannikolla sijaitseva N'Gunzan kaupunki.
N'Gunzaan saavuttiin kesäkuun alussa. Prikaatin lääkärit sijoitettiin terveyskeskuksiin ja Hospital Provincialiin, Maakuntasairaalaan. Sairaalassa oli noin 150 sairaalapaikkaa, pieni leikkaussali ja kolmen inkubaattorin keskola. Kultanen työskenteli osan päivää terveyskeskuksessa ja osan päivää Maakuntasairaalassa. Prikaatin jäsenet työskentelivät yhdessä kuubalaisen terveydenhuollon prikaatin kanssa. Oli luonnollista, että kaikki ei vielä toiminut mallikkaasti nuoressa valtiossa. Pätevää henkilökuntaa ei ollut riittävästi. Yleisimpiä sairauksia olivat malaria, matotaudit, anemia ja tuberkuloosi. Lääkkeet, hoito ja tutkimukset olivat ilmaisia. Jatkuvat sähkökatkot olivat alituisena riesana.
Puolen vuoden jälkeen Kultanen kirjoitti: "Työ sujuu jo kohtalaisella rutiinilla. Nuorena lääkärinä minulla on jatkuvasti tavattomasti opittavaa ja ehkä juuri se on omiaan lisäämään mielenkiintoa työtä kohtaan. Potilaina nämä angolalaiset ovat loistavia, iloisia, välittömiä ja vähästä kiitollisia." Hyvää vastapainoa vaativalle työlle oli vapaa-ajan vietto lääkärikollegoiden kanssa. Paljon hauskaa tehtiin yhdessä. Erityisen ihastuttavina Kultanen koki uintiretket.
Prikaatin suomalaiset lääkärit Kultanen mukaanlukien palasivat Suomeen maaliskuussa 1982.
Kirja palautti mieleeni Angolan tapahtumat. Angola itsenäistyi Portugalista vuonna 1975, eli lääkäriprikaatin ollessa Angolassa maa oli ollut itsenäinen vasta runsaat viisi vuotta. Agostinho Neto oli maan ensimmäinen presidentti ja maassa vallitsi sosialistinen yksipuoluejärjestelmä. Sen vuoksi maassa oli runsaasti kuubalaisia sotilaita ja terveydenhuollon asiantuntijoita.
Kirja oli kiinnostavaa luettavaa. Luulen, että moni ulkomaille haluava terveydenhoitoalan ammattilainen lukee kirjaa mielellään. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän kohtaamisista paikallisten angolalaisten kanssa. Mietin, palasiko Kultanen koskaan Angolaan tai halusiko edes. Yritin googlaamalla selvittää, millainen terveydenhoidon tilanne on tämän päivän Angolassa, mutta en onnistunut.
Kultasen kuvaama valokuvaliite oli mukava lisä kirjassa ja täydensi hyvin tekstiosuutta.
Onpa kiinnostava kirja.
VastaaPoista