perjantai 24. elokuuta 2018

Jaettua lukemisen iloa naistenpankkilaisten lukupiirissä


Malla Silfverstolpe: Sitä, mitä luki itsekseen ja hiljaa, ei aina ymmärtänyt, mutta yhdessä, toisten kanssa jaettuna lukeminen tuotti kaksinkertaisen ilon.


Joensuun Naisten Pankin lukupiiri aloitti toimintansa keväällä 2013. Tuosta keväästä alkaen olemme kokoontuneet  jakamaan kokemuksia valitsemistamme kirjoista kerran kuukaudessa lukuunottamatta kesäkuukausia. Olemme kokoontuneet peräti 46 kertaa. Näin ollen luettuja kirjoja on kertynyt 47; ensimmäisellä kokoontumiskerralla meillä oli peräti kaksi kirjaa käsiteltävänä, mutta tästä käytännöstä luovuimme saman tien. Keväällä 2018 tuli siis viisi vuotta täyteen lukupiirin toimintaa. Se, että lukupiiritoiminnastamme tehdään yhteenvetoa, ei tarkoita sitä, että olisimme lopettamassa lukupiirin toimintaa. Ei suinkaan, mutta ajattelimme, että olisi mielenkiintoista tehdä väliyhteenveto.

Lukupiirissä tulee luettua sellaisia kirjoja, joita ei ehkä muuten tule luettua.

Heti alkuvaiheissa teimme linjauksen, että keskitymme etupäässä kehitysmaiden ja ennen kaikkea Naisten Pankin avustusta saavien maiden kirjallisuuteen. Löysimme afrikkalaisesta kirjallisuudesta uuden, mielenkiintoisen kirjallisuuden maailman. Afrikan maiden ohella luimme myös Aasiaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Kun olimme lukeneet peräkkäin kolme Afganistania käsittelevää kirjaa, päätimme laajentaa lukualuettamme muualle maailmaan ja otimme ohjelmaan myös suomalaista kirjallisuutta. 

Lukevat Leidit

Alkuvaiheissa mietimme, että pitäähän lukupiirillä olla nimi! Kati teki hyvän ehdotuksen, jonka me kaikki mielellämme hyväksyimme: Lukevat Leidit. Kerrassaan sopiva nimi meille!


Meillä on ollut useita kokoontumispaikkoja: kirjasto, Metla, Leilan koti, seurakunnan tila ja nyt viimeiset pari vuotta OK-Siviksen tila Joensuun keskustassa. Leilan kodissa kokoonnuimme vajaan kahden vuoden ajan. Oli niin rattoisaa saapua Leilan kauniiseen kotiin, vaihtaa kuulumisia kahvikupposen äärellä ja sitten siirtyä kirjojen pariin. Suvi Aholan väitöskirjatutkimuksen mukaan suomalaisten lukupiirien toimintaan kuuluu yleensä yhteinen kahvituokio tai ruokailu. Hyvä kahvi ja hyvä kirja on monien mielestä lyömätön yhdistelmä.  

 
Kahvirahoilla ja kirjojen arvonnoilla tuemme Naisten Pankin toimintaa. Lukutoukka-Kristan ansiosta meillä oli arvonnoissa aina hyviä kirjapalkintoja. Krista kuuluikin kantaviin Lukevien Leidien toimijoihin, joka teki postaukset lukupiirikokoontumisistamme omaan blogiinsa. Enää Krista ei ole mukana; hän kuoli keväällä 2017. Anneli A, Kristan äiti, jatkaa Kristan työtä ja tekee postaukset lukupiiritapaamisista Kirjojen kuisketta -blogiinsa.

Parasta on keskustelu: näkökulma maailmaan laajenee.

Kaikki naistenpankkilaiset ovat tervetulleita lukupiiriimme. Tiedotamme kokoontumisista nettisivuillamme ja sähköpostissa. Valitsemme luettavat kirjat yhdessä, syksyn kirjat valitaan keväällä ja kevään kirjan ennen joulua. Kirjojen valinta on sujunut hyvässä yhteishengessä. Tavoitteena on, että lukupiiriläiset lukevat kirjan etukäteen, mutta lukupiiriin voi toki tulla vain kuuntelemaan keskustelua. Lukupiirin vetäjä pitää pienen alustuksen kirjasta ja kirjailijasta, jonka jälkeen on vuorossa keskustelu. Kirjailijavierailut, joita meillä on ollut kaksi, ovat aina tervetulleita. Pidämme lukupäiväkirjaa tapaamiskerroistamme, johon merkitsemme mm. kirjalle annetun arvosanan asteikolla 1-5.

Lukupäiväkirjastamme
Lukupiirin vetäjänä oli Anneli A usean vuoden ajan. Nyt vetäjä, joka valitaan jo kirjojen valitsemisen yhteydessä, vaihtuu joka kokoontumisessa. Uusi käytäntö on toiminut hyvin ja rohkenemmekin suositella tätä käytäntöä muillekin lukupiireille. Keskimäärin lukupiirikokoontumisissa on ollut 10 lukijaa.

Yhteinen keskustelu auttaa ymmärtämään kirjaa monipuolisemmin. 

Afrikkalainen kirjallisuus on viehättänyt meitä. Afrikkaan sijoittuvia kirjoja olemme lukeneet eniten (13 kirjaa). Erityisen suosittuja kirjoja ovat olleet Adichien Puolikas keltaista aurinkoa (Otava, 2009), Bulawayon Me tarvitaan uudet nimet (Gummerus 2013), Selasin Ghana ikuisesti (Otava 2014) ja Obioman Kalamiehet (Atena 2016). Aasiaan sijoittuvista kirjoista (12 kirjaa) olemme pitäneet erityisesti Kankimäen kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013) sekä Yousafzain & Lambin kirjasta Minä olen Malala (Tammi 2014). Suomalaisista kirjailijoista olemme tutustuneet mm. Kristiina Vuoreen, Laura Lindstedtiin, Auli Leskiseen, Aino Kiveen ja Hanna Weseliukseen. Muista maista voidaan vielä mainita Meksiko, Englanti, Kanada, Ranska, Haiti, Palestiina  ja USA. 

Tässä kolme kirjaa, joista olemme pitäneet kaikkein eniten:

Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa (Otava, 2009),  Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava, 2017) ja Zadie Smith: Swing time (WSOY, 2017)  




Tämän kevään viimeinen kokoontuminen pidettiin Irjan kauniilla siirtolapuutarhamökillä. Tänä syksynä  ensimmäinen kokoontumisemme on tiistaina 28.8. Käsiteltävänä kirjana on Heidi Köngäksen Sandra.

10 kommenttia:

  1. Ihana postaus yhdessä lukemisesta.
    Tuo on niin totta, että ryhmässä luetaan sellaisia (usein vanhempia) kirjoja, joita ei muuten tulisi luettua. Uutuuksista kuulee kaikkialla, mutta niihin on lainastossa pitkät jonot, eikä kaikkia saa lahjaksi tai ole vara ostaa.
    Itse koen oman suppean näkökulmani luettuihin kirjoihin laajentuvan huimasti keskusteluissa. Olin aivan onneton, kun monivuotiselta lukupiiriltäni meni tilat alta. Löysin kuitenkin uuden ryhmän. Tänä syksynä sain ilouutisen, kun vanha ryhmämme sai tilat kirjastosta. Nyt minulla on kaksi suurenmoista porukkaa, joiden kanssa saa jakaa kokemuksia monipuolisesta lukemistosta.
    Hienoja lukuhetkiä sinulle ja teidän piiriläisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, kun kerroit että lukupiirinne toiminta loppui. Oli hienoa, että löysit uuden ryhmän ja että vanhakin ryhmä löysi uudet tilat. Nyt pysyt takuuvarmasti kirjoissa ja pääset jakamaan lukukokemuksia. Ihania syksyn lukuhetkiä sinulle!

      Poista
  2. Niin totta kirjoitat, näkökulma avautuu keskusteltaessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se näin on. Joskus ihan ihmettelee, että puhutaanko me samasta kirjasta...

      Poista
  3. Teillä on ihana lukupiiri.

    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Mai. Lukupiiritapaamista odottaa innolla. Mukavaa alkavaa uutta viikkoa!

      Poista
  4. Onpa kiva esittely kirjapiiristä, jossa näytte löytäneen omanoloisen tavan lukea ja kokoontua. Kirjapiiri voisi olla kiva juttu! En ole varma, löytyykö läheltäni sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula. Lukupiirit ovat kyllä kivoja tapoja jakaa lukukokemuksia.

      Poista
  5. Kiitos lukupiirinne esittelystä. Hienoa, että yhdistätte lukemisen ja hyväntekeväisyyden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis. Kun luemme Naisten Pankin avustamista maista kertovia kirjoja, näkökulmakin laajenee ja ymmärtää samalla paremmin avustustarpeita.

      Poista