Sarah Lark: Tulivuoren taru. Bazar. 2025. Alkuteos Die Legende des Feuerberges. Suomentanut Sanna van Leeuwen. Kansi: Timo Numminen. 879 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Tulivuoren taru on Tulikukka-trilogian viimeinen osa. Kirja kietoo yhteen kahden suvun dramaattiset kohtalot 1800-luvun Uudessa-Seelannissa. Tarinan yksi keskeisistä hahmoista on Lindan tytär Aroha, joka 14-vuotiaana palaa kotiinsa yhdessä Matiun ja neljän maorilapsen kanssa. Lapset joutuvat vakavaan onnettomuuteen, jossa myös Aroha käy lähellä kuolemaa. Arohaa jää painamaan syyllisyys ja suunnaton suru.
Aroha lähetetään toipumaan surusta äitinsä ja isoäitinsä maille Eteläsaarelle Rata Stationin lammasfarmille. Siellä Aroha tutustuu mm. March-serkkuun, yritteliääseen nuoreen naiseen, sekä Robiniin, herkkään nuoreen mieheen, jonka mielen täyttävät unelmat teatterista. Robin tekeekin ratkaisunsa ja jättää perheensä liittyäkseen kiertelevään teatteriseurueeseen. Aroha puolestaan kiinnostuu Uuden-Seelannin matkailun edistämisestä, mutta joutuu toteamaan, että luonnonvoimat ovat voittamattomia. Tulivuoren purkauksella on kauaskantoiset seuraukset alueen turismille.
Kiinnostavaksi koin kirjan osion, jossa käsiteltiin kaupunkien kehitystä ja tehdastyötä. Työskentelyolosuhteet tehtaissa olivat epäinhimillisiä, mutta ajan mittaan saatiin parannuksia aikaiseksi sekä myös korotuksia palkkoihin, vaikkakaan vapaaehtoisesti tehtaanjohtajat eivät parannuksiin suostuneet. Mielenkiintoinen aihealue oli myös rotusorto. Aiemmissa osissa olimme saaneet nähdä, miten maoreja kohtaan koettiin ennakkoluuloja. Se jatkuu yhä edelleen, ja nyt rotusorron kohteena ovat myös kiinalaiset, mm. Arohan kiinalainen miesystävä Duong Bao.
Lopuksi Lark kietoo yhteen aiempien osien juonilankoja ja antaa suuntaa henkilöhahmojen tulevaisuudelle.
Kirja, samoin kuin koko sarja, kietoi minut monitahoisiin pauloihinsa todella tehokkaasti. Uuden-Seelannin 1800-luvun miljöö herää kirjassa eloon. Kirja kuvaa nuoren sukupolven unelmia, menetyksiä ja toipumista sekä sitä, miten ympäristö ja luonto asettavat rajoituksia tulevaisuuden suunnitelmille. Larkin teksti on hyvin visuaalista, ja lukija pystyykin mielessään ihailemaan Uuden-Seelannin kauniita maisemia. Arvostan kirjailijan laajaa sarjaa varten tehtyä taustatyötä. Yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten yhdistäminen antaa tarinalle syvyyttä ja herättää ajatuksia. Ihastuttava sarja, kiitos Sarah Lark. Sarjasta nauttii enemmän, kun lukee sarjan osat järjestyksessä.
Ainakaan minua kirjan paksuus (879 sivua) ei haitannut. Jos kirja on hyvä, se ei ole koskaan liian paksu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti